Itäri: Savolainen länkkäri

By Tauno Olavi

Kirja on savolainen versio amerikkalaisesta lännenkirjasta. Se kertoo liivinmaalaisen upseerin ja maaninkalaisen naisen pojasta Karl Frankenheimista, joka tulee Kuopioon v. 1741. Täällä hän on kanssakäymisissä Savon alkuasukkaitten kanssa ja tutustuu mm. oekeeta voeta -nimiseen uskonlahkoon.
Hän asuu Kuopiossa yhden talven ja päätyy Ruotsin armeijan sotilaaksi Lappeenrantaan. Hattujen sota Venäjää vastaan on käynnissä. Lappeenrannan taistelun jälkeen Karl jättää armeijan ja lähtee rakastamansa naisen perään Laatokan Karjalaan.
Venäläiset ryhtyvät Lappeenrannan jälkeen hävittämään karjalaisia rajaseudun kyliä. Kitee, Tohmajärvi, Uukuniemi, Kesälahti ja monet muut kylät kokevat kasakoitten hyökkäyksiä. Taloja poltetaan, asukkaita tapetaan ja viedään orjiksi. Karl kulkee näiden tapahtumien keskellä rakastettuaan hakemassa.
Nimi Itäri on länkkärin analogia. Niiden intiaaniheimoja vastaavat savolaiset, Suomen karjalaiset, Venäjän karjalaiset, kasakat, kalmukit ja husaarit. Itärin alkuasukasvaimo squaw on vaemo, alkuasukasnainen on naenen. Länkkärien kaksintaistelusta, jossa nopein voittaa, on Itärissä sen savolainen versio.
Itäri on toki lähinnä historiallinen seikkailuromaani, mutta leikkimieliset voivat pitää sitä myös länkkärinä.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 15, 2017
• ISBN: 9789515685216

Tauno Olavi

Tauno Olavi on siviilinimeltään Tauno Puolitaival. Hän oli Kuopiossa matemaattisten aineitten opettajan yläkoulussa ja jäi sieltä eläkkeelle 2006. Eläkeläisen on täytettävä päivänsä jollain mielekkäällä harrasteella ja Tauno Olavilla se on kirjoittaminen. Hän on uskonnoton eikä pysty tajuamaan, miten ihmiset pystyvät ottamaan jumalat todesta. Fysiikkaa ja matematiikkaa jonkin verran osaavana hän on yrittänyt selvittää erilaisia uskomuksia tutkimalla tieteen ja uskonnon yhteyksiä, mistä tuloksena on syntynyt kirja Taivaallista luonnontiedettä. Hänen muut kirjansa ovat seikkailuromaaneja. Ensimmäiset kaksi käsittelevät suurta pohjan sotaa ja isovihaa. Seuraava on hattujen sodan ajalta ja viimeinen Amazonilla julkaistu Kustaan sodasta.

Book preview

Sisällys

Taustaa

OSA I Puoliverinen Maaningalta

Luku 1 Melkein maisteri

Luku 2 Finlandiin

Luku 3 Venematka Kuopioon

Luku 4 Saapuminen Kuopioon

Luku 5 Elämää Kuopiossa

Luku 6 Antiheiki

Luku 7 Uskonmenoja

Luku 8 Talven viettoa

Luku 9 Oikeudenkäynti

Luku 10 Beathe lähtee

Luku 11 Margaritha muuttuu sieluksi

Osa II Sota

Luku 12 Karl liittyy armeijaan

Luku 13 Elämää Willmanstrandissa

Luku 14 Beathe palaa

Luku 15 Taistelu lähenee

Luku 16 Willmanstrandin taistelu

Luku 17 Taistelun jälkeen

Luku 18 Kaksi järkytystä

Luku 19 Kideksen hävitys

Luku 20 Kasakat ja talonpojat

Luku 21 Petoksia

Luku 22 Vain nopeat elävät

Luku 23 Orjien herra

Luku 24 Tie St.Petersburgiin

Luku 25 Lopun ajan tapahtumat

Kirjassa esiintyvät vanhat mitat ja rahayksiköt

Paikannimet

Välimatkoja

Taustaa

Kirjani tapahtumat sijoittuvat Suomeen vuosien 1740 – 1742 väliseen ajanjaksoon. Ruotsi valmisteli ja kävi noina vuosina hattujen sodaksi kutsutun sodan Venäjää vastaan. Se tarkoitti sitä, että Suomi joutui taas kerran luovuttamaan alueensa sotatantereksi. Se tuotti rajaseudun väestölle suuria kärsimyksiä. Pääarmeija pysytteli Etelä-Suomessa jättäen Itä-Suomen Lappeenrannasta pohjoiseen kasakoitten, husaarien ja muiden venäläisten joukkojen ryöstelyn kohteeksi.

