Tappajahain tarina: Haijahti

By Katariina Ylikoski

Tappajahai-kirjan esittely
Tämä kirja kertoo tarinaa Valkohaista. Vaikka tarina onkin keksitty, kaikki tiedot Valkohaista ja muista hailajeista ovat tosia. Koska, hai lajeista tiedetään vielä tänäkin päivänä aika vähän ja kirjallisuutta aiheesta on niukasti, päätin kirjoittaa tämän kirjan. Ja myöskin siksi että, olen kiinnostunut haista ylipäätään. Valkohailla on tunnetusti tappajan maine, johtuen elokuvista. Kerron tässä kirjassa mikä, on totuus.
Kun Joshua lähtee toisen tiedemiehen Oliverin kanssa, tutkimaan haita, selviää monen moista. Luvassa on pelottava meriseikkailu ja parisuhde draamaakin piisaa kun, Joshualle paljastuu totuus Elisabethista. Kirjaa lukemalla, sinulle selviää mitä kaikkea on luvassa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 19, 2018
• ISBN: 9789523395206

Katariina Ylikoski

Olen 26 vuotias kirjailijan alku. Olen todellinen tarinankertoja ja tarinat varsinkin kauhutarinat ovat intohimoni. Hait ovat lempi aiheeni kirjallisuudessa ja muutenkin haista on aika vähän kirjallisuutta. Olen nimenomaan suuntautunut haiden tieto ja fiktio kirjallisuuteen. Olen monisanainen ja hyvä puhuja ja minulla on paljon sanottavaa teille lukijoille.

Book preview

tutkimuslaboratorion.

KAPPALE 1 YÖN HÄMÄRÄSSÄ

Oli rauhallinen ja hiljainen kesäyö Kalifornian rannikolla. Tuntematon vanha mieshenkilö kävelee rantahietikolla ja nauttii hiljaisuudesta ja yksinäisyydestään. Tähdet loistavat kirkkaasti taivaalla ja kuu valaisee rantaa. Samalla meren aaltojen loiske parantaa tunnelmaa entisestään. Vanhamies nauttii olostaan ja tuntee, kun vieno merituuli hyväilee hänen kasvojaan. Mies haistaa merentuoksuja nenässään ja tuntee rannalle aaltoilevan veden jaloissaan. Mies päättää sytyttää tupakan. Hän ottaa sytyttimen taskustaan ja painaa sytytintä. Tupakan syttyessä, mies ei huomaa outoa kumparetta rannalla ja meinaa kompastua siihen. Mieheltä lentää tupakka suusta ja hän säikähtää. Herra jumala! Mies huutaa ja istahtaa hiekalle. Miehelle paljastuu, että tämä kumpare onkin kuollut valkohai. Miehellä ei ole puhelinta mukanaan, joten hän päättää lähteä kotiin soittamaan poliisille. Mutta kotiin päästyään, vanhamies unohtaa koko asian. Joko kävit kävelylenkillä? Miehen vaimo kysyy. Kyllä kävin. Näin muuten aivan ihmeellisen asian rannalla… Mies yrittää kertoa. Et kai vain taas aloita? Muista, että olet dementikko. Nainen sanoo sarkastisesti. En ole nähnyt ketään. Vanhamies väittää ja menee nukkumaan.

Aikaisin aamulla, hain ruumis makaa edelleen rannalla ja ensimmäiset rannalle saapuneet ihmiset ihmettelevät hain raatoa ja seisoskelevat sen läheisyydessä. Joku ihmisistä onkin jo soittanut tutkimuslaboratorioon. Tutkijat ovat tulossa! Nuori mies kertoo ihmetteleville ihmisille. Hyi! Kun se haisee! Pikkupoika sanoo, nenää samalla pitäen kiinni.

