Hevikimmat

By Riina Katajavuori

Pinni ja Leea ovat teini-ikäisiä tyttöjä, joista tulee heti ensitapaamisen jälkeen bestiksiä. Tytöt kulkevat pitkin Käpylän katuja ja jakavat kaiken. Kun yksi naapuruston cooleimmista tytöistä, Anita, tuppautuu kaksikon seuraan, Pinni pelästyy. Voiko kolmen tytön ystävyys päättyä muuhun kuin selkäänpuukotukseen? Tämä tyttökopla kuitenkin yllättää, ja kolmikosta tulee erottamattomia. Yhdessä he kokevat ensimmäiset poikaystävät, kotibileet ja musiikkifanitukset. Sillä musiikki – se on näille tytöille kaikki kaikessa.Hevikimmat on 1980-luvulle sijoittuva valloittava nuortenkirja.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 23, 2022
• ISBN: 9788728118719

Book preview

Hevikimmat

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1999, 2022 Riina Katajavuori and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728118719

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

– Tässä on mun pikkusysteri Leea.

– Ja tässä on mun pikkusysteri, Pinni.

Kummankin äänessä on omistajan ylpeyttä. Ari ja Mika tuuppaavat tytöt samaan ankkurihissiin. Pinni huomaa, että Leealla on meikkiä, vaikka pyryttää. Eikä pipoa. Pienet saparot törröttävät kaulaliinan päällä. Neonkeltaiset sukset ovat pidemmät kuin Pinnillä, vaikka Leea on selvästi lyhyempi. Leea tömistelee lunta Atomiceistaan ja Pinni paukuttaa vihaisesti harmaita Headejään.

– Sori mutta miten sulla voi olla noin isot monot? Leea kysyy, kun he suhistavat ylös hissilatua.

Pinni tuijottaa oransseja ysipuolikkaitaan. Kaksien villasukkien kanssa ne ovat ihan sopivat.

– Ei kun nää on Mikan vanhat, hän sanoo jurosti.

– Miten sulla on tommonen nimi? Pinni?

– Faija ihaili joskus jotain puuvenettä, jonka nimi oli Pinja, ja Mutsi vei pienenä ulos yhtä sennimistä karkeakarvaista mäyräkoiraa.

– Miten mäyräkoira voi olla Pinja? Leea tirskuu ja Pinniä hävettää.

– Eikä kun se koira oli Pinni ja siksi Mutsi sano mua jo pienenä Pinniksi. Niin kuin kaikki muutkin.

Toisella nousulla Pinni panee merkille, että viiksekäs hissipoika iskee silmää Leealle. Leea kihertää.

– Kauhea kusihätä. Mennään skuttaan, Leea sanoo yläasemalla. Hän lähtee edeltä auraamaan kapeaa latua pitkin.

– Arvaa, mua ällöttää nytkin laskea tälleen jalat harallaan, sanoo Leea ääntään madaltaen ja kääntyy merkitsevästi.

Pinni on kuin ei arvaisi.

– Kolme päivää sitten, alkoi! Menkat. Yrjöttävää.

Pinni kääntyy kiristämään monojen siteitä ja mumisee vakuudeksi: – Voi ei.

Leea avaa takkia ja riisuu pujotteluhousuja. Henkselit menevät ristiin eikä hän tahdo saada niitä pään yli. Juuri kun Leea on takapuoli paljaana kyykistymässä, suksi lähtee luisuun ja hän putoaa hankeen peffa edellä.

Tytöt saavat hepulin, Pinni tuntee että kohta pissa tulee housuun. Leea sohii sauvoilla pääsemättä ylös, Pinni tramppaa naurultaan lähemmäs ja yrittää kiskoa Leeaa pystyyn, mutta kaatuu itsekin uppeluksiin pehmeään lumeen. Tytöt nauravat hervottomina, Leea kiljuu. Kuusenoksalta tömähtää lunta heidän kasvoilleen. Pinni tuntee että pieni liraus pääsee housuun. Leea on hemohuba.

Lopulta he selviävät takaisin rinteeseen ja pudistelevat lunta vaatteistaan.

– Mä tiedän, sidotaan sauvat yhteen ja pyöritään, Leea ehdottaa. Propellina he lähtevät pyörimään sauvojen hihnat toisiinsa kiinni sidottuina alas rinnettä ja pyörähtävät suksillaan vuoron perään hitaan ympyrän. Vauhti kiihtyy koko ajan ja he luisuvat auttamatta rinteen vasempaan laitaan. Ari ja Mika seisovat metsänreunassa ja nojaavat sauvoihinsa tärkeän näköisinä, tytöt kiljuvat, että pojat huomaisivat katsoa.

– Oliks Mikalla rööki kädessä? Leea kysyy hississä.