Ruotsalaiset lähettivät Suomeen noina vuosina 18 000 sotilasta. Näistä 7000 palasi kotimaahansa sodan jälkeen. Muut kuolivat. Näistä suurin osa menehtyi erilaisiin tauteihin ja vain pieni osa koki sankarikuoleman taisteluissa. Joten vaikka kirjassa ei ruotsalaisia kuvata kovin myönteisessä valossa, heidän sotilaansa maksoivat kovan hinnan valtakunnan johtajien typeryyksistä karjalaisten siviilien tavoin.

Kirjani päähenkilö on Karl Frankenheim-niminen liivinmaalaisen upseerin ja Maaningalta kotoisin olevan alkuasukasnaesen avioliiton tulos. Siis puoliverinen mies. Hän joutuu ikävien tapahtumien seurauksensa takaisin synnyinseudulleen Kuopioon.

Seudun alkuasukkaitten luonteesta antanevat hyvän kuvan seuraavat lainaukset.

Vaasan hovioikeuden presidentin Bonden kirjoitus kuninkaalle:

Vähä-Savolaxin tuomiokunta on kaikkein vaikeimpia sekä rajan läheisyyden että alkuasukkaitten villin ja väkivaltaisen luonteen tähden. Virkamiehet, papit jopa talonpojat tekevät usein väkivallantekoja ja ryöstöjä, koska seudun etäisyyden vuoksi on vaikea tutkia heidän käytöstänsä ja heidän on helppo päästä seurauksista pakenemalla rajan yli. Alkuasukkaat ovat äärimmäisyyksiin saakka uskollisia ja ystävällisiä niille, jotka saavuttavat heidän suosionsa, mutta kostonhimoisia ja raakoja niitä kohtaan, joista ovat saaneet huonon käsityksen.

Suomea asutti tuohon aikaan kolme alkuasukasheimoa: karjalaiset, hämäläiset ja savolaiset. Savolaisten ulkomuodon oleellisia piirteitä olivat pyöreä kallo, korkea päälaki, ulkonevat poskipäät ja leveä leuka. Tukka oli karhea, silmät usein ruskeat ja nenä pieni. Vartaloltaan savolainen oli tanakka, leveäharteinen ja lyhytkaulainen. Savolaisnaiset, joita kutsuttiin naesiksi, olivat hekin lyhyitä, pyyleviä ja leveäharteisia.

Karjalaisilla oli soikeat kasvot, kapea leuka, suuret silmät ja suora nenä. Vartaloltaan he olivat pitkähköjä, sirojäsenisiä, suoraryhtisiä ja pitkäkaulaisia. Heidän ulkomuotonsa oli siis huomattavasti jalompi kuin ugrilais-mongolilaisia piirteitä ilmaisevien savolaisten.

Hämäläiset olivat kaikkein puhtain rotu. Savolaiset olivat hämäläisten ja karjalaisten sekoitus, joten he kuuluivat rotupuhtaudeltaan kaikkein alhaisimpaan kastiin. Tämän tiedon perusteella lukijat voivat itse miettiä, millaisia olivat hämäläisten ulkoiset piirteet. Otatte vain karjalaisten ominaisuudet, vertaatte niitä savolaisten piirteisiin ja teette johtopäätökset olettamalla, että savolaiset ovat keskiarvo hämäläisistä ja karjalaisista.

Yleisesti ottaen voimme varmuudella sanoa, että kaikkien näiden alkuasukasheimojen ihmiset olivat ihmisyydessään vähempiarvoisia kuin länsirannikon germaanista alkuperää oleva ruotsinkielisen väestö.

Karjalaisten alkuasukasheimo asutti itäisiä alueita, jotka olivat Venäjän rajasta länteen. Karjalaiset asuttivat myös Venäjän puolen raja-alueita. Eri valtakuntien heimoja erotti uskonto: suomalaiset olivat luterilaisia, venäläiset kreikanuskoisia. Tästä johtuen eri maiden karjalaiset taistelivat toisiaan vastaan. Heimojen väliset kahakat voittivat usein julmuudestaan varsinaisten sotajoukkojen väliset taistelut.

Osa kirjan henkilöistä on historiankirjoista poimittuja. Muuten he ovat enimmäkseen mielikuvitukseni tuotetta. Kuopion Hatsalan sotilasvirkataloa piti vuosina 1736-1750 hallussaan kapteeni Torsten Tawast. Kirkkoherra Argillander oli kirjan tapahtumien aikoihin Kuopion kirkkoherra, mutta hänen kirjassa esiintyvään persoonaansa on syytä suhtautua epäillen.

Tuomari Johan Henrik Wijkman toimi Pien-Savon tuomarina 1740-1750. Wikipedia kertoo, että hän oli Ruotsissa kirjan tapahtumien aikana. Hän palasi Suomeen 1743. Hänet ilmiannettiin omavaltaisesta käytöksestä 1748, jolloin hän pakeni Venäjälle. Hän palasi Ruotsiin, missä värväytyi toimimaan Venäjän asiamiehenä Suomessa. Tästä syystä hänet tuomittiin kuolemaan ja mestattiin 1751.

