Sääty: Äärimmäinen uhri

By Janne Kellari

Vuosikymmeniä nainen on tehnyt työtään varjoissa. Se kaikki on valmistanut häntä päivään, jona linnunradan tulevaisuus on uhattuna.
Nyt kaikki entinen oli haudattava. Vaietussa salaisuudessa alkanut matka jatkuu vihollisen keskelle, pimeyden ytimeen. Agentti kohtaa viimeisen tehtävänsä ja sen hinta on kaikkia henkilökohtaisia uhrauksia kalliimpi. Kukaan ei voinut odottaa missä viimeinen taistelu käydään, eikä nähdä mistä lopullinen vihollinen nousee.
Nainen ei ole työssään hyvä, hän on paras. Hän on kuningattarensa arvoinen!

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 19, 2019
• ISBN: 9789528031192

Janne Kellari

Kirjani ovat itsenäisiä tarinoita, jotka kuitenkin nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Päähenkilöt ja tapahtumapaikat vaihtelevat, mutta kaikki kirjat sijoittuvat samaan mielikuvitukselliseen maailmankaikkeuteen, jonka salaisuuksien keskelle lukijani vien. Kirjojeni genret vaihtelevat ja sekoittuvat kokonaisuudeksi, jossa scifin, fantasian, seikkailukertomusten, mysteeriromaanien ja historiallisten kertomusten elementit tukevat toisiaan. Jokainen kirja kertoo oman tarinansa, mutta ei suinkaan kronologisessa järjestyksessä. Näin lukijoille avautuu kirja kerrallaan hiljalleen paljastuvia mysteereitä ja vastauksia, joista osa on ilmeisiä ja osaa joutuu etsimään ja pohtimaan.

Book preview

Sisällysluettelo

Luku I: Menneisyys ei koskaan kuole

Jakso 1

Jakso 2

Jakso 3

Jakso 4

Jakso 5

Jakso 6

Luku II: Olet itsesi pahin vihollinen

Jakso 1

Jakso 2

Jakso 3

Jakso 4

Jakso 5

Jakso 6

Jakso 7

Jakso 8

Jakso 9

Jakso 10

Jakso 11

Jakso 12

Jakso 13

Luku III: Muutoksesta kasvaa uusi alku

Jakso 1

Jakso 2

Jakso 3

Jakso 4

Jakso 5

Jakso 6

Jakso 7

Jakso 8

Luku IV: Sinulle minä jätän tämän

Jakso 1

Jakso 2

Jakso 3

Jakso 4

Jakso 5

Jakso 6

Jakso 7

Jakso 8

Jakso 9

Jakso 10

Luku V: Jälkinäytös

Jakso 1

Jakso 2

Jakso 3

Jakso 4

Jakso 5

Jakso 6

Jakso 7

Luku I

Menneisyys ei koskaan kuole

Metallipalkit kannattelivat kuuden metrin korkeudella olevaa kattoa, joka oli täynnä kaapeleita ja putkia. Metalliset seinät oli maalattu neutraalin vaaleilla sävyillä, joiden kuluneisuus ja lukuisat paikkaukset kertoivat paikan iästä. Kirkkaat loisteputket eivät jättäneet mitään varjoon, vaan valaisivat koko suuren salin tehokkaasti. Ilmastoinnista huolimatta sieraimiin tulvi hien ja metallin tuoksu.

Mustiin pukeutunut nainen näki nyrkin lähestyvän vääjäämättömästi kasvojaan. Sen voima oli murskaava, mutta nopeus ei ollut lähellekään riittävä. Vartalo räjähti vaistonvaraiseen toimintaan, jonka voimana oli niin vuosikymmenien kokemus kuin säälimätön lahjakkuus.

Yhtäaikaisesti naisen käsivarsi iskeytyi torjuntaan, vartalo kiertyi ja taipui väistöliikkeeseen. Nyrkki humahti ohitse. Nainen jatkoi vartalon taaksepäin suuntautunutta liikettä ja kierähti lattian kautta miehen sivulle. Edelleen liikkeen pysähtymättä ja kierähdyksen voimaa hyväksikäyttäen nainen potkaisi terävästi vastustajan polvitaipeeseen. Potku ei ollut vahingoittava, mutta sai miehen notkahtamaan pienen ähkäisyn saattelemana.

Suurikokoinen mies kääntyi nopeasti nyrkit valmiudessa. Tämän kasvoilla virtasi hiki, voimakkaat lihakset pullistelivat paljaassa ylävartalossa. Kasvoilla oli kuitenkin tyyni ilme, pelkoa tai edes vihaa niiltä ei löytynyt.

Ympäristö oli kaukana hiljaisesta. Kamppailijoiden ympärillä seisoi suuri joukko niitä, jotka vapaavuorollaan olivat päässeet seuraamaan tapahtumaa. Näiden huulilta kuului kovaäänisiä kommentteja ja merkityksettömiä huudahduksia.

Mies teki näyttävän hämäyslyönnin, mutta nosti samalla hetkellä jalkansa voimakkaaseen sivuttaispotkuun. Nainen ei yrittänytkään torjua hurjaa potkua, vaan sukelsi taaksepäin suuntautuvalla liikkeellä lattiaan. Hän kierähti yhden käden varassa ja sipaisi jalallaan miehen jalkoväliin. Ei niin että olisi aiheuttanut tuskaa, mutta juuri sen verran, että vastustaja ymmärsi mitä olisi voinut tapahtua.

Nyt nainen kävi hyökkäykseen ja astahti hiukan kumaraan painuen miestä kohden. Havaitessaan tämän odotetusti pudottavan painopistettä ja yrittävän tavoittaa lattiaan painuvaa vastustajaa taaemman käden alakoukulla, hän ponkaisi voimalla ylöspäin. Nainen lennähti miehen ylitse, mutta matkalla lentopotku tömähti tämän takaraivoon.

Nainen laskeutui salin metalliselle lattialle. Mies käännähti päätään ravistellen ja katsettaan epätoivoisesti terästäen, kokoonsa ja saatuun iskuun nähden kuitenkin ketterästi. Silti hän oli auttamattomasti myöhässä. Jo käännöksen aikana oli vastustaja ponkaisut jälleen ilmaan.

Nainen hyppäsi nyt korkeammalle ja väisti yläviistoon nousevat kädet. Hyppy oli myös profiililtaan erilainen. Se nousi korkeammalle, mutta putosi lähes pystysuoraan alas kohti vastustajan selkää. Nainen veti itsensä tiukkaan pakettiin ja kierähti putoamisen aikana. Täsmälleen oikealla hetkellä vartalo ojentautui räjähtävällä nopeudella. Se iski kierähdyksen sekä putoamisen tuottamalla voimalla molemmat jalat katapultin lailla miehen yläselkään. Kaksoispotku oli voimakas ja sai suurikokoisen miehen lennähtämään kumoon.

Nainen laskeutui polviaan koukistaen ja jäi kyykkyyn selkä vastustajaansa kohden. Aistit kertoivat tämän makaavan lattialla pää pökerryksissä, vaarattomat, mutta silti kivuliaat osumat kamppailusta muistuttaen.

Hitaasti nainen nousi seisomaan ja jäi mustissa housuissa, mustissa saappaissa ja mustassa paidassa katsomaan yleisöä. Lyhyiden vaaleiden hiusten reunustamat kasvot eivät valuneet hikeä, tiukaksi treenattu vartalo ei osoittanut mitään rasituksen merkkejä. Yleisö alkoi taputtaa ja huudella ylistäviä sanoja naiselle. Takana mies kömpi päätään pudistellen pystyyn ja asteli vastustajansa viereen. Hän ojensi kätensä rehellisen tappion merkkinä. Nainen tarttui käteen ja nyökkäsi.

