Leikkimielitautisen päiväkirja

By Kalle Veirto

Muuan kirjailijalla on suuri unelma. Pian hän ei olisi enää nuortenkirjailija, vaan vakavasti otettava aikuisten kirjailija! Sitten tulee kuitenkin tenkkapoo. Ei huvita kirjoittaa yhtään mitään, varsinkaan romaania. Sitä paitsi romaani on yliarvostettu taidemuoto, muutamaa loistavaa poikkeusta lukuun ottamatta! Kirjailija ei kuitenkaan voi olla kirjoittamatta. Mistä hän mahtaa kirjoittaa? Pikkuhiljaa tekstiä syntyy yhä enemmän ja enemmän. Lopputuloksena on Leikkimielitautisen päiväkirja – syväsukellus erään kirjailijan mielen syövereihin.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Feb 9, 2022
• ISBN: 9788726846010

Book preview

Leikkimielitautisen päiväkirja

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2018, 2022 Kalle Veirto and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788726846010

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

22.9.18, jälkisanat etukäteen

Kaipa minun on annettava jonkinlainen lukutikku tämän sekasotkun selvittämiseen: Minä olen minä, se jonka nimi seisoo kirjan kannessa. Olen tässä kirjassa myös Kelmi ja Kehveli, kuten minua täällä Lintukotosessani nimitellään. Otan kaikenkarvaisia rooleja viihdyttääkseni itseäni ja peittääkseni arkoja paikkoja ja paukutellakseni henkseleitä. Raikkaimpiani en sotke taiteelliseen toimintaani sen enempää kuin on pakko. Se mitä meillä on, ei kuulu kenellekään: Kell’ onni on, se onnen kätkeköön… Myös ystäväni kätken katseilta salanimillä, jottei tästä koituisi heille harmia tai mielenharmia. Ylipäätään minulla ei ole pahaa sanottavaa kovin monesta ihmisestä, ja niistä joista ehkä on, en viitsi kirjoittaa mitään. Mistä sitten kirjoitan? Olenko heti aluksi maalannut itseni nurkkaan? Olen leikkimielitautinen ja tämä on, ei romaani eikä oikeastaan päiväkirjakaan, vaan leikki. Käännä sivua ja tule leikkimään.

6.2. 2018

Elin toivossa että tässä kohtaa vuotta siirtyisin nuortenkirjailijasta kirjailijaksi ja aloittaisin romaanin Busby Babes. Se kertoisi minusta ja mainioista ystävistäni, jotka antaisivat reservin kersantti Rekulle kukin jonkin rakastettavan ominaisuuden. Olisimme Rekun kanssa täyttämässä kuusikymmentä ja vuokraisimme pitkiin jäähyväisiin sopivan torpan kaupungin vehreiltä laitamilta. Turvapaikassamme keskityttäisiin laadukkaaseen lukemiseen eli entisaikojen nykykirjallisuuteen, reippailuun, nostalgiaan, Manchester Unitediin sekä hallittuun nautiskeluun: kosteaan, lihaisaan elämään, kaurapuuroa, hillosilmää ja niitä vitamiinipillereitä unohtamatta. Puolisot eivät pääse mukaan tähän puhtaaseen fantasiaromaaniin, jossa mölkkypalikat lentävät, rillataan runsaasti ja sovelletaan Alkon pääjohtajan K.A. Fagerholmin maksiimia: liika on liikaa mutta kohtuuskin on liian vähän. Kirja olisi haikeanhauska romaanitaiteen uudistaja, ihanteiden ja todellisuuden keinussa riehuva satiiri, alkupäivä sattuneesta syystä juuri tämä 6. helmikuuta 2018.

