Vaihtoehtona kuolema

By Lotta Ansakorpi

”– Tiedätkö, nyt taitaa olla asiat todella huonosti. Mä soitan sulle hetken kuluttua, Sirpa sanoi ja sulki puhelimen.

Minä istuin hiljaa työpöytäni ääressä. Koko liikehuoneistoon laskeutui painostava hiljaisuus. Päässä humisi, korvissa vinkui, suu kuivui ja kädet tärisivät. Yritin yhä ymmärtää, mitä tämä tarkoitti."

Neljä vuotta sitten Lotta Ansakorven yhtiökumppani petti hänet ja salasi tilanteen Lotalta täysin. Lotta jäi yksin konkurssin ja mittavien talousvaikeuksien kanssa ja suistui täydelliseen epätoivoon. Vaihtoehtona Kuolema on tiheätunnelmainen kertomus petoksesta ja elämän kokonaisvaltaisesta romahtamisesta. Se on myös kuvaus periksiantamattomuudesta, toivosta toivottomuuden keskellä ja kamppailusta kohti uutta, parempaa elämää.

Lotta Ansakorpi on teatterialan ammattilainen, kouluttaja, terapeutti ja yrittäjä, joka on menettänyt kaiken ja rakentanut raunioille jotain tärkeämpää ja merkityksellisempää. Hänen perustamassaan Tragedian kääntöpiiri -seminaarissa puhutaan elämän vastoinkäymisistä suoraan sekä annetaan työkaluja selvitä, unelmoida, kasvaa ihmisenä ja luoda entistä parempi elämä.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Nov 17, 2020
• ISBN: 9789180001960

Book preview

Ansakorpi

1. LUKU

Elokuu 2016

6.8.2016

Musiikki soi lujaa. Se kaikuu kaiuttimista raikuvasti järven selälle. Taivas sataa kaatamalla mutta yleisö jaksaa taputtaa kohteliaan kärsivällisesti, myös rehellisen kiitollisena hyvästä esityksestä – säällehän kun kukaan ei voi mitään.

Viimein tulee aika sulkea näyttämön ovi viimeisen kerran. Minä murrun itkuun jo kiitoksissa, mutta kävelen ylväästi pää pystyssä lavasteiden taakse.

Työkaverit halailevat, taputtavat selkään kohteliaasti ja keräilevät kamojaan. Osa on silminnähden pahoillaan puolestani, osa helpottuneita, että kesä on ohi. Mitään kiitospuheita ei sen enempää pidetä, vaan työryhmä lähtee niin pian kuin mahdollista pois. Kesä on ohi.

Minä kävelen kuin sumussa kohti hotellihuonettani. Puran viimeisen kerran tarpeistoni kuivumaan, irrotan mikrofonin piuhan ihosta. Teippi nipistelee niskaa, kun liimapinta kiskoo hiuksia mukanaan.

Vaihdan päälleni remppavaatteet. Edessä on lavasteiden purkaminen. Lyhyeen loppuvat artistille aplodit ja suosio. Hetki sitten kiittelin yleisöä ylistävästä palautteesta, nyt raahaudun kahden esityksen väsyttämänä rantaan purkamaan kokonaista vettynyttä kesäteatteria.

– Ai saatana, tuikkasko se mua huuleen?! Jari kirosi ja katsoi kaljatölkkiään. Sieltä kömpi humalainen ampiainen.

– Jaa mitä, pistikö sua amppari, kysyin ja katsoin yhtiökumppanini turpoavaa huulta.

– Joo, pisti. Se oli tua tölkissä ja mä vaan hörppäsin siitä, niin se tuli suoraan perä edellä ylähuuleen.

– Sulle tulee aika näyttävä duck-face, sanoin ja me nauroimme makeasti.

