Tapaus Kaj Linna – Syyttömänä tuomitun tarina

By Stefan Lisinski

Syyttömän suomalaismiehen matka vapauteen 13 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeenHuhtikuussa 2004 tapahtuu brutaali ryöstömurha Pohjois-Ruotsissa Kalamarkin pikkukylässä. Poliisi kiinnittää nopeasti huomionsa 41-vuotiaaseen suomalaistaustaiseen Kaj Linnaan. Linna pidätetään ja tuomitaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja törkeästä ryöstöstä. Vuotta myöhemmin rikostoimittaja Stefan Lisinski alkaa tutkia Linnan tuomioon johtanutta rikostutkintaa ja oikeudenkäyntiä. Mitä enemmän hän tapaukseen perehtyy, sitä hatarammalta tuomio vaikuttaa. Onko mahdollista, että Ruotsin oikeuslaitos olisi tuominnut viattoman sivullisen murhasta, jota tämä ei ole tehnyt? Ja jos Linna on todella syytön, miten sen voi todistaa?Tapaus Kaj Linna on kylmäävä true crime -reportaasi vuosisadan oikeusmurhasta. Se on kuvaus huolimattomasta poliisityöskentelystä, syyttäjien vauhtisokeudesta sekä toimittajan periksiantamattomasta työstä, joka osaltaan auttoi syyttömän miehen vapauteen 13 vankilassa vietetyn vuoden jälkeen. Linnan tuomion purkamisesta seuraa kuitenkin jälleen uusi kysymys: kuka on oikea murhaaja?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 22, 2023
• ISBN: 9788728587317

Book preview

Stefan Lisinski

Tapaus Kaj Linna

Syyttömänä tuomitun tarina

Suomentanut Veli-Pekka Ketola

SAGA Egmont

Tapaus Kaj Linna – Syyttömänä tuomitun tarina

Translated by Veli-Pekka Ketola

Original title: Att ta ett liv: fallet Kaj Linna och Kalamarksmordet

Original language: Swedish

Copyright ©2017, 2023 Stefan Lisinski and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728587317

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

ALKUSANAT

Kaikki haluavat kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Mikrofoneja, tv-kameroita, kaikilla Ruotsin isoilla mediataloilla on suora lähetys. Sveriges Television, TV4, Sveriges Radio, Expressen, Aftonbladet. Sinä hetkenä ja siinä paikassa, kello 15.27 tiistaina 30. toukokuuta, koko kansakunnan katseet on suunnattu yhteen mieheen. Kaj Linnaan. Juuri silloin hän ottaa ensimmäiset askeleensa vapaudessa istuttuaan 13 vuotta Ruotsin ylimmän turvallisuusluokan vankilassa.

Mutta aina ei ole ollut noin.

Runsaat 11 vuotta aiemmin, syksyllä 2005, harva välitti miehestä, joka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta ja törkeästä ryöstöstä Kalamarkissa vuonna 2004. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat todenneet Kaj Linnan murhaajaksi todennäköisin syin. Oikeus oli tapahtunut. Arvet voisivat alkaa umpeutua. Tapaus merkittiin selvitetyksi.

Oli kuitenkin yksi henkilö, joka halusi edelleen selvittää, mitä oikeastaan oli tapahtunut.

Siksi ei olekaan ihme, että seistessään nyt Uumajan vankilan ulkopuolella Ruotsin merkittävimpien tiedotusvälineiden edustajien ympäröimänä Kaj Linna keskeyttää improvisoidun lehdistötilaisuutensa, astuu eteenpäin ja kumartuu vanhemman ja lyhyemmän miehen puoleen, lausuu Stefan, täytyy halata sinua ja tekee sanojensa mukaisesti.

Yhdellä koruttomalla ja luonnollisella eleellä Kaj Linna kiittää tätä Dagens Nyheterin toimittajaa, joka uskoi hänen syyttömyyteensä ja joka oli tehnyt kauimmin töitä tapauksen kimpussa:

Tuo mies on Stefan Lisinski.

