Keijukaistanssi

By Kamilla Oresvärd and Krista Putkonen-Örn

Mitä tapahtui Elsalle?

Frank todistaa, kuinka tuntemattomat sieppaajat vievät hänen 11-vuotiaan tytärpuolensa Elsan. Vuodet kuluvat, ja Elsan katoamistapaus pysyy selvittämättömänä. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin tapauksen pääepäillyksi joutunut Frank on alkoholisoitunut ja häntä pidetään kylän kummajaisena. Kun nuori nainen katoaa paikkakunnalla jälleen, poliisin epäilyt kohdistuvat uudestaan Frankiin. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenään puhdistaa maineensa ja selvittääkseen, mitä Elsalle todella tapahtui, Frank pyytää apua Mona Schilleriltä. Tutkimuksissaan Monalle selviää, että vahvat voimat vaikuttavat kyläyhteisön pinnan alla. Yrittäessään paljastaa totuuden Mona päätyy tielle, jota reunustavat pelko, epäluottamus ja uskonnollinen fanatismi.

Keijukaistanssi on toinen osa Vargönin pienen työläisyhteisön ympärille sijoittuvassa rikossarjassa, jossa kohdataan julmankaunista luontoa, salaperäisiä mysteereitä ja epätavallisia persoonia. Kaiken keskiössä on 56-vuotias Mona Schiller, peloton ja piinkova nainen, jotka ratkoo rikoksia, mutta kantaa omia synkkiä salaisuuksiaan.

Kamilla Oresvärd on syntynyt 1967 Falunissa, Ruotsissa. Hän debytoi ensimmäisellä romaanillaan 47-vuotiaana tehtyään ensin pitkän uran bisnesmaailmassa. Mona Schiller -sarja on koukuttanut lukuisia skandidekkarifaneja Ruotsissa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Aug 5, 2022
• ISBN: 9789180344784

Book preview

1

Sumu kietoutuu tummien puunrunkojen ympärille ja hyväilee kallioita, jotka työntyvät maasta kuin kumaraiset selät. Varjoissa alkaa muodostua hahmo. Nainen saapuu metsäaukealle ja pitää käsiään rintansa edessä. Hänen paljaat jalkansa uppoavat pehmeään sammaleeseen, ja kosteus hiipii ylöspäin vaatteiden valkoista kangasta pitkin.

Nainenkohottaa päänsä hitaasti, katsoo suoraan mieheen ja sanoo: Herran sydän on täynnä surua.

Mies nojautuu eteenpäin kohti näyttöä ja laittaa tietokoneen äänet kovemmalle kuullakseen naisen äänen. Naisen pitkät, tummat hiukset laskeutuvat hartioita pitkin alas pehmeästi lainehtien, ja hänen mustat silmänsä liekehtivät.

Herra näkee, että ihmiskunnan pahuus on kasvanut maan päällä. Heidän sydämensä ja aikeensa ovat läpikotaisin pahoja.

Nainen katsoo miestä suoraan tämän sisimpäänja koskettaa hänen sieluaan. Tietokoneen ruutu ei ole enää heidän välissään, vaan nyt mies on naisen kanssa pimeässä metsässä.

Herra on puhunut minulle. Hän on sanonut pyyhkivänsä ihmiskunnan pois maan päältä. Hän katuu luoneensa heidät. Mutta meidät hän on armahtanut.

Nainen ojentaa kätensä kämmen ylöspäin.Mies haluaa tarttua siihen, mutta näyttö on heidän välissään.