Oli siis aikomus kirjoittaa kirja. Ja sitten tuli tenkkapoo. Ei nyt vaan huvita yhtään, varsinkaan kirjoittaa mitään eikä varsinkaan romaania. Yliarvostettu, muutamaa loistavaa poikkeusta lukuun ottamatta turhauttava taidemuoto. En jaksa niitä itsekään lukea, joten miksi kirjoittaisin. Olen yksin- ja keskinkertainen nuorisokirjailija. En viitsi vaivata itseäni mestarivalehtelijoiden päälajissa, lausemaratonissa. Ei pysty, keskittymiseni on noin 100 sivun mittainen. Se on korkeataiteellinen coitus interruptus.

Tästä käsillä olevasta tilinteosta tulee toki pidempi. Mutta tämä nyt on pelkkä CV:n kaunistus, näyttää nuortensarjojen seassa monipuolisuuden merkiltä. Eihän tätä kukaan lue, paitsi Dr. Jippo Masterfield, Byroon Sumppi, Karttulan Kiva, ehkä meidän Retu ja ehkä Verkku sekä saaristossa viihtyvä suurhumanisti Joker Jartti ja Arkadi Arkku, kustantajani. Ja WV Talk-Talk.

Tämä on sijaistoimintaa, teen jotain etten tekisi mitään väärää. Olisi taktinen virhe kiirehtiä sutimaan vuoden 2021 jatko-osia jatkuvajuonisiin sarjoihin, kun julkaisemista odottaa ennestään pari kipaletta per nimike. Olen kirjoittanut ne toimeentulon tähden, rehellisesti raha mielessä, kohderyhmää kunnioittaen. Mukava niitä on pimputella, ei siinä mitään. Toki se työltä toisinaan maistuu mutta minä tosinaan tykkään työnteosta. No, mietin vielä, en lyö kirjan kantta kiinni. Ehkä alitajunta tekee temppunsa ja Busby Babes herää kevään aikana henkiin ja alkaa työntää horsmaa ja muita elämän merkkejä.

Olen päättänyt seurata tässä päiväkirjassa jorinoiden ja tuskastelun ohessa sitä, kuinka paljon kulutan urheiluviihdettä, alkoholia, rautaa ja renkaita. Tänään näillä elämän alueilla ei ole tapahtunut ihmeitä, kunhan olympiakisoja odottelen. Saas nähdä millaisen joukkueen Venäjä lähettää Koreaan. Saisivathan ne hyvän, mutta kun ei KOK anna tuoda. Venäjän urheilukoneisto on sotkeutunut otsaryppyjä myöten järjestelmälliseen dopingiin, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta ovatko kaikki muut puhtaita?

A 0 eli alkoholia en ole nauttinut pisaraakaan. Olen taas kirjabileiden, Suomen satavuotisjuhlien, joulukuun ja uudenvuoden hurjastelujen jälkeen turvallisessa ja terveellisessä normaalitahdissa: ke, pe ja la. Liikunnan saralla merkitsin hiihtolenkin kirjoihin ja kansiin eli Polarin verkkopalveluun. Oli rapsakka veto, kilometreistä en tiedä, mutta sykemittarin mukaan aikaa meni 59 minuuttia ja keskisyke oli 132. Perinteinen hiihto luo aina kohottavan tunnelman, on kuin liittyisi joka potkulla metsien miesten lumiseen traditioon. Latu oli toki koneen vetämä ja sähkö toi valon kuusiston kätköihin.

5.4.

Niin siinä kävi että unohdin heti alkuunsa päiväkirjan herran huomaan. Hakkasin tämän ja edellisen merkinnän välissä väkisin kokoon kaksi nuortenkirjaa niin sekavista aineksista että härrekuu. Niiden kanssa riittää takuulla peuhaamista, kun alan käsitellä tekstiä kuntoon kustantamoa varten. Mutta tältä pohjalta on ennenkin syntynyt kirjoja, miksei syntyisi taas. Kun ampuu B-pisteen kaarelta 20 kertaa suoraan poikittaissyötöstä maalia kohti, tekee 2–6 täysosumaa. Tämä on varmasti NHL:n tilastoista tarkistettavissa ja sopii kirjallisuuteen siinä kuin riviväli 1,5 käsikirjoituksen leipätekstiin.

