Kuningattaren siivet

By Kristiina Pelto-Timperi

Huvila on autio. Pöydillä on hiirenloukkuja, joiden juustopalat ovat jo tummuneet. Kuvataiteilija Pauli Frierg kävelee talossa ja palaa samalla muistoihin. Millaisia olivat ne lapsuuden vuodet, jotka hän vietti tässä talossa veljensä kanssa? Pojista huolehti kaksi tätiä. Toinen heistä opetti Paulia hoitamaan mehiläisiä. Nyt Paulin on aika tehdä tiliä itsensä ja historiansa kanssa. Paulin mielessä on yksi kysymys: Onko pihan mehiläispesissä enää elämää?Kuningattaren siivet on symbolistinen romaani identiteetistä ja taiteen tekemisestä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 16, 2022
• ISBN: 9788728187425

Book preview

Kuningattaren siivet

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1995, 2022 Kristiina Pelto-Timperi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728187425

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

perjantai

TAULU n:o 1

PALUU, guassi

Liikkuminen kohti rantaan päin ainakin tänään heijastuksia hopeana tuntemattomia värejä pyrkimässä yhteen – eivät kohtaa, eivät. Voimat, voimakkaat.

Pauli Fribergin näyttely Galleria Artissa tuo pari vuotta piilossa olleen taiteilijan uudella voimalla esille. Ensimmäisen työnsä hän on nimennyt johdonmukaisesti PALUUKSI. Miksiköhän? Onko se sittenkään ihan sitä mitä ensin tulee ajatelleeksi. Tuskin. PALUUN vastaus – ja syy – jää salaan voimakkaiden värien taakse. Työssä on jotain entistä tuttua Fribergiä ja myös jotain ihan uutta. Onko etsimessä uusi tyyli, linja? Odotamme.

Tätä työtä tutkiessa kysyy kuitenkin vaistomaisesti (vaikka ei haluaisi): paluu mistä, minne ja miksi? Toisaalta, ei taiteen vastaanottajan ja kokijan – eikä meidän kriitikoidenkaan – tarvitse kaikkia taiteilijan aivoituksia tietääkään.

Taloon saapuminen on aina samanlainen. Ison tien käännöksen kohdalla jo vilkaisee: talo näkyy pilkahdellen puiden välistä. Vähän kellertävää seinää, valkoisia vuorilautoja. Lähemmäs tultaessa seinät löytävät muotonsa, ikkunat kasvavat, näkee kuistin ja oven. Viimeinen käännös pihatielle: talo on edessä. Kaksi kerrosta, ruutuikkunainen veranta, parvekkeen puuleikkaukset, kaiteet. Keltaista ja valkoista, oven maalissa tummempi sävy. Korkeutta ja kulmikkuutta tasaavat vaakasuorat koristelaudat, ikkunanpuitteiden malliinsahaus.

Puutarha, vanhat puut.

Talo on vihreän sisässä. Vihreä on illan hämärässä tummaa.

Isot oksat melkein peittävät rakennuksen, pihatammet ja koivut, kauempana syreenit. Ruusupensaat. Kummallakin sivulla omenapuiden rivistöt, jotka jatkuvat talon taakse rinteeseen, joelle asti.

Omenapuut alkamassa kukinnan. Valkoiset kukat loistavat hämärässäkin kimppuina.

Pihatie on ruohottunut. Vaikka vasta toukokuu niin ruohomättäitä ja heinätuppaita on ilmestynyt maasta, ne tuntuvat autonrenkaiden alla.

Pauli vie auton talon taakse, ajaa nurmikolle. Ulko-oven avain on hansikaslokerossa. Avaimen peränä on kulunut nahkapala, jossa näkyy himmeästi kullattu avain. Joululahja. Eerolla samanlainen. Kuinka kauan sitten? Oliko se koulunaloitusvuonna?

Usvaa on noussut alhaalta joesta puutarhaan. Matala huntu puiden juurilla.

