Henkka Aflecht - Manjana - Kun huominen EI ole huomenna: Manjana - Kun huominen EI ole huomenna

By Henry Aflecht

Suomalaisen miehen seitsemän vuoden erittäin takkuinen matka Espanjan auringossa. MANJANA - Kun huominen EI ole huomenna, kertoo kulttuurieroista kahden maan kansalaisten välillä, sekä tapahtumista joihin nuo erot ovat johtaneet. Kirja toimii myös matkaoppaaksi Espanjaan tai Etelä-Euroopan maihin matkustaville, avaten suomalaisesta toimintatavasta vahvasti eroavia tapoja ja käytösmalleja. Asunnosta etelässä haaveileville kirja kertoo oikeat tavat edetä asuntomarkkinoilla. Avataan tämän matkan yhteydessä myös Henkan hyväntekeväisyyshankkeitakin, sekä niistä tulleita palautteita ja sosiaalisen median vihaposteja. Kirjan kaikki tapahtumat ovat totta, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa. Hyviä lukuhetkiä!

• Language: Suomi
• Publisher: BoD - Books on Demand
• Release date: Apr 19, 2024
• ISBN: 9789528073888

Henry Aflecht

Henry Aflecht on suomalainen yrittäjä, jonka kirjat "Rikollisesta Miljonääriksi" ja 101 Tarinaa elämästä" toivat lukijoilleen uuden tavan puhua asioista, suoraan ja kiertelemättä. Aflecht on monipuolisen historiansa vuoksi kokenut yhteiskunnan äärilaidat rikollismaailmasta aina vippibileisiin ja miljoonajahdeille. Silti jalat ovat vahvasti maassa ja sydäntä lähellä on vähävaraisten auttaminen jouluisin.

Book preview

KIITOS

Haluan kiittää lukijoita kahden ensimmäisen kirjani palautteista. Erityisesti nuorten ottama suunnanmuutos kirjat luettuaan, lämmitti mieltä. En ole erityisen hyvä missään, enkä koe olevani mikään kirjailija, mutta rehelliset ja suorapuheiset tarinat elämästä toivat ansiostanne jopa huikeat Bestseller -leimat kirjoihini. Toivottavasti viihdytte lukiessanne tätä matkaa, joka kuoppaisuudellaan on paikoitellen ollut yksi raskaimmista, mutta silti mukavimmista matkoista elämäni aikana.

Kaikki kirjassa kerrotut tapahtumat ovat tapahtuneet sellaisena kuin ne on kerrottu. Intimiteettisuojan vuoksi joitakin nimiä on vaihdettu.

Tämä kirja on omistettu suomalaiselle rehellisyydelle.

Manjana – Kun huominen EI ole huomenna.

En voi uskoa, että istun tässä kirjoittamassa alkusanoja opukseen, jota ei missään nimessä ollut tarkoitus koskaan kirjoittaa. Ei siksi, etteikö se ketään kiinnostaisi, vaan ihan puhtaasti siitä syystä, että kukaan ei uskoisi tämän kirjan Espanjaan sijoittuvia kertomuksia todeksi ja toisaalta siksi, että tästä tekstistä jokunen täällä asuva suomalainen suuttuu, mutta kyllähän kiukkua maailmaan mahtuu. Ehkä osa täällä etelässä asuneista voi samaistua tapahtumiin ja paikallisen kulttuurin sekoilut saattavat tuntua hyvinkin tutuilta. Kun täällä viettää useamman kuukauden tai vuoden, alkaa nähdä muitakin asioita vieraasta kulttuurista, kuin vain halvan Sangrian, ikuisen auringon ja rantatuolit. Seitsemään vuoteen joskus hermoja raastavaa manjanaa mahtuu niin käsittämättömiä tapahtumia ja äärimmäisen erikoisia asiakaspalvelutilanteita, että niiden veroisia saa kaukaa hakea. Haluan kuitenkin tarkentaa heti alkuun, että kirjan kertomuksista huolimatta, en vihaa Espanjaa, tämän maan kansalaisia, kulttuuria tai tapoja. He vain ovat erilaisia kuin me, eikä se ole väärin. Siihen vain täytyy tottua. Vielä seitsemän vuoden ja näiden kirjan kokemustenkin jälkeen suosittelen muuttoa Espanjaan, jos siihen on mahdollisuus. Suosittelen tutustumaan etukäteen espanjalaiseen elämäntapaan ja ehkä jopa ottamaan oppia siitä. Vaikka taipaleeni on ollut ajoittain aivan äärimmäisen raskas, en ole sitä silti katunut. Tekisin saman muuttopäätöksen uudestaan, joskin tulisin tänne ehkä aavistuksen eri asenteella ja rennommalla mielellä.

