Liittomies matkailee

By Pertti Sulasalmi

Kahdessa pitkässä novellissa eletään 1990-luvun puoliväliä.

Ammattiliitolle on tullut mahdollisuus Neuvostoliiton hajoamisen myötä suunnata joka vuosi Viroon. Niin tälläkin kertaa, kun Ylermi liiton muiden työntekijöiden kanssa lähtee viikonlopuksi Saarenmaalle. Siellä joudutaan tilanteisiin joiden ratkaiseminen ei ole aina helppoa ja kaiken lisäksi porukan tietoon tulee, että liiton puheenjohtaja on jättämässä liiton. Ovatko Saarenmaalla aikaansa viettävät liian kaukana päätöksenteosta?

Toinen tarina kuvaa liiton toimitsijaa, jolle Salvador Dalin maalaukset ovat osa elämää. Hän suuntaa liiton toimintaan pettyneenä etsimään liitolle puheenjohtajaa mukanaan kirja Dalin surrealistisista maalauksista. Matka alkaa junalla ja jatkuu bussilla. Mukaan tulee sekalainen joukko porukkaa, joiden tarkoitusperiä ei voi tietää. Näyttää siltä, että liittomies on menettämässä otteensa ja joutuu mahdollisesti palaamaan työpöytänsä ääreen ilman tuloksia.

• Language: Suomi
• Publisher: BoD - Books on Demand
• Release date: May 7, 2024
• ISBN: 9789528073673

Pertti Sulasalmi

Pertti Sulasalmi on eläkkeellä oleva AKT:n työsuojelusihteeri. Hän on kirjoittanut aiemmin kolme kirjaa. Maantiekiitäjä (omakustanne 2012), Harrikalla Jenkeissä (Mediapinta 2022) sekä Liittoherran valinta (BoD 2023). Sulasalmi on opiskellut kirjallisuutta Kriittisessä korkeakoulussa sekä kirjoittanut kolumneja ja muita lehtijuttuja useisiin lehtiin.

Book preview

Kiitos Esko, että olet jaksanut lukea tarinoitani.

Sisällysluettelo

Tavallinen matka

Epätavallinen matka

Tavallinen matka

1

"Viisimiljoonaisen kansan sisään on edunvalvonnallisista syistä perustettu tuhansia järjestöjä. Ne käyvät sisäistä taisteluaan reviiristä, joskus sisäisesti joskus ulkoisesti.

Järjestöt ovat mukana yhteiskunnassa itsestään selvyytenä.

Niiden toimintaa ei kukaan kyseenalaista. Järjestöt ovat iilimatoja, jotka ovat kiinni jokaisessa jäsenessään, valvovana ja ohjaavana loisena.

Eikö ihminen pärjää yksinään?

Ihminen pyrkii luottamaan ihmisiin, mutta tarvitsee järjestöä samanhenkisten tovereiden löytämiseen. Ja sitten ollaankin kuppikunta.

Tätä varten siis ollaan. Yritetään olla merkittäviä. Joskus siihen pystytäänkin.

Järjestössä elellään kahdessa kerroksessa. Yläkerrassa istuvat palveltavat ja alakerrassa palvelijat, kuten herraskaisissa taloissa pitääkin.

Yläkerta on vallanhimoisten ihmisten temmellyskenttä.

Alakerrasta taas yritetään päästä yläkertaan heti, kun tilaa vaan löytyy."

Ylermi sulki tietokoneen. Häntä hymyilytti sanojen suoruus.

Sille ei voinut mitään, että tuo siihen tuli. Ylermiä helpotti, kun hän sai ne koneelle varastoon. Hengitys kulki jotenkin kevyemmin.

Hän nojautui toimistonsa tuolissa taaksepäin ja laittoi kätensä ristiin niskan taakse venytellen sillä tavalla selkäänsä.

Hän on lähdössä matkalle. Hän toivoi siltä uusia kokemuksia.

Kotona oli jatkuvasti ongelmia, siellä ei onnellisuus enää löytänyt paikkaansa. Vaimon kanssa ei toiminut muu kuin seksi. Sitäkin tehtiin ainoastaan silloin, kun vaimo halusi.

