Titanicin kolmas luokka

By Olavi Koivukangas

Faktoihin pohjaava kertomus maailmankuulusta tragediasta sekä sen suomalaisista uhreista ja selviytyjistä.Huhtikuussa 1912 neitsytmatkallaan halki Pohjois-Atlantin kulkeva RMS Titanic osuu jäävuoreen ja katoaa mereen vieden mukanaan yli tuhat ihmistä. Aikansa suurimman ja upeimman, uppoamattomaksi mainostetun laivan matkustajien joukossa on 63 suomalaista matkustajaa. Heistä 43 uppoaa laivan mukana.Dokumentaarinen romaani kertoo siirtolaisten unelmista ja merimatkasta niitä tavoittelemaan sekä siitä, miten kaikki äkkiä muuttuu. Haaveiden matkasta tulee painajainen, eikä pelkästään heille, jotka ovat laivalla. Ylihärmäläinen Maria Panula lähtee kohti Amerikkaa viiden poikansa kanssa matkaten kolmannessa luokassa, halvimmassa hyttikategoriassa. Perillä heitä odottaa perheen isä Juho, ja kokonaan uusi elämä. Mutta kun laiva ei milloinkaan saavuta määränpäätään, on menetys musertava. Juho menettää vaimonsa ja kaikki lapsensa, eikä saa koskaan toivottaa heitä tervetulleeksi uuteen maahan. Eikä hän ole ainoa, jonka toivo tulevasta vaihtuu suruun, joka ei koskaan unohdu.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 15, 2023
• ISBN: 9788727061870

Book preview

Titanicin kolmas luokka

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2015, 2023 Olavi Koivukangas and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727061870

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

PROLOGI

Aika laulaa lauluaan, sanoi runoilija Eino Leino aikoinaan. Suuret kertomukset elävät vuosisadasta toiseen ja parhaat ikuisesti legendoina. Yksi näistä on loistolaiva Titanicin uppoaminen neitsytmatkallaan Pohjois-Atlantilla hyisenä huhtikuun yönä 1912. Luonnonvoimat voittivat ihmisen taloudellisen edun tavoittelun. Kapteeni luotti liiaksi uuteen teknologiaan ja ajoi suurella nopeudella vaarallisilla vesillä. Maailman suurin laiva vei mukanaan valtameren syliin 1 517 ihmistä aluksessa olleista 2 223 henkilöstä; vain 706 ihmistä pelastui.

Aikansa upeimmalla valtamerihöyrylaivalla, uppoamattomaksi mainitulla Titanicilla, olleista selviytyi kaikkiaan vain kolmannes ja menehtyi kaksi kolmasosaa. Ensimmäisen luokan matkustajista pelastui 60 prosenttia sekä naisista ja lapsista 93 prosenttia. Toisen luokan matkustajista pelastui 42 prosenttia, mutta kolmannen luokan matkustajista selvisi hengissä vain neljäsosa ja miehistöstä tätäkin vähemmän. Suomalaisia Titanicilla matkusti kaikkiaan 63, ja heistä pelastui 20; kahdeksasta toisen luokan matkustajasta selviytyi neljä ja 55:stä kolmannen luokan matkustajasta 16.

Usein aihe valitsee kirjoittajansa, eikä luova ihminen voi muuta kuin seurata johtotähteään.

Siirtolaistutkimusta tehdessäni Titanicin nimi loisti minulle kuin kaukana horisontissa välkkyvä majakka, ja hankin aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja muuta aineistoa työpaikalleni. Vuonna 1997 valmistui James Cameronin elokuva Titanic, joka keräsi yli miljardin dollarin lipputulot ensimmäisenä filminä maailmassa ja oli Suomessakin kaikkien aikojen katsotuin ulkomainen elokuva. Vein Turussa Siirtolaisuusinstituutin henkilökunnan katsomaan loistavaa elokuvaa, ja sen innoittamina teimme vuonna 1998 näyttelyn laivalla olleista suomalaisista. Näyttelyyn kuului myös suuri Titanicin pienoismalli.

Järkytyin eniten laivassa matkustaneen ylihärmäläisen Panulan perheen kohtalosta: 41-vuotias äiti ja perheen viisi poikaa painuivat laivan mukana meren syvyyksiin. Pojista vanhin oli 16-vuotias ja nuorin vasta vuoden ikäinen. Tarinan mukaan Maria-äiti olisi päässyt kahden pienimmän lapsensa kanssa pelastusveneeseen, mutta joku vanhemmista pojista olisi sanonut: Äiti, älä jätä, kuollaan yhdessä. Näyttelyä tehdessäni mietin, millaiset olivat äidin ja lasten viimeiset hetket uppoavassa laivassa. Ajattelin, että Panulan perheen kohtalossa olisi vahvat ainekset kaunokirjalliselle teokselle, teatterisovitukselle ja jopa elokuvalle.

