Tuttu ja tuntematon Japani: Historiaa ja nykyaikaa

By Merja Leppälahti

Japani on kiinnostava maa, jossa yhtä aikaa ovat näkyvissä ikivanhat perinteet ja moderni huipputeknologia. Japanilaisessa katukuvassa näkyvät shintolaisuuden ja buddhalaisuuden pyhäköt, temppelit ja katualttarit, menneisyydestä kertovat lukuisat linnat. Nykyaikaa edustavat esimerkiksi Tokion yli viisikymmenkerroksiset pilvenpiirtäjät. Pinta-alaltaan vain hiukan Suomea suuremmassa valtiossa asuu yli sata kaksikymmentä miljoonaa ihmistä, kun Suomen väkiluku on 5,5 miljoonaa.

Tuttu ja tuntematon Japani kertoo Japanin alueista ja historiasta, arjesta, ruoasta, vaatteista, taiteista ja kirjallisuudesta, uskonnoista, uskomuksista ja juhlista sekä nykykulttuurista.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 23, 2022
• ISBN: 9789528058885

Merja Leppälahti

FL Merja Leppälahti on tutkija ja tietokirjailija, joka on kiinnostunut erilaisista kulttuureista, kansaperinteestä ja kirjallisuudesta. Kirjoittajan aikaisempia julkaisuja ovat mm. Roolipelaaminen, eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja (2009), Vahvaa väkeä. Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja (2012), Karjala sydämessä. Ulla Mannonen Kannakselta (2014), Kasvit entisajan elämässä (2015), Kaiken maailman kauhua (2018), Perinnejoulu (2019), Kirjallinen nimipäiväkalenteri (2020), Enteitä ja uskomuksia, kansanperinnettä huviksi ja hyödyksi nykyihmiselle (2022).

Book preview

Sisällys

Johdanto

1. Japani, saaria ja tulivuoria

Hokkaidō

Honshūn viisi aluetta

Tōhoku

Kantō

Chūbu

Kinki (Kansai)

Chūgoku

Shikoku

Kyūshū

Okinawa

2. Japanin historiaa

Japanin varhaishistoriaa

Klassinen Japani

Keskiaika

Sotilashallinnon Edo-kausi

Kohti nykyaikaa

Taishō-kausi

Shōwa-kausi

Heisei ja Reiwa

3. Japanilaista arkielämää

Työelämästä

Sanomalehdet ja televisio

Perhe ja koti

Koulunkäynti

Naisen asema

4. Japanilainen ruoka

Riisi

Soija

Liha ja kala

Makeat herkut

Vihreä tee

5. Hovikimonoista nykymuotiin

Heian-kauden tyylikkyys

Kimono

Jalat ja pää

Värejä ja kuvioita

Muotia

Nuoriso- ja katumuotia

6. Kuvataidetta, teatteria ja musiikkia

Kuvataide

Monenlaisia kuvia

Puupiirrokset

Nykytaiteilijoita

Musiikki

Musiikkia hoveista ja temppeleistä

Samurai-ajan musiikki

Uusia vaikutteita ja perinteen uudistumista

Nykymusiikin ilmiöitä

Teatteri

No-teatteri

Bunraku-nukketeatteri

Kabuki

7. Tuhat vuotta kirjallisuutta

Japanin kieli ja kirjoitus

Arvostettu runous

Heian-kauden kirjallisuus

Keskiajan kirjallisuus

Edo-kauden kirjallisuutta

Kohti nykyaikaa

Japanilaisia nykykirjailijoita

8. Uskontoja ja uskomuksia

Shintolaisuus

Buddhalaisuus

Pyhäkköjä ja temppeleitä

Seitsemän onnenjumalaa

Kansanuskomuksia ja uskomusolentoja

9. Monenlaisia juhlia

Valtakunnallisia merkkipäiviä

Ihmiselämän merkkipäivät

Luonnon ihailu

Paikallisia matsureita

Pieni juhlakalenteri

10. Nykykulttuuria

Manga ja anime

Japanilainen elokuva

Tietokone- ja konsolipelit

Kirjallisuutta

Johdanto

Rakastuin Japaniin jo teini-iässä, vaikka silloin ei vielä Suomessa tunnettu mangaa, animea eikä japanilaisia konsolipelejä. Myöhemmin olen käynyt Japanissa monia kertoja ja lukenut lähes kaiken, mitä Japanista on julkaistu. Olen iloinnut myös siitä, että kiinnostus Japania kohtaan on Suomessa lisääntynyt valtavasti; nuoria Japani-harrastajia on paljon, myös japanilaista kaunokirjallisuutta käännetään yhä enemmän suomeksi.

