Kun valkenee—
By Hilja Haahti
()
About this ebook
Read more from Hilja Haahti
Kesätoverit: Meren säveliä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKun valkenee— Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsIsraelin tyttäret Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKertoelmia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHehkuvan kevään maa Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsHelvi: Kertomus nuorisolle Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsValkeneva tie Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Related to Kun valkenee—
Related ebooks
Nuorta verta: Romaani Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsJuha Joutsia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMemento Respiro: Muista hengittää Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsNoita Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSaara: Romaani Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAjasta aikaan 1: Silmästä silmään: - Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsElämän keväässä: Tyttökirja Barbro Bertingistä ja hänen tovereistaan Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPikkupiika Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsSevillan parturi eli Turha varovaisuus Komedia neljässä näytöksessä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsErämaan lapset Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMurusia Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsLumikuningatar Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsViivy vielä leppälintu Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKirsti: Sielunkuvaus Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMurhaaja tulee netistä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPieni Tuittupää Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsToffy-herra ja Lauri Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPeiliinkatsoja Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTuntemattomilla teillä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKauppaneuvos Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsTäyttyvä matala Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsAlla vanhan poppelin Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsRautaiset kädet Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMusta härkä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsApteekki Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsKerron päivien heräämisen: Heikki Konton runot ja elämä Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsPunainen lumme Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsManasse Jäppinen Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsMennyt Rating: 0 out of 5 stars0 ratingsNoitapussista kurkistaa kuolema Rating: 0 out of 5 stars0 ratings
Reviews for Kun valkenee—
0 ratings0 reviews
Book preview
Kun valkenee— - Hilja Haahti
Hilja Haahti
Kun valkenee—
Julkaisija – Good Press, 2022
goodpress@okpublishing.info
EAN 4064066351915
Sisällysluettelo
I
II
III
IV
V
VI
VII
VIII.
XI
X
I
Sisällysluettelo
HÄMÄRÄN NÄKY
Iltahämy liihotteli hiljaa. Se leijaili joen kaislikossa ja rantapensastossa, hipaisi harmaita paasia ja kääri koivujen nuoret, hennot lehdet hienoon harsoonsa. Lännen taivaalle asti se tuskin jaksoi siipensä kehottaa. Kuulakka rusotus kajasti vielä, vaikka hetki oli myöhäinen.
Lehtoniemessä yksinäinen lamppu tuikahteli isännän ikkunasta. Tohtori
Mauri Koivu oli vastikään palannut saattamasta lapsiansa matkalle.
Oli äänetöntä ja tyhjää, kun he olivat lähteneet. Pitkä kaiho seurasi
heidän jälkiänsä.
Eihän Mauri Koivu tosin ensi kertaa yksin jäänyt. Eikö koko hänen elämänsä oikeastaan ollut pelkkää suurta yksinäisyyttä? Hän oli jo aikoja sitte tutustunut ja tottunut siihen. Miksi se siis tänä iltana, hämärän siivillä laskeutuessaan hänen luoksensa, kohtasi hänen sydäntänsä kuin kaukainen vieras, joka menneet käyntinsä uusii monien talvien takaa?
Kaksi oli aihetta siihen: pöydälle taitettu sanomalehti ja lasten matkan määrä.
Sanomalehti oli ruotsinkielinen. Hän oli kaupungin asemalla ostanut sen, luettuaan lyhyen kuolinuutisen omasta lehdestänsä. Tässä nyt kerrottiin jotenkin seikkaperäisesti: Viipurissa kätkettiin maan poveen tuomarinleski — — — Seppeleitä laskivat
, — siinä oli monta nimeä. Ensimmäisenä: hänen tyttärensä, professorinrouva Margit Barlitz
.
Lasten isoäiti oli kuollut ja haudattu, mutta he eivät tietäneet siitä mitään. Nuoruuden innolla he iloitsivat kesämatkastansa. Lasten äiti oli tullut ulkomailta Suomeen, mutta sekin oli tapaus, joka ei koskenut heitä. Professorinrouva Barlitz
oli heille ventovieras.
Isän tuli sanomattoman sääli poikaansa ja tytärtänsä. Ei sekään tunne ollut uudempi kuin hänen oman sydämensä ikävä — hän vain tunsi haikeata halua sulkea heidät molemmat syliinsä ja painaa rintaansa vasten, nyt kun he jo kaukana matkustivat.
Margit
— tuo nimi sanomalehdessä — mitä kaikkea se kutsuikaan esiin…
Pieni kultakutrinen keijukainen — viulun säveliä — nuoruushaaveiden hohdetta —
Sitte harmaata arkea ja hiljaista mielen ankeutta. Keiju raukka, outoon asuntoon tuotu puutarhakukkanen… Olikohan hän siellä kaukana eteläisemmissä ruusustoissa löytänyt enemmän valoa ja lämpöä? Sitä Mauri usein oli kysynyt itseltänsä. Katkeruus oli jo aikaa kuollut hänen sydämestänsä. Seitsemäntoista talven lumi oli satanut viihdytystä siitä syksystä asti, jona Margit lähti. Seitsemäntoista olivat hänen kaksoislapsensa äsken täyttäneet. Heidän äitinsä puolesta isä oli rukoillut kaikki nämä pitkät vuodet, ensin taistelun ja tuskan tulessa, sitte yhä rauhallisempana ja kirkkaampana. Ei voi olla kova ja katkera sille, jonka puolesta rukoilee.
Ja kuitenkin — kuitenkin!
Miltä tuntui Margitista, kun hän taas laski jalkansa Suomen manterelle? Jos hän onnessaan oli entiset unohtanut, eivätkö ne nousseet haudasta nyt? Kun hän itse oli orvoksi jäänyt äidistänsä, eikö hänen täytynyt muistaa omia äidittömiä orpojansa?
