Sini ja pöllökivi

By Irina Lehtonen

Sini on yläasteikäinen tyttö, joka lähtee vanhempiensa mukana kesälomamatkalle matkailuautolla Italiaan. Hän tutustuu matkalla sattumalta Fido- nimiseen poikaan, joka kuuluu Vaihtajiin. Vaihtajat voivat muuttaa muotoaan eläimestä ihmiseksi ja Fido perheineen kuuluu helmipöllöjen sukuun. Sini joutuu hänen kanssaan vaaralliseen seikkailuun ja saa vahingossa käsiinsä pöllösuvun voimakiven; Muto- pöllökiven. Heitä vastassa sattuu olemaan susien klaani, jonka päätarkoituksena on saada kivi hinnalla millä hyvänsä. Vauhdikkaan seikkailun tuoksinassa Sini huomaa myös, että ystäviä löytyy yllättävistä paikoista ja toivoa ei saa koskaan menettää.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 9, 2018
• ISBN: 9789524986298

Irina Lehtonen

Olen kahden teini-ikäisen pojan äiti ja aloin aluksi kirjoittaa kirjaa vain laittaakseni muistiin perheemme matkakokemuksia ja seikkailuja matkailuautolla. Nämä seikkailut alkoivat kuitenkin elää omaa elämäänsä ja ennenkuin huomasinkaan, tulin kirjoittaneeksi kokonaisen fantasiakirjan! Olen aina rakastanut kirjoittamista ja nyt sain toteuttaa unelmani kirjan kirjoittamisesta. Tämä esikoisteos tulee saamaan vielä jatko-osan, koska Sinin tarina ei suinkaan pääty tähän!

Book preview

Sini ja pöllökivi

Sini ja pöllökivi

Matka

Perillä

Juhlat

Vankina

Aarre

Tapaaminen

Vesipuistossa

Matka Vesuviukselle

Fransin pakosuunnitelma

Tulivuorenpurkaus

Pakoyritys

Tuhkapilven sisällä

Kissamainen kohtaaminen

Paluu vuorelle

Veden solinaa

Yöllinen seikkailu

Pomo

Vierailu kirjastossa

Salaperäinen apulainen

Ryöstö

Yllättävä sankari

Axel

Loppusanat

Valmistusmerkinnät

Sini ja pöllökivi

Pöllöjen aika

Lämmin tuuli puhaltaa navakasti Italian yössä. Kaskaiden siritykseen sekoittuu aaltojen pauhu, kun ne yksi kerrallaan hajoavat rantakiviin. Tarkkaavainen kulkija voi nähdä yksinäisen satelliitin, joka kulkee kirkkaan tähtitaivaan halki omaa lentorataansa seuraten. Kaukainen liikenteen melu kuuluu etenkin hiljaisina hetkinä, varsinkin jos kuuloaisti on erityisen kehittynyt. Juurikin tällaisen kuuloaistin omaava vaaleanruskea helmipöllö istuu puun latvuksessa ja havainnoi ympäristöään. On tullut aika saalistaa.

Aistit terävöityvät pimeässä yössä. Pöllö kuulee selkeänä sirkkojen rapinan niiden hypellessään heinikossa ja se kuulee myös kuinka myyrien käpälissä hiekanjyvät rahisevat tasaisesti. Pieni, musta kontiainen on kaivamassa käytävää maan alle, se kuopii pienillä lapiomaisilla käpälillänsä maata tehokkaasti pienelle keolle. Tunneli on melkein valmis ja eläimen värisevä kuono pilkistää varovaisesti maan alta. Se nousee kokonaan näkyville ja jää tarkkailemaan ympäristöään keon laelle viiksikarvat väpättäen. Heinäsirkkojen siritys sen ympärillä vaimenee välillä, vain alkaakseen yhä kovempana uudelleen ja pöllö odottaa tilaisuutta iskeä. Se naulitsee katseensa saaliiseensa, levittää siipensä ja syöksyy alaspäin. Kynnet tarrautuvat pieneen mustaan myyrään ja se hetkessä lennähtää vinkaisten pöllön kynsissä kohti taivasta. Se laskeutuu muutaman sadan metrin päässä puun oksalle ja alkaa aterioida. Pöllö on tyytyväinen kelpo saaliiseensa. Sirkat sirittävät edelleen huumaavasti ja syötyään, pöllö alkaa nokallaan kohennella höyheniään. Hetken istuttuaan, se nousee jälleen siivilleen ja lentää määrätietoisesti kohti asutuksesta heijastuvia valoja.