Perheen isä, Juho Panula, oli matkustanut syksyllä 1911 Yhdysvaltoihin. Siellä hän oli saanut työtä Pittsburghissa sijaitsevasta hiilikaivoksesta ja kunnostanut asunnon myöhemmin saapuvaa perhettään varten. Titanicin uppoamisen jälkeen hän matkusti New Yorkiin ottamaan selvää läheistensä kohtalosta. Kesti kauan, ennen kuin hän vakuuttui perheensä tuhosta. Laatimassaan kuolinilmoituksessa hän sanoi menettäneensä perheensä kapitalismin uhrina. Myöhemmin Juho Panula avioitui uudelleen ja sai lapsiakin, mutta hän ei koskaan toipunut Titanicin murhenäytelmästä. Kuollessaan vuonna 1944 hän oli 74 vuoden ikäinen.

Olen matkustanut Queen Elisabeth II -laivalla Titanicin reitin Southamptonista New Yorkiin. Kun kapteeni ilmoitti, että olemme juuri sillä paikalla, missä muinainen merten jättiläinen haaksirikkoutui, menin kannelle. Vaikka oli elokuu, sää oli hyvin kylmä. Voin vain kuvitella millaista oli huhtikuun tähtikirkkaana yönä, kun laiva törmäsi jäävuoreen kohtalokkain seurauksin. Maaliskuussa 2014 näin Tallinnassa Eestimeremuuseumissa suuren Titanic-näyttelyn, jossa oli paljon laivan vuonna 1985 löydetystä hylystä nostettuja esineitä. Näyttelyssä sain tietää, että aluksessa oli ollut myös kaksi virolaista.

Tämän kirjan päähenkilö on vuonna 1870 syntynyt Maria Panula, joka oli omaa sukua Ojala. Hän kiinnosti minua erityisesti sen vuoksi, että hän oli syntyisin Lappajärveltä, kotipitäjäni Evijärven naapurista ja että sukututkijan mukaan olen isoäitini puolelta hänelle sukua.

Titanic ei ole jättänyt minua rauhaan, ei varsinkaan sen jälkeen, kun jäätyäni eläkkeelle vuonna 2010 olin kirjoittanut australiansuomalaisten sielunmaisemaan pureutuvan kirjan Halkaistu Sydän (2012), ja eräs lukija oli ehdottanut, että kirjoittaisin seuraavan kirjani amerikansuomalaisista. Muistikuvat Titanic-näyttelystä tulivat mieleeni. Näin Maria Panulan viiden poikansa kanssa vaipuvan Atlantin aaltoihin laivan pystyyn nousseesta peräosasta. Heidän silmissään oli vetoava katse: Kerro meidän tarinamme.

Yli sadan vuoden aikana Titanicista on kirjoitettu valtavasti, mutta suomenkielellä siitä ei ole muuta kaunokirjallista esitystä kuin nimimerkki Esko Waltalan pieni kirja Titanicin perikato vuodelta 1912. Se perustuu Ruotsissa julkaistuun romaaniin ja on sekoitus kaunokirjallisuutta ja dokumenttia. Kirja kertoo, kuinka kolme nuorta suomalaismiestä pelastui pienellä puulautalla ja yksi heistä nai hukkuneen miljonääripariskunnan tyttären. Myös Ulla Appelsinin vuonna 2003 ilmestynyt Titanicin tuntematon lapsi on dokumentin ja kaunokirjallisuuden yhdistelmä ja kertoo Panulan perheestä. Minulle se on ollut tärkeä tietolähde. Yhtään puhtaasti kaunokirjallista teosta Titanicin suomalaisista ei ole kirjoitettu; aihe lienee ollut liian vaikea ja kipeästi käsiteltävä. Onnettomuuden jälkeen Titanicin kolmas luokka jäi julkisuudessa vähälle huomiolle, eikä se ole erityisesti kiinnostanut kirjailijoitakaan. Näitä ovat kiehtoneet enemmän ensimmäisessä luokassa matkustaneet seitsemän miljonääriä ja muut ajan julkisuuden henkilöt, kärjessä John Astor IV ja Benjamin Guggenheim.

Vuonna 2012 tuli kuluneeksi 100 vuotta Titanicin uppoamisesta, ja sen muistoa vietettiin näyttäväsi eri puolilla maailmaa, koskihan onnettomuus lukuisia kansallisuuksia ja koko ihmiskuntaa. Elokuvia ja näyttelyjä tehtiin ja kirjoja kirjoitettiin; julkaistiin mm. Simo Ylikarjulan kirja Titanicin vuosisata 1912–2012. Siirtolaisuusinstituutissa uusittiin näyttely Titanicin suomalaisista.

