Ex Tempore

By Tiina Utoslahti

Ex Tempore-dekkarin sankari on Sanna Blinck, farmaseutti, sairaanhoitaja, Lolita ja poliisin vinkkinainen. Hoitajat ja apteekkityöntekijät voivat samaistua ja elää vahvasti Nigella Lawsonin näköisen tehopakkauksen seikkailuissa. Romantiikkkaa ja erotiikkaa unohtamatta.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 10, 2019
• ISBN: 9789528077220

Tiina Utoslahti

Farmaseutti ja sairaanhoitaja, joka tarttui kynään. Työskennellyt sairaahoitajana mm. Lontoossa St Bartholomew’sin sairaalassa. Helsingissä useammassa sairaalassa ja myös Oulussa. Farmaseuttina Oulussa ja sen lähikunnissa, myös Kolmannessa Apteekissa, joka on Ex Tempore romaanin murhanäyttämö. Kiinnostuksen kohteet: dekkarit, Quentin Tarantinon elokuvat, kirjoittaminen, tarinat sekä vanhat apteekit ja rakennukset, joissa kellareita ja maanalaisia käytäviä.

Book preview

LUKU

1. LUKU

"Ei ole todellista!"

Farmaseutti Sanna Blinck seisoi Oulun Kolmannen apteekin viinavaraston ovella jähmettyneenä. Hänen oli ollut tarkoitus hakea varastosta muutama pieni käsidesipullo ylös tiskiin, mutta odottamaton näky hänen edessään juuri avoimen oven sisäpuolella sai hänet muuttamaan mielensä. Lattialla makasi nuori mies, joka muistutti Sannan mielestä sairaanhoitajakoulutuksen aikaisia näyttökokeissa käytettyjä luonnollista kokoa olevia nukkeja. Vaikutelmaa korosti korkealla katossa olevan hehkulampun värittämä kasvojen väri. Sanna seisoi jäykistyneenä samaan asentoon ikuisuudelta tuntuvan ajan henkäistyään ensimmäisen ajatuksensa ääneen.

Jännityksen laukaisi kahvihuoneeseen jääneen Kristiinan ihmettelevä kysymys: Mitä nää oikein hommaat siinä ovella? Kristiina oli kääntynyt katsomaan Sannan jäykkää asentoa ja kalpeita kasvoja kahvihuoneen oviaukon läpi.

Sanna käänsi päätään hänen suuntaansa: Täällä makaa joku ihan outo tyyppi lattialla. Tai sitten minä näen näkyjä.

Kristiina oli ottanut muutaman juoksuaskeleen päästäkseen nopeammin Sannan vierelle. Hän katsoi avoimesta ovesta sisälle varastoon. Sehän on Mikael!

Hän katsoi Sannaa pelästyneen näköisenä, silmät lautasen kokoisina.

Pitele tuota ovea auki, minä katson, mikä on hätänä.

Kristiina siirtyi pitelemään raskasta palo-ovea, jonka ovipumppu saattoi lennättää kiinni heti kun silmä vältti, antaen Sannalle tilaisuuden tutkia tajutonta Mikaelia. Sanna polvistui metalliselle kynnykselle ja kumartui eteenpäin. Sanna kääntyi ovella seisovaan Kristiinaan päin: Onko täällä taskulamppua?

On täällä jossain, odota hetki.

Kristiina haki lampun ja antoi sen Sannalle. Tämä suuntasi sen suoraan Mikaelin kasvoihin. Auki olevat silmät olivat kuin mustat aukot kalpeankelmeissä kasvoissa. Valon osuessa Mikaelin pään oikealla puolella olevaan veriseen muhjuun Sanna kavahti taaksepäin ja pyllähti istumaan kellarin lattialle. Isku oli saanut hänen keuhkonsa tyhjenemään, eikä hän voinut muuta kuin kähistä: Soita tänne poliisit heti!

Kristiina tuijotti häntä takaisin: Meidän pitää mennä ylös, känny ei toimi täällä.

