Hämeenlinnassa hälytystaso punainen: Rikosylikonstaapeli Jaana Lindegrenin tutkimuksia 2. osa

By Juha Tuominen

Nyt toisessa kirjassaan esiintyvä rikosylikonstaapeli Jaana Lindegren joutuu työryhmänsä sekä lähes koko suomalaisen viranomaiskentän kanssa tilanteeseen, jossa epäillään Hämeenlinnan kaupungin joutuneen kansainvälisen terrorihyökkäyksen uhriksi. Tai ainakin jonkin summittaisesti ihmisiä tappavan ammuskelijan pelikentäksi.

Jaanalla on kuitenkin alusta pitäen vankka usko siihen, että murhaajalla on jokin logiikka, jonka mukaan hän toimii.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 4, 2023
• ISBN: 9789528064329

Juha Tuominen

Juha Tuominen on hämeenlinnalainen, vuonna 1964 syntynyt vapaa kirjoittaja. Hän on löytänyt kirjatyyppinsä dekkarista. Hän ei halua rakentaa kirjojaan seksin ja väkivallan ympärille, vaikka ei niitä täysin kartakaan. Kokemuksen myötä kertominen luonnollisesti on sujuvoitunut.

Book preview

LUKU 1

Juhlat

Jaana Lindegren saapui neuvotteluhuoneeseen, ihmetteli että se oli vielä tyhjä, istui pöydän ääreen ja kaivoi kassistaan kynsilakkapullon. Hän ryhtyi viimeistelemään pikkujouluvarustusta lakkaamalla kynsiään. Muu meikki hänellä olikin jo omassa huoneessaan valmiiksi saatettu. Jaana oli pukeutunut hopeanhohtoiseen silkkipaitaan, harmaaseen tyköistuvaan puolihameeseen, hopeanvärisiin sukkahousuihin ja mustiin avokkaisiin. Seuraavaksi huoneeseen saapui Elias Saario, mukanaan valtava sylyksellinen noutoruokapakkauksia. Nyökättyään Jaanalle tervehdyksen, hän levitti annokset keskelle pöytää, haki kaapista kertakäyttöastioita ja vilkaistuaan kelloaan tokaisi:

– Missäs porukat viipyy?

Seuraavaksi saapui Jelena Rygmina, jonka juhla-asu oli sinivalkoinen.

– Ihana tuoksu täällä, totesi Jelena ja ryhtyi kurkistelemaan mitä ruoka-annosten kansien alta löytyi.

Heille oli jo perinteeksi muodostunut tapa viettää oman jaoksen pikkujoulut vielä talon pikkujoulujen lisäksi. Oli keskiviikkoilta. Oli sovittu naapurijaoksen kanssa, että komisario Mauri Taposen jaokselle ei tulisi töitä ennen perjantai-iltapäivää jollei Hämeenlinnassa syttyisi vähintään sisällissotaa.

Mauri saapui paikalle mukanaan kolme kahden ja puolen litran viinilaatikkoa: punaista, valkoista ja roseeta. Ja kun vielä suurin piirtein samoissa ovissa tulivat Simo Savu, Ville Kohokas ja tutkintasihteeri Eeva Tolonen, oli aika ruveta ruokailemaan. Ruoanhankkimisvuoro oli kiertävä ja se, joka oli vuorossa, sai valita mistä ruoat hakisi. Elias oli päätynyt nepalilaiseen vaihtoehtoon. Syömisen äänistä päätellen valinta oli onnistunut. Mauri otti puheeksi harjoittelija Tiina Raikkaan puuttumisen paikalta. Jelenalla oli asiasta tietoa ja hän kertoi Tiinan liittyvän joukkoon vasta myöhemmin baarissa.

Ohjelma oli miltei joka vuosi melko identtinen: ensin syötiin ja juotiin hyvät pohjat, sitten ilta jatkui tanssiravintolan puolella. Taposen ryhmän pikkujoulut poikkesivat monellakin tapaa tyypillisistä pikkujouluista. Yhtään joululaulua ei laulettu ja ruoankin suhteen oli vain yksi kirjoittamaton sääntö: se ei saanut olla jouluruokaa. Merkittävin ero syntyi kuitenkin siitä, ettei juhlissa koskaan tapeltu. He olivat yksinkertaisesti niin hyvin yhteen hitsautunut ryhmä, että jos jostain löytyi riidanpoikanen, se tukehtui aina omaan mahdottomuuteensa.