Pian tutkijat, Joshua ja Oliver saapuvat paikalle. He ajavat rannikolle vaikka rannalla on myös yleinen parkkipaikka. Joshua Green 32 vuotta, on meribiologi ja hän on käynyt Kaliforniassa sijaitsevan yliopiston kolmisen vuotta sitten. Hänellä on kaikki valtuudet kaupungin merenrannan eläinten hoitamiseen ja tutkimiseen. Joshualla on myös avovaimo, Elisabeth Wild, 29 vuotta. Joshua ja Elisabeth ovat olleet kihloissa kohta pari vuotta. Elisabeth ja Joshua asustelevat aika lähellä ydinkeskustaa. Heidän kotinsa lähellä on pieni ruokakauppa, jonka pitäjä tuntee Joshuan ja Elisabethin. Elisabethilla on tapana käydä juoruilemassa kaupungin asioista aina silloin tällöin tuttujen kanssa. Ja kaupanpitäjä tarjoaakin aina kahvit Elisabethille ja hänen ystävilleen. Sophia on Elisabethin paras ystävä, jonka luona Elisabeth käy vähän väliä. Elisabeth on ammatiltaan puutarhuri ja hoitaa mielellään myös ystäviensäkin pihoja, pienestä maksusta.

Oliverin Joshua tapasi samaisessa biologisessa yliopistossa. He olivat aluksi vain opiskelutovereita samalla luokalla, mutta he ystävystyivät opiskelujen aikana ja heistä tuli parhaat kaverit. Joshua ja Oliver valmistuivat yhtä aikaa ja päättivät tämän jälkeen perustaa oman yrityksen. Oliver Tanner, 31 vuotta, meribiologi ja erikoistunut tekniikkaan. Oliver tekeekin paljon laitteiston huoltoa ja sen sellaista tutkimuslaboratoriolla. Oliver on sinkku ja vannoutunut sellainen. Onkai hänellä ollut joskus sutinaa jonkun naisen kanssa, mutta siitä on pitkä aika ja Oliver ei sitä mielellään muistele. Oliver asustelee Kalifornian syrjäkylällä, missä naapurit kaikki tuntevat toisensa. Oliveria lähellä asuu herttainen vanha pariskunta, jotka leipovat kakkuja ja muita leivonnaisia ja myyvät niitä sitten eteenpäin. On vanha pariskunta Oliverillekin tuoneet joskus jotain kuppikakkuja.

Autonsa sammutettuaan, Joshua ja Oliver säntäävät heti haisevan raadon luo. He näkevät paljon ihmisiä seisoskelemassa hain ympärillä. Yksi pikkupoika oli uskaltautunut lähemmäs hain pyrstöä ja yritti tökkiä pyrstöä, rannalta löytämällään kepillä. Miksei se liiku? Nukkuuko se? Poika kysyy paikalla olevilta. Se on kuollut! Joshua vastaa tullessaan pojan luo. Oliver menee polvilleen istumaan hain viereen ja ottaa koeputket ja muut tavarat esille, mukanaan olevasta laukusta. Hyvät ihmiset! Voisitteko lähteä? Täällä ei ole mitään nähtävää! Joshua ilmoittaa paikalla olijoille. Pikkupoika haluaisi vielä jäädä katselemaan Joshuan ja Oliverin työtä, mutta pian nuori naishenkilö tulee pojan luokse ja ottaa poikaa kädestä kiinni. Eiköhän lähdetä, Liam! Nainen kehottaa. Mutta äiti!? Poika inisee vastaan. Nainen määrätietoisesti vie pojan pois. Poika katselee pettyneen näköisenä Joshuan ja Oliverin touhuja, kun nainen raahaa kiukuttelevaa pikkupoikaa autoonsa. Tähän eivät Joshua ja Oliver kiinnitä juurikaan huomiotaan vaan keskittyvät täysin työntekoon.