*

Japani on kiinnostava maa, jossa yhtä aikaa ovat näkyvissä ikivanhat perinteet ja moderni huipputeknologia. Japanilaisessa katukuvassa näkyvät shintolaisuuden ja buddhalaisuuden pyhäköt, temppelit ja katualttarit, menneisyydestä kertovat lukuisat linnat. Nykyaikaa edustavat esimerkiksi Tokion yli viisikymmenkerroksiset pilvenpiirtäjät. Pinta-alaltaan vain hiukan Suomea suuremmassa valtiossa asuu yli sata kaksikymmentä miljoonaa ihmistä, kun Suomen väkiluku on 5,5 miljoonaa. Toisaalta Japanissa on runsaasti sellaisia vuoristoalueita, joissa asuminen on mahdotonta.

Japanilainen kulttuuri on saanut vaikutteita Kiinasta ja Koreasta, mutta se on kehittynyt omaan suuntaansa. Omaleimaisuutta ovat vahvistaneet myös pitkät eristyneisyyden kaudet. Toisaalta Japanin joutuessa pakon edessä avautumaan länsimaille, uusista käytänteistä on myös osattu ottaa opiksi.

Japanin historia on sotaista ja väkivaltaista. Erityisesti samuraitten ja ninjojen elämä ja toiminta ovat kiinnostaneet länsimaissakin historiasta kiinnostuneita. Nykyään monet japanilaiset historian merkkihenkilöt elävät jälleen populaarikulttuurissa, esimerkiksi elokuvissa, tietokonepeleissä ja piirretyissä.

Vaikka tässäkin kirjassa kirjoitetaan toistuvasti japanilaiset ovat…, japanilaiset uskovat…, on kuitenkin selvää, että myös Japanissa ihmiset ovat erilaisia eivätkä yleistykset todellakaan koske jokaista japanilaista. Tätä voi verrata tekstiin, jossa kerrotaan suomalaiset ovat…, jolloin on helppo huomata, että vaikka jokin asia saattaa pitää täysin paikkansa jonkun kohdalla, heti tulee mieleen joku toinen, johon väite ei lainkaan sovi.

On yksinkertaisesti mahdotonta kirjoittaa perinpohjaisesti kaikesta kaikkea. Kirjan loppuun sijoitettu kirjallisuusluettelo auttaa löytämään lisätietoa, olipa sitten kiinnostunut samuraista, runoudesta, vaatetuksesta, ruoasta tai jostain muusta Japaniin liittyvästä. Tätä kirjaa täydentää myös pian ilmestyvä runsaasti kuvitettu teos Japani, vastakohtien maa.

Kartta: WebJapan.

Japani, saaria ja tulivuoria

Japanin pohjoisosat ovat suunnilleen samoilla leveysasteilla Keski-Euroopan kanssa, Okinawan prefektuurin eteläisimmät saaret ulottuvat pohjoisen Afrikan leveysasteille. Japanissa ei niinkään puhuta pohjoisesta ja etelästä, vaan maata tarkastellaan tavallisesti itä−länsi-suunnassa.

Japanin valtio koostuu neljästä pääsaaresta (Hokkaidō, Honshū, Shikoku ja Kyūshū) sekä yli kolmestatuhannesta muusta saaresta. Saarivaltiona Japani on meren ympäröimä, ja rikkonaisen rannikon sisään jää valtava määrä isoja ja pienempiä merenlahtia. Vuorilta järviin ja meriin laskevia jokia on runsaasti, järviä on melko vähän. Suurin järvi on Kioton lähettyvillä sijaitseva Biwa. Se on suunnilleen kaksi kertaa sen kokoinen kuin toiseksi suurin Kasumigaura (Tokion lähettyvillä) ja kolmanneksi suurin Saroma (Hokkaidolla) yhteensä.

Japanin pinta-ala on noin 378000 km², maan väkiluku on noin 126 miljoonaa. Vuodesta 2005 Japanin väestönkehitys on ollut laskeva, eli kuolleisuus on ollut suurempi kuin syntyvyys. Noin kolme neljäsosaa maasta on vuoristoa. Asutus on keskittynyt alaville rannikkoalueille, joilla väestötiheys on maailman suurimpia.