Työssään hän tuntui viihtyvän huonommin ja huonommin.

Kaikki oli päätöntä lentoa ongelmasta ongelmaan. Kukaan ei pystynyt kertomaan, miksi ongelmien määrä oli aina vakio. Se oli kuin kaava.

Ylermi mietti viimekertaista matkaansa, jolla hän oli tavannut Meriken. Ehkä hän tapaisi naisen taas. Se painoi esiin kuin paluu jokavuotiselle marjapaikalle.

Hänen työtoverinsa Kosti tuli samalla sisään ja istuutui huoneessa olevalle sohvalle.

-Joko on matkakuumetta, hän kysyi.

Ylermi naurahti ja pyöritti päätään. Hän katsoi oven vieressä olevaa laukkuaan. Hän nousi ylös ja avasi työpöytänsä ylimmän laatikon.

-Ottasko sitä nää kortsutkin mukaan, eihän sitä koskaan tiedä mihinkä rakoon sitä joutuu.

Ylermi naurahti sutkautukselleen. Hän pakkasi Sultanin raidallisen matkalaukun sisätaskuun.

Ylermi oli pukeutunut sinisiin Lee-farkkuihin ja punertavasävyiseen puvuntakkiin. Kauluspaita oli rennosti ylhäältä auki. Pukeutumistyyli vaikutti nuorekkaalta, mutta kasvoissa näkyi jo muutama ryppy.

-Ne jotka sinut tuntee niin tietää, että tavaraa on käytössä.

He katsoivat toisiaan ja höräyttivät pienen naurun.

Kiharatukkainen Kosti oli tyyliltään vanhanaikaisempi. Hän luotti kravattiin ja suoriin housuihin.

Kulutettiin perjantain iltapäivätunteja. Pöydällä olevat jutut saivat olla levällään maanantaihin.

-Perhana, kun muija aina tekee mulle aamusta tyhjennyksen, kun on matkallelähtö, Kosti naureskeli.

Hän nosteli tummien housujensa kaulusta ylöspäin, vatsa tahtoi saada housut valumaan.

-Meillä ei sellaisesta ole pelkoa. Muija uskoo minuun sataprosenttisesti, Ylermi vakuutteli virnuillen.

-Juodaas vielä kuppi kahveeta ennen lähtöä vai mennäänkö olusille, Kosti kysyi.

Ylermi katseli seinälle olevaa pankin lahjoittamaa graniittista kelloa.

-Se näkyy kohta olevan piikissä.

-Sitten otetaan, kuhan lähetään ne oluset, Kosti päätti asian molempien puolesta.

He siirtyivät toiseen huoneeseen, jossa heidän yhteinen toimistonhoitajansa Kerttu lueskeli Kansan Uutisia.

-Vai et saanu äijältäs vapaata, Kosti sanoi ja läimäytti Kerttua takamukselle.

Kerttu ei tästä numeroa nostanut. Kosti oli tehnyt näin jo viisitoista vuotta. Ylermi ei olisi pystynyt samaan. Naisen tuli päättää miten ja milloin kosketus oli sallittua. Kopeloiminen ei olisi tullut kuuloonkaan.

-Jos ei meillä olisi ollut Kirsin sellonsoiton lopputyötä musiikkiopistossa, niin matkalle tultais, Kerttu sanoi hieman punastuen. Samalla hän heitti ohuen lehden sivuun.

Iltapäiväaurinko taittui pystysuorien sälekaihtimien välistä sisään. Se antoi myymälätilaan tehtyyn toimistoon valoisan ilmeen.

Suurella kahvipöydällä olevassa esitteessä kerrottiin Kuressaaren kylpylöistä. Ne olivat esitteen mukaan keskitasoisia. Yöpyminen maksaisi täyshoidolla 120 markkaa.

Ylermi selaili esitettä ylimalkaisesti. Saarenmaa oli kiehtova paikka. Luonto oli rehevää ja ihmiset luotettavan tuntuisia.

Vaalea Merike oli lähettänyt postikortinkin ja Ylermi oli puolestaan soittanut naiselle hänen työpaikalleen Kuressaaren Stadion hotelliin.

