Monsuunimantroja – kirjoituksia joogasta ja Intiasta

By Satu Rommi

Joogamatka johdattaa Intian lumoaviin maisemiin.Satu Rommi on kokenut astangajoogaopettaja, ja neljännessä kirjassaan hän matkailee Intiassa, opiskelee astangaa ja pohdiskelee molempien syvempää olemusta. Voiko Intiaan tulla oppimaan joogaopettajaksi 200 tunnissa, kun kyse on ikivanhasta perinteestä ja elämäntavasta? Mikä on joogan yhteys Intian kaikkialla läsnä olevaan mytologiaan, ja miten intialainen jooga eroaa länsimaisesta naistenlehtijoogasta? Samalla kirjassa tutustutaan Intiaan itseensä, sen värikkääseen kulttuuriin, mutta myös varjopuoliin.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 16, 2023
• ISBN: 9788727102061

Book preview

Satu Rommi

Monsuunimantroja

Kirjoituksia joogasta ja Intiasta

SAGA Egmont

Monsuunimantroja – kirjoituksia joogasta ja Intiasta

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2015, 2023 Satu Rommi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727102061

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Prologi

Vilkasliikenteisellä tiellä verkkaisesti vaeltava lehmä nappaa kukkakauppiaan kojusta suuhunsa pitkän valkoisen jasmiiniköynnöksen. Lehmä märehtii sitä tyytyväisenä ja vetää mukanaan metrikaupalla köynnöstä astellessaan tyynesti autojen, moottoripyörien, bussien ja autorikshojen keskellä. Kukkakauppias juoksee lehmän perässä liikenteen seassa vilkkaasti elehtien muttei voi asialle mitään: intialainen lehmä on pyhä, ja jos se haluaa syödä kukkasia, se saa syödä kukkasia.

Gokulamin, Mysoren varakkaimman kaupunginosan, pääkadun varrella on leivostiskin ja sekatavarakaupan välissä uusi ravintola. Vielä vuosi sitten siinä oli pikkuinen masala dosistaan tunnettu ruokapaikka, joka lounasaikaan täyttyi riisiä ja laihaa kasvismössöä suuhunsa seisaaltaan lapikoivista työläisistä. Sen paikalla on nyt kauniisti sisustettu suitsukkeentuoksuinen tila, joka mainostaa terveellisiä mehuja ja italialaista pastaa ja myy luomukaakaojauhetta. Kulman takana laiha, auringossa paahtunut nainen paimentaa keppi kädessään vuohilaumaa. Vuohet kirmaavat määkien tyhjälle tontille syömään rikkaruohoa, ruoantähteitä ja muovipusseja.

Katua pitkin kaahaavat uudet bussit näyttävät entisiä siniharmaita rotiskoja mukavammilta, niiden etuikkunassa ilmoitetaan nykyisin jopa reitin päämäärä, ja monissa on ilmastointi. Muutaman viime vuoden aikana Gokulamin kaduilla kulkijoiden hameenhelmat ovat lyhentyneet, farkut ovat tiukentuneet ja kaula-aukot ovat syventyneet. Autoja näkyy liikenteessä entistä enemmän ja ne ovat entistä isompia, mutta niitä ajetaan ihan yhtä huonosti kuin ennen. Katujen varsilla on myös entistä enemmän länsimaalaisten perustamia kahviloita ja ravintoloita, ja vielä enemmän kuin uusia ravintoloita Gokulamissa on uusia joogakouluja. Ne tarjoavat entistä lyhyempiä joogakursseja ja joogalomia, ja yhä useampi kauppaa myös joogaopettajakoulutusta. Kasvava osa länsimaisista joogaopiskelijoista tulee Mysoreen yhä lyhyemmäksi aikaa ja yhä useampi joogakoulu näyttää huomanneen, että parin viikon joogalomat ovat tuottoisa bisnes ja että parin viikon opettajakoulutukset ovat vielä tuottoisampia. Koulujen tarjonta on entistä monipuolisempaa: on ayurvedahieronnan kursseja, anatomiakursseja, joogafilosofian pikakursseja, maalaustaidekursseja, intialaisen ruoan keittokursseja, meditaatiokursseja, ekstaattista tanssia, Pilatesta joogaopiskelijoille, reikiparannuskursseja. Muutaman viikon lomalla Mysoressa voi nyt siis ruskettua uuden joogakoulun porealtaalla, valmistua ayurvedahierojaksi, opiskella reikiparantajaksi, oppia useammankin erilaisen mietiskelytekniikan, kokeilla acrojoogaa ja yinjoogaa ja ashtangajoogaa ja hathajoogaa ja naurujoogaa, käydä läpi Patanjalin joogasutrat muutaman päivän pikakurssilla ja saada käteensä joogaopettajan paperit.

En ole koskaan halunnut kirjoittaa kirjaa joogasta, eikä tämänkään kirjan ole tarkoitus olla joogakirja. Jos haluaa lukea jotain joogasta, suosittelen aloittamaan Bhagavadgitasta, Patanjalin joogasutrista, Hatha Yoga Pradipikasta ja Upanishadeista, lukemaan jokaisesta useamman käännöksen ja kommentaarin ja miettimään niiden sisältöä useamman vuoden ajan. Tämä on kirja Intiasta ja joogaopiskelijan elämästä Intiassa, kirja modernista joogasta ja sen ympärille kehittyneistä ilmiöistä. Kertomukset joogastudioiden tai joogaopettajien toiminnasta perustuvat kokemuksiini maailmalla opettamisesta kuuden viime vuoden aikana eivätkä viittaa mihinkään suomalaiseen joogastudioon tai keneenkään yksityiseen henkilöön. Tämä kirja on vain yhden, joogaa vasta viitisentoista vuotta opiskelleen suomalaisnaisen näkökulma eikä mikään absoluuttinen totuus. Tätä kirjaa ei tarvitse ottaa liian vakavasti, kuten ei osaa modernista länsimaisesta joogastakaan.