Nainen asteli kamppailualueen reunalle ja nosti mustan takkinsa lattialta. Hän heitti tuon polviin ulottuvan, vyötäröltä kapenevan ja siten tiimalasimallisen takin päällensä ja vilkaisi vielä kerran ympärillään olevaa väkijoukkoa. Sitten nainen poistui kuntoilulaitteiden ja kamppailualueiden täyttämästä salista, yleisön edelleen mylviessä häkellyttävälle näytökselle.

Tämä ei ollut matkan ensimmäinen ottelu. Moni oli halunnut nähdä vilauksen agentin kyvyistä, vaikka sitten järjestetyn ottelun muodossa. Nainen ei ollut vältellyt näitä tilanteita. Viikkokausia valtavassa aluksessa pelkän henkilökunnan kanssa oli vähintäänkin tylsää ja pienikin viihde oli tervetullutta.

Eikä tämä kaikki ollut pelkkää viihdettä. Nainen oli tuttu näky juoksemassa pitkillä metallikäytävillä ja harjoittelemassa kuntoilulaitteiden parissa. Ikää oli yli viisikymmentä, uraa takana yli kolmekymmentäviisi vuotta ja nyt kaiken sen mukanaan tuoma taito ja kokemus joutuisivat suurimpaan koitokseensa. Edessä oleva tehtävä oli koko agenttiuran vaativin ja myös merkityksellisin. Siksi nainen halusi olla parhaassa mahdollisessa kunnossa ja sitä tavoitetta edesauttoivat omalta osaltaan nuo toistuvat ottelut.

Rual guarinit olivat fyysisiä ominaisuuksia korostava, suurikokoinen kansa. Siksi ei ollut yllättävää, että heidän joukostaan löytyi niitä, jotka halusivat kokeilla kykyjään kuuluisaa agenttia vastaan. Nainen ei ollut pienen ensihämmennyksen jälkeen löytänyt syytä kieltäytyä otteluista.

Tylsyyteen ja edessä olevan toivottoman tehtävän aiheuttamaan synkkyyteen fyysinen harjoittelu oli paras lääke. Omassa hytissä makaaminen ei pitänyt levottomuutta loitolla, eikä jatkuva notkuminen aluksen baareissa ilmaisen alkoholin seurassa erityisemmin parantanut fyysistä olotilaa.

Rual guarinien kohtaaminen oli vaativaa ja kävi kovasta harjoittelusta. Se oli juuri sitä mitä nainen halusi valmistellessaan itseään tulevaan.

1

Bendar Lenids Stumbergin astui kolkkoon ja harmaan metalliseen avaruussatamaan vihreän planeetan kiertoradalla. Hän seisahtui lähtöja saapumisaulaan ja katseli tuttua paikkaa. Kaikki oli vanhentunutta ja kulunutta, vanhempaa kuin agentti itse ja ehkä yhtä kulunuttakin.

Aina tänne saapuessa etsi katse jotakin, joka kertoisi kehityksestä ja koskaan sellaista ei löytynyt. Olematon verhoilu, paljaat metallilaipiot ja vanhojen laitteiden muodostama äänten sekamelska kertoivat paljon. Vuosikymmeniin tätä paikkaa ei ollut uudistettu tai edes kunnostettu. Sen merkitys linnunradan elämälle oli niin olematon, ettei kukaan halunnut oikeasti sijoittaa siihen, ei edes alapuolella oleva vihreä planeetta itse.

Bendar naurahti itsekseen katsellessaan ympärilleen. Avaruussatama, lähtö- ja saapumisaula, ne kaikki olivat kovin suureellisia nimityksiä. Ne olivat todellisuutta kaikkialla muualla, mutta eivät täällä.

Koko paikka oli yksi neliskanttinen rakennelma, joka kiersi hiljalleen planeettaa. Sen metallisessa pinnassa oli muutama pieni ikkuna. Kirkkaat valonheittimet valaisivat tarvittaessa kahta telakointipistettä. Rakennelman ulkokuori oli täynnä putkia ja kaapeleita sekä erilaisia antenneja ja laitteita. Siinä oli yksi yksinkertainen yhdysputki, johon erilaiset aurinkokuntien väliset alukset saattoivat telakoitua. Toinen telakointipiste oli lähiliikenteen sukkulaa varten.

Satamassa ei ollut tarjolla mitään täydennys tai ylläpitopalveluita aluksille, kuten ei myöskään ravintola-, hytti- tai kauppapalveluita matkustajille. Tämä oli yksinkertainen yhdyspiste planeetan ja aurinkokuntien välisen liikenteen välillä. Se antoi mahdollisuuden matkustajaliikenteelle ja kaupanteolle sekä kertoi planeetan olevan jollain tapaa mukana yhdentyvän linnunradan kehityksessä. Liikenne ja mukanaolo olivat pientä ja merkityksetöntä, mutta nämä alkeelliset olosuhteet kuitenkin antoivat näennäisen mahdollisuuden kehittyä.

Bendar tiesi hyvin, ettei tuota kehitystä ollut tapahtunut käytännössä ollenkaan ja pelkäsi, ettei niin tulisi koskaan tapahtumaan. Vuosikymmeniä oli vierinyt ja jonkin muutoksen yleisessä ilmapiirissä olisi luullut tapahtuvan tuossa ajassa. Kaikki kuitenkin tuntui jatkuvan jonkinlaisessa pysähtyneisyyden tilassa.

Avaruussataman sisätilat käsittivät vain yhden ainoan huoneen, jossa matkustajat liikkuivat ja jossa oli yksinkertainen valvontapiste henkilökunnalle. Seinien maali oli lohkeillutta ja näyttöruudut sekä muu näkyvä teknologia vanhentunutta. Seinät ja katto olivat vailla verhoilua ja kaikki sataman toimintaan liittyvät johdotukset, putkitukset ja eristeet olivat näkyvillä. Lattia oli kulunut ja siinä joskus ollut pinnoite oli enää kaukainen muisto. Pienistä pyöreistä ikkunoista saattoi vilkuilla ympäröivää avaruutta. Näkökenttä oli kapea, eikä suurempien avaruussatamien panoraamaikkunoista ollut tietoakaan.

Yhdestä ikkunasta saattoi nähdä valtavan aurinkokuntien välisen aluksen, joka oli tuonut yksinäisen agentin tähän syrjäiseen maailmaan. Oikeammin sanottuna, mitään alusta ei voinut nähdä, vain mitättömän pienen osan siitä. Muotoja ja todellista kokoa oli mahdoton hahmottaa. Pienen ikkunan läpi näkyi vain loputtomiin sinertävää metallia, tuota rual guarinien aluksille tyypillistä metallin väriä.

Katsellessaan ympärilleen Bendar tunsi voimakasta tärinää ja sitten kumean kolahduksen, joka sai koko avaruussataman huojahtamaan. Rual guarinien alus oli irrottautunut ja alkoi hiljalleen lipua kauemmas. Hydrauliset vaimentimet olivat yhtä vanhoja ja yhtä kuluneita kuin kaikki muukin. Ne eivät juuri vaimentaneet tuon monikymmenkertaisesti avaruussatamaa suuremman aluksen irrottautumista.

Koska mitään palveluita ei ollut tarjolla, eivät alukset telakoituneet täällä yhtään kauempaa kuin oli pakko. Paikkaan saapui vain muutamia vuoroja vuodessa, joten jos halusit saapua tiettynä aikana, jouduit maksamaan suuria summia erillisestä pysähdyksestä. Niin oli tilanne nytkin tai oikeastaan vielä kalliimpi. Säätykunnan päämaja oli syrjäinen paikka ja tämä planeetta itseensä vetäytyvä, joten suoraa liikennettä niiden välille ei saanut kuin todella suurilla summilla. Säätykunta oli maksanut rual guarineille sievoisen summan tästä matkasta, jolla Bendar oli ollut ainoa matkustaja.

