Ympäristöetiikka

By Leena Vilkka

Onko luonnolla oikeuksia? Miten ihmisen tulisi kohdella luontoa? Moraalifilosofiassa on tuhansien vuosien ajan keskitytty analysoimaan ihmisten välisiä suhteita sekä ihmisen suhdetta jumalaan. Luonnon ja ihmisen suhteeseen on kiinnitetty vain vähän huomiota – siitäkin huolimatta, että luonto ei ole ihmisistä erillinen asia.Ympäristöfilosofi Leena Vilkka ryhtyi tutkimaan luonnon oikeuksia jo 1990-luvulla. Hänen teoksensa Ympäristöetiikka avaa lukijaystävällisesti ympäristönsuojelun filosofisia ja eettisiä perusteita. Mitä ihminen saa tehdä luonnolle ja mitä ei? Miten luontoa kohdellaan moraalisesti kestävästi?Sagan ympäristökirjat ovat monipuolisia puheenvuoroja ilmastosta, ympäristöstä ja luonnosta. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 16, 2022
• ISBN: 9788728327456

Book preview

Ympäristöetiikka

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1993, 2022 Leena Vilkka and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728327456

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Lukijalle

Ympäristöetiikka pyrkii antamaan akateemiset perustiedot kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita ympäristönsuojelun filosofisista, eettisistä ja maailmankatsomuksellisista perusteista sekä ihmisen suhteesta luontoon, eläimiin ja tuleviin sukupolviin.

Toivon kirjan palvelevan ympäristöalojen asiantuntijoita ympäristökysymyksiin liittyvissä monissa filosofisissa ongelmissa. Kirja sopii käytettäväksi ympäristötieteen, elämänkatsomustiedon, etiikan ja filosofian oppi- ja oheismateriaalina kouluissa, opistoissa ja opintopiireissä sekä johdantoteoksena yliopistollisiin ympäristöfilosofian opintoihin.

Kirja perustuu lisensiaatintutkielmaani (helmikuu 1991, Helsingin yliopisto), jota olen lyhentänyt, muokannut ja jäsentänyt uudella tavalla sekä kirjoittanut uutta tekstiä lähes joka lukuun. Lisäksi olen täydentänyt työtä kuvin ja kaavioin, jotka ovat pääosin syntyneet ympäristöfilosofiasta luennoidessani ja esitelmöidessäni.

Ympäristökysymyksiin liittyvät arvot ja ihmisen suhde luontoon ovat monitieteisiä ongelmia. Tarkastelutapani on kuitenkin läpi kirjan filosofinen.

Jokaisen luvun loppuun olen valinnut suppean lisälukemiston aiheesta. Kirjallisuusluettelo ja hakemisto ovat kirjan lopussa.

Kiitokset

Käsikirjoituksen on puhtaaksi kirjoittanut vapaa toimittaja, tutkimusavustaja Helena Tengvall. Hän on olennaisesti auttanut kieliasun muokkaamisessa ja hiomisessa sekä kiinnittänyt huomioni joihinkin sisällöllisiin kohtiin.

Suuntautumiseeni ympäristöfilosofian tutkijaksi, minkä työn tuloksista keskeinen yleistajuinen julkaisu tämä kirja on, ovat myötävaikuttaneet seuraavat tahot. Professori Pekka Nuortevan johtamalta Ympäristönsuojelulaitokselta olen saanut ympäristönsuojelullisen perustan filosofisille ympäristöön, luontoon ja eläimiin suuntautuville intresseilleni. Metsäteollisuusyhtiö Enso-Gutzeitissa työskentelin ympäristöfilosofian harjoittelijana vuonna 1989, jolloin hahmottelin tämän kirjan aihepiirejä. Valtakunnalliseen ympäristötutkimuksen jatkokoulutusohjelmaan osallistumisesta olen saanut monitieteistä ulottuvuutta työskentelyyni.