Gunnar Suolahden kirjassa Elämää Suomessa 1700-luvulla on häntä käsittelevä luku.

Kirjan loppuosassa sotatapahtumat olivat suurin piirtein kuvaamieni kaltaisia. Talonpoikaisjoukkojen saavutuksia on jonkin verran liioiteltu, mutta niistä ei historiankirjoista saa kovin selkeää kuvaa. Kirjojen tiedot poikkeavat toisistaan melkoisesti. Internetistä löytyy Ohto Mannisen kirjoittama selostus, jossa rajaseudun kahakoita kuvataan nykyisin saatavissa olevan tiedon perusteella.

(http://arkistot.info/sankarivainajat/asiakirjat/sha1986.pd)

Veijo Saloheimon kirjassa Pohjois-Karjalan historia 3 kuvataan samoja tapahtumia. Lappeenrannan taistelusta löytyy selostuksia netistä ja eri kirjoista.

Netistä löytyy Olli Immosen kirjan Lappeenrannan varuskuntahistoria lyhennetty versio, jossa selostetaan olosuhteita paikkakunnalla myös ennen Lappeenrannan taistelua.

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/Lappeenrannan_varuskunta/varuskuntahistoria.pdf

OSA I Puoliverinen Maaningalta

Luku 1 Melkein maisteri

Karl Frankenheim halusi lähteä kapakkaan ottamaan muutaman ryypyn ja pelaamaan korttia tai noppaa. Hänellä ei ollut rahaa, joten hänen täytyi pyytää sitä äidiltään.

Hän asui äitinsä kanssa Rostockin kaupungin keskustan talossa vuokrahuoneistossa. Hänen isänsä oli livlandilainen upseeri Petter Frankenheim, joka oli suuren Pohjan sodan loppupuolella siirtynyt venäläisten puolelle. Palkkiona siitä hän oli saanut Livlandissa olevan sukutilansa takaisin. Hän oli sillä hetkellä Rysslandin armeijan palveluksessa Tallinnassa.

Karlin äiti Aino oli kotoisin Savolaxin Maaningalta. Hänen isänsä oli ollut sukujaan Tuovinen. Petter oli palvellut 1700-luvun alkupuolen sodassa Sverigen armeijassa niissä joukoissa, jotka olivat yrittäneet pitää Ingermanlandia ja Finska vikenin eteläpuolen alueita Sverigen vallan alaisina. Hän oli välillä oleskellut Kuopiossa ja tavannut siellä tuolloin 17-vuotiaan Ainon. He olivat solmineet avioliiton ja saaneet pojan, joka sodan loppuessa 1721 oli ollut 6-vuotias. Petter oli jo ennen pojan syntymää kadonnut sotakentille, missä hän jatkuviin tappioihin kyllästyneenä oli siirtynyt tsaari Peter den storen joukkoihin. Rauhan tultua hän järjesti vaimonsa ja poikansa St.Petersburgiin ja sitten sieltä vuosien saatossa Estlandiin. Lopulta hän oli lähettänyt pojan Rostockin yliopistoon opiskelemaan. Vaimo Aino oli joutunut lähtemään mukaan. Petter oli sanonut syyksi, että hänen asemansa Estlandissa ja Livlandissa ei ollut riittävän turvallinen, joten näiden oli parempi oleskella Mecklenburgissa Rysslandin hallitsijoiden oikuilta suojassa.

Aino oli vuonna 1740 vähän yli nelikymppinen. Hän oli nuorekas ja miehiä puoleensa vetävä nainen. Avioliitto Petterin kanssa oli lähinnä muodollisuus, mitä kumpikaan ei juuri surrut. Karl otti asian paljon raskaammin kuin äitinsä. Hän pelkäsi, että lopullisen eron myötä isä lakkaisi heidän elämäänsä rahoittamasta.

Olet menossa juomaan ja pelaamaan, eikö niin?

Ihan vähän vain.

Eikö olisi aika jo miehistyä? Sinun ikäisenäsi Petter oli sotinut jo melkein kymmenen vuotta.

Ja taatusti ryypännyt ja pelannut kaikki ne vuodet.

Siinä on se ero, että hän rahoitti paheensa itse.

Itse sinä haluat, että minä opiskelen. Voinhan minäkin liittyä jonkin maan armeijaan koska tahansa, jos sitä haluat.

Sinusta ei olisi siihen. Se, että olet opiskeluvuosistasi käyttänyt turhan paljon aikaa miekkailun, ampumisen ja ratsastamisen opetteluun ei auta, jos luonteesi ei ole riittävän karski. Joten jatka opiskeluasi. Pian olet maisteri ja saat pysyvän viran.

Tarkoitat, että sitten minä pystyn elättämään sinut. Siis kun isä ottaa sinusta eron ja nai jonkun niistä virolaisista naikkosistaan.

Jos ottaa. Ei se varmaa ole.

