Sigma - paholaisen merkki

By Kari Nenonen

Uskomaton seikkailu Bermudan kolmiossaSuomalaissyntyinen, amerikkalaistunut toimittaja ja Vietnam-veteraani Jouko Joki kuulee Miamissa lomaillessaan ystävältään huippusalaisesta Sigma-projektista, joka liittyy kiinteästi niin sanottuun Bermudan kolmioon. Sigma selittäisi mystiset laivojen ja lentokoneiden katoamiset alueella, ja journalistina Jouko vaistoaa mehevän tarinan. Hän suhtautuu toki villeihin väitteisiin epäillen, mutta voiko joskus totuus olla tarua ihmeellisempää?Jouko päättää suunnata Bahamalle, muttei suinkaan lomailemaan, vaan tutkimaan Sigma-projektin väitettyä päämajaa. Pian alkaa hurja matka, johon liittyvät myytit, aika-avaruus, ufot, ystävyyssuhteet ja kaunis nainen, jolla vaikuttaa olevan parapsyykkisiä kykyjä.Hämärän rajoilla on sarja selkäpiitä karmivia kertomuksia, joista ei puistattavia käänteitä puutu.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 2, 2023
• ISBN: 9788728501702

Book preview

Kari Nenonen

Sigma

Paholaisen merkki

SAGA Egmont

Sigma - paholaisen merkki

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Kari Nenonen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728501702

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Prologi

TONGUE OF THE OCEAN, BAHAMASAARET, MARRASKUU 1982

La Doria, 120 jalan tutkimusalus lepäsi valkoisena pisteenä smaragdinvihreän meren pinnalla. Sen alapuolella upposi vedenalainen kanjoni kahden kilometrin syvyyteen. Idässä näkyi muuten kirkkaalla taivaalla muutamia pilviryhmiä, jotka olivat kerääntyneet Exuman saarijonon yläpuolelle.

Jack Higgins keinutti nelipaikkaisen Cessnansa siipiä tervehtiäkseen La Doriaa. Hän näki professori Stuyvesandtin harmaapäisen hahmon heiluttavan hänelle vastaukseksi kättään La Dorian kannella.

Higgins vähensi korkeutta ja päätti tehdä kierroksen La Dorian ympäri, kuten hänellä oli tapana — ties mistä syystä — ennen kuin hän laskeutuisi George Towniin Great Exumalla.

Korvakuulokkeet räsähtivät tavalliseen tapaan ja hetken kuluttua kuului kuulokkeista kapteeni Paul Andersonin tuttu möreä basso.

— Muistitko rommin? Anderson kysyi huolestuneena. Higgins toimi tutkimusretkikunnan hovihankkijana ja kapteeni Andersonin mielimerkkiä ei saanut kuin kahdesta kaupasta Nassausta. Anderson väitti, että jamaicalainen, puertoricolainen ja bahamalainen rommi olivat litkua. Hänelle kelpasi vain kuubalainen, jota oli hankala saada, sillä Bahamalla suosittiin ei-sosialistisia rommimerkkejä.

— Tulee, tulee, Higgins rauhoitteli ja saattoi nyt nähdä La Dorian nimen, joka oli kultakirjaimin kirjoitettu aluksen valkoiseen keulaan. Tästä korkeudesta näki jo professori Stuyvesandtin hymynkin. Nyt professori käännähti yhden laivamiehen viittoillessa hänelle aluksen peräpuolesta. Professori ryntäsi kiihtyneen näköisenä perään ja kurkisti kaiteen yli laivamiehen osoittamaan kohtaan veden alla.

Samanaikaisesti radio mykistyi ja vilkaistessaan koneen mittareihin Higgins totesi myös niiden lakanneen toimimasta. Kompassi pyöri vimmatusti länsi-itä suuntaan. Higgins ei hermostunut, sillä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänelle tapahtui tällaista Bahaman vesillä. Kirkkaalla säällä ja valoisalla ei ollut mitään syytä hermostua. Tai ehkä olisi syytä, jos uskoisi kaikkiin juttuihin, mitä tästä merialueesta oli kirjoitettu; laivojen ja lentokoneitten selittämättömiin katoamisiin Bermudan Kolmiossa.

