Pieni ja suuri samassa veneessä: Pohdintoja lapsuudesta, aikuisuudesta ja montessoripedagogiikasta

By Books on Demand

Vanhemmat ova usein ymmällään tehtävänsä ja lastensa kanssa.

Muutoksen kiihtyvässä vauhdissa tarvitaan vaihtoehtoja myös kasvatuksessa. Satavuotinen montessoripedagogiikka tarjoaa edelleen hyviä ajatuksia. Yhteiskunnallisia ehtoja lapsuuden ja vanhemmuuden muodostumiselle ei voi myöskään sivuuttaa.

Valtiotieteiden maisteri, montessoriohjaaja ja opettaja, pitkäaikainen freelance-toimittaja ja kahden pojan äiti Maria Salonen yhdistää teoriaa ja omia kokemuksiaan tässä kirjassa nykylapsuuden ja -vanhemmuuden mahdollisuuksista ja rajoituksista.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 13, 2015
• ISBN: 9789523181717

Book preview

Tekijä

I JOHDANTO AIHEESEEN JA ERÄS VAIHTOEHTO

Luku 1

Lapsuuden historia – Kollektiivisesta sukuyhteisöstä ydinperheen tulevaisuudenlupaukseksi

Kun lapsuutta tutkii yhteiskunnallisena ilmiönä, törmää heti lapsuuden ajalliseen vaihteluun. Tutkimusten mukaan (Ariés 1962) lapsuus käsitteenä syntyi vasta modernin ajan myötä 1800-luvulla, eurooppalaisissa kaupungeissa 1600-luvulla. Modernin ajan tunnusmerkkejä olivat kaupungistumisen alku, suurperheiden asteittainen hajoaminen, koulut ja ensimmäiset lastentarhat. Kaupungit johtivat modernisoitumisprosessia 1400-luvulta lähtien. 1600-luvulta alkaen valtio ja kirkko alkoivat huolehtia lasten koulutuksesta, ja kasvatus tuli julkisuuden piiriin. Lapsiin alettiin kiinnittää huomiota muutenkin kuin minikokoisina aikuisina, ja pojat pääsivät ensimmäisiin kirkon ylläpitämiin kouluihin.

Tietenkin lapsia on aina ollut, ja Ariésia onkin kritisoitu siitä, ettei lapsuutta olisi käsitteenä tunnettu. Hän herätti joka tapauksessa tutkijat lapsuuden käsitteen suhteellisuuteen. Keskiajalla ja ennen sitäkin lapsiin ei kiinnitetty sen suurempaa huomiota kuin aikuisiinkaan. Yksilöllisyys meidän tuntemassamme muodossa ei ollut vielä kehittynyt. Lapsista iloittiin, koska he takasivat perheen elämän ja työnteon jatkumisen maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Lapset osallistuivat peltotöihin, karjan hoitoon ja talon askareisiin heti kun he kykenivät tekemään pieniäkin töitä. Samalla he oppivat vanhempien sisarusten ja vanhempien kanssa monet tarvittavat taidot ja elivät suurperheessä joukon jatkeena.

Tuota aikaa ei voi muuten ihannoida, sillä suurin osa ihmisistä oli köyhiä, ruoasta oli puutetta, sairaudet ja ennenaikaiset kuolemat olivat arkipäivää. Lääkkeitä tai lääkäreitä ei ollut helposti saatavilla. Luonnon lääkkeitä käytettiin, mutta tavallista oli, että lapsia kuoli jo synnytyksessä tai hyvin varhain erilaisiin tauteihin. Kuolema oli jokapäiväistä ja tarvittiin aina uusia lapsia. Ei ollut aikaa jäädä suremaan menehtyneitä. Kuoleman aina läsnä olevalle haasteelle ei ollut muuta vastausta kuin lapsia täynnä oleva talo. (Ariés, Duby, Chartier 2001, 243.) Nykyaikaisia ehkäisyvälineitä ei tunnettu.

Lapset alettiin nähdä muinakin kuin pieninä aikuisina ensimmäiseksi juuri yläluokissa ja kaupungeissa, joissa heitä hemmoteltiin, puettiin röyhelöihin ja samettiin, vietiin lyhyiksi tuokioiksi imettäjän tai lastenhoitajan luota omien vanhempien seuraan, mutta ei annettu juosta vapaina luonnossa. Rikkaat naiset saattoivat tehdä lastenhoidollisia valintoja jo tuolloin. Toki lapsista on aina enemmän tai vähemmän huolehdittu. Suku ja vanhemmat välittivät ja huolehtivat lapsista jo keskiajalla mahdollisuuksiensa mukaan, mutta vasta ydinperhe alkoi korostaa vanhempien roolia julkisen koululaitoksen rinnalla. Lapsia haluttiin yhä enemmän myös heidän itsensä vuoksi, ei vain jatkamaan sukua. (Ariés, Duby, Chartier 2001).

Joskin lapsia nykyään halutaan heidän itsensä vuoksi, joskus tuntuu kuitenkin siltä, että lapset ovat vanhempien oman elämän jatke, projekti, josta halutaan huippu-urheilija, tiedemies, menestyvä muusikko ja kaikkea sitä, mitä vanhemmat eivät itse saaneet aikaan. Erilaisissa virallisissa lapsiohjelmissakin lapsista puhutaan lähinnä tulevaisuuden kansalaisina ja työvoimana (Alanen ym. 2009, 27). Tietenkin he ovat myös sitä, mutta jo lapsina omia persooniaan, joilla on omia mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita.