Miten sinä voit suhtautua niihin naisiin niin tyynesti? Ihan kuin et isästä piittaisi!

Sinun ei tarvitse siitä välittää. Jätä sen murehtiminen minulle.

Miten niin minusta ei olisi sotilaaksi? En minä ole sen arempi tai säikympi kuin muutkaan tuntemani nuoret miehet.

Isäsi on ollut sotilas ihan pienestä pitäen. Hän on aina ollut hurjapäinen ja peloton. Kun hän suuttuu, hän ei piittaa mistään. Ja hän on isompi ja voimakkaampi kuin sinä tulet koskaan olemaan.

Puhumattakaan siitä, että en ole yhtä hanakka naisten perään.

Se on yksi parhaista puolistasi.

Kiitos. Saanko rahaa vai en?

Aino antoi hänelle jonkin verran rahaa. Karl laski ne tahallaan ääneen ja totesi, että niillä saa yhden oluthaarikan ja pääsee juuri ja juuri aloittamaan pelin.

Karlin mieleen jäi ajatus, että äiti piti isää häntä parempana miehenä tämän naisiin menevyydestä huolimatta. Tai kenties juuri sen takia. Äiti oli joskus kehunut, että Petter osasi pitää naisensa turvassa ja hyvissä oloissa olosuhteista riippumatta. Hän oli tuonut heidät Finlandin sisämaitten surkeudesta St.Petersburgiin ja järjestänyt heille siellä mukavan elämän. Karl oli oppinut venäjän kielen ja saanut parasta mahdollista opetusta ajan mahdollisuuksiin nähden. Sieltä he olivat muuttaneet Estlandiin ja Livlandiin, missä Karl oli oppinut saksan kielen. Joten hän puhui 15-vuoden ikäisenä ruotsia, suomea, venäjää, saksaa ja latinaa. Näistä kielistä hän osasi suomea heikoiten ja siitäkin savon murteen turmelemaa versiota.

Karl meni opiskelijatoverinsa Frank Gutenbergin luo. Tämä asui yksin, joten hänen luonaan he saattoivat rauhassa tehdä mitä halusivat.

Molemmat olivat kohtuullisia ilonpitäjiä. Frank tarjosi viiniä, jota he joivat sen verran, että mieliala kohosi. Frank erehtyi sitten sanomaan:

Näytät olevan pahalla päällä. Jos olisi kyse jostain muusta, sanoisin, että takana on riita mielitietyn kanssa. Kun on kyse sinusta, kina on käyty äitimuorin kanssa.

Karl suuttui ja lähti. Frank varoitti perään, että jos tuolla mielellä kapakkaan menee, siitä seuraa pelkkää harmia.

Karl meni opiskelijoitten suosimaan kapakkaan, missä hän aloitti ottamalla muutaman ryypyn väkevää viinaa. Sitten hän istui korttipöytään ja aloitti pelaamisen. Hän oli nousuhumalassa eikä sillä hetkellä varonut mitään. Hän otti riskejä, joihin ei olisi selvänä uskaltautunut. Hän voitti alkuun muutamia pienempiä potteja, joiden avulla hän pystyi pelaamaan suurempia kuin oli koskaan ennen pelannut. Lopulta hänen edessään pöydällä oli kolikkokasa, jonka veroista hän ei ollut koskaan edes nähnyt.

Suurimman osan rahoista hän oli voittanut mecklenburgilaiselta aatelimiehen pojalta Friedrich von Stoltenburgilta. Tämä oli komea isokokoinen mies, joka tunsi arvonsa. Hänen äänekäs röyhkeä käytöksensä ei jättänyt kenellekään epäselväksi, mikä mies hän oli. Karl ajatteli illan mittaan vähän väliä, että mies muistutti jonkin verran hänen isäänsä.

Friedrich ärsytti häntä niin, että hän ei ymmärtänyt olla riittävän varovainen. Tämä ei kavereineen arvostanut liiviläisen upseerin ja suomalaisen rahvaannaisen jälkeläistä, mikä näkyi ja kuului koko ajan heidän sanomisissaan. Karl oli vuosien saatossa tottunut siihen ja oppinut olemaan loukkaantumatta alentuvasta kohtelusta. Nyt Frank oli siirtynyt kertomaan, miten ruotsalaiset joukot olivat edellisen sodan aikana vallanneet ja ryöstäneet Rostockin ja samalla tuhonneet hänen isänsä omaisuutta. Hän päätyi kertomaan, että Petter Frankenheim oli ollut mukana ja heidän naisiaan raiskannut. Joten ehkä pojalle pitäisi antaa sama kohtelu.

"Olet siis niitä miehiä, jotka mielellään raiskaavat poikia? kysyi Karl rahoja kerätessään. Hän katui saman tien sanomistaan. Se tiesi armotta kaksintaisteluhaastetta, josta hän ei voinut kieltäytyä.