Apurahalla ympäristöfilosofian tutkimuksiani ovat tukeneet Naisten tiedesäätiö ja Oskar Öflundin säätiö (1989) sekä Nesslingin säätiö (1990). Suomen Akatemian (Ympäristötieteellinen toimikunta) myöntämät tutkimusmäärärahat vuodesta 1989 ja tutkimusassistentuuri vuodesta 1991 alkaen ovat mahdollistaneet täysipainoisen paneutumiseni ympäristöfilosofiaan ja tämän kirjan julkaisun.

Lisensiaatintutkielmani käsikirjoituksen versioita, alkaen tutkimussuunnitelmasta, on ystävällisesti lukenut ja kommentoinut filosofian professori Ingmar Pörn. Lisäksi tutkielmakäsikirjoituksen ovat kommentoineet filosofian professori Juhani Pietarinen, arkkitehtuurin dosentti Terttu Pakarinen sekä kansantaloustieteen vs. professori Markku Ollikainen.

Kirjan lopullisen käsikirjoituksen ovat pyynnöstäni lukeneet ja kommentoineet käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen, kauppatieteiden ylioppilas Hannu Hoviniemi ja sosionomi Kaisu Vilkka. Luonnon, eläinten ja tulevien sukupolvien oikeuksia käsittelevan luvun on kommentoinut varatuomari Juhani Parkkari sekä luvun Ihmisen suhde luontoon uskontotieteilijä, fil.lis.Teuvo Laitila.

Kiitän kaikkia asianosaisia saamastani arvokkaasta avusta.

Omistan kirjan edesmenneelle briardille Aatu (1980-1992) sekä Titolle, joiden kanssa koetut yhteiset vaellukset, kasviretket ja päivittäiset kävelylenkit ovat johtaneet minut pohtimaaan ihmisen, eläimen ja luonnon välisiä filosofisia kysymyksiä.

Kumpulan kartanossa

15. tammikuuta 1993

Leena Vilkka

Johdanto

Tämän kirjan pääaiheena on ihmisen eettinen suhde luontoon, eläimiin ja tuleviin sukupolviin.

Eettisyys on inhimillinen piirre, joka ylittää hyödyn, sopimusten tai lakien sanelemat rajat. Eettistä asennoitumista voisi ehkä parhaiten kuvata sanoilla vastuullisuus ja epäitsekkyys.

Epäitsekkyys on taipumus ottaa muita huomioon. Toisinaan sana on saanut vahvemman merkityksen, liittyen itsensä uhraamiseen. Näiden kahden asian välillä on kuitenkin selvä ero – voin haluta ottaa omassa toiminnassani huomioon myös toisen yksilön hyvinvoinnin, vaikka en haluaisi uhrata henkeäni pelastaakseni tuon toisen.

Käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen kirjoittaa epäitsekkyydestä näin:

Ihmisessä vaikuttaa luontaisesti yhteistoiminnallinen, hyväntahtoinen ja epäitsekäs tunne, joka mahdollistaa toisen henkilön asemaan asettumisen ja hänen ajatustensa ja tuntemustensa jakamisen. Emme tee päätöksiä yksin, vaan luontaisesti ja tunneperäisesti asetumme toisen asemaan.... Koska toisen ihmisen huomioon ottava tunne on kuitenkin hyödyllinen ja jopa välttämätön piirre ihmisessä, se on myös moraalisesti suotava ja kiitettävä. Myötätunto johtaa elämän laadun paranemiseen ja ihmisen kukoistamiseen eikä vain hyödyn maksimointiin.¹

Epäitsekkyys on inhimillinen piirre, jonka voimalla voimme ottaa toisten yksilöiden intressit huomioon vaikka emme edellytä vastavuoroisuutta, sopimuksia tai meille itsellemme koituvaa hyötyä. Aikuisten ihmisten kesken vastavuoroisuus ja sopimukset ovat tärkeässä asemassa, mutta huolehtiessamme lapsista emme edellytä heiltä vastavuoroisuutta.

Epäitsekkyys korostuu vastuussamme heikommista osapuolista. Emme edellytä hyötyvämme yhteiskunnan vähäosaisista, mutta tahdomme silti turvata heidän hyvinvointinsa. Samoin epäitsekkyys on tärkeää suhteessa eläimiin ja luontoon. Voimme mielessämme asettua eläinten ja luonnon asemaan ja huolehtia niiden hyvinvoinnista, vaikka emme itse siitä hyötyisikään.

