Ilolintu: Mustaa noituutta, #1

By Saskia Walker

Erotiikkaa kostoa ja taikuutta…
Taskillin kolme sisarusta elävät Skotlannissa, historian pimeällä aikakaudella,jolloin noituus voi johtaa kuolemaan… tai syntiseen iloitteluun…

Jessica Taskill on kokenut elämässään kovia ja joutunut ryhtymään ilotytöksi pysyäkseen hengissä. Eikä Jessie häpeä ammattiaan – hän nauttii siitä jopa niin, että kaupunkilaiset ovat antaneet hänelle lisänimen Dundeen portto. Enemmän kuin ammattinsa vaaroja, Jessie pelkää synkän salaisuutensa paljastumista: taipumusta noituuteen. Hän haluaa vain koota matkarahat ja palata synnyinseudulleen pohjoiseen löytääkseen perheensä.

Kun Gregor Ramsay näkee Jessien, hänessä herää ensin himo. Sen jälkeen hänessä herää ajatus mahdollisesta yhteistyöstä – naisen palkkaamisesta vihamiehen viettelyyn. Maailmaa nähneenä miehenä Gregor ei usko noituushömpötyksiin, mutta saa huomata löytäneensä täysin estottoman naisen, jonka lumoa hän ei voi itsekään vastustaa.

"Polttavan kuumaa! Tarina Jessiestä ja Gregorista on taitavasti kirjoitettu. Saskia Walkerin lahja on, että hänen luomiinsa hahmoihin voi samaistua." - Sweet Reads

• Language: Suomi
• Publisher: Saskia Walker
• Release date: Mar 25, 2018
• ISBN: 9781386511786

Saskia Walker

Award-winning British author Saskia Walker first dreamed of writing her own stories when she discovered a handful of romance novels stashed away in her school library. An avid reader, she lapped up the adventures and the life-affirming emotion she found there. As well as fantasy and romance, Saskia writes paranormal, historical and contemporary fiction, with a special interest in witchcraft. Saskia's short stories have now been published in over one hundred international anthologies and magazines. Her novels have been published by two New York publishing houses as well as several smaller publishing houses. To her absolute delight two of her novels won Passionate Plume awards, and her work has twice been nominated for a Romantic Times Magazine Reviewers' Choice Award. Her Witches of Scotland series was widely translated and became a Scandinavian bestseller. In 2015 she became a USA TODAY bestselling author. It's been an amazing journey. Saskia is now a full time author and she has many more stories to tell. Saskia is happily settled in Yorkshire in the north of England, with her real-life hero, Mark, and a houseful of felines. 

Book preview

Ilolintu

Erotiikkaa kostoa ja taikuutta...

Taskillin kolme sisarusta elävät Skotlannissa, historian pimeällä aikakaudella,jolloin noituus voi johtaa kuolemaan... tai syntiseen iloitteluun...

Jessica Taskill on kokenut elämässään kovia ja joutunut ryhtymään ilotytöksi pysyäkseen hengissä. Eikä Jessie häpeä ammattiaan – hän nauttii siitä jopa niin, että kaupunkilaiset ovat antaneet hänelle lisänimen Dundeen portto. Enemmän kuin ammattinsa vaaroja, Jessie pelkää synkän salaisuutensa paljastumista: taipumusta noituuteen. Hän haluaa vain koota matkarahat ja palata synnyinseudulleen pohjoiseen löytääkseen perheensä.

Kun Gregor Ramsay näkee Jessien, hänessä herää ensin himo. Sen jälkeen hänessä herää ajatus mahdollisesta yhteistyöstä – naisen palkkaamisesta vihamiehen viettelyyn. Maailmaa nähneenä miehenä Gregor ei usko noituushömpötyksiin, mutta saa huomata löytäneensä täysin estottoman naisen, jonka lumoa hän ei voi itsekään vastustaa.

Polttavan kuumaa! Tarina Jessiestä ja Gregorista on taitavasti kirjoitettu. Saskia Walkerin lahja on, että hänen luomiinsa hahmoihin voi samaistua. - Sweet Reads

1

Dundee, 1715

Ensinnä Gregor Ramsay pani merkille ilolinnun pakarat. Vaikea niitä olikin olla huomaamatta naisen painiskellessa toisen saman ammatin harjoittajan kanssa dundeelaisen krouvin sahanpuruisella lattialla. Naisen takamus ei ollut se tekijä, jonka perusteella hän alkoi harkita tätä avustajakseen, mutta näky esti häntä jatkamasta matkaansa.