He siirtyivät ulos kapakan taakse ja etsivät sopivan kokoisen kentän miekkamittelöä varten. Suurin osa muista asiakkaista liittyi näytelmän katsojiksi. Osalla heistä oli soihtuja, joilla he valaisivat alueen. Molemmilla riitapukareilla oli myös pistoolit mukanaan. Karl olisi halunnut käyttää niitä. Mutta Friedrich julisti, että miekka raiskaajan mahan läpi ja suolet ulos olisi tälle sopiva opetus. Karlin humalatila oli lähes hävinnyt. Hän tunsi itsensä masentuneeksi ja toivottamaksi. Mieleen tuli synkkiä ajatuksia äidistä ja siitä, miten tämä hänen kohtalonsa ottaisi.

Frank Gutenberg oli tullut hänen perässään kapakkaan ja seurannut peliä. Hän toimi Karlin avustajana ottaen haltuunsa tämän rahat, pistoolin, ruutisarven ja luotipussin. Älä vain sano, että mitä minä sanoin! sanoi Karl hänelle happamasti ja pyysi viemään rahat äidilleen. Sitten hän riisuutui paitasilleen ajatellen, että verinen valkea paita olisi ikävä näky äidin katsoa. Siinäpä sitten katuisi. Hän ei tosin oikein tiennyt, mitä äidin pitäisi katua. Miekka kädessään hän siirtyi piirissä olevien innostuneitten ja vetoja lyövien katsojien keskelle ja valmistautui kuolemaan.

Friedrich heilautti miekkaansa kokeeksi ja rentoutti hartioitaan ja käsiään mittelöä varten. Sitten hän asettui miekka tanassa haara-asentoon ja kehotti Karlia käymään päälle. Samalla hän vilkaisi kavereitaan ja virnisti näille merkitsevästi. Karl näki vilkaisun ja hyökkäsi saman tein. Hän oli liikkeissään nopea ja tarkka, mikä teki hänestä varteenotettavan miekkamiehen. Friedrich yllättyi pahemman kerran. Hän ei ennättänyt kohottaa miekkaansa ajoissa torjuntaan, vaan sai Karlin miekan rinnasta sydämen kohdalta läpi. Karl oli itsekin tuloksekkaasta hyökkäyksestä säikähtänyt, mutta älysi nykäistä miekkansa kaatuvan uhrin ruumiista pois, ennen kuin se vääntyi pois hänen kädestään. Hän katseli hämmentyneenä Friedrichin veristä paitaa ja ajatteli, että hänen paitansa siinä piti olla. Se oli halvempi ja siis soveliaampi verellä pilattavaksi.

Frank veti Karlin kädestä pois piirin keskeltä. Hänellä oli tämän takki ja muut syrjään jätetyt esineet mukanaan. Mennään helvetin äkkiä pois! hän sähähti. Hän lähti edellä ja Karl seurasi. Takaa kuului huutoja ja käskyjä jäädä siihen odottamaan. Karl kysyi Frankilta, että eikö olisi pitänyt pysytellä paikalla ja selvittää asia. Hän ei ajatellut tehneensä mitään sellaista, että olisi joutunut vastuuseen. Friedrich oli kaksintaistelua halunnut ja sen olivat kaikki läsnäolijat kuulleet. Frank vastasi, että Karl ei oikeasti voinut olla noin hölmö ja hyväuskoinen.

Sinun sanasi ei paina yhtään mitään niiden sanaa vastaan. Jos jäät Rostockin poliisin käsiin, olet yhtä kuin kuollut!

Mutta … sanoi Karl ja lopetti. Hän tajusi, että Frank oli oikeassa. Hän tunsi myös pakottavaa tarvetta mennä selittämään tekonsa äidilleen. Frank kielsi jyrkästi sanoen poliisien menevän ensin juuri sinne.

Äidilläsi on se rakastaja, se Heinrich jotain, eikö olekin?

Kaufmann. Ei hän mikään rakastaja ole. Onhan vaan perhetuttu. Mitä siitä?

Koeta nyt saada mielesi kirkkaaksi ja ajatella! Hänellä on vene, se siitä! Ja jos hän pitää äidistäsi riittävästi, niin hän vie sinut pois täältä. Paras mennä Stralsundiin ruotsalaisten alueelle. Sieltä pääset isäsi luo Tallinnaan ja olet turvassa.

Rostockista Stralsundiin oli maitse 6-7 peninkulmaa ja meritse hieman enemmän. Karlin ei tehnyt mieli lähteä ratsastamaan sinne, joten purjehdusmatka oli mieluisampi vaihtoehto. Hän oli purjehtinut Itämerellä hyvillä kesäsäillä äitinsä ja Heinrichin kanssa usein. Nytkin oli kaunis elokuun alun ilta, joten merimatka olisi helppo ja vaaraton.

