Katso minuun pienehen

By Dag Öhrlund and Jukka Pitkänen

Sukellus sivistysyhteiskunnan kylmäävään kääntöpuoleen

On lämmin kesäpäivä ja rikoskomisario Ewert Truut hälytetään tukholmalaiselle esikaupunkialueelle taltuttamaan aseen kanssa riehuvaa nuorta teinityttöä. Kun tyttö riisutaan aseista ja kuljetetaan sairaalaan, käy ilmi, että hänen kielensä on leikattu irti. Muutamia päiviä myöhemmin Truutin ystävä murhataan raa’asti ja poliisit löytävät yhteyden tämän ja teinitytön väliltä.

Johtolangat vievät Truutin prostituution, ihmiskaupan ja lapsikaappausten synkkään ja valonarkaan maailmaan. Tutkinnan edetessä Truutin henki on uhattuna ja hänen esimiehensä painostavat häntä luopumaan jutusta. Kuka yrittää vaientaa hänet ja miksi? Minkälaisten voimien kanssa hän onkaan tekemisissä?

Katso minuun pienehen on Ewert Truut -sarjan neljäs osa. Ewert Oswald Truut on suorapuheinen ja äkäinen rikoskomisario, joka saa toistuvasti kohdata omat ennakkoluulonsa. Dag Öhrlund on Ruotsin suosituimpia dekkaristeja, jonka taitavasti punotut rikosjuonet ja uskottavat henkilöhahmot ovat hurmanneet ruotsalaiset dekkarifanit.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Aug 26, 2021
• ISBN: 9789178299140

Book preview

YKSI

Tukholma

Perjantai 5. toukokuuta

Ewert Oswald Truut nojautui taaksepäin tuolissaan ja katseli ikkunasta Kronobergsparkeniin.

Mies seurasi hiljalleen koiraansa, joka nuuhki maata sieltä täältä nostaakseen sitten koipeaan. Ewert mietti, tallustelisiko hänkin muutaman vuoden päästä äreän mäyräkoiran perässä. Kaikkitietäväthän sanoivat, että koirat muistuttivat aina isäntäänsä.

Muutaman metrin päässä miehen takana lyllersi kaksi vanhempaa naista. Toinen tukeutui keppiin, kun taas toinen työnsi rollaattoria edessään.

Truut värähti.

Rollaattori. Hyi, helvetti. Niinkö elämä päättyisi?

Naisten takana asteli nuori tyttö, jolla oli kuulokkeet korvilla. Hän katseli kädessään olevaa kännykkää ja kompasteli vähän väliä epätasaisella puistotiellä.

Nykyajan kotkotuksia, Ewert ajatteli. Ihme, etteivät useammat jääneet auton alle. Miten pieni näyttö, jota tuijotettiin, voi olla niin hemmetin tärkeä, että muu maailma suljettiin pois?

Ewert pudisti päätään.

Hänen teki mieli tupakkaa.

Ellei Carolina olisi ollut paikalla, hän olisi avannut ikkunan ja polttanut salaa.

Siinä samassa nainen nousi ja kiirehti käytävään.

Ewert keräsi kopioitavat raportit ja poistui huoneesta. Papereita sylkevän koneen vieressä seisoessaan hän kuuli vesihanan äänen. Ovi avautui, ja hän kääntyi ja näki Carolinan tulevan vessasta.

Nainen näytti kalpealta ja otti tukea seinästä.

Mitä nyt, onko sinulla kankkunen?

Carolina hymyili väkinäisesti.

Äh, ei mitään hätää. Minua vain pyörryttää hiukan. Liian vähän unta. Lisäksi olen tainnut syödä jotain sopimatonta, mutta nyt tuntuu jo paremmalta.

Nainen lähti takaisin virkahuoneen suuntaan, ja Truut kohautti olkapäitään. Sanottiinhan sitä, että ulkomaalaiset söivät erikoista ja mausteista ruokaa ja…

Ewertin ajatukset katkesivat, kun paperi jumittui kopiokoneeseen, ja hän jupisi jotain siitä, miten laitteet olivat ennen parempia.

Muutaman minuutin kuluttua Ewert oli järjestellyt kopiot ja lysähtänyt takaisin toimistotuolille.

Hän henkäisi syvään.

Oli perjantai. Aurinko paistoi.

Tyypillinen ruotsalainen alkukesän päivä.

Ne päivät kävivät entistä tärkeämmiksi, mitä vanhemmaksi tuli.

Jos kaikki sujuisi suunnitellusti, hän livahtaisi lounaan jälkeen viikonloppuvapaalle kokoukseen tai virka-asiaan vedoten, tutkailisi hyvän tovin viinakaupan valikoimaa ja pohtisi, mitä ruokaa hän tarjoaisi Claudialle illalla.

Pitäisikö nainen häntä tylsänä, jos hän tarjoaisi klassisen, hyvän päivällisen? Muikunmädillä täytettyjä avokadoja alkuruoaksi, paistettua häränfileetä pääruoaksi ja jälkiruoaksi ehkä jotain yksinkertaista, kuten El Colonelia, pienellä vodkatujauksella ryyditettyä sitruunasorbettia? Oliko se liian raskasta kesäperjantaiksi? Pitäisikö hänen mennä Östermalmin kauppahalliin ja hakea sieltä herkullista kalaa? Lohi ei ollut koskaan huono valinta. Turskanseläke oli todella hyvää. Merikrotti olisi myös kelpo vaihtoehto.

Todella hyvää viiniä ruoan kanssa. Sen jälkeen kahvia ja konjakkia tai viskiä. Ehkä pari erää biljardia ja sitten…

Ewert hymyili ajatellessaan kaikkia Claudian kanssa viettämiään hienoja hetkiä.

Viikonloppuna he jatkaisivat Uplannin kierrostaan ja kävisivät katsomassa kesämökkejä, joita Ewert oli viikon aikana netistä tutkaillut. Hän oli alkanut jo turhautua, sillä hän oli nähnyt aivan liian monta mahdotonta kohdetta. Hän toivoi silti löytävänsä hyvän mökin veden ääreltä ehtiäkseen nauttia kesästä ennen kuin se olisi jo ohi. Välittäjät olivat vain niin hemmetin taitavia valehtelijoita.