Kun Ylermi oli kertonut Merikelle tulevansa Kuressaareen, nainen oli vaikuttanut vaisulta. Ylermi jäi puhelun jälkeen onnettomaksi. Lemmen kaipuun tuoma tuska ei ole hyvä olotila.

-Ei nyt me kyllä mennään, kurkkua alkaa jo rypistämään, Kosti sanoi ja käveli lattiaa edestakaisin.

-Tilaahan Kerttu vielä takso, että saa tuon hätähousun matkaan.

-Mikä se takso muka on, Kerttu hymyili punaisilla huulillaan.

-Takso on sama kuin taksi, mut se on eestin kielt.

2

Terminaalissa oli iloinen kuhina. Erilaisia ryhmiä oli kokoontunut ympäri hallia. Lippuluukuilla oli jonoja, joiden välistä pujotellen Ylermi ja Kosti lopulta löysivät omat työtoverinsa.

-Tossa sun maihinnousukorttis ja tervetuloa matkalle, Emppu sanoi. Hän oli järjestänyt matkan ja toimi epävirallisena matkanjohtajana.

Emppu oli entinen kommunisti ja nykyinen vasemmistoliittolainen. Pulleat posket ja vähän punertava nenä, jossa oli pieni paiseentapainen, olivat Empun tuntomerkkejä. Kosti irvaili usein Empulle tämän nenästä.

-Sulla on päässy toi punikki oikeen ihon alle.

Emppu ei leikistä suuttunut, vaan tokaisi takaisin.

-Antovat mullen siellä Neuvostoliitossa liikaa värjättyjä juomia, ois pitänyt pitäytyä kirkkaissa.

Passintarkastajat sytyttivät valot koppiensa yläpuolelle.

Mentiin uuteen jonoon ja hiljaa laahustaen edettiin tarkastajan eteen.

-Tässä on valtakunnan rumin mies, Kosti sanoi ojentaessaan passiaan vakavanaamaiselle nuorelle passintarkastajalle.

Tarkastaja ei puhunut mitään, katsoi vain passia ja siirsi sitten katseensa Kostin punakoille kasvoille.

-Seuraava.

Passi siirtyi taas Kostille, joka tyytyväinen ilme kasvoillaan astui odotushalliin.

-Onko se kantosiipi jo tullut, hän sitten kysyi Ylermiltä, joka katseli hänen takanaan hallin ikkunoista laiturille.

-Se on muuten katamaraani, taitaa olla sulle liian vaikea sana.

Puheenkohinan nousu paljasti, että menopelin lastaus voitiin aloittaa.

"Ihmiset eivät liiku ilman merkinantoa, pulistaan kuin mullilauma, Ylermi ajatteli filosofisesti.

Jokaista askeltaan tarkastaen ihmiset kävelivät ensin ulos laiturille ja sitten kohti pientä apusiltaa, josta katamaraanin sisuksiin astuminen sujui vaivatta.

Alus näytti siistiltä. Siniset penkit olivat leveämmät kuin lentokoneessa. Jalkatilaakin oli enemmän. Kosti ja Ylermi saivat seurakseen Jalmarin, joka oli tullut mukaan ylimääräisenä. Hän ei ollut samalta työmaalta, mutta tunsi hyvin Ylermin. He pelailivat viikoittain yhdessä tennistä.

Jalmari tunsi Saarenmaan metkut ja oli eräänlainen asiantuntija. Hänen tehtävänsä oli katsoa, että kaikki palvelut pelaavat. Hän kävi siellä virantoimituksessa, kuten hän Ylermille oli kertonut. -Tää botski on muuten Norjan lipun alla, Jalmari havaitsi.

-Mutta henkilökunta on varmaan Virosta, Ylermi epäili.

-Onkin hyvännäköisiä naisia, tollekin mä antautuisin heti, Kosti kehuskeli samalla kun tummatukkainen nuori nainen pyyhälsi istuinpaikan ohi.

-Kuressaaressa niitä on kymmenittäin ja kaikki laihoja ja kauniita, Jalmari jatkoi.

-Sit hommaat mulle yhden yöksi, katos toi vaatii pitkää hoitoo.

Kosti osoitti jalkoväliään ja naurahti päälle.