Oma erittäin tehokas luonteeni yhdistettynä perfektionistin vaatimuksiin palvelusta, työn laadusta, rehellisyydestä ja ihmisten kohtelusta ei ihan kohtaa tämän kulttuurin kanssa. Kesti nämä kaikki vuodet minun ymmärtää, etten voi muuttaa espanjalaisia suomalaisiksi, vaan minun tulee sopeutua siihen maahan, jossa vietän aikaa. Viimeisimmät kärsijät olivat remonttiryhmäni jäsenet, joilta odotin sellaista työnlaatua, jota Suomessa tehdään. Toki heidänkin alihankkijoiden suorituksista osa meni totaalisesti ja oikeasti kaikilla mittareilla täysin penkin alle. Siitä tuonnempana. Olkoon tämä kirja myös matkaoppaaksi sinulle, jos olet aikeissa matkustaa Etelä-Euroopan maihin, tai vaikka tänne Aurinkorannikolle. Mennään tässä kirjassa vähän muihinkin viime aikoina elämässä tapahtuneisiin seikkoihin, somehuuteluihin ja perintöasioihin Suomen maaperällä, mutta pääpaino on kuluneessa seitsemässä vuodessa täällä etelässä. Monissa maissa pätee nämä samat suomalaisuudesta poikkeavat asiat ja toimintamallit, joita tämän kirjan myötä voit ihmetellä. Suomi ja suomalaiset ovat itseasiassa aika erikoislaatuinen kansa, hyvällä tavalla. Sen huomaa vasta kun on tarpeeksi kauan poissa Suomesta. Kirja sopii niin lomamatkailijalle, kuin muuttoa harkitsevallekin. Vaikka lomilla todennäköisimmin et ainakaan kaikkiin näihin Espanjan erikoisuuksiin törmää, on parempi olla maan tavoista tietoinen, kuin pilata lomansa hermostumalla, kun asiat eivät hoidu. Täällä kun hermostuminen tai negatiivinen palaute tekee asioista vielä vaikeampia. Puhun kirjassa asioiden yhteydessä myös rahasummista tai hinnoista, mutta tarkoitus ei ole leveillä niillä. Kaksi ensimmäistä kirjaani avaavat hiukan ajatuksiani niin rahan merkityksettömyydestä, kuin avoimuudestakin raha-asioissa. Kirjassa mainitsen paikallisia firmoja, mutta ne eivät ole maksettuja mainoksia. Tämä opus on rehellinen kertomus suomalaisen miehen hyvin takkuisesta matkasta kulttuurien törmätessä, ja haaveista asua etelässä. Suomalaisten rakastamaa vahingoniloa näissä tarinoissa tulee riittämään, joten ota hyvä asento ja popparit esille. Aloitetaan Espanjan tapahtumilla. Nyt mennään.

Perustiedoksi, ennen tarinoita pohjalle kerrottakoon, että Aurinkorannikko, eli Costa del Sol on yksi suosituimmista suomalaisten talviasukkaiden kohteista. Eikä ihan suotta. Suomalaisia täällä viettää aikaansa vuoden aikana yli 50 000 joidenkin laskelmien mukaan. Täällä keli on ympäri vuoden suht inhimillinen, joskaan ei aivan Kanarian, tai muiden saarten tasoa. Etuja on kuitenkin saariin verrattuna paljon. Lyhyemmät lennot, mantereen tarjoamat mahdollisuudet liikkumiseen autolla maasta toiseen ja tietysti suomalaiset palvelut, jotka joillekin ovat ehdoton juttu. Myönnän itsekin vierailleeni suomalaisessa ruokakauppa Ewaldsissa hakemassa maksalaatikkoa, tai jotain muuta, jota on tullut yllättäen ikävä. Asuttuaan vuoden Espanjassa, alkaa Hookoon sininen ja reissumies uunissa lämmitettynä ja juustolla kuorrutettuna olla mielessä yllättävän usein. Siihen kaveriksi vielä aitoa Turun sinappia, joka ei kai ole oikeasti Turkua nähnytkään, mutta oli miten oli, niin siinäpä on suomalainen setti näiden tapasten mussuttamisen vastapainoksi. Suomalaisia partureita ja kampaamoita löytyy useita, joskaan itse en sattuneesta syystä niitä ole viime vuosina tarvinnut.