Ja puhuivat paskaa, kun heidät tapasi.

Mistä tehtaasta heitä oikein tuli – nulikoita, jotka ajoivat Porschella ja öljysivät hiuksensa? Puhuivat ainutlaatuisista kohteista ja potentiaalisista ja hyvistä sijoituksista ja elämänlaadusta ja siitä, miten asiat varmasti hoituisivat, sen sijaan että olisivat rehellisiä? Mutta tietysti myyminen olisi vaikeampaa, jos he kertoisivat vuotavasta katosta, kiinteistön mahdottomista rasitteista, häijyistä naapureista ja siitä, ettei merinäköalaa varjostavia puita saanut kaataa. Mutta… luulivatko Stureplanin klopit Truutia ja muita ostajaehdokkaita täysiksi typeryksiksi?

Luultavasti.

Ewertin kasvot olivat jo useamman kerran punoittaneet, ja hän oli ollut vähällä raivostua, mutta Claudia oli taputtanut häntä rauhoittavasti käsivarrelle ja taivutellut hänet adrenaliinia tyynnyttävälle metsäkävelylle ennen kotimatkaa. Ja Ewert oli aina ollut yhtä pettynyt, kun mökkiä ei ollut silläkään kertaa löytynyt.

Hän henkäisi syvään, naputteli muutaman komennon tietokoneelleen ja hymisi tyytyväisenä. Kun hän oli päässyt takaisin Tukholmaan rangaistuskomennukseltaan Skånesta, hänen johtamansa pienen ryhmän selvitysprosentti oli ollut erinomainen. Ei yhtään ainoaa selvittämätöntä tapausta tähän mennessä, ja päällikkö Stefan Berger ei voinut olla kuin tyytyväinen. Tietysti neuvottelupöydällä oli muutama juttukansio, mutta mikään niistä ei ollut niin tärkeä, etteivät ne voisi odottaa viikonlopun yli.

Lisäksi hän ansaitsi muutaman tunnin ylimääräisen vapaan.

Ajatukset katkesivat, kun matkapuhelin soi.

Truut.

Hei, aluejohtokeskuksen Eriksson tässä. Minun on pakko pyytää sinua ottamaan tämä tapaus. Kukaan muu ei ehdi ja…

Aluejohtokeskus, Ewert ajatteli. Mitä älyttömyyksiä? Ennen se oli läänin johtokeskus, niin kuin se oli ollut monta kymmentä vuotta. Uudelleenorganisoinnin yhteydessä joku vähälahjainen byrokraatti oli päättänyt vaihtaa kaikki nimet, ilmeisesti siinä toivossa, että sillä tavalla kaikki muuttuisi paremmaksi kuin taikaiskusta. Mikä tolvana.

Nyt en ymmärrä. Tämä on tutkintaosasto.

Tiedän, mutta sinut on merkitty sijaistavaksi Kickiksi.

Kickiksi? Mikä se on?

Sijaistava rikosvalmiuspäällikkö.

Mitä hemmettiä sinä horiset?! Kukaan ei ole pukahtanutkaan minulle mistään sellaisesta.

Olen pahoillani, mutta sinä olet nyt Kick. Kutsutunnuksesi on 39-1900.

En ole saanut sen paremmin autoa kuin radiotakaan, helvetti sentään. Pitäisikö minun pyöräillä ja kuunnella ykköskanavaa, häh? Mistä on kyse?

Albyssa eräs tyttö istuu puistonpenkillä ja osoittelee pistoolilla!

KAKSI

Tukholma, Alby

Perjantai 5. toukokuuta

Truut otti lehtiön ja kynän käteensä, kun Eriksson jatkoi:

Monet järkyttyneet ihmiset ovat soittaneet. 32-9380 on paikalla. He yrittivät lähestyä tyttöä jutellakseen tälle, mutta silloin tyttö osoitti heitä aseellaan, ja he perääntyivät. Muita autoja ja partioita ei ole vapaana ja…

Millainen ase tytöllä on?

Pistooli, muuta soittajat eivät osanneet sanoa.

Onko alue eristetty?

Sitä eristetään parhaillaan.

Lähden sinne. Käske partion soittaa minulle kymmenen minuutin kuluttua ja kertoa tarkka osoite.

Selvä.

Truut nousi, tarkisti kainalokotelon ja kiskaisi puvuntakin ylleen. Carolina Herrera kohotti yllättyneenä katseensa.

Mitä nyt? Oletko stressaantunut? Kohta on lounasaika.

Emme ehdi. Tule, nyt on tulipalokiire. Missä Måns on?

Ei aavistustakaan. Hän meni aamulla hammaslääkäriin, enkä ole kuullut hänestä sen jälkeen.

Lähdetään Albyyn. Joku likka istuu siellä penkillä ja huitoo pistoolilla.

Eikö järjestyspoliisi pysty hoitamaan sitä?

Ilmeisesti ei. Mutta me pystymme.

Carolina hymyili.

Tyypillistä Ewertiä.

Hän veti nahkatakin päälleen. Sitten he kiirehtivät hissiin ja hölkkäsivät pitkien käytävien läpi. Lopulta he tulivat autotalliin ja hyppäsivät Truutin neljäkymmentäkaksi vuotta vanhaan Plymouth Valiantiin. Ewert kiinnitti pyörivän, sinisen valon tiukasti magneetilla auton katolle, ja seuraavassa hetkessä renkaat ulvahtivat, kun he lähtivät tallista, ohittivat Fridhemsplanin ja suuntasivat kohti Essingeledeniä.

Täytyy muistaa veloittaa isompi kilometrikorvaus tällaisista lähdöistä, Ewert totesi.

Carolina katsoi häntä huvittuneesti.

Ihanko totta?

Totta hemmetissä! Renkaat ovat kalliita. Siirry nyt, saa-ta-na sentään!!

Ewert painoi torvea, ja Valiant keinahti reippaasti, kun hän onnistui juuri ja juuri välttämään törmäyksen edellä olevaan autoon.

