Portieeri

By Tatu Valkonen

Kun maisteri Ilmo Lassila matkustaa Berliiniin, hän kohtaa miellyttäväkäytöksisen hotellin portieerin. Herrat jutustelevat toistensa kanssa sanakirjojen avulla. Lopulta he keskustelevat kaikesta aina maailmanpolitiikasta lähtien. Portieeriin tutustuminen on kuitenkin vain yksi esimerkki mielenkiintoisista tarinoista, joita matkailu voi tarjota. Millaisia hotellit olivat 1930-luvulla? Minkälaista retkeilyä Saksassa suosittiin samoihin aikoihin?Portieeri on kokoelma Lassilan matkustamiseen liittyviä tarinoita.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 9, 2022
• ISBN: 9788728210789

Book preview

Portieeri

Cover image: Shutterstock

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemystä.

Copyright © 1931, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728210789

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Portieeri.

Hän oli ensimmäinen, joka otti minut Berliinissä vastaan. Matkamiehillä on yleensä se käsitys, että turistiaikana on vaikea saada huonetta, mutta kun sitä kysyin, niin hän miltei sulki minut syleilyynsä ja lennätti minut huoneeseen 102.

Samassa silmänräpäyksessä oli hän ilmoittanut, mitä huone maksoi, mitä etuja sillä on, kuinka siinä voi nukkua akkuna auki, sillä ulkona on aivan savutonta. Ilma on Berliinin terveellisin, aurinkoa tarpeeksi, siis ei liika paljon eikä liika vähän, tänne ei kuulu suurkaupungin melu j.n.e. j.n.e. Samalla hän piti pienen esitelmän Berliinistä, Preussista, maatalouspulasta y.m. Ja lopuksi hän esitteli hotellin koko henkilökunnan, joiden arvonimiä ja tehtäviä en päässyt ymmärtämään, mutta joista päätin ottaa selvää ja joista tulen ehkä kirjoittamaan kokonaisen teoksen. Koetan tällä kertaa kuvata ainoastaan Herra Portieeria.

Kun siis huone oli tyhjentynyt, aloin tehdä toalettia. Tämä merkitsi sitä, että riisuuduin kiireestä kantapäähän, peseydyin ja totesin, että kaikki ne vaatekappaleeni, joita ensiksi tarvitsin, olivat matkalaukussa alimpina, seikka, jonka olen säännöllisesti todennut ja joka näyttää kuuluvan luomakunnan kumoamattomaan järjestykseen. Samalla totesin, että parranajovehkeet olivat jääneet herttaiseen Helsinkiin sen huoneen lattialle, jossa hiki tukassa pakkausta toimitin. Painoin siis nappia ja silmänräpäyksessä oli Portieeri huoneessa ja tiedustelin häneltä Barbieria, jollaista ei tainnut olla koko Berliinissä, sillä lopulta hoksasimme, että oli kysymys Friseurista.

Ja niin ilmestyi Portieeri itse nopeammin kuin tämä on sanottu, parranajovehkeet mukanaan, ja ajoi partani kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Näin olin siis valmis astumaan Speisezimmeriin, jossa ei sillä kertaa sattunut ketään olemaan. Ei ollut nimittäin ateria-aika, joten oli saatavissa vain kylmää ruokaa. Portieerimme lennätti siis eteeni leipää, voita ja lautasellisen leikkeleitä, pääasiassa erilaisia makkaroita. Sitäpaitsi tilasin »ein Helles», joka on maukasta ja terveellistä nestettä, mutta jota Kotisuomessamme ei saa.

Ja niin rupesin minä syömähommiin, jotavastoin Portieeri pani radion soimaan ja puhumaan sekä istahti senjälkeen työpöytänsä ääreen. Sanoin työpöydän ääreen, sillä huomasin, että hän oli tosi työssä. Hänellä oli selailtavanaan noin 300-sivuinen Svensk språklära, mahtava saksalais-ruotsalainen ja ruotsalais-saksalainen sanakirja sekä kunnioitusta herättävän paksu Schwedische Sprachlehre.

Koko homma alkoi herättää mielenkiintoani. En halua tähän jäljentää sitä siansaksaa, jota mongersin, se mahdollisesti huvittaisi lukijakuntaa, mutta saisi aikaan sen, että saksankielen tunteja lisättäisiin kouluissamme ja 50 % ylioppilaskokelaistamme saisi siinä ehdot. En myöskään raatsi saattaa saksankielen opettajiani surulla hautaan. Jokseenkin yhtä hyvää oli se ruotsinkieli, jolla portieerimme vastaili. Mutta hän ei ollutkaan ottanut enempää kuin 8 tuntia oikean ruotsinkielen opettajan edessä, enempään ei hänellä nähkääs ollut varaa, ja päättänyt loput opiskella omin päin. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että tämän kirjoittaja on istunut ja kärsimättömästi odottanut vähintäin noin 800:n saksankielen tunnin loppumista, joihin eivät kuulu kotikirjoitukset ja laiskanläksyt.

