Kesäyön valssi

By Tuija Lehtinen

Menneisyyden kiemuroita ja toiveita tulevaisuudesta.
Yökahvilassa työskentelevän Marken päivät kuluvat opiskeluun. Väsymyksen keskellä ärtymystä aiheuttaa kämppiksen poikaystävä, joka jatkuvasti vetelehtii asunnolla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kyseinen nuori mies sattuu olemaan Marken eksä. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä kämppäkaveri Rita ei tiedä, että hänen nykyinen poikakaverinsa on Marken entinen poikaystävä.
Eniten päänvaivaa Markelle kuitenkin aiheuttaa opintokurssin vetäjä. Muistaako mies hänet? Marke ainakin muistaa, ja hänen ja Jaskan yhteinen historia tulee kurssin etenemisen myötä mieleen aina vain vahvemmin. Vaan voisiko heillä olla mahdollisuus jättää menneisyys taakseen ja kokeilla yhteistä tulevaisuutta?

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jan 24, 2024
• ISBN: 9788728406526

Book preview

Kesäyön valssi

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1987, 2024 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406526

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Kesäyön valssi

Ensimmäinen luku

K ello oli kolme aamuyöllä, ja kahvilassa enää vain kaksi asiakasta. Toinen, vanhempi mies, nuokkui nytkähdellen tyhjän teekupin ääressä ja rojahtaisi kohta sen päälle. Nuorempi mies kirjoitti kiihkeästi ruutupaperilehtiöön lyijykynällä, välillä suttasi kirjoittamansa yli ja tuijotti silmät kaventuneina tiskin yllä olevia astiahyllyjä. Hänen vieressään pöydällä oli iso kahvikuppi, ja sitä hän kävi täyttämässä muutaman kerran yön aikana.

— Mitähän se oikein rustaa? Lippe sanoi hiljaa Markelle, joka istui kassan takana korkealla jakkaralla ja tutki sen viikon luentomuistiinpanoja.

— Mikä lie pöytälaatikkokirjoittaja, Marke mutisi ja yritti tankata päähänsä lapsen lukutottumuksiin vaikuttavia tekijöitä.

— Jos se on runoilija, se olisi niin romanttista. Ne on tuollaisia temperamenttisiakin, Lippe lausahti miehen haroessa hiuksiaan ja rutistaessa paperin palloksi.

Marke vilkaisi miestä, näki tämän sinkoavan paperipallon olkansa yli huolettomasti niin että se osui nuokkuvan miehen pöydälle, pomppasi tämän poskeen ja säpsäytti miehen hereille. Mies näytti pöllähtäneeltä, vilkaisi kelloa ja ravisti päätään kokeilevasti. Marke oli huomannut, että hän oli ollut melkoisessa tuiterissa tullessaan kahvilaan pari tuntia sitten kapakoiden sulkeutumisen jälkeen. Mitä ilmeisemmin hän ei ollut uskaltanut mennä kotiin siinä kunnossa. Markea kyllä ihmetytti miehen logiikka, sillä jos tätä odotti hirmustunut pilakuvien vaimo kaulimen kanssa, niin kai nyt suurempi paha oli tulla kotiin järjissään kolmelta kuin ketarat lotkuillen yhdeltä. Ilman muutahan järki päässä tultiin toisen naisen luota, ja täydessä seilissä poikien kanssa rälläämästä, Marke ajatteli. Mutta mistä sitä koskaan toisen naisen ajatuksia tiesi. No, Lipen kyllä useimmiten, Marke mietti, kun näki tämän kiirehtivän korjaamaan teekuppia miehen pöydästä ja nappaavan samalla rutistetun paperitollon. Lipen tekemisiä johdatti vain ja ainoastaan inhimillinen uteliaisuus lähimmäisten tekemisiä kohtaan.

— No niin, Lippe suhisi ja silitti paperia sylissään tiskin suojissa. — Käsiala kuin juosten kustua ja päälle papanoitua, Lippe totesi hersyvään tapaansa, johon Marke oli pikkuhiljaa alkanut tottua reilun kolmen viikon yhdessä työskentelyn jälkeen. — Mitähän se tässä oikein yrittää selvittää. Minä en kyllä tajua mitään.

— Näytä, Marke pyysi ja otti paperin. Aluksi hän ei saanut käsialasta mitään selvää, mutta sitten yksittäisiä sanoja ja lauseita pisti esiin. — Kuristuneet kalkkunat, Marke sanoi kulmat kohoten. — He olivat siinä bussin penkillä, he kaksi vanhaa naista, paksut helminauhat kaulan ympärillä, kuin kuristuneet kalkkunat.