Heidän tultuaan Essingeledenille eteneminen oli helpompaa ja nopeus nousi reippaasti. Ewertin puhelin soi taas. Hän vastasi ja ohjasi sillä aikaa yhdellä kädellä. Hän kuunteli hetken.

Selvä. Laajentakaa eristetty alue sataan metriin. Kukaan ei mene sinne eikä kukaan yritä lähestyä tyttöä, ellei mitään akuuttia tapahdu. Ja pitäkää luojan tähden tiedotusvälineet kaukana. Olen siellä kymmenessä minuutissa.

Vastausta odottamatta Ewert katkaisi puhelun ja kertoi osoitteen Carolinalle.

Etsitkö sinä paikan sillä, mikä sen nimi nyt on?

Google Maps? Tottahan toki.

Carolina alkoi naputella kännykkäänsä, ja Ewert vilkaisi häntä pikaisesti. Carolinalla oli tuttuun tapaan vartalonmyötäinen t-paita, vaaleansiniset farkut ja nahkatakki. Hänellä oli tilanteen vakavuudesta huolimatta huvittunut juonne suupielissä, ja Ewert mietti, oliko nainen viettänyt yhden niistä öistä, joista tämä joskus kertoi.

Torstaina?

Nuorisolla ei ollut nykyään mitään kuria ja järjestystä. Ewertin nuoruudessa oli ollut yksinkertaisempaa. Pikkulauantaina, perjantaina ja lauantaina oli ryypätty. Vodkaa ja limsaa, ei mitään kummallisia drinkkejä, joiden nimiä ei pirukaan osannut lausua. Kohmeloa oli paranneltu makkaralla ja perunamuusilla tai pihvillä ja perunoilla ja ehkä isolla kolmosella. Jos oli lisäksi saanut pesää eikä ollut joutunut tappeluun, saattoi iltaa pitää onnistuneena, vaikka seuraavana päivänä päätä olisikin jomottanut.

Mutta se oli ollut silloin se.

He tulivat Södertäljevägenille, ja Ewert painoi edelleen kaasua. Hän kirosi itsekseen ja toivoi koko sydämestään, että asia selviäisi nopeasti. Häntä ei huvittanut pilata koko viikonloppua sillä, että jollain eteläisen esikaupungin narkkimuijalla oli naksahtanut päässä.

Jos ase nyt edes oli oikea. Niin ärsyttävää kuin se olikin, aidonnäköisiä jäljitelmiä myytiin jokaisessa harrasteliikkeessä, eikä Ewert tajunnut, mitä järkeä siinä oli. Yhdysvalloissa oli monta tapausta, joissa ihmiset olivat osoitelleet leikkiaseella ja saaneet kiitokseksi poliisilta tappavan luodin nahkaansa. Ewert muisti myös, että työtoverit olivat pidättäneet Södermalmilla ruotsalaisen, Öhrlund-nimisen dekkarikirjailijan, kun tämä oli kuvannut keskellä perjantairuuhkaa kaveriaan, joka oli tähtäillyt pistoolilla ympärilleen.

Ewert huokaisi. Hän oli lukenut joitakin Öhrlundin kirjoja, ja ne olivat ihan mukiinmeneviä. Miehellä ei voinut kuitenkaan olla kaikki kotona päänupissaan, jos hän ajautui tilanteeseen, jossa hänet painettiin asvalttiin, hänelle napsautettiin käsiraudat ranteisiin ja hän joutui viettämään tuntikausia likaisissa pidätystiloissa.

He ohittivat Västbergan, Hägerstenin ja Västertorpin. Ewertistä tuntui, että he matoivat, vaikka nopeusmittari näytti sataaneljääkymmentä kilometriä tunnissa.

Muutaman minuutin kuluttua he kääntyivät moottoritieltä, syöksyivät liikenneympyrästä renkaat ulvoen ja jatkoivat Albyyn. Vähitellen Ewert erotti edestäpäin sinistä valoa ja tönäisi Carolinaa.

Herää, Teräsnainen, pelastamme ihmishenkiä.

Auto ehti hädin tuskin pysähtyä, kun Truut jo työnsi oven auki ja kiirehti sulkunauhan luo Carolina tiiviisti kintereillään.

Sinivalkoisen muovinauhan vieressä seisoi virkapukuinen nainen, joka näytti kaksikymmentäviisivuotiaalta.

Terve, Ewert Truut, rikospoliisista. Mikä on tilanne?

Hei, Erika. Hienoa, että tulitte.

Nainen nyökkäsi Ewertille hermostuneesti ja osoitti kaukana häämöttävää penkkiä. Truut näki, että siellä istui joku.

Erikan työtoveri, samanikäinen mies, asteli heidän luokseen sulkunauharulla toisessa ja kiikarit toisessa kädessään.

Terve, olen Jonas. Menimme naisen luo ja yritimme jutella hänelle, mutta heti kun tulimme liian lähelle, hän alkoi osoitella aseella ja…

Nuori poliisi näytti vaivautuneelta.

Meillä… öh, ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua, ja se tuntui…

Niin niin. Truut ojensi kätensä. Anna kiikarit tänne, niin katson.

Aurinko paistoi kirkkaasti, ja kuva oli veitsenterävä. Tyttö näytti noin kahdeksantoistavuotiaalta. Hän istui eteenpäin kumartuneena kyynärpäät polvilla. Toisessa kädessä roikkui musta pistooli, joka osoitti maahan.

Truut ojensi kiikarit Carolinalle.

Tehdään näin. Minä menen tuonne, ja sinä kierrät kaukaa ja koetat lähestyä häntä takaapäin, kun minä harhautan häntä.

Eihän sinulla ole edes suojaliiviä. On parempi, että jäämme tänne ja hälytämme valmiusyksikön paikalle.

Heillä on muita hommia, Truut sanoi. Meidän pitää hoitaa tämä itse, tai muuten joudumme odottamaan, kunnes meillä kasvaa parta. Minä menen nyt.

Ewert nyökkäsi nuorille virkapukuisille.