Higgins ei uskonut. Hän uskoi enemmän virallisiin raportteihin ja tilastoihin. Tilastojen mukaan alueella tosin tapahtui hieman todennäköisyyttä enemmän laivojen ja koneiden katoamisia, mutta toisaalta alue oli oikullisten pasaatituulten ja merivirtojen vuoksi tavallista hankalampi ainakin purjehtijoille. Ja alueella oli tarpeeksi kilometrien syvyisiä hautoja kätkemään uponneet laivat ja lentokoneet etsijöiltä.

Higgins ei siis ollut heikkohermoinen eikä haihattelija. Silti hän säpsähti rajusti, kun meri hänen allaan alkoi äkkiä pyörteillä ja aaltoilla rajusti. Tuulesta se ei johtunut, sillä se rajoittui vain pienelle alueelle La Dorian ympärille. Vähitellen alkoi muodostua valtava, imevä pyörre, jonka keskipisteessä La Doria oli. Pyörre syveni nopeasti ja La Doria upposi yhä alemmaksi suunnattoman nielun keskellä.

Higginsin koneen moottori alkoi yskähdellä ja kierrokset alenivat. Hän epäröi hetken ja otti sitten suunnan kohti Great Exumaa. Hänen kiertelystään paikan yläpuolella ei ollut mitään apua alukselle ja jos hän joutuisi laskeutumaan mereen, saattaisi käydä niin, ettei La Dorian onnettomuudelle jäisi yhtään silminnäkijää. Sillä näytti täysin selvältä, että La Doria miehistöineen oli tuhoon tuomittu. Mikä tahansa ilmiön olikin aiheuttanut, niin La Dorian kannalta sillä ei enää ollut merkitystä: alus oli jo nyt syvällä pyörteen silmässä ja selvästi uppoamassa veden sisään.

Mutta kone ei suostunut pysymään suunnassa. Kesti hetken ennen kuin Higgins tajusi, että se kiersi hänen ohjausliikkeistään riippumatta laajaa kehää meressä olevan pyörteen suuntaisesti. Ei pelkästään vesi, vaan myös ilma oli mukana pyörteessä ja vaikka mittarit eivät toimineet, Higgins huomasi korkeuden vähenevän ja nopeuden kasvavan hetki hetkeltä. Tornadoko? Suunnaton, hyvin epätavallisesti käyttäytyvä tornado? Ei, vaikka tornado saattoikin tarttua lentokoneeseen, niin joka tapauksessa se nosti veden korkeaksi patsaaksi, eikä kaivanut siihen kuoppaa…

Higgins odotti näennäisen tyynen näköisenä mitä tuleman piti. Ainoastaan ohut hikikerros hänen otsallaan kieli sisäisestä jännityksestä. USA:n ilmavoimien kovan koulun käyneenä hän oli oppinut hallitsemaan tunteensa ollessaan koneen ohjaimissa. Hän tarkkaili kaikkea kuin ulkopuolisena, painaen mieleensä pieniä yksityiskohtia, jotka hän esittäisi raportissaan. Raportin hän tästä joutuisi tekemään — mikäli selviäisi hengissä — ehkä useampiakin raportteja. Eri asia olisi tietysti sitten, kuka häntä uskoisi.

Kone oli nyt vain kolmenkymmenen metrin korkeudella veden pinnasta ja kierrosten säde oli pienentynyt noin kuuteenkymmeneen metriin. Vauhti oli noin kaksisataaviisikymmentä kilometriä tunnissa Higginsin arvion mukaan ja teknisen koulutuksen saaneena miehenä hän ihmetteli, ettei minkäänlaista keskipakoisvoimaa tuntunut; oli kuin kone kiertäisi supistuvaa ympyrää vapaassa avaruudessa maan painovoimakentän ulkopuolella…

Äkkiä mittarit heräsivät taas eloon ja koneen moottorin ääni muuttui voimakkaammaksi ja korkeammaksi. Kuulokkeet Higginsin korvilla heräsivät eloon, mutta mitään viestejä niistä ei kuulunut, ainoastaan elektronista taustakohinaa. Pyörre meressä alkoi nopeasti tasoittua, La Doriasta ei näkynyt jälkeäkään.

