Vilttiketjumies

By Kalle Veirto

Kirjailija Kalle Virtasella on tekeillään todellinen mestariteos – kirja, jolla hän lopullisesti lyö läpi. Vuoteen 2112 sijoittuva suurteos on samaan aikaan kevyt ja kujeileva että raskas ja syvä. Paha vain, että kirjan kirjoittaminen on vielä pahasti kesken... Kalle on kuitenkin varma, että juuri tämä kirja karistaa hänen olkapäiltään pienkirjailijan viitan. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan niin kuin Kalle oli suunnitellut. Kun Kallen vaimo lähtee monen viikon työmatkalle, Kallen täytyy ottaa vastuu kodista. Miten kirjoittaa menestysromaani samalla, kun täytyy pitää huolta neljästä lapsesta?"Vilttiketjumies" on itsenäinen jatko-osa Kalle Veirton hulvattomalle teokselle "Suuret sählymuistelmani".-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 17, 2021
• ISBN: 9788726846034

Book preview

www.egmont.com

1.

Tuulitakki, Lahden kirjallinen kohtaamispaikka numero 1. Taviskaverit kehottavat kulttuurin vilttiketjumiestä nojaamaan julkkikseen, koska Pelicansin kolmosketjun laiturikin on kuuluisampi kuin maakunnallinen pienkirjailija. Eki keksii Jonen. Tekonivelsähläri uhkaa palata SM-tasolle.

Kuka saa haastatella minua ensi syksyn Kirjamessujen päälavalla lauantain ruuhkahuippuna?

Tätä pohditaan Pub Tuulitakissa maanantai-iltana ennen valomerkkiä. Olen laskeutunut kantapaikkaani suoraan jäähallin lepakkovuorolta kymmenen jälkeen. Kuusi lättysyöttöä lapaan, mutta kaverit pistivät kaikki patjoihin. Siinä tiivistelmä veteraanijärjestö ACPR:n ja Kirkon Miesten yhteisen kiekkovuoron annista minun osaltani. Ottaen huomioon, että tekonivelleikkauksesta on kuusi kuukautta, hokkari liikkui vikkelästi ja kädet koskettelivat pikkumustaa vanhasta muistista pehmeästi sivellen. Jos joku harmittaa, niin huonot pelikaverit.

Peliälyttömien puusilmien ruokkimisen tragedia ei kuitenkaan ole illan puheenaihe, vaan kirjallisuus.

Mikä ihaninta, nimenomaan minun kirjani. Räntämaa, romaani. Vuoteen 2112 sijoittuva suurteos, jolla tv:stä tuntematon opettaja-kirjailija Kalle Virtanen kolahtaa 16 julkaisun jälkeen lopullisesti itsenäisen EU-kansakunnan tajuntaan. Tavoitteena on ampua lasikatosta läpi niin, että sirpaleet lentävät kehä kolmosen sisäpuolelle saakka.

Ennakkotietojen mukaan kirjasta on tulossa kirkasvetinen epiikan kymi. Ennakkotietoja on toistaiseksi vain kirjailijalla itsellään, teos on nimittäin pahasti keskeneräinen. Olen hakannut sitä kolme kuukautta ja edessä on ainakin kuusi lisää. Se ei estä esimarkkinointia, jota realismia höllentävä nousuhumala kannustaa.

Ai minkäsorttinen kirja? Tiivistäen Räntämaa on hengen tiiliskivi, yhtä aikaa sekä kevyt ja kujeileva että raskas ja syvä. Se kierittää mieltä lumessa ja polttaa nuotiolla, viihdyttää mutta ei tyhjene opettavaisesti kliseeksi, selostan kavereilleni.

Vaikuttaa ehkä paskapäisen itseriittoiselta, mutta itsepä kysyivät, mitä olen viime aikoina puuhaillut. Kodinhoitoa, kaupassakäyntiä, lasten kanssa torailua, ei niissä ole mitään kertomista. Romaani on iso ihmisen asia, arkitohinaa kiinnostavampi.

