Tervaa ja tähtiä: Wanha-sarja osat I ja II

By Tauno Olavi

Kirja kertoo suuren Pohjan sodan aikaisesta Suomesta. Ensimmäisessä osassa Juhana Björn-niminen suomalainen nuorukainen opiskelee Turun Akatemiassa, jossa hänen isänsä Anders Björn yrittää päästä filosofisen tiedekunnan professoriksi. Anders kannattaa aurinkokeskistä kosmosta. Yliopiston tärkeimmät professorit ovat teologisessa tiedekunnassa ja he luottavat Raamatun ja Aristoteleen käsityksiin.
Juhana auttaa ruotsalaista aatelispoikaa tämän tutkielman teossa. He keksivät irvailla piispa Gezeliuksen käsityksille ja laativat kirjoituksen, jonka tarkoitus on saada piispa erottamaan aatelispoika yliopistosta. He onnistuvat niin hyvin, että Anders saa syyt niskoilleen. Juhanan äitipuoli Anna on syntyjään saksalainen. Häntä epäillään noidaksi ja uhataan joutumisella noituudesta syytettynä oikeuteen. Lopulta Björnin perhe karkotetaan Turusta Kuopio-nimiseen kaukaiseen kylään, mikä tietää sekä Juhanan että Andersin unelmien sortumista.
Toisessa osassa Juhana tutustuu Olli Korhoseen, joka on samanikäinen sotilaan poika. Olli haluaa ratsuväkeen ja uneksii ylenevänsä lopulta upseeriksi. Yhdessä pojat osallistuvat tervan polttoon ja sen viemiseen Lappeenrantaan veneellä. Sieltä he menevät Viipuriin, jossa Anders yrittää saada poikansa kauppiaan kisälliksi. Juhana onnistuu siellä saamaan käsiinsä Newtonin Principia-kirjan. Isä kuolee ja Juhana äitipuolensa Annan kanssa joutuu vaikeuksiin. Anna on näyttävä nainen ja kylän vaikutusvaltaisimmat miehet haluavat hänet itselleen. Anna ei suostu kosintoihin, jolloin hänet viedään taas oikeuteen noituudesta syytettynä. Hän saa siellä kuolemantuomion. Kun häntä ollaan kuljettamassa Savonlinnaan vankeuteen, Olli ja Juhana vapauttavat hänet tappamalla saattajan. He tekevät sen niin, että eivät jää kiinni. Myös Annan ajatellaan kuolleen. Tämä pakenee Ruotsin puolelle ja sieltä Lyypekkiin.
Juhana ja Olli värväytyvät Karjalan ratsurykmentin sotilaiksi ja jäävät odottamaan kuljetusta Riikaan. Siellä ollaan kokoamassa suurta vankkurikaravaania täynnä sotatarvikkeita ja muonaa. Saattueen on tarkoitus liittyä kuningas Kaarle-kuninkaan joukkoihin. Tämän aikomus on hyökätä Moskovaan tsaari Pietari Suurta nujertamaan.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Feb 6, 2020
• ISBN: 9789528038696

Tauno Olavi

Tauno Olavi on siviilinimeltään Tauno Puolitaival. Hän oli Kuopiossa matemaattisten aineitten opettajan yläkoulussa ja jäi sieltä eläkkeelle 2006. Eläkeläisen on täytettävä päivänsä jollain mielekkäällä harrasteella ja Tauno Olavilla se on kirjoittaminen. Hän on uskonnoton eikä pysty tajuamaan, miten ihmiset pystyvät ottamaan jumalat todesta. Fysiikkaa ja matematiikkaa jonkin verran osaavana hän on yrittänyt selvittää erilaisia uskomuksia tutkimalla tieteen ja uskonnon yhteyksiä, mistä tuloksena on syntynyt kirja Taivaallista luonnontiedettä. Hänen muut kirjansa ovat seikkailuromaaneja. Ensimmäiset kaksi käsittelevät suurta pohjan sotaa ja isovihaa. Seuraava on hattujen sodan ajalta ja viimeinen Amazonilla julkaistu Kustaan sodasta.

Book preview

Kirjassa on osina I ja II kaksi aikaisemmin eri kirjoina nimillä Wanhan tähtitieteen peruskurssi (Osa I) ja Wanha II Tervaa Viipuriin (Osa II) ilmestynyttä teosta.

