Rock’n Roll Korso - Kemijärvi

By Arto Karhunen

Kirja kertoo suomalaisen miehen luopumisprosessista ja matkasta itseään etsimässä. Unohtamatta musiikkia ja mustaa huumoria.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 10, 2015
• ISBN: 9789523302402

Arto Karhunen

A typical finnish old man. Nothing more.. Writes books and poets when he has time.

Book preview

Sisällysluettelo

Rock’n Roll Korso - Kemijärvi

Valmistusmerkinnät

Rock’n Roll Korso - Kemijärvi

"How does it feel?

How does it feel

To be without a home

Like a complete unknown

Like a rolling stone ?

How does it feel?

How does it feel

To be on your own

With no direction home

A complete unknown

Like a rolling stone ?"

(Bob Dylan, Highway 61 Revisited, Like a Rolling Stone, 1965)

Julkinen notaari hoitaisi huutokaupan. Vanha ja homeinen rintamamiestalo menisi

lopulta vasaran alle. Huutokaupassa saatava tulo menisi loppujen velkojen

maksuun. Tuskin edes riittäisi. Mitä väliä - Kekeä ei olisi voinut vähempää

kiinnostaa. Tehkööt mitä lystää. Talo oli perinteinen puolitoistakerroksinen. kellarissa oli vielä autotalli ja saunatilat. Tonttia oli reilut 800 neliötä.

Talo oli joskus maalattu myrkynvihreällä maalilla ja osittain seinissä kiipeli

jo sammalta. Todennäköisesti joku grynderi ostaisi paikan pilkkahintaan ja sitten

se jyrättäisiin puskutraktorilla nurin. Tilalle tulisi varmasti neljän paritalon

taloyhtiö. Postimerkin kokoiset pihat ja kaksi autopaikkaa per asunto.

Siihen rakennusoikeus riittäisi ja puoliskot olisi sitten noin 300 000 € per kipale.

Se olisi grynderille miljoonabisnes. Mutta mitä väliä.

Keke oli pikkuhiljaa kärräillyt kamoja roskikseen ja kaiken rahanarvoisen suunnilleen

myynyt Tori.fi -sivustolla. Talo oli jo melkein tyhjä. Siis tavaroista.

Entisen elämän äänet kaikuivat vielä Keken pään sisällä.

Siellä kuului lasten, Lassin ja Liinun, leikkimistä pihalla. Ja sitten heti

perään Riitan tylytystä. Taloa piti korjata ja laittaa kuntoon.

Piha piti suunnitella ja laittaa hienoksi.

Samalla piti reissata Kanarialla tai jossakin muussa lämpimässä ja samalla

haaveiltiin sitten Thaimaan matkasta. Ja katseltiin netistä sopivaa kesämökkiä,

ihan jollakin parilla-kolmellasadallatuhannella olisi saanut jo välttävän

rantapaikan. Ei toki anopin ja appiukon kartanon veroista, mutta jonkun

vaatimattoman ehkä kyllä. Ja sitten samalla olisi pitänyt hankkia joku hieno

tila-auto. Ja kuului koko ajan valitusta kuinka on köyhää ja kurjaa ja rahat

ei riitä mihinkään ja että kyllä Keken pitäisi nyt hommata jo parempipalkkainen

työ. Joku vähintään johtajan homma. Riitalla kun rahaa meni paljon

kenkiin, laukkuihin, vaatteisiin ylipäätänsä ja kaikenmaailman bodypump

tunteihin. Henkilökohtainen treinerikin piti olla. Joku Marco 28-v kuulemma.

Sitten oli firmalla lähtenyt menemään huonosti ja havaittiin, että suunnitteluinsinöörejä oli liikaa firman taloudelliseen tilanteeseen nähden. Joten Keke oli siinä tilanteessa saanut ylimääräisenä lähteä. Alkoi sellainen pitkäaikainen

työttömyys joka ravisteli muuten niin kiinteää parisuhdetta heti alusta lähtien.

Riitta kun ilmoitti, ettei hän minkään työttömien kanssa hengailisi.

Eli get a haircut and get a real job - oli ollut tyly viesti.