Jos se kirja on tosiaan niin hyvä kuin sä väität, niin sun pitää rummuttaa sitä niin kuin nää bändit uusia levyjään. Ne on heti joka radiossa ja tv-ohjelmassa kertomassa siitä joko suoraan tai jonkun wokkireseptin tai lapsille leipää -kampanjan varjolla, Kirkon Miesten Eki neuvoo.

Sun pitää ehdottomasti mennä telkkariin ja sanoa siellä jotain sellaista, mikä tekee sut kuuluisaksi, sanoo Veka, KM:n sentteri. Ei kukaan lue tuntemattomien lahtelaisten kirjailijoiden teoksia. Ei mekään olisi luettu, jollei me olisi saatu niitä sulta nimikirjoituksella varustettuna.

Eki ja Veka ovat minun tapaani keski-iän kangistamia veteraaniurheilijoita ja Lahden uuden harjoitusjäähallin kupeessa palvelevan Tuulitakin kanta-asiakkaita. Eki on lähihoitaja ja koti-isä ja Veka luontokuvausta harrastava huoltomies. Kulttuuriväen luokittelussa he ovat sisämaan harmaasermisiä taviksia, käyttökelpoisia gallupeissa vastaamassa kysymyksiin, onko bensan hinta liian korkea ja aiotko matkustaa seuraavan puolen vuoden aikana ulkomaille.

Minun luokittelussani he ovat pelailumiehiä. Se on kategoria, joka ylittää kaikki luokkarajat.

Tapaamme Ekin ja Vekan kanssa pääasiassa lätkävuorojen jälkilöylyissä ja niinä iltoina, kun vapaan markkinatalouden parhaat keksinnöt Canal+ tai Viasat lähettävät sellaisia jalkapallopelejä, joita näkee vain maksu-tv:stä. Tuulitakki on erikoistunut urheiluun, olueen ja pitsoihin.

En osta Ekin ja Vekan kauppaamaa paljon ajettua julkisuusstrategiaa, minulla on oma. Parempi. Kirja-alalle sovitettu.

Suunnitelma on se, että ensin valloitetaan Kirjamessut, sitten aukeavat ovet päivälehtien kulttuuriosastoille ja sieltä aamu-tv:hen ja edelleen kulttuuriuutisiin ja makasiiniohjelmiin ja lopulta omaan dokkariin, visioin.

Suunnitelmani perustuu näkemykseen, jonka mukaan kulttuurin julkisuus on lumipallo. Julkisuutta kertyy kiihtyvällä vauhdilla, kun pallon saa kerran vierimään nuoskakelillä alamäkeen. Vierivä pallo kerää painoarvoa ja kaapii rinteestä samaan kasaan haastattelut, kuvaukset, arvostelut, roskat, risut, kukkakimput ja lopulta pienkirjallisuudelle penseiden kirjallisuudentutkijoiden kiinnostuksen.

Ja ehkä myös sen kaikista suurimman, Finlandia-ehdokkuuden. Ehkä.

Lähtökohdaksi tarvitaan vain pallo. Ja alamäki. Ja myönteinen alkusysäys.

Sattuma.

Sattuma voi olla myös yhtä kuin hyvä kaveri sijoittuneena oikein kulttuurin kentällä. Oikea sijoittuminen on tärkeää, sillä peliälyttömistä puusilmistä ei ole apua tälläkään alalla.

Ensin on kuitenkin kirjoitettava hyvä kirja. Kolmen oluen pehmittämänä olen varma, että sellainen on parhaillaan hahmottumassa tietokoneellani.

Usein sitä epäilee itseään ja kysyy, kannattaako edes yrittää. Nyt sellaista ei ole ilmennyt kertaakaan. Kyllä sen tietää itse, kun pään läpi tunkee alitajunnasta jotain isoa ja poikkeuksellisen karheaa, väitän.

Koska lähestyn liikaa omien pistepörssilukujen isoleukaista mainostamista, teen yhden loivennuksen:

47-vuotiaana junnuna minun on jo viimein aika heittää kivan ja tervehenkisen nuortenkirjahumoristin maine yli laidan ja ryhtyä kerronnan rakenteen uudistajaksi ja monimutkaisten kielipelien virittäjäksi.