Yli 98 % Japanin asukkaista on etnisesti japanilaisia. Alkuperäisiä etnisiä vähemmistöjä ovat ainut ja ryūkyūlaiset. Jonkun verran Japanissa asuu maahan muuttaneita korealaisia ja kiinalaisia. Kulttuurinen vähemmistöryhmä ovat burakulaiset, jotka ovat feodaaliyhteiskunnan alimman yhteiskuntaluokan jälkeläisiä. He ovat japanilaisia, joille ovat kuuluneet epäpuhtaat työt, kuten hautaustoimi, teurastus tai nahkojen käsittely. Aikaisempi burakulaisten nimitys eta merkitsee hyvin likaista. Nykyään burakulaiset ovat virallisesti tasa-arvoisia, vaikka se ei käytännössä aina toteudu.

Valtiomuodoltaan Japani on perustuslaillinen monarkia. Aikanaan shintolaisuus korosti keisarin jumallista alkuperää. Vaikka shintolaisuus ei enää nykyään ole virallinen valtionuskonto, keisarin kruunajaisiin kuuluu edelleen shintolaisia rituaaleja. Nykyään keisari on maan seremoniallinen keulakuva, eikä hänellä ole hallinnollista valtaa. Maata hallitsee vaaleilla valittu kaksikamarinen parlamentti, joka valitsee pääministerin. Japani on jaettu 47 prefektuuriin, joilla kullakin on oma vaaleilla valittu kuvernööri ja parlamentti. Prefektuurit noudattavat osin Edo-kauden provinssijakoa, joka puolestaan pohjautuu vielä vanhempiin hallintoalueisiin.

Hävityn toisen maailmansodan jälkeen Japanin oikeutta asevoimiin rajoitettiin, eikä maassa ole saanut olla hyökkäysarmeijaa. Armeijan sijaan Japani ylläpitää itsepuolustusvoimia, johon kuuluvat maa-, meri- ja ilmavoimat. Japanilaisten sotilaiden ei ole ollut lupaa toimia maan ulkopuolella, mutta viime vuosina japanilaiset joukot ovat osallistuneet rauhanturva- ja avustustehtäviin Yhdysvaltojen joukkojen kanssa. Japanissa ei ole pakollista asevelvollisuutta, vaan itsepuolustusvoimiin liittyminen on vapaaehtoinen uravalinta. Myös naiset voivat liittyä itsepuolustusvoimien maa-, meri- ja ilmavoimiin, mutta kaikki tehtävät eivät ole naisille avoimia.

Japani on vahvasti teollisuusvaltio, ja teolliseen kehitykseen ja siihen liittyvään tutkimukseen on panostettu vahvasti toisesta maailmansodasta lähtien. Teollisuuden energia tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla (öljy, maakaasu, kivihiili) sekä ydinvoimalla. Jonkun verran on vesivoimaloita, myös aurinkoenergiaa hyödynnetään nykyään melko tehokkaasti. Maa joutuu kuitenkin ostamaan suuren osan energiastaan ulkomailta, samaten kuin teollisuuden raaka-aineista. Maanviljelyyn sopivaa maata on vuoristoisessa Japanissa vain vähän, ja noin puolet elintarvikkeista joudutaankin tuomaan ulkomailta. Maa on silti omavarainen tärkeimmän viljelykasvin, riisin, suhteen. Kalastus ja siihen liittyvät elinkeinot ovat merkittäviä, ja kalataloudessa omavaraisuus ylitetäänkin.

Epävakaa maaperä

Japani sijaitsee tuliperäisellä alueella, jossa maanjäristykset ovat tavallisia. Pieniä maanjäristyksiä on tuhatkunta vuodessa, kaikkia niistä ei voi huomata ilman mittareita. Isommat järistykset voivat aiheuttaa tsunameja eli jättiläismäisiä hyökyaaltoja, jotka aiheuttavat vahinkoja rakennuksille ja ihmisille.

Syyskuussa 1923 Kantōn suuri maanjäristys tuhosi lähes koko Tokion ja aiheutti suuria vahinkoja monelle muulle lähikaupungille. Voimakkaan järistyksen jälkeen nousi kaksitoistametrinen tsunami. Yli 100 000 ihmistä sai surmansa, yli 300 000 taloa tuhoutui. Tuhon yhteydessä tapahtui myös väkivaltaisuuksia. Kiersi huhuja, joiden mukaan paikalliset korealaiset ryöstivät ja raiskasivat sekasorron turvin, tästä alkoi valtava raivo, jossa tuhansia korealaisia surmattiin.

Kōben maanjäristyksessä tammikuussa 1995 kuoli yli kuusituhatta ihmistä. Aineelliset vahingot olivat mittavat, lähes satatuhatta rakennusta tuhoutui. Järistyksen keskus oli Awajishiman saaren alla noin 30 km Kōben miljoonakaupungista.

