Tyhmiä eläimiä

By Hannu Simpura

Kun tanskalainen geologi saa omituisen pakkomielteen eräästä meteoriitista, hänen elämänsä menee kunnolla sekaisin. Pakkomielteen kohde, meteoriitti, on pudonnut aikanaan Suomeen ja tapahtumalla on kytkös geologin isoisään. Geologi päätyy tutkimuksissaan erikoiseen lopputulokseen, jonka mukaan meteoriitti itse valitsee paikan, johon se putoaa. Mutta onko geologilla painavia todisteita hurjan väitteensä tueksi? Tutkimukset yltyvät lähes hurmoksellisiksi, ja geologin vaimolla on täysi työ pitää miehensä aisoissa. Tyhmiä eläimiä on Harri Simpuran filosofinen romaani.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 1, 2022
• ISBN: 9788728425237

Book preview

Tyhmiä eläimiä

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1996, 2022 Hannu Simpura and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728425237

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen näytös

Ensimmäinen kohtaus

NAINEN: Ja mää löydä sitä pirun sitte nii mistään. Ai sääkin jo oot.

MIES: Kuvaus alkaa! Ikuistumme keittiössä kahteen historian valvontakameraan.

NAINEN: Vai jaaha. Tänään vai jo nauhoitat.

MIES: Istu. Vaihtui kasvo vaimolta naamariin ja oma määintä kamarioopperaksi.

NAINEN: Mitä sinä nyt noin. Emmekä viitsi puuttua minuun.

MIES: Vadilla kuivaa juusto, kahvi pöperöä. Ne ja vaimo minulle tämä aika.

NAINEN: Jospa aloitamme uudemman kerran. Olisi pitänyt tietää ennalta.

MIES: Nauha tallentaa peruuttamatta eikä katumus hyödytä. Äläkä toljota!

NAINEN: No niin… Ehkä sitten toimit harkintasi mukaan.

MIES: Ikuistun tuleville sukupolville tästä päivästä lukien, maaliskuun kahdennestakymmenennestä kuudennesta 1986. Olen viidenkymmenen kuuden ikäinen reipas tanskalaismies joka puhuu rohkeaa ja rikkeetöntä suomea. Vaimo ei näytä yhtä kolhuitta säästyneeltä vaikka nuorempi onkin.

NAINEN: Hyvin olet kyllä säilynyt ja komea.

MIES: Kauppasi myy monen sortin lausetta.

NAINEN: Johdanto osui varmasti kohdalleen. Kerro nyt itsestäsi.

MIES: Minua odottaa Suomessa, vaimon synnyinmaassa, meteoriitti jonka jäljitin hämmästyttävin menetelmin. Täällä Kööpenhaminassa ovat olot kauheat mutta Suomessa odottaa meteoriitin lisäksi ihastuttava nuori nainen. Vain hänelle paljastin meteoriitin putoamispaikan.

NAINEN: Meteoriitti on yhä löytymättä. Puhuisit varovammin.

MIES: Kun naista kiusaa suonikohju ja alkava kaihi… Viljelet epäilyjä ja muka varoittelet – juuri se osoittaa majailusi vihollisen leirissä. Älä keskeytä! Aion myös naida hänet, en elä ilman häntä. Kenenkään muun kanssa en ole koskaan edes puhunut, sinun vähimmin!

NAINEN: Mitä sinä nyt tuommoisia tähän… Ei, en usko että nauhoitusta edes aloitettiin, tämä ei ole puhettasi.

MIES: Miehen velvollisuudeksi säädettiin viihdyttää naista typeryyksillä.

NAINEN: Kuulehan nyt. Et edes esittäytynyt. Näin ei kelpaa.

MIES: Kelpaako esittäytyä meteoriittitieteen mieheksi? Mutta kyvyiltä poikkeukselliseksi, sillä näen väläyksessä yhtä sun toista maailmasta ja takana piilevästä. Totean tämän ilman itserakkautta tai kaunaa ja samassa hengessä tunnustan, että ärsytät minua ilmeilläsi. Älä yhtään näyttele ymmärtävää naista!

