Rikottu ikkuna

By Marita Hauhia

Juuri ysiluokan aloittaneet, erottamattomat Aki ja Noora lähtevät mökille kuhertelemaan. Kun he saapuvat perille, mökin ikkuna löytyy rikottuna. Tavaroitakin on viety. Ilkivalta unohtuu kuitenkin nopeasti, kun tulee mukavampaa mietittävää. Nooran pitkäaikainen bestis Virva on alkanut seurustella Sähiksen kanssa, ja nelikko palaa mökille yhdessä. Mukavan reissun jälkeen Virva alkaa kuitenkin vältellä Nooraa. Mitä Virva oikein piilottelee?Marita Hauhian Rikottu ikkuna luotaa tarkkanäköisesti teini-ikäisten ihmissuhteita ja kuvaa, kuinka parhaaseen ystäväänkään ei voi aina luottaa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 30, 2022
• ISBN: 9788728187364

Book preview

Rikottu ikkuna

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2002, 2022 Marita Hauhia and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728187364

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Mökillä

– Mee edeltä, Aki ojensi mökin avaimen Nooralle ja alkoi kiinnittää venettä laituriin.

Tuskin hän oli saanut etunarun tolppaan, kun kuului Nooran hätääntynyt huuto:

– Aki, tuu äkkiä! Mökin ikkuna on rikki!

Hommat ja tavarat saivat jäädä.

Aki kiirehti mökille.

Voi juma! Verho lepatti ulkona, terassin iso ikkuna oli säpäleinä.

– Ei mennä, jos joku on vielä siellä, Noora melkein kuiskasi.

Ikkunassa, lukon kohdalla, oli aukko, tarpeeksi suuri ja turvallinen työntää käsi sisään ja avata ovi. Isoja ja pieniä lasinpalasia oli lennähtänyt terassille, ja pitkiä säröjä kulki jäljellä olevassa ruudussa. Puukalikka oli sirpaleitten seassa.

Aki puikahti sisään.

Lasinsirpaleita oli lattiallakin. Muuten mökki näytti koskemattomalta, aivan kuin kukaan ei olisi siellä käynytkään.

– Ei kai me tänne jäädä? Noora puhui kynnyksellä.

Aki päätti olla näyttämättä pelkoaan, asteli nukkumaparven rappusille ja kiipesi tasanteelle.

Matkatelkku oli poissa, samoin cd-soitin. Ne nostettiin aina ennen lähtöä parvelle.

– Levyjäkin on viety, Noora huuteli alhaalta. – Kaikki hyvät ja sun äitis imelätkin. Ei oo jäljellä ku klassiset. Tääl on käyny varkaita. Kauheeta!

– Harvinaisen terävä havainto, Aki totesi ja tuli pois parvelta.

Vielä he tutkivat keittiön kaapit ja laatikot. Niissä kaikki näytti olevan ennallaan.

– Pitää soittaa kotiin.

Aki aukaisi kännykkäkotelon.

Viesti. Varmaan tullut venematkan aikana, koska hän ei ollut kuullut piippausta.

Viesti oli Virvalta, joka sattumoisin oli Nooran paras kaveri.

Miks sun piti mennä sinne saareen? Iso ikävä mut onhan meillä yöllä yhteinen kuu.

– Mä meenkin kattomaan vielä, hän sanoi Nooralle, – jos saunalta tai varastosta on viety jotain. Tuon samalla loput kamat.

Akin oli tekstailtava takaisin, kiellettävä Virvaa lähettämästä viestejä.

– Okei, Noora vastasi. – Mä rupeen siivoamaan näitä sirpaleita veks.

Aki oli kulkenut Nooran kanssa vapusta asti. Virva oli pyörinyt mukana, kiva tyyppi sekin, mutta pari viikkoa sitten se oli sattunut ihan liki, katsonut silmiin ja sanonut, että Akissa oli jotain jännää, että se tykkäsi Akista muutenkin kuin vain Nooran kaverina. Se oli hipaissut kädellään Akin poskea, ja silloin Akissa oli herännyt aivan omituinen tunne, vetoa tai imua tai jotain. Aki ei halunnut Nooran tietävän tapahtuneesta. Hän tykkäsi Noorasta, halusi olla sen kanssa ja mieluiten ilman ongelmia.

Polulla Aki alkoi näpytellä vastausta.

Kiitti ei enää yllätysviestejä. Hyvää viikonloppua. Pärjäile.

Saunalla ei ollut käyty eikä varastolla.

Aki soitti kotiin.