Kun ruoka-astiat oli koottu pois, Simo totesi myös punaviinilaatikon tyhjäksi. Hän ryhtyi kiertämään roseeviinilaatikon kanssa pöytää ja sai senkin tiristettyä yhdellä kierroksella tyhjäksi. Onneksi valkoviinilaatikko oli vielä painava. Mauri ei aikonut tänäkään vuonna pitää puhetta, mutta sen verran hän kertaili menneen vuoden tapahtumia, että totesi heidän olevan vahvasti plussan puolella. Yhtään henkirikosta ei ollut kylmänä. Ja vaikka jokin pahoinpitelytutkimus varmasti olikin jäänyt vajaaksi, Maurilla oli kuitenkin vahva usko siihen, että kaikki törkeimmät tapaukset oli saatu purettua osiin.

Vielä juotiin yhdet lasit valkoviiniä ja sitten juhlakansa oli valmis lähtemään kaupungin rientoihin. Simo soitti maijan kuljettamaan heidät linnakkeelta kaupungin keskustaan. Torin laidalla he purkautuivat auton perästä, mikä herätti sivullisissa hiukan hilpeyttä. Kyytimiehenä ollut järjestyspartio halusikin poistua paikalta välittömästi, ettei tarvitsisi lueskella yleisönosastolta kritiikkiä kuinka humalaista poliisijoukkoa kuljetellaan baarista toiseen talon autolla. Naiset saivat kaikki saattelijan, joten jäisestä jalkakäytävän pätkästä selvittiin erinomaisesti korkokengissä ja muussa juhlatällingissä. Baarissa he majoittuivat pitkään pöytään, joka syntyi yhdistämällä kaksi pienempää pöytää. He olivat vasta tilaamassa ensimmäisiä juomia, kun Tiina Raikas asteli paikalle.

Jelena huudahti: – Olet jo siinä enkä ehtinyt edes laittaa sulle viestiä missä me ollaan!

– Katselin tuosta torilta, kun te purkauduitte tähän, totesi Tiina. – Olin varma, että tänne te ajaudutte. En minä siellä torilla odotellut, mutta kävelin juuri torin halki samaan aikaan kun maija kurvasi tämän baarin eteen.

Jaana oli päättänyt kotoa lähtiessään tiukasti pysytellä vain viineissä. Ruoan kanssa nautittuja viinejä hän ei eritellyt tai laskenut, mutta loppuilta saisi sisältää vain korkeintaan kolme isoa lasillista viiniä, mieluummin kaksi. Hän oli päättänyt, että takana olivat ne ajat, jolloin pikkujoulujen jälkeen ensimmäisinä työpäivinä ei tiennyt miten päin olisi. Ja vaikka hän oli erityisen vakaasti päättänyt, ettei kiinnittäisi mitään huomiota muiden juomisiin, ei hän voinut olla panematta merkille, että nuoret miehet Simo ja Ville tilasivat heti kättelyssä isot nelostuopit ja viereen neljän sentin jallut kyytipojiksi. Jokainen ymmärsi, että tällaisilla juomavalinnoilla tavoiteltiin reipasta juhlatunnelmaa. Hieman Jaanaa yllätti se, että Maurikin peesasi nuoria miehiä ja aloitti juhlakunnon rakentamisen moisilla voimajuomilla. Sen sijaan Elias pitäytyi valkoviinissä niin kuin jo useina vuosina.

Tuskin oli ensimmäisen hitaan kappaleen ensimmäinen sointu ehtinyt kiiriä ilmoille, kun Simo oli jo pokkaamassa Jaanalle: – Saanko luvan?

Jaana yritti esittää, että he odottelisivat sen aikaa, että lattialle ilmestyisi muitakin pareja, mutta Simo oli määrätietoinen: – Jonkun täytyy olla ensimmäinen.

