Lukittu

By Aino-Elina Unkuri

Joku jahtaa sinua painajaismaisessa pelimaailmassa. Voit kuulla vain rahisevan hengityksen, mutta et nähdä seuraajaa. Jos pysähdyt katselemaan ympärillesi, seuraa Game Over. Lukittu ei ole mikä tahansa peli. Sitä saavat pelata vain harvat ja valitut. Tällä kertaa kutsun pelimaailmaan on saanut kuntosalilla työskentelevä youtubettaja Arttu. Ystävänsä Mikan kanssa Arttu pyrkii selvittämään kulttimaineeseen nousseen pelin mysteerin. Peli alkaa viedä Artun mennessään, mutta hän ei malta lopettaa – Artun pelivideoiden katsojaluvut nousevat nimittäin silmissä. Onko jo liian myöhäistä lopettaa?Mukaansatempaava peliromaani Lukittu johdattaa lukijan kammottavaan maailmaan, jossa pakoteitä on pidettävä silmällä jokaisessa käänteessä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 4, 2022
• ISBN: 9788728342978

Book preview

Lukittu

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2022, 2022 Aino-Elina Unkuri and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728342978

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Prologi

Se alkoi tavanomaisesti. Tyypillisesti, joidenkin mielestä varmasti jopa tylsästi, ainakin hyvin kliseisesti.

Heräät lattialta, pimeästä huoneesta, josta joudut etsimään valonlähdettä. Sellainen löytyy, läheisen vanhan lipaston sisältä, vasemmasta vetolaatikosta. Se on tässä tapauksessa taskulamppu, jonka himmeä pieni valokeila tuskin edes auttaa sinua näkemään kunnolla, mutta pidät sen joka tapauksessa. Joudut pyörittelemään lamppua ympäriinsä, hahmottaaksesi huonetta paremmin. Ikävä kyllä taskulampussa vaikuttaa olevan myös paristo-ominaisuus. Jotkut pitävät sitä jo loppuun kulutetun raivostuttavana seikkana.

Tässä vaiheessa jotkut yrittäisivät säätää valoa kirkkaammaksi, vain huomatakseen, ettei se tässä tapauksessa onnistu.

Niinpä jatkat eteenpäin. Pääset huoneesta ulos avaamalla narisevan oven. Astuttuasi ulos, se paukahtaa takanasi kiinni, mutta miksipä edes haluaisit palata takaisin? Sehän oli pelkästään suljettu huone. Olikohan siellä edes ikkunoita?

Kuljet eteenpäin pitkää käytävää, jonka varrella on ruutuikkunoita. Osan kohdalla tuuli ulisee sisään. Availet huoneiden ovia, katselet ympärillesi, löydät lisää paristoja. Onneksi niitä on tarjolla mukavasti. Keräät ne kaikki, saatat katsoa alaspäin, nähdäksesi jalkasi, jotka ovat siellä. Kulkien askelten tahdissa eteenpäin, mutta eteenpäin myös silloin, kun kuljet taaksepäin.

Tarkastellessasi ympäristöäsi, huomaat, että se on vanha talo. Se saattaa olla kartano, tai sitten se on vain vanha, isompikokoinen puutalo, et osaa aivan sisätiloista asiaa kertoa. Käytävät ovat joka tapauksessa tavalliseen tapaan pitkiä ja ahtaita, (ei siis tavalliseen tapaan vanhoille taloille tai kartanoille) huoneet ovat isoja, mutta vain hiukan sisustettuja. Suurin osa tavaroista on rikkinäistä ja vanhaa, olet varma että olet nähnyt niitä ennenkin. Tauluista mieleesi painuu yksi, jonka näet useassa paikassa talon eri osissa. Lattialankut narahtelevat joissain kohdin aina samalla tavalla. Tuuli viheltää sisään useammasta ikkunasta. Jokaisesta ikkunasta näet ulos saman näkymän: pelkkä lumen peittämä palsta maata, jonka takana muodostuu pimeä, tasainen metsä. Taivas on synkkä.