Gregor oli kaivannut vain kolpakollista olutta, ainakin alkajaisiksi. Krouvista kantautuva meteli oli viitannut ikävyyksiin, ja hän oli aikonut kääntyä toisaalle. Naisellisesti pyöristyneet istumalihakset muuttivat hänen mielensä.

– Varokaa! joku huudahti naisten kieriskellessä lattian poikki keskittyneenä kamppailuun, joka paljasti katsojille entistä enemmän paljasta ihoa.

Miehet löivät vetoa mittelön voittajasta antamalla kolikoita krouvin perällä seisovalle miehelle. Naiset sinkosivat toisilleen pilkkasanoja, ja muodokkaan ahterin omistaja tuntui heittäytyneen taisteluun täysin innoin.

– Senkin nälkäviulu, nainen kivahti ja nakkasi mustia hiuksiaan taaksepäin. – Mies haluaa naisen, josta saa kunnolla kiinni.

Punapää sähähti. Tämä ei miellyttänyt samalla lailla Gregorin silmää.

Gregorin huomio kohdistui mustatukkaiseen naiseen, joka yritti painaa vastustajansa tantereeseen. Onnistuttuaan siinä tämä vangitsi punapään alleen ja kumartui näykkäämään punapään olkapäätä. Päällys- ja alushameiden hulmahdus näytti katsojille vilauksen mustatukkaisen naisen reisistä ja takapuolesta – ja kirvoitti yllytyshuutoja. Katsojien ilmeet osoittivat, että muutkin kuin Gregor tuumivat, millaista olisi antautua lemmenleikkiin naisen kanssa.

– Mistä erimielisyys sai alkunsa? Gregor kysyi viereensä osuneelta hampaattomalta ja muutenkin rähjäiseltä miehenpuolelta.

– Eliza, tämä vastasi ja nyökkäsi punapäätä kohti – syytti Jessietä... mies viittasi mustatukkaiseen naiseen – siitä että tämä oli viekoitellut hänen asiakastaan. Mies alensi ääntään. – Dundeen portto... sillä nimellä Jessietä kutsutaan. Mies nyökkäsi ja lisäsi: – Hän vaati ratkaista tappelulla, kumpi lähtisi asiakkaan matkaan.

– Dundeen portto, Gregor toisti. – Kuinka hän on hankkinut niin ylvään lisänimen?

Mies naurahti. – Se johtuu hänen kipakasta mielenlaadustaan. Hän ei tyydy vain makaamaan liikkumattomana ja korjaamaan palkkiotaan.

Leimahtava luonne. Kiintoisaa. Kenties onni oli ohjannut Gregorin kaikista Dundeen krouveista juuri siihen. Hän oli tullut kaupunkiin saatellakseen aluksensa, Libertasin, matkaan ilman häntä. Koskaan ennen ei sellaista ollut tapahtunut, ja hankkeen luonne sekä ympäristön vieraus pyrkivät hermostuttamaan häntä, ja siksi hän oli katsonut kaipaavansa oluen ennen kuin palaisi Fifen puolelle.

Ratkaisu vaikutti onnistuneelta, ainakin näkymien suhteen. Taistelun palo kerrassaan hehkui Dundeen portosta, eikä hän näyttänyt piittaavan vähääkään ulkonäöstään. Hän pidätteli vastustajaansa paikoillaan, tarttui tätä esiin pullahtaneesta rinnasta ja kouri toisella kädellä jalkoväliä vaatteiden läpi. Hän näytteli häpeämättömästi lemmenaktia lantion liikkeellään ja käsi mukamas miehen elimenä. Gregorin mielessä alkoi itää ajatus. Viekoittelevasti hymyilevästä ilolinnusta saattaisi olla hyötyä hänen pelissään. Huhu tiesi kertoa, ettei hänen vihamiehensä pystyisi vastustamaan ainuttakaan muodokasta naikkosta. Ehkäpä hän voisi esitellä nujakan jälkeen naiselle ehdotuksensa.