Eikä se Jaana haitannut, hän tanssi mielellään tuttujen kanssa. Ventovieraille humalaisille hänellä oli jo nykyään kanttia sanoa kiitos ei.

Siellä he sitten nojailivat ja onneksi lattialle ilmestyi nopeaan tahtiin muitakin pareja. Ravintolassa oli muitakin pikkujouluseurueita ja siten myös tanssi-intoa uhkuvia juhlijoita. Mauri kävi pokkaamassa Tolosen Eevaa ja kun Ville kumarsi Tiinalle, ei Eliakselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin viedä Jelena tanssiin. Elias, kuten he kaikki hyvin tiesivät, ei viihtynyt tanssilattialla. Ei sikäli, etteikö hän olisi mielellään nojaillut pikkuhönössä viehättävien kollegoidensa kanssa, mutta tanssilattialla hän koki itsensä liian isoksi ja kömpelöksi.

Toisen kappaleen aikana Simon käsi liukui ensimmäisen kerran Jaanan takapuolelle, jossa tämä salli sen olla hetken aikaa, kunnes nosti sen ylemmäs ja kuiskasi Simolle: - Ylikonstaapeli pitää nyt näppinsä kurissa.

Simo ei vastannut mitään, tiivisti ainoastaan otettaan tanssipartnerista.

Kahden kappaleen jälkeen he palasivat pöytään kaikki muut paitsi Ville ja Tiina, jotka jäivät vielä lattialle. Koska musiikki vaihtui selvästi rytmikkäämmäksi, tulivat hekin nopeasti takaisin pöytään. Simo kuittaili Villelle: – No nuori mies, eikö twisti taivu?

Ville vakuutteli sen periaatteessa taipuvan, muttei ihan vielä. – Siihen tarvitsee lämmitellä pidempään.

Juhlat jatkuivat samoissa merkeissä: pareja vaihdeltiin ja kaikki hitaat käytiin nojailemassa mutta rokkenrolliin heistä ei enää ollut ja nopeammat kappaleet jäivät väliin. Jaana sai viinilasinsa tyhjäksi ja ihmetteli ääneen, kun tarjoilija kantoi heti hänen eteensä jonkin merkillisen, valtavan suuren cocktailin, väriltään valkoisen. Mauri tunnustautui syylliseksi. Lopulta kaikki pöydän naiset saivat samanlaiset eteensä. Mauri kertoi niiden olevan nimeltään lumipallot ja ne olivat symbolinen kiitoksenosoitus taas vuoden luotettavasta ahkeroinnista. Miehet saivat eteensä tuplaviskit. Sitten skoolattiin. Eliaksen viski jäi melko koskemattomaksi, toki hän sitä maistoi mutta ei aikonut uhrata huomista vapaapäivää tälle mokomalle maissitisleelle.

Kun Jaana oli taas tanssilattialla Simon kanssa, totesi hän itsekseen, että koko tanssiminen meni Simon käden vahtaamisessa, vaikka takapuolen hively ei oikeastaan häntä häirinnytkään. Jaana antoikin vilkkaan käden kulkea siellä sun täällä.

Vasta kappaleen loputtua hän huomautti Simolle: – Älä ryhdy kasvattamaan Saritan mustasukkaisuutta, kun kuitenkaan et tästä mitään hyödy ja olet loppujen lopuksi se, joka tästä eniten kärsii.

Tanssin loputtua Simo ei ohjannutkaan Jaanaa pöytään vaan pyysi tämän mukaansa baaritiskille, jotta voisi vaihtaa muutaman sanan rauhassa. Kun baaritiskillä oli istuttu ainakin minuutti kummankaan puhumatta mitään, Jaana kysäisi: – No Simo, mitä sinulla oli mielessä?