Sitten löydät kirjeen. Nostat sen. Siinä on pelkästään suttuinen piirros pitkästä miehestä. Sellainen, jonka on piirtänyt joko vihainen lapsi, tai hyvin kiireinen ja pelokas aikuinen. Veikkaat jälkimmäistä ja uskot osuneesi oikeaan nähdessäsi, että kirjeen takapuolelle on kirjoitettu samanlaisella huteralla käsialalla lyhyt viesti:

Se on jo perässäsi.

Laitat kirjeen takaisin pöydälle. Sinä et tee sillä näköjään mitään. Juuri silloin kuulet takaasi, käytävältä päin, kuinka lattialankku narahtaa. Jotkut jäävät tässä tapauksessa aloilleen, pohtien tuleeko se perään, jos sitä menee katsomaan. Toiset taas menevät uteliaina heti tarkastamaan tilanteen. Kokenut henkilö tietää sen jo olevan perässään ja kokeilee löytää piilopaikkaa. Se löytyy nopeasti, isosta vaatekaapista, jonka tarkoitus on tuskin jäänyt monelle muutenkaan mysteeriksi. Varovaisemmat henkilöt sammuttavat lisäksi taskulampun, mutta sillä ei ole merkitystä.

Asetut sinne piiloon, juuri sopivasti, kun kuulet oven avautuvan narahtaen. Nämä ovet paukahtavat aina takanasi kiinni, mutta ei sen takana. Ei sen perässä, joka on sinun perässäsi. Nyt kun se on näin lähellä, kuulet sen hengittävän raskaasti. Näet jotain vaatekaapin sisältä, ovien välisestä railosta, mutta se on pelkkä varjo. Pitkä varjo.

Kun se lähtee, ovi solahtaa sen perässä kiinni ja raskas hengitys loppuu. Kokeneet astuvat kaapista ulos, tietäen olevansa turvassa, sillä se ei tule takaisin. Vähemmän kokeneet jäävät kaappiin vielä joksikin aikaa, pelokkaimmat vitkuttelevat iäisyydeltä tuntuvan ajan. Odottamisella ei ole merkitystä.

Astut ulos, ja jos olet ollut varovainen, sytytät taskulampun jonkin ajan kuluttua, sillä ilman taskulamppua sinun on lähes mahdotonta erottaa yhtään mitään, vaikka huoneen ikkunasta on kajastavinaan pieni tilkka kuun tai ehkä vain lumen jostain imevää ja nyt heijastavaa haaleaa valoa.

Avaat oven, joka narisee auki ja paukahtaa perässäsi kiinni. Katsot molempiin suuntiin käytävillä, ajatellen, että jos näet sen, ryntäät takaisin vaatekaappiin. Sitä ei kuitenkaan näy, eikä sen rahisevaa hengitystä kuulu, joten jatkat matkaasi oikealle, pitkin käytävää, jonka vasemman puolen olet jo tutkinut. Seuraavassa huoneessa on pieni poikkeama. Sen katto on painunut kasaan ja siitä varisee hiukan pölyä alaspäin taskulampun valossa, samalla kun kuulet yläpuolelta vaimean tömähdyksen. Jos olet antanut taskulamppusi patterien kulua, se saattaa hiipua tässä kohdin niin himmeäksi valoksi, ettet näe pölyä, mutta kuulet tömähdyksen.

Jatkat kattoa tutkittuasi eteenpäin. Hetken päästä vasemmalla on ovi. Se on ensimmäinen ovi sillä puolen käytävää, ruutuikkunoiden puoleisella seinustalla. Sen tunnistaa kyllä helposti ulko-oveksi, ja monet kokeilevat, pääseekö siitä jo ulos, vaikka se on laudoitettu umpeen neljällä lankulla. Oikealla puolella on portaikko, joka vie sekä ylös että alaspäin. Ikkunasta asemansa talossa päätelleet ajattelevat alaspäin suuntaavaan portaikon vievän kellariin ja ylöspäin vievän portaikon suuntaavan yläkertaan. Yleensä kaikki tutkivat vielä käytävän loppuun asti. Sinä teet niin myös.

Huoneet ovat samankaltaisia, toisissa on sänkyjä, yhdessä takka, yhdessä työpöytä. Vastaan tulee myös kylpyhuone, jonka lavuaarista löydät seuraavan kirjeen. Sen teksti on samanlaista kuin edellisenkin kirjeen teksti, hutaistua ja hätäistä, mustaa kynää, tai ehkä vahaliitua kovasti painamalla kirjoitettua:

Se on yläkerrassa.