Se laskeutuu murattien kauttaaltaan peittävälle vanhalle kivitalolle. Talo on aikanaan kuulunut vanhaan viinitilaan, mutta rakennus on ollut tyhjillään useita vuosia. Se tiiliseinät alkavat rapistua ja halkeilleet kattotiilet ovat sammaleen peitossa ja paikoitellen vuotavat. Se on juuri oivallinen paikka sellaiselle ihmiselle tai eläimelle, joka haluaa pysytellä omissa oloissaan. Taloa on yritetty korjailla nykyaikaisemmaksi hieman vaihtelevalla menestyksellä.

Pöllö puikkelehtii ketterästi avonaisesta ikkunasta sisälle taloon ja istahtaa lahonneille portaille, jotka ovat aikanaan johtaneet yläkertaan. Helmenvalkeat sulat muuttuvat vähitellen ihoksi ja raajoiksi. Kauniit pöllön silmät muuttuvat ainakin yhtä kauniiksi nuoren pojan silmiksi, joita reunustavat vahvat ripset. Poika pukee ripeästi ylleen farkut ja hupparin, jotka olivat odottamassa häntä rappusilla. Ainoa muisto, joka jää jäljelle pöllöstä on vaaleanruskeat hiukset, jotka ylettyvät olkapäille, samanväriset kuin helmipöllön sulat. Hän juoksee rappuset alakertaan ja istuu pyöreän pöydän ääreen ja sanoo:

Anteeksi, että olen myöhässä!

Poika istuu pöydän ääressä ja raaputtaa kynnellään sen pinnassa olevaa halkeamaa. Hän ei ole kovinkaan montaa kertaa myöhästynyt perhepäivälliseltä. Aina häntä kuitenkin puhutellaan ja syytetään kaikesta. Kukaan ei koskaan ole vihainen hänen pikkuveljellensä. Ei edes silloin, kun veli oli leikkinyt värikuulasotaa olohuoneessa. Hän vain yritti väistellä kuulia, mutta ei ollut mitenkään osallisena ampumiseen.

Mies, jolla on yhtä vaaleat hiukset, kuin pojalla, mutta tummemman ruskeat silmät, sanoo hänelle: Fido, kuunteletko sinä lainkaan? Nyt on äidin syntymäpäivä, olisin odottanut sinun tulevan ajoissa. Yritin soittaa kännykkääsi, mutta se soi ylhäällä farkkujesi taskussa. Arvasimme äitisi kanssa, että olit lähtenyt myyräjahtiin. Olisi hyvä, jos jatkossa tulisit ajoissa. Hyvä kun tulit kuitenkin, meillä on juhlan kunniaksi tänään pizzaa! 

Kiitos vaan, mutta söin jo ulkona. Pizza on varmasti hyvää. Poika vastaa, vaikka mielessään miettii, että myyrä oli kyllä varmasti maukkaampi, kuin äidin pizza. Hän ei voi kuitenkaan pahoittaa äidin mieltä hänen syntymäpäivänään ja jättää kohteliaasti mainitsematta asiasta. Äidin ruuat ovat aina lievästi sanottuna erikoisia. Tänään oli luvassa hyönteispizzaa, joka ei ole koskaan ollut suosikkejani. Heinäsirkat jäävät aina ikävästi hampaankoloon. Ja etanat ovat aina vähän liian sitkeitä minun makuuni. Pikkuveli Frans kuitenkin pistelee pizzaa suuhunsa niin, että hänen hampaankolonsa ovat täynnä heinäsirkkoja. Fido katsoo häntä hetken nauruaan pidätellen ja kysyy vanhemmiltaan: Mitä eroa on Fransilla ja porkkanalla??

No mitä? Isä kysyy.

Porkkana on kasvatettu! Vastaa Fido ja juoksee nauraen alas rappusia, ennen kuin Frans ehtii säntäämään hänen peräänsä.

Miten tämä voi olla mahdollista? Juuri kun olemme päässeet perille raskaan laivamatkan jälkeen omille kotinurkille, alkaa tuo sama nahistelu. Äiti puuskahtaa ja nousee pöydästä.

Oli kyllä mukava käydä pienellä risteilyllä, kuten ihan tavalliset ihmisetkin tekevät. Pojille teki hyvää nähdä vähän normaalia elämää. Reitti Saksasta Suomeen ja takaisin laivalla on tarpeeksi pitkä, jotta ehtii päästä lomatunnelmiin. Isä huokaisee ja muistelee lomamatkaa haikeasti.