Sisällysluettelo

OSA I: Wanhaa tähtitiedettä Turussa

Luku 1 Irrationaalisia sieluja

Luku 2 Maallista tähtitiedettä

Luku 3 Aatelispojan oraatio

Luku 4 Noitanainen Anna

Luku 5 Teloituspaikan henget

Luku 6 Taivaallista tähtitiedettä

Luku 7 Kunnianosoitus piispa Gezeliukselle

Luku 8 Juhanan omatunto

Luku 9 Hyvästijättö akatemialle

OSA II: Tervaa Viipuriin

Luku 1 Juhana ja Olli

Luku 2 Juhana ja Juhanan etiikka

Luku 3 Niuvanniemen kestikievari

Luku 4 Veneellä Kehvoon

Luku 5 Kansanparantajan hoito

Luku 6 Sotataitojen opettelua

Luku 7 Kansanparantajan toinen hoito

Luku 8 Kansanparantajan kolmas hoito

Luku 9 Tervanpolttoa

Luku 10 Kaisa synnyttää sammakoita

Luku 11 Fagernäsin vanhapoika

Luku 12 Käräjillä

Luku 13 Viipurilainen kauppias

Luku 14 Viipurilainen kauppias palaa Viipuriin

Luku 15 Matti Ruuskanen ja manalan matka

Luku 16 Kohti Lappeenrantaa

Luku 17 Varkauden ohi

Luku 18 Savonlinna

Luku 19 Lappeenrantaan

Luku 20 Viipuriin

Luku 21 Kirjoja ja kirjastoja

Luku 22 Principian metsästys

Luku 23 Kaupankäyntiä

Luku 24 Lääketieteellisiä hoitoja

Luku 25 Taas Lappeenrannassa

Luku 26 Henkisiä sammakoita

Luku 27 Elinan ylpeys

Luku 28 Elinan surma

Luku 29 Anna menettää kievarin

Luku 30 Noitanaisen älä anna elää

Luku 31 Juhanan murhatyö

Luku 32 Anna ja Juhana eroavat

Luku 33 Ratsuväkeen

OSA I

Wanhaa tähtitiedettä Turussa

Luku 1 Irrationaalisia sieluja

Juhana Björn käveli kotiin pitkin Turun jäisiä kujia. Oli huhtikuinen sunnuntain iltapäivä. Hän oli ollut aikaisemmin kirkossa isänsä Anders Björnin ja äitipuolensa Anna Saksattaren kanssa. Tämän jälkeen hän oli mennyt yliopiston kirjastoon. Hän kävi siellä usein kirjaston hoitajana toimivan isänsä luvalla.

Juhana asui Linnankadun varrella. Hän ylitti Aurajoen sillan ja kääntyi vasemmalle, merta ja Turun linnaa kohti. Muutaman sadan kyynärän päässä sillasta oli heidän kotinsa, vuokrattu harmaa talo.

Talossa oli uloslämpiävä uuni piippuineen. Siinä oli kaksi huonetta, tupa ja kamari. Kamari toimi isä Andersin työhuoneena ja pariskunnan makuuhuoneena. Tuvassa valmistettiin ruuat, syötiin ja oleskeltiin. Siellä, pienen lasi-ikkunan edessä, Juhana luki ja kirjoitti, silloin kun hänellä oli aikaa ja oli valoisaa. Sen lattialla oli hänen makuusijansa.

– Mitä luit? kysyi isä. Hän oli keskikokoinen, sopusuhtainen mies, jollaoli säännölliset kasvonpiirteet. Parta oli jo harmaa, samoin tukka. Hän oli 50-vuotias mies, jossa elämän merkit näkyivät.

– En mitään erikoisesti. Kunhan katselin.

– Syötkö jotain? kysyi Anna. Juhana otti leipää ja olutta. Leipä oli kuivaa, karkeaa ja mautonta.

– Professori Tammelin on luvannut Andersille, että hän saa ensilukuvuonna professorin paikan. Isäsi opettaisi sitä rakasta Kepleriään.

– Ihan totta? kysyi Juhana. Hän vilkaisi isäänsä ja sitten äitipuoltaan. Anna oli lähes Andersin pituinen, vankka ja muodokas. Hänellä oli tumma tukka ja kauniit kasvonpiirteet. Andersin rinnalla hän näytti terveyden perikuvalta. Juhana tunsi mielessään happaman kirpaisun ajatellessaan matematiikan professori Tammelinia. Hän tiesi, paljolti siitä, mitä opiskelutoverit olivat varsin härskisti kertoneet, että Tammelin oli ihastunut Annaan.

– Ei Tammelin pysty sitä lupaamaan, totesi Anders vaisusti.

– Jos hän suosittelee, niin saat viran varmasti. Sillä miehellä on vaikutusvaltaa.

– Teologit sen määräävät, ei muut. Ja lopulta varakansleri piispa Gezelius.

– Anders hyvä! Osoita nyt edes hieman toivoa. Ei se täysin mahdotonta ole.