-Se on varmasti haarukassa, Jalmari sanoi.

Katamaraani hyrähti käyntiin ja kääntyi joustavasti satama-altaassa kohti merta. Ulapalle päästyään sen vauhti kiihtyi.

Pieni merenkäynti nosti vesitippoja sivulaseihin ja näytti kuin ulkona sataisi. Harmajan jälkeen moottorien ääni vaimeni ja vauhti hiljeni.

-Ne päästää luotsin pois, Jalmari totesi.

Sitten kierrokset jälleen nousivat ja tuntui kuin olisi menty matalalentoa. Virolaiset naiset kuljettivat tarjoiluvaunua pitkin käytävää. Meren lentoemännät olivat työssään.

Matka taittui olutta juoden. Katamaraani haki uraa merestä sitä kuitenkaan löytämättä. Meren aallot olivat voimakkaampia ja aluksen keula veti äkkinäisesti puolelta toiselle.

-Tää on kuitenkin pienempi keinunta kuin Georg Otsissa, Ylermi totesi asiantuntevasti. Häntä kiinnostivat kaikki maailman ihmeet. Tämäkin katamaraanimatka johtui Ylermin halusta kokeilla jotakin uutta.

-Eikös se Otsi laulanu Saarenmaan valssin, Kosti sanoi ja katsoi kysyvästi Ylermiin.

Ylermi tiesi tämän asian saletisti. Sen verran hän musiikkiakin oli kuunnellut. Hän ei kuitenkaan halunnut jatkaa aiheesta, vaan nyökkäsi Kostille vaisusti.

Jalmari nousi ja meni takaosaan.

-Sen täytyy aina välillä sauhuttaa, Ylermi sanoi.

-Kuule tiedät sä, et mullakin oli kotona pieni näytös.

Kosti ryhtyi kertomaan Ylermille pientä riidan poikasta.

Hänen vaimonsa, joka työskenteli pienessä vaatealan yrityksessä, oli mustasukkainen Kostin menoista. Aamulla hän oli sanonut epäilleensä miestään vierailla käymisistä.

Siinä hän oli oikeassa, mutta Kosti oli aina ollut erittäin ovela.

Hänen keinonsa olivat yletön ystävällisyys ja lahjojen osto.

Niillä vaimon ajatukset siirtyivät aina ikuiseen rakkauteen.

Aamulla vaimo oli kuulema osunut herkkään kohtaan. Hän oli löytänyt, etsiessään särkylääkettä Kostin kylpylaukun taskusta, kondomipaketin. Sitä vaimo oli vihapuuskassa heilutellut ensin Kostin silmien edessä ja sitten leikannut kolme jäljellä olevaa saksilla poikki ja heittänyt mieltäylentävästi roskakoriin.

Kosti oli vihainen itselleen. Miksi hän oli pitänyt kondomeja kotonaan, vaikka niille olisi ollut hyvä paikka työssä. Ihan niin kuin Ylermilläkin.

Ylermille Kostin kertoma oli uutta, vaikka mies oli aina kehunut menojaan ja hymyillyt niin kuin 50-vuotias osaa saatuaan uuden valloituksen. Hän ei oman elämäntilanteensa vuoksi osannut myötäelää Kostin ongelmissa.

-Kohta ollaan Tallinnassa, Jalmari sanoi ja näytti viluiselta.

-Siellä on muuten aika myräkkä tuolla perässä. On noissa moottoreissa aika teho.

Aluksessa alkoi jälleen tuo tuttu puheensorina, joka viestitti, että nyt ollaan kohta perillä.

Ihmiset ovat kuin lauma aivottomia olijoita, Ylermi ajatteli. Nytkin kaikkien pitää mennä yhteen läjään tohon oven eteen, vaikka siitä ei mahdu kuin yksi kerrallaan.

Ylermi teki omasta mielestään järkevän ratkaisun ja istahti takaisin tuoliinsa. Kosti nosteli vieressä housujaan ja pyyhkäisi käden selkämyksellä otsaansa.