Valon ja hämärän raja.

Omenan tuoksu, kukkien ja uusien lehtien.

Pauli kiertää talon ympäri. Tarkastaa ikkunat ja räystäät, kellarin oven lukon.

Ikkunat ovat likaiset, viirulliset, hämärässäkin huomaa. Pölyä ja sadetta, lintujen ulostetta.

Verannalla tulee vastaan käyttämättömän haju, seisova ilma. Eteinen on viileä, ei kylmä. Sähkö on pois päältä, Pauli kääntää pääkatkaisijasta, sytyttää valot. Eteisen naulakossa riippuvat Veeran ja Ainon takit vaatepuulla, hyllyllä ovat hatut rivissä. Mustaa, sinistä ja ruskeaa. Veeran vaatteita ei ole viety pois. Eikö vainajan vaatteet ole tapana polttaa? Veeran takit ovat Ainon takkeja lyhyempiä ja leveämpiä, hatut pienempiä.

Pauli kiertää huoneet järjestyksessä, askeleet kaikuvat. Keittiö, olohuone, Veeran huone, sali, Ainon huone, eteinen, yläkerran portaat. Samat hajut: saippua, kaneli ja lämmin pöly.

Pöydillä on laukeamattomia hiirenloukkuja. Ne on varmasti Lindroos käynyt asentamassa. Juustopalat ovat kuivuneet tummanruskeiksi murusiksi. Pauli ottaa rintataskustaan kynän ja laukaisee pyydykset, naksahdukset kimmahtavat seinistä takaisin. Pöytien pinnat ovat pölyiset.

Pauli menee eteisen uunin luo, painaa kädet kaakelipintaan, sivelee edestakaisin. Hän kääntyy ja työntää selkänsä uunia vasten, hengittää syvään.

Puukori on täynnä puita. Pauli kokeilee niitä, kuivia ja keveitä. Hän latoo puut uuniin, uunin pohjalla on vanhaa tuhkaa, hahtuvaista. Tuli syttyy humahtaen, vetää hyvin, savunhajua tulee silti huoneeseen.

Pauli istuutuu olohuoneen sohvalle, ristii kädet niskan taakse, nojautuu taaksepäin. Joka seinällä tauluja, yksi Paulin omakin. Maisemia ja asetelmia, kukkia. Tätien muotokuvat. Aika hyvät, näköiset. Koristeelliset kehykset.

Pauli kirjoittaa sormella sohvapöydän pölyhuntuun kirjaimia, pyyhkäisee ne pitsiliinan kulmalla pois.

Veeran huoneessa on verhot ikkunan edessä, Pauli vetää ne sivuun, päästää niukan valon sisään. Vuode on sijattu, rypytön, tyynyt aseteltu: tässä ei kukaan nuku. Yöpöydällä on kirjan vieressä metallinen makeisrasia puolillaan karamelleja. Pauli kuorii yhden papereista. Suklaa on muuttunut valkoiseksi, pahanhajuiseksi. Pauli avaa Veeran pianon kannen ja etsii sointuja. Ääni on pudonnut vireestä. Pianon päällä on nuottipino. Kulmistaan käpertyneen nuottivihon etulehdelle on kirjoitettu mustekynällä Veera Friberg 1947. Das Wohltemperierte Klavier.

Pauli käy lisäämässä eteisen uuniin puita. Kaksi pesällistä voi vaaratta polttaa kylmässä uunissa.

Pauli menee ulos puutarhaan. Hämärä jo mustanharmaa, puut liikkumattomia mustia silhuetteja, maa pimeä. Veeran mehiläispesät ovat omenapuiden takana lähellä aitaa. Ne ovat olleet pitkään hoitoa vailla. Ne ovat jääneet moniosastoisiksi, yhdessä pesässä on viisi kerrosta päällekkäin.