Jotenkin kitkuteltiin niin kauan kuin ansiosidonnaista tuli mutta sitten näytti siltä,

ettei uusia kenkiä enää taloon saataisi riittävän usein eikä rahaa riittäisi

enää myöskään bodypump tunteihin eikä Marcon konsultaatiomaksuihin.

Se oli ollut sitten viimeinen piste iin päälle. Riitta oli pakannut kimpsunsa

ja ottanut lapset ja lähtenyt. Kertonut että lasku tulee sitten perästä.

Velkaa oli talosta ja muustakin, niin Keke ei ihan ollut sisäistänyt mitä

se lasku koskisi. Mitä väliä - se ei kiinnostanut pätkääkään. Toivottavasti Riitalla

oli uusi ja kiva elämä sen Marconsa kanssa.

Tonttia kiersi vanha orapihlaja-aita. Metalliputkesta tehty vanha portti oli

ruosteessa - joskus se oli ollut vaalean vihreä. Portin pielessä oli vanha

putkimallinen postilaatikko, jonka kyljessä luki US Mail. Sekin oli ruosteessa

ja jo kenollaan. Ruoho oli pitkäksi kasvanutta ja voikukkaa rehotti runsaasti.

Muutama omenapuu oli, ja nekin sammaleen peittämiä. Satoa ei viime vuosiin

ollut enää tullut - puut olisivat kaivanneet leikkaamista ja hoitoa.

Vanhoista marjapensaista oli tukikehikot lahonneet ja jo lähes lyyhistyneet

pensaiden juureen. Ainoastaan hiekkalaatikko muistutti enää pihalla, että

täällä oli joskus ollut elämää ja lapsia. Pihan perällä oli vanha ja punainen

ulkorakennus. Siellä oli ollut Keken pyhättö, paja jossa hän oli kunnostanut

vanhaa mopoa. Nyt mopo oli ajokunnossa ja sen olisi voinut vaikka museokatsastaa.

Mopo oli vanha 1966 mallin kolmivaihteinen Solifer Speed.

Keke oli hitsannut mopoon myös tyyliin sopivan yksipyöräisen peräkärryn,

joka tuli mopon tavaratelineeseen kiinni.

Peräkärryn tavaratila oli tehty vaakatasoon laitetusta vanhasta ja isosta

maitotonkasta, joka oli maalattu punaiseksi ja tonkan yläosaan oli hitsattu

luukku, jonka kautta tavarat oli kätevä laittaa tonkkaan sisälle.

Viimeisenä kärryssä oli vanha mopon pyörä, jonka avulla kärry rullasi kevyesti

mopon perässä. Vielä kun laittoi mopoon tyyliin sopivat vanhat sivulaukut

ja tankkilaukun niin kuljetuskapasiteettia alkoi olla riittävästi.

Paljon muuta tavaraa Kekellä ei sitten ollutkaan. Hiukan vaatteita.

Ja tietysti puoliakustinen Fender Malibu Mustang kitara, josta Keke ei olisi suostunut

luopumaan mistään hinnasta. Malibun Keke oli tilannut jostakin Tampereella sijaitsevasta soitinliikkeestä. Malibussa oli kuusikansi, mahonkisivut ja -pohja,

vaahterakaula, ruusupuuotelauta, Fishmanin mikitys ja väritykseltään skitta

oli tietysti sinivalkoinen. Tämä malli oli vielä sopivan kompakti ja kevyt,

se kulki omassa laukussaan selässä huomaamatta. Hintakin oli ollut oikein sopiva.

Kaikki muu oli lähestulkoon viety kaniin; kannettavaa tietokonetta ja kännykkää

myöten. Levyt ja kirjat oli myyty. Huonekalut oli hakenut eräs firma Sipoosta,

joka osti kuolinpesien ja konkurssipesien irtaimistoja. Talo oli lähes tyhjä.

Yksi patja lattialla oli viime aikoina toimittanut sängyn virkaa.

Keittiössä oli enää ainoastaan kertakäyttöastioita. Keke oli viime päivät

syönyt einesruokaa - vaikka se maistuikin pahalle. Keke käppäili talossa edestakaisin.