Pitäkää väki kaukana, varsinkin toimittajat, jos heitä ilmaantuu paikalle. Hälyttäkää tänne myös ambulanssi, sillä sitä tarvitaan.

Vastausta odottamatta ja ennen kuin Carolina ehti sanoa enempää, Truut heilautti jalkansa muovinauhan yli ja kirosi. Vihlova kipu säteili pitkin jalkaa, johon häntä oli ammuttu monta vuotta sitten, ja hänen oli pakko purra hammasta, jottei hän ulvahtanut ääneen.

Ewert käveli hiljalleen nurmikon ja sorapintaisten kävelyteiden poikki, ja yhtäkkiä hänen kurkkuaan kuivasi. Hän kaivoi takkinsa taskua, löysi Pectus-rasian ja työnsi muutaman pastillin suuhunsa.

Kuvat piirtyivät hänen verkkokalvoilleen, kuten monta kertaa aikaisemminkin.

Se päivä. Mariatorget. Virheelliset käskyt päälliköltä, joka oli sittemmin kuollut sydäninfarktiin. Pahamaineinen ja erittäin vaarallinen gangsteri Gorge Kaplan, joka tunnettiin myös Balkanin kuninkaana, oli tullut baarista, piiloutunut kontin taakse ja ampunut sekä Ewertiä että hänen työtoveriaan Erik Martinssonia.

Erik oli vuotanut kuiviin ennen ambulanssin tuloa.

Ewertinkin hengenlähtö oli ollut lähellä.

Hemmetin lähellä.

Ja nyt, monta vuotta myöhemmin, kun elämä oli opettanut hänelle, miten lyhyt ja hauras se voi olla, hän oli menossa, ilman suojaliiviä tai tukijoukkoja, aseistautuneen ihmisen luo, josta hän ei tiennyt tuon taivaallista.

Oliko hän tullut hulluksi?

Vatsa kurisi. Ewertin olisi tehnyt mieli ajaa Valiantilla Frihamneniin Tegeluddsvägenille ja mennä ravintola Falstaffiin. Syödä kunnon pihvi reilun kastikkeen ja keitettyjen perunoiden kera. Juoda ehkä yksi olut. Ja lukea iltapäivälehdet kaikessa rauhassa, kun ravintolan tyttö pesi lattian. Jutella hetki Rabin ja Rebeccan, erinomaista lounasravintolaa pitävän iranilaispariskunnan kanssa.

Mitä hittoa hän täällä teki?

Rikosvalmiuspäällikkö – miten typerä nimike – eikä hän ollut edes tiennyt siitä.

Hän nostaisi pirunmoisen metelin, jos hänen viikonloppunsa menisi pilalle tämän takia.

Ewert työnsi ajatukset syrjään, seisahtui ja sytytti savukkeen. Hän imaisi muutaman pitkän henkosen ennen kuin nosti hitaasti katseensa.

Kaksikymmentäviisi metriä jäljellä. Ehkä kolmekymmentä.

Tyttö tuijotti yhä maahan.

Hän ei tuntunut huomanneen Ewertiä.

Ewert silmäili ympärilleen, mutta ei nähnyt Carolinaa missään.

Yhtäkkiä tyttö kohotti päätään ja katsoi suoraan Ewertiin.

Saakeli.

Truut käveli hitaasti eteenpäin savukettaan poltellen.

Viisitoista metriä. Kymmenen.

Ewert pysähtyi, heitti savukkeen maahan ja tumppasi sen kengänkannallaan. Sitten hän asteli vielä muutaman metrin.

Hän pysähtyi, katsoi tyttöä ja hymyili ystävällisesti.

Hän otti vielä yhden askelen.

Hei.

Ei vastausta.

Tytöllä oli rikkinäiset farkut, joissa oli isoja likatahroja, ja yhtä sotkuinen t-paita. Hiukset roikkuivat suortuvina päätä myöten, eikä Ewert osannut sanoa, oliko tyttö itkenyt ja olivatko meikit levinneet sen takia poskille vai oliko kasvoilla likaa. Tytön silmät olivat tummat ja katse oli tyhjä tavalla, joka pelotti Ewertiä.

Pilvessä oleva narkkari vai... epätoivoinen tyttö?

Hän ei osannut sanoa.

Ewert kyykistyi hitaasti ja yritti uudestaan, tällä kertaa englanniksi.

Hello. My name is Ewert. Take it easy. Nobody is going to hurt you.

Tyttö kohotti päätään ja vastasi Ewertin katseeseen.

Hän kohotti hitaasti pistoolia pitelevää kättään, tarttui sitten aseeseen toisellakin kädellään ja tähtäsi kädet täristen Truutia suoraan kasvoihin.

Sitten tytön sormi koukistui liipaisimelle.

KOLME

Alby, Tukholma

Perjantai 5. toukokuuta

Ewert heittäytyi vaistomaisesti oikealle. Kun hän kaatui pehmeälle nurmikolle, hänen ajatuksensa kiisivät salamannopeasti tavalla, jota ne olivat tehneet vain muutaman kerran hänen elinvuosiensa aikana.

Oliko hän tehnyt elämänsä pahimman virheen?

Hän odotti laukausta, jonka takia korvat menisivät lukkoon. Sokkia ja kipua, kun luoti osuisi häneen. Hänen ajatuksensa harhailivat, ja yhtäkkiä hän näki jättimäisen suuliekin, värikkään tulipallon, joka syöksähti häntä kohti kuin ohjus.

Näinkö kaikki loppuisi, näinkö pitkä, loistava poliisiura päättyisi? Narkkari ampuisi hänet viheliäisen esikaupungin nurmikolle.

Helvetti sentään.

Ewert kierähti muutaman kerran ruohikolla, mutta luoti tuntui viipyvän, ja yhtäkkiä hän kuuli Carolinan äänen.

Rauhoitu, rauhoitu. Se on ohi.

Ewert pysähtyi ja kömpi polvilleen. Carolina seisoi penkin takana ja kumartui tytön ylle. Hän piteli vasenta kättään tiukasti tytön ympärillä ja painoi tytön oikeaa kättä penkkiin. Pistooli lojui soralla muutaman metrin päässä heistä.

