Kurttunaamainen Leo

By Aura Koivisto

Leo on kurttunaamainen vihikoira, jolla on monta ystävää. Luiru-rakin kanssa se jahtaa sorsia, ja kauniiseen Gabrielaan kurttunaama on salaa ihastunut. Mutta kun Terrieri Texiä kiusataan, koska se ei ole koskaan metsästänyt, Leo on kiltti ja lohduttaa Texiä. Tietäähän Leokin, miltä tuntuu, kun sanotaan kurttunaamaksi. Leolle ja kamuille sattuu kaikenlaisia kommelluksia, mutta ystävyys on ja säilyy koiramaisuuksista huolimatta! Koirien maailmasta kertova teos on rakastetun kirjailijan esikoisteos. Tunnettu eläintenystävä Aura Koivisto kirjoitti kirjansa poikkeuksellisesti 9-vuotiaana. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 7, 2023
• ISBN: 9788728408650

Book preview

Kurttunaamainen Leo

Copyright ©1974, 2023 Aura Koivisto and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728408650

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Kesä alkoi

Linnut lauloivat, joet solisivat, kukat kukkivat. Mitä enää puuttuisi? Kevät oli tullut! Mutta siihen eivät koirat olleet tyytyväisiä. Ne läähättivät ja olivat kuumissaan. Ihmiset pakkasivat autoon tavaroita ja lähtivät maalle. Koululaiset riemua pursuen syöksyivät koulusta — kesäloma alkoi.

Vanha kurttunaamainen koira tutki leppäkerttua, joka käveli nurmella. Kyllä kesä sentään jonkin verran kiinnosti koiraa. Koira oli aivan hölmön näköinen siinä ja silloin tielle tepasteli pikkuinen karjalankarhukoira ja kysyi: »Mitäs siinä äijä töllistelet? Kesä on tullut! Mennään uimaan!»

— Täällä on joku eliö, kurttunaamainen vastasi.

— Pah! Se on varmaan ampiainen ja pistää sinua kuonoosi! puuskahti pieni.

— Ei, ei se edes surise! kurttunaama vastasi. Katso vaikka!

Ja pieni katsoi.

Totta! Sehän on leppäkerttu! nauroi pieni. Syödään se!

— Minä sen syön, löysinhän minä sen, kurttunaama sanoi. Luiki nyt kotiisi!

— Mutta Leo! sanoi pienempi. Minähän tiesin, että se on leppäkerttu, sen syön minä!

— Ei toki, vastasi Leo, kurttunaama. Minä sen syön, pieni Ville.

— En suostu! Ville haukkui ja silloin leppäkerttu levitti siipensä ja lensi pois.

Koirat mulkoilivat hetken toisiaan ja läksivät sitten omille teilleen.

Mutta ei tämä pelkkää kesää ollut. Marjat punoittivat, mustikat kylläkin siinä tapauksessa »sinittivät», mutta joka tapauksessa kaikki oli kesää ja kesää.

Tämä vanha kurttunaamainen Leo, josta nyt aion kertoa lähti roskapöntöille. Siellä olisi sentään jotain suuhun pantavaa.

Mutta matkalla sattui jotain odottamatonta. Typerä teeri tuli vastaan. Se lähti juoksemaan pakoon ja sitten vähän matkan päässä se levitti siipensä ja lensi pois.

Leo oli vihainen. Tosi kesää! Teeri se vaan ensin härnää ja sitten lentää pois. Mutta juuri kun Leo saapui roskapöntöille, tuli toinen rakki vastaan. Se oli laiha kuin tikku ja kylkiluutkin paistoivat. Se läähätti ja oli kuumissaan.

— No, mikäs Luirulla on? Leo tervehti.

— Kuuma. Jano, Luiru vastasi. Mennään lammelle. Ties vaikka joku (nam nam) sorsa sattuisi tulemaan vastaan.

— Mennään, mutta tuskin me mitään sorsaa kiinni saamme, Leo huokasi. Tuskinpa, tuskinpa!

— Älä sinä Leo aina menetä toivoasi, vanha kunnon kurttunaama! Ties vaikka saisimmekin yhden! Luiru vastasi. Kyllä sorsa maistuisi!

Niinpä he juoksivat lammelle. Ja tosiaan! Siellä sorsaparvi nyhjötti eikä tiennyt mitään vaarasta.

Luiru hymyili.

— Älä sinä aina menetä toivoasi, äijä, se naurahti.

— Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa, Leo vain vastasi.

Niinpä he ottivat hyvän vaanimisasennon ja seisoivat siinä, kunnes ne lähtivät juoksemaan.

— Hups! Ja siinä se oli! Leo sai yhden kiinni, mutta toista ei saatu.

— Nyt syödään se! Luiru sanoi vesi kielellä.

— Syö sinä omasi, niin minä syön omani, vastasi Leo.

— Niin, mutta… Luiru aloitti. Minähän neuvoin sinut tänne!

— Aivan kuin en itse osaisi tulla tänne, Leo vastasi halveksivasti. Pyh!

Silloin Luiru suuttui. — Senkin äijän kääkkä! Laitetaan sorsa puoliksi! Kutsun kyllä tänne vaikka minkä koiran!

— Kutsu vaikka norsu, niin minä en välitä. Minä otin sorsan kiinni ja minä sen myös syön!

— Mutta…

— Hiljaa! Mene siitä ruokalevolle! tiuskaisi Leo.

Häntä koipien välissä Luiru lähti.

— Se tarvitsisi kuonokopan, Luiru nurisi.

Kun Leo oli syönyt, hän joi hiukan vettä ja asettui tyytyväisenä ruokalevolle. Nyt ei enää tarvitsisi mennä roskapöntöille tonkimaan suuhunpantavaa, vaan voisihan sitä mennä tapaamaan vaikkapa… Olin vähän ilkeä!

— Hmh, taisinpa pettää Luirun! Leo tuumi. No, se on vähän koppava muutenkin. Jospa menisi tapaamaan Gabrielaa? Se on niin nätti.

Leo nousi. Nuoli hiukan huuliaan ja puraisi yhden vihaisen kirpun turkistaan kuoliaaksi. Sitten Leo siisti itsensä ja lähti Gabrielan luo.

Onko Leo liian vanha?

Leo piti Gabrielaa