Maailman suurimpiin järistyksiin laskettavassa Tōhokun maanjäristyksessä ja sen aiheuttamassa tsunamissa maaliskuussa 2011 lähes 16 000 ihmistä sai surmansa, loukkaantuneita oli lähes kuusituhatta ja lisäksi tuhansia ihmisiä katosi. Järistyksen keskipiste oli merenpohjassa, ja se nosti kymmenmetrisen tsunamin, jonka vaikutus ulottui kymmenien kilometrien päähän sisämaahan. Varsinaiseen järistykseen liittyi yli tuhat jälkijäristystä, joista osa suuria. Fukushiman ydinvoimala kärsi järistyksessä vaurioita, ja jäähdytysjärjestelmän sammuttua kolme reaktoria ylikuumeni ja alkoi vuotaa. Ennen tätä Japanissa oli toiminnassa 54 ydinreaktoria, Fukushiman onnettomuuden jälkeen kaikki reaktorit sammutettiin ja vain osa on otettu turvallisuusparannusten jälkeen uudelleen käyttöön.

Japanissa on noin 160 tulivuorta, näistä kolmasosa on aktiivisia. Japanin tunnetuin tulivuori on 3776 m korkea Fuji, joka on Japanin korkein vuori. Vuorta pidetään pyhänä, ja 1800-luvulle saakka sinne kiipeäminen oli kielletty naisilta. Fuji on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2013. Tulivuori on purkautunut viimeksi vuonna 1707. Tällöin ei purkautunut laavaa, mutta vuori syöksi ilmaan valtavan määrän vulkaanista tuhkaa, joka levisi jopa sadan kilometrin päähän Edoon (Tokioon) saakka. Tätä ennen Fujin tiedetään purkautuneen kaksi kertaa Heian-kaudella (794−1185). Kraatterin läpimitta on noin 500 m, sen ympärillä ovat Fujin huiput, joita on nykyään kahdeksan. Vuoren ympärysmitta on noin 125 kilometriä. Keskikesää lukuunottamatta Fujin huipulla on lunta; maa on ikiroudassa. Alempana rinteillä on metsää, jossa on runsas linnusto.

Hokkaidō

Hokkaidō on Japanin neljästä pääsaaresta pohjoisin ja itäisin. Sitä on aikanaan kutsuttu nimellä Ezochi, mikä tarkoittaa ezojen maata. Ezoilla tarkoitettiin ainuja. Nimi Hokkaidō tuli käyttöön vasta vuonna 1869. Aluetta pidettiin Japanin siirtokuntana vuoteen 1882, jolloin Hokkaidō nimitettiin prefektuuriksi. Alue oli kuitenkin pitkään erilaisessa asemassa muihin prefektuureihin nähden ja alueellinen lainsäädäntö yhtenäistettiin vasta vuonna 1947.

Hokkaidōssa on asukkaita noin kuusi miljoonaa. Prefektuurin pääkaupunki Sapporo on Japanin viidenneksi suurin kaupunki, asukkaita on lähes kaksi miljoonaa. Muut Hokkaidōn 35 kaupungista ovat selvästi pienempiä, asukkaita on suurimmissakin reilusti alle puolen miljoonan. Hiilikaivoskaupunki Utashinai Hokkaidōn keskiosassa on asukasluvultaan Japanin pienin kaupunki, siellä on noin 3000 asukasta.

Hakodaten kaupungissa on noin 250 000 asukasta. Kuva ML.

Hokkaidōn pääsaaren pinta-ala on 83 455 km², mikä on viidennes koko Japanin pinta-alasta. Saaren pinta-alasta noin 40 % on vuoristoa. Alueella on myös tulivuoria ja kuumia lähteitä. Daisetsuzanin vuoriryhmään kuuluva Asahidaken kerrostulivuori on Hokkaidōn korkein vuori, se on 2290 m korkea. Talvisin Hokkaidōlla sataa runsaasti lunta. Prefektuuriin kuuluu pääsaaren lisäksi joukko pikkusaaria; joidenkin saarten kohdalla on edelleen kiistaa siitä, kuuluvatko ne Japaniin vai Venäjälle.

Nykyään Hokkaidō on eräs Japanin ruoka-aitoista. Siellä kasvatetaan runsaasti erityisesti riisiä ja perunaa. Se on myös merkittävä maidontuotantoalue. Hokkaidō on Japanin tärkeimpiä kalastusalueita. Matkailu on tärkeä elinkeino ympäri vuoden, talviajan matkailijoista suuri osa tulee laskettelemaan. Aikaisemmin Hokkaidōlla oli myös paljon hiilikaivoksia, mutta nykyään useimmat hiilikaivokset on suljettu.