Bendar oli iloinen pysähdyksestä eikä hänen ollut tarvetta miettiä sen kustannuksia. Vaikka käynti tässä maailmassa ei välttämättä ollut aina kaikkein miellyttävintä, oli edessä oleva tehtävä niin lähellä itsemurhaa, että velvollisuudet oli pakko hoitaa.

Toisessa telakointipisteessä oli kiinnittyneenä iankaikkisen vanha sukkula, joka hoiti kaiken liikenteen alas planeetalle. Se oli ruosteinen, lommoinen ja kulunut. Pyöreät, kartiomaiset linjat ja ruskean metallin väri kertoivat sukkulan olevan lähtöisin laz terraaneilta. Näiden matkat ja alukset olivat kaikkein halvimpia, joten ei ollut yllättävää, että juuri heiltä oli löytynyt sopiva alus tämän maailman tarpeisiin.

Bendar seisoi yksin paikoillaan. Hän oli ainoa kyydistä jäänyt matkustaja, kuten oli tilanne ollut aina näillä vierailuilla. Tähän satamaan ei juuri matkustajia saapunut. Suurin osa pysähdyksistä tapahtui pienimuotoisen rahtiliikenteen takia. Sukkula tai aluksiin johtava yhdysputki eivät sallineet kokonaisten konttien siirtämistä, joten rahtiliikenne oli nimenomaan pienimuotoista. Rahtia kuitenkin oli sen verran, ettei tämä maailma täysin unohtunut. Vientitavaraa ei ollut, mutta huolimatta sinnikkäästä pitäytymisestä alkuperäisessä elämäntavassa, tuontia oli kohtuullisesti.

Edessä oleva ovi aukeni ja huoneeseen astui kuluneeseen haalariin pukeutunut mies. Avonaisen oven takaa näkyi tuon ainoan työntekijän asuintilat. Mies vilkaisi valvontapisteen monitoreja ja käänsi sitten huomionsa huoneessa seisovaan naiseen.

Matkustaja! mies huudahti. Ihan oikea matkustaja. Siitä on varmaan pari vuotta, kun viimeksi kuljetin muuta kuin kauppiasta rahteineen.

Toivottavasti osaat kuljettaa matkustajaa, jolla ei ole edes matkatavaroita.

No ei se ole sen kummempaa kuin rahdin kuljettaminen, paitsi että matkustajat osaavat itse sitoa itsensä kiinni.

Olen siis rahtia viisaampi, mikä kunnianosoitus.

Mies kohautti olkiaan ja kääntyi toiselle ilmalukolle.

Sukkula odottaa täällä, mies sanoi. Rahtia ei tässä suunnittelemattomassa pysähdyksessä ollut, joten voimme lähteä saman tien.

Bendar nyökkäsi ja seurasi miestä ovelle. Tämä katsoi taakseen ja kysyi hiukan kummastuneena: Tulet tänne sivistyksen takapajulaan ja sinulla ei siis oikeasti ole mitään matkatavaroita?

Vain se mitä on ylläni.

Mies pyöritteli päätään avatessaan ilmalukon: Tiedätkö varmasti, että tuolta planeetalta et saa ostettua sen paremmin alusvaatteita kuin saippuaakaan.

Tiedän kaiken tuosta planeetasta, se on kotimaailmani.

Mies katsoi Bendaria pitkään hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hän näki naisen, joka oli pukeutunut mustiin housuin ja mustiin saappaisiin. Muiden vaatteiden päällä oli pitkä musta takki, jonka alta näkyi musta paita ja varusteliivi sekä varustevyö. Pistoolikotelo oli sidottu oikeaan reiteen ja kapealla väistimellä varustettu miekan kahva pilkotti vasemmalta puolelta.

Näytät ihan agentilta ja väität olevasi kotoisin täältä.

Vastaus molempiin on myönteinen, Bendar sanoi. Olen kotoisin täältä ja olen ainoa täältä lähtenyt agentti.

Annat toivoa monelle elämän pysähtyneisyyteen kyllästyneelle nuorelle, mies sanoi ja jatkoi turhautuneena: Varmaan monesta ulkomaailmoja nähneestä kuuluminen ryhmään, joka pyörittää tätä avaruussatamaksi itseään kutsuvaa läävää, on mitätön ja typerä tehtävä. Minulle se on kuitenkin edes pieni askel pois maailmasta, joka ei anna juuri mitään mahdollisuuksia etenemiseen. Joku ulkopuolinen voisi ihmetellä miten tällaisessa laatikossa voi viihtyä tai miten tuolla vanhalla romulla lentäminen voi innostaa, mutta minulle jokainen kahden kuukauden mittainen vuoro on yhtä juhlaa.

Bendar katsoi nuorta miestä ja ymmärsi tämän purkauksen hyvin. Ei ollut vaikea muistaa sitä myrskyä, minkä hänen lähtönsä oli aikoinaan nostattanut ja sitä pitkää epäluuloisuuden aikaa, joka siitä oli seurannut.

Oli ollut piilossa pidetyn unelman täyttymys, kun tuo säätykunnan halu saada hänet joukkoonsa selvisi. Öiset haaveilut tähtitaivaan alla olivat herättäneet tunteen, jota mikään kotimaailmassa ei olisi voinut sammuttaa. Tuo tunne oli henkilökohtainen salaisuus, jota ei kenellekään voinut kertoa. Samalla se oli turhauttava, koska mitään tietä pois kotimaailman perinteistä ei ollut. Piilossa pidetty unelma ja katkeruus sen toivottomuudesta olivat muokanneet lapsesta omapäisen ja sääntöjä uhmaavan.

Kaikki muuttui säätykunnan profeetan vierailulla. Yhdessä hetkessä unelma tuli todeksi, eikä kotimaailma ollutkaan enää vankila. Silti oli ollut melko hämmentävää, että säätykunta tavoitteli jotakin henkilöä niin kiivaasti, että oli valmis nostamaan myrskyn saadakseen haluamansa. Myrskyn, joka vaikeuttaisi heidän työtään vuosikausiksi, ehkä vuosikymmeniksi.

Kuultuaan muutama viikko sitten päämajassa niistä seikoista, jotka olivat vaikuttaneet hänen valintaansa, Bendar ymmärsi asian hiukan paremmin. Nuo uudet tiedot olivat herättäneet toki lisää kysymyksiä säätykunnan toimintatavoista ja tietämyksestä, mutta olivat kuitenkin tuoneet vähän valoa menneeseen.

Noiden kaukaisten tapahtumien jälkeen oli vaadittu monta vuotta ja monta käyntiä niin säätykunnalta kuin Bendariltakin, ennen kuin epäilykset kotimaailmassa hälvenivät. Lopulta paikalliset alkoivat uskoa ainakin jossain määrin, ettei kaikkiin käynteihin liittynyt jonkun perheen hajottaminen, jonkun lapsen poisvienti.

Kuinka paljon kotimaailman yhä jatkuvasta syrjään vetäytymisestä oli sitten tulosta tuosta yksittäisestä tapahtumasta? Sitä oli mahdoton tietää. Olisiko tämä maailma ottanut suurempia askeleita yhdentyvän linnunradan kanssa, jos yksi lapsi olisi jätetty perheensä luokse.

Bendar tiesi nyt, ettei tuollaista vaihtoehtoa ollut koskaan ollut. Hänen kohtalonsa oli määrätty tuossa ensikohtaamisessa säätykunnan kanssa ja sillä tiellä hän oli edelleen, yli kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin. Ehkä Bendarin kohtalona oli pelastaa linnunrata, mutta hintana olisi hänen kotimaailmansa hiipuminen unohduksiin.