Toikin alkaa tulla vanhaksi. Jatkuvista laihdutuskuureista ja paastoista huolimatta sen vatsa oli aina kupera. Se osas kyllä pistää aina huumoriksi, kun vatsoista puhuttiin. Sanoko se, että toi kumpukin on pillun kohottajalihas.

Ylermiä hymyilytti. Kosti oli hyvä työkaveri, vaikkakin joskus liian äkkinäinen. Kemiat kuitenkin pelasivat yhteen ja Ylermi tiesi, että Kostia hän ei koskaan älyttäisi.

Ylermi tuli viimeisten joukossa odotushalliin. Häntä haukotteli avonaisesti.

-Sitten kaikki menee samasta passintarkastuksesta, koska tota ryhmäviisumia ei voi muuten käsitellä, Emppu huusi ympäriinsä.

Ruudullisessa takissaan hän oli kuin skottilainen. Nenä loisti ja naamakin oli arpinen kuin viskisiepolla. Ylermi hakeutui Jalmarin luokse passijonossa.

-Perkeleen tungos, eikös meillä ollut aika kiire sinne bussille, Jalmari sanoi.

-Tää jono menee niin kuin se menee, Maj-Brit tokaisi ja käänsi katseensa mielenosoituksellisesti Ylermiin.

Maj-Brit ei pitänyt Jalmarin läsnäolosta. Hänen mielestään Jalmari oli sivistymätön ja puhui korkealta ja kovaa.

Ylermille Maj-Brit oli vaikea tapaus. Aina utelemassa ja mikä pahinta juoruilemassa Kostin ja Ylermin menoista.

Maj-Brit oli saanut yliotteen Ylermistä. Koska mies ei voinut sanoa naiselle pahasti, oli Maj-Brit jäänyt siihen uskoon, että Ylermi oli naisesta kiinnostunut.

-Sillä tekee ittellään mieli olla sun allas, Kosti oli todennut, kun Ylermi oli puhunut Maj-Britin uteluista. -Se ei ole mun tyyppiäni ja sillä siisti, Ylermi oli siihen vastannut.

Maj-Brit oli tärkeä ihminen järjestössä. Hän oli kassanhoitaja ja palkanlaskija. Siksi kaikki kohtelivat ylpeänoloista Maj-Britiä virallisen kohteliaasti.

3

-Kaikki autoon ja nopeasti, Emppu huuteli satamalaitoksen ulkopuolella.

-Pitää ehtiä ajoissa Saarenmaan lautalle.

Tätä kiirettä ei porukka tuntunut ymmärtävän. Turinoitiin vaan kaikessa rauhassa bussin luona ja joku veteli tupakkaa. Ylermi tiesi, että kiire oli todellinen. Viime käynnillä oli jouduttu odottamaan kaksi tuntia lauttajonossa, kun varatulle lautalle ei ehditty. Niinpä Ylermi otti ohjat käsiinsä ja ryhtyi auttamaan ihmisiä bussiin.

-Sitten ei pidetä kusitaukoja, eikä poiketa ostoksilla missään.

Empun ja Ylermin toitottaminen ärsytti ensimmäisenä Jaskan. Hän oli lähes kaksimetrinen 120-kiloinen jässikkä, joka hoiteli työkseen järjestön koulutusasioita.

-Saatana tässä on saatava kyllä vähän niinku limonaadia.

-Nyt ei kertakaikkiaan ole aikaa pysähtyä enää, usko nyt, Emppu intti vastaan. Nenän paise näytti punertuvan entisestään.

-Tässä autossa on nähdäkseni niinku kuljettaja, joka tietää, Jaska sanoi yrittäen rauhoittaa tilannetta.

-Helvetti, ne tekee täällä kaiken kuten me haluamme, vaikka sitten myöhästyttäisiinkin lautalta. Meidän on yksin huolehdittava aikataulusta, Emppu vakuutteli edelleen. Ylermi hoputti siinä vieressä, koska tiesi asian ennestään.

Ylermi oli kaikessa hiljaisuudessa sopinut Empun kanssa, että Jalmari saa olla mahdollisimman paljon äänessä. Bussin lähtiessä liikkeelle Jalmari tarttui heti mikrofoniin.

-Tervetuloa Vironmaalle ja myöhemmin Saarenmaalle.