Kun ihmiset ovat poistuneet rannalta, Joshua ja Oliver voivat nyt kaikessa rauhassa miettiä jatkotoimenpiteitä. Joshua istahtaa hain viereen ja ottaa taskustaan kertakäyttökäsineensä ja vetää ne käsiinsä. Antaisitko sakset sieltä työkalupakista? Joshua pyytää. Oliver istuu polvillaan hietikolla ja nousee ylös, hakeakseen työkalupakin. Oliver avaa laukun ja ottaa laukun vasemmasta taskusta leikkuu sakset, joilla voi leikata eläimen nahkaa ja lihasta. Oliver istahtaa Joshuan viereen ja ojentaa sakset Joshualle. Joshua työntää sakset hain vatsaan ja alkaa määrätietoisesti leikkaamaan sitä auki. Joshua on erittäin ammattitaitoinen ja tietää, miten hain kirurginen leikkaus toimenpide tehdään. Oliver on mukana avustamassa operaatiota ja keskittyy samalla näytteidenottoon. Joshua leikkaa aina pari senttiä kerrallaan. Olisiko parempi leikata kerralla auki? Oliver toteaa. Ehkä olet oikeassa. Joshua myöntää. Antaisitko ne isommat sakset sieltä laukunpohjalta? Näillä saan vain pientä jälkeä. Joshua pyytää. Oliver ottaa laukunpohjalta isot leikkuu sakset ja ojentaa ne Joshualle. Joshua työntää sakset valmiiksi leikkaamaansa haavaan ja vetää vatsan kerralla auki.

Joshua ja Oliver väistyvät, kun valkohain vatsan sisälmys pursuaa ulos. Haju on ihan sietämätön ja Joshua huomaa mielenkiintoisia löydöksiä, jotka valuvat hietikolle hain suoliston kanssa. Joshua ja Oliver ällistyvät huomatessaan, että hain vatsasta löytyi käsi. Oliver ottaa uudet käsineet laukustaan ja antaa ne Joshualle. Joshua vetää käsineet käteensä ja ottaa käsivarren esille. Näyttää ihmisen kädeltä! Oliver toteaa. Sepä se! Joshua on samaa mieltä ja pyyhkii irtokättä hieman. Ei kai tuo ole…? Oliver kauhistuu. Todella sydäntä särkevää. Joshua myöntää apeana, nähdessään kihlasormuksen käden nimettömässä sormessa. Käsi on selvästi miehen. Oliver toteaa. Mutta kenen? Emmekä voi tehdä pelkän käden perusteella ilmoitusta poliisille, koska löytö ei ole vielä tässä vaiheessa epätavanomainen. Joshua ilmoittaa. Kerätään kaikki löydökset mukaan ja viedään ne tutkimuslaboratorioon. Oliver ehdottaa ja ottaa kertakäyttöpussirullan vieressään olevasta työlaukusta. Tässä pihdit. Oliver ojentaa Joshualle ja niin miehet keräävät joka ikisen löydöksen ja erottelevat ne pusseihin. Joka pussiin Joshua kirjoittaa löydöksen nimen, löydön kellonajan ja löytöpaikan.

Hainvatsasta löytyi käden lisäksi säilyketölkki, autonrenkaan palanen, hopeanvärinen rannekello ja lisäksi toinenkin käsi. Tämä toinen käsi on mahdollisesti samasta uhrista. Jokainen löydös pussitetaan ja säilötään.

Joko olet saanut kaiken mukaan? Joshua kysäisee työnlomassa Oliverilta. Kaikki on mukana. Otan vielä hain sappinesteestä näytteen koeputkeen. Oliver mainitsee. Hyvä! Sitten voimmekin lähteä laboratoriolle päin. Joshua ehdottaa tyytyväisenä ja pakkaa loputkin näytepussit laukkuunsa.