– Emmä oo varma, joskus se haisee kyllä.

– Niin Arikin, joskus. Mutta en mä kerro kotona, tietenkään. Leea on hetken hiljaa. – Onks sulle sattunut koskaan mitään tosi noloa?

Pinni miettii, mutta ei heti keksi. Leea alkaa kertoa.

– Kerran me oltiin purjehtimassa meidän tuttavaperheen kanssa. Sitten me landattiin semmoselle autiolle luodolle ja otettiin nudeina aurinkoa. Mulle tuli kauhea sköntsähätä ja mä lähdin juoksemaan mereen. Mutta ranta oli siitä kohtaa tosi loiva ja mä en ehtinyt tarpeeksi syvälle kun pökäleet plumpsahteli veteen ja kaikki näki!

Pinni nauraa epäuskoisena mutta muistaa sitten itse jotakin.

– Mä olin kerran lämässä yhteen ammislaiseen kundiin joka opiskeli muurariksi. Kerran me oltiin mun serkun kanssa niillä kylässä ja musta se oli niin ihana että mun maha meni veteläksi. Mä menin vessaan ripaskalle, mutta niiden vessa oli rikki! Se ei vetänyt. Mun oli pakko hakea keittiöstä muovikassi ja lappaa paljain käsin kaikki ripuli siihen. Enkä mä tiennyt mihin mä joudun sen pussin kanssa. Mä hiivin niitten takapihalle ja heitin sen kaaressa naapurin puolelle.

Leean naurussa on ihailua, he ovat vähällä pudota hissistä.

– Tää on Paskahissi! Sovitaan että tässä hississä ei saa puhua mistään muusta kuin paskasta. Ja yrjöstä. Ensi nousulla mä lupaan kertoa vielä paremman, Leea uhoaa.

He lykkivät kohti Kalpalinnan ainoaa mustaa rinnettä ja pudottautuvat sitten selvittämään kumpareikkoa, Leea huolellisesti ja tyylillä, Pinni kaahaten.

– Kerran mulla oli hirveä yrjötauti, Leean hengästynyt ääni aloittaa jo ala-asemalla. – Mä spuglasin koko ämpärin täyteen ja olin niin kipeä etten jaksanut kantaa sitä kuin verannalle asti. Illalla meidän faija sanoi että nyt olis makkarakeittoa! Oli kuulemma just hakenut sen tuolta verannalta jäähtymästä. Ja niin iso satsi oli tehty että oli pitänyt laittaa ämpäriin…

– Ehe ehe, Pinni sanoo, mutta he kikattavat joka tapauksessa.

Pinni ja Mika pääsevät Leean, Arin ja näiden huolitellun äidin kyydissä takaisin kaupunkiin. Radiossa soi Freestyle. Uua hela natten, uua hela dag, auu, auu, auu-auu-auu, Leea laulaa mukana.

– Anna käsi, hän sanoo.

Pinni ojentaa kämmenensä. Leea alkaa hämmentää sormellaan Pinnin kämmenkuppia, kuin keittäisi hiirille huttua, ja laulaa samalla Isabee-eeella sensueee-eeel-LA! Viimeisen tavun kohdalla Leea kutittaa Pinniä mahasta. He hekottavat niin että Ari ärähtää.

Leean kanssa saa nauraa. Pinni ei ole pitkään aikaan nauranut näin paljon.

2

Vihdoinkin Pinnillä on koulun ulkopuolinen elämä. Joka iltapäivä hän heittää koulun jälkeen sinisen Mandarina Duck -kassin kotiin ja ajaa bussilla yhden pysäkinvälin Maunulasta takaisin Käpylään. Pinni ja Leea tapaavat Kimmonkentällä ja keinuvat, alkavat hailii hailoota, hyppistä ja keinupeffistä. Tai pelaavat muiden käpyläläisten kanssa purkkista, nelistä ja nadea.

Iltaisin he istuvat nelikerroksisen Paragonin pääkonttorin rappusilla. Yhden kerran Leea ährää pitkään ja saa sitten sanottua, huolestuneena: – Sori saaks kysyä mutta miksi sun isä ja äiti eros?

Kukaan muu ei ole kysynyt sitä. Pinnille tulee pehmeä olo ja hän tuntee itsensä tärkeäksi. Hän ajattelee Gubbea ja Mutsia ja Faijaa ja Mikaa ja keväistä, lumilaikkuista päivää jolloin uutinen kerrottiin. Silloin hän ensimmäistä kertaa tajusi selvästi tienneensä koko ajan. Sanajonot pulpahtavat muistista: pitkän ajan kuluessa… me rakastamme… kaksi kotia… sängyt molemmille… uusi ystävä… hyvät välit… joka päivä… lähellä koulua… ratkaisu… hankitaan koira…

Silloin Pinni oli vetänyt mustan villapipon kasvojensa yli ja nauranut salaa pimeässä äänetöntä kauheaa naurua.