Tyttö tärisi itkusta samalla kun hänen huuliltaan purkautui sanoja, joista ei saanut selvää.

Truut nousi, otti nenäliinan takkinsa taskusta, kietaisi sen pistoolin ympärille, varmisti aseen ja työnsi sen taskuunsa. Hän katsoi sulkunauhan suuntaan ja näki ensimmäisen poliisipartion saaneen seurakseen toisen sekä ambulanssin. Ewert otti kännykkänsä ja valitsi johtokeskuksen pikavalintanumeron.

Truut tässä. Albyn tyttö on otettu kiinni. Käske partio 32-9380:n lähettää ambulanssi tänne saman tien!

Vastausta odottamatta hän meni penkin luo ja kysyi Carolinalta:

Sattuuko sinulla olemaan käsirautoja?

Carolinan ilme oli totinen.

Ei niitä tarvita. Tilanne on hallinnassa.

Carolina kiersi penkin nopeasti, istahti tärisevän tytön viereen ja halasi tätä kuiskien samalla jotain tämän korvaan. Ewert kuuli takaansa lähestyvän moottorin äänen, ja siinä samassa ambulanssi jarrutti heidän vieressään. Hän nyökkäsi lyhyesti ensihoitajille.

Hei. Ewert Truut rikospoliisista.

Miten tyttö voi? toinen ensihoitajista kysyi.

Ewert kohautti olkapäitään.

Tuskin kovinkaan hyvin. Hän istui apaattisena penkillä, kun me tulimme. Sitten hän osoitti minua aseella, joten hän ei ole aivan tasapainossa. Carro tulee mukaanne ja pitää tyttöä silmällä.

Ensihoitaja nyökkäsi, kyykistyi tytön eteen ja yritti puhua tytön kanssa, mutta tämä ei vastannut.

Mikä sinun nimesi on? Carolina yritti ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.

Ei vastausta. Ei äännähdystäkään. Tytön katse oli lasittunut ja poissaoleva, ja se kohdistui jonnekin kaukaisuuteen.

Truut katsoi kelloa.

Yksi.

Tyttöä olisi turha yrittääkään kuulustella nyt. Hän oli todennäköisesti surkeassa kunnossa, ja hänen piti päästä hoitoon niin pian kuin mahdollista. Lisäksi Ewertin pitäisi käydä ruokaostoksilla, ja jo parin tunnin kuluttua viinakaupassa olisi helvetilliset jonot. Monet aloittivat mökkireissut tähän aikaan vuodesta, ja avioliitot pelastuivat grillipihveillä, marinadilla ja varsinkin laatikkoviinillä.

Piti ehtiä ennen roskaväkeä.

Ensihoitaja nosti varovasti tytön puseronhihaa, ja Ewert irvisti. Iho oli turvonnut, mustelmainen ja naarmuinen. Tyttö, joka oli lakannut itkemästä ja jonka suupielet olivat kiristyneet, kiskaisi kätensä ensihoitajan otteesta ja veti hihan alas.

Miten voit? ensihoitaja yritti taas. Ymmärrätkö, mitä minä sanon?

Ei vastausta.

Hoitaja kääntyi Truutin puoleen.

Koska hänellä on tuollaisia vammoja ja saattaa olla muitakin, menemme ensin päivystyspolille. Lääkäri saa siellä päättää, mihin hänet sitten viedään.

Ensihoitaja nousi ja tarttui tytön toiseen käteen, samalla kun hoitajan miespuolinen työtoveri tarttui toiseen.

Tytön käytös muuttui salamannopeasti. Hän yritti kiemurrella vapaaksi ja äännähteli merkillisesti. Hän pyöritti päätään niin, että likaiset hiukset heilahtelivat, ja hänen silmänsä olivat laajentuneet ja täynnä ahdistusta.

Ewert ja Carolina joutuivat auttamaan ensihoitajia, jotta tyttö saatiin ambulanssiin. Kun tyttö oli paareilla, hänet sidottiin lepositeillä ja nelipistevyöllä. Tyttö huomasi, että vastarinta oli turhaa, ja rentoutui. Hän sulki silmänsä, ja isot kyyneleet vierivät jälleen pitkin hänen poskiaan.

Ewert viittilöi Carolinaa mukaansa, ja he siirtyivät muutaman metrin päähän toisista.

Kiitos. Pelastit henkeni jo toisen kerran.

Niin, läheltä piti. Heittäydyin eteenpäin, kun hän tähtäsi, ja ehdin juuri iskeä häntä käsivarteen ennen kuin hän painoi liipaisinta.

Carolina väläytti hymyn ja hieraisi Ewertin olkapäätä.

Takkisi taitaa kyllä mennä kemialliseen pesuun.

Ewert vilkaisi pikkutakkiaan ja näki lika- ja ruohotahrat.

Takaiskuja tulee aina, hän mutisi. Mieluummin takki kuin uusi olkapää. Laitos saa maksaa pesun rangaistuksena siitä, ettei kukaan ollut viitsinyt ilmoittaa minulle lisäpestistäni.

Truut tunsi, miten jalat alkoivat täristä, ja hänen oli vaikea pitää kätensä paikallaan. Hän tarttui Carolinaa olkapäistä.

Hitto, Carro, hitto… kiitos!

Carolina halasi häntä lämpimästi.

Lupaa… ettet enää ikinä tee noin ilman liiviä, okei?

Lupaan.

He seisoivat hetken hiljaa, ennen kuin Carolina irrotti otteensa. Ewert näki Carolinan olan yli, miten ensihoitajat katsoivat heitä. Hän perääntyi askelen, rykäisi, oikoi solmiotaan ja korotti ääntään niin, että hoitajatkin kuulisivat.

No niin, tämä tuli selväksi. Sinä lähdet nyt sairaalaan katsomaan, mitä siellä tapahtuu, ja minun täytyy mennä kokoukseen. Ilmoita minulle sitten hoitavan lääkärin nimi ja puhelinnumero.

Carolina hymyili ja tökkäsi häntä sormella rintaan.

"Mukavaa iltaa, hombre. Terveisiä Claudialle. Minä soittelen."