Tämä kirja on täynnä omia mielipiteitäni ja käsityksiäni joogasta. Niihin ovat tietysti vaikuttaneet Intiassa viettämäni vuodet. Tästä kirjasta ei silti pidä syyttää opettajiani: vaikka kirjoitan joogan opiskelusta, ei opettajillani ole mitään tekemistä kirjaprojektieni kanssa. En paljasta henkilökohtaisuuksia enkä kerro yksityiskohtia omasta harjoituksestani (joka ei kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja opettajalleni) tai kenenkään muun harjoituksesta. Kaikki virheet ja mielipiteet ovat omiani. Kaikesta, mikä kirjassa on hyvää, minkä olen ymmärtänyt oikein ja mitä olen joogasta oppinut, kiitos kuuluu aina uskomattoman kärsivällisille opettajilleni.

Kirjassa esiintyvistä sanskritinkielisistä termeistä: monien joogaan liittyvien sanskritin termien kääntäminen suomeksi on haastavaa, varsinkin jos kääntäjällä itsellään ei ole syvällistä kokemusta joogasta. Monille sanoille on useampi eri käännösmahdollisuus ja kääntäessä katoaa usein jotain termin alkuperäisestä merkityksestä. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun käännetään sanskritista jonkin muun kielen (esimerkiksi englannin) kautta suomeksi. Luettavuuden vuoksi kirjassa on kuitenkin käytettävä joitakin vakiintuneita termejä, ja sanskritinkieliset sanat on kirjoitettu ilman tarkkeita. Olen yrittänyt selittää monia käsitteitä mahdollisimman yksinkertaisesti, ja silloin teksti jää väkisinkin pinnalliseksi, mutta tarkoituksenani oli kirjoittaa kirja, jota voi lukea kuka tahansa jopa ilman aiempaa kokemusta joogasta. Myös oma ymmärrykseni ja tietomääräni on hyvin rajallinen. Joogan sanaston suomentamisesta olisi minusta hyvä käydä laajempaakin keskustelua.

Kaikki Bhagavadgita-lainaukset ovat Mari Jyväsjärven suomennoksesta (Basam Books, 2008). Lainauksissa käytän teoksesta lyhennettä BG. Patanjalin joogasutriin viitatessa mainitaan ensin luvun numero, sitten sutran numero. Joogasutrista löytyy useita suomennoksia, mutta kaikki mukaelmat tässä kirjassa ovat omiani.

1

Lentokentiltä riisipelloille: matkalla Mysoreen

Delhin kansainvälisellä lentokentällä on veistos, joka esittää aurinkotervehdystä. Heti kentällä käy siis selväksi, että nyt ollaan joogan kotimaassa. Valtava terminaalirakennus on kehittynyt edukseen niinä vuosina, joiden aikana olen lentänyt Delhin läpi. Langaton nettiyhteys on ilmainen, kahvi on hyvää, sohvilla on mukava torkkua lentojen välillä. Kaikkein ihmeellisintä on lähtevien lentojen alueella vallitseva hiljaisuus. Kahvila-ja kauppa-alueella ei harrasteta ollenkaan lentojen kuulutuksia, lattiaa peittää pehmeä, paksu ja kenkien kopinaa mukavasti vaimentava matto. Koko lähtevien matkustajien käyttämä alue pidetään tarkoituksella mukavan rauhallisena, mikä tekeekin noista muutamasta kymmenestä neliömetristä kenties Intian hiljaisimmat neliömetrit.

Maailmassa on harvoja tylsempiä asioita kuin lentokenttärutiinit. Maahantulolomakkeet, maastapoistumislomakkeet, tullilipukkeet joita kukaan ei edes vilkaise, vaihto ulkomaan lennolta kotimaan lennolle ja taas uusi turvatarkastus, tietokone kassiin, tietokone pois kassista, tavarat hihnalle, tavarat takaisin kassiin, kosmetiikka minigrip-pussiin, huulirasva unohtui, pussi auki, pussi taas kiinni, turvatarkastuksen naisvirkailijan reippaasti ja ujostelematta suorittama ruumiintarkastus, leimoja eri lappusiin. Ketään ei lopulta kiinnosta se, että litran vesipullo jäi käsilaukkuun ja menee läpi turvatarkastuksesta. Ainoa asia, joka näyttää kiinnostavan, on se, että kassissa on nimilappu ja lapussa turvatarkastajan leima. Se lappunen tarkastetaankin monta kertaa. Pakkaaminen ja purkaminen ja taas uudelleen pakkaaminen ei koskaan muutu yhtään vähemmän turhauttavaksi touhuksi, vaikka sitä tekisi viidettäsadatta kertaa.

Lennolla Helsingistä Delhiin vieressäni istunut intialaissyntyinen mies katseli ranteessa kantamaani rudrakshaa. Rudrakshat ovat Elaeocarpus ganitrus -puun siemeniä, joista tehdään rukousnauhoja. (Sekä ryppyisiä siemeniä tuottavaa puuta että siemenistä tehtyjä rukousnauhoja kutsutaan nimellä rudraksha.) Nauhaa voi hypistellä toistaessaan mantraa. Vierustoverini pyysi saada katsoa rukousnauhaani tarkemmin ja tutkaili helmiä mietteliäästi.

Onko se aito vai muovia? kysyin huolestuneena. Ostin nauhan kerran Mysoresta Devaraja-torilta neljänkymmenen rupian eli noin puolen euron hintaan ja siksi oli hyvinkin mahdollista, että rudrakshat eivät olleet kasvaneet