Rostock sijaitsi Warnow-joen rannalla. Joki laajeni ennen mereen yhtymistään kapeaksi peninkulman mittaiseksi lahdeksi. Sen suulla Warnemündessä oli kapeampi kohta, jota vartioi linnoitus. Heinrich piti venettään kesäisin siitä länteen olevalla rannalla. Karlilla ei ollut mitään halua yrittää merelle linnoituksen ohi, joten veneen sijaintipaikka oli siinä mielessä hyvä.

Heinrich asui Rostockin liepeillä parin virstan päässä Karlin ja Ainon asunnolta. Karl ja Frank kiersivät Karlin kodin kaukaa ja kolkuttivat Heinrichin talon ovea. Tämä tuli avaamaan ja päästi miehet sisään.

Karl selitti Heinrichille tilanteen. Tämä tajusi, mikä Karlin hänen luokseen tulon tarkoitus oli.

Jos minä itse lähden sinua viemään, poliisit arvaavat sen heti. Joten sinun on mentävä jonkun muun kanssa.

Jonkun muun veneelläkö?

Niin. Siellä rannalla minun veneeni lähellä on toinen pursi, jota eräs salakuljettaja käyttää. Hän purjehtii jatkuvasti Stralsundin ja Rostockin väliä ja on tähän hommaan ihan omiaan. Mutta ilmaiseksi hän ei sinua vie. Kirjoitan hänelle kirjeen ja laitan rahaa mukaan.

Karl oli vähällä sanoa, että hänellä oli kyllä rahaa maksaa, mutta jätti sanomatta.

Minulla on miekka ja pistooli, mutta ei välineitä luodin tekoon.

Karlin pistooli oli englantilainen ratsuväen käyttämä piilukkopistooli, jonka piippu oli 10 tuumaa pitkä. Siinä oli raskas messinkinen perä, jonka paino teki siitä tehokkaan nuijan. Hänen vyössään roikkui kahdeksan pientä puusta koverrettua säiliötä, joissa kussakin oli yhteen lataukseen sopiva määrä ruutia. Latauspuikko oli pistoolin piipun alla olevissa pitimissä. Ruutia oli riittävästi, mutta hänellä ei ollut mukanaan edes kahdeksaa lyijyluotia.

Heinrich kieltäytyi antamasta lyijyä ja luotipihtejä. Hän sanoi, että jos Karl ampuisi jonkun viranomaisen, hän ei halunnut joutua siitä osavastuuseen. Sitä vastoin hän luovutti tälle satuloidun ratsuhevosen. Hän halusi mahdollisimman pian mahdollisimman pitkän välimatkan Karliin.

Jätät hevosen salakuljettajalle. Hänellä on siellä rannalla talli hevosiaan varten. Minä kerron äidillesi, mitä olet mennyt tekemään.

Mennyt tekemään? Jos en olisi, olisin itse kuollut! puolusteli Karl. Hän tiesi, että Heinrich tarkoitti ryyppäämistä ja pelaamista.

Karl jätti hyvästit Heinrichille ja Frankille. Hän esitti kaverilleen huolestumisensa tämän tulevasta kohtelusta Friedrichin sukulaisten käsissä. Tämä uskoi, että nämä yrittäisivät epäilemättä saada Karlin voiton näyttämään jotenkin epäreilulta tai suorastaan rikolliselta. Hän kun oli häikäilemättä käyttänyt hyväkseen sen, että vastustajan huomio ei ollut keskittynyt täysin taistelun alkamiseen.

Asetun heidän puolelleen ja saan sinut näyttämään petolliselta roistolta. He ilahtuvat ja palkitsevat minut siitä, sanoi Frank hyvästellessään. Karlin teki mieli väittää vastaan ja vakuuttaa, että Friedrich oli käskenyt käymään kimppuun ja niin hän oli sitten tehnyt. Hän katsoi kuitenkin parhaaksi lähteä ratsastamaan rannikkoa kohti. Hän tunsi itsensä hylkiöksi, jonka seuraa kaikki tästä lähtien kaihtaisivat.

Salakuljettaja otti kirjeen ja Heinrichilta saadut rahat. Sitten hän piilotti Karlin ankkurissa kelluvaan veneeseensä, minne hän jäi yöksi.

He lähtivät aamulla purjehtimaan kohti koillista ja saapuivat puolen päivän aikoihin Stralsundiin. Karl soudettiin rantaan pienessä jollassa ennen satamaan tuloa ja jätettiin sinne muutaman virstan päähän varsinaisesta kaupungista. Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1721 hän oli taas ruotsalaisten hallitsemassa maassa.

Luku 2 Finlandiin

Karl vuokrasi pienen asunnon Stralsundin laitamilta. Vaihdettuaan saksalaiset rahansa ruotsalaisiin hän tutustui paikan hintatasoon ostamalla ruokaa ja vaatteita ja käymällä juomassa pari oluttuoppia kapakassa. Näitten perusteella hän laski, että pelivoitto riittäisi hyvin kohtuulliseen elämisen tasoon ainakin vuodeksi.