Mikään ei ole hienompaa, kuin merituuli laivan kannella! Pojista oli tosin varmaan hieman kummallista matkustaa noin hitaasti. Omin siivinhän pääsee aina nopeammin. Hän jatkaa ja alkaa jo suunnitella seuraavaa perhematkaa valokuvia selaillen.

Matka

Ylöjärven Kirkonkylän koulun juhlasalin puolapuihin on ripustettu oppilaiden tekemiä pilviä ja aurinkoja. Salin alaovet ovat auki ja niitä kehystävät koivunoksat. Koulun soittokunta soittaa näyttämöllä hieman epävireisesti reipasta marssikappaletta ja ajoittain kuuluu trumpettien seasta poikkihuilun kimeä soraääni. Ulkona sataa kaatamalla ja sisään juhlasaliin leijailee keväisen sateen tuoksu. Se tuo mieleen kastemadot ja koivunlehdet. Sinin ajatukset harhailevat tulevaan kesälomaan.

Vapaus, vapaus koittaa ihan, ihan pienen hetken päästä! Sini miettii, mutta havahtuu ajatuksistaan kuitenkin siihen, että Max iskee kyynärpäänsä suoraan hänen kylkiluidensa väliin. Sinin pitäisi nyt lausua ne kuuluisat päätössanat koko koululle.

Todellakin. Niin pitäisi, tiedän, mutta päässäni ammottaa suunnaton tyhjyys. Kaikki, mitä minun piti sanoa, on nyt kadonnut kuin se kuuluisa pieru Saharaan. hän kuiskaa vieressään seisovalle Maxille, joka nostelee hartioitaan ja pyörittelee silmiään.

Kylmä hiki alkaa nousta hänen otsalleen ja mahanpohjasta kouraisee. Koko koulu on hiljentynyt odottamaan. Sini vilkaisee koulun rehtoria, joka hymyilee rohkaisevasti ja viittoilee käsillään, että pitäisi jo aloittaa. Vihdoin Sini avaa suunsa ja sieltä loikkaa suuri sammakko.

Nyt voidaan sitten lähteä joululomalle! Voi ei! Kylmänhikisyys vaihtuu kuumottavaksi punoitukseksi ja epätoivoinen yritys korjata tilannetta hukkuu naurun mylvintään.

Hän palaa korviaan myöten punaisena istumaan paikalleen. Musiikinopettaja tapailee pianolla suvivirren alkusoittoa ja naurunmetakka laantuu.

Kunpa voisin vajota maan alle. Sini sanoo Maxille, joka on aivan yhtä häpeissään tilanteesta. Takarivin kovanaamat, pojat, alkavat laulaa varsin kovaäänisesti Nissepolkkaa. Sini kääntyy heihin päin ja tuijottaa niin murhaavasti kuin pystyy, mutta tällä ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta laulantaan. Joukon johtajan Vertin pullea naama kiiltää ja hän näyttää Sinin ja Maxin mielestä ihan isolta possulta. Sini toivoo mielessään, että hänen iso perunanenänsä muuttuisi kärsäksi ja persmukseen kasvaisi saparo. Hän saa tästä ajatuksesta hieman piristystä ja ryhtyy laulamaan vielä viimeistä säkeistöä erityisen ponnekkaasti.

Olen varmaan lukenut liikaa Harry Pottereita, mutta näissä tilanteissa olisi kiva osata taikoa, edes vähän! Hän sanoo Maxille, jota alkaa naurattaa niin, että laulunsanat hukkuvat hänen mielestään.

Luokkahuoneessa opettaja on taas saanut pöydän täydeltä lahjoja ja kukkia.

Alan vakaasti harkita ryhtymistä opettajaksi. Pitkä kesälomakin olisi ihan jees. Hän miettii ja kelaa elämäänsä kahdeksasluokkalaisena tyttönä. Hänellä on kuitenkin aika hyvin kaikki asiat. Hän on ihan mukiinmenevän näköinen, ainakin omasta mielestään. Vaaleanruskea kihara tukkakin on ihan kiva silloin, kun ilmankosteus ei ylitä yhdeksääkymmentä prosenttia.

Kesäloma on vielä edessä ja on mukava lomailla ja olla kavereiden kanssa, kun vielä ei ole pakko mennä edes kesätöihin. En anna tuollaisen pikku mokan kevätjuhlassa nyt rasittaa mieltäni. hän sanoo tytölle vieressään ja katselee, kuinka opettaja jakelee todistuksia luokan edessä.

Sini Lintunen! Opettajan ääni saa hänet taas havahtumaan ajatuksistaan. Hän nousee pulpetistaan seisomaan ja lähtee ottamaan todistusta vastaan. Kovin kauas hän ei kuitenkaan ehdi, sillä hänen hameenhelmansa jää kiinni penkin metallikiinnikkeisiin. Tuoli tietysti kaatuu kaamean kolinan saattelemana.