Kauneushoitoloita on paljon eri kansallisuuksien pyörittämänä. Suomalaisen Mijas Naturalin kasvohoitoon ja päänahan hoitoon päädyin kerran, eikä se ollut hullumpi kokemus miehellekään. Kaikkia ihmisen eniten käyttämiä palveluja täältä kuitenkin löytyy ihan kotimaisella kielellä, joka monia miellyttää. Erityisesti terveydenhuollon jutuissa moni kokee mieluiten asioivansa Suomen kielellä, ettei esimerkiksi kipeää polvea valittaessa poisteta haimaa. Oma kokemus terveydenhuollosta täällä on melko ohut, mutta on täällä sairaalaankin ambulanssilla päädytty. Siitä tuonnempana. Rannikko on täynnä baareja, kahviloita ja ravintoloita, joissa voi ihmetellä paikallista sambaa, rumbaa ja mitä niitä on. Ravintola Kukossa on kuitenkin elävää musiikkia ihan savoksi ja suomalaisia kansalaisia, jos alkaa kotimaan kaipuu iskeä. Kuten se toisinaan iskee. Antti Tuiskun keikkaa Fugessa on turha odottaa, mutta hänen esi-isänsä Frederik täältä on helppo bongata. Reetuhan lauloi täällä Volgaa jo 1600-luvun alkupuolella, kun nykyiset autotiet olivat vain hevosten rattaita varten. Karaokea pääsee laulamaan useammassa paikassa suomalaisten kappaleiden kera ja pöytään saa hyvin helposti kohtalotovereita istumaan ja rupattelemaan, vaikka sellainen tuntemattomien kanssa juttelu ei Suomessa ole niin normaalia. Rannikolla on kuitenkin kaksi puolta. Positiiviseen elämään on helppo päästä kiinni lomaillessa, tai eläkepäiviä viettäessä siten, ettei tarvitse virastoasiointeja, remontointia tai muuta sellaista, jossa on oltava paljon espanjalaisten yritysten kanssa tekemisissä. Useimmilla täällä asuvilla eläkeläisillä tässä kirjassa kerrotut haasteet ja ärsyttävät tapahtumat eivät tule koskaan vastaan ja elämä on leppoisaa. Jos kuitenkin tarve aktiiviseen yrittäjäelämään on ja yrität hoitaa monta asiaa päivässä, voi alkaa ohimosuoni tykyttää. Suomessa asuessa ja asioidessa on totuttu, että sana pitää ja yrittäjät pyrkivät välttämään negatiivista asiakaspalautetta. Täällä espanjalaista yrittäjää ei lähtökohtaisesti juuri kiinnosta, jos olet tyytymätön palveluun. Olen usein törmännyt sellaiseenkin, että täällä yli kymmenen vuotta asunut ihmisoletettu ihmettelee tässäkin kirjassa kertomiani tarinoita ja he eivät näe niissä mitään ihmeellistä, eivätkä ymmärrä miten eri tavalla täällä kaikki toimii. Tämä johtuu siitä, että he eivät ole olleet vuosiin Suomessa ja heillä ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka asiat oikeasti toimivat, silloin kun ne toimivat. Tai millainen on oikeasti hyvää ja nopeaa palvelua. Maa on opettanut maan tavoille ja he osaavat olla tyytyväisiä tähän tapaan hoitaa asioita. Joskus somessa kertomiani juttuja on nähty espanjalaisten haukkumisena, mutta siitähän ei ole kyse. Olen itse tänne vapaasta tahdosta päätynyt ja jäänyt. Ärtymykseni johtuu siitä, etten itse ole vieläkään tottunut täysin maan tavoille.