Isä lupasi tehdä rikosilmoituksen vakuutuksen vuoksi. Akin piti peittää aukko. Varastossa olisi muovia, laudat tai rimat nauloilla reunoihin. Eiköhän kestä. Hyvä että oli vielä suhteellisen lämmintä. Terveisiä Nooralle.

Aki meni vielä veneelle, nosti lepuuttajat ulkolaidoille, kiristi etuköyden, ja kun hän oli kiertämässä peräköyttä tolpan ympärille, puhelin soi.

Virva.

– Jos et viitsis soitella, Aki vastasi. – Noora voi kuulla.

Virva oli kännissä, tai jos ei ihan, niin ottanut kuitenkin. Se vain halusi kuulla Akin äänen ja toivottaa hyvää viikonloppua. Lupasi olla soittamatta uudestaan.

– Hyvä, Aki vastasi ja sulki puhelimen.

Aki palasi mökkiin, heittäytyi sohvalle pitkäkseen.

Noora tuli viereen, painoi pään rinnuksille ja kietoi kätensä Akin ympärille.

– Kiva, et ollaan kahdestaan, se sanoi. – Lämmitetään sauna ja uidaan, mut lämmitetään se niin myöhään, et voidaan uida kuutamossa.

Noora painautui lähemmäksi, haki huulillaan Akin suuta.

Aki käänsi päätään, Virvan soitto rassasi.

– Mikä nyt? Noora kysyi. – Ootko sä suuttunu jostain?

– En. Kuinka niin?

Aki alkoi näykkiä kevyesti Nooran kaulaa, innostui ja imaisi kunnolla.

Noora irrottautui ja oli aikeissa nousta.

– Älä vielä, Aki pyysi.

Aki sulki silmänsä ja rutisti Nooran tiukasti itseään vasten. Helpotti.

– Kukahan se on ollut, Noora muistutti ikkunasta, – tai ketkä?

– Täys kusipää kuitenkin, Aki tuhahti. – Onneks ei sotkenu paikkoja.

– Jos se tiesi, mitä etsi, Noora arveli. – Telkku ja soitin on helppo myydä.

– Ei meillä ole varastelevia tuttuja, Aki vastasi.

– Janottaa, Noora tuumasi ja nousi sohvalta.

Aki seurasi katseellaan. Mikään missityyppi Noora ei ollut, muuten vain hyvännäköinen, ainakin Akin mielestä. Sillä oli kiva pyöreä peppu, veikeät vihreät silmät ja lyhyt vaalea tukka. Keväällä sillä oli vielä ollut pitkät hiukset, enemmän Akin mieleen.

Akilla itsellään oli siniset silmät, ja Nooran toivomuksesta jenkkisiiliksi ajettu tukka. Muuten hän oli aivan tavallisen näköinen kaveri, 15-vuotias.

Ajatukset livahtivat Virvaan. Siinä tytössä oli jotakin, mikä päivä päivältä kiehtoi yhä enemmän. Sillä oli mustaksi värjätyt hiukset, korviksia ja sormuksia vaikka muille jakaa.

– Toi ikkuna, Noora huomautti.

– Mikäs vitun hoppu sillä on? Aki kivahti.

– Anteeks kun ajattelin, Noora vastasi.

Aki tajusi, ettei olisi pitänyt tiuskia.

– Sori äskeinen, hän katsoi Nooraa vetoavasti. – Mä meen hakemaan sitä muovia ja työkalut.

Noora piteli rimoja, Aki naulasi.

Kun aukko oli tukittu, Aki kietoi kätensä Nooran ympärille ja rutisti lähelleen:

– Kiitos avusta. Kaikki hyvin?

– Joo, mut sä olet jotenkin outo.

– Enkä ole, Aki leikki piristynyttä. – Hitonmoinen nälkä. Lämmitetään vaikka purkkihernekeittoa.

Jo alkuillasta Aki sytytti kuistin lyhdyt, Noora tuikut ja kynttilät, valoa elokuiseen yöhön. Aki käväisi saunalla kantamassa vedet pataan ja saaveihin ja laittamassa tulet uuneihin.

Saunominen alkoi, kun täysikuu hehkui näkyvissä ja valaisi rannan.

Aki pomppi laiturilta veteen ja kiljui kuin pikkupoika. Noora kikatti ja hyppi mukana. Välillä he halasivat ja pussasivat. Ja sitten he kiirehtivät takaisin lauteille, heittivät löylyä – ja taas uimaan.