Itsekkäästä näkökulmasta ajatellen kotimaailmaan jääminen olisi ollut musertava vaihtoehto. Tarjouksen ja pyynnön hylkääminen vain, jotta oma perhe tai suku voisi säilyttää jonkin järjettömän perinteen muovaaman kunnian, oli ollut täysin poissuljettu. Profeetan sanat jokaisen vapaasta tahdosta, jokaisen yhtäläisistä mahdollisuuksista omiin henkilökohtaisiin valintoihin, olivat vastustamatonta totuutta.

Yhteisösi ja kyläsi olivat varmaan innoissaan, kun lähdit ulkomaailmasta tulleiden matkaan? mies sanoi.

He olivat raivoissaan.

Saatan kuvitella. Minuakin pidetään jonkinasteisena luopiona tai ainakin epäonnistujana, koska lähdin tähän työhön vapaaehtoisesti.

Tämä planeetta ei voi kehuskella ainakaan kehityksellä tai ulospäin suuntautumisella.

Tuntuu ettei mikään muutu vuosien kuluessa, mies sanoi. Matkustajien ja rahdin määrä on vähän lisääntynyt, mutta hyvin vähän. Säätykunta käy aktiivisemmin kuin aiemmin ja heillä on paljon enemmän kuulijoita, mutta se ei ole juurikaan vaikuttanut kehitykseen. Yhteisöt haluavat edelleen vaalia vanhaa ja pitäytyä ulkopuolella.

Säätykunta tietää tämän. Siksi se ei painosta, vaan keskittyy puhumaan asioista, jotka koskettavat paikallisia, jotka auttavat jollain tapaa pitämään heidät mukana yhteisessä tietoisuudessa.

Tunnet säätykunnan toimintaa?

Olen kuunnellut heitä ja keskustellut heidän kanssaan.

Mies nyökkäsi ja avasi ilmalukossa kiinni olevan sukkulan oven. Bendar astui sisään ahtaaseen matkustamoon, jossa oli neljä kulunutta istuinta. Seinissä kulki johtoja ja putkia, mitään viihtyisyyttä lisäävää verhousta tai matkustajia auttavia inforuutuja ei ollut. Kaikkialla näkyi paikkauksia, lommoja, uudelleen vedettyjä johdotuksia ja putkituksia. Molemmin puolin oli kaksi pientä pyöreää ikkunaa, ohjaamon kaksi istuinta näkyivät ilman väliseinää etuosassa.

Osaat varmaan sitoa itsesi penkkiin.

Kunhan ei tarvitse itse sentään ohjata.

Se kyllä säästäisi henkilöstökuluissa, eli minun palkassani, mutta sukkulan menetys jokaisella lennolla tulisi todennäköisesti kalliimmaksi.

Tämän maailman hintatasoon sopivaa sukkulaa taitaisi olla vaikea löytää enää mistään. Kaikki näin vanhat on jo aikaa sitten romutettu.

Mies silitti sukkulan seinää ja vastasi: Ole varovainen puheissasi tai se ei ehkä lähde enää käyntiin.

Bendar sitoi itsensä penkkiin ja mies asettui ohjaamon toiselle istuimelle. Muutamien minuuttien tarkastusten ja valmistelujen jälkeen mies näytti peukaloa matkustamoon ja lähes samalla hetkellä pienen tärähdyksen ja kolahduksen saattelemana sukkula irtosi avaruussatamasta.

Moottorit syttyivät ja työnsivät sukkulan matkaan. Niiden ääni oli epätasainen ja pieni alus heilahteli muutaman kerran voimakkaasti. Miehen kädet tekivät kiireesti säätöjä, jotka kehittyneemmissä ja ehkä myös ehjemmissä sukkuloissa hoituivat automaattisesti. Joka tapauksessa matkanteko tasaantui ja ohjaamossa istuvan miehen elekieli rauhoittui.

Tämä kaikki oli Bendarille tuttua, mutta silti sukkulalento oli aina yhtä epämiellyttävä osuus. Matkustamo oli meluisa, kuluneet penkit epämukavia ja rispaantuneet vyöt epäilyttäviä, joten oli helpottavaa tietää matkan kestävän vain parikymmentä minuuttia.

Sukkulan kääntyessä kohti planeettaa, Bendar näki sen vihreän hahmon sivuikkunasta. Gen tu drumas, hänen kotimaailmansa, drum aver liebc, hänen kansansa. Siitä oli yli kolmekymmentäviisi vuotta, kun hän oli lähtenyt täältä profeetan matkaan. Paljon oli tapahtunut hänen elämässään sen jälkeen, täällä ei ollut tapahtunut juuri mitään.

Gen tu drumas kuului edelleen niihin maailmoihin, jotka käpertyivät omaan pesäänsä. Drum aver liebcit olivat tietoisia yhdentyvästä linnunradasta muine kansoineen, mutta eivät halunneet olla juurikaan sen kanssa tekemisissä. He olivat tietoisia teknologian kehityksestä, mutta pitäytyivät omissa tavoissaan ja omissa perinteissään.

Bendar tiesi tämän kaiken liiankin hyvin, vaikka sitä vuosien kuluessa oli yhä vaikeampaa ymmärtää. Jos Gen tu drumas olisi ollut uusi maailma tai jos se olisi ollut sitä edes Bendarin syntyessä, niin kehityksen hitauden voisi ymmärtää. Totuus kuitenkin oli, että tämä maailma oli löydetty jo sata vuotta sitten dt’munoirien toimesta.

Frik oli uusin maailma yhdentyvällä linnunradalla ja rual guarinit olivat tehneet ensikontaktin sen kanssa vasta parikymmentä vuotta sitten. Silti tuo yhtä lailla teknologialtaan melko alkeellinen maailma oli kehittynyt huimasti muutamassa vuodessa, valloittanut turistien kiinnostuksen ja kasvatti kaupantekoaan sekä poliittista osallistumistaan tasaisesti.

Bendar oli käynyt kotimaailmassaan epäsäännöllisen säännöllisesti ja tiesi, ettei mitään suurta muutosta ollut tapahtunut. Kaupankäynti ja vieraan teknologian hyväksyminen olivat hiukan lisääntyneet, mutta silti Bendar pelkäsi, että hänen kotimaailmansa kuului niihin, jotka vuosisatojen kuluessa hiljaa näivettyivät pois.

Tunsiko nainen sitten syyllisyyttä? Ei, ei nyt eikä milloinkaan. Lähtiessään hän oli ollut vielä lapsi ja syytön siihen mitä muut ajattelivat, syytön siihen miksi perinteillä haluttiin rajoittaa elämää. Nyt hän oli kaiken kokenut ja tiesi, mitkä olivat yhdentyvän linnunradan tarjoamat mahdollisuudet. Yhden maailman sitkeä pitäytyminen vanhassa ilman, että uutta edes yritettiin hyväksyä omaan elämään, oli lyhytnäköinen ja typerä periaate.

Linnunradalla oli lukuisia maailmoja ja varmasti vielä monta löytämätöntä sivilisaatiota. Kaikki olivat erilaisia, kaikki tekivät erilaisia valintoja ja niiden kaikkien keskuudessa Bendar oli toiminut jo vuosikymmeniä. Siksi nainen tiesi paremmin kuin useimmat, millainen kokonaisuus yhdentyvä linnunrata oli. Poliittinen ja taloudellinen yhteistyö lisäsi vaurautta, tasa-arvoa ja vakautta. Se ylläpiti rauhaa ja antoi apua sitä tarvitseville.

Osa kansakunnista oli ottanut yhdentymisen ja sen tuomat mahdollisuudet avoimesti vastaan, osa taas huomattavasti nihkeämmin ja täynnä epäilyksiä. Silti juuri kukaan ei kieltänyt yhdentymisen tuomia etuja. Osa oli unohtanut omat kulttuuripiirteensä vain saadakseen kaiken edistyksen itselleen, osa taas pitäytyi tiukasti omissa perinteissään, ollen silti aktiivisesti mukana politiikassa ja kaupanteossa.