2

Osterit on toimitettu suoraan Lysekilin kasvattamolta. Ne makaavat jääpedillä Mateuksen turkoosilla vadilla. Mona katsoo niitä. Ne ovat kummallisen kauniita kaikessa rumuudessaan. Niiden rosoiset ja muhkuraiset kuoret muistuttavat kallioiden harmaanmustaa väriä tai vanhan, harmaan tammen kaarnaa. Mona kaataa itselleen lasillisen Veuve Clicquot -samppanjaa ja maistaa hedelmäisen raikasta juomaa. Harva asia voittaa kylmän samppanjan, hän ajattelee ja asettaa lasin alas marmoritasolle. Hän laittaa äänet kovemmalle ja laulaa Abban One of Us -kappaleen mukana ottaessaan pyyhkeen vasempaan käteensä ja laittaessaan sen päälle osterin, jonka kupera sivu sopii täydellisesti hänen kämmeneensä. Hän työntää veitsen saranasta sisään ja liikuttaa veistä kevyesti, leikkaa sisemmän lihaksen pois ja antaa veitsen jatkaa osterin sisustaa pitkin. Sen jälkeen hän halkaisee sen ja hengittää sisään meren tuoksua.

Eilen meni myöhään. Kaikki lakifirman vanhan tiimin jäsenetolivat Monan luona, ja he valvoivat yhteen yöllä. He joivat monta pulloa viiniä ja söivät herkkuja puhuessaan kaikesta maan ja taivaan väliltä, miehistä ja entisistä kollegoista aina laserhoitoihin ja joogaharjoituksiin asti. He nauroivat paljon, mutta myös itkivät jonkin verran. Mona hymyilee ja asettaa osterin puolikkaat jääpedille. Upeaa, miten ystävyyttä voi jatkaa viidentoista vuoden jälkeen siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Mona kääntyy ympäri ottaakseenTabascon ruokakomerosta. Kun hän avaa oven, hän muistaa, että se on loppu. Hän käytti loput salsaan toissa viikolla, huuhteli pullon ja laittoi sen lasinkeräykseen. Hän kääntyy ympäri ja katsoo ostereita ja sitten kelloa. Se on kahtakymmentä vaille kymmenen. Jos hän lähtee heti, hän ehtii kauppaan ennen sulkemisaikaa.

Monaottaa samppanjalasista kulauksen ja kumartuu alas silittämään Cocon päätä. Jää sinä kotiin. Palaan pian, hän sanoo ja lähtee.

Ilta on hiljainen ja kuu loistaa kirkkaasti tummalla taivaalla. Kaduilla ei näy ihmisiä, ja kun Mona ajaa lyhyen matkan keskustaan, hän kohtaa vain yhden miehen, joka ulkoiluttaa koiraansa. Miehen harmaat collegehousut roikkuvat takapuolen kohdallaja hän kääntää punaiset, turvonneet kasvonsa Monaa kohti. Mona kohottaa kätensä tervehdykseen, mutta mies kääntää katseensa ja nykäisee koiraansa, joka näyttää yhtä väsyneeltä kuin isäntänsä.

Mona pysäköi auton ja astuu sisään kauppaan, kulkee kapeita käytäviä pitkin ja löytää Tabascon. Hän ottaa kaksi pulloa ja laittaa koriin myös purkillisen sormisuolaa. Kauppa on tyhjillään jamenee pian kiinni Siksi Mona yllättyy törmätessään kulman takanamieheen.

Oi, anteeksi, Mona sanoo, ja mies kääntyy ympäri.

Mies jäykistyy ja antaa katseensa vaeltaa Monan kehoa pitkin päästä varpaisiin. Mona Schiller, hän sanoo sitten halveksivasti ja vetää kätensä otsatukkansa lävitse. Joka paikassa sinuunkin joutuu törmäämään.

Monakin tarkastelee miestä, Johnny Landströmiä, seudun naistenmiestä, joka on myös osoittanut osaavansa huijata ihmisiltä rahaa. Tietenkään hän ei halua törmätä Monaan. Mona paljasti Johnnyn petollisuuden. Hän ei kestä nähdä miestä, mutta pikku Vargönissä on vaikea vältellä ketään.

Niin, Mona sanoo ja suoristaa ostoskoria käsivarrellaan. Minusta et pääse eroon, vaikka kuinka toivoisit. Minä tulin jäädäkseni.