Yleisö huusi suosiotaan, ja alakynteen jäänyt punapää tavoitteli vastustajaansa pitkillä kynsillään. Portto väisti sivalluksen vaivattomasti.

– Kuka ottaa vastaan vetoja? Gregor kaivoi kolikoita taskustaan. Häntä kiinnosti tietää, kuka käytti valtaa siinä paikassa.

– Ranald Sweeney. Puhekumppani viittasi täyteen ahtautuneen huoneen toiselle puolelle.

Ranald Sweeney oli luihun näköinen, kaikkea muuta kuin luottamusta herättävä miekkonen. Tämä virnisteli leveästi, puristi kolikoita kädessään ja jutteli vieressään olevan miehen kanssa. Gregor arvioi molemmat katseellaan. Parittaja oli siivoton ja omahyväinen. Toinen mies, varmaankin mainittu asiakas, kantoi päässään puuteroitua peruukkia. Hänen takkinsa oli valmistettu koristekirjotusta silkistä ja solmionsa oli parasta puuvillaa. Suurellisesta vaatetuksestaan huolimatta hän näytti olevan satamakapakassa kuin kotonaan – varakas mies, joka tunsi houkutusta elämän nurjempaa puolta kohtaan. Eikä osannut peittää varallisuuttaan riittävän hyvin.

Gregor lähti hakeutumaan baaritiskille. – Olutta, hän tilasi ja sujautti kolikon puutiskille.

Krouvari täytti hänen kolpakkonsa kääntämättä katsettaan yhteenotosta.

Juoma oli luokattoman huonoa, ja Gregor epäili kitkerän jälkimaun tuntuvan suussa vielä pitkään. Hänen takaansa kantautui huudahdus, ja joku törmäsi takaapäin häntä vasten. Gregor palautti kolpakon tiskille ja kääntyi kasvokkain Jessien, mustatukkaisen naisen kanssa.

– Anteeksi vaan. Nainen arvioi hänet päästä jalkoihin. Tämän silmissä pilkahti kiinnostuneesti.

Gregor nyökkäsi. Jessien hiukset harottivat valtoimenaan, ja vaikka tämä oli pesun tarpeessa, huulet suorastaan kutsuivat suudelmaan. Gregor huomasi liikettä naisen takana ja toisti nyökkäyksensä. – Vastustajanne lähestyy.

Jessie astahti sivuun.

Toinen nainen törmäsi Gregoriin. Hän antoi punapään tavoittaa tasapainonsa ja ohjasi sitten tämän takaisin nujakkaan. Jessie palkitsi Gregorin silmäniskulla ennen kuin ponnahti tappelun tiimellykseen.

Gregor silmäili väenpaljoutta kulautellessaan oluttaan. Hän oli palannut Skotlantiin yhdentoista vuoden poissaolon jälkeen. Hän oli matkustellut maat ja mannut ja palannut kolme viikkoa sitten kotiinsa, maahan joka oli yhdistynyt vastentahtoisesti Englannin kanssa. Paljon oli kuitenkin ennallaan. Sodat ja vastoinkäymiset olivat kurittaneet Dundeeta ennenkin, ja aina se oli selviytynyt. Kaupungin kukoistus perustui satamaan, jonka kautta aluksia tuli kaikkialta maailmasta Tay-joelle. Yksitoista vuotta sitten hän oli lähtenyt Fifesta vailla pennin killinkiäkään. Merenkulkijan elämä oli tarjonnut hänelle tilaisuuden palata syntyseudulleen vauraana miehenä. Hän omisti nyt osuuden aluksesta, jolle hän oli alkujaan pestautunut palkolliseksi.

Kamppailun keskeltä kajahti kirkaisu. Katselijat alkoivat perääntyä kauemmaksi. Gregor haki katseellaan syytä tunnelman muutokseen ja totesi, että hänen olisi kannattanut panna lanttinsa likoon. Ottelu oli päättynyt Jessien voitoksi.

Eliza oli lyyhistynyt vastustajansa jalkojen juureen mutta toipui kylliksi iskeäkseen takaisin. Hän kohotti vapisevan kätensä ja kirosi voittajaansa. – Noitakonsteja! Hän käytti noitakonsteja minua vastaan.

– Hiljaa, Eliza, syytetty käski harmin puna poskillaan. – Voitin sinut reilusti.