Truut tunsi, miten hänen poskiaan kuumoitti. Hän avasi suunsa vastatakseen, mutta Carolina oli jo kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt ambulanssin suuntaan.

Vielä juuri ennen kuin auton takaovi sulkeutui, Ewert kuuli hirvittävän, eläimellisen äänen, joka karmi hänen selkäpiitään.

Kuulosti siltä, kuin tyttö yrittäisi huutaa.

Mutta ei kykenisi siihen.

NELJÄ

Tukholma

Perjantai 5. toukokuuta

Kello oli kolme iltapäivällä, kun Ewert astui Odenplanin pitkäripaiseen. Hän oli poikennut Kronobergin poliisitaloon, pannut takavarikoidun pistoolin muovipussiin ja vienyt sen valtion rikosteknisen keskuksen osastolle. Sieltä se lähetettäisiin Linköpingin rikostekniseen keskuslaboratorioon tutkittavaksi ja koeammuttavaksi. Ehkä ase voitaisiin yhdistää johonkin aiempaan rikokseen. Joka tapauksessa ase rekisteröitäisiin ja sillä suoritettaisiin koeammunta mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Truut mietti, miten oikeusistuinten vaatimukset olivat muuttuneet. Nykyään ei ollut juurikaan merkitystä sillä, että kymmenen todistajaa olisi nähnyt rikoksen ja poliisi pidättänyt tekijän itse teossa. Oikeus vaati silti teknisiä todisteita vitsaukseksi asti.

No, Ewert oli kuitenkin tehnyt oman osansa, ja ennemmin tai myöhemmin syyttäjä päättäisi, nostettaisiinko tyttöä vastaan syyte vai ei. Tytön henkistä tilaa ajatellen niin tuskin tapahtuisi.

Kelloa vilkaistuaan Ewert oli luopunut ajatuksesta ajaa lounaalle Falstaffiin Frihamneniin ja mennyt sen sijaan Ritornoon Odengatanille. Hän oli nauttinut paahtopaistileivän ja ykkösoluen.

Nyt hän tallusteli rauhattomasti pitkäripaisen hyllyjen välissä kykenemättä kunnolla keskittymään.

Hän ei ollut vieläkään päättänyt, mitä ruokaa hän Claudialle tarjoaisi, ja siksi hänestä tuntui, että hän aloitti väärästä päästä yrittäessään valita juomaa.

Lisäksi Albyn tyttö pyöri koko ajan hänen mielessään.

Mistä tyttö tuli? Miksi hän oli istunut penkillä ase täysin näkyvissä? Miksi hän oli niin likainen? Miksi he eivät olleet saaneet tytöstä ulos yhtä ainutta sanaa? Ja ennen kaikkea, miksi hän oli ollut niin epätoivoinen, että hän oli yrittänyt ampua Ewertin?

Ewert värähti. Ellei Carolinaa olisi ollut…

Voinko olla avuksi?

Ystävällinen ääni pakotti Ewertin takaisin nykyhetkeen. Hänen edessään seisoi hymyilevä tyttö viinakaupan vihreässä työasussa.

Öh, ajattelin…

Niin?

Truut heilautti hämmentyneenä käsiään.

Öh, en ole vielä edes päättänyt, mitä ruokaa tarjoan. Mutta kiitos kuitenkin.

Ei hätää, sano vain, jos tarvitset apua.

Tyttö katosi, ja Truut pudisti päätään. Viinakauppa oli muuttunut täysin siitä, kun hän oli ollut nuori ja juopot olivat pitäneet kättään suunsa edessä asioidessaan tiskillä ja pyytäessään puolikkaan putelin, eli halvinta viinaa, jota myytiin puolikkaan pulloissa. Pulloja oli säilytetty tiskin alla, jottei työntekijöiden ollut tarvinnut juosta monta kertaa edestakaisin.

Nykyään valikoima oli todella hyvä, ja henkilökunta erinomaisesti koulutettua. He osasivat antaa hyviä vinkkejä siitä, mitkä juomat sopivat minkäkin ruokalajin kanssa ja mihinkin tilaisuuksiin. Oikeastaan kaupoissa oli vain kaksi huonoa puolta, Ewert totesi. Ne eivät olleet auki seitsemänä päivänä viikossa ja tuotteiden hinnat muodostivat yhdessä tupakkatuotteiden kanssa länsimaailman suurimman tekopyhyyden. Valtio käski valmistajien panna tuotteisiin aina vain isomman varoitustarran, jossa kerrottiin, että tuotteiden nauttimiseen voisi kuolla. Alkoholia ja savukkeita verotettiin häpeällisen paljon ja samalla väitettiin, että sillä yritettiin vähentää juomista, mutta silti haluttiin saada verorahat hinnalla millä hyvänsä.

Pitäisi muuttaa Tanskaan tai johonkin muuhun säädylliseen maahan, Truut ajatteli.

Hän yritti muistella baarikaapin tilannetta ja otti koriin varmuuden vuoksi pullollisen irlantilaista viskiä ennen kuin valitsi summamutikassa neljä pullollista punaviiniä ja saman verran valkoviiniä.

Ewert istahti Valiantiin, ajoi Östermalmille ja pysäköi autonsa sakkopaikalle kauppahallin eteen. Hän asetti tuulilasille itse kirjoittamansa pysäköintiluvan, jossa oli poliisin logo ja teksti Kiireellinen virkatehtävä.

Jos Guillou voi, niin minäkin voin, hän mutisi ja lukitsi Valiantin. Hän oli lukenut monta kertaa, kuinka tunnettu kirjailija pysäköi autonsa kauppahallin eteen useista parkkisakoista piittaamatta.

Kun Ewert oli astellut sisälle viileään halliin ja tutkaillut kaikkia houkutuksia, jännitys helpotti osittain. Hän seisahtui ja nuuhki tuoksuja kävellessään ympäriinsä ja tehdessään päätöksiä. Hetken kuluttua hän oli täyttänyt kassinsa ensiluokkaisella lohella, mureutetulla häränfileellä, perunoilla sekä sanoin kuvaamattoman houkuttelevilla, kovilla juustoilla ja viinirypäleillä, oliiveilla ja yhdellä jos toisella herkulla.