Poiketen suomalaisesta yrittäjyydestä, tässä kulttuurissa perhe ja vapaa-aika ovat ykkösenä. Työt ja yrittäminen vasta kolmosena. Kakkonen on tyhjillään, vaikka juhlimista varten. Juhliahan täällä riittää ympäri vuoden ja niiden jälkeen on usein vapaapäivä töistä. Kaikki paikat kiinni. Ensimmäisinä vuosina ihmettelin usean kerran vuodessa, miksi taivas täyttyy ilotulituksista. Eikä Suomen ilotulitukset ole mitään näihin verrattuna. Täällä kun kymmenen minuutin kuluttua oletat tulitusten loppuvan, on vasta lämmittelyt ammuttu taivaalle. Tästä tietysti moni viherhihhuli on kauhuissaan, mutta maassa maan tavalla. Täällä on melko turha istahtaa pääkadulle banderollin kanssa kiukuttelemaan, tai köyttää itseään eduskuntatalon tolppaan. Se johtaa poistoon tavalla tai kolmannella. Siinä ei pahemmin silitellä, jos poliisin poistokäskyt eivät kiinnosta. Ja hyvä niin. Olen kuitenkin itse enemmän boomeri kuin wokettava miesoletettu, joten tämä 80-luvun tapainen elämäntyyli ja toimintamallit entiseen hyvään tapaan tuntuvat kotoisalta. Erittäin kotoisalta. Mutta sitten mennään asiaan.

Tätä kirjoittaessa istun kahdeksatta päivää turhaan kotonani Mijaksen vuorella, odottamassa tavaratoimitusta, joka luvattiin ostohetkellä jälleen katteettomasti muutamassa päivässä. Tilaushetkellä toimitusajaksi kerrottiin 24–72 tuntia, joten jopa vuorokaudessa joku voisi kuvitella tuotteensa saapuvan, jos ei tunne maata ja maan tapoja. Syy miksi istun kotona odottamassa, on se, että lähes aina kuski ilmaantuu ovelle ilmoittamatta mitään ja jos et odota häntä kuin pukkia jouluna, hän suuttuu ja raahaa pakettisi lähtöruutuun, joka saattaa olla ihan missä tahansa. Sen jälkeen sen paketin löytäminen on todella vaikeaa. Erään kerran yksi paketti lähti tästä Malagan vierestä takaisin Barcelonaan, koska kuljettajan soitettua minulle ja kuultuaan olevani kymmenen minuutin päässä kotoa, hän sanoi puhelimessa, että hän on menossa syömään, eikä voi odottaa minun saapuvaksi kotiin. Sain toimituksen lopulta kymmenen päivän päästä. Päivystäminen kotona kaikkina oletettuina toimituspäivinä on siis joskus ainoa tapa saada omat, jo maksetut tavarat ikinä haltuun. Nykyisen Suomen postin aikana tämä ei ehkä aiheuta sinussa suunnatonta sääliä, kun olet katsellut oman pakettisi matkustavan ensin luoksesi Vantaalle lajittelukeskukseen, siitä Turkuun, Ouluun, Kuusamon R-Kioskille ja lopulta Helsinkiin, jonka jälkeen saat viestin, jossa todetaan, ettet ollut kotona ja paketti on palautettu lähettäjälle Saksaan. Tunnen tuskasi. Itsekin olen vastaavan elämyksen saanut nauttia Suomessa, joten ei se herkkua ole sielläkään. Myös kuljetusliikkeet DHL ja SEUR ovat ottaneet täällä tavaksi ilmoittaa, että asiakas ei ollut kotona ja paketin voi hakea noutopisteestä. Todellisuudessa yhdelläkään kerralla luonani ei ole käyty, koska portilla on kamerat jokaiseen suuntaan ja hälytys tulee mistä tahansa liikahduksesta ovikellon tai portin lähellä, kuten myös muureilta, jos lähetti kiipeäisi sieltä yli. Mutta se siitä. Istun siis täällä taas turhaan ja katselen Fuengirolan kaupungin valoja. Toimitustani ei näy. Ehkä huomenna sitten. Tai ylihuomenna.