Purimme teatterin rivakasti, nyt ei ollut enää niin vältä hajoaako jotain. Jari purki isompia osia, minä revin pressuja irti, keräilin muovinkappaleita maasta, ruuveja, nauloja, kannoin seiniä, revin irti lautoja. Purin kiukkua ja turhautumista, suruakin. Revin ja raastoin. Lihaksia särki, takana oli pitkä kesä, mutta sydäntä särki vielä enemmän. Vettyneet laudat, seinät, vanerit ja tukipilarit painoivat raskaasti ihoon, kun raahasin niitä pinoon. Kädet likaantuivat, housut ja huppari kastuivat läpimäräksi. Iho oli naarmuilla, niska hikinen.

Istuimme purku-urakan päätteeksi kesäteatterin katsomossa ja mä katselin lautakasaa itku kurkussa.

– Ota tosta, Jari sanoi lempeästi ja ojensi uuden tölkin käteeni.

Hörppäsin viileää siideriä, jonka Jari oli minulle avannut ja tuonut.

Hän istui viereeni huokaisten. Istuimme hetken hiljaa ja vain tuijotimme järvelle. Maisema oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja rauhallinen. Itku kiipesi kurkkuun, sitten silmiin. Kesä ei ollut mennyt odotusten mukaan ja se oli nyt ohitse. Tappiot olivat mittavat, mutta syksylle oli onneksi paljon suunnitelmia, jotka paikkaisivat helposti kassavajeen.

– Noo… kyllä se siitä! Jari sanoi ja taputti minua lempeästi selkään.

Minä katsoin häntä suoraan silmiin, kun kyyneleet valuivat pitkin poskiani.

– Kiitos, että sä oot ollu niin isona tukena mulle. Oli välillä aika raskasta taistella noiden työntekijöiden kanssa, kun oli vähän kireä tunnelma rundilla, sanoin Jarille.

– Joo, ei siinä mitään. Älä sitä nyt enää mieti. Kato, tästä mennään vaan eteenpäin niin että heilahtaa.

Sitten istuimme hetken hiljaa. Hörpimme juomiamme ja mietiskelimme molemmat omiamme.

Minä aloin jossain kohtaa muistella mennyttä kesää. Nauroimme kaikille kommelluksille, mitä matkanvarrelle oli mahtunut ja puhuimme myös siitä, miten kukaan muu, kuin me kaksi, eivät voineet ymmärtää mitä me koimme sinä kesänä. Kuinka raskasta oli tehdä kaikki kaksin ja kuinka paljon hommaa tuollaisen kiertueen järjestämisessä oli. Palaute yleisöltä oli ylistävää ja kiertue oli mennyt vähäisestä yleisömäärästä huolimatta muuten hyvin. Näyttelijät olivat loppujen lopuksi olleet ihan tyytyväisiä, joskin yleisön vähyys, huono sää ja kiertueolosuhteet koettelivat osan työryhmän hermoja. Myös minun. Olin samaan aikaan helpottunut ja surullinen, että kiertue oli ohitse. Tuntui, että olin pettänyt ystäväni, jotka olin pyytänyt töihin. Niinhän se ei ollut, koska he saivat palkkansa ja kaikki oli maksettu, joitakin pieniä viiveitä lukuun ottamatta, joista tiedotettiin etukäteen.

Olimme jälleen hetken hiljaa. Sitten Jari yhtäkkiä sanoi jotain.

– Muista Lotta, että mä en koskaan tee sulle kusisia, sä voit luottaa muhun, Jari sanoi ja tuijotti järvelle.

Lause tuntui minusta aivan käsittämättömältä. Muistan vieläkin sen tunteen. Mietin, ettei lause sopinut kyseessä olevaan hetkeen millään tavalla.

– Mitä sä nyt selität? No et tietenkään tee, sanoin ja katsoin Jaria silmiin.

Jarin ilme oli vakava. Minulle tuli outo tunne, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että olin aiemmin kohdannut monenlaista vääryyttä alalla. Rintakehää jotenkin kylmäsi, mutta sivuutin tunteen sen enempää ajattelematta.

