Peli poikki, Juho

By Esa I. Järvinen

Juho on kaksitoistavuotias jalkapalloa harrastava poika, jonka elämä kääntyy traagisesti ylösalaisin. Saksaan matkustaneet vanhemmat ovat joutuneet auto-onnettomuuteen ja menehtyneet. Miten vanhempien kuolemasta voi selvitä? Kenen luona Juho oikein tulevaisuudessa asuu?Painajaiset alkavat vaivata Juhoa. Onneksi apuna on rakas ukki, josta tulee Juholle entistäkin tärkeämpi."Peli poikki Juho" on Esa I. Järvisen traaginen ja koskettava nuortenromaani. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Aug 30, 2021
• ISBN: 9788726939491

Book preview

1

Ukkinii....! Ukkinu...!

Juho säpsähti hereille ja tajusi heti olevansa omassa vuoteessaan. Hän oli ponnahtanut istualleen eikä tiennyt, oliko hän huutanut oikeasti vai vain unissaan. Hänen piti sytyttää valot, että olisi nähnyt, paljonko kello oli. Se näytti vasta yhtä yöllä.

Hän oli varma, että hän muistaisi merkillisen unen tarkkaan vielä aamulla. Hän tiesi, mitä uni voisi tarkoittaa. Vain sitä, että hän pääsisi sittenkin mukaan futisturnaukseen.

Siinä onkimatkassa on Juhon mielestä heti alkuunsa jotakin kummallista.

Mummi ei ole laittanut heille eväitä niin kuin tavallisesti. Kummallista on myös se, että he lähtevät ongelle kävellen. Yleensä he ovat menneet aina mökille kalaan autolla.

Juho huomaa, että heillä ei ole matoastiaakaan. Ihmeekseen Juho tajuaa, ettei heillä ole edes onkia mukana.

Ukilla on kuitenkin kova kiire, hän kulkee melkein juoksujalkaa ja puristaa tiukasti Juhon kädestä. Juholla on tekemistä pysytellä ukin vauhdissa. Hänen tekisi mieli sanoa ukille, ettei häntä tarvitse enää pitää kädestä kiinni, koska hän on jo iso poika. Onneksi hänen ei tarvitse hävetä, sillä ketään muita ei ole liikkeellä.

On merkillisen hiljaista, hämärtääkin jo. Juhoa ei siltipelota, koska ukki on hyvällä tuulella ja nauraa koko ajan. Juho ei tiedä, mihin he ovat menossa.

Äkkiti he ovat katsomossa, valtavan isolla stadionilla, ja joka puolella istuu paljon väkeä, outoja ihmisiä. Kenttä on kirkkaasti valaistu, samalla tavalla kuin myöhäisissä televisiopeleissä, joita Juho sai harvoin katsoa, ja kentällä juoksevia miehiä seuraa kaiken aikaa neljä pitkää varjoa. Juho tajuaa, että he ovat tulleet katsomaan tärkeää jalkapalloottelua, jossa ehkä ratkaistaan Suomen tai jonkun muun maan mestaruus.

Juho ei saa pelistä selvää. Hän ei tiedä, mitkä joukkueet ovat vastakkain, ja hänestä tuntuu, että kummankin peli on aivan sekaisin. Hän kysyisi ukilta, mutta tämä on niin kiinni kentän tapahtumissa, että ei kiinnitä häneen lainkaan huomiota.

Juho yrittää turhaan kiskoa ukkia hihasta. Hänen aikansa alkaa tulla pitkäksi ja hänestä tuntuu, että ympärillä istuvat ihmiset tulevat yhä vihaisemmiksi. He nousevat välillä pystyyn, huutavat ja puivat nyrkkiä pelaajille tai tuomarille.

Ukki työntää setelin Juhon kouraan, ja Juho lähtee etsimään kojua, josta saisi ostaa heille makkaraa ja cokista. Hän työntyy ihmisten sekaan ja yrittää epätoivoisesti raivata tietä eteenpäin. Joka puolella on isoja miehiä, joita hän joutuu työntämään sivuun.

Juho ei löydä ainoatakaan myyntipaikkaa, kaikissa kojuissa on luukut ikkunoiden edessä tai ne ovat pimeänä. Yhtään juomaa tai jäätelöä laatikossa kantavaa myyjääkään ei näy liikkeellä. Sitten Juho huomaa, ettei hänellä ole enää rahaakaan kädessä. Hänellä on itku kurkussa ja hän pelkää, että ukki on vihainen, kun hän on hukannut rahan ja palaa tyhjin käsin.

Ukki ei enää olekaan samassa paikassa, tai Juho on unohtanut, missä he ovat istuneet. Juho htittitintyy. Hän ei heti näe, minne ukki on mennyt ja hän säikähtää, että ukki on lähtenyt pois ja jättänyt hänet yksin.