Se on yksi kauneimmista hetkistä elämässäni. Kaj Linnan tapauksessa on paljon epäselvyyttä, tragiikkaa, kuolemaa, epäoikeudenmukaisuutta, valheita ja tasaisen harmaata, pirullista epäonnea. Kaikesta tästä saatte lukea käsissänne olevasta kirjasta. Mutta on myös yksittäisiä valonpilkahduksia. Lämpöä. Myötätuntoa ja luottamusta. Nuo valonpilkahdukset ovat monesti Stefan Lisinskin ansiota.

Olin hiukan epävarma tavatessani Stefanin ensimmäistä kertaa. Minä ja Martin Johnson olimme aloittaneet tutkimuksemme, joista tuli aikanaan podcast nimeltä Spår. Olimme saaneet vihjeitä Johan Erikssonilta sekä Thomas Olssonilta, Ruotsin etevimmiltä asianajajilta. Molempia sanotaan tähtiasianajajiksi, ja molemmat ovat perehtyneet Kaj Linnan tapaukseen. He ajattelivat samaa. Jokin oli pielessä.

Silti ihmettelin istuessani studiossamme ja haastatellessani Stefan Lisinskiä, oliko hän liioitellut. Hän ei kylläkään vaikuttanut kerskailevalta tyypiltä. Päinvastoin, hän säteili rauhallisuutta ja lausui sanoja, jotka tuntui valitsevan huolellisesti. Ihmettelin samaa kuin Martin Johnson myöhemmin kuunnellessaan haastattelutallennetta: Saattoiko tilanne olla niin paha kuin Stefan sanoi? Siinä ei kuulostanut olevan paljon järkeä. Mies tuomittiin kahdessa oikeuskäsittelyssä ilman teknistä näyttöä. Ilman että kukaan oli nähnyt häntä tekopaikalla.

Kaikkien tuomionpurkuyritysten jälkeen lähes kaikki aihetodisteet olivat kadonneet yksi toisensa jälkeen. Oli jäljellä vain päätodistajan melko hatara lausunto, ja sekin tarina tuntui olevan täynnä loogisia aukkoja.

Päätimme tutkia Stefan Lisinskin teoriaa alibista. Minä ja Martin vuokrasimme auton ja ajoimme niin nopeasti kuin pystyimme murhapaikalle talosta, jossa Kaj Linna asui vuonna 2004. Kiiruhdimme lumihangessa, joka välillä kantoi, välillä antoi myöten. Pohrasimme pohjoisen lumessa niin kuin vain kaksi etelän miestä osaa ja lähestyimme hiljalleen taloa, jossa Lindbergin veljekset asustivat vuonna 2004. Emme ehtineet perille ajassa, johon syyttäjän mielestä Kaj Linnan oli täytynyt pystyä tehdäkseen rikoksen. Se ei sanonut mitään varmaa Linnan alibista. Oli yhä mahdollista, että hän oli ehtinyt tehdä murhan, mutta meille jäi sama kuva kuin Stefan Lisinskille. Miksi Kaj Linnalla olisi ollut niin kiire tehdä rikos? Onko edes uskottavaa kuvitella, että niin oli tapahtunut? Kun muutamaa vuorokautta myöhemmin makasin sängyssäni parantelemassa hikisestä retkestämme aiheutunutta vilustumista, olin varma, että Stefan Lisinski oli tehnyt aivan oikeat päätelmät. Olin myös vakuuttunut siitä, että Kaj Linna oli hyvin todennäköisesti syytön rikokseen, josta hänet oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.

Tuntui erittäin tyydyttävältä lukea korkeimman oikeuden joulukuussa 2016 tekemä päätös purkaa Kaj Linnan tuomio. Muistan miten Stefan Lisinski ja minä sallimme itsellemme oluet oltuamme illan ajankohtaisohjelmassa. On tavattoman vaikeaa ja hyvin harvinaista saada korkeimman oikeuden tuomio puretuksi. Kaj Linnalle päätös merkitsi yli 12 vuotta kestäneen taistelun päättymistä ja matkaa vapauteen.

Ilta oli tärkeä myös Stefan Lisinskille. Hän kirjoittaa kirjassa, että toisinaan hän tunsi itsensä epätoivoiseksi joutuessaan yksin tiedottamaan tapahtumista, jotka olivat hänen mielestään osoitus oikeuslaitoksen mädännäisyydestä. Tuli yhä vaikeammaksi saada Dagens Nyheter julkaisemaan vielä yhtä artikkelia aiheesta Kaj Linna on syytön.