Tämän luettuaan varovaisimmat pähkäilevät, että suuntavat sitten kellariin. Kokeneimmat arvailevat jo, etteivät vielä pääse kellariin. Vitsiniekat pelleilevät vessanpytyllä. Käytävä päättyy seuraavaan huoneeseen, joka on jälleen yksi makuuhuone, ja jonka seinällä on jälleen samanlainen taulu, jonka näkeminen jo kyllästyttää monia. Jotkut kritisoivat taulun asettamista usein niin lähekkäin tässä vaiheessa.

Palaat portaikkoon. Jos kokeilet ensin alaspäin menoa, huomaat, että ovi on lukossa. Menet yläkertaan ja portaiden viimeinen askel narahtaa allasi kovaäänisesti. Kuulet rohisevaa hengitystä vasemmalta. Saatat vilkaista, mutta vain nopeasti, sillä ovi avautuu lähelläsi, vasemmalla puolella narahtaen ja ulos astuu pitkä raaja. Se on aivan liian lähellä. Jos jäät katsomaan, se saa sinut kiinni.

Käännät katseesi oikealle ja juokset. Juokseminen ei kuluta energiaasi, eikä hengästytä sinua, mutta siitä pääsee tömiseviä ääniä ja taustalla kuuluu sydämen sykettä muistuttava rummutus, sekä viulujen epävireinen särö. Jos kokeilet ovea heti oikealla puolellasi, jäät kiinni.

Rahiseva hengitys kuuluu jo aivan niskassasi. Juokset käytävää eteenpäin, kunnes kuulet kovaäänisen rusahduksen takanasi. Sen myötä viulut hiipuvat ja rumpujen takominen hidastuu, kunnes lakkaa kokonaan. Katsoessasi taaksesi, huomaat lattiaan ilmestyneen suuren reiän. Jotkut kurkistavat siitä, näkevät huoneen sen alapuolella. Se on tietysti se huone, missä katto oli vajonnut alaspäin, mutta rahisevaa hengitystä päästänyt hahmo ei ole siellä enää. Jotkut kokeilevat jo pompata alas. Se onnistuu, mutta kokeneemmat tutkivat mieluummin rauhassa yläkerran tämän puolen, kun tietävät, ettei sen pitäisi nyt ilmestyä heitä takaa-ajamaan.

Huoneet ovat samanlaisia, käytäväkin on samanlainen kuin alhaalla, vain peilikuvamainen. Samanlaisten taulujen sijaan löydät yläkerrasta samanlaisia, punakantisia kirjoja. Kokeneempi pistää varalta muistiin löytäneensä tältä puolen käytävää kolme samanlaista, silmiinpistävän punaista kirjaa. Ne erottaa melkeinpä ilman taskulamppuakin.

Käytävän toiseksi viimeisestä huoneesta löydät uuden kirjeen. Se on kirjoitettu enemmin luovutetulla kuin hätäisellä käsialalla:

"Tulin tänne vain nähdäkseni sen ja nyt olen jumissa. En pääse pois.

Sinäkään et pääse pois."

Tällaisia ne yleensä ovat, kirjeet näissä paikoissa. Et ole yllättynyt. Lisäksi kirjeen alta paljastui avain, jonka otat. Se on ensimmäinen asia taskulampun lisäksi, jonka olet voinut ottaa mukaasi. Mutta kun käännyt, näet vilahduksen jostain muusta käytävällä. Se on odottamaton, sillä ajattelit, että sinua jahdannut otus on täällä ainoa. Kuitenkin jotkut ajattelevat tilannetta halvaksi säikäytystekniikaksi, vaikka vaalean hahmon vilahtaessa ei kuulu edes asianmukaista säikäyttävää viulujen vängähdystä tai muuta hätkähdyttävää ääntä.

Tässä välissä monet menevät sen perään käytävälle, kokeneemmatkin, sillä eihän niin nopea välähdys voi aiheuttaa todellista vaaraa. Se vaikutti erilaiselta kuin sinua jahdannut pitkä varjo. Kuulet oven avauksen narinaa. Jotkut pysähtyvät sen takia, jäävät kuuntelemaan. He ajattelevat, että tilanne voikin olla ansa. Mutta jos et kuulu heihin ja olet ollut tarpeeksi nopea, näet, kuinka käytävän viimeinen ovi pamahtaa kiinni. Sen myös kuulee huoneeseen, vaikka ei ryntäisikään käytävälle.