– Noitakonsteillapa, Eliza kivahti. – Hän myrkyttää meidät kaikki myrkkyjuomillaan ja vierasmaalaisilla sanoillaan.

Väkijoukossa syntyi kuisketta.

– Minä näin sen, muuan katsojista vahvisti. – Hän pyöritti silmiään, ja Eliza haukkoi henkeään kuin tukehtumaisillaan. Kaksi miestä tarttui Jessietä käsivarsista, ja tämä alkoi kirota ja rimpuilla vapautuakseen.

Lattialla viipyvä punapää piti kättä kaulallaan kuin olisi haukkonut henkeä.

Joku oli ehättänyt kadulle huutamaan seriffin apulaista pidättämään Jessica Taskillia, noitahuoraa. Gregor oli kuullut poikasena tarinoita noidista ja näiden synneistä. Papit saarnasivat paholaisen kanssa liittoon ryhtyneiden viheliäisyydestä, hirttäjäisistä ja polttorovioista. Paljon oli sittemmin muuttunut, mutta paljon oli ennallaan, ja noitasyyte saattoi yhä johtaa kuolemantuomioon.

Gregor tuumi, että hänen pitäisi päästä paluumatkalle Fifeen. Illan ohjelma ei kuitenkaan ollut vielä lopussa. Jessica Taskilliksi mainittu nainen rimpuili raivokkaasti ja suomi vangitsijoitaan kiivain sanoin. Sellainen nainen saattaisi sopia kuin sopiakin hänen kaavailemaansa tehtävään. Jos hänen onnistuisi pelastaa nainen pinteestä, tämä olisi hänelle kiitoksen – ja palveluksen – velkaa. Hän joutuisi opettamaan naiselle käytöstapoja, mutta se olisi vähäinen rasitus, jos hanke johtaisi hänen vihollisensa perikatoon.

Seriffin apulainen saapui paikalle. – Viedään tyrmään, hän ilmoitti kuultuaan mitä oli tapahtunut.

Kun naista lähdettiin viemään pois, Gregor pani merkille tämän silmien vihaisen leimun ja kuvitteli, miltä nainen näyttäisi lemmenkisailun pyörteissä. Sellainen täky saattaisi hyvinkin tehota hänen viholliseensa. Ja jos hän järjestäisi naisen vapaaksi, tämä jäisi hänelle kiitollisuudenvelkaan ja ottaisi ilomielin töitä vastaan.

JESSIE TASKILL HIEROI kasvojaan ja tuijotti vankikopin kaltereita. Hänelle ei olisi temppu eikä mikään avata lukko ja haihtua paikalta taikakeinojensa avulla, mutta juuri sellaisia taitoja koskeva syytös oli saattanut hänet pinteeseen. Harmillisinta kaikessa oli se, että syytös oli sillä kertaa aiheeton. Hän oli erehtynyt hoitamaan menneenä talvena Elizaa yrttikeitoksellaan, ja siitä hän joutui nyt maksamaan.

Hänen mielialansa olivat heilahdelleet kiivaan suuttumuksen ja syvimmän lohduttomuuden välillä, eikä olo helpottunut, vaikka hän asteli edestakaisin ahtaassa olinpaikassaan. Siellä ei ollut tuolia, ei edes makuusijaa. Ainut valo tuli käytävässä palavista kynttilöistä. Lattiaa peittivät oljet, ja nurkassa oli haiseva ämpäri.

Jessie tähysi kalterien lomasta käytävään. Vartija mutusteli kanankoipea kuin muistuttaakseen häntä nälästä. Taian keinoilla hän voisi siepata loput vartijan iltaruoasta omiin suihinsa. Ajatus houkutteli. Houkutus käyttää synnyinlahjana tullutta erityiskykyä kävi päivä päivältä voimakkaammaksi, mutta jos yksikin ihminen tapaisi hänet niistä puuhista, hän killuisi hirressä ennen aamunkoittoa. Oli hänellä sentään yksi valtti hihassaan. Seriffin apulainen lukeutui porttolan vakioasiakkaisiin, eikä tämä varmasti halunnut tietoa levitettävän. Jessie vaipui istumaan oljille ja tuumi, että siihen verrattuna jopa surkea loukko, jossa hän asui kuuden muun naisen kanssa, tuntui varsinaiselta palatsilta.