– Pyysitkö sitä häneltä? kysyi Anders. – Mitä asiaa hänellä eilen oli, kun tulin? Herra lähti perin nopeasti.

– Pyysin. Enkö olisi saanut?

– Mitä rouva tarjosi palkkioksi?

– En mitään. Enkä ollut täällä yksin. Rouva Sigrid oli täällä myös.

– Ei ollut, kun tulin.

– Mutta oli suurimman osan ajasta. En minä mahda sille mitään, että herraprofessori käy täällä.

– Sen tietää, mitä professori haluaa.

– Tietääkö? kysyi Anna. Anders vaikeni. Juhana halusi keskeyttää Andersin ja Annan välisen kinan ja kysyi:

– Voisitko todella opettaa Kopernikusta? Että Maa kiertää Aurinkoa?

Tammelin opettaa Ptolemaiosta. Hän pyrkii teologiseen tiedekuntaan, joten hänen ei sovi kannattaa Kopernikuksen oppeja.

– Mitä väliä sillä on, mitä kukin kannattaa. Vain jumala tietää, mikä on totta, kysyi Anna.

– Jumala tietää, mikä on totta. Mutta me emme tiedä, mitä Jumala tietää, sanoi Anders. – Siitä minä olen aina halunnut ottaa selvää.

– Eikö se kaikki ole jo kerrottu Raamatussa? Jos akatemian herrat haluavat, että Maa on keskus ja Aurinko sitä kiertää, niin mikset voi opettaa niin? Mitä väliä sillä on?

– Entä jos se ei ole totta?

– Mitä väliä sillä on?

– Se, että se ei ole totta.

– Pidä se omana tietonasi. Vain ikuinen elämä on tärkeää.

Juhana oli kuullut tämän polemiikin kymmeniä kertoja. Hän oli kyllästynyt siihen, vaikka olikin samaa mieltä kuin isä. Hän uskoi, että Kopernikus oli oikeassa ja että totuus oli tärkeää.

Juhana halusi puolustaa isäänsä. Hän luki parhaillaan Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa. Hänen käytössään oli latinankielinen kirja, johon asiantuntijat olivat kirjoittaneet myös kommentaarejaan, selityksiä siitä, mitä Aristoteles tarkoitti. Koska kommentaarit olivat kirkonmiesten käsialaa, myös tulkintalinja oli sen mukainen. Juhana ei osannut kreikkaa niin hyvin, että olisi voinut lukea Aristotelesta alkuperäiskielellä.

Juhana tunsi Aristoteleen filosofian eri puolet hyvin. Isä oli tosin valistanut, että tämän luonnonfilosofia oli aikansa elänyttä. Luonnonfilosofit olivat siirtymässä kannattamaan Cartesiuksen oppeja. Mutta Aristoteleen järjen käytön korostaminen viehätti Juhanaa.

– Aristoteles sanoo, että teoreettinen järki on ihmisen sielun korkein osa ja sen harjoittaminen on suurinta onnellisuutta, mitä ihmisen osaksi voi tulla. Ihmisen pitää tuntea todellisuuden perusrakenteet ja harjoittaa tähän tietoon liittyvää filosofista ajattelua. Ihmisen velvollisuus on etsiä totuutta, vaikka siitä ei olisi mitään hyötyäkään.

Anna rupesi nauramaan ja silitti Juhana tukkaa. Juhana punastui ja nykäisi päänsä pois.

– Voi poika kulta! Jos Aristoteles olisi elänyt täällä Turussa sodan ja nälänhädän aikana ja yrittänyt repiä leipänsä Turun akatemiasta, niin hän olisi menettänyt sen ihailemasi järjen rippeetkin.

– Mutta kai sitä voisi yrittää? Jos pääsisi professoriksi ja...

– Sitähän isäsi tekee. On yrittänyt niin kauan, kuin on ollut minun kanssani. Järki alkaa hänellä jo pettää. Vain minun ansiostani siitä on rippeitä vielä jäljellä.

– Sinä käsität järjen ihan eri tavalla kuin Aristoteles, sanoi Anders. Häntä Annan vähättelyt naurattivat.

– Tarkoitin vain, että isä on oikeassa Kopernikuksen suhteen. Jos se on totta, mitä hän sanoo, niin kyllä siitä pitää puhua.

– Miten voi koskaan tietää, mikä on totta ja mikä ei? Niin että eikö se ole ihan sama?

– Mutta jos uskoo, että jokin on totta, niin kai siitä on pidettävä kiinni?

– Entä jos sitä pidetään jumalanpilkkana ja siitä voi saada kuolemantuomion?

– Ei meillä saa.

– Älkää nyt kiistelkö enää, sanoi Anders. – Te ette kumpikaan anna periksi.