Ryhtyessäni kirjoittamaan tätä kirjaa mielessäni olivat taiteilija Tyko Sallisen sanat: Todellinen taide syntyy pyhästä hengestä, kukaan ei tiedä kuinka se syntyy ja miksi syntyy. Se on aineetonta ja ajatonta, eikä se kuulu kriitikoille. Siksi toisten on maalattava tauluja ja toisten kirjoitettava kirjoja. Olen kirjoittanut tätä kirjaa nöyrällä mielellä muistaen Odysseus-teoksen kirjoittajan James Joycen ajatuksen: Kirjoita sanat oikeassa järjestyksessä, niin kirjasta tulee hyvä. Jos kirjailija ei nauti kirjoittamisesta, eivät lukijatkaan nauti kirjan lukemisesta, on puolestaan Donna Tartt sanonut. Titanicin uhreista kirjoittamista on vaikea kuvitella nautinnoksi. Mutta tarina on niin vahva, että alusta lähtien minulla oli tunne, että kirja kirjoittaa itsensä.

Titanic oli oman aikakautensa ihmisjärjen ylivoiman tuote, ja se oli melkein kuin ihmisen luoma enkeli, joka veisi ihmiset nopeasti ja turvallisesti Vanhasta maailmasta Uuteen maailmaan, kirjoitti Jaan Kaplinski kirjassaan Titanic. Laivan kohtalonyön yli aikakausien ulottuva syvin sisältö on tämä: Etsimmekö elämää vai kuolemaa? Elämään kuuluvat ilo ja rakkaus sekä suru ja kuolema. Mutta mitä laivassa tapahtui, ennen kuin valot sammuivat, ennen kuin pystyyn noussut peräosa vaipui syvyyteen ja Kharon, manalan lautturi, vei vainajien sielut joen yli?

Ei päivää tiedä, ei hetkeä kukaan, milloin on lähdettävä enkelin mukaan.

Turussa Titanicin vuosipäivänä 15.4.2015

Olavi Koivukangas

Luku 1

LAKEUDEN LAPSET

Lumiset metsät punertuivat ilta-auringossa. Lakeuden tummalle taivaalle kohosi talojen piipuista valkoisia savuja, jotka hajosivat avaruuden hämäriin saleihin. Syystalven päivä oli lyhyt, ja aurinko painui peltoaukeaman takametsiin. Pian yö kietoisi viittaansa Pohjanmaan talot ja ihmiset. Ulkona pakkanen kiristyi, ja tuhannet tähdet alkoivat kirkastua. Kylmää yötä ennustava kuunsirppi alkoi hiljaa leikata avaruuden pimeyttä lumen peittämän maan yllä. Suuret kuuset suojasivat harmaaseinäistä Korven taloa lakeuden kovilta tuulilta ja heittivät varjonsa sinisen hohtavaan lumeen. Maata peitti jo paksu hanki, vaikka jouluun oli vielä aikaa.

Yliluoman kylän talot seisoivat harvakseltaan peltoaukeaman reunoilla peninkulman päässä Ylihärmän kirkolta Ylistaroon päin. Kylä tunnetaan myös nimellä Pränni muistona viinanpolton perinteestä. Korven talon pirtissä Panulan perhe valmistautui ilta-askareilleen. Talo sijaitsi kylän laidalla, puolisen kilometriä Ylistaroon johtavalta tieltä, ja tuosta syrjäisestä sijainnista paikka oli saanut nimensäkin. Talo oli yksikerroksinen ja vaatimattoman näköinen verrattuna lähellä kirkkoa seisoviin kaksikerroksisiin mahtitaloihin. Mutta sen pirtin mustan katon alla ja tummien seinähirsien suojassa oli runsaasti tilaa isollekin perheelle. Alunperin rakennus oli ollut savupirtti, ennen kuin sen nurkkaan oli muurattu iso takka ja rautahella, joka oli ostettu Nikolainkaupungin talvimarkkinoilta. Raskas hella oli tuotu Vaasasta rekikyydillä Härmään ja muurattu paikalleen emännän avuksi ja iloksi. Näin oli talon entinen omistaja kertonut. Hella antoi lämpöä pirttiin viereisen pyöreäotsaisen nurkkatakan kanssa.

Panulan talon lähin naapuri, Riihivuori sijaitsi muutaman kivenheiton päässä metsän suunnassa. Oli hyvä, että kansakoulu sijaitsi Kosolan kylässä, vain kahden ja puolen kilometrin päässä. Panulan Jaakko ja Riihivuoren Iisakki hiihtivät sinne yhdessä suksilla,