Hyi hitto, Johnny sanoo, ja hänen takaansa ilmestyy nuori, kireisiin farkkuihin ja läpinäkyvään puseroon pukeutunut tyttö. Hän heilauttaa hiuksensa taakse, asettuu Johnnyn lähelle ja laskee kätensä tämän käsivarrelle omistajan elkein.

Mona katsoo Johnnya ja kohottaa kulmiaan.

Niin, mikä hitto sinua vaivaa? Johnny kysyy ja vetää tytön lähemmäs itseään.

Mona pudistaa päätään ja astuu eteenpäin, mutta Johnny ottaa askelen sivuun ja tukkii hänen tiensä. Mona pysähtyy ja tuijottaa Johnnya. Hän on selvästi saanut ensimmäisen kunnon vihollisensa palattuaan Vargöniin. Ei sillä, että se häntä haittaisi. Mona pärjää aivan loistavasti ilman Johnny Landströmin kaltaisia ihmisiä.

Mona vilkaisee nuorta tyttöä. Kurjaa, että Johnny jatkaa kuten ennenkin. Hänen vaimonsa ei halua enää olla hänen kanssaan tekemisissä, mutta Monan käy sääliksi tyttöparkoja, jotka Johnny onnistuu hurmaamaan.

Mona ottaa askelen eteenpäin. Siirry, hän sanoo irrottamatta katsettaan Johnnysta.

Johnny nostaa suupielensä irvailevaan hymyyn.

Siirry, minä sanoin, Mona toistaa.

Tai mitä?

Mona tuijottaa Johnnya. Haluatko oikeasti tietää, Johnny?

Vaalea tyttö tarttuu Johnnyn käsivarteen ja kiskoo siitä. Tule nyt, hän sanoo ja kääntää kasvonsa Johnnya kohti. Mennään.

Johnny kääntyy tytön puoleen ja nyökkää. Sitten hän katsoo taas Monaa. Ensi kerralla… hän sanoo.

Mona kohauttaa olkiaan. Toki. Hyvää jatkoa, Johnny, hän sanoo ja lähtee. Säälittävä pikku paska, hän ajattelee ja jatkaa käytävää pitkin. Syön sinunlaisiasi aamiaiseksi.

Hei, Mona! Lotta Götblad hymyilee Monalle iloisesti, kun tämä pääsee kassalle.

Hei! Monasanoo ja asettaa tuotteet liukuhihnalle. Kaunis ilta tänään.

Mona laittaa kortin lukijaan ja näppäilee koodin. Sitten hän ottaa Tabascot ja suolan ja laittaa ne kassiin. Voi hyvin, hän sanoo ja astuu ulos ovesta.

Ovi kolahtaa Monan takana ja hän näkee Lotan vilkuttavan ikkunan lävitse. Hän vilkuttaa takaisin ja kävelee kohti parkkipaikkaa. Urheiluhallilta päin ajaaEPA-traktori, josta kuuluu kovaäänistä Eddie Meduzan musiikkia, ja Mona pysähtyy päästääkseen sen ohitse, kun hän huomaa miehen ohittavan autonsa parkkipaikalla. Mies kävelee leveässä haarassa jalat ulospäin kääntyneinä, yläkroppa taaksepäin nojautuneena ja käsivarret heiluen. Hän horjahtaa sivulle, kompuroi kiveyksen kohdalla ja ottaa ison askelen nurmikolle. Mona jää paikoilleen katsomaan miestä. Ei siksi, että hän pohtisi, miten mies pärjää, hän on selvästi kovassa humalassa, vaan siksi, että miehessä on jotain tuttua.