He vaikenivat. Juhana katseli isäänsä ja mietti tämän asennetta. Anders tuntui masentuneelta eikä mahdollisuus päästä professoriksi näyttänyt kiinnostavan. Tai sitten hän ei vain uskonut siihen.

Juhana tunsi mustasukkaisuutta ajatellessaan Annaa ja Tammelinia. Hän mietti usein, miltä isästä tuntui. Hän ajatteli, että itse ei ikinä ottaisi vastaan virkaa, jonka saisi siksi, että suosittelija on ihastunut hakijan vaimoon.

Anders ja Anna lopettivat kinastelun. He menivät kamariinsa ja jäivät sinne.

Juhana ryhtyi lukemaan Nikomakhoksen etiikkaa. Häntä kiehtoivat Aristoteleen luonnehdinnat irrationaalisesta, haluavasta sielunosasta ja miten ihmisen elääkseen hyvää elämää oli opittava käyttämään käytännöllistä järkeään ohjaamaan halujaan. Hän mietti jatkuvasti, olisiko mahdollista opetella hallitsemaan tunteitaan niin, että kestäisi kiusaamisen ja alistamisen pelkäämättä tai suuttumatta. Juhana halusi, että ainoa jäljelle jäänyt tunne olisi halveksunta. Hän tiesi, että olisi parempi olla tuntematta sitäkään, mutta se oli liikaa vaadittu.

Anna ei kestänyt paikallaan oloa pitkään. Hän lähti käymään naapurissa. Anders pysytteli pari tuntia huoneessaan ja tuli sitten tupaan. Hän joi hieman viiniä ja nautti leipää ja suolakalaa. Istuskeltuaan sitten hetken hiljaa hän tuli ikkunan viereen, seisomaan Juhanan selän taakse ja kysyi Juhanalta:

– Mitä sinä ajattelet Annasta?

– Ajattelen? Miten niin?

– No ihan muuten vain. Pidätkö hänestä?

– Pidän. Totta kai. Miten niin?

– Hän vetää miehiä puoleensa kuin mädännyt liha kärpäsiä. Etkö muka ole huomannut?

Juhana kääntyi ja katsoi isäänsä, mutta ei vastannut.

– Hän on silti ollut uskollinen vaimo. Häneltä se vaatii enemmän kuin monelta muulta naiselta.

– Miten niin?

– Hän kokee enemmän kiusauksia kuin moni muu. Enkä minä ole enää kovin kummoinen mies. Lapsiakaan ei Jumala ole meille suonut. Ei silti, että sillä olisi väliä. Sinä riität meille. Ainakin minulle. Annasta en tiedä.

Anders vaikeni taas. Sitten hän otti käsiinsä Juhanan lukeman kirjan ja katseli sitä. Hän etsi lopusta kohdan ja siteerasi sitä:

– Se joka käyttää järkeään ja hoitaa sitä, näyttää olevan paras ja jumalten eniten rakastama. Sillä jos jumalat vähääkään välittävät ihmisten asioista, kuten heidän ajatellaan tekevän, olisi järkevää, että he iloitsevat parhaasta ja siitä, mikä on eniten heidän kaltaistaan, toisin sanoen järjestä, ja että he palkitsevat niitä, jotka eniten rakastavat ja kunnioittavat sitä, koska he kantavat huolta siitä, mikä on jumalille rakasta, ja toimivat oikein ja jalosti. Ja siitä ei ole epäselvyyttä, että kaikki tämä koskee eniten viisasta. Hän siis on eniten jumalten lemmikki. Ja sellaisena hän on myös todennäköisesti onnellisin, joten tälläkin tavoin viisas osoittautuu onnellisimmaksi.

Anders luki latinaa kauniisti ja sujuvasti.

– Siitä on kauan, kun olen Aristotelesta lukenut. Joskus hän on ihailtava ja joskus höpisee täyttä roskaa. Tämä ei ainakaan kovin kristilliseltä kuulosta.

– Onko se sen takia roskaa?

– Ei ole. Vaikka sinunkin olisi paras olla sitä mieltä ainakin julkisesti. Opettele myötäilemään itseäsi ylhäisempien herrojen mielipiteitä, jos haluat menestyä ja olla onnellinen.

– Osaatko sinä sen?

– En. Minä en myöskään ole menestynyt enkä onnellinen.

– Miksi et? Annan takiako?

– Hän on syistä pienin.

Anders ei kuitenkaan ryhtynyt selittämään syitä.

– Luuletko, että se on totta? Että Tammelin hankkii sinulle matematiikanprofessorin viran? Tarkoittaako se hänen nykyistä virkaansa, kun hän siirtyy teologiseen?