Ennen syksyä 2008 suurin kirjallinen voittoni on ollut omaelämäkerrallinen esikoisromaani Mahtavat Sählysähläykset, maailman historian ensimmäinen salibandyaiheinen romaani vuodelta 2000. Sekoboltsikomedia kertoi lankeamisesta sählyyn ja myöhemmästä seestymisestä perheenisäksi ja esikoiskirjailijaksi. Myynti oli 3 569 kappaletta, eli todella lupaavaa. Sen jälkeen olen väsännyt urheilukertomuksiksi luokiteltuja kirjoja teineille.

Eikä yksikään kirjani ole myynyt enää edes tuhatta. Niitä ovat lukeneet pääasiassa alle 15-vuotiaat kirjastokortin haltiat.

Olen pienkirjailija, vilttiketjumies.

Sun pitää joka tapauksessa saada joku julkkismagneetti haastattelemaan itseäsi sinne messuille. Semmonen joka vetää varmasti jengiä puoleensa, Eki neuvoo. Vähän samalla lailla niin kuin Remontti-Reiska raksamessuilla tai Juha Mieto shittarin urheiluosaston suksialessa.

Hannu Lehtilä, vastaan.

Kuka se on?

Yleisradion entisen Lauantaiseuran toimittaja. Poliittinen, tyylikkäästi puvustettu, sivistynyt ja ystävällinen, sanon.

Eki ja Veka pudistelevat päätään.

Toi kuulostaa siltä kuin Roy Hodgson haastattelisi Stuart Baxteria brittivalmentajien vahvuuksista. Tommonen sulle-mulle -hieronta saa 95 prosenttia katsojista kääntämään heti kanavaa, jos sitä jostain syystä näytetään telkkarissa. Ota mieluummin Jaana Pelkonen, Veka sanoo ja Eki yhtyy: Ei noi Lehtiset kiinnosta ketään.

Tavoite on olla ensin tunnettu ja seurattu oikeiden ihmisten joukossa. He aiheuttavat alkuräjähdyksen, joka vie sanaa eteenpäin, sanon.

Tsori vaan, mutta sana hukkuu matkalla. Jokainen 17-vuotias FC Lahden vaihtopenkin kuluttaja ja Pelicansin kolmosketjun laituri on kymmenen kertaa kuuluisampi kuin yksikään täkäläinen kirja tai kirjailija, Veka kertoo.

Tuota huoltomies-sentteri ei olisi sanonut selvin päin. En provosoidu, en paljoa.

Pelicansin vasen laturi ja paikallinen kirjailija painivat vähän eri sarjoissa. Se on kuin vertaisi kahta luonnontuotetta, marsun paskaa ja vihaista karhua, sanon.

Siinä vaiheessa lähihoitaja Eki singahtaa pystyyn ja lähtee hakemaan vielä yhtä tuoppia ennen valomerkkiä. Minä ja Veka jatkamme vanhoilla liemillä. Jotta ilmapiiri ei pääsisi tulehtumaan, Veka vaihtaa aihetta turvallisempaan.

Aiotko sä tosissasi lähteä heilumaan salibandyn ikämiesten SM:iin? Veka kysyy.

Aion, sanon.

Ihan hullua. Eikö lääkäri ole kieltänyt kilpaurheilua tekonivelpotilaalta? Veka kysyy.

Potilaalta? Mä olen omatoimisesti täysin kuntoutettu eli terve, vastaan. Kyllähän se tolla kiekkovuorollakin mun mielestäni näkyi. Kirkon Miehiä vietiin kuin litran mittaa leipomustalkoissa. Vai väitätkö vastaan?

Eiks toi ollut vaan harjoitusvuoro. Ja meillä oli kolme alakouluikäistä poikaa mukana, Veka väistelee. Te vanhat pelimiehet otatte nämä jutut aina vähän liian tosissaan.