Huolenpidon, huomioonoton ja toisen kunnioittamisen käsitteet – siis epäitsekkyys – ovat tärkeässä asemassa jokaisessa etiikan teoriassa, joka ottaa vakavasti ihmisen vastuun yhteiskuntansa heikompiosaisista ihmisistä samoin kuin eläimistä ja koko luonnosta.

Ympäristöfilosofia tutkii ympäristökysymyksiin liittyviä käsitteellisiä, maailmankatsomuksellisia ja eettisiä ongelmia. Tarkastelukulmana on ihmisen suhde eläimiin, luontoon ja tuleviin sukupolviin.

Ympäristöfilosofiassa sana ympäristö viittaa paitsi luonnonympäristöön ja kulttuuriympäristöön, myös sanaan ympäristöongelma. Kaikille nykyään vaikuttaville ympäristöalkuisille tieteille (ympäristöfilosofia, ympäristötaloustiede, ympäristölääketiede, ympäristöhistoria, ympäristöpolitiikka jne.) on yhteistä ympäristöongelmiin ja ympäristönsuojeluun liittyvä näkökulma. Ympäristönäkökulma voidaan rinnastaa esimerkiksi naisnäkökulmaan tai tulevaisuusnäkökulmaan tutkimuksessa.

Ympäristöfilosofiassa tutkitaan ympäristökysymyksiä ja ihmisen suhdetta ympäristöön filosofian eri osa-alueiden keinoin. Filosofian osa-alueita ovat ontologia, tieto-oppi, logiikka, etiikka ja estetiikka.

Ontologia on olevaa koskeva oppi. Se selvittää, mitä on olemassa, millainen on olevan perusluonne. Siihen liittyvät kysymykset, jotka koskevat ihmisen asemaa luonnossa: Onko ihminen osa luontoa ja jos on, niin millainen osa? Miten ihminen eroaa eläimistä ja muista luonnon olioista? Onko luonnossa arvoja? Tärkeä on kysymys yksilön omasta hyvästä: Onko luonnon eliöillä oma hyvänsä, joka olisi eettisessä mielessä verrannollinen ihmisen hyvään?

Myös kysymys ympäristöongelmien luonteesta on ontologinen. Ympäristöongelmien olemassaoloa voi tarkastella sekä todellisessa luonnossa ilmenevinä vakavina häiriötiloina että toisaalta ihmisen käsitemaailmaan ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen liittyvänä ilmiönä.

Tieto-oppi käsittelee esimerkiksi sitä, miten voimme saada tietoa luonnon arvosta. Jos kasveilla ja eläimillä on oma, itsenäinen hyvänsä, miten voimme saada siitä tietoa? Missä mielessä tietomme ympäristön tilasta tai ympäristöongelmista on todellista? Riittääkö tieteellinen tieto ympäristöongelmien ratkaisemiseen? Entä asettuuko tiedon hankkiminen eettisten periaatteiden yläpuolelle?

Logiikka on muodollisen päättelyn tiede. Filosofisessa logiikassa voidaan tarkastella esimerkiksi luonnon arvojen ja oikeuksien logiikkaa. Oikeuksien ja velvollisuuksien loogisia suhteita tutkii muun muassa deonttinen logiikka.

Etiikkaan liittyy ympäristöfilosofian keskeinen kysymys: miten meidän pitää elää omaa elämäämme suhteessa ei-inhimilliseen ympäristöömme? Eli millaiset eettiset periaatteet säätelevät suhdettamme luontoon?

Etiikka jakautuu kolmeen eri tasoon: analyyttiseen, normatiiviseen ja empiiriseen. Analyyttinen etiikka (metaetiikka) tutkii käsitteiden merkityksiä: mitä luonnon itseisarvo ja luonnon oikeudet tarkoittavat? Normatiivinen etiikka puolestaan pyrkii vastaamaan kysymykseen, miten ihmisten pitäisi toimia. Pitäisikö ihmisen kunnioittaa luontoa? Miten ihmisen pitäisi elää suhteessa luontoon? Kolmas taso eli empiirinen etiikka tutkii sitä, miten ihmiset tosiasiassa arvottavat asioita, kuten esimerkiksi luontoa.