Onneksi hame sentään säilyy kohtalaisen ehjänä. Sini naurahtaa kuivasti kompurointiaan. Käytävä tuntuu jatkuvan ikuisuuden ja hän tuntee kuinka kaikkien katseet nauliutuvat hänen selkäänsä. Opettaja antaa paperin hymyillen ja toivottaa hyvää kesälomaa. Tästähän taas takapenkki saa syyn alkaa rallattamaan joululauluja. Tällä kertaa opettaja kuitenkin vaimentaa laulun pyytämällä Sinin luokkakaveria Verttiä seuraavaan joulujuhlaan juontotehtäviin.

Onneksi todistusten jako on pian ohi ja kesäloma alkaa. Sade on onneksi tauonnut ja aurinkokin pilkistää pilven reunan takaa. Jäätelötuutti kädessä Sini sulkee koulun oven takanansa. Juhlassa tapahtunut kömmähdys alkaa haihtua hänen mielestään. Sini etsii katseellaan heidän autoaan, äidin pitäisi tulla hakemaan kevätjuhlasta. Sini istahtaa pölyisen betoniporsaan päälle ja ottaa jäätelön paperikuoresta. Tänä vuonna kuoren alta löytyy vaihteeksi toffeeta.

Se, mikä jäätelö kevätjuhlaan on valittu, jaksaa aina yllättää. Sini naurahtaa. Sitten hän tutkii, että minkälaisia vaurioita hameen helmaan tuli hänen kompuroidessaan luokassa.

Pitsireunus on vähän ratkennut, mutta se on varmaan helppo korjata. Tuo kompurointi kyllä koituu vielä kohtalokseni. Sini sanoo ja heittää jätskipaperin roskakoriin.

Kesälomalla ei ole enää kiire mihinkään. Eipä myös taida olla hänen kiire äidilläänkään. Koulun piha on lähes autio. Muutama ekaluokkalainen on jäänyt leikkimään hippaa suuren kiipeilytelineen ympärille. Heidän juhlavaatteensa ovat aivan pölyn peitossa. Aikaa kuluu ja ekaluokkalaisetkin lähtevät. Koulun kello raksuttaa minuutteja.

Hiton kännykkä. Silloin kuin sitä tarvitsisi, niin se ei ole mukana. Sini sanoo, mutta ajattelee vielä odottaa viisi minuuttia ja sitten lähteä kävellen kotiin.

On mennyt viisi, kymmenen ja sitten kolmekymmentä minuuttia. En jaksa odottaa. Sini tiputtaa loput jäätelöpaperit kuuliaisesti roskakoriin ja alkaa taapertaa kohti kotia. He ovat varmasti unohtaneet koko asian.

Kotiin raahauduttuaan rakot kantapäissä, on siellä täysi tohina päällä. Hänen äitinsä Roosa Lintunen säätää sisällä matkatavaroiden kanssa ja isä Paul kiinnittää polkupyöriä matkailuauton perässä olevaan pyörätelineeseen. Isällä on paidan selkämys märkänä hiestä ja pinna kireällä. Passit on jälleen hukassa ja matkaliputkin pitää vielä tarkistaa.

Just niin. Tänään lähdetään matkalle, kuten kaikkina kesinä, jotka muistan. Ja ennen lähtöä kaikki ovat yhtä kireissä tunnelmissa. Sitten vasta, kun päästään autoon istumaan ja moottori käynnistyy, ollaan lomalla. Sini ajattelee ääneen. Ilmestyessään eteiseen Sini saa suuren ja märän tervehdyksen perheensä lemmikeiltä. Spanielit Dillinger ja Jason ovat kerrassaan riemuissaan hänen tulostaan. "

No, ne ovat riemuissaan, aina. Oli sitten viikon pois tai viemässä roskapussia. Sama tervehdys on joka kerta. Sini alkaa epäillä onko niillä dementia. Tai sitten ne haluavat osansa jo syödystä jäätelöstä. Tai sitten ne vaan on oikeasti onnellisia. Sini valitsee mieluummin tämän jälkimmäisen vaihtoehdon.

Tervehdysseremonian jälkeen jopa äitikin huomaa, että hän on tullut kotiin. Äidillä on yllään edelleen kukallinen yöpaita ja päässään papiljotit. Hän vilkaisee kauhistuneena kelloa.