Baarimikko toi Simon tilaamat juomat, Jaanalle jotakin kirkkaanpunaista helmeilevää juomaa, jossa oli jos jonkinlaista oheistuotetta päivänvarjosta hedelmänpuolikkaisiin. Itselleen Simo oli pyytänyt erittäin selkeän jallukolan. Jaanaa kammottivat tällaiset cocktailit, koska niiden yhteydessä oli mahdotonta pitää kirjaa nauttimastaan alkoholimäärästä. Simo käänsi hänet puoleensa olkapäistä kiinni ottaen. Hän tunnusti Jaanalle, jos ei nyt vakaasti silmiin katsoen, niin jotakin sellaista yrittäen, haluavansa tätä aivan helvetisti. Mutta kun hän pyrki suutelemaan, Jaana torppasi hänet kevyellä suukolla itsensä kauemmas kiepauttaen baaritiskiä kohti.

– Kuule Simo, aloitti Jaana. – Sinä olet niin hyvässä nousuhumalassa, että haluat kaikkia hyvännäköisiä naisia. Se on viettitoimintaa. Ihan normaalia ja hyväksyttävää, ei siinä mitään. Mutta sen ei pidä antaa säädellä käytöstä. Enkä minä sano, ettenkö minäkin jollakin lailla haluaisi sinua, en tiedä onko se yleisesti ottaen naisilla jotenkin erityyppistä, mutta en minä niin kuin hulluna himosta tässä pyöri. Niin kuin en kyllä koskaan. Jussi joutuu aina jollakin keinoin minua virittelemään, milloin pidempään, milloin lyhyemmin. Mutta ainakaan baarissa en miehelle tunnustaisi, että haluan häntä. Kai me olemme sillä tavalla erilaisia.

Simo kuunteli sujuvasti ja kävi sitten seuraavaan hyökkäykseen. – No ei se nyt ihan noinkaan ole. Kyllähän minä näen ja ymmärrän, että esimerkiksi tuo Tiina on hyvin kaunis nainen, mutta sinut minä haluaisin vietellä ja viritellä sellaiseen ihanaan koko yön vastuuttomaan parileikkiin. Olen tänä syksynä lukuisia kertoja töissä halunnut vetää sinut johonkin sivuhuoneeseen ja kertoa sinulle, että minä rakastan sinua.

– No nyt Simo tulee niin isoja sanoja, että pistetäänpä vähän jarrua päälle ja mennään tuonne muiden joukkoon.

Jaana hypähti baarijakkaralta, jätti noin puolet ihmecocktailistaan juomatta ja istui pöytään paikalleen. Ilokseen hän huomasi, että pöytään oli ilmestynyt puolentoista litran kivennäisvesipullo ja puhtaita laseja. Kaksi lasillista vissyvettä tuntui tässä kohden iltaa juuri oivalliselta. Hetken hän oli jo pelännyt tulleensa liian humalaan, että aivot eivät toimisi niin kuin niiden pitäisi. Joskus näissä pikkujouluissa oli tullut vedettyä niin älyttömät överit, että niiden päätteeksi oli ankeaa ollut herätä laitoksen lepohuoneessa meikit naamassa ja kurkku kuivana. Niin ei saisi enää käydä.

Puoli kahdentoista aikaan Elias ilmoitti, että pappa lähtee nyt kotiin. Sekin jotenkin kuului juhlakuvioon. Elias oli jo monena vuotena lähtenyt ensimmäisenä. Ville ja Tiina olivat livenneet yhteisestä pöydästä baaritiskille ties kuinka pitkä aika sitten. Jaana katseli sitäkin soidintanssia arvioiden todennäköisyyksiä, miten siinä kävisi. Hän ei uskonut, että pari päätyisi vielä yhteen. Mutta jos Ville jaksaisi työstää, voisi siitä hyväkin tulla.

Mauri tuli istumaan Jaanan viereen ja tietysti jokin cocktail kourassaan, tällä kertaa sininen. – Mitä kuuluu Jaana, Mauri avasi keskustelun. – Et kai synkistele?

– En, en synkistele. En vain oikein tahdo saada sitä viimeistä bilevaihdetta päälle enää.

– En minäkään, myönsi Mauri. – Ei oikein jaksa syöksyillä tuolla tanssilattialla ja ostaa paukkuja pitkin salia. Senpä takia kai minä yksineläjä olenkin. Olen niin laiska ja mukavuudenhaluinen.

