Optimisti

By Raija-Sinikka Rantala

Kun kokenut näyttelijä on pakotettu jättämään tutun teatterin, hän putoaa pian kaikkien turvaverkkojen ulkopuolelle. Työvoimatoimisto, Kela, terveydenhuolto ja sosiaalitoimisto pettävät miehen, ja tunne vääjäämättä lähestyvästä tuhosta alkaa kalvaa häntä. Kaikkein kiperimmissäkin tilanteissa itää kuitenkin muutoksen toivo, joka kannattelee silloin, kun kaikki muu pettää.Teatterialan moniosaaja Raija-Sinikka Rantala on käyttänyt pienoisromaanin aineksina omia kokemuksiaan mutta myös runsaasti fiktiota. Teos kuvaa päätoimisen työttömän painajaismaista kokemusmaailmaa, byrokratian liian raskaita rattaita ja nyky-Suomea, jossa tehokkuus revitään työntekijän selkänahasta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 20, 2022
• ISBN: 9788728367568

Book preview

Optimisti

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2005, 2022 Raija-Sinikka Rantala and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728367568

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Omistettu

Antti Ollinpoika Arolle

(6.2.1952–22.3.2005)

Optimisti

Olen optimisti. Aitoja luontainen. En pyri siihen. Olen synnynnäinen optimisti. Edelleen.

Olen myös jossain määrin tunnettu. En julkisuuden henkilö. Ei minua ole koskaan kutsuttu yökerhojen avajaisiin. Minut tunnetaan tapaan:

– Hei mä tiedän sut jostain… mut mistä…

Joskus vastaan, että olin veljesi kanssa samalla luokalla.

– Ai joo just… mut ku mul ei o veljee… vittuiletsä?

– Olisko tv:stä?

Turvallisempi vaihtoehto. Oletan että teatteria on turha tarjota.

– Ai joo just… se mainos kato… just joo… mä ajattelinkin.

Tai:

– Oliks se se yks sarja, mikä se nyt olikaan… Tosi on… just joo, ni mikä sä siinä olitkaan?

Olen siis tunnettu:

Tai olin.

Ja ammatiltani näyttelijä.

Tällä erää olen työtön työnhakija.

Elokuun ensimmäinen

Siitä on nyt kaksi vuotta.

Tiesin toki hyvissä ajoin, että jäisin työttömäksi elokuun ensimmäisenä. Siitä oli sovittu. Elokuun ensimmäinen on teatterialalla maaginen päivämäärä: kerran kahdessa vuodessa, juuri kun kesä on kukkeimmillaan, näyttelijän työsopimus joko jatkuu tai päättyy.

Minun oli sovittu päättyvän kesällä 2002. Se oli välivuosi. Olin siis poikkeus.

Päätin murehtia asiaa vasta kun se päivä koittaa.

Säästöjä tai omaisuutta minulle ei ollut kertynyt, velkaa sitäkin enemmän. Tähän joudun valitettavasti palaamaan.

Kun sitten elettiin kesää 2002, minua potkaisi onni, jota olin jo ehtinytkin odottaa. Pari vuotta aikaisemmin tehty sarja uusittiin tv:n kesäohjelmistossa. Minulla oli keskisuuri rooli ja sain uusintakorvaukset.

Elin herroiksi. Se tarkoitti minun kohdallani, että matkustin lasteni kanssa tavalliseen tapaan näyttelijöiden lomakotiin viikon täysihoitoon. Sen olin tehnyt joka kesä avioeron jälkeen, enkä nähnyt syytä poiketa perinteestä.

Lapsille en kertonut, mikä minua odotti. Tulin ehkä esittäneeksi tavallista vauraampaa. Kaikki saivat kauppareissuilla pyytämänsä.

Pieni ikävä sivujuonne viikkoon sisältyi. Murrosikään tullut poikani alkoi huomautella alkoholinkäytöstäni tylyyn sävyyn.

Lupasin että hän saa jokaista viinipulloa kohti ison kokiksen, ja tilanne rauhoittui.

Yhtenä aamuna nousin varhain ja kävin kaivamassa matoja puuseen takaa. Veneen olin varannut jo edellisiltana. Kävin aamiaishuoneessa kasaamassa ison annoksen tarjottimelle ja kuljetin sen huoneeseemme. Sitten herätin pojan. Sanoin että tytöt saavat nukkua mutta ahven odottaa onkimiestä.

Poika sanoi, ettei lähde mihinkään. Hän nousi sängyltään ja käveli toiselle seinustalle minun sänkyni viereen. Enempää puhumatta hän nosti päiväpeitteen helmaa. Sängyn alle oli kertynyt aika monta viinilaatikkoa.

Kävelin rantaan.

Vähän ajan päästä näin, kun poika viiletti lenkille. Kävin perumassa venevarauksen. Kalassa emme enää käyneet.