Katsomossa alkoi olla hyttysiä ja juuri kun olin ehdottamassa siirtymistä sisätiloihin, Jarin puoliso tuli hakemaan meitä teatterilta. Menimme teatterin ravintolaan ottamaan vielä yhdet juomat, ennen kuin lähdimme kohti Tampereen keskustaa.

Matkalla autossa tunnelma oli katossa. Nousuhumala alkoi vaikuttaa ja stressi laukesi hillittömänä hepulina. Käkätimme Jarin kanssa auton takapenkillä tyhmille jutuille, Jarin puolison ajaessa autoa ja tyttären istuessa etupenkillä.

Saavuimme Tampereelle ja Jarin puoliso jätti meidän Telakalle, tamperelaiseen teatteriravintolaan. Käynnissä oli Teatterikesän päätösilta ja paikka oli täynnä kulttuuriväkeä. Vietimme iltaa välillä kaksin, välillä seurustellen muiden näyttelijöiden ja ystävien kanssa. Ilta oli hauska ja rento, emmekä miettineet enää ikäviä asioita tai kulunutta kesää sen enempää. Nyt oli aika juhlia ja rentoutua, edessä olisi muutaman päivän loma, ennen kuin syksyn esitykset vaatisivat toimenpiteitä.

Lähdimme illan päätteeksi samaa matkaa ravintolasta. Kävelimme taksitolpalle ja nappasimme yhdessä taksin. Jari sanoi, että voisimme ajaa meidän kautta, hän jatkaisi siitä matkaansa kotiin. Tämä sopi minulle.

Päästyämme kotipihaani, kiitin illasta ja kyydistä. Sovimme, että soittelisimme, kun olemme hieman levänneet. En arvannut, että tämä oli viimeinen ilta jonka vietimme yhdessä.

Loma sujui odotetusti. Sain levättyä, saunottua ja uitua. Tai no, eipä sitä kastautumista juuri uimiseksi voinut sanoa, vesi oli jo ehtinyt sen verran viilentyä.

Elokuun lopulla jatkui työt. Edessä oli uuden viihdeklubin avajaisilta ja syksyn kiertueen loppusuunnitelmat. Syksy tuntui innostavalta ja kiinnostavalta. Samalla neuvottelin sopimuksia seuraavaksi kesäksi parinkin kesäteatteripaikan kanssa.

Jari oli kiireinen kesäteatterin suunnitelmien kanssa, olimme nimittäin tehneet pitkän sopimuksen yhteen edellisen kesän kiertuepaikoista ja rakentaisimme sinne katetun katsomon. Jari vastasi yrityksessä myynnistä ja markkinoinnista ja toimitusjohtajana hänellä oli myös nimenkirjoitusoikeus sopimuksiin.

Jari istui kokouksissa, joissa päätettiin ranta-alueen rakentamisesta, neuvotteli paikallisten yrittäjien sekä alueen vuokraisännän kanssa. Olimme sopineet, että minä hoidan esitysten taiteellisen puolen, artistien ja muiden työntekijöiden rekrytoimisen ja Jari kaiken maksuliikenteen, niin lipputuloista, markkinoinnista kuin palkkojen maksuistakin.

Elokuun lopussa oli viimeinen palkanmaksu kesän töistä ja lähetin ajallaan palkkalaskelmat työntekijöille. Olimme ottaneet aiemmin lainaa henkilökohtaisella takauksella yrityksen kasvuun ja toimintaan ja jouduimme osan rahoista laittamaan tappiollisen kesän takia myös työntekijöiden palkkoihin.

Muutaman päivän päästä puhelimeeni alkoi tulla viestejä: Missä palkka viipyy?. Sanoin, että se on laitettu kuun viimeinen päivä maksuun. Parin päivän kuluttua viestejä alkoi tulla lisää, tällä kertaa sävy oli jo paljon kireämpi. Mikä ihme porukkaa vaivaa, ihmettelin. On ihan normaalia, että pankista riippuen maksu saattaa joskus kestää päivän, pari. Mutta se ei ketään rauhoittanut.