Eliza oli yksi hänen asuinkumppaneistaan. He olivat kokeneet yhdessä niin myötäisen kuin vastaisenkin, ja silti Eliza oli käynyt hänen kimppuunsa. Koskaan ennen ei heidän erimielisyytensä ollut johtanut sellaisiin seurauksiin. Kaikki oli lähtenyt siitä, että Elizan asiakas oli mieltynyt Jessieenkin, ja Ranald oli pyrkinyt mainostamaan tyttöjään kunnon tappelun välityksellä.

Ranald ei ilahtuisi tapahtumien saamasta käänteestä. Tiedä vaikka karkottaisi hänet tallistaan ja pitäisi haltuunsa uskotut tienestit.

Ei onnistu, Jessie vannoi itsekseen. Vaikka hän joutuisi turvautumaan taian keinoihin, hän ei luopuisi toivostaan, unelmastaan. Hän ei ollut soveltanut salaista kykyään sitten edellisen talven ja oli siksi nukkunut yönsä paremmin. Ongelmana ei ollutkaan itse taikamahti, vaan muiden suhtautuminen, mistä hän oli tullut tietoiseksi jo varhaisina vuosinaan. Yhtä kaikki hän oli tuntenut voimansa puhkeavan viime kuukausien aikana kukkaan. Ikään kuin nuori tyttö olisi kypsynyt naiseksi.

Käytävästä kantautuvat äänet houkuttelivat Jessien kaltereiden luo. Vartijan seuraan oli liittynyt toinen mies – asusta päätellen pappi. Jessie vaipui kyykkysilleen ja huokaisi. Hän joutuisi kuulemaan saarnan hurskaan ja Jumalalle otollisen käytöksen sekä sielun pelastuksen tarpeellisuudesta. Hän oli kuitenkin hakenut äitinsä suvun lailla sielulleen tyynnytystä luonnon, ei kirkon helmasta.

Kunhan hän saisi kokoon hieman rahaa, hän lähtisi pohjoiseen, Skotlannin ylämaille, missä hänenlaisiinsa suhtauduttiin armollisemmin. Siellä hän voisi antaa lahjansa kehittyä ja kasvaa tahtonsa mukaisesti. Peritty taian taito pyrki esiin, eikä sitä käynyt pidätteleminen loputtomiin. Ylämailla hän voisi elää ilman pelkoa. Kotiin, hän toisteli mielessään. Kotiin ja omieni pariin. Se oli hänen unelmansa.

Jos sen päivän tapahtumista saattoi mitään päätellä, unelma ei muuttuisi todeksi. Ellei hänen onnistuisi paeta, hän kokisi äitinsä kohtalon, ja siksi hänen täytyi ottaa riski. Turvautua taikuuteen.

Käytävästä kuului askelia.

Kunhan pappismies olisi lähtenyt, Jessie harkitsisi seuraavia siirtojaan. Jessie nousi, vetäytyi kopin nurkkaan ja risti kätensä rinnalleen. Vartija kilisytti avaimiaan ja työnsi yhden niistä lukkoon. Jessie olisi voinut helpostikin saada sen putoamaan miehen vyöstä, mutta juuri silloin hän ei voinut kykyjään käyttää.

– Sinua onnesti, Jessie Taskill, vartija sanoi. – Sielunpaimen on noussut yösijaltaan rukoillakseen kanssasi.

Jessie puri hammasta ollakseen vastaamatta, että he kulkivat uskossaan eri teitä. Helpoimmin hän tiesi kuitenkin pääsevänsä papista eroon pitämällä suunsa kiinni ja näyttämällä katuvaista ilmettä.

Pappi tuli vankikoppiin ja vartija lukitsi oven tämän takana. – Huutakaa, jos hän yrittää temppuilla.

Jessie loi ensi silmäyksen pappiin. Miehellä oli päässään leveälierinen hattu ja pää painuksissa, joten kasvonpiirteitä oli vaikea erottaa. Vartija pani kynttilän käytävän seinällä olevaan lampettiin. Pappi oli pitkä ja harteikas, toisin kuin kirkonmiehet yleensä. Yllään tällä oli pitkä, tumma ylös saakka napitettu papinkauhtana, mutta Jessie näki komean sormuksen miehen pikkusormessa ja kalliit nahkasaappaat jaloissa.