Tsugarun salmi erottaa Hokkaidōn Japanin pääsaaresta Honshūsta. Nykyään salmen alitse kulkee yli viisikymmentä kilometriä pitkä Seikan-rautatietunneli, jota pitkin Shinkansen-luotijuna kiitää Honshūsta Hokkaidōn Hakodateen. Tunnelin varrella on kaksi merenalaista asemaa, jotka toimivat tarvittaessa hätäpoistumisteinä. Ennen tunnelin valmistumista Tsugarun salmi ylitettiin yhteyslautoin. Nykyään Hokkaidōlle matkustetaan usein lentäen. Tärkein lentokenttä on Chitosessa Sapporon lähellä. Chitosen ja Tokion välisen lentoreitin kerrotaan olevan maailman ruuhkaisin.

Hokkaidōn luonto ja eläimet

Muuhun Japaniin nähden Hokkaidōn luonto on ainutlaatuinen; siellä on paljon sellaisia kasveja ja eläimiä, joita ei tavata muualla Japanissa. Englantilaisen Thomas Blakistonin (1832–1891) mukaan käytetään käsitettä Blakiston-linja kuvaamaan maalla elävien eläinlajien eroa Tsugarun salmen molemmin puolin eli Hokkaidōn ja muun Japanin välillä. Esimerkiksi Hokkaidon kettu on toista alalajia kuin muualla Japanissa elävät ketut, samaten Hokkaidōn supikoira (tanuki) on eri alalajia kuin muun Japanin supikoirat.

Hokkaidōn eläimistöön kuuluu mm. ruskeakarhu, joita on arvoitu elävän saarella noin 2000 yksilöä. Ruskeakarhuja elää myös Honshūn pohjoisosien vuoristossa. Karhut aiheuttavat tuhoja puutarhoissa, ja Hokkaidōlla onkin otettu käyttöön säikytysrobotteja karhujen karkottamiseen viljelyksiltä. Toisinaan karhujen on uutisoitu käyneen myös ihmisten kimppuun. Vuoristossa esiintyy myös villisikoja. Hokkaidolla on aikanaan elänyt myös susia, mutta Hokkaidōn sudet metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvun lopulla.

Useissa Hokkaidōn joissa elää lohia. Merellä on runsaasti erilaisia kalalajeja, mm. turskaa, silliä, monenlaisia tonnikaloja ja niiden lisäksi delfiinejä ja valaita, pohjoisessa myös hylkeitä.

Hokkaidōn kurjen, tanchon siivet ja pää ovat mustat, muuten lintu on valkoinen. Sitä on sanottu maailman kauneimmaksi kurjeksi. Se on elänyt joskus koko Japanissa, mutta nykyään vain tietyillä alueilla Hokkaidōlla. Muutenkin Hokkaidōn linnusto on erittäin runsas ja monipuolinen.

Hokkaidon kurki Grus japonensis. Kuva Alastair Rae.

Hokkaidōn itärannikolla sijaitseva Shiretokon niemimaa on lisätty Unescon maailmanperintölistalle vuonna 2005. Ainunkielinen nimi merkitsee maan loppua. Alueella on tulivuoria ja kuumia lähteitä. Siellä on myös laajoja hokkaidonkuusi- ja japanintammimetsiä, joissa elää runsaasti karhuja ja kettuja. Alueella elää myös maailman suurin pöllö, Blakistonin kalapöllö, jonka siipiväli on noin kaksi metriä. Ainut nimittivät lintua kylän suojelusjumalaksi, kotan-kor-kamuy.