Käytävällä ei ole ketään ja menet viimeisen huoneen ovelle. Kokeilet sitä, mutta se on lukossa. Se on käytävien ainoa lukittu huoneenovi. Vain etuovi ja kellarin ovi ovat sen lisäksi lukossa. Saatat kokeilla juuri löytämääsi avainta siihen, mutta se ei sovi. Sen merkiksi kuuluu naksahtava ääni kaksi kertaa, eikä ovi aukea. Mutta huoneesta kuuluu jotakin. Saatat höristää korviasi, saatat joksikin aikaa nostaa äänentasoa. Ääntä nostaessa kuulet maailman kohinaa, joka nousee ja laskee hengityksen tahdissa ja kuulet myös äänen hiukan selvemmin. Se pyytää vaimealla äänellään voimattomana apua.

Mutta on ollut virhe nostaa äänentasoa, sillä ikkuna takanasi hajoaa ja päästää korvia särkevän räsähdyksen. Se on rasittavaa. Saatat vilkaista taaksesi nähdäksesi, kuinka pitkä, musta käsi, tavoittelee sinua. Jos jäät tuijottamaan, se vetäisee sinut ikkunasta alas. Jos pakenet, se ottaa ikkunan karmista kiinni ja kiskaisee itseään ylös. Pitkä varjo on palannut jahtaamaan sinua.

Juokset käytävää pitkin ja putoat alas lattian reiästä. Tässä maailmassa et pysty loikkimaan. Joidenkin mielestä se on typerää. Kun olet pudonnut alemman kerroksen huoneeseen, päästät voihkaisun, mutta pystyt juoksemaan kuin aina ennenkin. Pääset huoneesta pois juuri, kun kuulet takanasi toisen tömähdyksen ja rohisevan hengityksen.

Mihin tahansa käytävällä juoksetkin, varmista, että saavut huoneeseen, jossa on vaatekaappi. Piiloudut sinne. Varovaisimmat juoksevat lähimpään huoneeseen, jossa muistavat vaatekaapin olevan ja sammuttavat taskulampun, mutta sillä ei ole merkitystä. Voit juosta viimeiseen huoneeseen, missä vaatekaappi oli, ja nähdä varjon saavuttavan sinua, mutta jos pääset vaatekaappiin, ennen kuin se pääsee huoneeseen paukahtavan ovesi perässä, olet turvassa.

Vaatekaapissa kuuntelet hetken sen rahisevaa hengitystä, mutta et näe sitä vieläkään kunnolla. Olet vain nähnyt sen olevan pitkä. Jos olet nähnyt yhtään mitään muuta, olet jo menettänyt henkesi ehkä kerran, ehkä useammin.

Kun se astuu ulos huoneesta, ja ovi pamahtaa sen merkiksi kiinni, voit poistua vaatekaapista. Muistat avaimen ja päättelet sen avaavan kellarin oven. Ne, jotka eivät kokeilleet sitä yläkerran oveen, toivovatkin, että se ei sopinut siihen, sillä eivät keksi, miten pääsisivät muuten käsiksi enää oveen.

Jos kuljet juoksematta kellarin ovelle, se ei tule perääsi. Useimmat kuitenkin muistavat, että yläkerran vasemman puoleinen käytävä on yhä tutkimatta ja he palaavat siksi yläkertaan. Se on tavallista näihin maailmoihin tutustujille, sillä se on usein järkevää. Tässäkin tapauksessa se on, mikäli et halua ravata edestakaisin.

Palaat siis yläkertaan ja tutkit loputkin huoneet. Löydät vielä neljä punakantista kirjaa, kaksi makuuhuonetta, yhden uuden vessan ja työhuoneen, jonka pöydällä on vielä yksi uusi viesti, samalla hätiköidyllä käsialalla kirjoitettuna:

Et pääse pakoon.