Menemme nyt noin kahden tunnin ajan kohti lauttasatamaa, jonka jälkeen ylitämme salmen. Ylitys kestää noin 25 minuuttia ja sen jälkeen ajamme vielä noin tunnin, joten olemme Kuressaaressa kello 23.00.

Tämä jakso meni vielä kaikkien sulatuskanavien läpi, mutta sitten Jalmari teki erehdyksen. Hänen äänensä tiukkeni ja siihen tuli opastava sävy.

-Sitten kaikki muistaa, että tämä bussi ei pysähdy ja että lauttasatamassa kukaan ei ryntäile mihinkään, siellä on oltava bussin lähellä. Minä kerron sitten miten tehdään.

Maj-Brit, joka istui kolmannessa penkkirivissä lähellä Ylermiä, katsoi Ylermiin. Katseessa oli jälleen tuo kaikkitietävä ja ylpeä pistos. Se jäähdytti Ylermin matka-aalloille lähteneet tunteet. Jalmari puhui liian kovalla kielellä. Tämä porukka oli kiertänyt ympäri Eurooppaa, eivät he tarvinneet jatkuvia ohjeita.

-Katselkaa kauniita maisemia ja sitten lupaan teille mahtavat joutsenmäärät, kunhan ollaan Saarenmaalla, kuului kovaäänisistä.

Bussin takaosaan oli kertynyt järjestön vahva kööri. Meteli ylitti kovaäänisen välityksellä puhuvan Jalmarinkin äänen.

Kaljapurkkeja napsahteli pihisten auki ja jokaisen pätevyys nousi aste asteelta.

-Minä tulen jakamaan teille jokaiselle Saarenmaan kartan ja Emppu kertoo teille huonetovereidenne nimet, tai toisin sanoen, ketkä majoittuvat pareina.

Jalmarin ääni ei tavoittanut kööriä. Nauru ja räkätys oli nyt jatkuvaa. Ylermiä ei moinen viihde naurattanut. Hän ajatteli mennyttä ja tulevaa. Menneisyydelle hän ei voinut mitään, mutta tulevassa oli jotakin, mille pitäisi tehdä jotakin.

Avioliitostaan hän ei oikein tiennyt, mutta työ ei antanut hänelle tarpeeksi. Samaa järjestön jankuttamista ja nuotit päätti suuri johtaja omassa viisaudessaan. Siitä oli demokratia kaukana.

Merike sitten. Nainen pystyi antamaan vain hetkittäisen onnen. Olisi mahdollisuus olla tarpeellinen ja hukuttaa itsensä huumaan.

Naiset taitaa olla mun alkoholi, hän ajatteli leikkisästi.

Bussi kulki hyppyytellen epätasaista tietä. Matkanteko oli kuin kengurun loikkaa. Maisema oli yksitoikkoinen. Se muistutti vahvasti Suomen metsätaipaleita, joilla ei myöskään tapahtunut mitään.

Kosti nuokkui silmät kiinni auton keskiosassa. Hänellä oli mieliala maassa. Hulivilimeininki ei millään tahtonut saada otetta miehestä.

Köörillä alkoi kuitenkin olla hauskaa. Nyt siirryttiin vitsinkertomisvaiheeseen. Jaska oli lukuisilla koulutusmatkoillaan oppinut toisten juttuja ulkoa. Niitä hän nyt alkoi pienessä nousevassa kertoa.

-Tiiättekö te mitä valkoselkätikkakoiras tekee, jos se ei löyvä niinku morsianta........ niinku tehän tiiätte, kuinka vaikeeta sillä on, uhanalaisena….se kuulkaa niinku tekee rauhassa kolon. Hirvittävä naurunrömäkkä vahvisti, että vitsi oli ajankohtaan sopiva.

-Vielä on puolen tunnin matka, Jalmari toitotti. Ääni sammalsi jo vähän. Konjakki, jota hän kulautti suuhunsa suoraan pullonsuusta, oli tehnyt aluevaltauksen keskushermostossa. Jalmarin kerronta ei edelleenkään saavuttanut kööriosastoa. -Niin muistatteko te sen säiliöautokuskin, kun se ajoi