Miehet nousevat hietikolta ylös ja Oliver ottaa laukusta eristysnauhan, jonka hän teippaa muutaman, rannalta löytyneen kepin ympärille. Nyt sain asennettua varoitusnauhan hain ympärille, joten voimme lähteä. Oliver ilmoittaa Joshualle. Laitetaanko vielä pressu raadon päälle, jottei ihmiset näe, mitä siellä on? Joshua ehdottaa. Hyvä ajatus. Oliver vastaa ja ottaa laukustaan tätä varten suunnitellun pressun ja heittää sen hain päälle. Oliver vielä varmistaa pressun pysymisen muutamalla isolla kivellä. Joshua kerää kaikki työkalunsa laukkuunsa ja Oliver ottaa laukun, jossa näytteet ovat, käteensä ja miehet lähtevät kantamaan tavaroitaan autoonsa. Onneksi emme ajaneet autoa parkkipaikalle. Olisi kauhea työ kantaa kaikki nämä tavarat sinne asti. Oliver läähättää. Niinpä. Meinaako kuntosi pettää? Joshua vastaa ivallisesti, kun miehet kävelevät kohti autoa. No ha,ha! Onpa hauskaa! Oliver loukkaantuu, muttei välitä siitä.

Auton luo päästyään Joshua avaa autonoven avaimillaan. Hän avaa takakontin oven ja Oliver lastaa sinne tavarat. Kello käy ja käy, ja Joshua vilkaisee rannekelloaan ohimennen ja huomaa kellon näyttävän jo puolta päivää. Jaha! Se onkin sitten ruoka-aika. Eiköhän lähdetä syömään. Joshua ehdottaa väsyneelle Oliverille. Kesken työpäivän, vai? Oliver ihmettelee. Juu. Ei hailla ole mikään kiire. Ei se sieltä minnekään karkaa. Joshua ottaa oudon rennosti.

Miehet istahtavat autonpenkille ja Joshua käynnistää autonmoottorin. Oliver istuu vieressä ja antaa ajo-ohjeita Joshualle. Ja hetken päästä, miehet ovat päässeet liikennevaloihin. Joshua jarruttaa valojen vierelle tympääntyneenä. Hiton ruuhka-aika! Joshua kiroaa autonratissa. Maantiellä näkyy tähän aikaan olevan aina ruuhkaa. Oliver vilkaisee ulos ikkunasta, samaan aikaan, kun Joshua yrittää keskittyä liikenteeseen. Ja vihdoin vihreä valo syttyy ja miehet lähtevät ajamaan ravintolaa päin.

Tie ravintolaan on mutkainen. Ravintola sijaitsee hieman syrjempänä keskustaa. Pian Joshua kääntyy asfalttitieltä hiekkatielle. Tien varrella on paljon vanhoja, harmaita latoja ja taloja. Joshuasta ja Oliverista tuntuu, kuin he olisivat astuneet ajassa taaksepäin, ajaessaan hiekkatietä. Ja pian, noin kymmenen minuutin päästä, Oliver näkee ravintolan jonne heidän on aikomus mennä syömään. Ravintolarakennus on kuin vanha laiva. Joshua ajaa autonsa ravintolan parkkipaikalle ja sammuttaa auton, lumoutuneena kauniiseen rakennukseen. Myös Oliver on kuin maansa myynyt, nähdessään kauniin ravintolan. Miehet nousevat autosta ja kävelevät ovesta sisään. Sisälle päästyään, musta pukuinen tarjoilija tulee miehiä vastaan ja pyytää heidän takkejaan. Hei! Ja tervetuloa ravintola Merkkalaan. Saanko laittaa takkinne naulakkoon? Mies tarjoilija kysyy kohteliaasti. Hei! Kiitoksia. Joshua vastaa rauhallisella äänensävyllä ja ojentaa myös Oliverin takin. Tarjoilija ripustaa takit naulakkoon ja ohjaa miehet pöytään. 

Miehet istahtavat pöytään ja tarjoilija jakaa heille ruokalistat. Lukekaa hetki lounaslistaa. Tulen pian takaisin. Olkaa hyvät. Tarjoilija sanoo ja menee keittiölle päin. Mitä aiot ottaa, Oliver? Minä otan ainakin uunilohta sitruunamehun kera ja jälkiruoaksi tiramisua. Joshua utelee. Hmm.. Otan samaa, kuin sinäkin. Oliver sanoo, luottaen Joshuan makuun.