– Sitä se kai tarkoittaa.

– Jos saat sen, niin aiotko ryhtyä luennoimaan Kopernikusta?

– Jos Tammelin minua virkaan ehdottaa, niin hän laittaa ehdoksi, että en saa. Minun pitää pysytellä Ptolemaioksessa.

– Mutta Kopernikuksenkin opit ovat jo 150 vuotta vanhoja? Jos ne ovat tosia, niin miksi niitä ei kannateta?

– Teologien opit ja Raamattu hallitsevat. Ne ovat ikuisia, muuttumattomia, toisin kuin luonnonfilosofian käsitykset. Filosofia on yhdentekevää.

– Et varmasti ole tuota mieltä. Väität aina, että Kopernikuskaan ei ollut ihan oikeassa. Että Kepler sanoo viimeisen sanan.

– Ei sano. Kepler on askel oikeaan suuntaan, mutta viimeisen sanan sanoo Isaac Newton.

– Newton? Onko hän se englantilainen?

– On. Kun olimme Tartossa, sinne tuli professoriksi Sven Dimberg Uppsalasta ja luennoi hänen opeistaan. Newton on julkaissut kirjan, jonka haluaisin saada käsiini.

– Onko se kirjoitettu englanniksi?

– Se on latinaa. Philosophiae Naturalis Principia Mathematica. Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet.

– Kertooko se tähtitieteestä? Onko Newton eri mieltä kuin Kepler?

– Se kertoo tähtitieteestä, mutta ei pelkästään siitä. Newton selittää, miksi Kepler on oikeassa.

– Miten sen muka voi selittää?

– Minä kuuntelin vain pari luentoa enkä tehnyt edes muistiinpanoja, joten minä en tiedä, miten. Dimberg oli hyvin vakuuttava ja minä uskoin, vaikka en ymmärtänyt paljon mitään. Minulle riittää kyllä Kepler.

– Mutta jos Newton tietää enemmän?

– Sitten hän tietää. En jaksa ottaa siitä selvää. Olen yrittänyt ymmärtää Keplerin Astronomia Novaa. Hänen ajatuskulkunsa ovat joskus perin kummallisia. Ensin hän selittää, että planeetat liikkuvat ellipsiratoja pitkin. Ja että mitä kauempana auringosta planeetta on, sitä hitaammin se liikkuu. Mutta kun hänen pitää selittää, että miksi, niin hän alkaa puhua hengistä tai magneettisista voimista. Tai että kun Luoja loi maailman, niin Hän käytti mallina monitahokkaita, kuutiota, tetraedriä, ikosaedriä, dodekaedriä. En tiedä, mitä pitää uskoa ja mitä hänen jutuissaan on totta ja mikä ei.

– Entä jos tämä Newton selittää sen täysin eri tavalla, niin eikö pitäisi hylätä Kepler kokonaan ja siirtyä Newtoniin?

– Sanotaan, että tämä Newton on myös hurskas ja jumalinen mies. Hän vain käyttää luonnon selittämiseen eri periaatteita kuin uskonto. Mutta olen ajatellut, että jos alan puhua Kepleristä ja monitahokkaista ja yritän väittää niin kuin hänkin, että ne juuri olivat Jumalan mielessä, kun Hän loi maailman, niin ehkä teologit ja Tammelin sitten sulattavat minut. Ja sanon perään, että tämä on vain laskumalli, joka selittää ilmiöt, mutta että ei se totta ole, niin ehkä minä saan viran ja saan pysyä siinä. Kunhan sinä ja Anna pidätte suunne kiinni.

– Mutta Annahan on kelpo kristitty.

– He epäilevät, että hän on salaa katolinen.

– Onko hän sitten?

– On. Mutta älä ikinä kerro sitä kenellekään.

– En tietenkään. Mitä pahaa siinä on?

–Viime vuosisadalla tappelimme 30 vuotta katolisten kanssa, joten vihaan on jonkin verran aihetta. Tosin tällä hetkellä Ruotsi sotii vähän kaikkia kirkkokuntia vastaan, joten vihamiehiä riittää.

– Voinko minäkin joutua sotaan?

– Et. Sotamiehet otetaan maaseudulta ruotu- ja ratsutiloilta. Kaupungissa asuvat on vapautettu sotaväenotoista. Siis jos olet porvari tai pappi tai opiskelija tai jonkun sellaisen palveluksessa. Irtolaisille se on eri juttu. Älä rupea irtolaiseksi.

– Miten niin?

– Ei sitä tiedä, mitä tapahtuu. Jos minä kuolen, esimerkiksi. Vaikka kyllä Anna sinusta huolen pitää. Hän saa uuden minua mahtavamman miehen ja sitten olet paremmassa turvassa kuin nyt.

