Paskana

By Matias Repo

Tämä on ihan paska kirja.
Tämä kirja on kirjoitettu vasten kaikkia kirjoitussääntöjä. Eli todennäköisesti päin persettä monen asiantuntijan mielestä. Vitut siitä! Tämä on minun tarinani uupumuksesta ja syistä. Elettyä ja koettua.En väitä mitään absoluuttiseksi faktaksi.

Uupumus on liian yleinen työperäinen vaiva Suomessa. Syyt voi olla moninaisia ja ylettyä kauemmas kun monesti edes ajatellaan. Tämä on vain yksi tarina monista.
Kirjassa saa osansa mm.sanahirviö Tahtotila, sekä useimmat kyseenalaiset työnantajatyypit. Mukana vilahtelee myös Jaatinen.

Kirjassa olevat nimet ja työpaikat on täysin fiktiivisiä, asiayhteys on säilytetty.

"Vasta silloin on myöhäistä, kun sydänkäyrä vetää suoran viivan"

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Apr 21, 2022
• ISBN: 9789528040248

Matias Repo

Esikoiskirjailija Matias Repo ammentaa voimansa ja sitkeytensä pohjanmaan metsistä, rock musiikista ja voimailusta. Kirjailija kirjoittaa tavalla joka ei pidä lukijaa tyhmänä, vaan antaa ajattelemiselle tilaa myös rivien välistä.

Book preview

Sisällysluettelo

JOHDANTO.

PASKANA?

SENTÄÄN AIKAMIES.

TAKAUMIA.

ULKOPUOLINEN.

LÄHIKAUPPA.

HAISTAKAA PASKA!

TAHTOTILA.

OHJEITA ITSELLE.

SAMMAKKOKEITTO.

TANKO MUTKALLA.

BEAT IT!

MASENNUSTA EI OLE OLEMASSAKAAN.

KORPIKUUSEN ALLA.

PÄIVÄT EI OLE VELJEKSIÄ.

MIKSI?

YRITTÄJILLE.

MIKÄ UPOTTI TITANICIN?

JAATINEN.

ELÄMÄ.

KOLMEN NELOSEN OPPILAS.

JOHDANTO.

Tämän tekstin alkuun paneva voima on ironisesti loppuunpalaminen. Tilanteen tajuaminen, mitä kaikkea onkaan tapahtunut kuin salaapäin. Ajatuksia menneiltä vuosilta ja suoraan hetkessä kirjoitettua.

Tekstit voi kuulostaa katkeralta vuodatukselta ja osin sitä onkin.

Syystäkin.

Moni teksti loukkaa varmasti melko monia.

Syystäkin.

Jos pelkäät loukkaantumisia, älä lue.

Jos luet ja loukkaannut, olen onnistunut.

Oletko töistäsi katkera tai uupunut tai molempia? Lue ehdottomasti.

Tämä ei ole selviytymistarina, eikä missään nimessä opas selviytymiseen.

Mutta jos tekstini auttaa samaistumaan ja tuo helpotusta edes yhdelle, tekstillä on merkitystä. Tämä teksti on vain ajatuksia syihin, seurauksiin. En väitä mitään teksteissä olevaa absoluuttiseksi faktaksi.

En ole psykiatri,lääkäri, en johtaja,en elämäntapavalmentaja.

Olen vain Minä.

Ja pikkuhiljaa helvetin ylpeä siitä.

PASKANA?

Se ihan tavallinen työpäivä.

Otan huollettavista koneista käteeni akkuporakoneen johon oli kiinnitetty oikeaoppisesti huoltokortti, johon kuuluisi kirjata mahdollinen laitteen vika tai häiriö. Luen kortin tekstin.

.-Paskana?

Kysymysmerkki tekstin perässä kertoo paljon. Ei ymmärretä laitteen toimintaa eikä osata sanoa mikä on vikana. mutta se ei vaan toimi enää.

Rinnassa vääntää. -Vittu! Huoltokortin teksti upposi syvälle.

Tiedän ettei teksti ole tarkoitettu minulle itselleni. silti se kuitenkin on juuri sitä. Luhistun istumaan kun saan itseni hallista toimistoon. Vitsiksi tarkoitettu teksti osuu minuun joka suunnasta.

-Päähän.

- Vatsaan.

-Keskushermostoon.

Jokin käänti avaimesta. Muutuin ulkopuoliseksi.

Virta sammui.

Kone pysähtyi.

Teksti on totta. Olen paskana?

SENTÄÄN AIKAMIES.

Olen toiminut elämäni aikana mitä erilaisimmissa töissä…hetkinen…

Painetaanpas C-kasettisoittimen rewind-nappia reilu kolmekymmentä vuotta taaksepäin kohtaan peruskoulu. Pikku hetki.

Kun tuskainen peruskoulu viimein ja onneksi loppui, oli aika mennä ammattikouluun. Olisi siis pitänyt mennä. Miten helvetillä voin tietää peruskoulun jälkeen mitä teen loppuelämälläni, mitä haluan tehdä? Haaveilin puusepän ammatista, mutta minulla todettiin jo yläasteiällä niin paha allergia että en kuulemma voisi sitä työtä tehdä. Muistan kun lääkäri suositteli rakennuspiirtäjän uraa. Näin itseni jossain suunnittelupöydän takana, rillit nenällä vetelemässä viivottimella linjoja isoon rakennussuunnitelmaan. Ei kiitos. Piti miettiä vielä mitä sitä tekisi.