Kylläpä aamupäivä meni nopeasti, hän pohtii ja pahoittelee, että ei ehtinyt tulla hakemaan. Sini ei ole siitä enää kovinkaan pahoillaan.

Olen myös joskus unohtanut tulla paikalle sovittuun aikaan. Loma on alkanut. Muulla ei ole väliä. Hän vastaa äidilleen.

Onpa hyvä! Sinä voisitkin viedä koirat samalla pissalle, hän jatkaa. Ja Sini vastaa nopeasti: Ihan kohta, ei kai niillä niin kiire ole.

Sini katoaa huoneeseensa ja vetää oven kiinni perässään.

Jätän matkavalmistelut kyllä muiden harteille ja koiratkin ehdin vielä viedä lenkille vasta hetken päästä. Oikeastaan en tarvitse mukaan muuta kuin läppärin ja kännykän. Niillä pärjää neljä viikkoa Euroopassa. Tästä ajatuksesta ilahtuneena hän avaa tietokoneensa ja katsoo vielä YouTubesta viimeisimmät videoblogit ennen lähtöä. Sini katsoo koulupöytäänsä, jolta löytyy tietokoneen lisäksi erinäisiä karkkipapereita ja tyhjentyneitä ruokalautasia. Ne voisi kyllä ehkä kantaa pesuun ennen lähtöä, koska ruuantähteet voivat houkutella kaikenlaisia ötököitä.

Voin ihmetellä voi ainoastaan sitä, että miten pakkaamisesta voikaan lähteä tuollainen meteli? Koirat haukkuvat innostuneena pakkaustouhuista ja ilmeisesti varmistaakseen, että eivät tule unohdetuiksi. Isä ja äiti keskustelevat kovaäänisesti asioista, jotka pitää vielä hoitaa ennen lähtöä. Sini laittaa kuulokkeet tiiviisti päähänsä ja antaa Antti Tuiskun rytmien soida vieläkin kovempaa.

Tiskit saavat odottaa.. hän toteaa tympääntyneenä ja alkaa lauleskella ääneen yhdessä Tuiskun kanssa.

Sini ottaa kuitenkin loppujen lopuksi itseään niskasta kiinni ja kantaa huoneestaan likaiset astiat tiskiin ja jopa käynnistää tiskikoneen pikaohjelmalla. Lähtöön on vielä muutama tunti aikaa, niin hän ehtii hyvinkin käyttää koirat ulkona. Tässä äkillisessä tarmonpuuskassa hän ottaa koirat hihnoihin, laittaa jälleen kuulokkeet korvilleen ja lähtee ulos.

Eipä ainakaan tarvitse kuunnella tuota älämölöä! Hän sanoo niille ja laittaa kännykästään musiikkia soimaan. Dillinger katsoo häntä iloisena ja heiluttaa häntäänsä.

Ainakin jotkut ovat onnellisia! Sini sanoo ja saa vieläkin enemmän iloista liikehdintää ympärillään. He kävelevät parin kilometrin lenkin kävelytiellä ja se on aivan tarpeeksi tässä kuumuudessa. Palattuaan kotiin, heidän matkalaukkunsa on sillä aikaa saatu hyvään järjestykseen ja tunnelma on jo paljon leppoisampi.

Muistiteko ottaa myös koirien passit mukaan? Sini kysyy Äidiltä, joka tulee juuri vessasta pesuainepurkit kädessä tuulispäänä.

Voi hyvä tavaton! Hän huokaisee. Ne pitää vielä kaivaa jostain. Oli se hyvä, kun se tuli mieleesi! Hän lähtee pesuainepurkkien kanssa penkomaan eteisen lipastoa, jos ne vaikka olisivat siellä omalla paikallaan.

Lopulta kaikki on valmista matkaa varten ja Sini vie koirat autoon. Hän käy vielä hakemassa omat tavaransa, joita ei paljoakaan ole. Sitten matka on valmis alkamaan. Ajomatka satamaan on varsin pitkästyttävä, mutta menee kuitenkin suhteellisen nopeasti. Sini päättääkin ottaa pienet nokoset ja vaipuukin penkissään melkein heti horrokseen.

Heidän perheensä pääsee lopulta laivaan. Matkareitti kulkee Itämeren poikki Helsingistä Rostockiin Saksaan ja sitä kautta Itävallan poikki Italiaan. Laivamatka kestää kaksi vuorokautta ja se tuntuu tällaisella pienellä rahtilaivalla Sinin mielestä ikuisuudelta. Koirahytit ovat alimmalla kannella ja ovat yleensä pieniä ja ikkunattomia. Laivan käytävillä on hieman elähtäneet kokolattiamatot ja