Paluumatkalla tilanne oli jo taas hallinnassa. Lapset saivat kaikki kolme jonkin verran käteistä, että voivat ostaa muiston lomasta. Vanhempi tyttäreni osti korvarenkaat.

Loman jälkeen olin rahaton, mutta en kantanut asiasta huolta. Yksi palkkio tv:stä oli vielä tulossa. Sillä eläisin säästeliäästi mahdollisen karenssiajan. Niin uskoin.

Kun palkkiota ei kuulunut, aloin soitella perään.

Viimein löytyi se vihoviimeinen Ylen taloustoimistovirkailija, joka ylipäänsä tiesi, että uusinta oli ollut ohjelmistossa. Hänen käsityksensä mukaan olin ymmärtänyt väärin palkkion suuruuden. Päätin olla hermostumatta ja aloin jäljittää kuvaussihteeriä. Hän oli edelleen lomalla eikä vastannut työkännykkään. Toinen numero oli salainen.

Viikko meni ennen kuin sain hänet kiinni.

Valitettavasti olin tosiaan ymmärtänyt väärin. Erä, jota odotin, oli maksettu jo heinäkuun puolivälissä. Muuta ei ollut tulossa.

Elokuun ensimmäinen lähestyi. Silloin olisin työtön ja rahaton.

Päätös

Tuttavapiirini on aina ollut laaja. Olen sosiaalinen. Kavereita on vuosien varrella riittänyt. Jotkut ovat tovereita jo teiniliiton ajoilta, toiset työtovereita.

Ystäviä minulla on yksi. Kirjoitan hänet tässä isolla yyllä, yksinoikeudella.

Asuin Ystäväni luona. Hänellä oli kohtuullisen kokoinen keskusta-asunto ja hän oli töittensä takia usein pois Helsingistä. Toimin kotimiehenä. Vuokraa maksoin ajoittain ja Ystäväni oli joustava saatavien suhteen.

Lomalta palattuani hän alkoi kuitenkin osoittaa hermostumisen merkkejä.

Muodollisesti asuin äitini luona, jonne posti osoitettiin. Vanhin tyttäreni oli kuitenkin kesällä riitautunut äitinsä kanssa, siis entisen vaimoni. En lainkaan ihmettele. Riidan seurauksena hän oli muuttanut isoäidin luo ja asui nyt huoneessani.

Ratkaisu osoitti tytöltä älliä, mutta ei tietenkään helpottanut omaa tilannettani. Äidin olohuoneen sohva ei minua houkutellut.

Ystäväni lievän painostuksen alla päätin ryhtyä toimeen ja ottaa selvää lakisääteisestä tulevaisuudestani.

Heinäkuun viimeisellä viikolla tartuin puhelimeen. Aloin setviä, mitä elokuu toisi tullessaan.

Ehkä juuri se oli virhe. Onni hylkäsi. Ehkä se olisi ollut suopeampi, jos olisin edelleen pitänyt kiinni periaatteesta elää päivä kerrallaan.

Valitsin numeron ja sillä hetkellä sain uuden ammatin ja elämänsisällön. Minusta tuli päätoiminen työtön.

Kuulun liittoon

Oma ammattiliittoni on näyttelijäliitto. Olen FIA. Se tarkoittaa, että harjoitan ammattiani liiton jäsenenä enkä artistina, joita teatterialalla on viime vuosina alkanut näkyä luvattoman usein. Jonkin aikaa liitto kampanjoi, että käsiohjelmissa pitäisi mainita, kuka on FIA. Se ei koskaan mennyt läpi. Saattaa olla hyväkin. Onhan kirjainyhdistelmällä tunnetumpikin merkitys, ja ehkä se olisi aiheuttanut katsojille hupaisia mielleyhtymiä.

Liittoni on joka tapauksessa luja ammattiliitto, joka perii huolellisesti jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut. Oman osuuteni olin tilittänyt heinäkuun loppuun asti.

Olen johtanut liittovaltuuston kokoukset vuosikaudet lujalla kädellä ja toverillisesti. Hyvä roolisuoritus, josta olen saanut paljon kiitosta.

Luotin siis liittoon.

Sain toimiston puhelimesta neuvot, kuinka edetä. Ensin kortistoon ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, sitten anomus esittävien taiteilijoiden työttömyyskassaan. Kaikki vaikutti selvältä. Lähes.

Se, joutuisinko kolmen kuukauden korvauksettomalle karenssijaksolle, jäi avoimeksi kysymykseksi, johon toimistostakaan ei osattu vastata. Se selviäisi aikanaan.