Juuri silloin koko katsomo puhkeaa huutamaan ja taputtamaan raivoisasti, ja Juho tietää kotijoukkueen tehneen maalin. Silloin hän myös näkee ukin, joka hilluu ylimpänä katsomon viimeisellä rivillä.

Ukki ei kuitenkaan hurraa muiden mukana. Hän heiluttaa rytmikkäästi nyrkkiä ja karjuu: »Nuija! Paitsio! Nuija!» Juho tajuaa, että ukki on vihainen tuomarille siitä, että 0.7 mä oli hyväksynyt maalin.

Kaikki kääntyvät katsomaan ukkia, joka ei välitä siitä. »Tule pois, siellä on peli! Mitä ne maksoivat maalista!» ukki huutaa edelleen herjoja kentälle.

Juho näkee, että ukki on aivan punainen suuttumuksesta eikä hänen karjunnastaan saa enää selvää. Äkkiä ukin maha alkaa paisua, se turpoaa yhä enemmän ja enemmän. Kuuluu kova räjähdys, ja ukin paikalta kentälle lentää komeassa kaaressa oikea jalkapallo. Kaikki nauravat, ja peli keskeytyy heti.

Samassa ukki on hävinnyt kuin taivaan tuuliin. Juho vilkaisee hämmentyneenä ympärilleen — hän on ypöyksin pimentyneessä katsomossa. Kentälläkin on hiljaista, ei ainoatakaan pelaajaa, ja kaikki valot on sammutettu.

Juho tärisee pelosta, hän ei voi muuta kuin huutaa ja huutaa...

2

Kun valmentaja soitti pari päivää myöhemmin, Juho sai itse kertoa hänelle ilouutisen. Valmentaja oli helpottunut, sillä hänellä oli kesälomien vuoksi jo pulaa pelaajista.

Alkujaan Juhon osallistuminen turnaukseen oli näyttänyt aivan mahdottomalta.

— Ei tietenkään. Siitä täytyy nyt vaan luopua, äiti oli sanonut ja isä oli vahvistanut saman:

— Kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa. Pelejä sinulle ehtii siunaantua myöhemmin vaikka kuinka monta.

Koko perheen piti lähteä autolla lomamatkalle Keski-Eurooppaan, ja turnaus alkoi seuraavana viikonloppuna. Eihän Juhoa olisi voitu jättää yksin kotiin. Vanhemmatkaan eivät voineet siirtää omaa lähtöään, sillä heidän lauttapaikkansa oli varattu jo aikaisin keväällä. Lisäksi he olivat sopineet tapaamisista tuttaviensa kanssa.

Juholle tieto peleistä poisjäämisestä oli ollut niin suuri pettymys, että hän oli kiukutellut siitä monta päivää, itkenytkin yhden illan, kun isä oli hermostunut hänen jankutukseensa. Hän saattoi kuvitella, kuinka tylsää olisi istua auton takapenkillä kaiket päivät samaan aikaan, kun kaverit saavat pelata ja tehdä muuta kivaa.

Onneksi isä oli alkanut selvitellä asioita ja järjestänyt niin, että Juho pääsi mukaan turnaukseen. Juho vietäisiin matkalle lähtiessä ukin luo, ja ukki hoitaisi hänet seuran bussiin, kun se ajaisi melko läheltä ohi. Matkan loppuajan hän viettäisi ukin ja mummin kanssa.

Edellisellä kerralla, keväällä, Juho oli ollut isovanhempiensa luona vain viikonlopun. Isä ja äiti olivat silloin menneet kokousmatkalle Helsinkiin lentokoneella. Kaksivuotias pikkusisko Tuuli oli jäänyt naapurin tädille. Isän oli määrä tulla hakemaan Juho vielä myöhään sunnuntai-iltana. Ukille ja mummille oli kotoa vain parin tunnin automatka.

Ukki oli silloin ollut sairaalassa, ja Juho oli yhdessä mummin kanssa käynyt häntä katsomassa. Mummi oli kertonut Juholle, että ukki leikattaisiin ja että hän joutuisi sen vuoksi olemaan sairaalassa muutaman päivän.

— Onko ukki sitten kokonaan terve, Juho oli kysynyt mummilta.

— Toivotaan niin, mummi oli vastannut.

Juhosta oli ollut mukavaa käydä katsomassa ukkia. He olivat istuneet pitkään sairaalan kahviossa, Juho oli saanut purkkijäätelöä, ja ukki ja mummi olivat juoneet pullakahvit.

Ukki ei ollut kuitenkaan puhunut paljoa Juholle, ja hän oli ollut oudon näköinen sairaalan vaatteissa. Hänellä oli yllään vihertävä aamutakki, jonka alla hänellä oli liian pieniltä näyttävät vaaleanruskeat housut ja paita. Jalassa ukilla oli housujen lahkeiden päälle nostetut valkoiset sukat ja muoviset, harmaat tohvelit.

Ukki näytti sairaalassa