Lennä, Heinähukka!

By Pirkko Talvio

Jukka ystävystyy luokalle tulleeseen uuteen poikaan, Markukseen. Markus on hyvä kaveri. Hän tarjoaa aina omastaan, kun kaksikko käy hampurilaisella, ja hän keräilee perhosia kuten Jukkakin. Jostain syystä Markuksella vaan ei ole muita kavereita kuin Jukka.Eräällä öisellä perhosenpyyntiretkellä Markus käyttäytyy kummallisesti ja katoaa. Häviää kuin savuna ilmaan! Jukka ja hänen isänsä lähtevät etsintäretkelle, jonka aikana Jukka miettii, millainen tämä kaveri oikein onkaan.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 4, 2020
• ISBN: 9788726492491

Book preview

www.egmont.com

1

Jukka pyyhkäisi pitkän otsatukan silmiltä ja vilkaisi sivulleen. Siinä Markus käveli, sanaa sanomatta. Potki kokispurkkia edellään, kuin olisi yksin. Koko matkan koululta metsikön halki he olivat kävelleet tällä lailla: vierekkäin, vaiti. Eikä Jukka tiennyt mitä sanoisi. Se oli outoa. Ei toisten kavereiden kanssa ollut vaikea puhua.

Markus oli aina niin… erilainen. Ja suuttui helposti. Yksikin väärä sana ja Markus joko alkoi haukkua tai oli monta päivää puhumatta. Jukka ei halunnut kumpaakaan. Markus oli hänen paras ystävänsä – ainoa ystävänsä myös, tätä nykyä. Ja he olivat sopineet, että menisi vät illalla yhdessä pyydystämään perhosia.

Jukka oli kerännyt perhosia jo kaksi vuotta. Tai vasta kaksi vuotta. Miten sen otti. Jotkut kerhossa olivat keränneet kuusikin vuotta. Mutta yleensä heillä oli alussa ollut isä tai veli apuna. Jukan ensimmäiset perhoset olivat aika hullunkurinen näky, mutta hän ei silti hennonnut heittää niitä pois. Mä olin vasta jotain kahdeksan kun mä levitin noi, ihan pikkuskidi, hän selitti aina kun näytti kokoelmaansa jollekulle. Noita ekoja ei kannata edes katsoa. Kun enhän mä skidinä osannut niitä levittää kunnolla. Tollakin perä ihan pystyssä. Ihme masto… Mutta Jukan perhoskokoelma oli silti.; koko: ala-asteen toiseksi paras. Kaikkein paras kokoelma oli erään kuudesluokkalaisen, jonka isä oli eläintieteen professori ja perhosseuran puheenjohtaja.

Markuksen kokoelmasta ei sen sijaan kukaanollut edes kuullut ennen vappua. Eipä silti, Markus oli tullut luokalle vasta joulun jälkeen. Uusi poika. Hyvin pukeutunut. Varma. Erilainen. Ja rikas. Sen näki vaatteista, ja sen kuuli kaikesta mitä Markus kertoi. Faija osti Corsan mutsille kauppa-autoksi, kun mutsi innostui niin siitä telkkarimainoksesta, Markus oli sanonut. Ajatella! Ja: Pikkübroidi sää synttäriksi mikroauton. Arvaa kuinka monta päivää se pysyy ehjänä?

Ei kai kovin monta päivää. Markuksen pikkuveli oli vasta viisivuotias.

Joskus Markuksen ystävänä oleminen oli upeata. Voi mennä Carrolsille ja syödä niin paljon kuin ikinä jaksoi: Markus maksoi. Markuksella oli aina rahaa, paljon rahaa. Mutta ei Jukka ollut Markuksen kaveri Carrolsin ja rahojen takia. Hän piti Markuksesta… Jukka vilkaisi taas sivulleen. Kumma, ettei kukaan muu halunnut olla Markuksen kaveri. Tai no, aluksi kaikki halusivat. Ja sitten vähän ajan kuluttua eivät enää halunneetkaan. Niiden juorujen takia, ehkä. Mutta ei kai kukaan voinut uskoa, että Markus…

Pelkkiä juoruja. Jukka ravisti päätään. Nuorisorikollinen, muka. Että ne olivat tyhmiä! Huumeita! Autovarkauksia! Kun vain katsoi Markusta, näki, ettei hän voinut kuulua mihinkään sellaiseen jengiin. Markuksella oli ensinnäkin hienot vaatteet. Merkkivaatteita kaikki. Lacostea ja Mäseria ja Filaa ja… ei ihme, että jotkut sanoivat Markusta Merkki-Markukseksi. Mutta se oli vain kateutta. Kun ei itse ollut yhtä rikas. Niin että ne juorut olivat varmasti myös keksittyjä. Sillä Markus ei ollut mikään kovis, vaikka… niin, joskus hän kyllä näytti siltä… mutta silti.

Ei kai kukaan kovis itkenyt, jos häntä haukuttiin?

Ja Markus oli ihan varmasti itkenyt, silloin alussa. Kun tarjosi kaikille synttärinään karkkia ja jotkut eivät huolineet. Ja sitten hän ei pyytänytkään ketään kotiin synttäreille, vaikka oli luvannut, ja nekin, jotka ensin olivat hänen ystäviään, suuttuivat.

Paitsi Jukka. Mutta hän ei voinut selittää toisille miksi.

Ei kai