Se on niin tyypillinen viesti, että monet tuhahtavat sille. Mutta kääntöpuolella on kolme kuvaa. Ensimmäisessä on huterasti piirretty taulu, toisessa punainen neliö, kolmannessa pikaisesti kyhätyt rappuset. Tässä vaiheessa kuulet myös lattialankun narahtavan ja rahisevan hengityksen lähestyvän. Rummutus alkaa jälleen, viulut kirskuvat. Mutta tässä huoneessa ei ole vaatekaappia.

Jotkut saattavat panikoida ja juosta suoraan sen syleilyyn. Toiset jähmettyvät aloilleen, kokeneet odottavat rauhallisesti sen menevän ohi. Se menee ohi, se ei avaa ovea, se pelkästään käväisee sen ulkopuolella. Jonkin aikaa odotettuasi menet käytävään, missä ei ole mitään. Tuuli viheltää ikkunasta vastapäätäsi. Jotkut välttelevät nyt ikkunan lähellä olemista ajatellen, että se saattaa rynnätä siitä uudelleen sisään, mutta niin ei käy.

Menet nyt kävellen kellariin. Ylin porrasaskelma narahtaa, mutta kuljet portaat suoraan alas, sillä sitä ei näy missään. Saat oven auki avaimella. Kellarin ovi narahtaa kuin kaikki muutkin ovet ja paukahtaa perässäsi kiinni.

Kellari poikkeaa muusta talosta. Se on betoninen, harmaa ja siellä on vain pienen pieniä ikkunoita seinien yläosissa. Putket kulkevat katossa paljaana.

Löydät työkalupakin, joka on suljettu numerolukolla. Saatat tässä vaiheessa oivaltaa yläkerrasta löytämäsi lapun ja numerolukon yhteyden. Lukossa on neljä numeroa. Oikea numerosarja on samanlaisten silmäänpistävien taulujen lukumäärä alakerrassa, yläkerran punakantisten kirjojen lukumäärä ja portaiden lukumäärä niiden välillä. Olet laskenut ne kaikki.

Yhdeksän, seitsemän, yksi, kaksi.

Lukko aukeaa ja sisältä löydät sorkkaraudan. Monet eivät jää ihmettelemään sitä, nappaavat sen vain ja aikovat suunnistaa sen kanssa nopeasti ulko-ovea kohti. Sinä kuulut näihin, sinä otat työkalun ja käännyt lähteäksesi kellarista.

Se ei seiso keskellä kellarin säkkipimeää, taskulamppusi valokeilassa. Siinä seisoo se toinen, jonka luulit jääneen lukkojen taakse yläkertaan, apua pyytämään. Se säikäyttää jotkut, seisoessaan särähtävän taskulampun valossa ja kääntäessään maailmaan kuulumattomalla, sulavalla tavalla päätään, mutta se katoaa nopeasti. Niin nopeasti kuin se siihen ilmestyikin. Edes säikähtävää ääntä ei kuulu.

Jotkut jäävät tässä vaiheessa ihmettelemään sitä. He saattavat arvuutella, että se yrittää johdattaa heitä yläkertaan. Mutta silloin varjo on jo astunut kellariin. Se kulkee kumarassa matalassa kellarissa. Sen pitkät kädet kurkottelevat eteenpäin.

Se pitää kiertää, kun sydämen sykettä muistuttava rummutus alkaa ja viulut särähtelevät. Kierrät sen seiniä pitkin, kuulet sen rohisevan hengityksen niskassasi. Pääset kellarin ovelle. Se pamahtaa kiinni perässäsi ja olet yksi niistä, jotka oivaltavat lukita oven perässään. Se jää paukuttamaan ovea vihaisesti, rytmikkäästi. Ovi ei voi kestää sellaista pitkään.

Ryntäät portaat ylös ja ulko-ovelle. Käytät sorkkarautaa saadaksesi laudat irti etuovelta. Avaat etuoven. Juokset ulos. Lumi narisee jalkojen alla, kun lähestyt metsää. Nyt hengästyt, nyt kuulet huohotusta.

Mutta havaitset ennen metsään pääsemistä, että se juoksee sieltä, metsän siimeksestä, sinua vastaan. Sen pitkät kädet venyvät kasvojasi kohden. Et voi enää kääntyä, etkä liikkua.

Se saa sinut kiinni.

Peli loppuu siihen.