Hän ehti juuri istahtaa taas Valiantiin, kun kännykkä soi. Ewert hymyili nähdessään Claudian nimen näytöllä.

Miten lempisyyttäjäni voi?

Ei hassummin. Entä Ruotsin paras komisario?

No, kehu vielä vähän lisää.

Claudia nauroi.

Kai minulla on oikeus mielipiteeseen? Mutta nähdäänkö illalla?

Toivottavasti. Kävin juuri kaupassa ja… no, näet sitten, mitä tästä tulee.

Luulin, että olet yhä Albyssa. Kuulin, että sinut lähetettiin sinne.

Niin, helkkari soikoon. Se tärähtänyt tyttö oli itse asiassa ampua minut.

Lasketko leikkiä?

Valitettavasti en. Carro pelasti minut. Kerron lisää illalla.

Selvä, mihin aikaan?

Tule jo kuuden maissa, jos pääset, niin nautitaan lasillinen parvekkeella kaikessa rauhassa.

Kuulostaa ihanalta. Nähdään silloin!

Ja kuule… siis…

Niin?

Ewert puri huultaan.

Niin, siis… jäätkö…

Ewert kuuli taas matalaa naurua. Naurua, jota hän oli oppinut rakastamaan.

Saa nähdä. Pitääkö sinun tietää se jo? Ehkä sinun on syytä siivota vähän paremmin, Claudia tokaisi ärsyttävästi.

Pötyä! Truut yritti kuulostaa loukkaantuneelta, mutta huonolla menestyksellä. Tervetuloa sitten.

Hän päätti puhelun ja manasi, ettei hän ikinä oppinut pitämään suutaan kiinni. Claudiasta hän kuulosti varmasti hormonihöyryiseltä teinipojalta.

Hänen ajatuksensa palasivat siihen, miten he olivat tavanneet ja kuinka hänen tunteensa olivat kehittyneet. Hän oli yhä hiukan pöllämystynyt. Hänen aiemmat suhteensa olivat useimmiten päättyneet katastrofiin, ja ajan myötä hän oli oppinut tukahduttamaan useimmat tunteisiin liittyvät asiat, koska muussa ei ollut mitään järkeä.

Kunnes Claudia tuli hänen elämäänsä.

Ewert kiersi ikkunan auki, sytytti savukkeen ja työnsi ajatukset syrjään. Virallisesti oli yhä työaika. Hän otti kännykkänsä, ja muutaman hälytysäänen jälkeen hänelle vastattiin.

Niin, Carro puhelimessa.

Miten sinulla meni?

Kuule, tämä onkin erikoinen juttu, lievästi sanoen.

Kerro.

Menimme ensin päivystyspolille, ja kun saavuimme sinne, tyttö äityi taas niin väkivaltaiseksi, että paikalle kutsuttu lääkäri päätti antaa hänelle jotain rauhoittavaa. Lopulta tyttö saatiin aisoihin ja hänet voitiin tutkia ja vammat dokumentoida.

Ja?

Tilanne on tosi huono. Mustelmia ja turvotusta on kaikkialla. Rinnassa on polttojälkiä ja käsivarsissa viiltohaavoja. On vielä epäselvää, onko hän tehnyt ne itse vai onko syypää joku muu. Lisäksi hänelle tehtiin gynekologinen tutkimus, joka viittaa siihen, että häntä on pahoinpidelty sekä anaalisesti että vaginaalisesti, luultavasti erilaisilla esineillä.

Miten mukavaa. Ewertin ääni huokui ironiaa. Hän imaisi pitkän henkosen ja puhalsi savun ulos. Onnistuivatko hoitajat tai onnistuitko sinä puhuttamaan häntä?

Hän kuuli, kuinka Carolina henkäisi.

Häneltä oli leikattu kieli pois!

Hyi helvetti! Onko sinulla aavistustakaan, mistä hän on kotoisin?

Baltiasta, veikkaisin. Virosta, Latviasta…

Ewertin suupieliin ilmestyi synkkiä juonteita. Kuinka monta kertaa hän olikaan törmännyt köyhiin, baltialaisiin tyttöihin, jotka oli huijattu Ruotsiin valheellisilla uskotteluilla? Säälimättömät ihmiskauppiaat houkuttelivat tyttöjä lupailemalla ylellisiä asuntoja ja hyväpalkkaisia töitä valokuvamalleina tai luksusbaarien tarjoilijoina. Kun tytöt tulivat Ruotsiin, heiltä vietiin passit ja heistä uhattiin ilmoittaa poliisille, jos he eivät tottelisi. Ja jos he tekivät vastarintaa, kun joku käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen, heitä lyötiin, kunnes he luovuttivat. Ei ollut mitenkään epätavallista, että kaksi tai kolme tyttöä pakotettiin asumaan huoneessa, jossa oli pelkät patjat, ja ottamaan vastaan seitsemän tai kahdeksan miestä päivässä. Tietysti he saivat vain murto-osan parittajien ansaitsemista rahoista, ja heidät pakotettiin maksamaan hävyttömiä summia ruoasta ja asumisesta.

Miksei minulle ole ilmoitettu? Mitä sitten tapahtui?

Päivystyspolin lääkäri päätti, että tyttö siirretään psykiatriselle, kun hänen haavansa on sidottu niin hyvin kuin mahdollista. Menin tytön mukana sinnekin, joten minulla on häntä siellä hoitavan lääkärin nimi ja numero. Tohtori arveli tytön olevan niin huonossa kunnossa, että heidän täytyy rauhoitella häntä muutama päivä. Lääkärin mukaan meidän on turha yrittää puhuttaa tyttöä ennen maanantaita.

Saamme siis ainakin vapaan viikonlopun, ellei aluejohtokeskus keksi minulle uusia konnuuksia. Oliko muuta?

Huomasin yhden hemmetin kummallisen jutun.

Ewert kuuli, miten työtoveri henkäisi ennen kuin jatkoi:

Tytön olkapäähän oli tatuoitu numero, 325.

