Kaksi vankia

By Paul Heyse

Kun toisilleen tuntemattomat Clara ja Josef kohtaavat eräässä teatteriesityksessä, syntyy ainutlaatuinen suhde. Kummallakin heistä on ollut vaikea elämä. Claralla on jo ikää, mutta hän ei ole ikinä tuntenut olevansa vapaa. Isän vaatimukset ovat pitäneet hänet tiukassa otteessa. Josef puolestaan on nuori pappi, joka rakastui väärään naiseen. Ylhäiseen tyttöön rakastuminen suisti Josefin elämän pois raiteilta – ja nyt mies on kuin vanki konsanaan. Clara ja Josef löytävät toisistaan jotain erityistä. Mutta kuinka kestävä heidän suhteensa on? Onko vapaus aina katoavaista?Kaksi vankia on Nobel-voittaja Paul Heysen pienoisromaani.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 20, 2022
• ISBN: 9788728250822

Book preview

Kaksi vankia

Translated by Huldi Torckell

Original title: Zwei Gefangene

Original language: German

Cover image: Shutterstock

Teos on julkaistu historiallisena dokumenttina, jonka kieli kuvastaa julkaisuaikansa näkemystä.

Copyright © 1877, 2022 SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728250822

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

This work is republished as a historical document. It contains contemporary use of language.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Raitiovaunusta, joka kuljetti matkustajia rautatie-asemalta Kolmen kypärän ravintolaan, poistui yksi ainoa henkilö. Vain hetkiseksi näyttäytyi eteisessä lihava yliviinuri, joka tänään oli puettu komeaan juhlapukuun ja heitti nopean, ihmistuntevan silmäyksen matkustajaan. Mutta kun hän huomasi, että tulokas, joka matkalaukku käsivarrella jäi kynnykselle ääneti ja nähtävästi neuvottomana seisomaan, ei ollut mikään nuori, kaunis eikä komea nainen, huusi hän veltosti esiin vetelehtivälle rengille jonkun huoneen numeron ja nousi sitten, oikaisten valkoista kaulahuiviansa, arvokkaasti jälleen rappusia.

Tämä vähemmän kohtelias vastaanotto ei jäänyt yksinäiseltä naiselta huomaamatta. Jonkunlaisella äänen terävyydellä hän senvuoksi käski rengin noutaa matkalaukun vaunuista ja viedä sen johonkin huoneeseen, jossa olisi hiljaista, eikä liian kuuma. (Oli näet sydänkesä). Häntä nimittäin vaivasi unettomuus, ja hän olisi ehkä pakoitettu jäämään tänne viikon ajaksi. Sitten nainen itse otti päivänvarjon ja hattulippaan ja kulki, odottamatta opastajaa, rappusia kohti.

Tilavassa eteisessä oli pimeätä ja kylmää. Oli sentähden vaikeata, tullessa kirkkaasta auringonpaisteesta, erottaa askelmia, ja vielä lisäksi oli lattialla kaikenlaatuisia esineitä, jotka tekivät askeleet epävarmoiksi. Vasta sillä askelmalla, joka sai valoa pihanpuoleisesta ikkunasta, matkustaja huomasi, että rappusille oli siroteltu kukkia ja vihreitä lehviä.

Häitäkö talossa vietetään? kysyi hän rengiltä, joka nyt käveli hänen jälessään kantaen laukkua. Hän melkein jo voi tämän viininvärisistä kasvoista ja sunnuntaitakista, jota tämäkin käytti huolimatta arkipäivästä, arvata vastauksen. Kutka täällä sitten ovat naimahommissa? hän jatkoi jotakin sanoakseen, vaikka hän itse asiassa oli vallan välinpitämätön kuulemaan pari vierasta nimeä.

Mies selitti palvelusintoisesti, että nämä olivat komeat naimiskaupat; kaupungin rikkaimman kauppiaan tytär menee naimisiin oikeuspresidentin pojan kanssa. Tämä on hauska nuori mies, joka tosin on hieman huikentelevasi elänyt, mutta nyt hän on tullut järkeväksi, eikä hänen tarvitse enää pelätä velkojensa painoa. Komea avioliitto tosiaankin neiti, ja hyvin loistavat häät. Samppanjapulloja ei ole edes edeltäpäin laskettukaan, kuten itarain pikkuvirkamiesten on tapana. Niistä on sulhanen pitänyt huolta. Ja hienoa samppanjaa, neiti, parasta lajia.

Mies siristi pieniä veteliä silmiään ja maiskutti kielellään.

Neiti ei virkkanut mitään; hän kiiruhti vain nousemaan rappusia, eikä hän astunut ainoallekaan maassa makaavalle kukalle, vaikk'ei niistä yksikään ollut jäänyt ehjäksi; ei hän edes katsahtanut hääjoukkoon, kulkiessaan avonaisen ruokasalin ohi. Vasta kun hän oli saapunut toiseen kerrokseen, pysähtyi hän. jälleen.

Menemmekö vielä korkeammalle?