Estetiikka tutkii kauneutta. Ympäristöestetiikka käsittelee luonnon harmoniaa, monimuotoisuutta ja vastaavia ilmiöitä esteettisestä näkökulmasta.

Näistä osa-alueista ontologia, tieto-oppi ja etiikka ovat läsnä tässä kirjassa. Niiden välillä ei ole jyrkkiä rajoja: esimerkiksi kysymys luonnon itseisarvosta kuuluu kaikkien kolmen alaan. Missä mielessä luonnossa on itseisarvoja, on ontologinen kysymys. Mitä me voimme luonnon itseisarvoista tietää, kuuluu tieto-opin alaan. Seuraako luonnon itseisarvosta se, että meidän on kunnioitettava luontoa, on etiikan alaan kuuluva kysymys. Kun painopiste on eettisissä kysymyksissä, puhumme ympäristöetiikasta.

Ympäristöetiikka pyrkii muodostamaan yleispätevän filosofisen ja eettisen teorian, jolla on läheiset kytkennät ajankohtaisiin, konkreettisiin ympäristönsuojelukysymyksiin. Edesmennyt yhdysvaltalainen filosofian professori William Blackstone kirjoittaa kirjassa Philosophy & Environmental Crisis:

Mitkä ovat kriisin syyt? Sen välittömiä syitä on monia: saastuttavan teknologian käyttö, ihmislajin liiallinen lisääntyminen, tietämättömyys luonnossa vaikuttavista syy-seuraussuhteista. Mutta uskoakseni kriisin perimmäinen syy ovat erehdykset arvoissa ja asenteissa - asenne, että voimme käyttää luontoa hyväksemme rajattomasti, että tavaroiden tuottaminen on tärkeämpää kuin ihmiset, jotka niitä käyttävät.²

Ympäristöongelmissa on kysymys perustavasta ihmisen luontosuhteen oikeuttamiskriisistä: mitä ihminen saa tehdä: luonnolle, mitä ei.

Ympäristöfilosofiassa tavallaan yhdistyvät etiikka, estetiikka ja ekologia. Hyvä ja kauneus ovat pohjimmiltaan samantyyppisiä asioita. Ekologiallakin on yhtymäkohtia estetiikkaan, kuten toteaa itävaltalainen eläinten käyttäytymistieteen uranuurtaja Konrad Lorenz:

Koskemattoman luonnon kauneushan perustuu juuri siihen, että kaikki siinä menestyvät elolliset olennot, eläimet ja kasvit, muodostavat keskenään tasapainoisen, itsestään säilyvän vuorovaikutusketjun... Harmonian tajun ja luonnon lakien kunnioituksen herättäminen kaikissa ihmisissä ei ole vain esteetikkojen korkein tehtävä, vaan se on kaikkien ihmiskunnan jäljellä olevien jäsenten elintärkeä tehtävä.³

Suomessa ympäristöestetiikka on saanut vankan ja itsenäisen aseman muun muassa Aarne Kinnusen ja Yrjö Sepänmaan tutkimusten ansiosta.⁴Tässä kirjassa keskitymme ympäristöetiikkaan.

Siitä, ketkä tai mitkä kuuluvat eettisesti huomioon otettavien olentojen piiriin, on erilaisia näkemyksiä ja asenteita. Ihmiskeskeinen eli antroposentrinen näkökulma rajaa eettisen huomioonoton koskemaan ihmiskuntaa. Luontokeskeinen eli biosentrinen näkökulma sisällyttää huomioonoton piiriin ihmisen lisäksi myös muut elävät olennot. Huomionarvoista on, että nämä molemmat näkökulmat edellyttävät ympäristönsuojelun tehostamista - nykyisten ja tulevien ihmissukupolvien etu vaatii maapallon säilyttämistä elinkelpoisena siinäkin tapauksessa, että emme kovin paljon välittäisi muiden kuin oman lajimme hyvinvoinnista.