Ainut

Ainut ovat Japanin alkuperäiskansa, joka sai alkuperäiskansan aseman vasta vuonna 2008. Aikanaan ainuja on asunut Hokkaidōn lisäksi Honshūn itäosissa sekä Sahalinin saarella, Kuriileilla ja Kamtšatkan niemen eteläosassa. Jotkut historioitsijat ovat arvelleet ainujen asuma-alueiden ulottuneen lähes koko Honshūn alueelle. Hokkaidōlla on jäljellä paljon ainun kielestä lähtöisin olevia paikannimiä. Niitä on jonkun verran myös Honshūlla, ja ne ovatkin eräs osoitus siitä, että ainuja on asunut myös niillä alueilla. Nykyään ainuja asuu Hokkaidolla, Japanin suurkaupungeissa j Sahalinilla. Arviot ainujen määrästä vaihtelevat paljon, korkeimmat luvut ovat 50 000 hengen luokkaa, Venäjän puolella elävien ainujen määrän arvioidaan olevan korkeintaan muutamia satoja. Suurin osa ainuista on omaksunut valtaväestön tavat ja sulautunut siihen. 1800-luvun aikana useimmista ainuista tuli kaksikielisiä, koska ainun kieltä ei saanut käyttää esim. kouluissa. Nykyään ainua puhuu äidinkielenään alle kymmenen ihmistä, mutta kielitaitoa elvytetään kielikursseilla ja sitä voi opiskella toisena kielenä.

Ainun kielellä ei ole tunnettuja sukukieliä. Kielen yhteneväisyydet japanin kanssa selittyvät puhujien läheisyydellä. Ainun kielessä on ollut useita murteita, joista ei ole enää jäljellä juuri muuta kuin aikanaan kerättyjä sanaluetteloita. Ainu on ollut pelkästään puhuttu kieli, vanhoja ainunkielisiä kirjoitettuja tekstejä ei ole. Suullisesti säilyneitä vanhoja tarinoita sen sijaan ainuilta tunnetaan melko paljon. Nykyään ainua kirjoitetaan sekä japanilaisilla katakanamerkeillä että latinalaisella kirjaimistolla. Ainuksi ilmestyvä lehti Ainu Times käyttää molempia.

Karhu on ollut ainuille tärkeä eläin. Luonnosta pyydystettyä karhunpentua on kasvatettu kylässä, kunnes se on surmattu karhuriitissä. Kuva noin vuodelta 1840. Kuva: PD.

Ulkonäöltään ainut erosivat japanilaisista sekä miesten partojen että naisten kasvo- ja käsitatuointien vuoksi. Myös ainujen perinteiset vaatteet kuviointeineen eroavat japanilaisista. Ainut asuivat kylissä (kotan), joissa saattoi olla yli kymmenen taloa. Perinteiset elinkeinot olivat kalastus, metsästys ja keräily. Myöhemmin ainukylissä myös viljeltiin maata ja kasvatettiin ainakin hirssiä. Metsästys ja kalastus olivat miesten tehtäviä, keräily ja maanviljely naisten kuuluivat naisten töihin. Perhejärjestelmänä oli ydinperhe, aikuistuvat lapset muuttivat pois mennessään naimisiin. Sukulaisuus laskettiin sukupuolen mukaan siten, että miehet kuuluivat isänpuoleiseen sukuun, naiset äidinpuoleiseen. Pientä lasta nimitettiin jollakin tilapäisnimellä pari ensimmäistä vuotta, vasta sitten lapsi sai oman varsinaisen nimensä.

Hokkaidōlla on useita ainu-museoita. Shiraoin ainumuseon yhteyteen on rakennettu Meiji-kauden aikainen ainukylä Porotokotan, jossa voi tutustua ainujen perinteiseen elämänmenoon. Sapporossa on ainujen kulttuurikeskus ja museo nimeltään Pirkakotan (kotan merkitsee kylää ainuksi). Ainuesineistöä ja -tietoutta löytyy myös esimerkiksi Hakodaten Pohjoisten kansojen museosta.

Ainujen uskomuksissa koko luonto oli jumalhenkien (kamui) asuma-aluetta. Ainuilla oli runsaasti tärkeitä jumaluuksia, osa jumalista liittyi aurinkoon, tuuleen, ukkoseen, tuleen ja veteen, osa yhdistyi johonkin tiettyyn eläimeen. Hyvin tärkeä oli vuorenjumalaan liittyvä karhu. Ainujen uskontoon kuuluivat karhuseremoniat: karhu kasvatettiin pennusta, aikuisena se tapettiin ja syötiin. Karhun sielu vei vuorenjumalalle tiedon ihmisten toiveista ja tarpeista. Apua pyydettiin tarvittaessa myös esivanhemmilta. Moniin seremonioihin kuuluivat tanssit, niitä on viime vuosina rekonstruoitu jonkun verran. Perinteisesti ainut hautasivat vainajansa maahan mattoon käärittynä. Vainajan mukaan laitettiin usein esineitä ja hauta merkittiin, esimerkiksi Shiraoin seudulla miehen haudan merkkinä oli keihäänkärkeä muistuttava pylväs. Nykyään myös ainusukuiset vainajat tavallisesti tuhkataan.

Porotokotan-ainukylä. Kuva: ML.

