Taistelujen vahvimmat valtit

By Maailman historia

Taistelun voittaa usein armeija, jolla on eniten sotilaita tai vahvimmat aseet. Nämä edut voi kuitenkin päihittää kylmäverisellä taktiikalla, kuten sekä Aleksanteri Suuri että Napoleon Bonaparte tiesivät. Kylmäverisyys oli myös neuvostokenraali Žukovin valtti Kurskin taistelussa vuonna 1943. Vaikka Neuvostoliiton joukot olivat suuremmat, Saksan Tiger- ja Panther-panssarivaunut olivat ylivoimaisia sekä kantaman että jykevyyden suhteen. Siksi Žukov linnoittautui miinojen ja piikkilangan taakse ja antoi Saksan hyökätä. Vasta saksalaisten uuvuttua hän iski. Neuvostotankit vyöryivät vauhdilla päin Saksan linjoja. Saksalaiset yllättyivät, ja pian neuvostosotilaat pääsivät läpi. Verilöylyn loppupuolella panssarimiehistöt tappelivat mies miestä vastaan ja lopulta Saksa luovutti ja vetäytyi itärintamalta. Tämä kirja kertoo dramaattisia tarinoita, joissa rohkeat ja nerokkaat päälliköt ratkaisevat sodan lopputuloksen.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 1, 2020
• ISBN: 9788726383454

Book preview

lopputuloksen.

1. Suuri ja vahva falangi

Viisimetristen keihäiden tiivis parvi vyöryi kohti persialaisarmeijan ydintä. Oli mahdotonta päästä lähelle keihäsrivien suojaamia miehiä, ja kaikkien muiden Makedonian armeijan kohdanneiden tavoin oli myös persialaisten lopulta luovutettava. Muutamassa vuodessa Makedonian pieni kuningaskunta valloitti laajan Persian valtakunnan. Makedonian sodankäynnin valtti oli Aleksanteri Suuren käyttämä falangi, jonka hänen isänsä, Filippos II, oli kehittänyt. Tiiviissä yhteistyössä Makedonian ratsuväen kanssa falangi kylvi kuolemaa ja tuhoa aina Intiaan saakka.

Juuri ennen kuin armeija oli edennyt vastustajan jousiampujien ulottuville, Aleksanteri käski miestensä seisahtua. Hän käänteli mustaa hevostaan, Bukefalosta, ja ratsasti edestakaisin etummaista riviä pitkin. Hän muistutti miehiään näiden aiemmista voitoista ja rohkeista teoista taisteluissa.

Muistakaa, Aleksanteri huusi, olette olleet vaarassa ennenkin ja katsoneet voitonvarmaa vihollista suoraan silmiin! Aleksanteri herjasi vihollisen kenraaleja ja totesi karaistuneille miehilleen, että he olivat vapaita, kun taas vastapuolen armeija koostui orjista. Lopuksi hän suuntasi huomion kahden armeijan ylikomentajiin:

Teillä on Aleksanteri, heillä on… Dareios!

Sotilaat vastasivat makedonialaisella taisteluhuudolla: Alalalalai! sodanjumala Enyalioksen kunniaksi. Aleksanteri – jonka jälkipolvet tulivat tuntemaan Aleksanteri Suurena – käänsi Bukefaloksen taas kohti valtavaa armeijaa ja iski kannukset lujasti sen kylkiin.

Oli vuosi 333 eaa. Issoksen niityllä Välimeren ja pienen vuoriston välillä nykyisen Turkin alueella. Hetken kuluttua Persian valtakunnan kohtalo oli sinetöity.

Pinarosjoen toisella puolella odotti Persian armeija, jota johti persialaisten ylin johtaja, kuningas Dareios III. Aleksanteri oli tehnyt oikein pukiessaan sotilaidensa pelon sanoiksi. Yöllä he olivat nähneet vihollisleirin kymmenettuhannet nuotiot ja aamun ensi valossa valtavan armeijan taistelumuodostelmassa. Dareioksen sotilaiden määrästä on eri arvioita – tuon ajan liioitellusta 600 000:sta realistisempaan 100 000:een. Varmaa on, että Dareioksen armeija oli suurempi kuin Aleksanterin, jolla oli 30 000–42 000 miestä.

Mikä pahinta, Aleksanterin armeija oli piiritetty. Dareios oli saanut sotilaansa vihollisen taakse niin, että nämä katkaisivat Aleksanterin elintärkeän huoltolinjan. Makedonian tarunhohtoinen sotapäällikkö ei voinut muuta kuin kohdata Dareioksen miesylivoiman taistelussa panoksena kaikki tai ei mitään.