Mitä se tarkoittaa? Sinä kun olet enemmän ajassa mukana, onko se heavybändin nimi tai jotain vastaavaa?

Carolina nauroi.

Ei minun tietääkseni. Kysytään kuitenkin vielä Månsilta. Hän on musiikista paremmin perillä kuin minä.

Selvä, onko Månsia muuten vielä näkynyt?

Carolina vakavoitui.

Ei, mutta hän soitti minulle. Hän on sairauslomalla toistaiseksi.

Mitä?! Miksi?

Hän on masentunut. Sinun pitäisi jutella hänen kanssaan.

Truut oli hetken vaiti. Hän tiesi, tai osasi ainakin arvata, mistä oli kyse. Ja se satutti häntä enemmän kuin mikään työhön liittyvä.

VIISI

Tukholma

Perjantai 5. toukokuuta

Ewertin valmistellessa päivällistä hänen ajatuksensa pyörivät Kimissä ja Månsissa. Se, että harvoin töistä poissa oleva Måns Schmidt oli soittanut ja ilmoittanut jäävänsä sairauslomalle, oli todella huono merkki.

Ewert muisteli myrskyisää aikaa, jolloin Kim oli valehdellut paljon miehelleen Månsille, isälleen Ewertille ja… itselleen. Kun oli käynyt ilmi, ettei poikaa ollut ryöstetty tai ettei hän ollut kaatunut pyörällään, vaan saanut vammansa poikkeuksellisen rajussa seksileikissä toisen miehen kanssa. Miten Ewert oli lopulta alkanut epäillä ja varjostanut poikaa Marokkoon todetakseen vain, että Kim oli matkustanut sinne harrastaakseen seksiä nuorten, dominoivien miesprostituoitujen kanssa.

He olivat keskustelleet pitkään. Ewert oli taivuttanut Kimin aloittamaan terapian ja toivonut, että kaikki järjestyisi. Vaikka hänen oli edelleen vaikea sopeutua homoseksuaalisuuteen, hän oli hyväksynyt sen, että hänen poikansa oli hintti. Lisäksi hänestä oli tullut pienen Kayon isoisä. Tyttö oli yksi Ewertin elämän isoimmista valopilkuista, ja hän oli vastahakoisesti todennut, että lapsi selvisi näköjään aivan erinomaisesti kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä.

Hän siemaisi viiniä ja empi hetken ennen kuin painoi pikavalintaa.

Terve, isä.

Terve. Mitä kuuluu?

Truut kuuli pojan henkäisevän ennen kuin tämä vastasi.

Hetki, suljen vain oven.

Ewert kurtisti otsaansa odottaessaan.

Niin…, Kim jatkoi, …ei kovin hyvää, jos totta puhutaan.

Ei, kuulin, että Måns oli tänään sairaana.

Sairaana ja sairaana. Nyt ei ole kyse flunssasta.

Vaan?

Meidän välimme eivät ole oikein kunnossa. Truut odotti jatkoa.

Niin, siis, minä käyn terapiassa ja olen todella yrittänyt tehdä kaikkeni, jotta asiat paranisivat. Mutta nyt Måns on yhtä kylmä ja torjuva kuin minä olin, kun… no, tiedäthän sinä.

Ewert pohti. Hän ei tiennyt, kuinka paljon Kim oli Månsille kertonut, mutta ei taatusti kaikkea, ja hyvä niin. Oli tarpeeksi paha, että Kim oli valehdellut ja että hän oli ennen Marokon-matkaansa ollut uskoton… yhden tai useamman miehen kanssa Tukholmassa.

Ewert ei halunnut tietää. Hänen verkkokalvoilleen piirtyi kuvia, ja hän ummisti silmänsä tiukasti, aivan kuin siitä olisi apua.

Nyt hän hämmentyi täysin. Eikä vähiten siksi, että hän oli hoitanut omat suhteensa hyvin huonosti. Miten hän voisi auttaa, jos Kimin ja Månsin suhde oli kriisissä?

Tiedän, että tämä kuulostaa typerältä, mutta voinko minä tehdä jotakin?

Ei se ole ollenkaan typerää, ja kyllä sinä voit. Voisitko ottaa Kayon hoiviisi huomenna edes muutamaksi tunniksi? Månsin ja minun pitäisi puhua kunnolla, enkä halua, että Kayo on kuulemassa.

Ymmärrän. Ja kyllä se onnistuu. Olen menossa Claudian kanssa Roslageniin katsomaan mökkejä. Kayo voi hyvin tulla mukaan. Sopiiko, jos haen hänet yhdentoista maissa?

Loistavasti. Kiitos.

Ewert seisoi ääneti puhelin korvalla tietämättä, mitä sanoisi.

Hän oli järkyttynyt Mariefredissä sinä iltana, jolloin hän oli tajunnut, että hänen työtoverinsa Måns asui yhdessä Kimin kanssa, pojan, jonka hän oli nähnyt viimeksi pikkupoikana.

Kuluneena, suhteellisen lyhyenä aikana hän ja Kim olivat tehneet kaiken voitavansa ottaakseen takaisin menetetyt vuodet, mutta Ewertistä tuntui yhä, että heidän suhteensa roikkui hauraan langan varassa. Hän ei voinut myöskään olla ajattelematta, miten asiat olisivat saattaneet olla, jos hän olisi ollut läsnä Kimin kasvuvuosina. Olisiko pojasta tullut homo, jos tällä olisi ollut miehinen esikuva…?

Truut yritti työntää ajatukset mielestään.

Mitä vaihtoehtoja hänellä oli ollut? Joakimin äiti oli yhtäkkiä jättänyt hänet ja muuttanut niin kauas, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä poikaan.

Silti häntä hävetti edelleen. Eikä vähiten se, miten hän asennoitui pojan seksuaaliseen suuntautumiseen.

Kuka hän oli sen paremmin ymmärtämään, tietämään kuin tuomitsemaankaan?

Kimin ääni palautti hänet takaisin nykyhetkeen.

Nähdään sitten.

Tehdään niin.

Kiitos, isä.

Isä.

Truutin