– Jos Anna ottaa uuden miehen, minä en hänen mukanaan enää kulje.

– Joudut sitten sotaan. Älä edes ajattele moista.

– Hyvä on. En sitten ajattele. En minä sitä pelkää. Ja jos venäläiset tulevat tänne, täällä on yhtä vaarallista kuin sotakentilläkin.

– Venäläiset eivät ikinä pääse tänne. Kaarle-kuningas ajaa ne pois.

– Kaarle ja ruotsalaiset eivät välitä meistä.

– Kaarlen ei tarvitse tulla tänne. Hän menee Moskovaan ja lyö venäläiset siellä. Jos sota leviää tänne, mene Tukholmaan. Sinne professoritkin menevät, jos maa vallataan. Osaat kieliä ja olet etevämpi kuin moni pappi täällä. Löydät aina työtä.

– Kaipa minä löydän. Pidätkö huomenna luennon?

– Pidän.

– Tammelin haluaa sinut seuraajakseen. Näytät taitosi tällä luennolla, niinkö?

– Se on tarkoitus. Piispa Gezelius tulee paikalle.

– Kertoiko Tammelin niin sinulle?

– Ei. Hän kertoi sen Annalle.

– Mikä on aiheesi?

– Puhun planeettaliikkeistä Kopernikuksen mukaisesti. Tai siis Keplerin.

– Eikö se ole turhan rohkeaa? Tammelin kannattaa Ptolemaioksen oppeja. Piispan kannan tietää kysymättäkin.

– Totuus murtaa itsensä lopulta läpi. Jos he lukisivat itse Kepleriä, niin olisivat samaa mieltä.

– Ei se heitä kiinnosta. He ovat teologeja. Tammelin haluaa teologianprofessoriksi.

– Ihmisen pitää puhua niin kuin uskoo.

– Rouva Anna on sitä mieltä, että sinun pitäisi antaa jo periksi.

– Rouva Anna on nainen eikä ymmärrä miesten mieltä. Enkä minä voi laskea naisen varaan tällaista. Seison omillani nyt ja aina.

Anna tuli takaisin. Hänen mukanaan tulivat heidän vuokra emäntänsä leskirouva Fortuna Krämer ja tämän tytär Valborg, Juhanan ikäinen neito.

Fortuna tervehti kohteliaasti:

– Hyvää päivää herra professori. Hyvää päivää nuori herra professori. Te tietysti puhutte täällä korkealentoisia asioita tieteistä, joista me naiset emme ymmärrä mitään.

– Niin. Miesten kesken tässä juteltiin. Juhana yrittää oppia elämään Aristoteleen etiikan mukaan.

– Minä en tajua moisia höpsötyksiä. Minulle riittävät hyvin kristilliset elämänohjeet. Niitä yritän koko ajan ajaa rakkaan tyttäreni Valpurin päähän. Mutta vaikeaa se on. Hän on sen ikäinen, että mielessä pyörivät vain nuoret miehet. Niiden tärkeimmät ominaisuudet eivät ole eettisiä, pelkään pahoin. En uskalla edes arvata, mitä ne ovat.

– Neitsyt on sen ikäinen. Niin on Juhanakin, totesi Anders.

– Nuori herra on poikkeus. Valpuri sanoo aina, että Juhanan kanssa voi keskustella hengen asioista ilman, että hän pyrkii koko ajan hameiden alle. Se on kaunis piirre nuoressa miehessä. Siksi me mielellämme käymme täällä.

Anna oli hakenut viiniä ja kysyi:

– Ottaako rouva kenties viiniä? Meillä on hieman hyvää Reinin viiniä.

– Kiitos, vaikka sitä. Nuoret voivat mennä siksi ajaksi vaikka ulos. Siellä on kaunis ilma.

Juhana lähti Valpurin kanssa ulos. He menivät istumaan varastoaitan rapuille. Se oli hyvä paikka siinä mielessä, että sinne ei talon ikkunoista nähnyt. Pihaa reunustava aita suojasi myös kadulla kulkevien katseilta.

He istuivat jonkin aikaa ja kertoivat toisilleen viimeaikaisia tekemisiään ja viikon kuulumisia. Kun tämä aihe oli käyty loppuun, Valpuri otti Juhanaa kädestä kiinni ja ehdotti:

– Pidetään nyt toisiamme kädestä ja sinä puhut taas sitä etiikkaa.

– Haluatko sinä muka sitä? Ihan todella?

– Meidän naisten haluilla ei ole väliä. Niitä ei saa olla ja jos on, niin me pidämme ne piilossa.