– Kiitos, pappi sanoi. – Luen pari rukousta onnettoman tytön sielun hyväksi, ja kutsun teitä, kun olen valmis lähtemään.

Vartija nyökkäsi ja marssi pois.

Pappismies piti päänsä painuksissa, kunnes vartijan askelet loittonivat käytävässä. Jessie kumartui eteenpäin kiinnostuneena. Miehen leuka oli vankka, ja kun tämä kääntyi kuuntelemaan vartijan menoa, Jessie erotti leveät, aistilliset huulet ja arven, joka kulki suupielestä poskipäähän.

Sama arpikasvoinen, valpas tummasilmäinen muukalainen, jonka hän oli huomannut katselijoiden joukossa. – Vartija ei tajua yhtään mitään, Jessie kuiskasi. – Kellään papilla ei ole noin komeita saappaita.

– Sinulla on terävä katse ja neuvokas mieli. Mies kohotti hattuaan.

– Te olitte krouvissa, kun minut pidätettiin.

– Niin olin, ja voin toimittaa sinut pois täältä. Palvelusta vastaan.

– Pelastajani, Jessie totesi naurahtaen. Hän ei kaivannut apua, mutta jos hän pääsisi tyrmästä joutumatta käyttämään taikavoimaansa, sen parempi.

Mies nyökäytti päätään. – Palvelusta vastaan.

Sellaisesta avusta Jessie oli valmis suomaan miehelle suosionsa. Tämä oli tuimasta katseestaan ja kasvoja rumentavasta arvesta huolimatta vahva ja puoleensavetävä mies. Miehen olemus henki samaa varmuutta, jota Jessie oli päässyt todistamaan, kun satamaan saapui laivoja ja maihin tuli vierailla mailla kulkeneita matkustavaisia. Hänen menettämänsä asiakas oli ollut vauras, mutta tämä mies oli lisäksi komea ja kaikesta päätellen elinvoimainen.

Silti Jessie arvioi miestä varovaisesti. Miksi mies oli ryhtynyt sellaiseen yritykseen? Sen näköinen mies pystyi hankkimaan helpomminkin vuodeseuraa. Mitä tämä siis hänestä halusi? Ellei miestä sitten kiehtonut tilanteen vaaranalaisuus, kun seriffin apulainen saattaisi palata millä hetkellä hyvänsä.

Mies vilkaisi käytävään, mutta kun tämä käänsi katseensa kohti Jessietä, siinä häivähti huolen asemesta hilpeys. Kaipasiko mies haasteita? Täältä pesee, Jessie tuumi.

Hän lähestyi miestä kädet lanteilla. – Maksan hintanne vastineena vapaudestani.

Ennen kuin mies ehti vastata, Jessie laskeutui polvilleen ja vei kätensä miehen jalkovälissä erottuvalle kohoumalle. Mies avasi suunsa mutta tyytyi odottamaan jatkoa. Varmaankin tämä oli aikonut vaatia palkkiotaan heidän päästyään pois tyrmästä. Jessien suonissa kohiseva uhma vaati häntä kuitenkin katsomaan, miten mies reagoisi hänen tekemäänsä aloitteeseen.

Mies ei sysännyt hänen kättään sivuun. Nähdessään merkitsevän hymyn kaartuvan miehen huulille Jessie tiesi, ettei mies aivan vähästä hätkähtänyt. Hän painoi kätensä lujemmin miestä vasten ja kohotti katseensa. – Ettekö pelkää, että meidät tavataan itse teosta?

– Olin alun perinkin selvillä hankkeen vaaroista, mies vastasi, – jos kohta en kaavaillut tapahtumien etenevän aivan tässä järjestyksessä.

Jessie totesi osuneensa oikeaan miehen aikeitten suhteen. No, jos mies kaipasi vaaraa, niin saamansa piti. Jessie heilautti hiuksiaan taaksepäin, sujutti kätensä kauhtanan suojissa miehen vyölle ja tunnusteli samalla rahamassin painoa.

– Sinä et siekaile, mies totesi.

– En. Hän vei kätensä takaisin miehen nivusten tietämille ja totesi siellä erottuneen pullistuman kasvaneen.