Kuitenkin istuimme ainoassa avoimessa Tukholman tv-talon lähellä olevassa baarissa Karlaplanilla. Me molemmat olimme iloisia ja yritimme ymmärtää, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Stefan keskeytti pohdiskelunsa tarkastaakseen puhelimeensa tulleen tekstiviestin. Hän luki, kohotti katseensa ja hymyili. Päätoimittaja kirjoittaa. Kuka tahansa ei saa tekstiviestiä Ruotsin suurimman aamulehden päätoimittajalta keskiviikkoiltana kello kymmenen. Stefan Lisinskistä oli äkkiä tullut DN:n ykköstoimittaja.

Ymmärrät varmaan kirjan luettuasi, miksi minusta tuntui harvinaisen hauskalta. Olimme keskustelleet tapauksesta monta kertaa, Spår sai paljon apua ja minä opin Stefanilta aika paljon. On usein sanottu, että Kaj Linna on itsepintainen henkilö, mutta sama pätee Stefan Lisinskiin. Sitkeä työ johti lopulta tulokseen, jolle ei ole vertaista. Ruotsissa ei ole koko nykyaikana vapautettu henkilöä, joka on ollut syyttömänä vankilassa 13 vuotta.

Stefan Lisinski käsitti ensimmäisenä, miten vinossa asiat olivat. Hän ymmärsi sen, mikä syyttäjän ja tuomareiden olisi kuulunut ymmärtää. Hän kulutti yli kymmenen vuotta lukien, tutkien, haastatellen, lukien uudelleen, pohtien ja matkustellen maita ja mantuja ymmärtääkseen, miten tapahtunut oli mahdollista. Tuloksena on tämä kirja ja ennen kaikkea Kaj Linnan vapauttaminen. Tarina on monella tapaa hämmästyttävä, eikä nykyisin ole vaikeaa käsittää, että poliisit häpeävät näitä tutkimuksia.

Stefan Lisinski teki työn, joka olisi kuulunut poliisille. Tämä kirja merkitsee tarinan päättymistä hänen osaltaan. Sopivampaa henkilöä työhön ei olisi voinut olla.

Vielä yksi asia ennen kuin alat lukea. Tämän oikeusmurhan tultua ilmi on tuotu esiin kysymys tuomionpurkulaitoksesta tai vastaavasta. Pitäisikö Ruotsissa olla sellainen? Norjassa ja myös Isossa-Britanniassa on laitos, joka ottaa käsiteltäväkseen sellaisten henkilöiden tapauksia, jotka katsovat saaneensa väärän tuomion. Stefan Lisinski ei ota tähän kantaa, itse suhtaudun varovaisen myönteisesti. Kaj Linnan tapaus osoittaa selvästi ongelman nykyisessä järjestelmässä, jossa korkeimman oikeuden ensimmäinen toimenpide on pyytää valtakunnansyyttäjää esittämään näkökantansa. On osoittautunut, että valtakunnansyyttäjä lähes aina toteaa syyttäjän hoitaneen työnsä hyvin eikä myönnä syytä tuomion purkamiseen. Järjestelmä kärsii siis selvistä itsehallinnan ongelmista eikä pysty tarkastelemaan tuomioitaan objektiivisesti. Ne harvinaiset tapaukset, joissa korkein oikeus antaa luvan tuomion purkamiseen, ovat sen sijaan toimittajien tutkimustyön ansiota.

Ei kuitenkaan ole mielekästä, että järjestelmämme edellyttää toimittajien kuluttavan vuosikausia työtä ja panostusta, jotta oikeus lopulta tapahtuisi.

Lue kirja ja mieti. Tuntuuko oikeusturva varmalta? Vai voitaisiinko tehdä enemmän, jotta jokaisella kansalaisella olisi oikeus demokraattisen oikeusvaltion arvoiseen tasapuoliseen oikeuskäsittelyyn?

Anton Berg

Huddinge, syyskuu 2017

JOHDANTO

Sune Lindberg ajatteli lopun olevan lähellä. Hän makasi keittiön lattialla verisenä ja jalat sidottuina. Hän oli onnistunut keinottelemaan ranteiden narut irti, mutta oli silti liian heikko menemään mihinkään. Kun hän yrittikin nousta, hänen päässään pyöri ja hän oksensi.