Kaiken hyvän vastapainona oli älyllisen elämän vanavedessä kulkeva ahneus, itsekkyys ja häikäilemättömyys. Rikolliset käyttivät yhdentymistä aseena omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi, olivat nuo tarkoitusperät sitten taloudellisia tai poliittisia. Yhdentyvä linnunrata oli tuonut häikäilemättömiä mahdollisuuksia kasvattaa rikkauksia ja valtaa. Se oli tuonut uusia keinoja taistella demokratiaa ja toisinajattelijoita sekä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa vastaan.

Siksi agenttikunta oli olemassa. Nuo mustiin pukeutuvat miehet ja naiset liikkuivat ympäri tunnettuja maailmoja riippumattomina mistään yksittäisestä valtiosta. He turvasivat yhdentyvän linnunradan rauhaa ja kehitystä.

Gen tu drumas oli kaikin tavoin omanlaisensa. Se ei halunnut nähdä mitään etuja linnunradan yhdentymisessä. Se oli syrjäänvetäytyvä, katsoi asiaa millä tavalla tahansa. Se ei ollut mukana politiikassa ja pitäytyi omassa kulttuurissaan, se vieroksui teknologian tuontia ja matkustamista muihin maailmoihin. Häviävän pienenä etuna toki oli, että rikollisuuden kiinnostus tätä vetäytyvää ja monelta näkökannalta köyhää planeettaa kohtaan oli olematon. Agentteja ei siis käytännössä koskaan täällä näkynyt.

Nyt yksi agentti oli saapumassa. Yksi oli palaamassa kotimaailmaansa. Se yksi ja ainoa, joka täältä koskaan oli värvätty.

Sukkula tärisi ja pomppi syöksyessään vihreän planeetan ilmakehään. Moottorit pauhasivat kovaäänisesti ja lukuisat merkkiäänet vinkuivat ohjaamosta. Bendar tunsi tämän vanhan sukkulan. Se oli palvellut tällä reitillä koko hänen elinaikansa. Kukaan ei ollut halunnut lahjoittaa uutta tähän syrjässä pysyvään maailmaan eikä sillä itsellään ollut halua tai rahaa sellaisen hankintaan.

Tärinä voimistui entisestään, lämpötila kohosi tukahduttavaksi ja vuotavista tiivisteistä leijaili epämiellyttäviä hajuja matkustamoon. Sukkula putosi useaan kertaan kuvottavan paljon ja sai kyydissä olijoiden vatsat kouristumaan. Maankamara lähestyi huimaa vauhtia, kun moottorit ja vakauttajat yrittivät saada alusta hallintaan. Bendar puristi käsinojia, mutta pelko pysyi kaukana alitajunnassa. Hän oli kokenut tämän ennenkin.

Jos matkassa olisi ollut ensikertalainen, tämä olisi varmasti huutanut kauhusta ja oksentanut. Bendarin mielessä käväisi ajatus, että ehkä juuri siksi tämä vanha antiikkiesine oli edelleen käytössä. Kukaan sen kyydissä ollut täysijärkinen ei enää koskaan haluaisi matkata avaruuteen.

Sukkula alkoi jarruttaa ja hidastaa vauhtiaan, vehreä maankamara lähestyi ja viimein jalakset iskeytyivät maahan. Laskeutuminen oli suhteellisen kovakourainen, kuten näillä vanhoilla sukkuloilla yleensä tapana oli. Se ja muutenkin epämukava matkanteko olivat syitä, miksi näin vanhoja aluksia ei ollut missään muualla enää käytössä. Ei ainakaan alkuperäiskunnossa ilman lukuisia uudistuksia.

Bendar irrotti vyöt ja ojentautui seisomaan. Mies nousi ohjaamon penkiltä ja avasi oven.

Olkaa niin hyvä, mies sanoi. Oli ilo kuljettaa välillä elävää rahtia.

Ja olen edelleen elossa, vaikka tuo laskeutuminen olisi kyllä voinut tappaa aika monen.

Parasta mitä tällä vanhalla romulla pystyy tekemään.

Bendar hengitti raikasta ulkoilmaa ovella ja pyyhki samalla hikeä otsaltaan.

"Lämmintä on täällä planeetallakin, mutta nämä laz terraanien purkit ovat kyllä omaa luokkaansa kuumuudessa", Bendar totesi.

Aika monissa paikoissa niihin on kai asennettu ilmastointilaitteita, mies vastasi. Tai niin olen ainakin kuullut.

"Ainakin niihin tiloihin, joissa laz terraanit eivät itse oleile, Bendar vastasi. Heidän fysiologiansa on vaihtolämpöisen matelijan, joten he itse kaipaavat lämpöä."

Mies nyökkäsi toteamukselle.

Bendar laskeutui tikapuita pitkin alas laskeutumistasanteelle.

Milloin olet lähdössä? Seuraava aikataulun mukainen alus on tulossa tänne viiden viikon kuluttua, joten sinua varmaan tullaan erikseen noutamaan.

Voit olla varma, että en ole täällä viittä viikkoa, Bendar sanoi. Aluksen pitäisi saapua neljän päivän päästä, mutta pidä radiosi auki, jos haluan noudon jo ennen sitä.

Mies nyökkäsi ja kiskaisi oven kiinni. Bendar lähti astelemaan poispäin sukkulasta, jonka moottorit keräsivät lisää voimaa nousua varten.

Laskeutumistasanne oli vanhaa, lohkeillutta ja osin ruohottunutta betonia ja kuten avaruussatamassa, myöskään täällä ei ollut mitään palveluita. Metsä oli kaadettu laskeutumistasanteen ympäriltä, mutta sadan metrin päässä se kasvoi jo runsaana ja vehreänä.

Gen tu drumas oli metsäinen ja trooppinen planeetta, jonka kasvillisuus ja eläimistö olivat runsasta. Laajat metsät olivat valtavia, aavat savannit vehreitä. Pienet järvet ja matalilta vuorilta virtaavat joet pilkkoivat vihreää maisemaa.

2

Bendar seisoi metsäaukean laidalla. Selkeä tie oli johdattanut hänet laskeutumistasanteelta tähän paikkaan, samanlainen hyvin hoidettu ja tarkkaan karsittu, jollaisia risteili pitkin näitä laajoja metsiä. Maapohjaiset tiet olivat kauttaaltaan kapeita. Niillä saattoi juuri ja juuri ajaa hevosvaunuilla, joita edelleen sitkeästi pidettiin kulkuvälineinä.

Tiet yhdistivät sadat erikokoiset yhteisöt, joita eli ympäri planeetan metsiä, -tasankoja ja -vuorenrinteitä. Edessä oli yhteen niistä kuuluva kylä, Bendarin kotikylä. Drum aver liebcitien kylät olivat melko itsenäisiä, yhteisöt vieläkin itsenäisempiä, eikä mitään vahvaa ja aktiivista koko planeetan kattavaa hallintoa ollut olemassa. Kyläpäälliköiden neuvonpito kokoontui tarvittaessa keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista, mutta sellaisia tuli harvoin vastaan.

Täällä, ehkä muutaman sadan neliökilometrin kokoisella alueella, sijaitsi Bendarin lapsuudenyhteisön kylät. Niitä oli parisen kymmentä ja harva asukkaista oli käynyt niissä kaikissa. Vielä harvempi oli käynyt jossain naapuriyhteisössä. Se kertoi karua kieltään siitä, kuinka sisäänpäin lämpiävä paikallinen kulttuuri oli. Se myös selitti, miksi Bendarin ennen kuulumaton lähtö ulkomaailmoihin oli nostanut niin suuren myrskyn.