Monet arvioivat sitä hyvin tavalliseksi indie-peliksi. Monien mielestä se on kovin tylsä ja kliseinen. Pelaajat, jotka ovat kiltimpiä, kehuvat sen paria yllättävää säikähdystä ja pitkää varjoa. Kehuvat ehkä tunnelmaakin ja vanhanaikaista grafiikkaa, joka saa muistot lapsuudesta mieleen. He ihmettelevät ehkä sitä toista, kaksi kertaa pelissä esiintynyttä hahmoa, päättelevät sen olleen edellisen paikkaan jumiin jääneen henki tai vastaava, ajattelevat, että nyt pelaaja jää itse hengeksi sinne seuraavaa varten.

Siinä kaikki. Ei mitään kummalista.

Paitsi ettei peliä pelaa kuka vain. Pelkästään ne, joille se lähetetään. Pelkästään yksittäiset ihmiset. Hyvin harvat pelaavat peliä.

Pelin nimi on Lukittu.

Luku 1

Puhelimen pieni vihreä valo vilkkui sen merkiksi, että Arttu oli saanut jonkinlaisen viestin tai ilmoituksen. Hän varmisti asian kuntosalitiskin takaa, varmistettuaan ensin salin isoista parkkipaikalle osoittavista ikkunoista, ettei pomo sattumalta kävellyt juuri silloin sisätiloja kohti. Ei naisella ollut onneksi tapana tulla illasta enää käymään.

Se oli sähköposti. Lähettäjä oli tuntematon ja viesti sai Artun rypistämään kulmiaan. Yleensä mainosviestit menivät suoraan roskakoriin. Hän avasi viestin piilotellen puhelintaan tiskin takana, vaikka siihen ei ollut tarvetta. Kuntosalin vanhin väestö oli kyllä kokoontunut tiskin viereen kahviautomaatin ympärille nojailemaan sinne asetettujen pöytien ääreen. He eivät kiinnittäneet Arttuun huomiota, heillä oli väittely kesken ja he, jotka eivät osallistuneet, hörppivät kahviaan ja kuuntelivat mielenkiinnolla.

Lähettäjä: [e-mail]

Vastaanottaja: [e-mail]

Aihe: Lukittu

Liitteet: Lukittupeli.exe

Hei,

olemme ystäväni Teemu Erolan kanssa kehittäneet pelin, jota toivoisimme teidän testaavan. Kyseessä on lyhyt kauhupeli, jonka avulla olemme harjoitelleet taitojamme kehittää pelejä. Olemme tehneet pelin täysin kahdestaan ja toivoisimme kehittävää palautetta ja erityisesti huomiota mahdollisiin bugeihin, jotta voisimme korjata ne ennen pelin julkaisemista suuremmalle yleisölle. Peli on tietokonealustainen, mutta tulevaisuudessa kokeilemme sen julkaisemista myös puhelimelle.

Ystävällisin terveisin

Johannes Viljamaa

VisionaryGaming

Arttu tuhahti. Hän laittoi puhelimen takaisin tiskinpöydän alaiseen lipastoon. Kyseessä saattaisi olla mikä tahansa virus, jos hän olisi tarpeeksi hölmö avatakseen pelitiedoston. Hänen olisi tietysti pitänyt poistaa viesti saman tien. Hän nappasi puhelimen vielä pöydän alta ja käväisi sähköpostissa poistamassa viestin, kaiken varalta.

Asiakas saapui juuri parahiksi etuovilta, päästäen mukanaan kylmää pakkasilmaa sisätiloihin. Uudet asiakkaat, joille tuli esitellä kuntosalia ja joille tehtiin ohjelma, tunnisti helposti. Tämäkin kyseinen nuori nainen pälyili ympärilleen, kuten kaikki uutuudet. Jotkut näyttivät eksyneiltä, toiset jopa pelokkailta, mutta tämä nainen oli ennenkin käynyt salilla ja vaikutti pikemmin uteliaalta.

Arttu tarttui katsekontaktiin ja hymyili reippaasti:

Moi, hän hihkaisi naiselle, joka asteli lähemmäs.

Mulle oli varattu tutustumisaika, nainen kertoi ilmeisen.

Hienoa, Annika? Arttu oli varmistavinaan ja Annika nyökkäsi.