– Paljonko siitä on aikaa, kun Pirkko muutti pois teidän yhteisestä kodistanne, Jaana kysyi.

– Neljä ja puoli vuotta.

– Etkö sinä ole sen jälkeen seurustellut pidempään, jatkoi Jaana utelua, vaikka mietti samalla, miten saisi tämänkin keskustelun loppumaan.

– On siinä ollut pari yritystä, mutta ei niistä mikään lähtenyt kunnolla viemään mukanaan, totesi Mauri.

– Sitten levyltä alkoi soida Stevie Wonderin ikivanha hitti I just called to say I love you. Mauri pomppasi pystyyn: – Tämä minun täytyy saada tanssia, tule Jaana.

Jaana painautui pomonsa rintaa vasten ja ihmetteli miksi tämänkaltainen hyvännäköinen, miellyttäväkäytöksinen, vakavarainen virkamies oli vapailla markkinoilla. Hän kuiskasikin Maurille: – Sinun täytyy olla mahdottoman ronkeli. Uskoisin, että noilla charmikkaasti harmaantuneilla ohimoilla olisi aika helppoa hankkia paitojen silittäjä.

Mauri silitteli Jaanan selkää ja puolustautui. – En kyllä tunnusta olevani ronkeli, mutta ei tunteita voi käskeä eikä toisaalta kieltääkään.

Hän hamusi huulillaan Jaanan kaulaa eikä tämä pyristellyt karkuun. He tanssivat yhteensä neljä kappaletta. Kun he palasivat pöytään, saapuivat sinne samaan aikaan Simo ja Jelena. Ville ja Tiina olivat sillä aikaa kadonneet omille teilleen, samoin Tolosen Eeva. Simo yritti virittää innostusta, että lähdettäisiin Aulangolle, että he mahtuisivat yhteen taksiin. Ajatus ei saanut kannatusta. Kyllä juhlat näyttivät loppuneen. Jelena livahti nopeasti taksiin, moikaten vain yhteisesti kaikkia. Simo aikoi joka tapauksessa vielä käväistä jossain muuallakin. Kun Mauri pyysi Jaanaa luokseen kuohuviinille, tämä huomasi suostuvansa. He ajelivat taksilla noin neljän kilometrin matkan Hätilään, jossa sijaitsi Maurin viisitoista vuotta sitten rakennettu omakotitalo.

Päästyään sisälle Jaana kierteli alakerran huoneet ja päätyi sohvalle. Mauri poksautti espanjalaisen Cavan. He skoolasivat. – Hyvää pikkujoulua, sanoi Jaana.

Kun he laskivat tyhjät lasit sohvapöydälle, tuntui jotenkin luontevalta, että Mauri nosti Jaanan syliinsä ja kantoi tämän makuuhuoneeseen. Siellä hän riisui Jaanalta ensin kengät, sitten hameen ja napitti paidan auki samalla kun Jaana avasi hänen paitansa napit, vyönsoljen ja antoi housujen valua lattialle. Tässä vaiheessa Jaana jotenkin ymmärsi, että sopivaisuuden raja oli taas näköjään siirtynyt pykälän sallivampaan suuntaan. Hän ei ollut lainkaan varma itsestään, mutta kun Mauri painoi hänet sänkyyn selälleen, ei hän sitä vastustellut. Mauri pujotti yhden käden otteella Jaanalta pikkuhousut jalasta ja toisella kädellään yöpöydän laatikosta kondomin. Hän rullasi sen sulavasti paikalleen ja painoi kasvonsa Jaanan vatsaa vasten. Jaana näki mahdollisuutensa. Hän saattoi kietoa reitensä Maurin pään ympärille, mutta jätti sen tekemättä. Mauri nousi polviensa varaan sängyn viereen lattialle ja veti Jaanan sängynreunalle hyvään kohtaan seuraavaa vaihetta varten. Jaana oli niin valmis, että Maurilla ei ollut vaikeutta saada kumin peittämää kalua sujahtamaan sisälle.

Mutta silloin Jaana kimmahti irti hänestä, kääntyi vatsalleen ja puhisi itkunsekaisesti: – Ei saatana, tämä on väärin. Vittu, ei näin kuulu tehdä. Tämä ei ole kenellekään oikein.