Oli perjantai. Sune oli lojunut lattialla melkein kaksi vuorokautta. Koska hän ei ollut ulottunut vesihanaan, hän tunsi olevansa kuivumaisillaan. Se ei kuitenkaan ollut pahinta. Sune oli 57-vuotias ja oli aina elänyt kaksi vuotta vanhemman veljensä Rogerin kanssa. Hän oli ollut kymmenen vuotta täysin riippuvainen veljestään, koska aivohalvaus oli tehnyt toisen puolen kehosta toimintakyvyttömäksi. Kun Sune ja Roger olivat tulleet kotiin keskiviikkoiltana, Roger oli mennyt navettaan. Hän ei ollut palannut.

Naamioitunut mies, joka oli käynyt Sunen kimppuun ja sitonut hänet, oli ensin iskenyt häntä verisellä nuijalla. Veri oli Rogerin, Sune arveli.

Silloin ovi avautui. Kotipalvelun Maria oli tullut katsomaan, miten veljeksillä meni. Hän oli ajanut Roknäsin taajamasta, runsaan viiden kilometrin päästä, veljesten syrjäiselle talolle Kalamarkissa. Oli kulunut muutama vuorokausi siitä, kun kotipalvelu oli viimeksi ollut yhteydessä veljeksiin, ja heidän turvahälyttimensä oli lauennut. Se saattoi johtua pariston tyhjenemisestä, mutta Maria ajoi varmuuden vuoksi Kalamarkiin tarkastamaan, että kaikki oli niin kuin piti.

Kun Maria näki eteisen portailla kotipalvelun edellisenä päivänä toimittaman ruokapaketin, hän alkoi aavistella pahaa. Ovi oli lukossa, mutta hän kuuli jonkun valittavan sisällä. Katsoessaan keittiön ikkunasta Maria näki Sunen makaavan lattialla. Hän löysi talon avaimet pihamaalla olevasta potkukelkasta ja meni sisään.

Sune oli sekava. Hän väitti moneen kertaan, että Roger oli hakattu kuoliaaksi. Maria irrotti heti narut Sunen jalkojen ympäriltä. Soitettuaan ambulanssin Maria soitti työtoverilleen Carinalle, ja tämä tuli nopeasti paikalle. Sune oli heikko, mutta pyysi Carinaa etsimään Rogerin.

– Hän on varmaan ometassa, Sune sanoi.

Tuo murteellinen sana tarkoittaa navettaa. Carina kiiruhti pihamaalle. Ambulanssin saavuttua Sune autettiin tuolille ja hänelle annettiin lasi vettä. Vielä kerran hän kysyi veljeään.

Silloin Carina meni ensihoitajien kanssa ulos. Ahtaassa navetassa haisi vahvasti vuohilta ja kanoilta, mutta muuten oli hipihiljaista. Eläimet eivät päästäneet ääntäkään. Aivan kuin ne olisivat tajunneet jonkin olevan hullusti. Carina näki kauimmaisena lattialla, lähellä kanihäkkiä, suuren kasan. Kasan alta pisti esiin saapaspari. Carina arvasi heti, että siinä oli Roger.

Kaikki murhat ovat iljettäviä, mutta Roger Lindbergin murha sai kokeneetkin poliisit voimaan huonosti. Vaikutti siltä, että murhaaja (tai murhaajat) oli halunnut ottaa hänet hengiltä moneen kertaan.

Ensinnäkin häntä oli lyöty. Ainakin kahdeksan kovaa iskua oli osunut takaraivoon, kaikki täsmälleen samaan kohtaan. Roger Lindberg oli varmasti maannut liikkumatta, mutta murhaaja oli jatkanut hakkaamista. Sitten keho oli sidottu narulla, ja kasvot, käsivarret ja jalat oli teipattu lujasti. Ikään kuin se ei olisi riittänyt, kasvot oli peitetty sadetakilla ja ruumiin päälle oli kasattu kananrehusäkkejä. Kukin säkki painoi 30 kiloa. Päällimmäiseksi oli asetettu kotikärryt. Niillä ei ollut mitään muuta tehtävää kuin saada kokonaisuus näyttämään erityisen vastenmieliseltä.