Artun ei olisi tarvinnut varmistaa asiaa. Totuus oli, että he kirjoittivat asiakkaiden suku- ja etunimet pieneen ajanvarausvihkoon, ja lähes kaikille ohjaajille oli tullut tavaksi käydä vakoilemassa tulevia asiakkaitaan Facebookista, mikäli heidät sieltä löysi. Ja Annikan Arttu oli todella löytänyt. Annika halusi tulla löydetyksi, kaikkialla. Hän postasi kuvia päivittäin, ja Arttu epäili nuorukaisen jopa tekevän rahaa pelkästään Instagramillaan, joka tulvi kuvia hänen vartalostaan, edestä ja takaa, mitä pienimmissä bikineissä tai kalleimmissa juhlapuvuissa. Monesti kuvien tarkoituksena oli mukamas esitellä maisemaa takana, upeaa näkyä Alpeilta, San Torinin auringonlaskua tai pieniä vesiputouksia Thaimaassa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin Suomen ympäristöstä, avantouinneilta, Helsingin jokaisesta kahvilasta, kaduilta, järviltä, metsistä.

Mutta Annikaan silmän oli tarkoitus aina takertua. Tai LovelyAnnika.

Hän oli kieltämättä kaunis huulineen, jotka olivat ikään kuin valmiina intohimoisiin suudelmiin joka hetki, silmineen, jotka tarkastelivat varmasti vaivalla muovattujen kulmien alta viekkaasti ympäristöään. Ripset eivät missään tapauksessa voineet olla aidot.

He keskustelivat hetken Annikan treenihistoriasta ja tavoitteista, eikä Artulle tullut asiat yllätyksenä. Annika ei ollut fitness-tyyppiä. Hän kuului naisiin, jotka haluavat pysyä hoikkina, kerryttämättä liikaa lihasmassaa, mutta pakarat saivat kyllä kasvaa vaikka loputtomiin. Hän halusi ohuen ohuen vyötärön, ja vaikka Annika ei lausunut asiaansa ääneen, oli selvää, että hän ei halunnut hikoilla liikaa salilla. Sehän pilaisi hänen ulkonäkönsä tyystin, meikit varsinkin.

Käydään katsomassa ensin pukkarit, saat täksi päiväksi kulkuavaimen, jonka saat omaksesi, jos sali miellyttää sua, Arttu selosti tottuneesti, hymyssäsuin. Tähän voi jättää ulkokengät, hän sanoi osoitellen kenkähyllyjä. Annika riisui kuuliaisesti pitkävartiset saappaansa, mutta ei jättänyt niitä odotustenmukaisesti kenkähyllykölle. Arttu ei kyseenalaistanut sitä, mutta Annika ilmoitti joka tapauksessa:

Nämä ovat merkkiä, en jätä tuohon.

Pukukaapeissakin on hyvin tilaa, Arttu ilmoitti, ne saa lukkoon kulkuavaimellasi.

Hän esitteli pukukaappien toiminnan astumatta itse naisten pukuhuoneeseen ja pyysi Annikaa tulemaan vaatteita vaihdettuaan takaisin tiskille. Hän meni Annikan pukeutumisen ajaksi valmistelemaan kuntosaliohjelmaa. Kun hän oli esitellyt Annikalle lämmittelyrutiinin, joka koostui kevyestä cardiosta ja lihasten sekä liikesuuntien avauksesta, hän kävi liike liikkeeltä ohjelman läpi. Aikaa ei mennyt niin paljon kuin hän oli siihen varannut. Annika osasi jo kyykätä, hän hallitsi kehonsa ja toteutti kehotukset mukisematta. Hän osasi erityisesti kaikki pakaraan kohdistuvat liikkeet, mutta Arttu joutui auttamaan enemmän ylävartalon liikkeissä.

Annikan mennessä suihkuun Arttua tervehti kahviautomaatin äärellä yhä aikaansa tuhlaava mieslauma.

Melkoinen typykkä, sinetöitkö jo sopimuksen Arttu? yksi miehistä huikkasi, se jonka maha pullotti yhä samalla tavalla kuin se oli pullottanut hänen astuttua saliin ensimmäistä kertaa, mahaansa läimäisten ja lausuen sanat: pitäis saada tätä