Syyttämätön rikos

By Toivo Harjunen

Totta ja tarua, yksityisyrittäjän rakkauksia ja perhe-elämää, sekä epäreilua taistelua suurta vihollista, keskusliikettä vastaan menneinä vuosikymmeninä. Rohkea puheenvuoro vääryyden korjaamiseksi.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 17, 2019
• ISBN: 9789515681614

Toivo Harjunen

Lappeenrantalainen Toivo Harjunen on kirjoittanut koko ikänsä tarinoita, joilla on vastineensa todellisessa elämässä.

Book preview

Syyttämätön rikos

Nimiösivu

1 Purtonen palaa Suomeen

2 Kodin etsintä

3 Seuraava päivä

4 Tutkinta

5 Yhteistyö alkaa

6 Näytelmä

7 Loppunäytös

Valmistusmerkinnät

Syyttämätön rikos TV:n Karpon ohjelmassa

Romaani rikoksen tutkinnasta

Kaikin tekijänoikeuksin

© Toivo Harjunen 2019

1 Purtonen palaa Suomeen

Entinen KRP:n komisario Ilmari Purtonen oli muuttanut Kanadaan kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Hän oli muuttanut nimensä Rick Burtoniksi ja ennen paluumuuttoa hän oli ottanut alkuperäisen nimensä käyttöön.

llmari oli menestynyt Kanadassa. Rakennettuaan kolme vuotta työntekijänä, c/o Finn Timberhouse- yrityksessä, Torontossa, hän oli perustanut oman yrityksen, joka oli menestynyt loistavasti. Hän oli hyvissä varoissaan. Koko perhe oli palannut Suomeen.

Paluun syy oli suomalainen, hänen tuttavansa kokema outo tapahtuma televisiossa. Suomen televisio oli Hannu Karpon ohjelmassa antanut Keskon pääjohtajan solvata K-kauppiasta hulluksi. Ilmari ei tiennyt asiasta mitään tarkempaa, mutta hän tunsi nuoren kauppiaan ja oli varma, ettei ollut kysymys hullusta eikä mielisairaasta. Juttu oli hänen mielestään tutkimisen arvoinen, ja syvin syy muuttoon oli kalvava kotimaan kaipuu.

Timberhousen omistaja Harela perheineen oli ollut koko ajan, parikymmentä vuotta Purtosten läheisin perhe. Ilmari Purtonen oli innostunut erääseen Harelan kertomaan televisio-ohjelmaan, joka kertoi Suomesta, tukkukaupan ja erään kauppiaan järjestetystä ristiriidasta, joka oli päättynyt televisiossa eräänlaiseksi teloitukseksi. Kysymys oli Ylen TV:n Karpon ohjelmasta. Keskon pääjohtaja Mansukoski oli nauranut ja ivannut omaa K-kauppiastaan ohjelmassa. Varakkaana Purtonen päätti tutkia asian perin pohjin. Muuta työtä ei ollut toistaiseksi tiedossa, eikä työhön ollut toistaiseksi kiirettä.

Eila Purtonen oli lukenut Toronton yliopistossa lääkäriksi ja erikoistunut psykiatriaan. Häntä kiinnosti lähinnä uusi alue: traumaperäiset stressihäiriöt, joihin ei ollut lääkettä. Syyt olivat syvemmällä. Eila muisti sodasta palanneet miehet, joilla kaikilla oli häiriöitä. Purtosilla oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Heidän ikänsä olivat 15 ja 16 vuotta. Vaikeinta muutossa oli lasten repiminen kasvuympäristöstään. He olivat käyneet loma-aikoina Suomessa, mutta lapset pitivät Kanadaa kotimaanaan. Psykiatri Eila Purtonen sai käyttää kaikki taitonsa saadakseen lapset haluamaan muuttoa. On parempi puhua nuorista kuin lapsista, sillä Amerikassa ja Kanadassa ovat nuoret omaksuneet tietopuolisesti paljon koulutuksen tuossa vaiheessa.

Kevät oli saapumassa Suomeen, kun he laskeutuivat Vantaan lentokentälle. Lentokoneen ikkunaan näkyi hanhiaura. Lumen raja oli jo kaukana pohjoisessa ja ruskeana levisi Helsingin ympäristö.

Onpa ankeata, sanoivat nuoret.

2 Kodin etsintä

Eila kieltäytyi lähtemästä Kainuuseen, josta hän oli lähtenyt maailmalle. Ilmarin mieli teki lapsuuden maisemaan, Juankoskelle, mutta hän arvasi, ettei perhe hevin sinne lähtisi: Hiton korpeen, kuten Eila oli vuosia sitten sanonut.