Aleksanteri oli silti koko ajan halunnut tätä. Hän oli varma voittamattomuudestaan –ensinnäkin siksi, että hän uskoi suonissaan virtaavan jumalten verta, ja toisekseen siksi, että hänellä oli salainen ase. Jo hänen isänsä Filippos II:n aikana oli etenkin Makedonian jalkaväkeä mutta myös monia liittolaisten yksiköitä alettu voimallisesti kouluttaa uuteen sodankäynnin tapaan, jonka keskiössä oli uusi yksikkö ja täysin uusi ase.

Kuolema oli viisi metriä pitkä

Uusi yksikkö, falangi, oli ollut kiinteä perustekijä antiikin sotanäyttämöillä jo sumerien ajoista lähtien. Se koostui neliskulmaisesta muodostelmasta, jossa oli vaihteleva määrä hopliitteja, keihässotilaita, jotka liikkuivat tiiviinä yksikkönä ja muodostelman kilpien suojaamina.

Falangi oli äärimmäisen tehokas yksikkö taistelussa, koska siinä yhdistyivät hyökkäävät keihäät, jotka tehokkaasti työntyivät ulos muodostelmasta, ja puolustavat kilvet, jotka estivät vihollista pääsemästä hopliittien kimppuun.

Makedonian kuningas Filippos II kuitenkin uudisti falangia ja teki siitä entistä pelottavamman sotakoneen. Hänen aivan uusi keksintönsä oli sarissa, viisi metriä – myöhemmin jopa seitsemän metriä – pitkä keihäs, jota Makedonian jalkaväkisotilaat pitelivät kaksin käsin. Keihäs oli niin tehokas, että puolustuksen tappioita suurten, käsin pideltävien kilpien takana tuskin edes huomasi. Kun koko jalkaväki laski sarissansa taisteluasentoon, falangi oli valmis tekemään juuri sen, mitä Filippos II toivoikin: murtautumaan vihollislinjojen läpi keskeltä, minkä jälkeen voitiin hyökätä vihollisen sivustoihin.

Falangi pystyi liikkumaan nopeasti, koska sotilaiden ei tarvinnut kantaa yllään raskaita rengaspaitoja. Filippos oli jättänyt ne pois myös siksi, ettei hänellä kerta kaikkiaan ollut varaa varustella miehiään niin jykevästi. Uusi muodostelma oli yhtä lailla pulan kuin kekseliäisyyden tulos.

Toinen keskeinen tekijä oli makedonialaisen falangin erittäin kova kuri. Filippos värväsi jalkaväkeen köyhiä, karaistuneita makedonialaisia paimenia, jotka toisin kuin eteläisemmät Kreikan hopliitit eivät olleet sidoksissa viljelyksiinsä. Niin hän sai heistä päätoimisia ammattilaissotilaita, joita voitiin kouluttaa päiväkausia. Miehet määrättiin muun muassa lähes 50 kilometrin marsseille täysissä varusteissa, mukaan lukien noin seitsemän kiloa painava keihäs. Falangia koulutettiin myös taktisiin liikkeisiin. Pitkää sarissaa ei ollut helppo käsitellä pystyasennossakaan marssimuodostelmassa.

Koulutuksen ansiosta Filippos ja sitten Aleksanteri saattoivat luottaa falangiin lähes sokeasti. Eri yksiköt liikkuivat niin tehokkaasti ja samanaikaisesti, että Aleksanteri käytti falangia jopa vihollisen pelotteluun ennen taistelua. Sotaretkellä Illyriaan vuonna 335 eaa., hallitessaan Makedoniaa ensimmäistä vuotta, Aleksanteri järjesti eräänlaisen sotilasparaatin ennen suurta taistelua.

Aleksanteri kokosi jalkaväkensä joukkomuodostelmaan, joka oli 120 miehen syvyinen ja jonka kummallakin sivulla oli 200 ratsusotilasta, ja käski heidän pysyä ääneti ja noudattaa hänen määräyksiään tarkalleen. Sitten hän käski jalkaväen kohottaa keihäänsä ja laskea ne eteen kuin hyökätessään ja sen jälkeen ojentaa niitä ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Aleksanteri käski koko falangin edetä ja suorittaa monimutkaisia liikkeitä, kunnes hän lopulta määräsi vasemman sivustan muodostamaan kiilan ja hyökkäämään. Sitten hän käski miesten kohottaa taisteluhuudon ja hakata keihäitä kilpiä vasten. Meteli oli liikaa taulantialaisille (yksi illyrialaisryhmistä, toim.), ja he vetäytyivät, ennen kuin taistelu edes alkoi, kertoi kronikoitsija Arrianos sata vuotta myöhemmin.

Loput illyrialaiset katselivat toimia yhtä lailla peläten kuin ihaillenkin, ja taistelun tulos oli lähes ennalta määrätty. Aleksanteri sai murskavoiton – lukumäärältään ylivoimaista vihollista vastaan.