NAINEN: Mutta Fabi, emmehän me riitele vaikka aina äksyiletkin vaativiin töihin ryhtyessä. No niin… Edessä odottaa raskas urakka etkä saanut edes nukutuksi. Mutta ehkä nyt aloitat, oikein kunnolla ja aiheen mukaan.

MIES: Ja miten muka? Sinua kehumallako? No hyvä: vaimoni ihanteena on säestää miehen elämää kuin repaleiseksi puhallettu säkkipillu.

NAINEN: Pilli.

MIES: Ja miksi oiot tahallisia lipsauksia? Sujuisammin minun kieleni lipsaa kuin sinulla kinttu kipsaa.

NAINEN: Kapsaa. Panen Mozartia soimaan, se rauhoittaa sinua.

MIES: Siinä sitä ollaan! Nostit Mozartin pöydälle tahallasi!

NAINEN: Jätetään musiikki. Nyt esittäydy niin edistymme ennen putkimiehen tuloa.

MIES: Pane vaan Mozartia ilmaisemaan kaunaasi, minä ihailen sen miehen kylmäpäisyyttä. Joka ei kohtele naista armotta, romuttaa mahdollisuutensa. Ja sinäkö myös edistyt, sehän uutinen! Jaa-a… Asioitten näin ollen ilmoittaudun Fabritius H. Beethoveniksi.

NAINEN: Ei mutta kyllä tämä nyt kumminkin… Ei ole edes huvittavaa että kutsut itseäsi Beethoveniksi.

MIES: Koska Beethoven rakastui niin kerkeästi nuoriin kaunottariin! Jaa-jaa!

NAINEN: Vaikka senkin vuoksi. Mutta kun et ole mikään Beethoven.

MIES: Noin juuri! Leimaat minut pelkäksi äksyilijäksi koska et muuta kuin kärkyt tilaisuutta alentaa minut.

NAINEN: Et aikonut käyttäytyä tahdittomasti.

MIES: Minä vain noudatan perittyä luonnetta eli taivaan tahtoa kun riepottelen sinua ja nahkapussejasi.

NAINEN: Kyllä sinullakin paikat jo roikkuvat. Et sentään ihan täydellisestä käy.

MIES: Siinä näet! Jo pisti jumala totuuden sinunkin suuhusi ja ihan raastoi pakko kakaista se keittiön pöydälle jälkipolvien kuultavaksi. Tuli tasapeli.

NAINEN: Minä vain sitä että aito Beethoven eroaa tuommoisesta höpsötyksestä.

MIES: Ja mistä tiedät mistä minä eroan? Jaa-jaa – pelkäät että eroan sinusta. Senkään takia et halua minua Beethoveniksi. Ei tarvitse kuin nostaa alushoususi pesukoneesta niin näen sinut läpikotaisin, likainen mieli haalii apuvoimia minua vastaan, siksi todellinen minäni asuttaa toista maailmaa, siellä olen suojassa vainoltanne ja siellä minut nimetään Fabritius H. Beethoveniksi. Mutta nyt sukutausta – kunhan saan edes kupillisen juotavaa kahvia ja pehmeää juustoa eikä mitään lasikuitua. Sinun nuukuutesi ilmauksista joutaisi valmistaa proteesin.

NAINEN: Ehkä tulee vielä tilaisuus eritellä varojemme hupenemisen syitä. Mutta nyt putkimies ehti kumminkin tulla.

Toinen kohtaus

MIES: Huomenta, jäljestä tulevat. Nautin Mozartin musiikista mutta inhoan ylistelyä. Valtaa kateus. Aamulla kohottauduin vuoteessa istualleni, avauduin kuin korva kuuntelulle ja koin: minä Beethoven! Mutta sinä sekuntina…

NAINEN: Lehdessä kerrotaan Kekkosesta. Suomen presidentti on kovin huonona jo. Huhutaan hänen yrittäneen karata Tamminiemen aidan ylitse.