Ainujen tarinat

Vaikka ainujen kieli ei enää ole aktiivinen, ainujen rikkaasta suullisesta tarinastosta on paljon jäljellä. Tarinoissa keskeinen henkilö voi olla ihminen tai ihmisten joukkoon saapunut jumala. Yukar-sankaritarinoiden päähenkilö on usein orpo poika, jonka nimi vaihtelee alueittain. Eräs tunnetuimmista yukar-tarinoista on Kutune Sirka, jonka nimi viittaa maagiseen miekkaan. Yukar-tarinat esitetään eräänlaisella resitoivalla nuotilla. Toisenlaiset tarinat, jotka kertovat todellisina pidetyistä muinaisista tapahtumista, kerrotaan tavallisella äänellä.

Hokkaidon historiaa

Hokkaidō on pitkään ollut ainujen asuttama ja liittynyt muuhun Japaniin vain löyhästi. 1300-luvulla Hokkaidōn eteläosiin muutti waijineita eli japanilaisia, erityisesti Kakizakin klaanin jäseniä. He ottivat hallintaansa alueita eteläiseltä Hokkaidōlta, ja rakensivat sinne kaikkiaan kaksitoista linnoitusta. Vuonna 1599 hallitsevan klaanin nimi muuttui Matsumaeksi ja vuonna 1606 alueelle rakennettiin japanilainen sotilaslinna. Matsumaen linna on ainoa perinteinen Edo-kauden linna Hokkaidōlla, sen päärakennus on edelleen jäljellä. Kaupunki linnan ympärillä on nimeltään Matsumae.

Matsumaen klaani teki vaihtokauppaa ainujen kanssa, mutta piti itseään alueen hallitsijana. Ainut yrittivät useita kertoja (mm. 1669–1672 ja 1789) nousta kapinaan Matsumaen klaanin hallintoa vastaan. Vuonna 1799 Tokugawa-hallitus otti Ezochin suoraan hallintaansa ja kiinteäksi osaksi Japanin valtiota, koska alueelle oli alkanut Matsumae-klaanin suostumuksella muuttaa venäläisiä, joiden mukana tuli mm. kiellettyä kristinuskoa. Vuonna 1821 Tokugawan hallitus antoi kuitenkin Ezochin uudelleen Matsumaen suvun hallintaan. Vuonna 1869 hallitus vaihtoi saaren nimen Hokkaidōksi. Vuonna 1873 annettiin laki, jonka mukaan varakkaiden aatelisten ja muiden uudisasukkaiden oli mahdollista ostaa alueelta maata edullisesti. Tässä vaiheessa ainujen elämäntapa alkoi olla vakavasti uhattuna, sillä ainuille maa oli yhteistä eikä yksityiseen maanomistukseen ollut tarvetta.

Vuodesta 1875 lähtien Meiji-hallitus lähetti saarelle sotilasmaahanmuuttajia, entisiä samuraita, joiden tehtävänä oli myös pitää huolta pohjoisrajasta. Maahanmuuttajat nimesivät uusia kotipaikkojaan vanhojen kotiseutujensa mukaan, vaikka ainunimiäkin säilyi. Hallitus halusi myös kehittää Hokkaidōlla suurimittaista maanviljelystä, ja Yhdysvalloista kutsuttiin asiantuntijoita auttamaan tässä. Raivattiin peltoja, rakennettiin teitä ja kaupunkeja. Tämä työnsi ainuja pois perinteisiltä asuinpaikoilta ja esti perinteisten elinkeinojen harjoittamisen.

Ezon tasavalta

Kun Tokugawa-shōgunaatti oli häviämässä Boshin-sodan, osa joukoista siirtyi Hokkaidolle ja ilmoitti 27.1.1869 perustaneensa sinne Ezon valtion. Valtion pääkaupunki oli Hakodate ja valtiomuotona tasavalta, jonka ensimmäinen presidentti oli vaaleilla valittu Enomoto Takeaki (1836‒1908). Äänioikeus oli vain samuraimiehillä. Tasavalta toimi alle puoli vuotta, valtion olemassaolo päättyi Enomoton joukkojen antautumiseen Hakodaten taistelussa 26.6.1869. Tämän jälkeen Hokkaido vahvistettiin virallisesti kuuluvaksi Japaniin.

Honshūn viisi aluetta

Honshū on Japanin saarista suurin ja sitä pidetään Japanin pääsaarena. Honshūn asukasluku on yli sata miljoonaa, saarella asuu yli 80 % japanilaisista. Nykyinen pääkaupunki Tokio sekä kaikki entiset pääkaupungit sijaitsevat Honshūlla.