— Sus siunaa, Lippe henkäisi ja katsoi miestä epäluuloisena.

— Mutta heidän kupunsa eivät olleet täynnä luumutäytettä vaan vuosikymmenien sappea ja ilkeyksiä, Marke jatkoi. — He olivat omiaan riistäjän ruokapöydälle.

— Aha, se on anarkisti, Lippe tuumasi heti. — Terroristi.

— Mikä lie, Marke hymähti ja tipautti paperin roskiin. — Minusta tuntuu että se on vaan tavallinen perheenisä, pöytälaatikkokirjoittaja joka ei saa kaksiossa rauhaa pikkuvauvalta ja vaimolta tehdä luovaa työtä. Ja siksi se tulee tänne öiksi. Purkaa tuntojaan noin. Taatusti ne kalkkunat on jotain ämmiä sen työpaikalta, jotka päsmättää sille myötäänsä.

— Tiedä häntä, Lippe mumisi eikä noin vain luopunut terroristiteoriastaan. — Mistä sen tietää vaikka se kuvaisi meitä ja aikoo jonakin yönä ryöstää kassan.

— Minä en miellä itseäni vanhaksi kalkkunaksi, Marke virnisti ja vältti katsomasta Lipen kolmea leukaa ja rehevää povea, jotka toivat kyllä mieleen linnun. Ei mitään ilkeää pahaa lintua kuitenkaan, vaan kukluttavan kupukyyhkysen.

— Oli mikä oli, niin normaalia tuollainen kirjoittelu ei ole, Lippe sanoi painavan sanansa asiaan ja yritti luoda mieheen tuiman karkottavan katseen. Mies ei ollut moksiskaan, pureksi vain kynänpäätä ja kävi sitten kiihkeästi uuden paperin kimppuun. — Tämän kahvilan yössä on sata ja yksi tarinaa, Lippe puheli Markelle huuhtoessaan kahvikannuja. — Ne sata minä haluan kuulla, mutta sitä ensimmäistä en, ja tuo tyyppi on se ensimmäinen.

— Vaarattoman näköinenhän tuo on, Marke sanoi hajamielisesti ja yritti taas keskittyä muistiinpanoihinsa. Se onnistuikin, sillä kahvilaan astahti kaksi miestä ja näiden haettua kahvit ja pullat, meni Lippe juttelemaan samaan pöytään. Miehet olivat kaupunkilehden kirjapainosta, aamun lehti oli tehty ja jakeluun saatettu, ja usein he toivat mukanaan tuoreet uutiset Lipelle. Toinen miehistä, kaksimetrinen, pitkälti toistasatakiloinen, punakka viisikymppinen leskimies kävi joka aamu kolmen ja neljän välillä, eikä kukaan voinut olla huomaamatta, että Lippeä mies heilasti. Teki sitä sitkeästi siitä huolimatta, että Lippe oli useammin kuin kerran suoraan ilmoittanut, ettei miestä vaivoikseen ottaisi.

Lippe oli viidenkymmenen puolivälissä, neitiihminen, hän korosti aina esitellessään itsensä. Neitiihmisellä oli kuitenkin aikuinen poika jossain, ja suurimman osan elämäänsä neiti oli viettänyt miesvaltaisessa porukassa merillä. Lippe oli ollut laivakokkina ja seilannut maailman meret ristiin rastiin rahtilaivassa. Hän puhui englantia sujuvasti, muttei ymmärtänyt sitä kirjoitettuna, ja sama oli espanjan kanssa. Espanjan suhteen Marke ei ollut aina oikein vakuuttunut siitä, että Lippe puhui korrektilla tavalla. Muutaman asiakkaan kasvoilla oli joskus häivähtänyt pieni yllättyneisyys, kun Lippe oli oikein intaantunut papattamaan spanskaa — niin kuin hän itse asian ilmaisi. No, ne olivat pikkuseikkoja, sillä muuten Lippe oli korvaamaton. Lippe tuli toimeen kaikkien kanssa, ja sai jatkuvasti kortteja niin koti- kuin ulkomailtakin ihmisiltä, joita oli pyyteettömästi auttanut ja neuvonut. Lipen meritausta loi häneen varsinkin lasten mielissä jotain hurjaa seikkailuhohdetta, ja lasten mieliksi Lippe joskus vähän väritti kokemuksiaan. Kaikesta näki, että Lippe oli viihtynyt suurenmoisesti merillä, ja oli ollut ankea paikka, kun hän oli selkävaivojen takia joutunut hakeutumaan kevyempiin töihin. Lippe oli ollut torilla myymässä ja kokeillut yhtä jos toista pari vuotta, ennen kuin kaupungin