Kolmatta luontoasennetta, tekniikkakeskeistä eli teknosentristä suhtautumista, voidaan pitää molempien edellä mainittujen luontoasenteiden vastakohtana. Tekniikkakeskeisessä suhtautumisessa luonto nähdään raaka-aineena, pelkkänä välineenä tuotannollisen toiminnan edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Yksi tämän kirjan keskeisistä teemoista on ihmiskeskeisen ja luontokeskeisen asenteen tutkiminen - minkälainen ihmisen toiminta on eettisesti perusteltua näistä näkökulmista. Välineinä käytetään sekä analyyttisen että normatiivisen etiikan lähestymistapoja. Analyyttinen kysymys on, voidaanko luonto ottaa eettisesti huomioon ja jos, niin millaisin perustein. Normatiivinen kysymys on, pitäisikö luonto ottaa eettisesti huomioon: miten meidän tulee elää suhteessa ympäristöön ja sen olentoihin.

Pääpaino kirjassa on ympäristöetiikan käsitteiden esittelyssä ja tutkimisessa, jotta kirja toimisi lukijalle mahdollisimman selkeänä johdatuksena ympäristöetiikan kenttään.

Mitä ympäristöetiikka on?

Länsimaisen ympäristöetiikan historia on varsin nuori. Kirjassaan The Rights of Nature, A History of Environmental Ethics yhdysvaltalainen historian ja ympäristöaineiden professori Roderick Nash toteaa, että länsimaiset eetikot ovat kahden vuosituhannen ajan kohdistaneet runsaasti huomiota ihmisten keskinäisiin suhteisiin ja heidän jumaluussuhteisiinsa. Ihmisen luontosuhteeseen perinteinen moraalifilosofia on kiinnittänyt vain vähän huomiota.⁵

Filosofi Eric Matthews Aberdeenin yliopistosta kirjoittaa samasta asiasta teoksessa Ethics and Environmental Responsibility. Matthews toteaa, että nykyään on luonnollista puhua ympäristöetiikasta. Se käy niin luontevasti, että unohdamme helposti, kuinka uusi ilmiö tällainen puhe länsimaisessa historiassa onkaan. Ajatus, että ympäristöömme mahdollisesti liittyisi eettisiä kysymyksiä, olisi useimpien kaksisataa vuotta sitten eläneiden ihmisten mielestä kuulostanut kummalliselta.⁶

Länsimaiden historian valtavirrassa eettisyys on kohdistunut nimenomaan toisiin ihmisiin. Toisaalta monet etiikan teoreetikot ovat esittäneet kannanottoja myös ihmisen luontosuhteesta, osa niistä selkeästi eettisiä.

Roomalaisten jus animalium -periaatteeseen sisältyi käsitys, että eläimille kuului sellaista mitä myöhemmät filosofit olisivat kutsuneet itseisarvoksi tai luonnollisiksi oikeuksiksi, ja että niillä oli tämä arvo tai oikeudet ihmisyhteisöstä riippumatta. Esimerkiksi roomalaisen juristin Ulpianuksen oikeuskäsityksessä luonto kokonaisuutena ilmensi järjestystä, jota ihmisen tuli kunnioittaa.⁷

Myöhemmistä filosofeista Gottfried Leibniz (1646-1716) kiisti erottelut ihminen/luonto tai elollinen/eloton sillä perusteella, että kaikki liittyy toinen toisiinsa. Muun muassa filosofi Baruch Spinozan (1632-1677) etiikassa on nähty yhtäläisyyksiä ekologiseen ajatteluun.

Ympäristönsuojelun ja ympäristöetiikan historiaa

Ympäristöongelmien historia on ihmisen luontosuhteen ja tieteellis-teknisen kehityksen historiaa. Ympäristöetiikka, samoin kuin ympäristönsuojelu, on syntynyt ympäristöongelmien tiedostamisen myötä. Tässä mielessä ympäristöetiikka sanana on nuorempi kuin ympäristöetiikan historia. Vaikka muun muassa kreikkalaiset ja roomalaiset jo ennen antiikin