Aikansa vei papereiden järjestely ja sitä ennen oli ostettava ok-talo, oikealta paikalta. Karttojen ystävänä Ilmari osti Suomen kartat lähinnä Etelä-Suomesta. Hän levitti kartan hotellin pöydälle ja kutsui perheen pöydän ympärille.

Nyt olemme kuin pyöreän pöydän ritarit. Demokraattisesti päätämme, minne koti perustetaan. Tekisin sen itse, mutta sitä ennen on asuttava jossakin.

Mikä Hudson-lahti tuo on, kysyi poika ja osoitti Saimaata, ja jatkoi: - Onko jääkarhuja?

On siellä hylkeitä jonkin verran, mutta jääkarhut ovat kaukana, sanoi Ilmari-isä.

Tuo järvi on Suomen kansallisaarre, sanoi Eila.

Minne te kartan mukaan haluatte kotiutua? Ilmari kysyi.

Eihän kartasta voi mitään tietää. Pitäisi nähdä maisema ja haistella maaperä ennen kuin kodin paikka löytyy, sanoivat nuoret yhteen ääneen.

Sitten meidän on kierrettävä koko Etelä-Suomi autolla ja valittava kotiseutu. Autokin on ostettava. Vieläköhän täällä myydään Ladoja? Niillä sitä ajeltiin virassa ollessa.

Et varmasti osta enää Ladaa, sanoi Eila topakasti.

Soitan eräälle tuntemalleni autonasentajalle ja kysyn mitä hän suosittelee. Parempi pitää matalaa profiilia. Vaikeata on kotipaikkaa löytää kartan perusteella. Etsintä alkaa.

3 Seuraava päivä

Ilmari Purtonen soitti aamulla Lappeenrantaan, Auto-Kiltaan, autonasentaja Vilho Sääskölle.

Täällä puhuu Ilmari Purtonen.

Oletko palannut Suomeen?

Koko perhe muutti. Mitä autoa nyt suosittelet perheautoksi?

Tietysti Kartano Volvoa.

Tahdon halvan ja kestävän. Tiedän Volvon kestävän, mutta pitää olla vaatimaton.

Osta sitten Duster, Dacia, nelipyörävetoinen, vähän on ollut vikoja.

Mikä ihmeen merkki se on?

Se on ranskalais-romanialainen uusi automerkki.

Tulen katsomaan ainakin.

Tervetuloa. Myyjät myy, ja minä olen huoltohallissa.

Seuraavana aamuna Purtosen perhe matkustaa Lappeenrantaan. He menevät Auto-Kiltaan. Purtoselle kaupunki on tuttu paikka. Paljon on muuttunut Saimaan rannan puukaupunki. Kun Purtonen viimeksi kävi, ei Kauppakadulla ollut yhtään kerrostaloa. Nyt ei muuta ollutkaan kuin kerrostaloja ja ne näyttivät olleen jo vuosikymmeniä. Koko Peltola oli ollut täynnä puutaloja, mutta nyt se oli kuin tiheään rakennettu kerrostaloalue. Torontossa oli samantapaisia kaupunginosia. Ainoastaan kadut olivat säilyneet ahtaina. Autoja näytti seisovan jokaisella kadulla. Suomi oli vihdoinkin rikastunut. Ihmeekseen Purtonen pani merkille, että Lappeenrannan kaduilla ajoi venäläisin rekisterikilvin paljon autoja. Aika oli muuttunut aivan toiseksi muutamassa vuosikymmenessä. Kun hän viimeksi kävi Lappeenrannassa, ei kaupungissa ollut yhtään isoa kauppaa tai markettia. Nyt niitä oli kymmeniä ja pieniä kauppoja ei näkynyt missään. Meno oli kuten Torontossa, mutta tietysti pienemmässä mittakaavassa. Purtonen muisti Kuhasen valintamyymälän Kauppakadulla. Sitä ei ollut.

Autokillasta he ostivat hallavan Dusterin käteisellä. - Pölyriepu, sanoi poika. He mahtuivat hyvin auton sisälle. He etsivät Adriano-baaria, mutta sitä ei löytynyt. Kun he kyselivät Adrianosta, heille vastattiin, että hän muutti takaisin Italiaan. Hotelli Patriakin oli purettu ja tilalle rakennettu uusi hotelli. Purtonen ei löytänyt Kalervo Pesua, Patrian entistä omistajaa. Olivat olleet hyviä tuttuja. Kalervo oli ollut paistinkääntäjien ritarikunnassa. Ilmari tiesi hänet vapaamuurariksi.

Maailma muuttuu, Eskoseni, sanoi Eila.