Mies on iso ja pitkä. Hänellä on päässään korville vedetty sininen neulepipo, vaikka tänä elokuun iltana on yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Miehen tahrainen T-paita roikkuu likaisten, alhaalla roikkuvien farkkujen yllä ja peittää onneksi hänen takapuolensa. Viinakauppa Systembolagetin muovikassi heiluu eestaas miehen oikeassa kädessäjokaisen horjuvan askelen myötä. Yhtäkkiä mies kompuroi taas, ja tällä kertaa hän kaatuu suoraan katuun, niin että Monakin kuulee tömähdyksen.

Oijoi, Mona sanoo ääneen.

Hän kiirehtii kadun yli miehen luo tämän noustessa kömpelösti jaloilleen. Mies seisoo siinä huojuen katse pussissa, joka on hänen edessään nurmikolla. Verivana valuu hänen kyynärpäästään kättä kohti. Sitten hän nojautuu alas, asettaa kätensä maahan säilyttääkseen tasapainonsa ja tarttuu pussiin vetääkseen sen luokseen. Hän jää hetkeksi paikoilleen ennen kuin kerää voimansa ja nousee pystyyn.

Mies avaa pussin ja katsoo sen sisään. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä näkemäänsä, sillä hän nyökkää ja jatkaa huteraa matkaansa leveässä haarassa pitkin soratietä. Hänen päämääränään on puistonpenkki raskaina riippuvien oksien alla. Mies melkein putoaa istuma-asentoon ja kääntää kasvonsa Monaa kohti. Silloin Mona näkee, kenestä on kyse.

3

Se alkaa vaimeana tömähtelynä. Vähitellen ääni voimistuu rytmiseksi rummutukseksi juoksukenkien kohdatessa metsäpolun pehmeyden. Kun Agnes juoksee mäkeä alas, elokuisen kuun himmeä hohde on kietoutunut metsän ympärille. Heikko tuuli kulkee puiden lomassa, ja oksien keinuvat varjot leikkivät sammaleen peittämässä maassa.

Mikään ei voita sitä vapauden tunnetta, jonka villissä maastossa juokseminen tarjoaa. Raivaamattomia polkuja pitkin, ylös sammaleisia kalliokukkuloita, kaatuneiden puiden poikki ja soisten maastojen läpi niin lähellä luontoa kuin mahdollista.

Oksa lojuu polun poikki. Agnes hyppää sen ylitse ja jatkaa eteenpäin, mutta ei löydä tavallista mielenrauhaansa. Ehkä se johtuu täysikuusta tai tummista varjoista, jotka astuvat esiin joka mutkan takaa ja saavat hänet värähtämään. Monesti Agnesista on tuntunut siltä, että hänen takanaan on joku, mutta kun hän on kääntynyt ympäri, hän ei ole nähnyt ketään.

Sitten hän kuulee äänen. Hän kääntää nopeasti päätään, ja pimeässä välähtää jokin. Hän kiirehtii askeleitaan, mutta huutaa kivusta iskiessään jalkansa kiveen. Hän kompuroi, ottaa askelen sivulle, jottei kaadu, ja ojentaa kätensä haparoiden. Se osuu kuusen runkoon, ja karkea kaarna raapii hänen kämmentään. Hän löytää taas tasapainonsa ja seisahtuu hetkeksi. Hänen kätensä nojaa puunrunkoon, joka tuoksuu pihkalta ja neulasilta. Hiljaisuus on tiivis, mutta Agnes ei pääse tunteesta, että pimeässä on joku.

Hän irrottaa otteensa puunrungosta, sivuuttaa jalassa tuntuvan kivun ja juoksee takaisin polulle, joka johdattaa hänet kauemmas mäkeä alas. Hän juoksee yhä nopeammin, kunnes pääsee tielle asti.

Täällä on valoisampaa, ja tuntuu turvalliselta nähdä auto pysäköitynä tien viereen. Epämiellyttävä tunne menettää otteensa ja askelet kevenevät. Kun Agnes näkee isältään lainaamansa hopeanvärisen auton pilkottavan puiden lomassa, hän ottaa pari viimeistä nopeaa askelta parkkipaikalle.