Valpuri vahvisti sanansa työntämällä kätensä Juhana housujen sisään. Käsi etsi siellä Juhanan siittimen ja alkoi hyväillä sitä. Se oli jo noussut valmiiksi pystyyn, kun Juhanan mieleen olivat tulleet muistot aikaisemmista kohtaamisista. Hän muutti asentoaan vaivautuneena ja sanoi:

– Älä. Äitisi näkee.

– Ei hän tänne näe.

– En saa sitä laskemaan, kun menen sisään. He näkevät sitten.

– Entä jos jatkan tätä niin, että laukeat?

– Älä. Siitä jää tahroja.

– Ja kun Anna pesee vaatteesi, hän huomaa ne. Mitä hän siitä sanoisi?

– Ei kai mitään.

– Rakas äitipuolesi on kaunis nainen. Hänellä on taatusti kokemusta niistäkin tahroista.

– Ei puhuta hänestä.

– Kuinka monta miestä hänellä on ollut?

– Hänellä oli aviomies, joka kuoli sodassa. Hän oli leski, kun nai isäni. Hän on kunniallinen nainen.

– Ihmiset puhuvat kyllä muuta. Sanotaan myös, että hän on noita.

– Ihmiset puhuvat paskaa.

– Sinä kiihdyt kummasti aina kun Annaasi moititaan. Pidätkö hänestä?

– Totta kai pidän.

– Tarkoitan, että tunnetko häntä kohtaan sitä, mitä miehet tuntevat naisia kohtaan?

– Älä viitsi. Tunnen sitä samaa, mitä miehet tuntevat äitiään kohtaan.

– Valehtelet. Kaikki sinun ikäisesi pojat, joita tunnen, inhoavat äitejään. Sinä et. Mutta hän ei olekaan sinun oikea äitisi.

– Inhoatko sinä äitiäsi?

– Aina silloin tällöin. Mutta jos haluat, niin puhutaan etiikkaa.

– Ota ensin kätesi pois. Äläkä kerro äidillesi, että minä kannatan Aristoteleen etiikkaa. Luther inhosi sitä.

– Ei äiti siitä mitään ymmärrä. Enkä tietty minäkään. Mutta kerro nyt taas, miten yrität saada himosi noudattamaan järkesi käskyjä.

– Tarkoitat sitä, että ihmisellä on rationaalinen sielunosa, siis järkevä, ja sitten irrationaalinen, vähemmän järkevä. Halut tulevat sieltä irrationaalisesta. Aristoteles väittää, että jos kouluttaa halujaan riittävästi, nekin alkavat lopulta käyttäytyä järkevästi.

– Siis että pitää kouluttaa halujaan? Miten olet onnistunut?

– Aika kehnosti.

– Minusta tuntuu, että sinulla se haluava sielunosa on tässä elimessä. Se haluaa melko selvästi.

– Siksi minä yritänkin kouluttaa sitä. Lopulta se nousee vain, kun annan sille luvan.

– Nouseeko se, kun näet Annan alasti?

– En näe Annaa koskaan alasti.

– Ettekö te käy saunassa yhdessä?

– Emme käy. Minä en voi.

– Niin kun sinun haluava sielunosasi ei ole vielä riittävän koulittu.

– Niin ei ole.

– Koska luulet, että on?

– Ainakin sitten, kun olen riittävän vanha.

– Entäs jos se ei enää sitten nouse, vaikka käsket sitä?

– Ihan vanhana käy niin.

– Jos aiot onnistua, joudut harjoittamaan sieluasi jonkin naisen kanssa. Haluatko harjoitella minun kanssani?

– No, jos tarjoudut, niin miksei.

– Miltä luulet naisesta tuntuvan, jos harjoitat sen niin tottelevaiseksi, että nainen ei saa sitä enää nousemaan? Vaikka kuinka keikistelisi ja pyllyään pyörittäisi?

– Naisilla ei edes ole sielua. Te ette voi mitenkään ymmärtää näin jaloja aatteita.

– Minusta kyllä ainakin nyt tuntuu, että minulla on sielu. Ainakin se haluava. Se on samassa kohtaa kuin sinullakin.

– Teillä on se irrationaalinen haluava sielunosa. Rationaalisen osanolemassaolo on asia erikseen.

– Kokeile täältä reisieni välistä, niin näet, miten kosteaa irrationaalisuuteni on.

– Olet sanonut äidillesi, että minussa on se hyvä puoli, että en pyri hameittesi alle.

– Minä sanoin vain, että et pyri hameitteni alle. En sanonut, että se on hyvä puoli.

– Minusta tuntuu, että äitisi ei tarkoittanut etiikan puhumisella ihan tätä. Ota kätesi pois, niin yritän saada sieluni nuukahtamaan.