Tarjoilija katselee Joshuaa hetken tiskin takana. Hän huomaa, miten tutun näköinen mies Joshua on. Ihan kuin mies olisi nähnyt Joshuan joskus jossain. Tarjoilijan mielenkiinto heräsi ja samalla huomaa, että miehet odottelevat tarjoilijaa. Tarjoilija menee miesten luo. Olette varmaan jo päättäneet, mitä tilaatte? Tarjoilija utelee. Kyllä. Otamme molemmat uunilohta, sitruunamehua ja jälkiruoaksi tiramisua, kiitos. Joshua kertoo tilauksen. Kiitos. Menee hetki. Tarjoilija ottaa tilaukset vastaan ja menee takaisin keittiöön. Joshua ja Oliver katselevat ravintolaa. Kaikkialla on meri aiheisia tauluja ja laivan pienoismalleja. Seinillä on meren siniset tapetit ja kaikkialla ravintolaa uhkuu merihenkisyys. Hetken ihailtuaan sisustusta, Joshua huomaa muiden taulujen seasta yhden, vanhan taulun. Taulun laiva on kuin 1900-luvun alusta ja sen nimi on Hurles. Mikä ihmeen Huisihais? Joshua pohtii mielessään. Hän haluaisi ottaa selville, mikä laivayhtiö tämä Huisihais on, mutta päättää kuitenkin olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota.

Hei! Joshua! Mitä mietit? Oliver kysyy ja heiluttelee samalla kättään Joshuan kasvojen edessä. Mitä? Joshua säpsähtää ja palaa takaisin tähän aikaan ajatuksistaan. Niin, että mitä ajattelet? Oliver toistaa. Mistä asiasta? Joshua ihmettelee. Etkö kuunnellut yhtään? Olisin halunnut ehdottaa… Oliver yrittää selittää asiaa, kunnes tarjoilija keskeyttää hänet. Tässä tilauksenne, olkaa hyvät. Tarjoilija sanoo, asetellessaan ruokalautasia pöytään. Aaah…Tuoksuu taivaalliselta. Oliver kehuu. Samalla Joshua ottaa lasillisen tuoretta ja raikasta sitruunamehua. Viinikin olisi ollut todella maukasta uunilohen kanssa. Harmi, ettemme voi nauttia alkoholijuomia työaikana. Joshua sanoo. Tarjoilija hymyilee Joshualle. Oletko muuten Joshua Green? Kaupungin tiedemies? Tarjoilija uskaltautuu kysymään. Olen. Mistä tiedät? Joshua myöntää ihmetellen. Näin sinut lehdessä joskus pari vuotta sitten. Olit juuri valmistunut… Tarjoilija kertoo. Meribiologiksi. Joshua jatkaa. Niin. Ja ystäväsi on myös meribiologi? Tarjoilija utelee. Kyllä olen. Oliver vastaa, juodessaan samalla sitruunavettään. Haluan tunnustaa teille pikku salaisuuden. Tarjoilija myöntää. Ahaa. Minkä? Oliver kiinnostuu. Ravintolan omistaja sai ravintolalleen idean teistä. Tarjoilija paljastaa supisten. No, sehän on imartelevaa. Kiitos! Joshua kiittää ja pyytää ruokarauhaa. Tarjoilija poistuu hymyssä suin ja Joshua ja Oliver ottavat haarukat esille.