Palataanpa kuitenkin alkuun. Siihen hetkeen, kun sain päähäni, että etelään sitä ihminen haluaa muuttaa. Kuten aiemmista kirjoistani tiedätte, olen aina ollut veneilijä. Tai sanotaanko, että olen omistanut veneitä. Ne lienevät kaksi eri asiaa, jos ihan tarkkoja ollaan. Ilman karttaplotteria olisin veneillessä totaalisen hukassa, koska perinteiset paperikartat ja navigointi tähtien sun muun astrologiahumpan perusteella ei todellakaan onnistu, eivätkä ykköskirjassa kerrotut veneretket olleet ihan suoraan malliesimerkkejä. Oli miten tahansa, niin kesät ovat kuluneet hyvin pitkälti veneiden kanssa. Jossain vaiheessa, rassattuani venettäni kesäkuntoon perinteisen kahdeksan kuukauden talven ajan, mielessäni tyynet kesäillat ja rantasaunoilta leijaileva savun tuoksu, aloin olla väsynyt hetkiin, jolloin seisoin heinäkuussa aurinkovoiteineni laiturilla kaatosateessa, odottamassa sitä hienoa veneilypäivää, jota ei koskaan tullut. Tuo ei ehkä ollut mikään maailmanluokan katastrofi ja ihmiskunnan tuho, mutta pientä ihmistä homma otti kupoliin melko reilusti. Silloin alkoi heräillä halu muuttaa lämpimiin maihin, edes osaksi vuotta. Haaveilin sellaisesta kesästä, jolloin veneellä pystyisi ajelemaan jopa kokonaisen viikon kesässä, paleltumatta tai kastumatta. En huomannut selvittää sellaista seikkaa, että eihän täällä Espanjassa ole mitään saaristoja kuten Suomessa ja aallot ovat tyynenäkin päivänä nelimetrisiä, mutta se on eri tarina. Venettä ei ole tullut hankittua muutosta huolimatta, kun ymmärsin että 60-jalkainen jahti on tässä merenkäynnissä lähinnä pelastusjolla. Avomeren aallot ovat niin korkeat, että viihtyäkseen merellä myös tuulisempina päivinä, tulisi hankkia jokin 100-jalkainen mörssäri. Toki veneilykausi täällä kestää ympäri vuoden, jolloin se valitettava, Suomesta tuttu talvitelakointiongelma loistaa poissaolollaan. Ei tarvitse nostella edestakaisin ja suojata venettä pakkaselta, joskin vastaavasti suolainen vesi veneen paikkoja kyllä kuluttaa.

Haaveet Espanjasta maana alkoivat kasvaa vieraillessani Alicantessa useina vuosina telkkaria tehdessä. Koin kulttuurin olevan hyvin lähellä suomalaista ja siltä osin elämän helppoa, vaikka kielipääni ei ole kehuttava. Tuo oletus kulttuurin suhteen johtui osittain siitä, että kuvausmatkoilla ei ollut tarvetta hoitaa mitään asioita ja espanjalainen manjana ei päässyt kovin lähelle maasta innostunutta ihmistä. Sain myös kaikissa käytännön asioissa apua telkkarihommia tehdessä tutuksi tulleelta Suvanteen Ramilta, joka oli asunut jo pitkään Espanjassa, joten hän hoiteli kaikki asiat kuvausreissuillamme. Mikäli olisin silloin joutunut hoitamaan virastoasioita, tai edes tilaamaan jotain tavaraa paikallisesta firmasta, olisi käsitys kulttuurieroista ollut ehkä hitusen realistisempi. Näillä spekseillä kuitenkin kiinnostus kasvoi ja kasvoi. Joka viikko mielessä oli palmut, meri ja vuoret, sekä loppumaton lämpö. Lämmönkin luulin olevan vain positiivinen juttu, koska viikon kuvausmatkalla siitä ei toki saanut tarpeekseen, vaan sitä jäi kaipaamaan, kun lentokone lähti kohti pohjolaa. Silloin en osannut kuvitella, miltä tuntuu ajaa prätkällä 39 asteen lämmössä yöllä, kun tarttee pitää stoppeja, ettei läkähdy hengiltä. Kesällä keli täällä voi olla kuin saunassa kiuasta kohti ajaisi. Sitä aikaa ei toki mahdottoman kauan kestä. Noina Alicanten vuosina kävin tutkimassa myös Turkin ja Kreikan fiilikset, joissa oli omat ongelmansa. Turkissa naisten kohtelu oli vastenmielistä ja kyllästyin hyvin nopeasti siihen lomilta tuttuun basaarihuuteluun kaikkialla, vaikkakin siellä oli mukaviakin asioita, ainakin lomalla. Kreikassa törmäsin kaikkialla tilanteeseen, jossa pankkikorttikone oli muka rikki ja käteistä piti olla jatkuvasti etsimässä automaateista, jotka usein eivät toimineet. Pimeä raha kiinnosti siellä niin paljon kauppiaita, että ajatuskin normaalista elämästä saman korttihaasteen kanssa tuntui raskaalta. Käteisen kantaminen tuhansittain ei taas ole turvallisuussyistä aina kovin järkevää, eikä Kreikka ole maa, jossa kotona säilyttäisin valtavia määriä käteistä. Kauniita rantoja ja kohteita maassa oli runsaasti ja kreikkalaiset daamit olivat ilo silmälle, mutta kokonaisuus ei innostanut. Melko nopeasti tuli myös selväksi, ettei maan kansalaiset ainakaan rehellisyydestä mitalia ansaitse. Se toki saattoi olla vain mamuun kohdistuvaa kikkailua, jota koin. Tulin ihan huolella kusetetuksi jollain torilla, ostaessani paitoja. Ihmettelin varsin laadukkaiden paitojen hintaa, joka oli todella halpa. Esillä oli mallikappaleet ja pieniä kokoja, mutta myyjä sanoi heillä olevan paketissa isompia kokoja. No minä siitä sitten mallikappaleen perusteella pyysin kolme XXXL-kokoista versiota mallipaidasta. Sovittamisen sijaan myyjä tunki ne hyllystä suoraan muovipussiin, mutta samapa tuo. Ajattelin että syön itseni sopivaksi, jos olivat liian suuria. Hotellilla kun otin pussit auki ja sain yhden paidan käteeni, tajusin, miksi ne olivat niin halpoja ja miksei niitä tarjottu sovitettavaksi. Nämä kassiin päätyneet olivat aivan eri materiaalia ja niin ohuita, kuin nyt paidat voivat olla. Myös logo rinnassa oli siihen painettu joko kännissä tai läpällä, koska se oli ihan vinossa. Noh, eihän myyjä missään kohtaa väittänytkään, että nämä suuremmat olisivat samaa kangasta ja hyvin tehtyjä, joten melko turha oli kiukutella. Napit irtosivat ekalla puennalla ylhäältä ja alhaalta, mutta onneksi tuon elintasokummun sai pysymään piilossa ravintolareissun ajan. Taisi jäädä ne sitten käyttämättä, kun Suomeen pääsin. Uimashortsit, jotka samalta torilta ostin, kestivät yhden pesun. Ennen pesua kirkkaan siniset shortsit olivat aavistuksen tyylikkäämmät, kuin pesun jälkeiset, vähän laikulliset ja vaaleanhaaleat versiot. Ilmeisesti lämmin vesi ei ollut niiden ystävä. Ajatukset alkoivat olla vahvasti Espanjassa, josta oli lähinnä hyviä kokemuksia.