Eräs työntekijä halusi nähdä. Hän raivosi matkalaskun ja palkan perään ja syytti minua valehtelijaksi. En ymmärtänyt mistä on kyse. Koitin parhaani mukaan rauhoitella tilannetta, raapia matkalaskun verran käteistä kasaan, jotka ojensin hänelle käteen ja yritin niellä epäreiluuden tunteen nostattamia kyyneliä. Itku kuristi kurkkua, enkä voinut ymmärtää, miksi kaikki olivat minulle niin vihaisia.

Kirjauduin yrityksen verkkopankkiin ja tarkistin, että palkkarahat olivat lähteneet. Ilmoitin työntekijöille, että rahat on laitettu maksuun ja että ei ole mitään syytä hermostua. Tämä ei auttanut, vaan minua uhkailtiin liitolla ja oikeustoimilla. Olin täysin voimaton. En voinut käsittää, millaisen raivon raha-asiat saivat ystävissäni aikaan, olihan kaikki sovittu pitänyt paikkansa ja maksettu.

Päivät kuluivat ja työntekijät olivat minulle yhä vihaisempia. Tässäkö oli kiitos siitä, että olin tarjonnut työtä, ajattelin. Tässäkö oli kiitos, kaiken sen jälkeen mitä olin tehnyt jotta heillä olisi olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvä olla. Aloin olla epätoivoinen. Oli selvää, että olin menettänyt talouteni lisäksi liudan ystäviä. Ja itsehän en ollut saanut moneen kuukauteen palkkaa, vaikka työtuntini olivat joka viikko lähes 80 tunnin luokkaa. Näyttelin kesän aikana yhteensä 44 näytöksessä päivätöiden lisäksi. Lisäksi vastasin lavasteiden siirrosta ja kaikesta muustakin logistiikasta mikä liittyi projektien pyörittämiseen, saamatta penniäkään siitä itse korvausta.

Ohjasin työntekijöitä olemaan yhteydessä Jariin, mutta he kieltäytyivät ja sanoivat hoitavansa asian kanssani. Sanoin, että en vastaa raha-asioista, vaan Jari. Näin jälkeenpäin ajateltuna kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että pysyin päätöksessäni ja työnjaossa, jonka olimme aiemmin Jarin kanssa sopineet. Ilman sitä olisin tänä päivänä vielä suuremmissa vaikeuksissa.

Kun työntekijät jatkoivat yhä valitustaan, aloin selvittämään vastahakoisesti asiaa. Sain Jarin toisinaan kiinni, mutta ymmärrettävistä syistä hän oli paljon poissa toimistolta. Hän vastasi lyhyesti sähköposteihin, joissa hän vakuutti hoitaneensa kaikki asiat sovitusti, maksaneensa laskut ja palkat. Kun tiedustelin tarkemmin palkka-asiaa, hän kertoi, että oli unohtanut painaa hyväksy-painiketta käyttämässämme sähköisessä järjestelmässä ja siitä syystä raha seisoi ohjelmassa. Se tuntui minusta hieman erikoiselta, mutta koska se ei ollut vastuullani, enkä ymmärtänyt ohjelman päälle sen paremmin, uskoin yhtiökumppanini sanaa.

Varmistin työntekijöiltä olivatko he saaneet rahansa ja viimein he sanoivat, että palkat olivat tulleet mutta niissä oli virheitä. Osa maksuista, lähinnä matkalaskut, uupuivat. Selvitin asiaa jälleen kerran Jarin kanssa, mutta hän yhä vakuutti että asia on hoidossa. Viimein viimeinenkin maksu työntekijöille oli maksettu.

2. LUKU

Syyskuu 2016

Elokuun lopussa alkoivat uudet esittävän taiteen viihdeklubit eräässä tamperelaisessa hotellissa. Jo ensimmäinen ilta oli katastrofi. Paikalla oli ehkä 30 katsojaa 300 sijasta. Ihmettelin jälleen, miten tämä on mahdollista? Nyt se ei ainakaan ollut ilmoista kiinni.