Talo haisi homeelle ja sitä siellä varmasti olikin. Homekoiraa ei olisi

kannattanut tähän kämppään tuoda - se olisi melko varmasti tukehtunut.

Nyt pääsisi tästäkin eroon - ehkä oli hyvä niin. Maailma muuttuu eskoseni..

Keke mussutti jääkaapista einesherkkuroiskeläppäpitsan, kylmänä

tietysti koska mikroaaltouuni oli jo myyty. Roiskeläppä maistui paskalle,

mutta piti miehen hengissä ja vihaisena.

Keke arvioi auringon aseman mukaisesti kellonaikaa. Varmaan jossain iltapäivän alussa nyt jo mentiin. Oman kellonsa hän oli vienyt kaniin ja saanut siitäkin muutaman eugenin. Vielä ehtisi käydä Korson keskustassa pankissa nostamassa

työttömyyspäivärahat. Keke veti rotsin niskaan. Hän nostaisi kaikki irtoavat fyrkat

lapaan.

Korso ei ollut hiljainen kylä arkipäivänäkään keskellä kirkasta päivää.

Yh-äidit työntelivät lastenvaunuja edestakaisin. Vaippapaketit roikkuivat

lastenrattaiden alakoreissa. Sen viereen meni useimmissa ratasmalleissa

kätevästi vielä sikspäkki ja parhaimmissa ja leveimmissä malleissa mäyräkoira.

Pubien terasseilla istuskeli jo parrakkaita miehiä tupakilla ja olutta särpimässä.

Puheen notaatiosta pystyi päättelemään, ettei nokan alla ollut enää päivän

ensimmäinen keittoannos. Pari skiniä kulki syljeskellen sulassa sovussa punkkarin

kanssa. Kirkkaanpunaista pystyhelttaa näki enää ani harvakseltaan.

PKN oli tosin taas nostanut punkin Suomessa uuteen nousuun.

Keke sisäisti itsensä paikallispankin konttoriin ja otti vuoronumeron kassapalveluihin.

Jonossa oli pari kollegaa, eli siis kunnon kotimaista työtöntä, sekä eläkemummoja.

Lopulta kolahti taululle sama vuoronumero, joka oli printattu Keken kädessään

pitämään lappuseen. Keke lampsi tiskille, näytti ajokortin ja tilinumerolapun ja

kertoi ihan kivan näköiselle kassaneidille nostavansa kaikki tilillä olevat

varat käteisenä. Lapaan tuli kokonaiset 252,65 eugenia.

Keke marssi vihellellen ulos pankista. Tili oli tyhjä, mutta mieli oli täynnä

ajatuksia. Keke oli myös täynnä kirjaimellisesti tätä paikkaa. Ei Korsossa sinällään

mitään vikaa ollut, miellyttävä hiljainen tuppukylähän se oli. Mutta koko vitun oravanpyörä oksetti jo. Kaikki 250 työpaikkahakemusta. Joista oli sitten poikinut kokonaiset kolme haastattelua paskantärkeiden työhönottajien luokse.

Joista yksi oli jopa ilmoittanut olevansa rekrytoiva esimies. Keke oli siihen

todennut olevansa reservin ylikersantti. Siinä oli sitten hetken aikaa nokiteltu

ja tuijoteltu toinen toistaan. Lopulta työhönottaja, se niin sanottu rekrytoiva

esimies tai mikä sitten olikaan, oli murtunut ja todennut että

'tämä oli nyt tässä'. Keke oli todennut koko työnhaun toivottomaksi ajanhukaksi

ja todennut lakoniseen tapaan että 'pitäkää tunkkinne..'

Nyt tuli sitten pientä peruspäivärahaa tilille mutta mies oli vapaa.

Keke poikkesi ruokakaupassa hakemassa pari roiskeläppää sekä säilykkeitä.

Fiilis oli vahva, että hän lähtisi huomenna. Mikään ei enää pidättelisi.

Lapsiaan hän ei ollut nähnyt eron jälkeen, eikä varmasti nyt saisi nähdäkään.

Ei hänellä ollut edes Riitan osoitettakaan. Nainen oli hävinnyt kuin pieru Saharaan.