Sanna könysi ylös lattialta. He sulkivat varaston oven tärisevin käsin ja nousivat hitaasti yhdessä hitaasti rappuset ylös. Sanna oli kiitollinen Kristiinan seurasta.

Ylös päästyään he suuntasivat suoraan apteekkarin toimistoon työkavereiden kysyvistä katseista piittaamatta. Siellä he puhuivat lähes yhteen ääneen, toistellen asiaansa kolme kertaa ennen kuin Martti tajusi heidän olevan tosissaan. Puhelun jälkeen he menivät yhdessä uudestaan kellariin. Avatessaan viinavaraston ovea Sannan ajatukset harhailivat. Osa hänestä toivoi Mikaelin ruumiin olevan pelkkä harhanäky. Kristiinan katseesta hän näki saman toiveen. Mikael oli kuitenkin edelleenkin samassa asennossa varaston lattialla.

Martti seisoi hetken kasvot kalpeina ovella. Muutamassa hetkessä hän näytti vanhentuneen vuosilla.

He palasivat yläkertaan. Martti käveli suoraan kollauspöydän ja tiskin väliseen aukkoon tarkastelemaan pientä odotustilaa. Sinne asetetuilla kahdella tuolilla istui kaksi vanhempaa rouvaa välissään pieni pöytä, jonka päällä oli muutama aikakauslehti. Heidän vieressään seisoskeli noin kahdeksankymppinen mies nojaten hopeapäiseen kävelykeppiinsä. He kaikki yrittivät olla sen näköisiä kuin olisivat istuneet siellä yksin. Martti seisoi hetken katselemassa heitä poissaolevana. Tiskin takana liikkuvat työntekijät ihmettelivät Martin yllättävää ilmestymistä paikalle, tällä kun oli yleensä tapana pysyä visusti toimistossaan lähes koko päivän. Lopulta Martti kääntyi poistuakseen katselupaikaltaan ja alkoi puhua hiljaisella äänellä vieressään seisovalle proviisori Liisa Laineelle, joka oli ollut täällä lähes kymmenen vuotta. Hän huolehti yleensä kaikki käytännön asiat Martin ohjeiden mukaan.

Lyhyen neuvottelun jälkeen Liisa meni kirjurina toimivan Anna-nimisen lääketyöntekijän luokse ja pyysi häntä sulkemaan apteekin etuoven viimeisen asiakkaan jälkeen. Anna oli hämmästynyt Liisan pyynnöstä, mutta lupasi totella heti, kun asiakkaat saataisiin ulos. Hän keskittyi kirjoittamaan mahdollisimman nopeasti jäljellä olevat reseptit samalla, kun Liisa keräsi puuttuvat lääkkeet mukaansa. Annan mielestä jotain outoa oli tekeillä. Tämä oli ensimmäinen kerta hänen viisitoista vuotta kestäneellä urallaan Kolmannessa, kun näin tapahtui.

Saatuaan ovet lukkoon koko henkilökunta kokoontui keskimmäiseen varastohuoneeseen Martin briiffausta varten. Sanna oli valinnut istumapaikkansa mahdollisimman läheltä oviaukkoa. Martti puhui matalalla äänellä Mikaelille sattuneesta valitettavasta onnettomuudesta ja kaikesta siitä mitä olisi tulossa, kun poliisit saapuisivat. Sannan tehtävänä oli johdattaa poliisit alas ja toimia yhteistyössä heidän kanssaan, ainakin näin aluksi. Sanna näki paikaltaan kaikkien työntekijöiden kauhistuneet ja epäuskoiset kasvot. Hän tunsi oman jännityksensä kasvavan hetki hetkeltä. Ajatukset syöksyilivät edestakaisin.