Pinta-alaltaan Honshū on lähes 228 000 neliökilometriä, se on koko maailman saarista seitsemänneksi suurin. Kaareva saari on pituudeltaan noin 1300 km eli hiukan pitempi kuin Suomi etelästä pohjoiseen. Kuten kaikki Japanin saaret, myös Honshū on tuliperäinen, hyvin vuoristoinen ja rannat ovat rikkonaiset. Honshūlla tapahtuu jatkuvasti maanjäristyksiä, joista suurin osa on hyvin pieniä, mutta silloin tällöin tapahtuu myös suuria, hyvin tuhoisia järistyksiä. Honshū jaetaan tavallisesti viiteen alueeseen, jotka ovat pohjoisesta alkaen Tōhoku, Kantō, Chūbu, Kinki (Kansai) ja Chūgoku.

Tōhoku

Tōhoku on Honshūn saaren pohjoisin alue. Tsugarun salmi erottaa sen Hokkaidōn saaresta. Tōhoku on melko harvaan asuttua, alueella asuu noin kahdeksan ja puoli miljoonaa ihmistä ja asukasmäärä on laskussa. Tōhokun suurin kaupunki on Miyagin prefektuurin pääkaupunki Sendai, joka on Tōhokun ainoa miljoonakaupunki.

Tōhokun alue oli aikanaan ainu-kansan asuma-aluetta. Ainujen määrä alueella oli vähentynyt lähes mitättömäksi jo 1100-luvulla, mutta satunnaiset paikannimet saattavat muistuttaa ainujen asutuksesta vielä nykyäänkin.

Tōhokun alueella, Fukushiman prefektuurin Inawashiron kaupungissa syntynyt Hideyo Nogutchi (1876‒1928) oli tunnettu syfiliksen ja keltakuumeen tutkija, jonka kuva on Japanin tuhannen jenin setelissä.

Tōhokun keskellä kulkee Oun vuorijono, joka jakaa alueen kahteen erilaiseen ilmastovyöhykkeeseen. Länsipuolella, Japaninmeren puoleisella osalla eli Akitan ja Yamagatan prefektuureissa sataa talvisin runsaasti lunta. Tōhoku on maatalousaluetta, ja siellä tuotetaan noin neljäsosa Japanin riisistä. Se on merkittävä maidon ja maitotuotteiden tuotantoalue. Alueella viljellään myös hedelmiä, eritysesti omenoita. Tōhokulla vietetään runsaasti vanhoja, alkujaan maatalouteen liittyviä juhlia eli matsureita. Tōhokulla elävät myös maailman pohjoisimmat luonnonvaraiset apinat, makaki-apinat.

Tōhokun prefektuurit

Tōhokun alueeseen kuuluu kuusi prefektuuria, Aomori, Iwate, Akita, Miyagi, Yamagata ja Fukushima. Aomorin alue on näistä pohjoisin. Aomorin alueeseen kuuluu kaksi niemimaata, joiden väliin jää Mutsun lahti. Läntisen niemen kärjestä lähteen Shinkansen-tunneli Hokkaidōn saarelle. Aomorin alueella on jäljellä jōmon-kauden asutusten jäänteitä. Prefektuurin pääkaupungissa Aomorissa vietettävä Nebuta-matsuri elokuun alussa on maan nebuta-matsureista suurin ja tunnetuin. Matsurikulkueessa esiintyy historiallisia ja mytologisia hahmoja.

Aomorin prefektuurin eteläiset rajanaapurit ovat Iwate ja Akita. Iwate on pinta-alaltaan Japanin prefektuureista toiseksi suurin (suurin on Hokkaidō). Asukkaita Iwaten alueella on kuitenkin vain noin miljoona kaksisataatuhatta. Iwaten pääkaupungissa Moriokassa on alle kolmesataatuhatta asukasta. Kaupungin alueelta on tehty löytöjä Jōmon-, Yayoi- ja Kofun-kausilta. Iwate-vuori Moriokan lähettyvillä on yli 2000m korkea toimiva kerrostulivuori.

Akitan prefektuuri kuuluu Japanin johtaviin riisintuottajiin. Prefektuuri on tunnettu myös koirarodusta. Kuuluisa akitankoira oli mm. uskollinen Hachiko-koira, joka tuli isäntäänsä vastaan Tokion Asakusan asemalle joka päivä vuosia isännän kuoleman jälkeen. Akitan kaupungissa elokuussa