Falangi veti joukot vastaansa

Issoksen taistelussa falangi oli, kuten useita kertoja ennen ja jälkeen, sijoitettu keskelle. Se muodosti Aleksanterin keskilinjan, jonka tarkoituksena oli vetää vastaansa enin osa vihollisjoukoista. Näin kävi lähes itsestään. Metrien pituiset sarissat ja auringossa hohtavat kilvet näkyivät kauas ja kiinnittivät luonnostaan vastustajan katseet puoleensa. Kuusi yksikköä, 1 500 taisteluvalmista sotilasta kussakin, täytti puolentoista kilometrin alueen vain hieman yli kahden kilometrin levyisellä niityllä meren ja vuoren välissä.

Joen vastapuolella persialaiset järjestäytyivät pelätyn falangin mukaan. Kuningas Dareios oli itse linjansa keskellä ympärillään Persian parasta jalkaväkeä ja kreikkalaisia palkkasotilaita.

Jalkaväen edessä tuhansia jousiampujia oli valmiina kylvämään nuolisateen vihollisen ylle. Dareioksen suunnitelmana oli koota ratsusotilaansa hyökkäykseen oikealle, missä Aleksanterin thessalialainen ratsuväki näytti heikolta. Aleksanterin lailla hän tiesi, että jos vihollisen linjan saa murrettua yhdestä kohdin, on lähellä voittoa.

Dareios luotti siihen, että joen jyrkät penkat hänen puolellaan Pinarosta olisivat hänen edukseen. Hän kuitenkin tiesi myös hyvin, että kapea Issoksen niitty soi hänen armeijalleen hyvin kapean rintaman, jolloin hänen miesylivoimansa etu paljolti kumoutui. Armeijoiden välisen joen takia Persian kuningas ei myöskään voinut käyttää tehokkaita sotavaunujaan.

Rintamaan tuli aukkoja

Aleksanteri oli tilanteen tasalla. Kuten aina, hän oli vakuuttunut voitostaan, eikä hänellä ollut tapana epäröidä taistelun edellä. Hän innosti miehiään ja käski hyökätä täydellä vauhdilla. Vain alun perin heikompi vasen sivusta jäi hänen käskystään asemiinsa.

Makedonialaisten linja oli pian vinossa Aleksanterin ratsuväen rynnätessä eteenpäin. Hänen monipuolisen komppaniansa kevyt jalkaväki, hypaspistit, juoksi niin lujaa kuin pystyi, ja falangin sotilaat marssivat nopeinta tahtiaan. Aleksanterin oma komppania eteni niin nopeasti, etteivät Persian jousiampujat ehtineet tähdätä, ennen kuin se oli liian lähellä. Muutamassa sekunnissa se vyöryi keskelle vihollisen muodostelmaa ja loi pakokauhua Persian eulinjaan, joka alkoi perääntyä. Hypaspistit näkivät ratsusotilaiden onnistuneen ja lisäsivät vauhtia entisestään. Tällöin kuitenkin Makedonian kolmas ja muutoin niin tehokas hyökkäysaalto kärsi.

Makedonian linjoihin syntyi aukko, koska seuraava aalto ei pysynyt edellisen perässä. Persian puolella taistelleet kokeneet kreikkalaiset palkkasotilaat iskivät heti. Hyökkäävä falangi oli erittäin haavoittuva hyökkäyksille sivustasta, koska sarissat ja miekat oli suunnattu eteenpäin. Makedonian jalkaväen oli heitettävä pitkät keihäänsä sivuun ja torjuttava miekoilla perivihollisiaan Kreikan kaupunkivaltioista, joita vastaan Makedonia niin usein oli sotinut. Kerrankin makedonialaisten oli peräännyttävä.

Samaan aikaan Dareios astui oikean siipensä johtoon ja käski ratsuväen hyökätä. Syntyi ankaria lähikamppailuita thessalialaisia vastaan, jotka tiesivät, että taistelu oli lähes varmasti hävitty, elleivät he pystyisi pitämään asemiaan.

Ratsuväki murtautui läpi

Kesken taistelun Aleksanteri lähetti ratsusotilaita heikon vasemman siipensä vahvistukseksi estääkseen sen pettämisen. Hän ei voinut lähettää paljon miehiä, koska nyt kaikki riippui hänen komppaniastaan, jota ei suotta pidetty antiikin parhaana ratsuväkenä. Kaiken keskellä Aleksanteri näki, että hänen salamataktiikkansa toimi tarkoitetusti etulinjan aukosta huolimatta. Pian Makedonian ratsuväki murtautui Persian linjojen läpi ja