Nyt on hetkellisesti valmiina tai raakavalmiina yhdeksän nuortenkirjan käsikirjoitusta: kun Tähtitulittaja 1 ehti jo tammikuussa julkiseksi, niin vielä kolme tulee tänä vuonna, vuodelle -19 on neljä käsikirjoitusta ja vuodelle -20 kaksi. Luultavasti ensi syksynä ryhdyn takomaan ensimmäistä tarjokasta vuodelle 2021.

Onko tässä mitään tolkkua? Onko sitä tässä päiväkirjassakaan vai hyytyykö toinenkin yritys alkuunsa? Eihän minulle mitään tapahdu, mistä olisi mitään kerrottavaa jollekin toiselle tai edes itselle. Jos aion sanoa jotain, se pitää keksiä: vetää hatusta, hullutella tai repiä suoraan kadun suusta. Lehtien lukeminen ja telkan töllötys auttavat usein, sieltä löytyy ääliöitä ja tärkeilijöitä, onttoja arvoja ja hassuja mielipiteitä. Ne saavat sykkeen nousemaan ja kallon kohisemaan. Ärtyneenä syntyy vahvaa tavaraa. Mitään tekemistä minkään luovuuden kanssa toimillani ei tietenkään ole. Vannon sen käsi raamatulla. Niitä on muuten työpöytäni viereisessä kirjahyllyssä useita, sekä Raamattuja että raamattuja kuten Sotaromaani, Aika Prahassa, Laitisen Suomen kirjallisuus, J. Peltolan väitöskirja sekä Rothman’s Football Yearbook.

A 0. Meneillään neljäs kaljaton päivä putkeen. Liikunnan puolella plussaksi voidaan merkitä hyötykävely ja kevyt pyöräkierros, yhteensä pari tuntia sekä selkään ja vatsaan keskittyvä kuntopiiri Luolassa. Kännykän mukaan askelia on kertynyt 17 771. Mitenköhän se laskee pyöräilyn?

6.4.

Onko Liverpoolin Mohammed Salah vakavammin loukkaantunut vai pelaako sittenkin lauantaina Merseysiden paikalliskamppailussa? Joku 25 %:n vammaisuus sillä on eli 75 %:a on pelikunnossa. Asia on vaivannut koko päivän ja olen vastauksia netistä haarukoinut. Tieto on tärkeä, koska olen antanut houkutella itseni mukaan kansainväliseen manageritoimintaan.

Harjoitan johtamistaitojani Fantasy Premier Leaguessa eli FPL:ssä. Siinä saa 100 miljoonan punnan alkupotin, jolla rakennetaan verkossa joukkue Valioliigaan valioliigapelaajista. Hyvä maksaa paljon, peruspakin värvää halvalla. Kallisarvoisia ovat maaleja sylkevät hyökkääjät ja tehokkaat keskikenttäpelaajat. Kuten Salah.

Se aika vuodesta, jonka tuhlaan mokomaan arpomiseen, on lastenkirjan kokoinen. Kyse on ystäväpiirin yhteisestä harrastuksesta. Se yksi ystävä, jo mainittu Sumppi, on ylivoimainen. Mutta Dr. Jipon päihitän yleensä ja aina, yhtä kertaa lukuun ottamatta. Hyvä, sillä olisi tuskallista tulla kokonaan lyödyksi ja olla jonon viimeinen, yksi lysti onko kyseessä Stiga-lätkä, Trival Pursuit tai FPL. Näpertelyn ja pelaajasiirtojen tiimoilta tulee pidetyksi yhteyttä kavereihin yhtä lailla kuin järkevämmistä syistä. FPL on erinomainen puheenaihe tärkeiden teemojen ja tavanomaisten arkipäiväisyyksien lisäksi. Mutta Wanhat Hyvät Ajat on maukkain. Emme silloin ennen olleet ehkä kuninkaita, mutta varakreivejä ja hetken herttuoita kenties.