Karl kirjoitti kirjeet sekä äidilleen että isälleen. Hän selitti molemmille parhain päin kaksintaistelun ja siihen johtaneet tapahtumat. Hän tunnusti olleensa hieman mutta ei kovin paljon juovuksissa.

Äiti kirjoitti takaisin sopuisan kirjeen, joka ei sisältänyt ainuttakaan moitetta. Hän puhui kohtalosta, joka oli Jumalan tahto. Hän myös kehotti poikaa jatkamaan opintojaan jonkun toisen maan yliopistossa ja ehdotti Sverigen Uppsalaa. Karl oli ajatellut Frankrikea. Hän tajusi, että vaikka yliopistoissa pärjäisi latinan osaamisella, ranskan kieltä olisi silti hyvä osata. Ruotsin kielen hän oli oppinut lapsuudessaan äidiltään, joka puhui sitä hyvin. Siinä mielessä Uppsala oli parempi vaihtoehto.

Pulma oli siinä, että hänellä ei ollut riittävästi rahaa. Petter Frankenheim kielsi häneltä siihen saakka virranneet rahat väittämällä, että hänellä itselläänkin meni tilansa kanssa varsin huonosti. Rysslandin armeijan majurin palkka ei riittänyt muuhun kuin hänen omaan elämiseensä. Hän kertoi, että Karl ei voinut tulla myöskään hänen luokseen Tallinnaan tai minnekään Livlandiin. Friedrichin perheellä oli hyvät suhteet Balticia hallitseviin venäläisiin. Sinne tulo tiesi pidätystä ja palauttamista Mecklenburgiin. Hän kuvasi kirjeessään, miten hän oli saanut esimieheltään uhkaavan käynnin. Tämä oli tehnyt selväksi, että jos hän pojan tapaisi, hänen pitäisi luovuttaa tämä välittömästi viranomaisten haltuun. Hän kertoi kaksintaistelun silminnäkijöitten väittäneen Karlin hyökänneen yllättäen vastustajan kimppuun ennen kuin aloittamisesta oli sovittu. Rostockissa katsottiin, että kyseessä oli oikeastaan murha eikä kaksintaistelu. Petter väitti kyllä uskovansa Karlin antamaan selitykseen. Mutta koska myös hänen puolellaan ollut Frank Gutenberg oli edellisen näkemyksen oikeaksi myöntänyt, poikaa ei ikinä oikeudessa uskottaisi.

Karl epäili Petterin valehtelevan tai ainakin liioittelevan uhkaa. Näin hän pääsi pojasta ja tämän elättämisestä mukavasti eroon. Uskomusta tuki isän antama tieto, että äiti oli ilmoittanut jättävänsä hänet ja menevänsä naimisiin mecklenburgilaisen Heinrich Kaufmannin kanssa.

Karl masentui ajatellessaan, että näin sekä Petter että Aino käyttivät hänen onnettomuuttaan hyväkseen. Äiti oli pysynyt avioliitossaan vain sen takia, että se sai isän kustantamaan poikansa elämisen tämän opintojen ajan Rostockissa. Mutta nyt hänen piti alkaa itse miettiä, miten jatkaisi tästä eteenpäin. Hän myönsi, että kenties oli jo aikakin.

Karl ei osannut ryhtyä oikein mihinkään. Hän päätti välillä ryhdistäytyä ja ryhtyä etsimään työtä, jolla rahojen loputtua elantonsa hankkisi. Koulumestarin tai kotiopettajan toimet eivät kiinnostaneet. Hän halusi johonkin yliopistoon opettajaksi. Järkevinä hetkinään hän tajusi, että ilman maisterin tutkintoa hänen toiveensa olivat haihattelua. Hänen pitäisi pystyä elättämään itsensä niin kauan, että saisi opintonsa loppuun ja voisi vasta sitten haaveilla yliopiston opettajan urasta.

Välillä hän ajatteli seurata isäänsä ja ryhtyä sotilaaksi. Rysslandin armeijaan hän ei halunnut. Hän ei myöskään halunnut pelkäksi rivisotilaaksi, vaan upseeriksi. Haihattelua sekin.

Karl etsi käsiinsä kirjoja ja luki enemmän kuin koskaan eläessään. Hän kahlasi läpi filosofien kirjoja varsin pintapuolisesti. Mieleen tuli pian, että hänkin voisi pyhittää elämänsä viisaitten miesten tavoin pelkästään viisastelemiseen. Häntä viehätti erityisesti Benedict de Spinozan elämässä kertomus siitä, miten rikas suosija halusi testamentata tälle omaisuutensa. Se, että jalo filosofi hylkäsi tarjouksen, ei niinkään viehättänyt. Oikea perijä tosin maksoi Spinozalle vuosittain mukavan summan tämän elämän loppuun saakka, mutta Karl olisi kyllä ottanut koko perinnön. Mitä Spinozan filosofiaan tuli, hän huomasi varsin pian, että ei ymmärtänyt sitä.