Mmm…On hyvää. Vai mitä? Joshua haarukoi lohta ja maistaa. Maistuu. Oliver vastaa. Hetken syötyään, Joshua saa puhelun. Joshua säpsähtää, kun rauhallinen idylli särkyy puhelimen soittoääneen. Haloo? Joshua puhelimessa. Joshua vastaa. Minä täällä, rakas! Ajattelin kysyä, meneekö sinulla tänään myöhään töissä? Olen menossa Kalifornian naisyhdistyksen kokoukseen illalla ja haluaisin sinut mukaani. Elisabeth soittelee. Elisabeth on ollut Kalifornian naisyhdistyksen jäsen jo useita vuosia. Naisyhdistyksen puheenjohtaja on Bella Nelson, joka on myös kaupungin pormestarin vaimo. Yhdistykseen kuuluu myös Elisabethin paras ystävä, Sophia. Joshua ei ole järin innostunut yhdistyksen kokouksista. Hänen mielestään niissä vain juorutaan toisista ihmisistä ja puhutaan uusimpien naistenlehtien uutisista.

Hei, rakas! Olen neljään asti töissä ja tulen suoraan töistä kotiin, joten älä huoli. Tulen mukaasi. Joshua vastaa mielistellen. Hyvä. Ja et sitten myöhästy! Elisabeth muistuttaa. En, en. Olen nyt syömässä. Nähdään illalla! Joshua lupaa ja sulkee puhelimen. En voi uskoa, miten kerta toisensa jälkeen, suostut menemään niihin kissanristiäisiin. Oliver sanoo sarkastisesti, hymy suupielissään. No, Elisabethin mieliksi vain… Joshua änkyttää. Sanoisit joskus ei. Oliver ehdottaa ja juo viimeisen pisaran vesilasin pohjalta.

Kun Joshua ja Oliver nousevat ruokapöydästä, ravintolan omistaja tulee yllättäen paikalle. Joshua kääntyy miestä kohti. Hei, Joshua Green ja Oliver Tanner! Olen tämän paikan omistaja ja olisi hienoa, jos saisin teidän kuvan muistoksi. Onnistuuko? Omistaja kysyy mielissään. Ööh? Kuva ei ehkä onnistu, mutta nimikirjoituksen voin antaa kyllä. Joshua vastaa. Sepä hienoa! Tähän paperiin, kiitos. Omistaja pyytää. Samalla tarjoilija katselee tilannetta sivusta tiskin takana. Hän ei ole ehkä yhtä mielissään. Joshua näkee sen tämän katseesta, mutta keskittyy vain kirjoittamaan nimensä. Omistaja antaa kynän myös Oliverille. Oliverin kirjoittaessa nimeään, Joshua vilkaisee uudestaan tiskille päin. Tarjoilijaa ei näy enää missään. Omistaja kättelee Oliveria. Kiitos, kiitos! Haluaisin vielä kätellä Joshuaa. Omistaja pyytää vienosti ja ojentaa kättään Joshualle.

Joshua vilkaisee kelloonsa ja huomaa, että kello on jo puoli yksi iltapäivällä. Eiköhän lähdetä takaisin tutkimuslaboratoriolle. Meillä on töitä. Joshua käskee Oliveria, tämän puhuessa omistajan kanssa. No. Me tästä lähdemmekin. Hyvää päivänjatkoa! Oliver sanoo. Samoin! Ja tervetuloa uudestaan. Omistaja toivottaa. Samalla miehet näkevät tarjoilijan yhtäkkiä eteisessä, miesten takit kourassaan. Olkaa hyvät! Tarjoilija sanoo ja lähtee takaisin keittiöön. Mikä tuota miestä vaivaa? Joshua ihmettelee. Miten niin? Hänhän on oikein mukava. Oliver ihmettelee Joshuan asennetta. Joshua päättää olla ajattelematta tarjoilijaa enää sen kummemmin ja avaa ulko-oven. Miehet istuvat autoonsa ja lähtevät takaisin töihin samaa hiekkatietä pitkin, mitä tulivatkin.