Hän pysähtyy, asettaa kätensä reisilleen ja nojautuu eteenpäin tasatakseen hengitystään. Ei pitkään, vain parin hengityksen ajaksi. Sitten hän suoristautuu, avaa autonoven ja astuu autoon. Hän painaa nappia ja lukko naksahtaa. Hän hengittää ulos.

Mutta ulkopuolella oleva pimeys kietoutuu hänen ympärilleen. Hän käynnistää auton ja musiikki lähtee käyntiin samaan aikaan kuin valot syttyvät ja valaisevat tiivistä pusikkoa. Hän peruuttaa pois parkkipaikalta ja ajaa soratielle.

Musiikki saa hänestä otteen ja hän laulaa mukana Draken God’s Plan -kappaletta, ensin varovasti, sitten niin kovaa, että hän melkein huutaa. Onpa hän hölmö. Hän rakastaa juosta metsässä ja kallioilla, eikä hänellä tule olemaan siihen mahdollisuutta pitkään aikaan. Nyt hän on pilannut koko illan vain siksi, että kuvittelee kaikenlaista.

Ainakin Agneson uuvuttanut itsensä kunnolla. Jalat tuntuvat jäykiltä ja häntä väsyttää. Kaarnaan osunutta kättä kirvelee. Hän haluaa vain kotiin sohvalle katsomaan Pernilla Wahlgrenin maailmaa. Hän ei aio käydä edes suihkussa, vaan keittää vain kupin teetä, laittaa TV:n päälle, nostaa jalat ylös ja nauraa kaikelle hullulle, mitä sarjassa keksitään.

Pernillan perhe vaikuttaat niin kotoisalta italialaisine illallisineen ja pikku kiistoineen. Se on kaukana siitä, millaista Agnesilla on aina töissä olevan äidin ja hiljaa pysyttelevän isän kanssa. Mutta huomenna Agnes muuttaa pois. Hänen vatsaansa nipistää. Uusi kaupunki, uusi koulu ja uudet ystävät. Melkein kaikki tulee olemaan uutta. Kännykkä kilahtaa ja hän kääntää katseensa pelkääjän penkille. Näytössä palaa valo ja hän tavoittelee kännykkää kädellään, kun jokin tömähtää yhtäkkiä päin konepeltiä.

Paska! Agnes huutaa ja jarruttaa. Mikä hitto se oli?

4

Heti kun Mona on istuutunut puistonpenkille miehen viereen, hän kavahtaa. Lian, kusen ja vanhan humalan lemu iskee häntä vasten ja hänen katseensa hakeutuu miehen haaroihin. Onko tämätodella pissannut housuun, aikuinen mies? Näin miehellä siis menee. Hän on puistonpenkillä istuva humalainen. Mutta kuka häntä voisi moittia kaiken sen jälkeen, mitä hän on joutunut kokemaan?

Miehen pääon retkahtanut sivulle ja hänen suustaan pääsee äänekäs kuorsausääni. Mona katselee ympärilleen. Hän ei voi jättää miestä tänne, ei tässä tilassa. Hänen pitää varmistua siitä, että tämä pääsee kotiin. Miehen pitäisi varmasti syödäkin jotain.

Mona ojentaa kätensä ja asettaa sen miehen paljaalle käsivarrelle. Se tuntuu lämpimän kostealta kämmentä vasten ja tuo mieleen nousseen hiivataikinan. Hei, Frank, Mona sanoo ja painaa miehen käsivartta kevyesti sormillaan.

Mies päästää röhkäisyä muistuttavan äänen, mutta ei liikahdakaan.

Frank, Mona sanoo taas ja painaa tällä kertaa vähän kovempaa.

Nyt mies kohottaa päänsä ja kääntyy Monan puoleen. Silmät punoittavat, kasvot ovat uurteiset ja auringosta punaiset, ja hänen veltoista huulistaan roikkuu sylkivana. Mies katsoo Monaa ja joutuu kamppailemaan saadakseen katseensa kohdistettua.