Kunnes huomasin että koulu loppui ja kaverit lähti kuka minnekin päin ammattikouluun tai lukioon. Ironista, menin isäni puusepänverstaaseen tekemään pikkuhommia. Välillä aivastutti pirusti mutta se ei haitannut. Sillä hommalla ei juuri hankkinut, kun tein vain hanslankarin hommia, joten piti hankkia se oikea palkkatyö.

Ensimmäinen oikea työpaikka jonka muistan oli ruohonleikkaajana. Vähän kun siinä tieteiselokuvassa The Lanmoverman. Ajelin nurmikot tehdasalueen viheralueilta kerran viikkoon. Briggs&Stratton tuli tutuksi. Ja tehdasalue. Muistan vieläkin missä oli ne isot kivet piilossa johon ei olisi kannattanut ajaa. Ajoin silti. Ajaisin vieläkin.

-Urheilukentän hoitajana. Mahtihommaa, ellei muistella toista esimiestä joka ihmetteli mistä ihoon tuli ihme läiskiä viikonlopun jälkeen. Sitä krapulaista ukkoa en ole kaivannut. Toinen oli huippumies. Neuvoi ja opasti ja antoi vastuuta. Opin ajamaan kelkalla latuja, tekemään kaukaloon siniviivan ja muut rajat. Siihen aikaan ne tehtiin silkkinauhoilla ja jäädytettiin ensin kastelukannulla ja sen jälkeen letkulla paikalleen.

Päivystin tenniskenttävuoroja, joka oli aika raukeaa hommaa, kahvia meni puoli pakettia illassa. Moukarikarnevaalien monitoimimiehenä. Kun oli luppoaikaa niin opettelin kiekonheittoa. Nostan hattua kaikille jotka harrastaa sitä. Ihan helvetin vaikea laji.

-Puusepän tehtaalla, Oikein kellokorttitöissä. Siis silloin oli oikeat paperiset kellokortit. Muistan kuinka omistaja seisoi koneen vieressä ja varmisti että kaikki leimaa itsensä ulos kahvitunnille. Muistan legendaarisen lauseen edelleen, vaikka siitä on jo kolmisenkymmentä vuotta aikaa: Jos kahvitunti ylittää kaksitoista minuuttia niin se on sitten palkasta pois. Hyvä kun ei ole turhan tarkkaa.

Muistan hyvin Urkin lakkaamosta. Se opetti kuinka lakkauskoneen lakan viskositeetti mitattiin siihen tarkoitetulla suppilolla. huomiota herätti myös miten vakaasti homma kävi vaikka Urkin käsi ravistikin melkoisesti. Siihen aikaan ei ollut lakassa myrkkyjä. Oli vain pistävä haju. Se tarttui kuin terva vaatteisiin. Se pistävä haju oli syy myös Urkin vapinaan. Toistakymmentä vuotta Urkki lakkasi ja mittasi. Kunnes tuli YT-neuvottelut ja Urkki potkittiin tyhjän päälle.

Siellä tehtaalla porasin kymppimillin reiän omaan peukaloon. En kyvyttömyyttäni vaan koska laitteista puuttui kaikki suojat. Pneumatiikkapora ei varoittele että täältä tullaan.

-Lasikuitutehtaalla. Edelleen kellokorttitöitä. Ei hullumpaa hommaa. Siinä hommassa olin useampaan otteeseen, pätkätöitä. Samainen laitos jossa ajelin nurmikotkin. Jos jossain haistan hartsin niin huomaan heti olevani tehtaan uumenissa.

-Työttömien työpajassa. Aika korni nimitys sinänsä. Saatiin kehuja koska oltiin kaverin kanssa varmaan ainoat jotka teki jotain eikä kaivanut nenää. Siellä tein ensimmäiset ihan oikeat entisöintityöni. Ne huomattiin. Piian peili, Peililipasto, Kiikkutuoli. Siinä työssä jokin veti. Tunsin että tämä on jotain muuta kun ruohonleikkuu tai laminointi. Mielessäni päätin että tämä ei saa jäädä tähän. Tutustuin samassa tilassa toimivaan antiikkikauppiaaseen ja se löi kipinää.

-Sen jälkeen yrittäjänä huonekaluentisöijänä. Isäni oli puuseppä, ja verstas oli hyvin pienellä käytöllä tuolloin isän sairastelun vuoksi. Sinne siis. Päivät oli pitkiä. Aamu viidestä ilta kymmeneen, helposti. Joskus muistan kuinka tuollaisen päivän päälle kävin vielä treenaamassa rumpuja soittokämpällä. Ja aamu viideltä sama laulu uudestaan.

Muistan kuinka se työ veti. Suorastaan imi mukaansa. Mietin aina missä tämäkin kulmakaappi on aikanaan seissyt, sata ja viisikymmentä vuotta sitten. Missä keittiössä tämä jauhokaappi mahtoi olla uutena, sata vuotta sitten? Kiehtoi työ, ja kiehtoi esineiden tarina, se mystiikka jota kukaan ei voinut kertoa. Kuinka hienosti ennen osattiin tehdä huonekalut, pelkillä käsityökaluilla. Keinutuolien kippurajalat, jotka uli uurrettu koristeilla, kaappien yläsarjojen ruusukkeet. Saranaupotukset. Lohenpyrstöliitokset.

Tämä kaikki jäi silloin jotenkin liian lyhyeen. Olen joskus mielessäni katunut vaikka lopettamispäätös oli oikea ja järkevä.Siis hyvin meni kunnes toimeksiantajalta tuli enää vain töitä, maksupuoli tuppasi jäämään.Lopetin ennen kun meni mahdottomaksi.Kokonaan uuden tuotannon tai asiakaskunnan haaliminen olisi ollut