Ohjeiden mukaan otin puhelun työvoimatoimistoon. Kerroin, että työsopimukseni päättyy 31.7.2002. Toimistosta sanottiin, että paikalla on hyvä käydä viimeistään työttömyyden alkamispäivänä mutta aikaisemminkin saa tulla. Mukana pitää olla työtodistus, joka kertoo työsuhteen keston ja sen päättymisen syyn, palkkatodistus, henkilöllisyystodistus ja alaikäisten lasten henkilöllisyystodistukset. Lisäksi vielä todistus siitä, että on maksanut ammattiliiton jäsenmaksua ja työttömyyskassamaksua, sekä todistus josta ilmenee kassan jäsenyyden alkamisaika. Ehdin kirjoittaa ylös.

Soitto sujui helposti. Olin huojentunut. Haku vaikutti mutkattomalta.

Tilasin lasten henkilöllisyystodistukset ja aloin koota muita vaadittuja papereita. Siinä yhteydessä vaivauduin myös ensimmäistä kertaa lukemaan teatterilta saamani työtodistuksen ja tyrmistyin.

Todistuksessa sanottiin, että työsuhteeni oli päättynyt 15.2.2001. Puolitoista vuotta sitten.

Sen oli allekirjoittanut joku taloustoimiston kesälomasijainen.

Kun viimein käsitin lukemani, soitin kauhuissani teatterin talouspäällikölle, joka oli onneksi palannut lomilta. Hän totesi, että paperi on virheellinen, ja lupasi että saan hakea uuden seuraavana päivänä.

Pyysin myös otetta siitä hallituksen kokouspöytäkirjasta, joka oli käsitellyt sopimukseni päättymistä. Olin lähettänyt tammikuussa pidettyyn kokoukseen seikkaperäisen selvityksen syistä, jotka olivat johtaneet työsuhteeni päättymiseen.

Talouspäällikkö lupasi selvittää asiaa. Kertoi, ettei enää tämän johtajan aikana ole osallistunut lainkaan teatterin hallituksen kokouksiin, joten ei tiedä pöytäkirjojen sisällöstä.

Silloin kun hän vielä piti kirjaa, oli tapana että työntekijä jota jokin päätös koski, sai asiasta aina otteen tiedoksi. Käytäntö oli nyttemmin lopetettu.

Pyysin talouspäällikköä panemaan paperit kuoreen ja antamaan eteisvahtimestarille. En halunnut mennä taloon sisään.

Olin jättänyt henkilökohtaiset tavarani pukuhuoneeseen, enkä aikonut hakea niitäkään. Ehkä ne oli jo kesäsiivouksen aikaan heitetty menemään.

Uusi työtodistus oli yhtä lyhykäinen kuin aikaisempikin. Ilman mitään mainesanoja. Se oli kuitenkin talouspäällikön allekirjoittama ja sen päivämäärät olivat oikein. Työsuhde oli merkitty päättymään 31.7. kuluvaa vuotta. Hallituksen pöytäkirjasta ei sen sijaan ollut otetta. Talouspäällikön käsin kirjoittamassa lappusessa luki, ettei hän löydä mitään mainintaa asiani käsittelystä. Luultavasti siitä oli siis vain teatterinjohtajan oma päätös.

Pysähdyin kadunvarteen soittamaan takaisin talouspäällikölle.

Ihmettelin, onko säätiön sääntöjä ja talon johtosääntöä muutettu. Taiteilijakiinnitykset ja irtisanomiset olivat aina aikaisemmin olleet hallituksen päätösvallassa.

Talouspäällikkö ei osannut vastata kysymykseeni.

Kysyin sitten, pitääkö teatterinjohtaja kirjallista päätösluetteloa vai onko siirrytty vain suullisiin päätöksiin. Ja jos kirjallista edelleen pidetään, voisinko saada päätöksestä kopion. Talouspäällikkö arveli, että sitä pitänee pyytää teatterinjohtajalta.

Kysyin vielä, voisiko hän tehdä sen puolestani. Hän lupasi.

Saamastani uudesta työtodistuksesta ei käynyt ilmi, päättyikö työsuhde määräaikaisen sopimuksen umpeutumiseen vai irtisanoutumiseen. Toisin sanoen jäi edelleen avoimeksi, joutuisinko kolmen kuukauden karenssiin, mihin oma irtisanoutuminen johtaa. Niin olin kuullut ammattitovereiden puheista.

Ja nähnyt myös sivusta mihin kaikkeen se saattaa miehen suistaa.

Kortisto

Heinäkuun viimeisenä perjantaina kävelin Haapaniemenkadun työvoimatoimistoon.

Taival tökki pahasti. Jo liikkeelle lähteminen oli ollut hankalaa. Silti sitä ei auttanut lykätä.

Teatterikorkeakoulu on, enteellistä tai ei, ihan tylyn ruskean rakennuksen lähinaapuri. Onneksi siellä oli