Joshua on koko matkan ajan tosi hiljainen. Oliver katselee tietä ja ihmettelee, mitä Joshuan päässä liikkuu. Se tämän iltainen naisyhdistyksen kokousko sinua ärsyttää. Oliver uskaltautuu kysymään. Sekin. Joshua vastaa. Mikä muu? Tiedät, että voit kertoa minulle jos sinua painaa jokin. Oliver kannustaa puhumaan. Se tarjoilija vain tympii. Joshua tunnustaa. Ääh! Se. Ei kaikkien kanssa voi tulla toimeen. Oli sitten kuinka ammattilainen tahansa. Oliverin elämänkatsomustieto taas kumpuaa miehen sisimmästä. Joshuan ja Oliverin ero on siinä, että Oliver on erittäin sosiaalinen ja itsevarma. Hän ei stressaa juuri mistään ja puhuu paljon. Joshua on taas vastaavasti ihminen, joka arvostaa hienotunteisuutta. Hän ei ole niin sosiaalinen ja itsevarma, kuin voisi päällisin puolin luulla. Joshualla on silti, kaikesta huolimatta, voittajan ja sankarin maine. Johtunee hänen hienosta koulu- ja työmenestyksestään.

Miehet jatkavat matkaansa laboratoriolle. Joshua edelleen on apeana, vaikka ruoka oli erinomaista. Joshuaa helposti jää tympimään, jos joku ihminen on ollut hänelle epäkohtelias. Oliver on oppinut tuntemaan Joshuan ja osaa tarvittaessa puhua hänelle. Kun olemme perillä, saat ensimmäiseksi hoitaa ne veropaperit, mitkä jätit tälle päivälle. Oliver pamauttaa. Tiedän. Sanoinhan eilen, että teen ne tänään. Joshua lupaa ja kääntää autonrattia takaisin isolle tielle.

Maantie, jolle Joshua kääntyi, on noin kolmisen kilometriä pitkä. Miesten laboratoriolle on matkaa tästä vielä kilometri. Oliver ottaa Kalifornian uutiset-lehden auton takapenkiltä ja alkaa lukemaan sitä. Hän näkee etusivulla juttua uudesta ravintolasta, joka näyttää täysin samalta, kuin mistä miehet juuri tulivat. Katso, Joshua! Merkkala-ravintola on päässyt oikein lehden kanteen. Oliver innostuu ja kääntää lehteä uutisen sivulle. Tervetuloa ravintola Merkkalaan! Tarjoamme merihenkistä palvelua ja ruokaa. Iltaisin ohjelmassa on yöbaari ja karaoke. Oliver lukee, mitä lehdessä on. Ihmettelen vain, miksi omistaja oli niin innoissaan saadessaan meidät asiakkaiksi? Joshua pohtii ääneen. No, tietysti siksi, että hän on kuullut meistä. Oliver toteaa. Tai siksi, että hän haluaa lisää asiakkaita ravintolaansa. Joshua ehdottaa näkemystään ja Oliverin päähän ei millään mahdu, mitä pahaa siinä on. Onko tässä nyt jotain, mitä en tiedä? Oliver kysyy suoraan. Joshua ei suostu sanomaan enempää, vaan kääntää auton laboratorion pihalle. Perillä ollaan. Joshua vaihtaa puheenaihetta ja nousee ylös autosta. 

Joshua kävelee ovelle, Oliver perässään. Joshua avaa oven ja Oliver sytyttää valot. Teen nämä veroilmoitukset nyt valmiiksi tämän päivän aikana, jotta pääsen sinne hiton kokoukseen. Joshua sanoo ja nostaa paksun paperinipun työpöydälleen. Selvä! Ja huomenna menemme hakemaan valkohain raadon rannalta. Muista olla ajokunnossa huomenna. Oliver kehottaa. Juu! Joshua vastaa vaimeasti ja alkaa täyttämään papereitaan.

Oliver menee sillä välin näytehuoneeseen. Hän ottaa aamulla otetut hain näytteet esille ja alkaa tutkia niitä. Oliver ottaa yhden näyte kappaleen pöydältä, jossa lukee Hain sappineste. Oliverilla ja Joshualla on kaikki laboratoriotyöhön vaadittavat työkalusteet ja laitteet. Kaupunki