Norjalainen psykiatri Finn Skårderud (2002, 93) on kiinnittänyt huomiota tähän. Kun lapsi nähdään vain vanhempien itsetoteutuksen ilmauksena, voi lapsen oma persoonallisuus jäädä varjoon. Vaarana on, että kun lapsiprojekti ei vastaakaan odotuksiin, lapsesta tulee taakka. Hän kertoo, miten Ruotsissa on jo kuultu vanhemmista, jotka synnytyslaitoksella ovat huolissaan siitä, että lapsi on liian lihava, ja geeniteknologialla voidaan pian säädellä toivottuja ominaisuuksia. Vaikka kaikkia mahdollisuuksia ei käytettäisikään hyväksi, jo mahdollisuus valita vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme. Lapset edustavat toivoa tulevaisuuden muutoksesta, mutta joskus toiveet ja haaveet voivat lyödä yli.

Vanhemmuus ja aikuisuus ovat koko ajan läsnä, kun lapsista ja lapsuudesta puhutaan. Arvostettu brittiläinen lapsuudentutkija ja sosiologi Nick Lee (2001) on kiinnittänyt tutkimuksissaan huomiota juuri siihen, miten lapsuuden käsite nojautuu aikuisuuteen, siihen, johon lapset ovat kasvamassa. Ongelmaksi on muodostunut vain, että tämä mittatikkuna käytetty kuva perinteisestä aikuisuudesta on vanhentunut ja hämärtynyt. Aikuisuuden tunnusmerkkinä pidetty vakaa ja varma työpaikka ei ole itsestään selvä, eliniän kestävä avioliitto ei ole enää itsestään selvä ja koko yhteiskunnan epävarmuus talouskriiseineen ja ympäristöongelmineen heijastuu vanhemmuuteen ja lapsuuteen. Molemmat ovat menettäneet entistä selkeyttään.

Kasvatuksella on entistä suurempi merkitys. Kun se on siirtynyt yhä enemmän kasvatusammattilaisille pois perheeltä äitien työssäkäynnin ja pitkien työpäivien myötä, pedagogisen koulutuksen ja laadullisen varhaiskasvatuksen tärkeys on korostunut. Myös lasten ajasta ja huomiosta kilpailevien teknisten välineiden vaikutus on entistä suurempi. Silti nykypäivän päivähoidossa ei tuo laadun korostus laajemmin näy. Ryhmät ovat edelleen suuria, tilat pieniä ja hoitajia on liian vähän.

Montessoripedagogiikka edusti uudenlaista tapaa suhtautua lapsiin jo sata vuotta sitten, jolloin opettajat tavallisissa kouluissa olivat varsinaisia vallankäyttäjiä ja kurinpito autoritääristä. Maria Montessori korosti opettajan taka-alalla pysymistä, ohjausta ja lapsen nostamista kasvatuksen lähtökohdaksi. Menetelmä ei ole menettänyt merkitystään ajan kuluessa.

Luku 2

Lapsi ja aikuinen - Pieni ja suuri samassa veneessä

Each person is always in a process of ‘becoming’ (Elias 1978, 120)

Kuten edellisessä luvussa todettiin Ranskalaisen historioitsija Philippe Arièsin (1962) mukaan lapsuuden kulttuuriset alkujuuret (Ranskassa) voidaan sijoittaa 1500- ja 1600-luvuille. Sitä ennen ei hänen mukaansa lasten ja aikuisten välisellä erottelulla ollut yhteiskunnallista merkitystä, eli lapsuutta ei nykyisin tuntemassamme mielessä tunnettu. Siirtymä pienikokoisista aikuisista lapsiksi ja perheen, naisten, kasvatuksen ja vähän myöhemmin koulutuksen piiriin kuuluviksi kesti kaksi vuosisataa (Alanen ym. 2009, 18).

Yleistyksen ja vallitsevan länsimaisen käsityksen mukaan jokainen lapsi edustaa kaikkia lapsia. Ja kaikki lapset ovat riippuvaisia noista toisista, jotka ovat saavuttaneet tasapainon kulttuurin ja järjen avulla - aikuisista. Lapset nähdään inhimillisenä erityistapauksena, joka liittyy heidän luonnonmukaisuuteensa ja itsehallinnan, hillinnän ja maltin puutteeseen. Kun lapsia pidetään ensisijaisesti sijoituksena tulevaisuuteen, järkeillään, että jos lasten sosiaalistamisessa yhteisöön epäonnistutaan, tuloksena tästä epätäydellisyydestä on kaaos, epävakaa tila yksilöllisellä tai yhteisöllisellä tasolla. Lapset tulee vain kasvattaa ja sopeuttaa yhteisöön, jotta heistä aikanaan tulee vakaita, riippumattomia ja itsenäisiä aikuisia. Tämä käsitys lasten ja aikuisten suhteesta ei päde aina ja kaikkialla, mutta erityisen vaikutusvaltainen se on silloin, kun aikuiset ovat asiantuntija-asemassa (kasvattajina tai muuten) lapsiin nähden; tilanteissa, joissa tieto ja valta yhdistyvät. (Lee 2001, 45.) Lasten ja nuorten sosiaalistaminen yhteiskuntaan näyttää tänä päivänä monilla mittareilla epäonnistuneen, mutta kaaos ja pelko siitä tuntuvat olevan toisinaan suurempia aikuisten