Mies nyökkäsi. Kaikki huoneet ovat väkeä täynnä, neiti, sillä herra oikeuspresidentin sukulaiset ovat saapuneet mieslukuisina ja asettuneet meille. He jäävät enää vain täksi yöksi; huomenna, jos neiti suvaitsisi… huone on muuten hyvin siisti ja aurinkokin paistaa sinne vain puolen tuntia aamusin.

Mies juoksi edellä ja aukaisi ylhäällä yksinkertaisesti kalkitun vinttikerroksen pitkän käytävän viimeisen oven, josta lehahti kylmä ja ummehtunut ilmavirta vastaan. Huone näytti harvoin asutulta, kun vain erityisissä tilaisuuksissa, juhla- ja markkinapäivinä matkustajatulva täytti kaikki Kolmen kypärän loukot. Kun molemmat ikkunat olivat avatut ja suuret yöperhoset liihotelleet pienen sohvan jouhipatjoilta, huomasi, että huone ei ollutkaan niin epämiellyttävä kuin se ensi silmäykseltä näytti. Talon pitkälle esiinpistävän katonreunan alapuolella näkyi tori, vanha kirkko ja etäämmällä pieni linna, joka sijaitsi kunnaalla korkeitten puitten välissä. Tänne ei kuulunut hääväen lasien kilinä eikä onnitteluhuudot; sai olla varma yörauhasta.

Renki huomasi hiljaisella tyytyväisyydellä, että matkustajalla ei ollut mitään muistutettavaa tätä majoitusta vastaan. Hän asetti laukun esille, katosi hetkeksi ja palasi, tuoden mukanaan raittiilla vedellä täytetyn ruukun, jonka hän asetti pienelle valkoiseksi maalatulle pesupöydälle.

Mies huomautti, että siivoojaneiti ei nyt juuri voinut saapua, sillä hänellä oli kovin kiire siistiessään ja pestessään, ja pian alkaisivat tanssijaiset. Ell'ei neidillä olisi enää mitään käskettävää, tahtoisi hänkin palata alas.

Tätä sanoessaan mies myhäili niin viekkaasti, että selvästi voi huomata erään noista samppanjapulloista, joita ei oltu edeltäpäin laskettu, ei olevan aivan tyhjän, vaan odottavan häntä alhaalla.

Vieras nyökkäsi vain päätään ja kääntyi sitten ikkunaan. Vielä senkin jälkeen, kun hän oli jäänyt yksin, ei hän näyttänyt aikovan riisua päästään pientä mustaa, vaalistuneella nauhalla ja rutistuneilla kukilla koristettua hattuaan, eikä vapauttaa käsiään harmaista, kudotuista rukkasista. Hänen katseensa pysyi kääntymättä tuossa pienessä linnassa kirkon katon takana, ja mitä kauemmin hän katseli kastanjien ja jalavien auringon kultaamia latvoja, sitä alakuloisemmaksi muuttui ilme hänen kasvoillaan, ja jyrkkä pieni ryppy ilmestyi toiseen suupieleen. Ihmistuntija voi siitä havaita, mitenkä usein ja kuinka uhoittelevalla halveksimisella nämä huulet olivat lausuneet hyvästit pettävälle toivolle ja tyhjään rauenneelle odotukselle.

Korkean kirkontornin kellohuoneesta vastapäätä kuului nyt kuusi hitaasti kumajavaa lyöntiä. Tuntui siltä kuin ne olisivat murtaneet sen lumouksen voiman, joka oli vallannut tuon yksinäisen naisen ikkunan luona. Hän kulki pari kertaa huoneen poikki ja astui sitten pienen pölyisen peilin eteen sillä välinpitämättömällä liikkeellä, joka on ominainen naisille, jotka tietävät ett'ei kukaan, joka näkee heidät, ajattele kasvojen kauneutta eikä rumuutta. Yksi niitä sananparsia, jotka ikuistuttavat jonkun vanhan erehdyksen, on myös se väite, että ruminkin viimein tottuu ulkomuotoonsa, ja ett'ei kukaan pidä omia kasvonpiirteitään epämiellyttävinä. Ja kuitenkin löytyy useita, etenkin yksin jääneitten naisten joukossa, joille ei mikään ole tuskastuttavampaa kuin silmäys peiliin.

Niinpä meidänkin naisemme tarkasti vain sivumennen vaatetustaan, ja hän näytti miettivän, ottaisiko kaupungille lähtiessään vaalistuneen hatun vai uuden hattulaatikosta. Mutta suupielessä olevan rypyn vavahdus näytti ilmaisevan, että hänen mielestään oli samantekevää missä puvussa hän täällä esiintyisi. Vain kasvot ja kädet hän virkisti raikkaalla vedellä ja lähti sitten huoneesta.

Olikohan se hajamielisyyden vai saamattomuuden vaikutuksesta — hän erehtyi äskeisten rappusten suhteen, ja äkkiä hän huomasi olevansa käytävän päässä. Hänen täytyi kääntyä takaisin. Mutta nyt hän joutui eräille sivuportaille, ja ajatuksiin vaipuneena kun oli, asteli hän yhä alemmas luullen, että kaikki portaat johtaisivat ulkosalle. Pian hän kuitenkin huomasi eksyneensä