MIES: Minulle tyrkytetään yhtä kammottavaa kuoleman eteistä. Kieltäydyn! Tallennan itse elämäni ja valitsen totuudet joilla minut leimataan. Ydin minussa osoittaa teistä pois ja vietän aikaa, täällä teatterissanne vain esittääkseni omaa itseäni. Sinä nämä kulissit pystytit. Ja arvaapa miksi valitsin eilisen aloitukseksi? Eilisessä ohitettiin ensimmäisen Beethovenin kuolinpäivä, siis toisen synnyinaamu. Eikö tämäkin todista minusta…

NAINEN: Kuulehan, näkyy lehdessä iloisiakin uutisia! Kööpenhaminaan saapuu…

MIES: Heitä lehti ja kuuntele! Et ole mistään kotoisin, epävireinen harppu.

NAINEN: Kuinka sinä nyt noin… Tästäkin päivästä saisimme kauniin ja arvokkaan jos kohtelisit minua tahdikkaammin. Ihan manaat minua.

MIES: En tähtää ihanteelliseksi aviomieheksi. Ärsyynnyn läsnäolostasi.

NAINEN: Itsestäsi ärsyynnyt. Purat mieliharmin lähimpään ihmiseen.

MIES: Sittenhän iloitset kun sysään sinut etäämmäs.

NAINEN: Rasitut niin töistäsi ja hermostut tulevasta että ylität hyvän maun rajan.

MIES: Jätä kauppiaan metkut. Myönnän nyt kaksi asiaa. Ensinnäkin sen jolle en saanut suunvuoroa vaikka miten yritin. Että en tosiaankaan ole Beethoven vaan nimeltäni Fabritius H. Kraam. Toiseksi myönnän että kuulostan sinun korvissasi pahantahtoiselta, vaikka sisintäni elähdyttää totuudellisuus joka jos mikä on hyvyyttä. Vääryys pitää kertoa ja aikojen lopussa lyödään totuudenpuhujalle mitali rintaan. Aamen. Vastenmielisen kehno saarna! Houkutat minut pötypuheisiin.

NAINEN: Ehkä kumminkin kiiruhdamme ettei putkimies ennätä jälleen keskeyttää.

MIES: Aloitan isoisästä. Hän, niinikään Fabritius, syntyi Suomen Pohjassa vuonna 1871. Huhun mukaan aviottomaksi lapseksi Pinjaisten ruukin ja Fagervikin kartanon omistajan Hisingerin lähipiiriin. Joku mikä lie ukko innostunut, parhaat pojat syntyvät kun vanha mies myllää nuoren naisen sängyssä. Äiti, nuori ruukinpiika, palautettiin Perniöön ja poika riistettiin kasvatiksi Leideniuksen, ruukin malminetsijän perheeseen. Kun Hisinger kuoli joulukuussa 1883 ja perinnönjako lähestyi, poika nimettiin kiireesti Kraamiksi ja passitettiin vanharouva Leideniuksen holhouksessa tänne Tanskaan kivikaiverrusoppiin. Asettuivat tuohon viereen Amagerin saaren vanhaan hollantilaissiirtokuntaan Store Maglebyhyn. Fabritus valmistui kaivertajamestariksi, otti tanskalaisvaimon ja sai isäni Johannin vuonna 1900. Äh! Juoruilen kuin vähäjärkinen.

NAINEN: Hienosti sujuu, jatka vain.

MIES: Jatkan isäni äidistä. Tämä Fabritius Kraamin vaimo tunnettiin juopoksi, alati lotisi lekkeri kainalon alla. Naama virneessä imetään olutta, aivo keskellä ikusta usvaa.

NAINEN: Ettei vain isoisäsi puhunut omiaan.

MIES: Juoppo mikä juoppo, pahempaan ei nainen pysty. Juo ja kiljuu. Sinäkin aina kimität mutta sinua ei voi muuttaa, osat ovat juuttuneet. No hyvä, palaan juopon fammuni mieheen, kunnioitettuun isoisääni Fabritius Kraamiin. Hän nautti mainetta jo siihen määrään että yliopiston tähtitieteen laitos tiesi hänet ja käytti laattojen kaiverruksessa. Käy siellä niin näet taitavan kivikaivertajan kädenjäljet.

NAINEN: Kyllä käyn katsomassa.