Sanna oli jäänyt leskeksi kymmenen vuotta sitten vastaantulevan auton kanssa sattuneen nokkakolarin seurauksena. Hän oli ainoa henkiin jäänyt, vakavasti loukkaantunut kylläkin. Molempien jalkojen sääriluut olivat murtuneet tuhannen päreiksi. Korjausleikkauksen tehnyt Sannan entinen työkaveri Pasi Lampinen oli ollut silloin takapäivystäjänä ja suorittanut leikkauksen niin hyvin, etteivät Sannalle jääneet kuin arvet muistona leikkauksesta. Hän ei muistanut kolarista tai sitä seuranneista päivistä mitään. Pitkän kuntoutuksen jälkeen hän oli jatkanut farmasian opintojaan Helsingissä ja toiminut samalla osakkaana Pasin vaimon Jaanan ja kälynsä Anun kanssa. Nyt vuosien kuluttua heillä oli hyvin toimiva terveydenhuoltoalan vuokrafirma. Yrityksen menestys oli vaatinut heiltä kaikilta paljon työtä ja aikaa. Viimeisen parin vuoden aikana firma oli alkanut toimia omalla painollaan. Samoihin aikoihin Sannan viimeisin parisuhde oli päättynyt miehen lähdettyä Afrikkaan rakentamaan sairaaloita Punaiselle Ristille. Sannaa hän ei ollut pyytänyt mukaan, mikä oli sopinut tälle oikein hyvin. Nämä tapahtumat olivat kuitenkin istuttaneet Sannan mieleen ajatuksen muutoksesta. Hän oli pyöritellyt erilaisia skenaarioita mielessään, mutta vasta viimeisen kahden kuukauden aikana hänelle oli lopulta valjennut, mihin suuntaan hänen piti muutosta viedä. Sanna oli sahannut tuon ajan Oulun ja Pudasjärven väliä. Ajomatkoilla hänellä oli ollut aikaa miettiä mitä halusi elämältään. Ja eräänä sateisena iltana se oli valjennut hänelle. Sapattivuosi kaikesta kenttätyöstä voisi antaa uutta virtaa. Edellisenä viikonloppuna hän oli kutsunut yhtiökumppaninsa viettämään tyttöjen virkistysaikaa luokseen kertoakseen samalla heille päätöksestään. He olivat nauttineet hyvästä ruuasta, juoneet viiniä ja katsoneet molemmat Kill Bill -elokuvat.

Sannan sapattivuosi ei ollut tullut tytöille yllätyksenä, he olivat aavistaneet jotain olleen tekeillä Sannan mielessä jo pitkän aikaa. Muutoksen oli määrä tapahtua vuodenvaihteessa, kun Sannan sijaisuus täällä loppuisi. Nyt hän mietti, oliko syksyn rauhattomuus ollut jonkilainen etiäinen tästä. Sannan valtasi pelottava tunne, ettei hän enää hallinnut tulevaa.

Onneksi Kristiina keskeytti Sannan ajatukset kuiskaamalla hänelle: Tulisitko kanssani tuonne alas? Ajattelin, että voitaisiin hakea kahvivehkeet vaikka vaakahuoneeseen. Saavat poliisit sitten tolskata siellä alhaalla rauhassa.

Heidän mennessään alas Kristiina tunnusti, ettei olisi uskaltanut mennä sinne yksin. Ajatuskin Mikaelista viinavarastossa sai hänet kauhun valtaan.

2. LUKU

Juuri kun naiset saivat kahvitarjoilun järjestettyä vaakahuoneen työtasoille, ovikello soi. Kahden haalaripukuisen poliisin mukana tuli myös oikeuslääkäri oman ryhmänsä kanssa. Sanna esitteli itsensä kaikille, vaikka lääkärin kohdalla se osoittautuikin täysin tarpeettomaksi. Pasi Lampinen oli vaihtanut kirurgin uransa oikeuslääketieteen puolelle jo ennen Sannan ja Samin onnettomuutta. Kolarin sattuessa hän oli ollut tuuraamassa ortopedikollegaansa takapäivystäjänä leikkurissa. Sanna tajusi hänet nähdessään, ettei ollut oikeastaan kunnolla jutellut Pasin kanssa kaiken tapahtuneen jälkeen. Heidän välilleen oli noussut korkea muuri, jota kumpikaan ei ollut halunnut ylittää.

Meille tuli ilmoitus, että täällä teidän viinavarastossa olisi ruumis. Sinäkö siitä soitit?