Aloin lueskella netistä matkablogeja ja perehtyä täällä Malagan lähellä asuvien tyyppien postauksiin arjen sujumisesta. Muistan ihmetelleeni joidenkin marinaa siitä, kuinka mikään ei muka toimi ja hermo palaa ihan normaaleilla kauppareissuillakin, kun kaupan kassa ei saa sitä yhtä ainoaa työtään hoidettua kuten Suomessa. Eli tehokkaasti ja nopeasti. Koin, että valittajilla on harvinaisen paljon naurettavia ongelmia, jos tuollaiset pikkuseikat saavat mölyämään netissä. Vaan silloin en ymmärtänyt, että kysymys on kokonaisuudesta. Kun taistelet samoja tuulimyllyjä vastaan joka ikinen päivä arjessa ja kaupassa, ei kovin isoja ongelmia tarvitse, kun kuuluisa kuppi menee nurin, tai käpy kärähtää. Se voi hyvin tapahtua, vaikka ruokakaupan jonossa, jossa myyjä juttelee toisen myyjän kanssa, välittämättä huokailevasta jonosta. Jono ei etene, mutta espanjalaisittain ajateltuna, eihän ne työt tekemällä lopu, joten mikäs kiire tässä olisi palvella. Viimeiset vuodet olen itse ollut kassajonoista netissä mariseva, eikä hermo ole kestänyt ketään, joka tulee postaukseen mussuttamaan, ettei voi olla niin iso murhe joku kassajono. Kyllä voi – ja on. Tunne on vähän vastaava, jos joku läppäisisi poskelle. Se eka, toka tai kolmas läppäisy kun astelet kauppaan sisälle, ei vielä tunnu pahalta, mutta sadas alkaa jo ottaa päähän. Sivullinen kuitenkin näkee vain marmatuksesi kassajonosta, ymmärtämättä niitä tapahtumia olleen jo kymmeniä aiemmin. Ehkä jopa samana päivänä. Sain itse kokea tuon erikoisuuden kassajonoissa ensimmäisen kerran oltuani käymässä täällä Fugen lähellä ja teki mieli jäätelöä. Suunnistin Carrefouriin Benalmadenassa. Kyseinen kauppa on nykyään vakikauppani. Valitettavasti. Olin ottanut pakastealtaasta jäätelön kouraan ja suunnistin kassoille. Kolme kassaa oli auki ja tietysti valitsin lyhimmän jonon, jotta se jäätelö ei olisi pirtelöä, kun pääsen sitä mussuttamaan. Arvaatte ehkä jo lopputuloksen. Seistyäni lyhimmässä jonossa tovin, ehdin aika pitkään ihmetellä miten myyjä jauhaa jotain turhanpäiväistä läpändeerusta edellisen asiakkaan kanssa ja jono seisoo. Kyse ei ollut selkeästi mistään työhön liittyvästä, vaan jostain henkilökohtaisesta hihittelystä.