Pieni joki kulki metsäaukean halki. Kylä sijaitsi kaikkien muiden tavoin virtaavan veden äärellä, mikä oli oleellinen seikka asuinpaikkaa valittaessa. Joen vastarannalla oli siististi aidattuja ja hyvin hoidettuja viljelyksiä. Niiden takana, lähempänä metsänrajaa, oli karja-aitauksia.

Itse kylä oli Bendarin puoleisella rannalla. Se koostui muutamasta kymmenestä puisesta rakennuksesta, jotka sijaitsivat väljästi ilman kaupunkimaista ryhmittelyä. Jokaisessa oli oma puutarha ja karsinoita pieneläimille.

Mitään katuverkostoa ei ollut. Askelten kuluttamat reitit johtivat taloihin ja kylän läpi. Merkittävää teknologiaa ei ollut näkyvissä. Toki erilaisten maa- ja metsätaloustyövälineiden, hevosten ja käsityöläispajojen ohella näkyvissä oli aurinkopaneeleja, kastelujärjestelmiä ja antenneja.

Bendar huokaisi ja lähti astelemaan kylää kohti. Hän näki omaa väkeään istuskelemassa ja käyskentelemässä eri puolilla kylää. Iltapäivän kuumassa auringossa ei ollut järkevää työskennellä. Yleensä väki heräsi aikaisin aamulla, teki työtä keskipäivään, jonka jälkeen rentouduttiin ja auringon laskiessa hoidettiin mitä jäljelle jäi, eli lähinnä karjaa.

Mustiin vaatteisiin, pitkään mustaan takkiin verhoutunut, pistoolia ja miekkaa kantava nainen herätti huomiota. Monen katse seurasi rauhallisesti astelevaa agenttia, mutta uteliaisuudesta huolimatta lähes kaikki kuitenkin tiesivät, kenestä oli kysymys. Asukkaista tuskin kukaan oli nähnyt ketään muuta agenttia, kuin tuon aikoinaan kylästä lähteneen vaalean naisen. Vaikka vierailut kotimaailmassa eivät säännöllisiä olleetkaan, tunnistivat asukkaat Bendarin. Niinpä agentti sai uteliaista katseista huolimatta jälleen kerran kävellä rauhassa, ilman kysymyksiä tai häiriöitä.

Vuosien kuluessa pahin viha, epäluulo ja halveksunta perinteisestä elämäntavasta poislähtenyttä naista kohtaan olivat hälvenneet. Silti Bendar tunsi katseiden seuraavan jokaista askelta ja vain ani harva osoitti suoraan tunnistavansa hänet.

Bendar suuntasi sukunsa asuinpaikalle, jossa kohosi kolme yksinkertaista rakennusta. Kuten aina, nainen tunsi sekä hermostuneisuutta että vaivaantuneisuutta, vähemmän odotusta tai intoa.

Jokainen rakennuksista ja koko pihapiiri oli samanlainen, kuin kaikki muutkin tässä kylässä, tässä yhteisössä ja jopa tässä maailmassa. Ne olivat kokonaan puusta rakennettuja, käytännöllisiä ja vailla sen suurempaa koristeellisuutta. Ne olivat yksikerroksisia ja korkealla, hiukan koveralla harjakatolla varustettuja. Kaikissa oli katettu, koko rakennuksen kaiteettomana kiertävä kuisti.

Kaksi rakennuksista sijaitsi lähekkäin, kolmas hiukan kauempana. Koko pihapiiriä kiersi lauta-aita ja kaikki rakennukset oli sijoitettu kiinni tuohon aitaan. Näin keskelle jäi rakennusten ja aidan ympäröimä suojaisa umpipiha. Siellä oli yrttitarha, kasvimaa ja vesilammikko. Yksinäisen rakennuksen yhteydessä oli useita karsinoita eläimiä varten, sekä maakellari ruoan säilytykseen. Kaiken kaikkiaan se oli siis samanlainen kuin kaikki muutkin kylän pihapiirit.

Pihapiirissä leikki muutama lapsi, kuisteilla istuskeli miehiä ja naisia. Kaikkien katseet kiinnittyivät pikkuhiljaa lähestyvään hahmoon, joka tunsi ihollaan nuo tuijotukset.

Bendar seisahtui pihapiirin portille, joka muodostui kahdesta pystypylväästä ja näiden päällä olevasta poikittaisparrusta. Pylväiden välissä oli hakasella aukeava kaksiosainen portti.

Bendar asteli portilta toisen rinnakkain olevan mökin eteen ja katsoi, kuinka nainen nousi tuolista ja asteli kuistin reunalle.

Tuhlaajatyttö palaa jälleen katselemaan kotimaisemia, nainen sanoi samalla, kun vieressä istunut mies tuli tämän viereen.

Hei sisko, Bendar sanoi.

Mitä ulkomaailmaan kuuluu? Ei varmaan mitään hyvää, kun olet raahautunut tänne?

Ette te halua ulkomaailmasta tietää, Bendar sanoi ja vilkaisi tuttua pihapiiriä. Lapset olivat pysähtyneet katselemaan tuota mustiin pukeutunutta hahmoa, kahdella muulla kuistilla olevat olivat lopettaneet keskustelun. Edessä oleva mökki oli Bendarin kotimökki, siellä hän oli syntynyt ja elänyt siihen päivään asti, kun oli pelastanut profeetan hengen paikallisen kirveeniskulta.

Viereinen mökki oli kuulunut nyt jo kuolleen isän, aikaa sitten kuolleen veljen perheelle. Kolmas mökki oli ollut hänen lapsuudessaan tyhjillään ja lapset olivat käyttäneet sitä leikkipaikkana. Nyt senkin kuistilla oli asukkaita.

Bendar, tule pois sieltä auringosta. Paahdut tuossa ulkomaailman vaatetuksessa.

Kiitos Lider, tulen kuistin varjoon, jos rakas vaimosi ja minun siskoni sen sallii.

No ala nyt tulla sieltä, sisko sanoi ja huitaisi kädellään kuistia kohti.

Bendar nousi kuistille, jonka katossa pyöri suurikokoinen tuuletin. Rakennuksen etuseinä oli yhtä suurta liukuovea, joka nyt päivän kuumuudessa oli kiinni. Illalla kaikki avaisivat nuo suuret ovet ja antaisivat viileän ilman päästä sisään.

Agentti tunsi varjon ja tuulettimen viilentävän ilmavirtauksen helpottavan kuumuutta, joka oli saanut hien virtaamaan pitkin selkää ja kasvoja. Enempää kyselemättä Bendar riisui takin ja heitti sen tuolin selkänojalle ja istui siihen. Hän tiesi olevansa outolintu tässä syrjäisessä kulttuurissa, mutta oli oppinut hyväksymään sen.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen oli vaikea muistaa, että hän oli syntynyt ja kasvanut ensimmäiset viisitoista vuottaan täällä. Oli vaikea muistaa, että hän oli joskus ollut samanlainen kuin nämä asukkaat. Vai oliko hän ollut? Oliko hän koskaan ollut samanlainen kuin sukunsa, kansansa, maailmansa? Bendar epäili sitä. Hän epäili sitä vielä enemmän nyt, kun oli kuullut päämajassa itseensä aikanaan kohdistuneesta huomiosta ja mielenkiinnosta.

Ehkä Bendar oli syntynyt täällä, kasvanut täällä, mutta koskaan hän ei ollut kuulunut tänne. Lapsuus oli toki ollut onnellinen, sitä ei voinut kiistää. Piilevä halu jostakin muusta oli kuitenkin muokannut lapsuutta ja tehnyt siitä haastavamman kuin monella muulla. Tuo halu ei ollut koskaan ollut käsin kosketeltavaa, ei ennen kuin profeetta oli saapunut.