Se olen minä. Mona.

Miehen sameissa silmissä alkaa hitaasti syttyä jokin. Mona, hän sanoo, ja hänen huulensa muodostavat jonkin hymyn kaltaisen Hän vetää likaisen kämmenselkänsä suunsa poikki ja pyyhkii sylkivanan pois. Olet siis palannut?

Kyllä. Mona katsoo ympärilleen ja miettii, ottaisiko miehen mukaansa autoon vai soittaisiko tälle taksin. Muutin takaisin kotiin viisi kuukautta sitten. Asun nyt Villa Björkåsissa.

Vai niin! mies yskähtää.

Tuuli puhaltaa heidän päidensä yläpuolella riippuvaan huojuvaan oksistoon, ja keinuvat varjot kaivertavat miehen kasvot esiin. Kuka olisi uskonut, että sinä palaisit kotiin? mies sammaltaa. Montako vuotta olit poissa?

Viisitoista. Olin poissa viisitoista vuotta, Mona toistaa ja lisää: Halusin kotiin poikien luo.

Mona katuu heti sanojaan ja kääntää katseensa koivuun, joka kaartuu lammen ylle. Miksi hän niin sanoi? Se oli aivan turhaa.

Hmm, mies tuhahtaa ja tavoittelee Systembolagetin kassia, joka on hänen vieressään penkillä. Hän ottaa kassista vodkapullon ja ruuvaa sen korkin hitaasti auki. Kiiltävä sininen etiketti kimmeltää, kun hän vie pullon huulilleen ja juo. Sitten hän vavahtaa ja irvistää.

Anteeksi! Mona laskee katseensa. En halunnut…

Äh! Mies huitaisee kädellään. Sitten hän ojentaa pulloa Monalle.

Mona pudistaa päätään. Ei hän ollut ajatellut istua tänä iltana puistonpenkillä juomassa viinaa suoraan pullonsuusta. Mona ajattelee lyhyesti ostereita, samppanjaa ja Netflix-sarjaa, mutta häpeää sitten egoismiaan.

Näin, miten kaaduit, ja halusin vain kysyä, oletko kunnossa. Voinko auttaa sinua pääsemään kotiin?

Frank kohauttaa olkiaan, selvittää kurkkuaan ja sylkäisee, niin että sylkeä tarttuu ruohonkorsiin, jotka notkahtavat painon alla, ja sylki lähtee hitaasti valumaan kohti maata.

Sinun käsivartesi? Kyynärpään haavasta vuotanut veri on levinnyt ja värjännyt Frankin kädenkin punaiseksi. Olet loukkaantunut.

Ei hätää. Frank kohauttaa olkiaan. Se on vain pintahaava.

Mona nyökkää ja he istuvat hiljaa. Frank juo pullosta vielä kulauksen ja Mona katselee autoa, joka ajaa tietä pitkin heidän ohitseen.

En ole nähnyt sinua ennen täällä, Monasanoo lopulta.

Et niin. Frankin keho nytkähtää. Siitä on aikaa, kun olin viimeksi täällä.

Mona nyökkää.

Sinun pojillasi menee hyvin, Frank sanoo sitten ja hymyilee vinosti paljastaen hampaansa

Mona kohottaa kulmiaan. Siitä saattaa olla eriäviä mielipiteitä, mutta hyviä poikia he ovat, Anton ja William. Mona on heistä ylpeä, vaikka William olisikin tarvinnut enemmän ohjausta nuoruudessaan.

Vanhempi poikasi… Frank pudistaa päätään muistaakseen. Mikä hänen nimensä onkaan?

Anton.

Aivan, juuri niin. Anton. Hän on oikein poliisi. Jo vain, kyllä minä hänet tunnen. Hän on ollut ystävällinen ja tarjonnut minulle toisinaan yösijan.