MIES: Et sinä kumminkaan käy. Etkä sinä juo koska hallitset katalampia keinoja vastustaa miestäsi. Isoisäni aloitti kiventuonnin Suomesta ja se tapahtui näin. Isäni Johannin synnyttyä vuonna 1900 paljasti vanharouva Leidenius Fabritius-isoisälle minkä tiesi suomalaisesta syntyperästämme. Sitten vanharouva kuoli. Fabritius kirjoitti Pinjaisiin Werneri Leideniukselle:

Niin pakahtuen on sieluni siitä pitäen kärsinyt kun kuulin äitini julmasta kohtalosta, ettei katkeruutta voi mikään pois pyyhkäistä, mutta sentään sitäkin paljommin suutun nyt ajatellessa kuinka Te ja Teidän isänne, vanhempi herra Leidenius, hylkäsitte myös oman sukunne jäsenen, holhoojani rouva Leideniuksen, ja vieläpä kuoleman käytyäkin, ettette huolehtineet kiven pystyttämisestä hänen haudalleen vaan kaiken annoitte tehtäväksi minulle, ikään kuin orjanne olisin yhä ja arvoton.

NAINEN: Juo vain kahvi rauhassa, annat hengityksen tasaantua.

MIES: Ja tuo nyt on alhaista jos mikä! Pidät vain suun kiinni niin tulen toimeen. Tässä Werneri Leideniuksen vastauskirje vuodelta 1901:

Ei sovi valehdella vaan tunnustaa pitää että tiedon sain mummini pois menosta, mutta vaikka aattelin mikä tarpeellista on ja kunniaksi, ajoi oma laiska pahani minut saamattomuuteen ja salli ajan kulua kuin muka Teidän harteillenne ottama suru ei itseäni koske. Hartaan kiitoksen siis esitän siveellisestä etevyydestänne ja itseni alas painan kuin kuuluu. Nyt jäljestäkäsin lähetän vain vähän rahan voidakseni edes sillä pyhän työnne korvata. Myös tarjoan omituista kiven kimpaletta jonka kaivertanette taiten soveliaaseen muotoon, etenkin mitä kirjoitukseen tulee, että se kiinnitetään mummin hautakiveen meiltä muistoksi. Kiven selitykseksi kelvatkoon seuraava paikallislehtemme uutinen viime syksyltä: ’Pitäjän rahvaassa ja vähemmin herrasväessä herätti kuluvan syyskuun alkupäivinä äänekästä huomiota ilmiö. Sanottiin nimittäin kuullun pilvipeitteiseltä taivaalta, ilman että olisi vallinnut ukkosen ilma, kolme kertaa perätysten pauketta, suhinaa ja vihellystä, yhtyneenä nähtyihin hitaanpuoleisiin salamapalloihin joiden arveltiin yltäneen peräti maan pintaan. Nyt onkin lehdelle ilmoitettu että muuan luotettu mies, ruukin malminetsijä Leidenius, tapasi kohdan mihin isku enimmin osui. Kehui hän edelleen ottaneensa haltuun erikoista kiviainesta. Ruukista ja kartanolta asiaa kirjein kysyttyämme lähetettiin päätoimittajalle ilmoitus, että mitä ruukin maalta löydetään, ei se muutu löytäjän omaksi vaan kuuluu ruukille.’ Tosiaankin tunnustan osuneeni eräälle rannalle josta omituisia kiviä havaitsin ja haastateltuani likeistä talonväkeä ja ymmärrettyäni heidän kauhistuksensa poimin laukkuun näytekappaleita. Kumminkin vallitsi ruukissa ensi sijassa ajatus sulatuksen pulmasta ja senaatilta odotettavasta lainapäätöksestä, joten sanomaani ei selväjärkisesti käsitetty. Niin lähetytin itseni Geologiseen Tutkimuskomissiooniin missä paha kyllä istui läsnä ainoastaan vahtimestari joka ilman tietoa ja sivistystä väitti lohkaretta rautanikkelimalmiksi jota heillä kuulemma kyllin jo on ja viskasi tuomiseni hylkykaukaloon. Niin sakeasti kiukustuin että pyhästi päätin salata tietoni ainaiseksi mutta nyt kumminkin kirjeenne sai minut tämän Teille kertomaan ja kiven lähettämään, aivan sanomassani tarkoituksessa ja sen tähden toivoen.

NAINEN: Nämä nuo jutut ovat kyllä minulle vallan uutta. Ja sitten?

