Pelle Hermannin uudet seikkailut

By Simo Ojanen

Sirkuspelle Hermannin elämässä sattuu ja tapahtuu jälleen! Eräänä päivänä Hermanni kohtaa kevätjuhlista kotiin suuntaavan pojan, jolla on mieli maassa. Poika kun on saanut huonon todistuksen. Poika ei kuitenkaan arvaa, että pellet jos ketkä osaavat piristää mieltä vaikeinakin päivinä – eikä Pelle Hermanni itsekään ole ollut ihan kympin oppilas.Pellen arjessa tapahtuu kaikenlaista muutakin. Hermanni kadottaa jälleen hattunsa, kokeilee trapetsitaiteilijan hommia sekä pohtii sitä, onko tarpeeksi hyvä pelle. Elämä sirkus Hepokatissa ei ole koskaan tylsää!-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 11, 2020
• ISBN: 9788726486186

Book preview

www.egmont.com

Kai muistat Hermannin…

Kai vielä muistat sirkuspelle Hermanni Hermanninpoika Hermannin? Hän on ilman muuta sirkus Hepokatin hohdokkain tähti. Hiukanpaljon reppana, joskus vähän lössö. Hän sössälööräilee mielellään kaikenlaista omassa pienessä asuntovaunussaan.

Joka perjantai tai ainakin joka toinen perjantai hän laittaa pyhäputsivaatteet päälle ja lähtee kosaisemaan neiti ennustaja Sylviaa, josta hän tykkää päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän, melkeistä rakastaa. Mutta aina, kun Hermannilla on hunajaiset kosimissanat ihan kielen kärjessä tapahtuu jotain merkillistä: postiljooni törmää sisään ja pilaa kaikki, tai taikuri Max tulee käkättämään ja kikattamaan selän taakse. Hermannilla on aina aikamoinen surunsiru sydämen päällä neiti Sylviasta. Mutta hän on aivan ritivarma, että kerran kaikki onnistuu, kukaan ei tule hössöttämään; hän vain vilivonksis kosaisee Sylviaa ja hyppää valmistapoikaa vihille, ja äitiliini itkee hyvästä mielestä.

Äitikkää Hermanni rakastaa vähänpaljon, joskus enemmänkin. Melkeistä aina hän kirjoittelee äitikälle ja juttelee puhelinluuriin somia söpötyksiään. Äitikän luona Orvokkikujan varrella on maailmankiva käydä. Äitikkä paistaa plättyjä pienen vuoren korkuisen pinon ja ottaa kellarista uuden purkin mantsikkahilloa.

Semmoinen on Hermanni. Kun luet eteenpäin, saat tietää, mitä merkillistä Hermannille nyt on tapahtunut.

Hermanni ja surkea poika

Hilipataheijaa ja äkätys poo,

näin Hermanni kaloja

rannalle kiskoo!

Hölynpöly pilipali paa,

kukas kohta kalaa paistaa…

Sirkuspelle Hermanni laulaa loilotteli ison järvijorpakon rannassa ja heipautteli veteen onkeaan. Aurinko paistaa porotti. Pääskyt heilahtelivat taivaan laidasta laitaan.

Voi äkätinpäkätin, Hermanni riemuitsi. Kesä oli taas tulossa. Ja joka kerta se vain pisti naurattamaan vanhemmankin ukkelin. Hän oli riisunut tossukat jalasta ja kääräissyt housunpuntit ylös. Oli maailmanmukavinta huljutella talvisia varpaitaan kesänlämpöisessä vedessä.

Sirkus Hepokatti oli juuri aloittamassa suurta kesäkierrostansa. Parhaillaan kilkuteltiin ja kalkuteltiin telttoja pystyyn raatihuoneen takaiselle ruohokentälle. Hermanni oli pysäköinyt asuntovaununsa sovitulle paikalle ja siellä oli jo ensimmäinen pikkupyykkikin kuivumassa narulla.

Hermanni oli ritivarma, että illan esityksissä olisi mahdottoman paljon katsojia. Kun sirkuskaravaani varhain aamulla oli ajanut kaupunkiin, niin jo silloin kaikki kadunvarret olivat tungokseen asti täynnä unenpöpperöisiä ihmisiä.

Hölynpöly pilipali paa

kukas kohta kalaa paistaa!

Hermanni ei muistanut, oliko hänellä ollut edes syntymäpäivänä näin lupsakka olo. Koko ajan kielen päässä liplatteli laulu ja lollotus. Hän katsoi isoa karvaista mönkiäistä, joka mateli pitkän kaislan päähän. Kaisla taipuili tuulessa ja äkkiä mönkiäinen menetti otteensa ja läsähti veteen.

– Arvasinhan minä, että noin siinä käy, Hermanni nauroi ja pelasti elikon sormeensa ja auttoi rannalle. – Ei kaikista ole trapetsitaiteilijoiksi.

Järven rantaa pitkin kulki tie, ja koululta päin oli tulossa suuri joukko koululaisia. Joka ainoalla oli pyhäiset vaatteet päällä. Ensimmäisenä juoksi merimiespukuinen poika ja heilutteli innoissaan paperia. Tytöt olivat kuin kukkasia valkohohtavissa hamosissaan. Kaikilla niillä oli joku paperilappunen kourassa.

– Voi änkeröinen, onko nyt sunnuntai, Hermanni hämmästeli. – Minun mielestäni nyt pitäisi olla keskiviikko.

Äkkiä hänellä välähti: totta kai lapset tulivat kevätjuhlasta ja nuo paperilappuset, joita he heiluttelivat, olivat tietysti todistuksia. Hermanni katseli myhäillen kesälomasta riemuitsevia koululaisia ja vilkutti jokaiselle, joka sattui huomaamaan.

– Hei, katsokaa, tuolla on sirkuspelle, joku huusi.

– Tulkaa illalla sirkukseen, Hermanni huusi takaisin.

– Totta kai tullaan, mutta ole sitten hyvä!

– Me vihelletään sulle muuten!

– Heitellään tomaateilla!

– Minä tykkään tomaateista, Hermanni loilotti vastaan ja sai kaikki rehahtamaan nauruun. Samassa Hermanni huomasi, että kala näykki matoa, odotti vielä hetken ja kiskaisi sitten ylös pulskan ahvenen.

Hilipataheijaa ja äkätys poo,

näin Hermanni kaloja

rannalle kiskoo!

Hermanni heitti kalan koriin ja laittoi uuden madon koukkuun. Hän huomasi, että koululta päin laahusti vielä yksi lapsi. Se oli pieni poika, joka käveli pää roikuksissa, hitaasti, hyvin hitaasti. Olikohan poika