Pasi katsoi Sannaa tutkivasti. Hän näki naisen koko olemuksesta huokuvan jännityksen ja tiesi tämän olevan lähellä luhistumista.

Apteekkari hoiti sen, kun kerroin hänelle löydöstäni. Sovimme, että minä näytän teille vainajan ja te teette sitten omat johtopäätöksenne, Sanna puhui rauhallisesti ja asiallisesti, juuri niin kuin aina ennenkin toimiessaan paineen alla.

Sanna johdatti koko joukon portaita alas viinavaraston ovelle, avasi raskaan palo-oven ja sytytti valot. Oven avautuessa Pasi astui askeleen taaksepäin ja vei kätensä suun ja nenän suojaksi tunkkaisen hapolta tuoksuvan hajun osuessa hänen nenäänsä. Sanna ojensi hänelle takaansa hyllyltä ottamansa suusuojia sisältävän pahvirasian. Pasi nappasi siitä yhden ja laittoi sen kasvoilleen suojaamaan hajulta. Aika tymäkät aromit teillä on täällä, Pasi totesi.

Tuo tuuletin ei oikein jaksa imeä kaikkia hajuja pois. Tämä on niin vanha talo, ettei tänne saada kunnon ilmastointia aikaiseksi, Sanna osoitti korkealla katossa olevaa ilmastointilaitetta.

Hän käänsi palo-oven ääriasentoon sivuseinää vasten, ettei se heilahtaessaan kiinni aiheuttaisi lisää vahinkoa. Ovipumppu sai oven heilahtamaan kiinni pienimmästäkin liikkeestä.

Pasi vetäisi suojakäsineet käteensä ja kumartui tutkimaan ruumista. Avustajalleen hän sanoi: Kuvaa kaikki sitä mukaa kuin etenen, että tulee kaikki oikein.

Hän aloitti tutkimuksen. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin Pasin matalalla äänellä tekemät huomiot ja avustajan tarkennukset.

Sanna vetäytyi hiljaa kahvihuoneeseen, kun kukaan ei huomannut. Hän tunsi tarvitsevansa hetken hengähdystauon ennen paluutaan yläkertaan.

Hän istui tuolilla poikittain selkä painettuna viileätä kiviseinää vasten. Mikaelin vahamaiset kasvot leijuivat silmien verkkokalvoilla ajatusten kiertäessä aamun tapahtumissa. Hän tunsi olevansa täysin irrallaan kaikesta. Tällä hetkellä hän ei olisi jaksanut istua vaakahuoneessa muistelemassa Mikaelia tai pohtimassa tapahtumia.

Pasi astui sisälle kahvihuoneeseen. Hän pysähtyi Sannan viereen.

Oletko kunnossa? Pasi katsoi Sannaa huolestuneena.

Olen hengissä, toisin kuin sinun potilaasi tuolla, Sanna viittasi kädellään viinavaraston suuntaan.

Sinäkin olet minun potilaani, ainakin tavallaan, Pasi hymähti.

Ei meidän tarvitse enää leikkiä mitään lääkärileikkejä, siitähän on jo melkein kymmenen vuotta. Minun pitää vain koota itseäni hieman ennen kuin menen tuonne ylös. Poliisitkin jo varmaan odottaa jotain lausuntoa, mutta en oikein tiedä mitä minun pitäisi sanoa.

Kerrot heille vain sen mitä tapahtui. Olethan sinä tehnyt raportteja ennenkin.

Helppohan sinun on sanoa noin. Minusta tämä ei tunnu edes todelliselta.

Mene vaikka tuonne ylös juttelemaan työkavereittesi kanssa, ehkä se helpottaa. Meillä menee täällä vielä tovi. Jaana muuten kertoi sinun uusista suunnitelmistasi eilen. Aiotko tosiaan toteuttaa ne?

Kyllä. Vaikka nyt toivoisin tehneeni ne heti. Sanoin tarvitsevani uusia haasteita, mutta tämä menee jo ihan liioitteluksi.