Drum aver liebcit olivat yksinkertaista elämää elävä kansakunta, joka oli sopeutunut planeetan lämpimään ilmastoon. Vaatteet olivat olleet täysin tuntematon käsite ennen avaruusmatkailijoiden saapumista ja edelleenkin paikalliset pitäytyivät perinteisessä elämäntavassa. Asut koostuivat täällä vain erilaisista koruista ja hihnoista, kaikki kulkivat ulkopuolisten silmissä alastomina.

Paikallisten näkökulmasta pukeutumista ei ymmärretty samalla tapaa. Korut ja hihnat olivat tärkeitä asusteita ja ilman niitä ei koskaan näyttäydytty oman kodin ulkopuolella. Vaikka ulkopuolisen silmissä ero muutaman hihnan ja täyden alastomuuden välillä ei ollut suuren suuri, oli tuo ero paikallisten mielestä todella merkittävä.

Perinteisiin asuihin kuuluivat sääriin ja olkavarsiin kiedotut koristeelliset nahkahihnat. Kaulassa, nilkoissa ja ranteissa oli melko lailla vauraudesta kertovia koruja. Vartalossa oli selkeästi sukupuolta korostavat hihnat, jotka kukin sai siirtymäriitissä aikuisuuden kynnyksellä. Lapsilla ei ollut vartalossa hihnoja, se kuvasti heidän koskemattomuuttaan ja puhtauttaan.

Aikuisten asuun kuului lantiolla oleva vyö ja siitä lähtevät kaksi ohueksi punottua kangashihnaa. Hihnat lähtivät kyljen kohdalta, hiukan selkäpuolelta, kulkivat jalkojen välistä ja niiden lukot olivat edessä navan kohdalla. Miehillä hihnat lähtivät yhdestä lukosta ja erkaantuivat sitten, naisilla hihnat lähtivät kahdesta erillään olevasta lukosta ja kaventuivat sitten lähemmäs toisiaan.

Bendar oli elänyt näin itsekin ensimmäiset viisitoista vuotta ja se oli tuntunut täysin normaalilta. Hän ehti juuri ennen lähtöään saada myös nuo aikuisuuden siirtymäriitin hihnat. Nyt kun hän katseli siskoaan, tämän aviomiestä ja kahta lasta, alastomuus tuntui jotenkin oudolta.

Bendar oli enemmän kuin sinut oman vartalonsa kanssa, ehkä osaltaan tämän perimässään olevan kulttuurin ansiosta. Hän ei todellakaan hävennyt alastomuutta ja oli ylpeä jokaisesta kohdasta vartaloaan. Siitä huolimatta Bendar ei olisi mitenkään voinut kuvitella kulkevansa ympäriinsä väkijoukossa ilman vaatteita.

Ehkä tämä oli yksi syy, miksi Drum aver liebcit olivat pitäytyneet omassa maailmassaan. Yhtä vaivaannuttavalta kuin alastomuus tuntui muista, tuntuivat vaatteet näiden kannalta.

Bendar muisti edelleen hämärästi ne tuntemukset, kun oli joutunut verhoutumaan kauttaaltaan vaatteisiin päivästä toiseen. Oli ollut haastavaa ymmärtää, miksi vartalo piti yhtäkkiä peittää ja yhtä lailla oli ahdistavaa tottua vaatteiden kosketukseen iholla. Ensimmäiset kuukaudet hän oli jopa pitänyt omia hihnojaan vaatteiden alla ja vältellyt alusvaatteita.

Drum aver liebcit olivat sopeutuneet muutenkin tähän lämpimään ilmastoon. Heillä ei ollut juuri ollenkaan ihokarvoitusta, hiukset olivat lyhyitä ja kasvoivat hitaasti. Bendar piti omat hiuksensa erittäin lyhyinä, mutta vaikka ne olisivat kuukauden leikkaamatta, ei kasvu olisi kovinkaan mittavaa.

Bendarin sisko kaatoi hedelmäsiideriä suureen kuppiin ja tarjosi sen naiselle: Näytit olevan tämän tarpeessa.

Kiitos Surfen, siitä on aikaa, kun viimeksi sain perinteistä siideriä.

Ja on hyvä nähdä sinua. Hyvä tietää, että olet hengissä.

Bendar nyökkäsi ja siemaisi hiukan hapanta, mutta silti hedelmäistä juomaa.

Joten mikä toi sinut tänne juuri nyt? Surfen kysyi. Joka kerta joudun miettimään, oletko vain katsomassa mitä meille kuuluu, vai onko jotain pahaa tapahtumassa.

Bendar huokaisi. Sanat olivat tuttuja, keskustelun avaus tyypillinen. Perhe tiesi, ainakin jollain tasolla, millaista hänen työnsä oli ja Bendar ymmärsi, millaiselta se kuulosti omassa pienessä yhteisössä asuvien korvissa. Nyt tilanne oli entistä vaikeampi. Hän todellakin oli täällä työnsä takia, jotakin pahaa oli tapahtumassa.

Haluan aina kuulla miten teillä menee. Älä koskaan kuvittele, etten olisi kiinnostunut juuristani.

Jätit kuitenkin tämän kaiken ja muutuit joksikin täysin vieraaksi, Surfen sanoi. Luuletko minun halunneen olla yksin vastuussa perheestä vanhempiemme ikääntyessä ja viimein kuollessa.

Lähdin pois, koska se oli oikea tie minulle, Bendar sanoi. En koskaan jättänyt teitä, en koskaan hylännyt juuriani.

Näytät kuitenkin vieraalta, kuulostat vieraalta.

Älä tuomitse tai arvostele ketään ulkomuodon perusteella, Bendar sanoi. Sen olen oppinut matkatessani ympäri linnunrataa. Erilaisuus on helppo sivuuttaa, kun asuu omassa pienessä yhteisössä. Sitä on helppo vihata, kun ei joudu kohtaamaan seurauksia.

Surfen tuhahti.

Ja kyllä, tämä pieni yhteisö on kotimaailmani ja täällä ovat juureni. Se ei kuitenkaan ole koko linnunrata ja koko totuus maailmankaikkeudesta.

Sanat ovat erilaisia, ehkä syvällisempiä kuin ennen, mutta silti tämä tilanne on niin kovin tuttu. Minulla on vankka aavistus, että jokainen Bendarin vierailu alkaa tällä väittelyllä, Lider sanoi. Joten eikö sen vain voisi ohittaa ja todeta, että kaksi sisarusta on valinnut elämälleen eri tien.

Bendar hymyili ja katsoi siskoaan.

Hyvä on, ohitetaan nämä keskinäisen haukkumisen vaiheet, Surfen sanoi. On oikeasti hyvä nähdä sinua edes välillä.

Bendar huokaisi ja vastasi: En väitä, etteikö tänne tuleminen aiheuttaisi aina jonkinlaista hermoilua ja se on paljon sanottu henkilöltä, joka kohtaa kuolemaa ja väkivaltaa työkseen. Silti haluan kuulla teistä, haluan nähdä teidät.

Surfen astui Bendarin eteen. Agentti nousi seisomaan ja sisarukset halasivat viimein.

No eihän se nyt niin vaikeaa ollut, Lider sanoi nauraen ja kaatoi kaikkien siiderikupit jälleen täyteen.

Eiköhän tämä perhetapaaminen tästä jälleen iloksi muutu, Surfen sanoi.

Niinhän siinä yleensä käy, Bendar vastasi helpottuneena.

Voisit varmaan riisua nuo varusteesi, niin olosi saattaisi helpottua ainakin ulkoisesti, Surfen totesi siskonsa varusteita ja aseita mittaillen. Aiot kuitenkin pitää jälleen kerran nuo hirvittävät vaatteet päälläsi.

Voinen jälleen käyttää samaa arkkua ja pitää avaimen itselläni vierailun ajan, Bendar vastasi, jättäen huomiotta siskonsa muut kommentit.