Kalamark-ryöstömurha tapahtui keskiviikkoiltana 14. huhtikuuta 2004. Siitä tuli suuri uutinen Norrbottenissa. Olin toiminut muutamia vuosia Tukholmassa Dagens Nyheterin oikeustoimittajana. Tehtäväni oli seurata Ruotsin tärkeimpiä ja eniten huomiota herättäneitä rikoksia. Kalamark-murha jäi minulta kuitenkin täysin huomaamatta. En kirjoittanut siitä riviäkään, vaikka rikostutkinta oli käynnissä. Dagens Nyheter kertoi lyhyesti, että epäilty 41-vuotias mies oli etsintäkuulutettu, otettu lopulta kiinni Walesin Swanseassa ja kuljetettu takaisin Norrbotteniin.

Kun hovioikeuden tuomio julistettiin, lukijat saivat tietää, että mies joutui elinkautiseen vankeuteen vaikka häntä vastaan ei ollut mitään teknisiä todisteita ja vaikka hän kiisti kaiken. Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin todisteiden olevan niin vahvat, ettei hänen syyllisyydestään ole epäilystä, artikkelissa luki.

Kun korkein oikeus kieltäytyi tutkimasta asiaa, oli selvää, että Kalamark-ryöstömurha oli saatettu päätökseen ja selvitetty. Murhaaja oli saanut rangaistuksensa. Vaarallinen mies oli teljetty vankilaan eliniäkseen, ja yleisö saattoi hengähtää helpotuksesta.

Vähän ennen joulua 2005 olin Dagens Nyheterin toimituksessa valmistelemassa reportaasia ihmissalakuljetuksesta Kiinasta, kun puhelin soi.

– Hei, minun veljeni on syyttömänä tuomittu elinkautiseen vankeuteen, naisääni sanoi. Haluaisitko sinä katsoa hänen tapaustaan?

Joku ehkä luulee, että tuollainen puhelu saa toimittajan riemastumaan. Näin ei ole. Useimmat toimittajat reagoisivat samoin kuin minä eli varsin skeptisesti ja hieman väsyneesti. Me rikoksista ja rangaistuksista kirjoittavat saamme monesti tuollaisia puheluita tuomituilta tai heidän läheisiltään. Yleensä vihjeet ovat arvottomia. Heidän epäoikeudenmukaiseksi valittamansa käsittely osoittautuu lähemmin tarkastellen useimmiten täysin oikeutetuksi. Tai väitetyssä oikeuskäsittelyssä on kyse jostain juridisesta hiuksenhalkomisesta, johon toimittajan ei kannata kiinnittää paljon huomiota.

Kerran eräs mies soitti ja kertoi saaneensa väärän tuomion vaimonsa murhasta. Miehen mukaan virheenä oli, että hänet olisi pitänyt tuomita vain törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Eihän ollut tarkoitus, että vaimo kuolisi, mies selitti. Eräs toinen puhelu oli erityisen outo. Mies oli tuomittu elinkautiseen kumppaninsa murhaamisesta ja paloittelemisesta heidän lapsensa nukkuessa viereisessä huoneessa. Hän oli kyllä tehnyt tuon kaiken, mies selitti. Mutta tuomioistuin ei ollut ottanut huomioon sitä, että kumppani oli käyttäytynyt huonosti. Tämä oli uhannut jättää miehen ja viedä lapsen mukanaan. Silläkään kertaa ei tullut artikkelia.

Selitin toisessa päässä olevalle naiselle, että tietysti säälin suuresti hänen syyttömänä lain ankarimpaan rangaistukseen tuomittua veljeään, mutta että voidakseni kirjoittaa tapauksesta minun oli oltava täysin varma tuomion virheellisyydestä

– Tulet olemaan varma, nainen vastasi.

Minua alkoi hiukan kiinnostaa. Olinhan nähnyt tapauksia, joissa oikeuslaitoksen ennakkokäsityksiltä tuntui puuttuvan kouriintuntuvia todisteita. Kenties emme ole aina tasa-arvoisia lain edessä, olin toisinaan epäillyt. Yhteiskunnan normaalista käyttäytymisestä poikkeava ehkä tuomitaan juuri sen takia. Tuollaisista tapauksista on totta kai hyvin tärkeää kertoa.

Toisaalta minulla oli myönteinen käsitys