Onnea sitten valitsemallesi tielle, jos se tosiaan on se, mitä todella haluat. Minun pitää mennä takaisin jatkamaan hommia. Sinuakin varmaan kaivataan jo tuonne ylös.

Sanna nousi ylös. Hän hymyili Pasille hieman vinosti. Eli leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Pasi nauroi hänelle ja puisteli päätään. Jos haluat sen niin tulkita.

Pasi meni takaisin kellariin ja Sanna yläkertaan. Lähestyessään vaakahuoneen ovea hän kuuli Liisan muistelevan Mikaelin ja Saritan häitä, joihin hänet oli kutsuttu henkilökunnan edustajana. Sanna livahti sisään ovesta, otti kupin kahvia ja istahti työtasolle kuuntelemaan. Sannasta oli hyvä kuunnella muiden puhuvan Mikaelista, se auttoi häntä häivyttämään silmien edessä välkkyviä kuvia kuolleen kasvoista ja verisistä vammoista.

Kun muisteluihin tuli sopiva tauko, Sanna kysäisi, miksi Mikael oli tullut viikonloppuna apteekkiin. Liisa selitti Mikaelin tuuranneen heidän vakkarisiivoojaansa, joka oli saikulla loukattuaan jalkansa. Yleensä Mikael oli hoitanut työnsä perjantai-iltaisin, mutta edellisenä perjantaina häntä ei ollut näkynyt.

Keskustelun keskeytti takapihalta kuuluva kuorma-auton peruutuksen merkkiääni. Naiset katsoivat toisiaan arvioivasti. Lopulta Ritva nousi tuoliltaan, huokaisi ja sanoi: Tavarat taitaa tulla tänään aikaisessa. Menen ottamaan ne vastaan, niin saadaan nekin setvittyä tälle päivää.

Elä sitten sano, mitä täällä on meneillään, jos se ihmettelee noita autoja takapihalla, Liisa ohjeisti häntä.

Kerro vaikka, että on sattunut onnettomuus tai jotain.

Joo, joo! En minäkään ihan idiootti ole. Tuskin sillä on aikaa kuunnellakaan mitään selityksiä.

3. LUKU

Komisario Juho Seppä istui autossa työparinsa rikostutkija Antti Virtasen kanssa. He olivat kääntyneet Kirkkokadulle hetkeä aiemmin. Etsiessään apteekin takapihalle johtavaa porttia he kävivät läpi tietojaan tulevasta tapauksesta. Molemmille tapahtumapaikka oli entuudestaan outo. He olivat luulleet tietävänsä kaikkien Oulun apteekkien sijainnin.

Matkalla he olivat pohtineet saamiaan tietoja. Ilmoitus oli tullut heille konstaapeli Ville Koistiselta, joka oli soittanut suoraan Juholle. Koko viesti oli tuntunut Juhosta aika epämääräiseltä eikä se oikein auennut Antillekaan ensikuulemalta. Tämä kysyi, kuka ruumiin oli löytänyt. Juho vastasi jonkun farmaseutin tehneen löydön.

Juuri ennen kääntymistä puuportista sisään Juho joutui jarruttamaan äkkiä väistääkseen tiellä poikittain olevaa punavalkoista kuorma-autoa, joka oli juuri peruuttamassa sisään samasta portista. Taitavaa ajoa, on tainnut mennä tuosta sisään ennenkin, ajatteli Juho, kun kuorma-auto sujahti sisään sivupeilit portinpieliä hipoen.

He seurasivat sitä portista sisään ja parkkeerasivat samaan riviin muitten kanssa. Kumpikaan ei noussut autosta ennen kuin kuorma-auton kuski oli saanut vietyä täydet laatikot sisälle ja tyhjät ulos. Toimitus oli niin nopea, että heille tuli kiire ehtiä ovelle ennen sen sulkeutumista. Oven sisäpuolella seisoi noin viisikymppinen nainen valkoisessa työtakissaan sakset kädessä. Hän katsoi sisääntulijoita epäluuloisesti: "Apteekki on nyt