Seuraava ilta oli vielä pahempi. Paikalla ei ollut yhtäkään ihmistä. Saimme raavittua hotellin ravintolasta paikalle sen verran väkeä, että kehtasi esittää. Klubin tuottajana minua hävetti aivan älyttömästi. Soitin Jarille ja kysyin, miten on mahdollista, että meillä ei ole yhtään katsojaa. Hän ihmetteli samaa ja sanoi, että kyselyitä on tullut, mutta ehkäpä ilmaiset stand up-klubit kaupungissa ovat syöneet meidän yleisön. Ihmettelin vastausta hieman, mutta nielin sen, koska ihmismieli rakentuu niin että se haluaa ensisijaisesti selittää kaiken parhain päin. Ja ilmainen stand up-klubi viereisessä ravintolassa oli varsin looginen selitys, meidän pääsyliput kun maksoivat sen 15€.

Toisen epäonnisen illan jälkeen otin yhteyttä hotellin myyntipäällikköön. Sovimme palaverin seuraavalle viikolle ja marssin päättäväisenä paikalle. Nyt olisi aika keskustella, missä mättää. Noin 45 minuuttia ennen tapaamisen alkua sain viestin, että Jari ei pääse tapaamiseen. Hän oli toisen kesäteatterin luona, koska hänen piti mennä avaamaan sinne ovia.

Olin turhautunut, mutta syy oli varsin ymmärrettävä. Meillä oli syyskuun aikana paljon tehtävää siellä ja täällä, ja olimme usein vain viestein tai puhelimen välityksellä yhteydessä toisiimme. Sovimme, että soittaisin palaverin jälkeen.

Palaveri alkoi hämmentävissä tunnelmissa. Olen varsin herkkä aistimaan toisten tunnetiloja ja aiempi rentous minun, ravintolapäällikön sekä myyntipäällikön välillä oli muuttunut, kadonnut. Tunnelma oli sanalla sanoen varsin kireä.

Kävimme läpi markkinointitoimenpiteitä ja totesimme yhdessä tuumin, että kaikki oli mennyt, kuten olimme sopineet. Ihmettelimme kaikki yleisön vähyyttä, mutta totesimme, että uuden klubin avaaminen vaatii usein aikaa. Jokaiseen läpikäytävään kohtaan löytyi järjellinen selitys, jälleen kerran.

Oli kulunut yli kuukausi siitä, kun purimme Jarin kanssa kesäteatterin lavasteita. Emme olleet nähneet juuri kertaakaan ja epäilykseni alkoivat herätä. Mietin, että jotain oli pielessä, mutta en tiennyt mitä. Jari oli häiritsevässä määrin kiinni kesäteatterin asioissa, joskin se oli samaan aikaan (jälleen kerran) hyvin ymmärrettävää. Minulla oli epäilys, että Jari ei kerro minulle kaikkea, mutta en myöskään tiennyt mitä hän salasi.

Sain jälleen viestin eräältä työryhmän edustajalta. Jokin maksu oli edelleen maksamatta. Laitoin Jarille viestin 8.9.2016:

"Moi. Hei nyt mun pitää antaa kyllä vähä palautetta.. Lipunmyynti ei ole vieläkään auki, revyyn paikat sopimatta, etkä ole soittanut äänimiehelle. Nää pitää oikeesti hoitaa!! Mulle tulee koko ajan viestiä joltain. Meidän kans ei tee kohta kukaan mitään, kun asiat ei hoidu. Jos sä tarvit apua, niin pyydä, mutta älä jätä hoitamatta. Tää on ihan hirveetä selitellä jollekin jotain paskaa koko ajan. Mä en halua mihinkään paskaan maineeseen meitä, että puhutaan ja luvataan ja mitään ei tapahdu. Mä