Frank hymyilee letkautukselleen ja Monakin hymyilee, vaikka onkin enemmän traagista kuin koomista, että Anton on vienyt Frankin juoppoputkaan.

Ja pikkuinen, Wille, Frank jatkaa.

Ei hän enää niin pikkuinen ole.

Ei, Frank nauraa ja ottaa pullosta kulauksen. Muistan, kun hän oli ihan pieni. Oikea rasavilli, mutta Elsa piti hänestä.

Mona säpsähtää kuullessaan Elsan nimen, mutta Frank nyökkää ja jatkaa: Elsa puhui Williamista usein tullessaan koulusta kotiin. Wille sitä ja Wille tätä.

Hän juo taas pullosta. Kuule, Wille hakee tuolta pizzaa. Frank osoittaa urheiluhallin viereistä pizzeriaa käsi täristen. Hänellä on tapana ostaa kaksi. Hän kulkee ohitseni ja antaa minulle toisen. Ajattelevainen nuorimies. Frank nyökkää taas ja karaisee äänekkäästi kurkkuaan. Niin, sinulla on hienot pojat.

Frankin sanat lämmittävät. Peter on tehnyt hyvää työtä kasvattaessaan pojat niinä vuosina, jotka Mona oli poissa. Se helpottaa surua siitä, että Mona jätti pojat, vaikkei Mona koskaan lakkaakaan katumasta päätöstä, jonka teki viisitoista vuotta sitten.

He istuvat hetken aikaa hiljaa ja tuijottavat vettä, joka saa pintaansa kuvioita, kun tuulenpuuska hyväilee sitä. Lopulta Monan on pakko sanoa se. Hän ei voi kohdata Frankia mainitsematta, miten pahoillaan hän on siitä, mitä Frank perheineen joutui käymään läpi.

Kuule, minä… Mona aloittaa, mutta hiljenee Frankin pudistaessa päätään ja nostaessa verisen kätensä häntä kohti.

Ei, Frank sanoo yhtäkkiä terävyyttä äänessään. En halua kuulla. Hän vetää muovipussin luokseen ja laittaa pullon sinne. Sitten hän nousee vaivalloisesti ylös ja kävelee tiehensä horjuvin askelin. Mona jää katsomaan hänen peräänsä. Hän epäröi. Pitäisikö hänen lähteä perään?

Mutta ei hän lähde. Hän jää istumaan paikoilleen.

5

Agnes painaa jarrua. Voi paska, voi paska, voi paska! Hän tömäyttää kätensä rattia vasten. Isä sekoaa, jos Agnes on saanut tehtyä lommon hänen autoonsa Hän rakastaa miehekästä BMW Cabrioletiaan.

Agnes puree huultaan. Hänen katseensa kiinnittyy hänen edessään olevaan soratiehen, ja hän saa ajatuksen. Hän voisi teeskennellä, ettei mitään tapahtunut. Hän muuttaa huomenna pois, ja jos isä ei huomaa siihen mennessä mitään, hän on turvassa. Silloin äiti saa syyt niskoilleen.

Agnes vaihtaa vaihteet neutraaliin asentoon ja vetää käsijarrusta. Hänen pitää nähdä, minkä päälle hän on ajanut. Hän ei voi vain häipyä paikalta. Kyseessä voi olla loukkaantunut eläin.

Hän avaa autonoven ja asettaa toisen jalan maahan, mutta jättää toisen sisälle autoon. Vahingoittunut eläin voi olla vaarallinen, ja hänen pitää olla valmis heittäytymään takaisin autoon.

Agnes nojautuu varovasti eteenpäin oven yli, laskee katseensa ja vetää kiivaasti henkeä.

Voi herranjumala! hän sanoo ja laittaa kätensä suulleen.

Maassa makaa joku. Agnes on ajanut ihmisen päälle. Hän irrottaa otteensa ovesta ja juoksee auton eteen sydän pamppaillen.