– Emmä tiiä oikeen, ei kai sitä voi sanoo, tolleen, se nyt vaan meni silleen, hän kiertelee ylpeänä ja potkii pikkukiviä Jaguar Super -tossuillaan. Eikä koiraa koskaan hankittu, vaikka se ehti jo Mikan ja hänen haaveissa hotkia kilotolkulla jauhelihaa ja vilistää heidän pihallaan näykkimässä piharatamoja, luontoäidin laastareita; rottweiler nimeltä Molli.

3

Pinnistä ja Leeasta tulee bestiksiä. Mutta eräänä iltana tapahtuu, että pitkä ja upea Anita kävelee lyhyin, sipsuttavin askelin Paragonin rapuille ja istuutuu heidän viereensä. Anitalla on Käpylän kaunein lantio, kaaret kohdallaan ja kapeat nilkat. Käärmetalon pikkukundit vislaavat Anitan perään, kun hän taluttaa pää pystyssä kolmea sekarotuista koiraansa, Halojaata, Monnia ja Tonnia. Pinni tietää, että kolme tyttöä on kuolema. Kaksi pettää, yksi jää jalkoihin, juonia ei voi välttää. Tulee katalaa supatusta selän takana, panettelua, valheita. Leikitään piilosta ja jätetään yksi tahallaan löytämättä. Tähänkö kaikki loppuu?

Jotenkin Anita vain istuu siinä, muitta mutkitta, jalat harallaan, räkii jalkojensa väliin, sotkee tikulla räkälammikkoa, pureskelee leveitä kynsiään. Pinni ei voi olla ihailematta häntä ensi hetkestä lähtien. Eikä häikäisevä Anita tunnu pahastuvan Pinnin läsnäolosta, vaikka Anita ja Leea ovat olleet samalla luokalla ekalta asti ja Leea on kateuksissaan leikannut ala-asteella Anitan karvakaulustakista kauluksen irti ja Anita on kostoksi kaatanut Leean päälle sangollisen kylmää vettä.

– Ootsä se Mikan pikkusysteri? Mä olen kuullut susta, Anita kuittaa hyväksyvästi.

– Mika ja Pinnin faija asuu Vipusentiellä, lähellä Työväentaloa, Leea auttaa. – Niitten autotallissa on sellainen taulu, jossa on piirrettyjä miehiä kalut pystyssä!

– Mulla on nyklat sinne, voidaan lähteä kattomaan sitä, Pinni innostuu. Kun mustavalkoinen taulu oli roikkunut heidän entisen yhteisen kotinsa seinällä, hän ei ollut osannut kiinnittää siihen mitään huomiota. Nyt se on noussut arvoon arvaamattomaan. Muodottomia, irvokkaita ukkeleita ja heidän mahtavia stondiksiaan tullaan ihailemaan toisista kaupunginosista asti. Faija ei honaa mitään.

Niin heistä kaikista kolmesta tulee bestikset. He ovat vahvat yhdessä. Eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista.

4

Anita ja Leea ovat Mäkelänkadun Linnakoulussa, samassa missä Ari ja Mika. Yläastetta ja lukiota sanotaan Linnaksi, koska valtaisa rakennus on harmaa ja ankea ja näyttää vankilalta. Linnassa on paremmat puurojuhlat ja paremman näköisiä poikia kuin pienessä Kokeilukoulussa, jota Pinni käy. Kokis on Ylä-Käpylässä, piilossa Shellin huoltoaseman takana. Siellä ei anneta numeroita vaan kirjaimia: H, T, K – hyvä tyydyttävä kertaus – sillä seurauksella, ettei kukaan tiedä kuka on paras. Melkein kaikilla tytöillä on todistukset pelkkää risuaitaa, H-kirjainta. Kokis on nynnykoulu verrattuna rankkaan Linnaan, missä saa jälki-istuntoa ja kotimuistutuksia. Ari ja Mika kuuluvat lukion ekaluokkalaisten Pipojengiin, joka saa muistutuksia vähän väliä. Pipojengin jäsenet pitävät pipoa päässä tunneilla mutta eivät koskaan välitunneilla.

Iltaisin Anita, Leea ja Pinni kulkevat käsikynkkää Rauninkalliolla, lähellä junarataa, ja laulavat:

Sinusta vain mä herkän unen yöllä näin,

silitit mun hiuksiain ja lepäsimme vierekkäin

edessämme laguuni, allamme hiekkaranta,

uni se oli niin todellinen.

Tajuan sen tuo uni mitä tarkoittaa:

Ilman sua onnellinen ei elämäni olla saa,

voimakkaana tunnen mä vereni vaatimuksen

kuulumme yhteen, niin säädetty ois!