– Iso mies, Jessie kuiskasi kiusoittelevalla äänellä.

– Ja muutun kaiken aikaa isommaksi.

Jessie naurahti hiljaa ja tunnusteli miehen jänteviä reisiä. Hän sujutti käsiään miehen saappaiden reunoille saakka ja palasi sieltä housujen etumuksesta erottuvalle kummulle.

Mies kirosi puoliääneen, katsahti vielä kerran käytävään, ja salli sitten Jessien napittaa kauhtanan auki.

Mies seisoi hänen edessään elinvoimaisena, arvaamattomana, salaperäisenä ja houkuttelevana. Jessie halusi tehdä tälle mieliksi. Kun miehen kuumentunut kalu ponnahti esiin, hän tarttui siihen ja sujutti toisen kätensä miehen palleille. Kaikki miehessä vetosi hänen haluihinsa, ja punnitessaan tämän elintä kädessään hän tunsi jalkovälinsä kostuvan.

Miehen käsi laskeutui hänen omalleen, vangitsi hänet liikkumattomaksi. Näytti hetkisen kuin mies aikoisi pysäyttää hänet. Sitten Jessie tavoitti tämän silmien uskaliaan pilkkeen.

– Joudut polttoroviolle, noitahuora, mies totesi, – jos sinut tavataan rietastelemasta hengenmiehen kanssa.

Jessie kohtasi miehen haastavan katseen. Sillä hetkellä tämä ei näyttänyt vähääkään hengenmieheltä.

Hän lujitti otettaan miehen kalusta ja lipaisi huuliaan. – Jos minä palan, niin tapahtukoon se sitten hyvästä syystä.

2

Kun naisen sievät huulet sulkeutuivat hänen kalunsa ympärille, Gregor tiesi, ettei se riittäisi. Hänen täytyisi tunkeutua naisen reisien väliin. Kun nainen polvistui hänen eteensä ja keskittyi halukkaasti askareeseensa, hänessä heräsi halu selvittää, mitä kaikkea muuta tämä osasi. Siihenkö nainen pyrkikin?

Siinä tapauksessa tämä ei voinut olla järjissään. Vankeus uhkasi heitä kumpaakin, mutta tieto siitä, että vartija oli vain muutaman metrin päässä, tuntui vain yllyttävän naista. Dundeen portto sirotteli suudelmia pitkin hänen kalunsa vartta, puserteli hänen kivespussejaan ja imaisi hänen elimensä nupin kuumaan, kosteaan suuhunsa.

Kalu reagoi kosketukseen heti, ja Gregor kirosi puoliääneen, kun naisen kurkusta kohosi matala äännähdys. Terve järki käski tekemään leikistä lopun, mutta naisen himokkaan suorasukainen tyyli ajoi häntä kaipaamaan lopullista täyttymystä.

Nainen katsahti ylöspäin, ja Gregor tavoitti halun poltteen tämän silmistä. Dundeen portto oli nimensä veroinen, mutta Gregor ei ollut tottunut siihen, että joku nainen sekoittaisi hänen suunnitelmiaan. Tarkoitus oli usuttaa nainen vihollisen kimppuun, joskin Jessie Taskill todisti parhaillaan olevansa tehtävän veroinen.

Kielen jokainen lipaisu saattoi Gregorin entistä himokkaampiin tunnelmiin. Jos he varoisivat pitämästä meteliä, kenties... Gregor upotti kätensä naisen hiuksiin. – Olet häpeämätön.

Nainen vetäytyi eroon hänestä ja huokaisi tyytyväisesti. – Totta, mutta en havaitse äänessänne moitetta.

Äänensävy oli huvittunut. Nainen piteli toisella kädessään hänen jäykkää kaluaan ja kumartui nuolaisemaan kireää ihoa terskan takana, viekoitellen häntä ilmeisen harkitusti.

– Ei siinä ollut moitetta, mutta meidän täytyy lähteä täältä, ja pian sittenkin.

Käytävässä tuntuva veto liikutti varjoja, ja vartija kuului hyräilevän itsekseen.

Kieli sipaisi uudelleen Gregorin kalun kärjen alasivua. Sitten huulten kuuma, kostea puristus pakotti hänet seinää vasten. Nainen hallitsi ammattinsa, hallitsi hyvinkin.

Vilkaistessaan