Eki laskeutuu takaisin pöytään täyden tuopin kanssa ja palaa vielä kerran kirjalliseen keskusteluun:

Jone Nikula, Eki sanoo. Se sun pitää saada haastattelemaan itseäsi sinne messuille.

2.

Viiniä ja romantiikkaa. Pasi Jantunen on väärä vastaus, mutta Nikula käy vaimollekin. Pienkirjailijan on vain päätettävä, haluaako hän olla pienkirjailija vai aikooko kasvaa suureksi ja myydä.

Maanantai on minun iltani. Tarjamaija hoitaa perheen työehtosopimuksen mukaisesti iltapalan, tiskikoneen ja lapset nukkumaan. Ellu, Aapeli, Kassu ja Alli ovat jo yläkerrassa vuoteissaan, kun pyöräilen hokkarit mailannokassa Tuulitakista kotiin yhdentoista jälkeen ja kaadan itselleni lasin punaviiniä.

Tarjamaijalle en kaada. Hän on lähdössä tiistaina työkeikalle Moskovaan ja haluaa valmistautua siihen puhtailla yöunilla. Tarjamaijalla menee Venäjällä kolme viikkoa, mikä tarkoittaa, että vastaan siitä illasta eteenpäin koko huoltolinjasta kotona. Tarjamaija toimii mind hunterina ja työyhteisökouluttajana suuressa suomalaisessa konsulttitoimistossa. Se on hyvä keskiluokkainen työ. Kun minä olen virkavapaalla, Tarjamaija on perheen pää ja toimeentulon tae suhteessa 70/30.

Minun tärkeimpiä tulonlähteitäni ennen Räntämaan menestystä ovat kuukausittainen kolumni ilmaisjakelulehteen, esiintymiskeikat ja apuraha. Päätös tuesta on tulossa lähipäivinä. Kaiken pitäisi olla varmaa. 16 kirjaa yhdeksässä vuodessa opettajan työn ohessa takaa, että kirjoja syntyy myös päätyönä. Ja nykyisessä taloustilanteessa valtion taidehallinnon ei tietenkään kannata tukea epävarmoja taiteellisia projekteja, vaan tuottavaa yksikköä, tekstitehdasta.

Sinä iltana toimeentulohuolet eivät kerää pilviä taivaalle, sillä taivas on pimeä ja sälekaihdinten takana. Katselemme Tarjamaijan kanssa digiboksin kovalevyltä jakson Ashes to Ashes -sarjaa. Minä hukkasin sen kiekkovuoron takia, Tarjamaija lasten iltatoimien.

Arvaapa mistä muuten puhuttiin Rosencrantzin ja Guldensternin kanssa Tuulitakissa, kysyn Tarjamaijalta katkolla. Niillä nimillä Tarjamaija tuntee Ekin ja Vekan.

Tekonivelistä, Tarjamaija vastaa.

Ei huono. Se on toinen lempiaiheeni, keskeislyriikkaa sekin.

Kirjallisuudesta, sanon.

Taidanpa tietää, kuka oli aloitteentekijä, Tarjamaija sanoo.

No joo, vastasin kun kysyttiin. Ja jatkoksi tuli luovutettua kulttuurin nälkäiselle kansalle suullinen esitietolomake tuloillaan olevasta suurteoksesta, sanon.

Eiks ole vähän säälittävää, että tässä kaupungissa kirjailija joutuu kinuamaan ymmärtämystä ja tukea työlleen ikämiessähläreiltä ja koti-isiltä lähiön urheilukapakassa?

Ei ollenkaan. Olisiko se jotenkin komeampaa, jos kehuisin itseäni kahden kokoelman novellikusipäälle, huivikaulaiselle wannabe-runoilijalle ja parille kaupunginteatterin nupullaan olevalle luonnenäyttelijälle? kysyn.

"Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi ja 60-70-lukujen Hansa ja Kosmos ovat kyllä valovuoden päässä Lahdesta ja sinun kirjailijaelämästäsi Tuulitakissa", Tarjamaija sanoo.

Toi on romantiikkaa, väitän. "Ei ole mitään kirjailijaelämää, on