Mä tahdon sinut, kuulut mun vierellein

vie sinä minut, vie koko rakkautein.

On puhe tosi, tässä ja ainiaan

siis tule kosi, missä ja milloin vaan!

Heillä on kaikilla itse kavennetut Mic Macin London Slimit, joiden lahkeensuut juuttuvat kantapäähän kun niitä vetää jalkaan. Anita huutaa kävelytiellä kulkevalle koiranulkoiluttajamiehelle: – Tuu tänne mä vedän sulta kuivat, viiskymppii!

Tytöt hihittävät ja painuvat pensaan taakse. Pinni ei tiedä, mitä vetää kuivat tarkoittaa, mutta sitten Leea ja Anita vievät hänet katsomaan Christiane F. – tyttö huumekadulta -elokuvaa. Sen jälkeen Pinnikin osaa huudella törkeyksiä skuugessa.

Toukokuussa jokaisen on laskettava kaksi partaista miestä, neljä postiautoa ja sata punaista kuplafolkkaria. Eihän niitä varmaan ole sataa edes koko Suomessa, Leea epäilee, mutta jostain punaisia autoja putkahtelee. Tai sitten he laskevat uudelleen ja uudelleen samoja autoja. Kun sata tulee täyteen, ensimmäinen poika joka moikkaa on tuleva aviomies. Pinni näkee sadannen folkkarin koulumatkalla. Hän yrittää kääntää päätä pois, kun Sampo lähestyy reppu heiluen. Sampo on samalla luokalla, käyttää solmiota ja harrastaa tähtitiedettä. Pinni on käynyt kahdesti hänen kotonaan Veräjämäessä tähtienkatseluillassa, jossa piti katsella dioja tähtisumuista ja Sampon Moskovan-matkasta, kun taivas meni pilveen eikä hienolla kaukoputkella nähnytkään mitään. Jo kaukaa Sampo raakkuu: – Moi Pinni! ja heilauttaa veltosti kättään. Sampon äänenmurros on pahimmillaan ja keltaiset hampaat törröttävät. Pinni marssii vihaisena eteenpäin eikä vastaa. Viikkoja kestänyt laskeminen on mennyt hukkaan.

Anitaa moikkaa talkkari, joka oikeastaan ei ole ikäloppu, ehkä kolmenkymmenen, ja Leeaa Käärmetalon Kotikulman hymyilevä lihamestari, mutta Leea väittää, ettei sitä lasketa, koska lihamestari sanoi terve eikä moi, ja että sen sijaan Arin pystynenäinen mutta suosittu luokkatoveri Robi Linnakoulun lukiosta olisi varsinainen ensimoikkaaja. Anita ja Pinni katsovat merkitsevästi toisiinsa, asiasta ei puhuta enempää.

5

– Mikä teidän mielestä oli kaikkein paras kohta? Leea pudottaa Hermesetaksen kahviinsa. Tytöt istuvat Lasipalatsin Piatossa. Anita piirtelee kuulakärkikynällä serviettiin kuvia kitaraa soittavista pojista.

– Se kun Jussi soitti rumpuja luolassa.

– Ei vaan mun mielestä se kun Jussi ja Pete dokas steissillä seitsemänsataaviiskymppiä taivaan tuuliin. Vähän siistiä.

– Ja se kun ne laittoi koulussa Maukka Perusjätkän Säpinää aamuhartauskasetin tilalle.

– Tony Holmström, se Pete, oli niin huippusöpö.

Pinni ajattelee Jussia, joka sikiöasennossa putoaa Makkaratalon kaiteen yli, ja Lissun katsetta kadun toisella puolella. Sellaista on elämä.

Kuusseiska huristaa pitkin Tuusulantietä Käpylästä kohti Oulunkylän liittymää. Pinni hytkyy bussin takasillalla ja pitää toisella kädellä kiinni harmaasta tolpasta. Käsi on hikinen ja tolppa tahmea. Pienenä hän ja Mika harjoittelivat seisomaan busseissa pitämättä kiinni mistään, myötäilivät vain tukevasti kahareisin mutkia ja mukautuivat kaltevaan pintaan kuten Linnanmäen vinossa huoneessa. Heistä tuli mestareita. Varovasti Pinni irrottaa nyt otteensa tolpasta ja ottaa tuntumaa. Juuri silloin kaksi rusakkoa juoksee yli nurmikon kohti metsän takana pilkottavaa Kustaankartanon vanhainkotia. Hän hymyilee niille, ne ovat tottuneet ylipitkiin takajalkoihinsa, pomppivat luontevasti. Samassa jotain lämmintä hulvahtaa housuun. Pinni ei irrota katsettaan rusakoista, hän tietää mitä on