Kyllä se Torontokin muuttui meidän siellä ollessa. Täällä on niin kotoista ja herttaista.

Purtonen mietti ajaessaan miten voisi nuoret kotouttaa parhaiden, ettei syntyisi koti-ikävää Kanadaan. Dialogi olisi paras kotouttaja. Paljon keskusteluja ja kaikki paineet on purettava. Onneksi oli ammattilainen perheessä selvittelemässä mielen sykkyröitä.

He kävivät kaupungin rakennusvirastosta kaikki tonttikartat. Samoin he keräsivät tiedot kaikista myytävistä ok-taloista. Välitysliikkeet kyselivät, että miksi he eivät osta kt-asuntoa. Hyviä rivitaloja olisi tarjolla. Eila ja Ilmari havaitsivat heti, että kerrostalojen asunnot olivat aika kalliita keskikaupungilla. He päättivät ostaa hyvän tietokoneen, josta helposti pystyy selvittämään kaikkien kaupunkien myytävät asunnot. Yllättäen he havaitsivat, että asunnon etsiminen ei ollut helppoa. Oli runsauden pula. Hinnat olivat Torontoon verrattuna kohtuullisia. Asunnon lisäksi oli harkittava nuorten koulutusmahdollisuus. Nuorilla oli tärkeät opiskeluvuodet edessä. Nyt paljastuivat todelliset ongelmat laajuudessaan.

Yliopistoja ei ollut joka kaupungissa. Olivatko lukiot tarpeeksi hyviä kaikissa paikoissa? Purtonen päätti keskittyä internetin tietoihin perheen kanssa. Tonttikysymykset, niiden hinnat ja vaatimukset rakennusaineisiin nähden. Nopeasti hän havaitsi, että rakennusmaan arvo riippui kaupungin läheisyydestä kuten Torontossakin. Maalta saattoi saada tontteja halvalla. Jopa kaavoitetulla alueella saatettiin myydä 100 eurolla tontteja.

Helsingin ympäristössä ja Suomenlahden rannalla tonttien arvot olivat aika kiinteitä. Hinnat olivat aika kohtuullisia, jos niitä vertasi Kanadaan puhumattakaan USA:sta, joka on aina ollut ansiottoman arvonnousun mallimaa: rakennusmaalla keinoteltiin. Purtosilla oli taloasiassa kaksi tavoitetta: ostaa valmis ok-talo ja tieto rakennettavista tonteista sekä niiden hinta. Alan miehenä Ilmari Purtonen tahtoi tehdä oman talonsa kotimaahan. Mutta sitä ennen oli ostettava asunto, josta käsin hän voisi rakentaa itse oman talon. Hän oli erikoistunut rakentamaan hirsistä Kanadassa. Hän tiesi, että hirsiä voitiin käsitellä halkeamattomiksi liimaamalla. Puuta kutsuttiin lamellihirreksi ja Suomessa oli siihen keskittynyt eräs yritys: Hirsilamelli Oy. Ilmaria häiritsi seinähirsien rakoilu. Raoissa saattoi piileskellä ties minkälaisia syöpäläisiä? Niin kuin rikollisjoukkue ne saattoivat öisin hyökätä nukkuvien ihojen ja kehojen kimppuun ja tartuttaa viruksiaan. Niin levisi poliokin ennen rokotuksia, kenties malaria ja muut vitsaukset.

Ilmarin silmiin sattui kartalta Savitaipale. Hän muisti, että koulukaveri oli ollut koko ikänsä opettajana Savitaipaleen Yhteiskoulussa. Kyösti oli juossut pikamatkoja ja aika hyviä aikoja, vaikka Suomessa oli hyvä taso tuohon aikaan pikamatkoilla. Voitto Hellsten saavutti pronssia Melbournessa, olympialaisissa. Välieräaika oli 46,1, joka on hyvä aika nytkin. Ignatjew, venäläinen, sai myös pronssimitalin. Siitäkin vihjailtiin, että sai suurvaltalisää. Maalikamera oli näyttänyt Voittoa kolmanneksi. Hopeaa sai Haas, saksalainen, joka usein hävisi Hellstenille.