On perjantaina, kävin alkuillasta Hiidenkiven Viisasten kerhossa. MKT Koksi oli hyvässä iskussa. Hän on lehtimies, kirjailija, tärkeilemätön tohtori ja maanläheisen marxilaisen sivistyksen tukipilari identiteettinsä hukanneessa ex-työläiskaupungissa. Siis Lahessa. Mihin se identiteetti hukkui, siitä voisi kirjoittaa kirjan. Jospa minä sen humalassa ensin varastin ja sitten hukkasin. Siinä näkijä, missä tekijä. Mutta sehän on jo kirjoitettu, miksi sitä uudestaan yrittäisi. A, joo. L niin kuin liikunta: punttitreeni kotiluolassa.

7.4.

Tänään maksan velkaa eilisestä. Oltiin pitsalla ja baarissa ja ainakin 12 annosta KungenA:ta kului, lähinnä olutta plus lasi pari viiniä. Winston Churchill -asteikolla ilta pysyi kaikesta huolimatta terveellisen puolella. Terveellistä oli myös se, että päivään kuului kevyt kuntopiiri kotisalilla. Kapea sotilaspenkki kädet yhdessä tuli ylös nippa nappa 3x80 kg. Pitääkö huolestua? Jos se olisi ollut 5x80, mitä merkitystä sillä olisi?

Työt aloitin kaikesta huolimatta heti aamusella. Korjasin yhden luvun ensi syksyn Tamppi & Kekkosen käsikirjoitusta. Kustannustoimittajani Pate ei ole juuri lausetasoon puuttunut, mutta on tuolloin tällöin vetänyt rukseja tekstin yli lavealla pensselillä. Kiistämättä sinne on jäänyt suruttoman sutimisen oheistuotteena täytehöpinää. Kilttinä poikana teen poistot ja korjaukset ja kirjoitan sitten lisää. Hauskuutan lukijoita, törkeilen, sujuvoitan. T&K on tuote, jota tehdään markkinapaikan ehdoilla. No, eikä ole. Se on vaan niin että matalat rimat, hosuminen ja helpolla pääseminen ovat luonteenomaista toimintaa minulle, on ollut aina ja pysyy iankaikkisesti. Suppeat nuortenkirjat ovat laji, jossa hosumallakin voi syntyä tuolloin tällöin kelpo teos.

Olen kirjoittanut kolme erityislaatuista kirjaa:

Innebandyn ihmemaa, esikoiseni joka on maailmankirjallisuuden ensimmäinen salibandyaiheinen romaani. Nyt tämä täysi-ikäinen suurteos on jo pudonnut kirjastoissa poistolaariin. Jos nyt edes joku sivistynyt lukija, kuten se joka soitti minulle v. 2013 ja kertoi että Innebandy on paras kirja jonka hän on koskaan lukenut, sen 50 sentillä poimisi iltojaan ilostuttamaan.

Etsivätoimisto Tamppi & Kekkonen, joka on epätäydellinen mutta aito yritys aidoksi poikakirjaksi.

Konsolinaskalit, joka sekin on aito yritys eikä ollenkaan niin epätäydellinen, riittävästi kyllä.

Pikku juttu, josta korkeat kriitikot eivät tykänneet mutta parhaimmisto eli nuoret lukijat kyllä: se kiertää lainalla teinien keskuudessa oikein mukavasti. Parempi niin.

Korkeat kriitikot eivät muuten pitäneet noista muistakaan mainituista kirjoista. Innebandy sai sentään kivoja arvioita, niin kuin esikoiset usein. Hesarin Vesa Karonen kirjoitti siitä v. 2002 mainion arvostelun, suorastaan ylivedon. Se ei tarkoita ylistävää, nautinto tulee siitä että joku on ymmärtänyt oikein asetelman, keinot ja tavoitteet ja yhtynyt leikkiin.