Mies makaa maassa auton edessä, aivan autonrenkaan vieressä ajovalojen valokeilassa.

Anteeksi, anteeksi, anteeksi, Agnes sanoo epätoivoissaan ja kumartuu miehen viereen. En nähnyt sinua. Miten sinulle kävi?

Mies kääntää hitaasti päätään ja tuijottaa Agnesia.

Agnes peittää kasvonsa käsillään nähdessään veren. Miten sinä voit? Autanko sinut pystyyn?

Agnes kuulee höpöttävänsä ja tarttuu miehen käsivarteen, mutta kun tämä huutaa kivusta, hän irrottaa nopeasti otteensa.

Anteeksi! hän huutaa taas.

Mitä hän voi tehdä? Hän katselee ympärilleen. Mies on aivan veressä. Mitä jos hän kuolee? Olisipa äiti mukana, hän kyllä tietäisi, mitä tehdä. Agnes nostaa katseensa. Hänen pitää soittaa äidille.

Agnes nousee nopeasti ylös ja ottaa askelen taaksepäin. Mies ähkäisee yrittäessään nousta istumaan, ja Agnes kumartuu taas ja tarttuu miestä käsivarresta tällä kertaa vähän varovaisemmin. Miehen syvä hengitys sekoittuu Agnesin pinnalliseen ja nopeaan hengitykseen.

Agnes katsoo taas ympärilleen. Hän ei ymmärrä. Mistä mies oikein tuli? Ihan kuin hän olisi vain yhtäkkiä ollut siinä. Onhan ulkona pimeää, mutta silti. Kyllähän mies varmasti näki auton tulevan.

Mies ähkäisee taas, ja Agnes katsoo häntä. Mitä voin tehdä? hän kysyy epätoivoissaan ja irrottaa otteensa miehestä.

Mies pyyhkii otsaansa niin, että veri sotkee hänen kasvonsa ja saa hänet näyttämään entistäkin kamalammalta. Agnes ei näe miehen silmiä. Tämä pitää ne puoliksi kiinni. Mieheen sattuu varmasti kovasti.

Sinut pitää viedä sairaalaan, Agnes sanoo päättäväisesti. Minä soitan ambulanssin.

Ei! Mies yskäisee. Ei tilanne niin paha ole. Aja sinä vain minut, niin kaikki kyllä järjestyy.

Miehen ääni on heikko ja uupunut, ja Agnes epäröi. Eikö hänen pitäisi päästä sairaalaan lääkärin arvioitavaksi? Mitä jos hän on vakavasti loukkaantunut? Agnes ei ajanut kovaa, mutta ilmeisesti riittävän kovaa.

Ei sinun tarvitse sekaantua tällaiseen, mies sanoo ja tarttuu päähänsä. Olet varmaan hiljattain saanut ajokortin?

Se on totta. Agnes on 24-vuotias, mutta sai ajokortin vasta kolme kuukautta sitten. Mutta mistä mies voi sen tietää? Voiko ajokortin menettää jostain tällaisesta? Ei kai se Agnesin vika ole, ettei mies katso eteensä.

Agnes ottaa askelen taaksepäin. Ehkä Agnesin olisi kuitenkin paras antaa miehelle kyyti. Ajokortin saaminen oli kamalan vaikeaa. Agnes joutui uusimaan teoriakokeen kolme kertaa, eikä halua joutua enää tekemään sitä uudestaan. Sitä paitsi mies vaikuttaa toivovan sitä itse. Ja Agnes oli tavoitellut kädellään puhelinta.

Hyvä on. Agnessanoo sen nopeasti, jottei kumpikaan heistä ehdi tulla katumapäälle. Minä ajan sinut.

Agnes saa miehen autettua jaloilleen ja sisään autoon. Mies yskähtää taas ja nostaa käsivartensa suunsa eteen. Agnes huokaisee edelleen järkyttyneenä siitä,