Jaana tuijotti Mauria silmiin. – Se on sitten kerralla loppuun asti sovittu, että nyt tämä loppuu eikä tästä puhuta koskaan sanaakaan missään. Ajattele nyt itseäsikin. Sinähän olet Jussin hyvä kaveri.

Jaana nousi istumaan sängynlaidalla ja hoki kai enemmän itselleen: – Ei, ei ja ei.

Mauri otti häntä kädestä kiinni: – Rauhoitu nyt hyvä ihminen. En minä ole mikään väkisinmakaaja. Jos sinä sanot ei, niin se on täysin selvä asia. Jonkin aikaa minä olin kyllä siinä tilassa, ja taidan olla vieläkin, että en minä ajattelemalla löydä mitään estettä sille, ettenkö eniten maailmassa haluaisi rakastella sinun kanssasi. Mutta kunnioitan täydellisesti sinun eitäsi.

Jaana kiskoi vaatteita päälleen. Onneksi ne olivat lattiassa yhdessä pinossa eikä niitä tarvinnut etsiä sänkyjen alta.

– Kaadanko sinulle lisää viiniä, kysyi Mauri.

– Ei kiitos, totesi Jaana. – Minä soitan taksin ja painun tästä kotiin. Anteeksi Mauri, kyllähän tämä on yhtä paljon minunkin syytäni kuin sinun, mutta nyt minä lähden. Olisiko sinulla tarjota yhtä savuketta?

– On.

Mauri kiskoi kylpytakin päälle ja tuli portaille tupakoimaan Jaanan kanssa. – Voin antaa askin lopun sinulle, täällä on vielä kolme savuketta, minulla on lisää sisällä.

– Kiitos.

Jaana tumppasi tupakan metallipylvään päässä olevaan tuhka-astiaan, heilautti kättään ja istui taksin etupenkille. Jaana ajeli kotiin ja ihmetteli omaa järjenjuoksuaan. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin yhtä pontevasti päättänyt, ettei tänään sattuisi mitään hölmöilyjä. Kuitenkin hän oli hölmöillyt perusteellisemmin kuin ikinä ennen. Tällä hetkellä tuntui helpottavalta, että hän tiesi kumppaninsa nukkuvan toisessa kerroksessa, vaikka hän toki ymmärsi piiloutuvan tällä tavoin omatuntoaan. Kello oli puoli kolme, kun Jaana oli polttanut kolmesta jäljellä olevasta savukkeesta kaksi parvekkeen oven raossa, käynyt pesulla, juonut pari kuppia pikakahvia ja retkahtanut parivuoteeseen lähes poikittaiseen asentoon. Siihen hän nukahti.

LUKU 2

Suuria suunnitelmia

Jaana kuuli puoli kymmenen aikaan ulko-oven lukon rapsahduksen, vaikka Jussi yrittikin selvästi tulla ovesta niin hiljaa kuin mahdollista. Jussi hiiviskeli keittiöön, jätti sinne joitakin tavaroita, varmaankin aamupalatarpeita, koska kävi jääkaapillakin. Jaana oli edelleen nukkuvinaan samassa asennossa mahallaan pelkkään Jussiin virttyneeseen, Pori Jazzia mainostavaan t-paitaan pukeutuneena.

Jussi tuli makuuhuoneeseen ja liikkui täysin äänettä, riisui kylpytakin päältään ja laski sen sängyn päätyyn lattialle. Hän kyykistyi sänkyyn Jaanan jalkojen väliin varoen herättämästä tätä. Jaana taas varoi paljastamasta, että oli ainakin osittain hereillä. Jussi suukotteli naisen sääriä, polvitaipeita ja reisiä. Hän toisti saman toisellekin jalalle, edeten sieltä ylöspäin. Hän kosketteli huulillaan hellävaroen naisen pakaroita. Kun hän kosketteli kielellään Jaanan ihoa sieltä mistä se oli kaikkein herkimmillään, pakaroiden välistä, ei Jaana enää kestänyt säpsähtelemättä, kun miehen viikset kutittivat. Lopulta Jussi nousi polviensa varaan, otti tukevan otteen naisen molemmista lonkista ja nosti tämän pyllyn pystyyn. Siinä hän työntyi hitaasti naiseen. Muutaman minuutin rauhallisen liikkeen jälkeen Jussi nosti Jaanan pystyasentoon siten, että pysytteli kaiken aikaa tämän sisällä. Jussi painoi naisen selän rintaansa vasten ja kuiskaili naisen korvaan:

– Minä, Jussi Yrjänä Tammi, kysyn sinulta Jaana Eveliina Lindegren, tuletko vaimokseni?

Jaana ei pystynyt vastaamaan mitään. Onneksi oli seksi, johon hän saattoi täydellisesti keskittyä hetkeksi. Kohta hänen oli kuitenkin noustava ylös ja hän tokaisi: – Minä menen suihkuun.

Siihen Jussi ei sanonut mitään. Hän meni keittiöön keittämään kahvia ja kattamaan pöytää. Hän oli jo aikaisemmin aamulla valmistellut upeat katkarapuvoileivät ja varannut eilen kaupasta sibeliusleivokset. Hän ehti jo odotella keittiössä, kun Jaana föönasi tukkaansa. Jussin mielestä tuntui se kestävän niin kauan, että hän kopautti rystysellään kylpyhuoneen oveen ja hihkaisi: – Tule jo kahville!

Jaana ei vieläkään sanonut mitään, vaan juoksi Jussin ohi makuuhuoneeseen ja laittoi oven kiinni perässään. Hän pukeutui upouusiin vitivalkoisiin alusvaatteisiin, valkoiseen raakasilkkiseen paitaan, mustaan puolihameeseen, valkoisiin stayup-sukkiin ja mustiin avokkaisiin. Jussilla oli ollut keittiössä suurin piirtein samanlainen operaatio: hänkin oli suorissa housuissa, valkoisessa paidassa ja viininpunainen solmio sekä viininpunainen pikkutakki täydensivät kokonaisuuden. Vihdoin Jaana saapui keittiöön.

– Onpas täällä hienoa, hän sanoi ihaillen kattausta. – Mitä sinä kysyitkään, sinähän äsken pyysit kahville ja tässä minä tulen.

Sitten hän meni Jussin eteen seisomaan, kietoi kätensä tämän kaulalle ja kuiskasi: – Tulen minä siihen toiseenkin kysymykseen.

Jussi ohjasi Jaanan istumaan, otti kaapista samppanjalasit ja jääkaapista sinne äsken kylmenemään laittaneensa roseekuohuviinin. Kun he istuivat siinä kahvia siemaillen ja leivoksia herkutellen, Jussi otti takkinsa taskusta pienen rasian, ja laittoi sen Jaanan eteen pöydälle.

Jaana avasi rasian ja löysi sieltä kaksi sormusta. Pienemmän niistä hän antoi Jussille ja sanoi: – Sinä saat laittaa tämän minun sormeeni.

Jaana ei neuvonut mutta seurasi häntä tarkasti. Jussi pujotti sormuksen Jaanan oikean käden nimettömään. Jussi hymähti ja sanoi: – Kyllä minä olen pannut merkille, että te ortodoksit pidätte useimmiten kihlasormusta oikeassa kädessä. Kun taas me lutit käytämme vasenta kättä. Laita sinä sitten minun sormukseni paikoilleen.

Tässä vaiheessa Jaanalla oli hieman aikaa tutkia sormuksia. Jussin sormus oli täysin sileä, valkokultainen rengas. Hänen sormuksensa oli muuten samanlainen, mutta siihen oli upotettu yksi sininen kivi. Jussi kertoi Jaanalle: – Sen verran olin epävarma vastauksestasi, että kaiverrukset vielä puuttuvat. Olen kyllä ne jo maksanutkin. Kultaseppä lupasi tehdä ne ensi viikolla, kun poikkeamme hänen liikkeessään. Jos olisit sanonut ei, olisin voinut jättää sormukset reserviin. Mutta onneksi et sanonut.

Toisen