Kummitusjuna

By Ritva Toivola

Eelis ja Esko ovat kaksoset, jotka ovat saaneet syntymäpäivälahjaksi rannekkeet huvipuistoon. Lahja on ollut mieleinen! He ovat kerta toisensa jälkeen keinuneet merirosvolaivassa, ajaneet vuoristoradassa ja pyörineet mustekalan lonkeroiden päässä. Kun huvipuisto on jo menossa kiinni, veljekset päättävät mennä vielä kummitusjunaan. Siitäkin huolimatta, että Eskosta kummitusjuna on vähän lapsellinen... Kummitusjuna on kuitenkin paljon pelottavampi kuin veljekset osasivat aavistaa. Miksi ihmeessä juna pysähtyy kesken matkan? Ja kuka juoksee keskellä pimeää kummitustaloa?Kummitusjuna sisältää kaksitoista jännittävää novellia Ritva Toivolalta. Kirja voitti ilmestyessään Topelius-palkinnon.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 10, 2022
• ISBN: 9788728432495

Book preview

Kummitusjuna

Copyright © 2004, 2022 Ritva Toivola and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728432495

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

METSÄN KUNINGAS

Jesse ja hänen vanhempansa nousivat Tampereelta Kolariin menevään pikajunaan. He olivat matkalla Pallastunturille patikoimaan ja ruskaretkelle. Heillä oli varattuna oma pikku osasto makuuvaunuun ja perheen autokin matkusti samassa junassa.

Koska oli jo myöhä, he päättivät mennä heti nukkumaan.

Jesse sai ylimmäisen kolmesta vuoteesta. Valot olivat sammuksissa ja hän kuunteli, miten juna mennä kolkutti keinuen pitkin kiskoja. Osastossa oli kuuma ja hän kääntelehti levottomasti kapealla makuusijallaan. Oli vaikeampaa päästä uneen kuin kotona omassa sängyssä.

Vihdoin Jesse nukahti, mutta havahtui sitten johonkin ääneen.

Hänen silmänsä rävähtivät auki. Mikä se oli?

Ihan kuin joku olisi sanonut jotakin hänen korvansa vieressä.

Hän kurkisti vuoteen reunan yli. Äiti nukkui kyljellään keskimmäisellä vuoteella ja alavuoteelta kuului isän hiljainen kuorsaus.

Jesse mietti, mistä puhe oli kuulunut.

Oven takaa kantautui askelten ääniä ja etäistä puheensorinaa, kun matkustajat kulkivat vaunun käytävässä. Juna oli kiihdyttänyt vauhtiaan, pyörät klonksuttivat yhä nopeampaan rytmiin, muovinen pesupöydän kansi tärähteli ja osaston pimeyteen tuli verhojen raosta silloin tällöin pieni valonvälähdys, kun ohitettiin asemia.

Ehkä hän oli vain nähnyt unta.

Jesse alkoi torkahdella, mutta hätkähti taas hereille kuullessaan jonkun kuiskailevan aivan hänen korvansa juuressa. Puhe oli niin epäselvää muminaa, ettei hän erottanut sanoja.

Hän nousi istumaan vuoteellaan, katseli ympärilleen pimeässä ja yritti teroittaa kuuloaan. Isä kuorsasi yhä, mutta muuten oli hiljaista.

Kun Jesse painoi päänsä takaisin tyynyyn, katonrajasta hänen päänsä päältä alkoi kuulua kuiskivaa vaikerrusta.

Joku huokasi syvään ja nyt hän erotti jo sanatkin: Metsän kuningas kuolee… metsän kuningas kuolee, ääni valitti.

Jesse tuijotti henkeään pidätellen pimeyteen. Kuiskaajia tuntui olevan monta, kokonainen kuoro. Vaikerrus täytti koko osaston.

Häntä alkoi pelottaa. Hän tunsi, miten hänen sydämensä alkoi laukata kiivasta tahtia ja hänelle tuli hiki.

Jesse aikoi herättää äidin, mutta sitten hän ajatteli, että se olisi lapsellista. Mitä jokin kummallinen ääni voisi hänelle tehdä? Täytyi ajatella asiaa järkevästi. Aavemainen huokailu oli varmaan kuulunut käytävästä tai viereisestä vaunusta. Joku kuunteli siellä radiosta jotakin kummaa kuunnelmaa.

Niin se varmaan oli.

Jesse makasi hiljaa paikallaan kuulostellen, mutta ei kuullut enää mitään. Vihdoin hän vaipui rauhalliseen uneen.

Jesse ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli kuullut kuiskaukset.

Ajettiin parhaillaan Pohjanmaan lakeuksien yli ja latomeri vilisi vaununikkunoiden ohi yli sadan kilometrin tuntinopeudella.

Ravintolavaunussa istui vielä muutama matkustaja syömässä iltapalaa ja hekin kuulivat oudon kuiskauskuoron: Metsän kuningas kuolee… metsän kuningas kuolee… metsän kuningas kuolee.

Vaikerrus oli hiljainen, mutta niin sydäntä raastava, että muuan rouva oli nielaista pasteijanpalan väärään kurkkuun. Rupattelu taukosi ja kaikki pöydissä istujat katsoivat hämmästyneinä toisiinsa.

– Mistä tuo kuului? matkustajat kyselivät toisiltaan.

– Vaunun kaiuttimista varmaankin, sanoi joku. – Junailijavaunussa on radio jäänyt auki.