Jäätelö alkoi tuntua pehmeältä kädessäni ja mielessäni koitin hoputtaa kassaa hoitamaan työnsä. Sen ainoan työn mikä sillä siinä oli. Myös edessäni ollut turisti ryhtyi huokailemaan. Vaan sekös se täällä onkin huono juttu. Se huokailu. Etenkin jos kassa sen kuulee. Ja nyt kuuli. Myyjä katsoi hauskan juttelunsa lomassa hetken tuimasti edessäni ollutta brittiä, mutta jatkoi rupatteluaan. Täällähän kassat eivät pysty kahta asiaa hoitamaan kerralla. Tai eivät halua. Joko keskustellaan, tai vedetään tuotteita hihnalla eteenpäin. Molempia ei voi tehdä samaan aikaan. Jos joku tulee kesken tuotteiden piippailun juttelemaan kassalle, tuotteet pysähtyvät koko sen juttelun ajaksi paikalleen. Huikea ero suomalaiseen kassatyöskentelyyn, jossa pystytään keskittymään molempiin samaan aikaan. Britti edessäni rykäisi tuskastuttuaan pari kertaa, jolloin kassa otti käteensä sivutiskiltä kyltin, jossa luki Cerrado, josta ajattelin, että se tarkoittaa seuraava. Hän asetti sen britin ostosten edelle. Mietin, että vihdoinkin saadaan tämä näinkin monimutkainen asiakaspalveluprosessi päätökseen. Kyltin asetettuaan kassa nosti perseensä jakkaralta, joka sekin oli hyvä merkki. Jotain ryhtiä työskentelyyn. Perseestä päätellen sillä oli jo istuttu ihan riittävän monta vuotta. Britti katsoi taakseni, josta kaikki seuraavat asiakkaat katosivat. Oltiin siinä enää minä ja britti kahdestaan. Takanani olleet jakautuivat kahteen muuhun kassajonoon, jota ihmettelin. Ne jonot olivat pitkiä. Kassa poimi jotain työpisteensä alahyllyltä ja tokaisi varsin närkästyneenä britille, että caja cerrado. Silloin tajusin, ettei se todellakaan tarkoita seuraavaa, vaan että mimmi laittoi kassan kiinni. Siis kesken jonon. Suomessahan jonon viimeisille ilmoitetaan, että heidän jälkeensä kassa suljetaan. Britti keräsi rojunsa hihnalta puhisten ja kassamimmi lähti sen edellisen asiakkaan kanssa jonnekin. Jäätelöni ainoa koossa pitävä voima oli enää se käärepaperi. Sisältä tuote oli täysin lötkö. Tiesin että peli oli menetetty sen yksilön suhteen, joten tein saman minkä markettien jäätelöistä päätellen moni muukin on tehnyt. Vein sen takaisin sinne laariin. Onnea seuraavalle, joka ostaa sen jo kerran tai viidesti sulaneen jätskin. Samalla totesin muiden kassojen jonojen olevan niin pitkät, että äskeinen kokemus takaraivossa en lähtenyt edes yrittämään uutta kierrosta. Lampsin kaupasta ulos ilman ostoksia ja kas. Siinä se myyjä nökötti pihalla rööki suussaan ja pölisi sen aiemman asiakkaan kanssa. Kaksikon seurana oli hieman eri tavalla pukeutunut vanhempi henkilö, josta päättelin, että tässä tapauksessa on varmastikin turha mennä kyselemään esimiestä tai esihenkilöä ja tehdä valitus, koska hän todennäköisesti seisoi sen savupilven joukossa hänkin. Nykyään tiedänkin, että se oli tuon myymälän päällikkö. Enhän mä mitään täällä edes pysty reklamoimaan, kun ei kieli taitu. Se on muuten yksi seikka mikä paikallisia ärsyttää suunnattoman paljon. Vaikka alue elää turismista. Espanjan historian takia englantia puhuvat eivät ole kovin suuressa suosiossa. Ainakin perussanasto olisi siis hyvä oppia espanjaksi. Kuten vaikka yleisimmin tarvittavat lauseet. Ja ei. En tarkoita kysymyksiä Missä on lähin juna-asema, tai Paljonko kello on, vaan kysymyksiä; Miksei tämäkään hoidu ja Miksi olette taas myöhässä. Ne ovat seitsemän vuoden kokemuksella ne kysymykset mitä tarvitsee kaikista eniten. Toki pakko tähän yhteyteen todeta, että espanjalaiset ovat huomattavasti suomalaisia lahjakkaampia selittäjiä, joten jos et halua kuunnella selitykseksi muotoiltuja valheita, ei kannata noitakaan kysymyksiä opetella. Turha kysyä, kun vastaus on mitä sattuu. Lopputulokseen kun ne eivät kuitenkaan vaikuta. Kun nyt siellä toisessa päässä kuitenkin joku nykytapojen mukaisesti sijaisloukkaantuu tästä lausunnosta, palautettakoon taas mieleen se, että sinun mahdollisesti vain positiiviset kokemukset Espanjasta, eivät sulje pois muiden, mahdollisesti negatiivisia kokemuksia. Toisinaan näistä asioista someen postatessani joku vinkuheinä tulee itkemään, että ei ole tuollaisia kokemuksia Espanjasta yhtään. Ihan sama. Sinulla ei ole, minulla on. Emme ole eläneet samaa elämää käsi kädessä.