MIES: Isoisäni Fabritius sahasi Leideniuksen lähettämän lohkareen laataksi, hioi ja kaiversi tahdotun kirjoituksen ja kiinnitti vanhanrouvan hautakiveen. Vuoden 1905 tienoilla Leidenius toimitti säännöllisesti hionta- ja kaiverruskelpoista kiveä Kööpenhaminaan. Mutta nyt siirryn isään. Mitä? Joko taas! Sinähän katalasti järjestit että putkimies keskeyttää tänäänkin sanelun päästyäni vireeseen ja tärkeimpään. Vakoileeko se viiksiniekka ikkunan alla? Etkö käsitä että minun täytyy puhua isästä?

Mitä merkitsee sen rinnalla putkenjynssyy – vastaa! Te uhkailette ryntäämällä edes takaisin. Minkä takia muka muuten tämä tolkuton levottomuus ja hälinä? Kyllä on yhteiselo meillä yhtä jumalauta sodan helvettiä! Kun vain pääsisi äkkiä Suomeen…

Kolmas kohtaus

MIES: Viivyttelit että putkimies ehtii tänäänkin pilata nauhoituksen. Mitä itua oli tilata mies nauhoituksen ajaksi? Juonittelija silmistäsi tuijottaa.

NAINEN: Hyvänen aika! Ehdotin nauhoituksen siirtämistä koska vesivauriot tulee heti korjata. Kuitenkin aloitit. Minähän toissa aamuna sinua kummastelin.

MIES: Sanon nyt asian laidan. Isä pulttasi kellarin lattiaan graniittijalustan jolle aikoi ensin ukonkuvan mutta lopulta erikoisen kiven Suomesta. Päätin jalustan siirtämisestä vinttiin ja sinä käytit tilaisuutta tuodaksesi tänne muka ammattimiehen – joka pultit irrotettuaan julistaa kellarinlattian homeiseksi ja levittää julistuksen koskemaan kaikkia märkätiloja.

NAINEN: Eikä erehtynyt.

MIES: Sinähän homeesta riemuitset! Ja niin ryhdyttiin remonttiin jotta siirtohaluni lisäksi käännettäisiin vastoin nimenomaista tahtoani talo nurinniskoin että paukkuu. Estetään minua saavuttamasta päämäärää.

NAINEN: Sinä kun aina uhmassasi aiheutat turhia ongelmia. Äläkä nyt vaivaa itseäsi aamiaisasioilla, puhu vain niin annan sinulle minkä tarvitset.

MIES: Vai annat sinä tarvitun! Sinuunhan uusia ominaisuuksia siunaantui.

NAINEN: Anteeksi, sanoin typerästi.

MIES: Niin sanoit. Avaan sukutaulut. Isä Johann syntyi vuonna 1900. 12-vuotiaana nuorimies pantiin isoisän kivifirman kirjuriksi. Johann peri isältään lahjat ja äidiltä juoppouden. Lapselle koituu kohtaloksi syntyä kelvottomasta naisesta. No niin. Johann Kraam astui yhtiön remmiin 20-vuotiaana ja edelleen toimitti kivisiä nimilaattoja tähtitieteen laitokselle. Häntä vaivasi alemmuudentunto astronomien seurassa, heillä hän oikein romahti suupielen nyintään ja rapsuttamaan kierolla etusormella kylkiluuta. 26-vuotiaana hän nai lesken joka synnytti minut joulukuun 16. päivänä 1929.

NAINEN: Nyt meni väärin.

MIES: Ja perkele menköön! Sinä vanha nainen älä ohjaa minua hermoräjähdykseen… Ja söin todellakin tarpeeksi limppua, ota viipale edestäni. Kuuroako näyttelet? Siirrä jumalauta limpunpala ja vikkelään! Siis isä… Tähtitieteilijöitä hauskutti hänen kuuntelunsa, kutsuivat kollegaksi, hän kun höpötti mitä tiesi alkeita taivaanmekaniikasta. Pellekollega! Tähtitieteilijät ovat yksiä helvetin sadisteja, aivottomia laskenta-automaatteja!

NAINEN: Voi sentään, joko hän nyt ehti. Huomenta, nouse vaan yläkertaan jatkamaan.

MIES: Ja