Junan kaksi konduktööriä olivat lähteneet vielä tarkistamaan, oliko junassa kaikki niin kuin piti. Toinen heistä neuvoi parhaillaan eräälle tytölle avainkortin käyttöä, kun huokaileva kuiskausten myrsky saavutti senkin vaunun.

– Mitä tuo tarkoitti? tyttö kysyi ihmeissään.

Konduktööri oli yhtä hämmästynyt ja ravisti päätään. Ääni tuntui hänenkin mielestään kuuluvan vaunun kaiuttimista, ja hän kiirehti takaisin junailijavaunuun, jossa oli jo toinen konduktööri ihmettelemässä asiaa.

Asemien nimiä ei ollut enää vähään aikaan kuulutettu, jotta ihmiset saisivat nukkua yönsä rauhassa, ja lähettimet oli suljettu lukittuun kaappiin. Kuiskaukset eivät siis voineet kuulua junan kaiuttimista, sillä kenelläkään muulla kuin junan henkilökunnalla ei ollut kaapin avaimia.

Konduktöörit hermostuivat vielä enemmän, kun veturinkuljettaja soitti junailijavaunuun ja kysyi vihaisena, miksi sieltä lähetettiin kaikkialle junaan moisia kummallisia viestejä.

Koko juttu oli varmasti jotakin omituista pilaa, konduktöörit arvelivat. Ehkä jollakin matkustajista oli käytössään oma laite, jonka hän oli onnistunut kytkemään vaunujen kaiuttimiin.

Sellaista kiusantekoa junassa ei kuitenkaan voinut sallia ja vaikka kuiskauksia ei enää kuulunutkaan, konduktöörit tutkivat vielä hiukan asiaa. He aikoivat kytkeä jokaisen vaunun kaiuttimen erikseen pois päältä. Silloin kukaan ulkopuolinen ei pääsisi enää käyttämään niitä väärin.

Junassa olikin sen jälkeen kauan rauhallista ja hiljaista. Kaikki olivat menneet nukkumaan ja konduktöörit torkkuivat junailijavaunussa. Vain veturinkuljettaja katseli valppaana voimakkaiden lyhtyjen valaisemaa rataa junan syöksyessä eteenpäin peltojen, metsien ja tunnelien läpi.

Jesse heräsi neljän aikaan aamuyöstä ja halusi mennä vessaan. Hän veti verkkarit ylleen, kiipesi alas tikkaita ja pääsi junan käytävälle herättämättä vanhempiaan.

Hän joutui odottamaan hetken, sillä vessa oli varattu. Sieltä tuli ulos raidalliseen pyjamaan pukeutunut vanha mies. – Ulkona on alkanut tuulla, mies sanoi. – Oikea syysmyrsky.

Vaunun ikkunan takana oli pimeää, mutta ohi vilistävässä maisemassa saattoi erottaa suuria huojuvia puita. Tuulen ääni sekoittui junan jyskeeseen. Oltiin varmaankin jo lähellä Oulua.

Palatessaan takaisin omaan osastoonsa Jesse näki vanhan miehen jääneen seisomaan käytävään. Mies näytti kuuntelevan jotakin. Hän kääntyi katsomaan Jesseä pelästyneen näköisenä. – Kuulitko?

Metsän kuningas kuolee… metsän kuningas kuolee, huokaili kuiskauskuoro ja hiljainen valitus kiiri käytävän päästä päähän.

– Kuulitko sinä? vanha mies toisti kysymyksen. Hänen kasvonsa olivat valahtaneet kalpeiksi ja näyttivät entistä ryppyisemmiltä. – Kenen kuolemasta se puhuu?

Jesse nyökkäsi, siinä se taas oli! Hänen sydämensä aloitti kiitolaukan ja hänen suutaan kuivi. – En minä tiedä, jonkun metsän kuninkaan, hän sanoi.

Äänet tuntuivat kuiskivan vaunussa kaikkialla, ne valittivat kuin myrskytuulten kuoro.

– Minä kuulin sen ensimmäistä kertaa vähän aikaa sitten, vanha mies sanoi. – Epäilin jo omaa järkeäni.

Äänet eivät enää kuiskanneet, ne voimistuivat koko ajan. Nyt niiden vaikerrus kuului jo yhtä selvänä kuin normaali puhe.

Makuuhytin ovi avautui lähellä ja sieltä kurkisti ulos pörröpäinen, uninen nainen. – Mitä täällä tapahtuu? hän kysyi.

Vanha mies ja Jesse eivät vastanneet. He seisoivat sanattomina kuuntelemassa.

Ääni valitti, se voimistui voimistumistaan, kohta se huusi kuin hengenhädässä ja ulina täytti koko vaununosaston.

Nainenkin jähmettyi kuuntelemaan kummituskuoroa suu pelästyksestä auki.

METSÄN KUNINGAS KUOLEE… METSÄN KUNINGAS KUOLEE! VAROKAA! kuoro ulvoi korvia vihlovalla äänellä.

Makuuhyteistä törmäsi säikähtäneitä ihmisiä käytävälle. Konduktööri juoksi vaunun läpi ja joku tarttui hänen takkinsa liepeeseen.

– Mitä tapahtuu? Mikä ääni tuo on?

– Ei mitään hätää. Jotakin ilkeää pilaa vain, konduktööri sanoi, mutta oli niin kauhistuneen näköinen, että ihmiset säikähtivät vain entistä enemmän.

Konduktööri riuhtaisi itsensä irti ja