Siihen aikaan HS oli vielä terve, ihmiskasvoinen ulkoilmalehti, puussa kiinni. Nyt sillä on aina joku ideologisesti värittynyt vappunaamari ja sormet ristissä selän takana. Ja ihanan rasvaton, hajuton ja mauton EU-kinkku uunissa paistumassa. Vai mitenkä sitä nyt pilkkaisi antamatta samalla itsestään katkeran ja tyhmän ihmisen kuvaa.

Takaisin asiaan, erityislaatuisuuteen. Neljähän niitä laatuisia suorituksia näyttää luetteloon kertyneen, ja se on neljästäkymmenestä 10 prosenttia, eikä ollenkaan huono saalis. Harper Lee kirjoitti yhden hyvän kirjan, ja se riitti pitkään kirjailijanuraan. Väinö Linna veti pari kohtalaista harjoitelmaa ja sitten Tuntemattoman ja Pohjantähdet. Ne ovat loppumattomia runsaudensarvia.

Illalla katsoin kellarissa tovin Manchesterin derbyä (käsite jota en tuntenut vielä 20 vuotta sitten). Joukkueeni ajoi minut ensin masennuksen partaalle. Ja sitten nosti takaisin korkeuksiin. Sadan miljoonan punnan Paul Pogba värkkäsi hienot maalit, vaikka ei sadan miljoonan arvoinen olekaan.

Ennen peliä säntäsin kevään ensimmäiselle pyöräkävelylle: ajoin tasaiset osuudet ja ylämäet, alamäet kävelytin fillaria pitääkseni jalat, keuhkot ja sydämen paineessa. Lenkin kokonaiskesto oli tunti ja 25 minuuttia, keskisyke 130. Kuka sanoi ettei krapulassa pidä harrastaa raakaa liikuntaa? Kaikkea ne keksivät, hyväntahtoiset hölmöt.

A, joo. Peliä katsellessa aloin taas kipata. Lopulta sekosin laskuissa ja sammuin, mutta ainakin kymmenen kaljaa kului. Ja viinilasikin löytyi tuolin jalan vierestä, tippanen kallista tavaraa pohjalla.

8.4.

Julkisuutta! Huomiota! Etlarin välissä tuli viikolla FC Lahden kausijulkaisu, jossa minut mainittiin nimeltä. Olin kutsunut seuran kannattajia muinaisessa lehtijutussa Epäpyhäksi Tomppeliveljeskunnaksi, ja nyt yksi seurajulkaisun kirjoittajista, Jani, tulkitsee sen myönteiseksi kulttuuriteoksi. Oikein tulkittu, kivalta maistui.

Olen ilmeisesti jättänyt isomman jalanjäljen lahtelaiseen jalkapalloiluun kuin kotikaupunkini kirjallisuuteen, onhan seuran lempinimi Mustat Kuhnuritkin keksintöni. Lempinimi siitä tuli vasta niiden muiden ansiosta, niiden jotka löysivät jutustani juonen ja alkoivat viljellä nimeä. Ja tietenkin myös siksi, että kyseinen juttu julkaistiin maakuntatason Etelä-Suomen Sanomissa eikä kotokulmillani Omalähiössä, mikä sekin on mukiin menevä lehdykkä ruohonjuuritasolla: se pitää omiensa puolta. Tuon rinnalla läpinäkyvät ilmoitus teiltä, juttu meiltä -kytkyt ovat pikku pottuja ja tillin riepuja.

On oikein että lahtelainen kirjoittaja on ennen muuta urheilun sanoittaja ja tulkki. Lahti on puolikarkea työläis-ja urheilukaupunki, kirjallisuuskaupunkina se ei ole muiden mielestä minkään väärti. Tunnen tuon taakan sielussani, mikäli minulla sielu on. Minä