Elokuun lopulla hänen luokseen tuli ruotsalainen luutnantti Elfgren, johon hän oli tutustunut erään kapakkakäynnin yhteydessä. Tämä kertoi, että Sverigen lähettiläänä Frankrikessa toiminut kreivi Johan von Creutz halusi tavata hänet. Luutnantti oli kertonut Karlin olevan oppinut mies. Melkein maisteri, joka osasi latinaa, ruotsia, suomea, saksaa ja venäjää. Kreivi halusi kotiopettajan rakastajattarensa tyttärelle.

Karl ei innostunut, mutta lähti kuitenkin kreiviä tapaamaan. Elfgren oli kertonut selittäneensä syyn hänen oloonsa Stralsundissa. Karl epäili kenenkään haluavan nuoren tytön opettajaksi kaksintaistelussa miehen surmannutta oppinutta.

Kreivi von Creutz oli tullut Frankrikesta pari viikkoa aikaisemmin ja asui Svenska Pommernin hallinnossa toimivan virkamiehen asunnossa. Hän oli viisissäkymmenissä oleva tyylikäs herra.

Olet opiskellut Rostockin yliopistossa ja olet melkein maisteri. Miksi vain melkein?

Olisin valmistunut ensi lukuvuoden aikana ja jatkanut tohtorin arvoa kohti, mutta valitettavasti opinnot keskeytyivät.

Luutnantti Elfgren kertoi, että jouduit kaksintaisteluun ja tapoit miehen, jota ei olisi pitänyt tappaa.

Niin siinä kävi. Se oli oikeastaan vahinko. Minä en voi nyt mennä Mecklenburgiin enkä edes Rysslandin alueille.

Tiedän tämän isäsi Petter Frankenheimin. Etevä upseeri, mutta petti maansa.

Ei nyt varsinaisesti maataan. Hän ei ole ruotsalainen eikä suomalainen. Hän on ammattisotilas, joka taistelee palkan takia. He katsovat, että jos palkantulo lakkaa, niin uskollisuuskin lakkaa.

Olkoon niin. Tarvitsen kotiopettajaa, joka osaa ruotsia. Hänen tulee olla säädyllinen mies, joka ei oppilastaan pelota. Näytät siinä suhteessa melko sopivalta.

Ensin pitää katsoa, pelästyykö oppilas vai ei. Hänhän on nuori tyttö vielä?

Kaksitoista vuotta tuli äskettäin täyteen. Hän on sairaalloinen ja arka, joten esittämäni vaatimuksen on syytä täyttyä. Tuo miehen tappaminen ei tietysti ole tässä ansio. Mutta sinulla on se etu, että osaat myös Finlandin ja venäjän kieliä. Tarkoitus on, että menemme Fredrikshamniin ja sinä tulet mukaan. Et ole pelkästään kotiopettaja, vaan toimit tulkkina minulle molemmilla kielillä. Minä en osaa venäjää, mutta osaan ranskaa. Heidän hovissaan käytetään sitä aatelisten kesken. Miten on, oletko valmis lähtemään Finlandiin oppilaasi mukana?

Karlia ajatus ei juuri houkutellut. Toisaalta hän näki toimessa mahdollisuuden päästä aatelisiin piireihin diplomatiaan liittyviin toimiin. Hän piti niitä mukavina, hyvin palkattuina ja vaarattomina. Ne tarjosivat mukavat elämisenolot rikkaitten ihmisten kustannuksella. Kauniita vaatteita, hyvää ruokaa ja viiniä. Ja kauniita naisia.

Beathe Högmanin näkeminen vahvisti ajatusta kauniista naisista. Kreivin rakastajatar oli iältään vähän alle kolmikymppinen. Hän oli tumma ja aistikkaasti puettu hoikka nainen. Naisen ruotsin kieli oli hyvää eikä Karl erottanut siitä, oliko hän Sverigen vai Finlandin alueelta valtakuntaa.

Beathe käyttäytyi kuin olisi ollut kreivin vaimo. Hän kyseli tiukkaan sävyyn Karlin opinnoista ja moitti tämän ruotsin taitoa.

Asuin St.Petersburgissa kuusivuotiaasta lähtien ja sitten Balticin maissa, joten ruotsia olen puhunut vain äitini kanssa. Viimeiset seitsemän vuotta olen asunut Rostockissa, joten ei ole tullut ruotsia harjoiteltua.

Ruotsista minä en niinkään välitä, mutta ranskaa et osaa ollenkaan. Tämän sanottuaan Beathe vaati kreiviä lähettämään Karlin tiehensä. Kreivi kieltäytyi.

Tyttäresi ei tarvitse ranskan kieltä. Lisäksi hän tuskin elää täysiikäiseksi, joten meidän ei tarvitse siitä välittää. Tarvitsemme opettajan, joka on mukava ja kiltti mies niin, että tyttäresi ei häntä pelkää.

"Hänhän on tappanut miehen kaksintaistelussa ja on sen takia paossa täällä. Et sinä tiedä, millainen hirviö