Ilmari Purtonen päätti lähteä perheensä kanssa Savitaipaleelle katsomaan tontteja. Mikä on tuo Savitaipale? Vastauksena voisi sanoa, että se on kappale Salpausselkää, joka on aikoinaan estänyt Järvi-Suomen valumasta mereen. Jääkaudella on muodostunut sora- ja hiekkaharjumuodostelma. Ja myöhemmin harjut ovat saaneet uhkeat havupuumetsät ja notkoihinsa koivikot. Erikoisinta on harjujen maisemissa supat, joista monet ovat syviä. Savitaipaleella on kaksi suurta järveä: Saimaa ja Kuolimo. Kuolimon nimeä oli Purtonen miettinyt usein ajaessaan. Siinä riitti vatvomista. Oliko muinoin kuollut

monta järvessä tai sen rannoilla? Vai oliko nimi johtunut saamenkielestä? Hän muisti saamenkielessä nimen viittaavan kalaan ja kalastamiseen. Joka tapauksessa nimen tarkoitus oli tietymättömissä. Järvi oli kaunis ja monin paikoin syvä. Niinpä Etelä-Suomen ainoa nieriäsuku eli ja kasvoi järvessä. Purtosen mieleen tulivat Kanadan kalavedet. Ne olivat ainoa asia, joita hän ikävöi. Harmaanieriä oli petokala, jota on todella kiihottavaa kalastaa. Se oli vain yksi monista kalalajeista, joista löytyi kuningaslohesta lähtien, tsawatskaa, hän oli yrittänyt turhaan lausua oikein intiaanien kielellä. Purtonen tiesi, että Kuolimon nieriää elvytettiin ja se oli rauhoitettu monin paikoin järvessä. Hänellä ei ollut halua pyydystää sellaista kalaa, mutta muita kaloja hän tahtoi kalastaa Kuolimosta.

Purtosen perhe varasi tontin Savitaipaleelta ja pian sen jälkeen tapasimme. Tosin hän etsi minut ja kertoi suunnitelmastaan penkoa TV: n ja minun kohtausta, joka oli muuttanut elämäni.

4 Tutkinta

Ilmari Purtonen soitti kännykkääni ja esitteli itsensä. Samalla hän kertoi asiansa ja kysyi, olinko minä halukas palauttamaan mieleeni ajat 1970 ja Karpon TV-ohjelman, jossa olin ollut osapuolena. Mietin hetken ja vastasin myöntävästi. Sovimme tapaamisen kotonani, jossa asuin yksin. Vaimoni ei ollut halukas muuttamaan Savitaipaleelle. Kun kohtasimme, tein sellaisen havainnon, että Ilmari muistutti kaimaansa, Ilmari Turjaa, tosin Purtonen oli suurempi ja nuorempi mies. Ilmari Turjan olin tavannut Kuopion Kaupunginhotellissa 1960-luvun alussa, kun hän teki levikkityötä Uuden Kuvalehden päätoimittajana. Meneillään oli rasvaskandaali, josta Turja kirjoitti. Muistan kysyneeni häneltä, että eikö pelota yhtään, kun vastassa on suuri rasvakonserni?

- Ai että peloota? sanoi hän ja katsoi kuin poikaansa. - On sitä katoottu isojakin herroja, jopa itteesä Marsaalkkaa.

Lopetin kyselyn peloista ja vaihdoin aihetta.

Kysyin:

Lieneekö palstatilaa, jos tarjoan pakinoita tai juttuja?

Tilaahan löytyy, jos rima ylitetähän tai jos ei ylitetä niin alitetahan kuten Linna. Turha sitä rimaan läpi on poraata, hän juttelee.

Tulin siitä niin iloiseksi, että siihen jäivät kyselyt. Mielessä vain pyöri ajatus, että mikä ero on Irmarilla ja Ilmarilla. Algoth Tietäväinen, Untola, käytti myös Irmari Rantamalan salanimeä.

Niin alkoi Ilmari Purtosen ja minun yhteisaika. Samalla sai tutustua hänen perheeseensä. Pakosta on myönnettävä, että se oli elämäni käännekohta. Eikä vähiten hänen Eila-vaimonsa tuttavuus. He tekivät elämälleni jotakin uutta. Nähtävästi Purtonen oli käynyt tutustumassa Suomen TV:n arkistoihin, koska hänellä oli selkeä kuva ohjelmasta, jossa esiinnyin.

Hän aloitti:

Että ihan norjalaanen villapaita oli kauppiaalla?

Muistin silloin asian:

Valkoinen se oli.

Ja miestä pelootti niin, että hooussut tutis.

Ihan mahdoton paikka. Hävettää vieläkin. Kirjeitse pyysin Hannu Karpolta anteeksi, että niin heikosti osasin esiintyä. Elämäni suurin moka. Samassa ohjelmassa oli toinen kauppias, joka kiroili niin perkeleesti.

Vastaasiko Karpo kirjeeseesi?

Kirje ei ole tallessa, mutta muistan lauseen, että reippaastihan sinä esiinnyit.

Arveleenpahan vaan, että Hannu Karpoa häveetti. Veikkaanpa, että hänen