Pauli koputtaa hiljaa pesien seinään ja kuuntelee. Kolmesta pesästä kuuluu surahdus, neljäs on äänetön.

Mitä Lindroos kertoi, kun viimeksi soitettiin. Että täällä on pyörinyt mehiläishaukka. Kyllä Lindroos sen tuntee, on nähnyt ennenkin, ei sekota hiirihaukkaan eikä kanahaukkaan, on niissä eroa.

Hämärä syvenee. Enää tummanharmaa ja musta. Talokin musta möhkäle, valot ikkunoissa kirkuvan kirkkaat.

Pimeää, kun saavutaan perille. Talosta ei saa selvää, vain himmeä pihavalo palaa.

Tädit pyytävät autonkuljettajan kantamaan ensin Eeron ja sitten minut sisälle taloon. Autonkuljettajalla on erikoiset vaatteet, monitaskuinen takki ja koppalakki. Ei se ole sotilastakki, eikä poliisinkaan.

Eero herää jo nostettaessa, haluaa kävellä itse.

Minulla ei ole voimia vastustella, minut nostetaan ja kannetaan, istutetaan tuoliin.

Eteinen on suuri huone. Yhdessä nurkassa on iso uuni, valkoinen, se on päällystetty suurilla kiiltävillä levyillä. Uunin vieressä on korkea peili, siinä on kullanväriset kehykset. Yläkertaan menee portaat, leveät. Ne eivät kulje suoraan vaan tekevät käännöksen keskellä. Kaiteet ovat valkoiset ja koristeelliset, kuin sulat.

Heti tuntee vieraan hajun, vieraat hajut. Erilaista kuin kotona.

Pimeää ja hämärää.

Kun huoneisiin sytytetään valoja, tuntuu kipu ensin silmissä ja sitten selässä. Valo on aluksi niin kirkas ettei erota mitään, ei huonekaluja, ei esineitä, ihmisiä.

Tädit hääräävät. Kaksi tummaa hahmoa kulkee edestakaisin, niillä on vielä hatut päässä. Aino maksaa kuljettajalle. Veera riisuu Eerolta takkia, avaa nappeja.

Minä alan täristä, palella, vaikka huoneessa on lämmin. Hampaat kalisevat vastakkain.

– Paleletko sinä, hyvä lapsi, eihän täällä ole kylmäkään. Aino, vie nyt Pauli uunin viereen.

Aino tulee ja nostaa, taluttaa uunin luo, tarttuu käsiin ja työntää ne kiinni uuniin. Veera tuo Eeronkin lämmittelemään, käskee kääntää selän uuniin päin. Tädit koettelevat uunin pintaa, taputtelevat sitä eri kohdista, toteavat lämmön säilyneen koko päivän.

– Tunnetteko pojat tämän lämmön? Me lämmitämme paljon puilla, puu antaa niin pehmeän lämmön. Emme me laita keskuslämmitystä päälle kuin harvoin, kovilla pakkasilla ja matkojen aikana. Keskuslämmitys on liian kuivaa. Tämä meidän talo on täynnä uuneja ja tämä uuni tässä on keskellä taloa, tämä on talon sydän. Tuo puukori tuossa uunin vieressä ei saa olla koskaan tyhjä.

Veera katsoo Ainoa, ravistaa päätään.

– Ei ne taida ymmärtää vielä, lapsia. Esitellään talo huomenna, nyt vain nukkumaan.

Veera menee sijaamaan vuoteita, Aino avaa laukkuja ja etsii yöpukuja. Eteisestä näkee, että sängyt tulevat eri huoneisiin, sohville. Veera sanoo, että välioven voi jättää auki.

Minä katson vuoronperään jokaista, alan juosta päämäärättä edestakaisin, huudan. Veera ja Eero ottavat kiinni. Veera auttaa riisumaan, Aino tuo yöpuvun. Kun paita vedetään pään yli, tuntuu kodin tuttu haju ja nyyhkytykset tulevat uudestaan.