Pysyköön siellä, Keke mietti. Kyllä hän joskus omat lapsensa löytäisi,

tai sitten lapset löytäisivät hänet. Keke poikkesi vielä paikallisessa

pitkäripaisessa ostamassa matkaeväitä. Suomi-viina muovipullossa oli

helppo pakata mukaan. Keke poimi ostoskoriin viisi pulloa. Sillä pääsi hyvin

alkuun.

Keke palasi ostosten kanssa talolle ja meni suoraan pihan perälle vajaan.

Solifer ja peräkärry oli jo lähes valmiiksi pakattu. Sivulaukuissa oli tarvittavat

vaatteet ja sadepuku. Toisessa sivulaukussa oli tarvittavat työkalut sekä

varaosia mopoon. Uudet öljyt hän oli juuri vaihtanut kytkimeen, samoin tulpan

ja ilmanputsarin. Solikassa oli vanha Sachs kaksitahtikone, joten öljyt sekoitettiin

aina bensan joukkoon suoraan. Kekellä oli pikkuinen muovikannu, jolla oli helppo

heittää aina oikea määrä öljyä tankilliseen bensaa. Se helpotti tankkaamista

huomattavasti. Keke pakkasi säilykkeet ja viinapullot peräkärryyn. Siinä oli

kannessa vahva lukko, joten sen pystyi kyllä jättämään kaupan eteen parkkiin.

Mopo näytti kärryineen lähtövalmiilta. Se oli hieno ja kiiltävä. Keke silitteli

sen bensatankkia. Mopon kunnostukseen oli uponnut jonkin verran rahaa, mutta nyt

lopputulos näytti hyvältä.

Keke avasi oluen. Se maistui taivaallisen hyvälle, vaikka olikin Karjalaa.

Tai ehkä juuri sen takia. Karjala oli ainoa olut Suomen markkinoilla, johon

laitettiin sekaan katajanmarjaa.

Karjalaa teki alunperin Sortavalan panimo Oy vuodesta 1932 vuoteen 1944.

Vuonna 1948 sitä alettiin valmistaa uudelleen. 1966 Karjala-olut siirtyi

Hartwallin omistukseen. Kyseiseen oluseen liittyy myös sanonta, että

se on evakkokaljaa, koska se kun tulloo aina takasi.

Keke muisteli jonkun vuoden takaista lehtileikettä, jossa silloinen Hartwallin

toimari oli saanut käydä briteissä selittelemässä. Silloin britit olivat ostaneet

kyseisen olutmerkin ja vastassa oli ollut joukko vanhoja harmaatukkaisia

herroja kalliissa villapuvuissaan ja ihmetelleet, että miksi helevetissä

Suomessa sotketaan olueen katajanmarjaa. Toimari oli selittänyt pitään kuinka

macho suomalainen mies oikeastaan on ja millainen talvisota oli ollut

ylivoimaista vihollista vastaan. Tapaaminen oli päättynyt naurunremakkaan

ja olalletaputuksiin. Englannin herrat olivat olleet ostokseensa tyytyväisiä.

Keke avasi toisen oluen. Sen maku oli, jos mahdollista, lähes vielä edellistä

parempi. Keke mietti, että mikähän hänen osoitteensa tulisi olemaan sen jälkeen

kun tämä tölli olisi myyty pakkohuutokaupassa. Ja missä hän olisi kirjoilla sen

jälkeen. Ehkä sillä ei olisi vitunkaan väliä.

Hän oli virallisesti varaton ja henkilökohtaisessa konkurssissa.

Työtön ja pian myös asunnoton. Viranomaisia ei kiinnostanut hänen

asuntotilanteensa. Riitti kun hän kahden viikon välein lähetti sähköisen

lapun työvoimaviranomaisille. Sen missä lukee työtön, työtön, työtön...

Suomihan oli hyvinvointivaltio. Sellainen, jossa kaikilla on hyvä olla ja

kaikki ovat iloisia. Keke maistoi pitkän siivun olutta.

Musta kitarapussi nojasi vajan vanhaan työpöytään. Keke oli laittanut kaiken

tänne valmiiksi. Hän lähtisi huomenna.

Jättäisi kaiken tämän paskan taakseen.

Ehkä hän nukkuisi yönkin vajassa. Ei menisi