Pianonsoiton opettaja - eroottinen novelli

By Vanessa Salt

"Hänen unessaan Christian alkaa runkata Dionysoksen kovaa, turvonnutta kalua samalla kun Dionysos tekee samaa Christianille. He seisovat nyt vierekkäin, ja kummankin käsi vetelee toisen kyrpää. He katsovat toisiaan ja alkavat suudella. Natasha näkee, kuinka kielet leikkivät ja tanssivat kuin pienet käärmeet toistensa ympärillä."Natasha makaa yöllä unettomana elegantissa kodissaan fantasioiden Christianista ja Dionysoksesta, kaksikymmentä vuotta itseään nuoremmista piano-oppilaistaan. Yksikään seksifantasia ei ole koskaan kiihottanut häntä yhtä paljon. Sen lisäksi, että hän on heidän opettajansa, hän on myös naimisissa ja tuplasti oppilaidensa ikäinen. He ovat kiellettyjä hedelmiä.Seuraavana päivänä näyttää siltä, että hän on vahingossa sopinut kaksi soittotuntia samaan aikaan, ja kun nuorukaiset ilmestyvät hänen kotiinsa, Natasha päättää tarjota oppilaille hiukan nelikätistä opetusta. Toteutuuko hänen fantasiansa?-

• Language: Suomi
• Publisher: LUST
• Release date: Apr 29, 2020
• ISBN: 9788726348613

Book preview

purchaser.

Pianonsoiton opettaja

Natasha Romanova...

Onko sinun pakko esittäytyä, Gustaf puuskahtaa puhelinlinjan toisesta päästä. Sehän olen minä!

Natasha katsoo puhelinta. Näytöllä loistavat Gustafin teräväpiirteiset kasvot. Melkein hymytön suu, jonka huulet ovat kapeat. Miksi hän olikin valinnut juuri tämän valokuvan?

Minä... Nythän on puoliyö...

No mutta eihän sillä ole väliä, kult... Okei. Meni hyvin. Esitys siis, jos haluat tietää.

Miksi minun pit...

Lehdistötiedotteessa minua sanottiin ’Pohjolan virtuoosiksi’. Ensiesiintyminen Carnegie Hallissa suoraan kylmästä Pohjolasta.

Hienoa.

Mutta hei, nyt pitää lopettaa. Toisin sanoen tarvitsen unta. Huomenna otetaan Boston, haha.

Symphony Hall?

Nimenomaan, sehän sen paikan nimi on. Nyt vain pusut, halit ja nuku hyvin!

Kello on viisi aamulla, ja Natasha Romanova heittää iPhone X:nsä niin kauas kuin uskaltaa suurella vuoteella. Hän ei tiedä, onko tämä yhä unta, vai kuuluuko Gustafin ääni yhä puhelimessa.

Hän ei voisi vähempää välittää.

Onko tämä aina ollut tällaista?

Todennäköisesti.

Aluksi kuitenkin oli erilaista?

Lakkaa petkuttamasta itseäsi.

Natasha kääntyilee vuoteella. Hän aikoo ensin nousta mutta muuttaa mielensä. On kylmä. Helmikuun aurinko, jos se edes näyttäytyy, ei pysty lämmittämään valtavaa asuntoa. Kylmyys etsiytyy sisään kauniista mutta huonosti eristetyistä ikkunoista. Asunnon kauneus on ainoa tekosyy asua epäkäytännöllisessä paraatikerroksessa.

Ja kauneushan on tärkeintä, vai mitä Nat? Gustaf sanoo näin aina, kun joku kommentoi liian suurta pinta-alaa tai kylmiä lattioita.

Jugendia, hän useimmiten jatkaa dramaattisesti viitaten kädellään kohti kaari-ikkunoita, joiden yläosassa on kauniit jakopuitteet, sekä puolikaaren muotoisia, valkoisia, viiniköynnöskoristeisia kaakeliuuneja ja peiliovien yläpuolella olevia kipsisiä kohokuvioita. Sitten hän osoittaa yhden salin keskellä olevaa Steinway-flyygeliä. Siinä kohtaa Gustaf maiskauttaa kieltään ja huudahtaa teatraalisesti: Täällä pääsee oikeaan tunnelmaan, täällä voi luoda ja kehittyä. Sielu tarvitsee kauneutta. Lopuksi hänellä on tapana kietoa käsivartensa Natashan ympärille ja julistaa bassoäänellään: Tässä asunnossa elämme, ja täällä me myös kuolemme.

Ihan kuin ei jo oltaisi kuolleita. Tai puoliksi ainakin.

Toista oli Vilnassa. Siellä, missä hän kasvoi.

Toki hän oli elänyt lapsena etuoikeutettua elämää venäläisiin nähden. Saanut parhaan koulutuksen, käynyt konservatoriota ja nauttinut elämästä juhlittuna julkkiksena.

Elämä pikkuruisessa Vilnassa ei itse asiassa ollut kovin vaikeaa.

Mutta silti. Kesät olivat olleet kuumia ja talvet kylmiä. Ei sellaista kuin täällä, vielä pienemmässä Uppsalassa, tylsää ja harmaata.

Minä olin vähintään yhtä kovatasoinen virtuoosi kuin Gustaf.

Kukaan ei tulkinnut Franz Lisztin pianoteoksia yhtä mestarillisesti kuin hän. Hänen kaikki viisi konserttiaan Vilnan vanhassa konserttitalossa olivat loppuunmyytyjä.

Ei se nyt kovin iso ole...ehkä