Aloimme siis ainutlaatuisen oppitunnin, jolloin keskustelimme yleisestä tilanteesta s.o. suurpoliitiikasta, mistäs muuten, sillä sitähän me kaikki parhaiten ymmärrämme ja samalla esitimme elämän vaiheemme, sillä nehän ovat tiiviisti kytketyt suurpolitiikkaan.

Poliittisen tilanteen toukokuun lopulla 1930 tuntee lukijamme ilman muuta ja omat elämänvaiheemme voidaan lukea m.m. metsänhoitajien elämäkerrastosta, joten me tässä vain lyhyesti esitämme herra Schultzen elämäkerran.

Hän syntyi, teki työtä ja päätyi vääpeliksi. Ei kuitenkaan nahkapoikien kiusaajaksi, vaan lentojoukkoihin. Mutta sodan jälkeen ei häntä tarvittu, sillä kaikella teknillisellä alalla, jos millään, on Saksassa ylituotantoa. Ja niinpä hän lopulta rupesi siksi, mikä hän on. Hän oli ollut tässä toimessa vasta 1 (sanoo yhden) kuukauden. Hän ymmärsi, että kieliopinnot ovat tärkeät ja syynä siihen, että hän ensiksi tarttui ruotsinkieleen oli se, että hotellin omistaja on ruotsalainen ja että hotellissa siis käy paljon ruotsalaisia. Ruotsinkielen jälkeen hän sanoi tarttuvansa englanninkieleen. Sanoi myös aikanaan opiskelevansa suomea, mutta ilmoitti olevansa sitä mieltä, että meidän rakasta äidinkieltämme tuskin voi ulkomaalainen maassamme oleskelematta kunnollisesti oppia.

Koska jokaiseen kirjoitelmaan myös kuuluu loppulause, niin lausun puolestani, että olen vakuutettu siitä, että herra Schultze pystyy toteuttamaan suunnitelmansa. Ja muuten on tällaisia Schultzeja vielä Saksassa paljon.

Heitä on miljoonittain.

Hotelleista.

Matkustajille ovat hotellit osa jokapäiväistä leipää, vaikkei oppi-isämme Lutherus luetellessaan kaikkea sitä hyvyyttä, mikä jokapäiväiseen leipään kuuluu, nimenomaan mainitsekaan hyviä hotelleita. Ehkäpä hän on jättänyt tämän kohdan pois jokapäiväisestä leivästä senkin vuoksi, että hyviä hotelleja ei ole olemassa ja niin ollen voisi moni käydä epäuskoiseksi siitä, kuullaanko meidän rukouksemme, vai ei.

Kun lähdemme ulkomaille, niin tiedustelemme hotelleita joko ystäviltämme tai matkailutoimistoista. Ja kummassakin tapauksessa on epäonnistumisen vaara aivan yhtä suuri.

Meidän ystävämme on voinut käydä ulkomailla vuoden tai pari sitten ja kun tulemme hänen suosittelemalleen paikalle, niin siellä ehkä paraikaa rakennetaan maanalaista rautatietä ja koko hotellin kohdalla on ainoastaan syvä kuoppa, tai on hyvä ja aulis hotellin isäntä juuri hyvyytensä ja auliutensa vuoksi tehnyt konkurssin ja hänen sijalleen on astunut tomen, jolla on aivan toiset tavat.

Matkailijatoimistojen suositukset voivat olla paremmin paikallaan. Ne tietävät ainakin, ovatko hotellit olemassa. Mutta niidenkin suositukset riippuvat liikesuhteista ja senvuoksi suosittelevat matkailijatoimistot useimmiten hotelleja, jotka ovat parhaiten tehneet itsestään reklaamia. Niiden rinnalla voi löytyä toinen hotelli, joka on aivan yhtä hyvä, mutta halvempi, vaikkei se olekaan osannut tehdä yhtä hyvin reklaamia itsestään. Yleensä ovat muuten ne hotellit, joita matkailijatoimistot meille suosittelevat, näin keskiluokan ihmiselle aivan liika kalliita. Ne ovat paremminkin ajatellut matkustaville liikemiehille ja yleensä sellaisille