Higgins kierteli kymmenen minuuttia paikan yläpuolella katsellen merta, joka tasoittui nopeasti. Sitten hänen oli pakko polttoaineen vähyyden vuoksi suunnata Great Exumalle. Hän huomasi ohjaimia pitelevien käsiensä tärisevän. Sellaista oli tapahtunut viimeksi vuonna 1969 hänen jouduttuaan suorittamaan pakkolaskun Saigonin lähellä sijaitsevalle riisipellolle.

Ensimmäinen luku

MIAMI, USA, SYYSKUU 1983

Jouko Joki seurasi nälkäisen näköisenä ohitse keinuvaa pieniin bikineihin verhoutunutta vaaleatukkaista unelmaa, kunnes hän äkkiä keksi, että tyttö oli kuin hieman parannettu painos Janetista, hänen entisestä vaimostaan, josta hän vasta kolme kuukautta sitten oli kalliisti päässyt eroon. Hänen intonsa laski huomattavasti ja hetken kuluttua hän uskalsi kääntyä selälleen huovalla. Aurinko porotti unettavan kuumasti ja satojen ihmisten ääniin sekoittui kovaäänisistä kuuluva musiikki, joka aikaajoin katkesi ärsyttäviin mainospätkiin. Jouko Joki vietti ensimmäistä varsinaista lomaansa kymmeneen vuoteen.

Tuohon kymmeneen vuoteen sisältyi viiden vuoden sotaisa avioliitto ja neljä vuotta Vietnamin helvetissä, joten hän katsoi ansainneensa viikon loman Miami Beachilla. Vietnamiin hän oli lähtenyt vapaaehtoisena saadakseen USA:n kansalaisuuden, mutta päästyään sodasta, hän ihmetteli suunnattomasti, miksi hän oli yleensä halunnut USA:n kansalaisuutta. No, ottihan hän sen, kun kerran hän sen vuoksi oli neljä vuotta kitunut, mutta ei hän vieläkään ollut lakannut ihmettelemästä.

Hän ihastui Yhdysvaltoihin ollessaan täällä seitsemäntoistavuotiaana vaihto-oppilaana yhden vuoden. Siitä oli nyt kulunut parikymmentä vuotta, eikä hän enää ollut yhtä ihastunut, mutta jenkki hänestä oli tullut, ei sille enää mitään mahtanut.

Urheilusta kaikki alunperin johtui, siitä, että hän jo vaihto-oppilasaikoinaan oli lupaava pitkänmatkanjuoksija, eikä hän huono ollut missään lajissa; hän paransi koulunsa ennätyksiä kolmessa eri lajissa ja oli lisäksi koulunsa jääkiekkojoukkueen parhaita pelaajia. Oli selvää, että kun hän ihastuksensa innostamana tiedusteli mahdollisuuksia päästä opiskelemaan Yhdysvaltoihin, niin seitsemän yliopistoa oli valmis ottamaan hänet avosylin vastaan. Hän valitsi San Franciscon Yliopiston, koska San Francisco oli niihin aikoihin pinnalla.

Jouko kääntyi taas mahalleen, koska pelkäsi polttavansa vatsansa. Hänen silmänsä etsiytyivät automaattisesti punatukkaiseen unelmaan — pikku bikineissä totta kai! — joka heitteli rantapalloa ilmeisesti pikkuveljensä kanssa. Pikkuveli oli kirotun hyvä ottamaan kiinni palloa: ei ollut toivoakaan, että pallo lipsahtaisi ja vierisi hänen luokseen niin, että hän saisi tilaisuuden tehdä tuttavuutta.

Hänkin oli ollut hyvä pallopeleissä. Hän oli päässyt yliopiston edustusjoukkueeseen ja hänestä oli tullut jonkinlainen pikkutähti koripallossa. Muuten hän oli pettänyt häneen asetetut toiveet: hän oli