Kun he palasivat mökkiin, Noora oli saanut viestin Virvalta, ja tapansa mukaan luki sen ääneen:

– Teillä on varmaan kivaa siellä saaressa. Terkkuja Akille. Pitäkää hiton hauskaa. Mitä se nyt tommosta, Noora tuumasi, – ihanku sitä ottais päähän, kun mulla on sut. Onhan sillä Sähis. Toivottavasti Virva ei ole kännissä ja tee tyhmyyksiä.

Aki nielaisi:

– Ei se Sähistä huolis.

Sähis oli muuttanut keväällä Vantaalta, kova tyyppi.

– Eikö muka huoli, Noora paineli kännykän näppäimiä. – Virvan mielestä Sähis on maailman ihanin tapaus.

Aki ei halunnut jatkaa Sähis-juttua.

– Mä meen koisaamaan, hän sanoi. – Tuu perässä kun ennätät.

Akia kiukutti tieto Sähiksestä. Virva ei voinut tykätä siitä, jos tykkäsi Akista.

Aki oli nukkuvinaan parvella, kun Noora kömpi vierelle.

– Hyvää yötä, se sanoi ja suukotti poskelle. Sitten se liimautui Akin selkään kiinni, ojensi käden kupeen yli ja työnsi sormet Akin sormien lomaan.

– Mä niin tykkään susta, se vielä kuiskasi.

Aki heräsi kesken unien, kun Noora tarrautui lujemmin kiinni.

– Nyt ne tulee, se kuiskasi hätääntyneesti. – Ihan selvästi rantaan tuli vene.

Akin sydän pompahti. Hänkin kuuli, kuinka veneen moottori sammui, ja rannasta kuului ääniä.

– Mä meen kattomaan, Aki sanoi, vaikka mieluummin hänkin olisi käpertynyt peiton alle piiloon.

– Älä jätä mua tänne yksin, Noora piti yhä tiukemmin kiinni. – Ollaan ihan hiljaa.

– Voihan ne olla isän ja äidin tuttujakin, Aki irrottautui otteesta ja konttasi rappusille, katto oli liian matala seistä.

Ikkunasta ei näkynyt mitään, muovi peitti maiseman. Aki asteli ovelle ja raotti sitä, äänettömästi. Sitten hän otti varmuuden vuoksi halon käteensä, vaikka mitä se auttaisi.

Kuu maalasi yön hopeaksi ja mustaksi, kylmäksi. Laineet loiskivat rantakiviä vasten.

– Onks siellä ketään? Nooran ääni keskeytti tutkailun.

Juuri silloin vene lipui kuunsillalle.

– Kalamiehiä, Aki huokasi helpotuksesta. Toinen souti ja toinen veti uistinta.

Aki pani halon takaisin puukoppaan ja toivoi, ettei Noora ollut huomannut puolustusvälineen pienuutta.

– Mä olin ihan varma, Noora huuteli nukkumavintiltä, – et ne varkaat oli tulleet uudelleen.

– Mä en, Aki yritti vähätellä välikohtausta ja sulki oven.

Bestikset

Sunnuntai-iltana, kun Noora oli purkamassa mökkikamppeitaan, Virva ilmestyi ovelle. Se oli huippuinnoissaan Sähiksestä, tuskin kuuli koko ikkunajuttua, joka Nooran mielestä oli ykkösasia.

– Saisko uusiks, Noora pyysi, kun Virva asettui sohvalle. – Mä en oikein pysynyt mukana.

– Kun mä olin laittanut sulle viestin, se aloitti, – niin mä lähin nakkarille. Sähis ja sen kaverit sattuivat just samaan aikaan luukulle. Ne oli menossa rantaan, ja Sähis pyysi mut mukaan.

– Sä lähdit, Noora naurahti, – fritsuista päätellen. Mitäs muuta te teitte?

Virva näytti hiukan empivän ennen kuin jatkoi:

– Ku me lojuttiin siellä rannas, niin Sähis halus mut syrjemmälle. Se tunnusti, et se oli jo keväällä ruvennut tykkäämään musta, ja sit se pussas mua tosi rajusti. Ja mä kun luulin, ettei se ikinä vois ihastua minuun. Mä näin yöllä jo untakin, et me mentiin naimisiin.

– Naimisiin? Sähiksen kanssa?

Nooran mielestä Sähis ei sopinut Virvalle alkuunkaan.

– Niin, Virva oikein innostui. – Me oltais aika komea pari, eiks vaan? Virva ja Samu Säkkinen.

Sitten se piti pienen tauon.

– En mä kyllä mikään Säkkinen haluu olla, se totesi. – Jospa mä pitäisinkin oman nimen tai ehkä se ottais mun. Samu Kukkamäki.

– Tuskin suostuis, Noora huomautti. – Jos et nyt heti kuitenkaan menis naimisiin.