Monet täällä yritystä pyörittävät henkilöt yrittävät usein lievennellä näitä mun avautumisia ja vähätellä, tai jopa väittää näitä valheiksi. Se on aika raskasta. Heillä on omat motiivinsa, joiden vuoksi he toivoisivat vain positiivisia puheita alueesta, jonne he toivovat mahdollisimman paljon suomalaisia. Hehän tekevät sillä rahaa. Itse olen valinnut kuitenkin rehellisen linjan kaikissa ulostuloissani, joten pitäkää penkistä kiinni.

Tuo jäätelöreissu ei päässyt masentamaan kuitenkaan niin paljon, että olisi mieli muuttunut muuttohaaveista. Jos olisin tiennyt, että tuo kokemus vastaa jotakuinkin kaikkia tulevien vuosien asiakaspalvelukokemuksia, olisin ehkä laittanut mietintämyssyä syvemmälle päähän, mutta mitä ihminen ei tiedä, se ei häntä masenna. Sillä ajatuksella aloin katsella netistä asuntoilmoituksia kotiin päästyäni. Se se vasta oli sekavaa. Kuten olen aiemmin itseäni estottomasti kehunut, olen suht hyvä asuntohommissa. Remontit hoituvat ja kaupankäynnistäkin ymmärrän melko paljon. Tiesin siis pärjääväni mainiosti Espanjan asunnon hankinnassa omin päin. Tai näin luulin. Jos olisi jokin mittari, jolla voisi mitata, kuinka päin helvettiä ihminen voi arvioida omat kykynsä, se mittari olisi paukuttanut punaisella tuon ajatuksen kohdalla. Vaan ei ollut mittaria. Oli hillitön itseluottamus ja mielessä kuvio, jossa laitan meilin kiinnostavaan kohteeseen, varaan lennon ja käyn maksamassa sen asunnon pois. Ehkä samalle reissulle mukaan jo muutama laukullinen tavaraa, jotta voin halutessani jäädä asumaan kohteeseen. Onneksi tavarat jätin kuitenkin Suomeen siinä kohtaa, kun lähdin tuota epätoivoista reissua suorittamaan. Tein jotakuinkin kaiken väärin, mitä nyt ihminen voi väärin tehdä. Espanjan asuntomarkkinat toimivat täysin eri tavalla kuin Suomessa. Jos sitä ei tiedä, ehtii tehdä paljon hallaa koko hankkeelle, kunnes joku koittaa auttaa hoitamaan sen oikein ja korjata kaiken sotkun, jota olet meilejä lähettelemällä aiheuttanut. Siihen mennessä olet kuitenkin jo voinut tuhota mahdollisuudet ottaa kenenkään apua vastaan. Palaan tähän asuntomarkkinan oikein hoitamiseen tuonnempana.

Otetaan ensin pohjille piristykseksi ensimmäiset reissuni ostamaan asuntoa. Jos olet elämässäsi kokenut joskus epäonnistumisen, voin vakuuttaa senkin tuntuvan onnistumiselta