Orpoja he olivat, Heli ja Tapani, lapsi raukat.
Jumala on orpojen holhooja, ja hän oli armahtanut näitäkin. Jäihän hyvä Kotirannan täti hoitamaan heitä, kun he olivat pienet ja avuttomat. Veihän hän heidät Hirvasmäelle pohjolaan Kyllikki tyttärensä kansakouluun, kun he siihen ikään tulivat. Ei heiltä lapsuuden päivinä puuttunut hoivaa eikä rakkautta. Ja hän itse, isä — antoihan hän heille kaiken rakkautensa, tuhlasi käsien täydeltä ne aarteet, joita ei kukaan muu saanut jakaa heidän kanssansa. Oliko tarvis sääliä heitä?
Vastatkoon se, joka katsoi Helin sinisiin silmiin ja näki niiden kaukokaihoisen ilmeen — pyytävän, etsivän, janoavan. Eivätkö ne silmät yhäti anoneet rakkautta, vielä lisää rakkautta? Eivätkö ne etsineet ja ikävöineet äidinsydämen suurta, ainokaista lämpöä? Ja mistä oli kotoisin Tapanin silmien tumma välke, syvä ja tutkimaton kuin yksinäisen umpilammen — joskus melkein pelottava? Liian aikaisin hän oli oppinut tuntemaan elämän ankaran todellisuuden, joka kypsytti ajatukset ja terästi mielen, mutta samalla sulki nuoret, herkät tunteet luoksipääsemättömiin salasopukkoihin. Äiti, äiti — hän yksin olisi suudellut Helin silmät hohtaviksi, Tapanin katseen helläksi ja valoisaksi!
Ja Maurin oma sydän — eikö sekin haikertanut osattomuuttansa?
Oikeastaan hän oli saanut elämän lahjoja odottamattoman paljon. Ryhtyessään taloansa hoitamaan ja mentyänsä naimisiin ei hän enää hetkeäkään ollut ajatellut opintojensa vakavaa jatkamista. Hän otti kotoisen työnsä Jumalan kädestä ja tyytyi siihen. Vasta kun puoliso eroten jätti kotinsa, hän oli tuntenut tarvitsevansa uutta elämänsisällystä, jotakin, joka auttaisi tasapainoon ja kiinnittäisi mielen kauvempana viittoviin päämääriin. Hän ryhtyi kirjoihinsa, huomasi vanhan lukuhalun heräävän ja tutkimisinnon viriävän, eikä aikaakaan, niin hän käsitti, ettei ollut kysymys mistään pilventakaisesta haaveesta. Kun Kotirannan täti oli talossa ja vanha Pekka vielä jaksoi hoitaa isäntärengin tehtävät, jäi hänelle paljo vapaata aikaa. Jopa hän saattoi ajatella lähtöä yliopistoonkin, kokonaisiksi kuukausiksi. Santtu rengin hän sillävälin toimitti maamieskouluun. Sinä syksynä, jolloin täti muutti lasten kanssa Hirvasmäelle, oli uusi vouti valmis. Hän toi taloon karjakkokoulun puolelta kelpo nuorikon, isännälle oivan apulaisen vanhan Matleenan sijaan, joka oli kutsuttu Jumalan lepoon.
Mauri antausi nyt opintoihinsa täydellä todella. Loma-ajoiksi hän kotiutui Helsingistä, ja silloin lapsetkin säännöllisesti palasivat hänen luoksensa. Niin hän sai suoritetuksi maisterintutkintonsa samalla aikaa kuin Heli ja Tapani oppivat tietojen ensi alkeet. Heidän viimeisenä kansakouluvuotenansa Mauri matkusteli Venäjällä, Siperiassa asti, Suomen heimojen asumasijoilla. Sinne hän jo nuorukaisijässä oli toivonut.
Kotirannan täti jäi sitte pysyväisesti tyttärensä luo, ja Mauri lapsinensa siirtyi täysihoitoon Helsinkiin. Heli suoritti tyttökoulun, Tapani viisi luokkaa lyseota. Viime vuoden he kaikki kolme olivat taas viettäneet kotona maalla. Mauri oli nyt jo valmis tohtori; hänen väitöskirjaansa Suomen sukukielten alalta oli pidetty varsin huomattavana. Tapani harjoitteli maanviljelystä, Heli soitteli ja askarteli isän ja veljen ilona. Syksyllä heidän oli määrä uudestaan asettua Helsinkiin, Tapanin maanviljelyslyseoon ja Helin musiikkiopistoon. Mauri itse aikoi jatkaa tieteellisiä töitänsä. Talo oli hyvässä kunnossa, työt sujuivat, metsät kasvoivat ja viljelykset laajenivat. Isäntä piti sitä silmällä, mutta hänen yhtämittainen läsnäolonsa ei ollut välttämätön.
Mitä Mauri olisikaan omasta puolestansa voinut enempää ja parempaa toivoa? Kaikki hänen nuoruusaikaiset tiedeunelmansa olivat kirjaimellisesti toteutuneet. Lisäksi hänellä oli kaunis talonsa, isien perintö, joka ei ollut vieraille joutunut ja edelleen oli suvussa säilyvä. Sillä Tapani harrasti maanviljelystä yli kaiken. Lahjakas poika hän kyllä oli, mutta kotiturvetta hän ei halunnut kirjapölyihin vaihettaa.
Säveletkin taas soivat kodissa — ne jotka Margitin mukana vaikenivat. Nuori Heli oli synnyinlahjaksi saanut isänsä kauneuskaipuun