Vaatteista oli väännetty kättä jo vuosikymmeniä, mutta Surfen piti tarkkaan huolen, että muisti huomautella asiasta jokaisella vierailulla. Bendar oli jo aikaa sitten todennut, että paras vaihtoehto oli vain sivuuttaa nuo kommentit.

Entiseen tyyliin, Surfen totesi.

Bendar nyökkäsi.

Olimme aikeissa laittaa kohta päivällistä, joten varmaan liityt seuraan?

En haluaisi katsella vierestä, kun te muut syötte.

Muistat varmaan, että jokaisen tulee osallistua päivällisen laittoon.

Kyllä sisko, muistan hyvin, Bendar vastasi alistuneesti. En ole unohtanut sentään ihan kaikkea.

Pelkään noiden kiristävien vaatteiden estävän veren pääsyn aivoihin ja sellainen voi aiheuttaa muistinmenetyksiä.

Onneksi minun työssäni saan vuotaa verta sen verran usein, että verenkierto tulee kyllä säännöllisesti testattua.

Surfen vilkaisi hämmentyneenä siskoaan, sanat olivat yllättäneet kovuudellaan. Bendar ei yleensä puhunut työstään, ei ainakaan tuollaiseen sävyyn. Asia sai Surfenin miettimään tämän vierailun tarkoitusta. Oliko se sittenkin jotain muuta kuin vain tavallinen perhetapaaminen. Surfen tunsi siskonsa riittävän hyvin, jotta tiesi tämän puhuvan, kun oli sen aika. Tämän tuntoja tai tarkoituksia oli turha tivata.

Aikaistetaan päivällistä vähän, niin saamme jotakin tekemistä vieraan kanssa ja ruokapöydässä on mukavampi istuskella! Surfen sanoi kovemmalla äänellä, osoittaen sanansa sekä miehelleen että lapsilleen. Käykää lapset hakemassa yrttejä ja vihanneksia kasvimaalta, tiedätte kyllä mitä tarvitaan!

Surfen avasi suuria liukuovia sen verran, että niiden raosta saattoi pujahtaa sisään mökkiin. Bendar ja Lider seurasivat perässä. Bendar jäi ovensuuhun katselemaan paikkaa, muistot tulvahtivat hänen mieleensä. Toisessa päässä mökkiä oli keittiö, joka koostui astiahyllyistä, ja työpöydästä. Keittiön jatkeena oli pyöreä pöydän ja avonaisen tulisijan yhdistelmä. Sen keskellä olevaan syvennykseen sytytettiin tuli ja yläpuolella oleva kupu ja hormi keräsivät savun. Tulisijan ympärillä oli kehänä pöytälevy ruokailijoita varten. Pöydän ääreen mahtui helposti kuusikin henkilöä ja hiukan ahtaammin jopa kahdeksan.

Toisessa päässä rakennusta oli oleskelualue ja pieni työskentelytila. Siellä oli myös samanlaiset suuret liukuovet ulos. Ne mahdollistivat oleskelutilan laajentamisen terassille ja myös illan viilentyvän ilman läpivedon.

Keskeltä lähtivät jyrkät portaat korkean katon mahdollistamalle parvelle, jossa oli kaksi huonetta, aikuisten ja lasten makuuhuoneet. Bendar katseli parvelle, oman huoneensa suuntaan. Nyt siellä asuivat siskon poika ja tytär.

Muistoja, viereen tullut Surfen sanoi hiljaa.

Bendar nyökkäsi ja vastasi: Kuten sanoin, niin vaikka lähdin pois, ei se tarkoita, ettenkö arvostaisi ja rakastaisi sitä mitä minulla täällä oli.

Tiedänhän minä sen, mutta sinunkin tulee ymmärtää, ettei ollut helppoa katsoa siskonsa lähtöä, eikä ole ollut helppoa nähdä kuinka muutut joksikin täysin vieraaksi, Surfen sanoi. Se kaaos ja myrsky, joka ympärillä velloi, en minä siitä välittänyt. Ei minua kiinnostanut siinä iässä mitä perinteitä sinä halveksit ja mursit. Minua painoi henkilökohtainen menetys. Minä menetin parhaan ystäväni ja rakkaan siskoni. Se tuntui pahalta ja tuntui pitkään, eikä tuon pahan olon muuttumista vihaksi voinut mitenkään välttää.

Kolmekymmentäviisi vuotta on onneksi lieventänyt vihaasi, Bendar totesi ja muisti hyvin, kuinka tuo viha oli ilmennyt ensimmäisten vierailujen aikana.

Kunhan saan aina ensin näpäyttää sinua valinnoistasi ja halveksia vaatteitasi, niin sen jälkeen voin taas pitää sinua ystävänä ja siskona.

Onhan se tasapuolista, että sekä kotona että agenttiystävien keskuudessa moititaan, kun en pukeudu omien perinteiden mukaisesti.

Onko se jokin tapa keskuudessanne?

Agentit pukeutuvat mustaan.

No sen olen kyllä huomannut.

Mutta muuten jokaisen vaatteet kertovat enemmän tai vähemmän henkilön omasta kulttuuriperinnöstä, Bendar vastasi. Minulla vähemmän.

Vaikka nuo vaatteet ja niiden tarkoitusperä onkin vaikeasti hahmotettava asia, niin voin kyllä jotenkin kuvitella, että sellaisiin tottuneet löytävät huvittavia piirteitä meidän kulttuurimme ja agentin työn väliltä.

Saattaisin olla nykyistäkin kuuluisampi, jos huitelisin ympäri linnunrataa pukeutuneena pelkkään asevyöhön ja varusteliiviin.

Se olisi kuitenkin osa meidän kulttuuriamme, Surfen sanoi. Ei sen pitäisi lisätä painolastia harteillasi.

Kulttuuri on monimutkainen asia, Bendar sanoi. Sen monenkirjavuus on rikkaus ja sen moninaisuus antaa mahdollisuuden ajatella asioita laajemmin. Silti on myös kulttuuripiirteitä, jotka liittyvät alistamiseen, vallankäyttöön ja halveksuntaan. Kulttuurin nimissä ei pidä suvaita noita epämiellyttäviä tapoja ja perinteitä. Kulttuuri on merkittävä asia ja sen säilyttäminen tärkeää, mutta tasa-arvo ja jokaisen oikeus henkilökohtaisiin valintoihin ajaa aina sen ylitse.

Mutta eihän meidän kulttuurimme pidä sisällään tuollaisia asioita, ei sinua pitäisi pakottaa vaatteiden käyttämiseen tuon perusteella.

Siksi sanoin kulttuurin olevan monimutkainen asia, Bendar sanoi ja mietti jälleen noita ensikohtaamisiaan vaatteiden kanssa.

Olisin tietenkin voinut pitää jääräpäisesti kiinni omasta kulttuuriperinnöstä, mutta aidon oikeasti tätä työtä ei voisi tehdä ilman asianmukaisia varusteita. Aika monta kertaa olisi käynyt pahemmin ilman vaatteita, Bendar sanoi. Ja mitä tulee haitallisiin kulttuuripiirteisiin, niin en ole varma mihinkä kategoriaan asettaisin tämän järkähtämättömän eristäytymisen.

Surfen kohautti olkiaan.

Oikeasti luulen terveen kulttuuripiirteen merkin olevan se, että siitä voi puhua humoristisesti ja sille voi nauraa, Bendar jatkoi. Jos johonkin asiaan liittyy tasa-arvon ja henkilökohtaisten valintojen halveksuntaa, ei siihen myöskään kykene suhtautumaan huumorilla.

Eli on terve piirre kulttuurissamme, kun pukeutumisellemme voidaan nauraa?

"Itsehän sinä pilkkaat vaatteita yhtä hyväntahtoisesti kuin agenttitoverini kommentoivat minun juuriani. Joten