Lakanat ovat kylmät, peitto painaa. Peite kahisee, kun vaihtaa asentoa.

– Jätetään tämä pieni lamppu palamaan ettei pelota.

Nukkuminen: mustaa.

Jos pitää silmiä auki, huonekalut ovat jättiläismäisiä möhkäleitä hämärässä. Ne huojuvat ja liikkuvat, tulevat kohti.

Kun tädit ovat menneet huoneisiinsa, hiivin Eeron viereen.

– Milloin isä ja äiti tulevat hakemaan meidät pois?

Eero ei vastaa.

– Tuleeko ne huomenna?

Eero ei vastaa.

– Sano.

– En tiedä.

Käännyn kapealla sohvalla sivuttain.

– Arvaa minä tiedän. Nuo kaksi on noitia. Ne on ryöstäneet meidät tänne ja pitää meitä vankeinaan, ei päästä pois.

– Ei ne mitään noitia ole, ne on meidän tätejä. Niillä on sama sukunimi kuin meillä.

– On niillä mustat vaatteetkin. On ne ryöstäneet meidät.

Eero tuhahtaa. Huokaa.

– Ei ne ole oikeasti mitään meidän tätejä, sinä vain luulet. Pitäisi saada lähetettyä viesti isälle ja äidille ennenkuin ne syövät meidät.

– Syö?

– Noidat syö lapsia. Oikeasti. Minusta meidän pitäisi karata.

Eero ei puhu mitään. Ei suostu ei kiellä. Sitten se käskee minun mennä omaan sänkyyn nukkumaan. Minä kuulen hetken päästä sen hiljaiset nyyhkytykset peiton alta.

TAULU n:o 2

KULTASIIPI, YKSINÄINEN, guassi

Siipien tuli Aristaioksen tytär ihmeelliset hiljaisuuden työt sankari, sankarit kuolee yksinäisyyteen. Lähtökohta.

Työssään KULTASIIPI, YKSINÄINEN taiteilija Friberg on onnistunut mielestäni parhaiten. Onko muoto perhosen vai hyönteisen (sitä ei tuttu biologikaan halunnut tulkita) ei liene tärkeä, tunnelma ja väritys työssä puhuttelee. Sitä vain ihmettelee minne on kadonnut taiteilijan aikaisemmin niin runsaasti käyttämä indigo. Ilman sinistäkin työ vangitsee ja huutaa: Päästäkää minut vapaaksi, luostarin yksinäisyys ahdistaa. Mutta onko siinä mukana kuitenkin nöyrtymisen sointi – taitetulla vihreällä. Onko yhteisössä eläminen sittenkin parempi vaihtoehto kuin kuoleminen yksinäisyyteen. Me tarvitsemme toinen toisiamme.

Pauli hakee varastosta suojapuvun, harson ja käsineet. Vaatteissa on paksu varaston haju, kuitenkin mukana savun ja hunajan tuoksua. Savutin on tyhjennettävä ennen kuin sen saa uudelleen palamaan.

Yksi pesistä on kallellaan, melkein kaatumaisillaan. Lentolaudat ovat likaiset, kuolleita mehiläisiä on maassa. Pauli nostaa katot ja tutkii pesän kerrallaan. Yhteen on mennyt hiiri, se on repinyt kaiken hajalle, purrut ja kalvanut, reunoilla on vahanpalasia. Pesässä on pistävä hiirenhaju, kuolleet mehiläiset ovat kuivuneet. Toiseen pesään on tullut vieras parvi. Mehiläiset ovat rakentaneet sen villiksi ja täyteen, hunajakakkuja menee sikinsokin. Kolmas pesä on heikkokuntoinen, siinä on luultavasti vanha emo. Reunimmaisessa pesässä on tapahtunut emonvaihto, se on hyvässä kunnossa.

On aloitettava uusiminen. Pohjat täytyy puhdistaa ja vaihtaa.