Juhana nousi ja yritti painaa elimensä lahkeen suojassa alas. Hän oli ollut laukeamispisteessä. Valpuri katseli häntä ja hymyili. Hän siirtyi sitten kauemmas ja väänsi kasvojensa ilmeen vakavaksi, sillä Fortuna kutsui häntä pihalta ulko-oven luota. Valpuri lähti ja Juhana meni sisään.

Anna katseli häntä tarkkaan ja totesi:

– Naamasi on punainen ja välttelet katsomasta minua. Mitä teitte?

– Puhuimme etiikkaa.

– Etiikkapuheet eivät koskaan saa minua kiihtymään tuolla tavalla.

– En ole kiihtynyt.

– Tiedät kai, että leskivaimo Fortuna katselee sinua mahdollisena aviomiehenä tyttärelleen, siveälle Valpurille? Ainakin niin kauan kun on toivoa, että Andersista tulee professori.

– Minä en voisi kuvitella, että eläisin Valpurin kanssa miehenä ja vaimona. Hänen kanssaan ei voi puhua mistään järkevästi.

– Harva mies ajattelee, että vaimon kanssa pitäisi puhua. Vaimoilla on ihan toinen tarkoitus ja siihen Valpuri olisi sopiva.

Luku 2 Maallista tähtitiedettä

Varhain aamulla Juhana meni yliopistolle alakerran luentosaliin, missä professori Warelius ohjasi opiskelijoita väittelyn taidoissa. Juhanan tehtävänä oli avustaa professoria, joten hän joutui istumaan edessä. Juhana luki ensin ääneen Raamatusta luomiskertomuksen. Tarkoitus oli käsitellä asiaa luonnonfilosofiselta näkökannalta.

Yliopisto sijaitsi rakennuksessa, joka oli osa tuomiokirkon muuria. Se oli kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa olivat alempi luentosali ja sitä pienempi matematiikan luentosali. Siellä olivat myös pienet paloruiskulle ja opetusvälineille varatut huoneet. Yläkerrassa sijaitsivat iso luentosali ja konsistorin istuntosali.

Professori Warelius pohjusti ensin asian sanomalla, että Aatami oli ensimmäinen luonnonfilosofi, jolla oli hallussaan kaikki tieto. Syntiinlankeemuksessa ihmiskunta kadotti tietonsa ja oli pakotettu nyt otsa hiessä sitä uudelleen keräämään. Raamatussa osa tiedosta oli saatavilla ehdottoman varmana, mutta joissakin asioissa se antoi vain vihjeitä oikeaan suuntaan. Herra Björnin piti nyt esittää, mitkä kohdat luomisen esityksessä vaativat tulkintaa.

– Niin, tuota, missään ei kerrota, antoiko Aatami nimet kaloille. Niinpä nyt, koska meillä on niille nimet, tiedämme, että kun joku kala on vaikkapa kiiski, niin varmaan antoi. Paratiisi ei ole meren rannalla, joten pulma on se, miten Jumala toi Aatamin eteen isot meren kalat. Valaat ja ne muut.

– Niin, niin. Mutta miten herra Björn katsoo nimien annon tapahtuneen?

– Koska Jumala pystyy mihin tahansa, niin kaipa valaat lensivät Aatamin eteen? Ne ovat sittemmin kadottaneet siipensä. Vaikka Luoja on tietysti niin mahtava, että ne ovat voineet lentää ilman siipiäkin.

Kuulijoita nauratti. He eivät tienneet, oliko Juhana tosissaan vai laskiko leikkiä. Wareliuskaan ei tiennyt, joten hän kysyi, oliko Juhana tosissaan. Juhana sanoi, että oli. Ei hän muuten osannut sitä selittää. Warelius kääntyi kuulijoiden puoleen ja kysyi, keksikö joku muu jotain muuta. Erik Löfblad-niminen turkulaisen raatimiehen poika ilmoittautui.

– Herra Björn tietää hyvin, että Eedenistä lähti joki, joka haarautui neljään sivujokeen. Ne olivat Piison, Giihon, Hiddekel ja Eufrat. Joilla on taipumus laskea mereen, joten mikä esti herra Jumalaa käyttämästä näitä jokia apunaan. Ne olivat niin runsasvetisiä, että valaatkin pystyivät niissä uimaan. Ei vaadi suurta järkeä keksiä tämä.

– Herra Björn, miten on? Onko herra Löfbladin selitys parempi?

– Herra Löfblad aliarvioi Jumalan kyvyt. Lennättäminen olisi kaikkivoipaisempi suoritus.

Professori katsoi parhaaksi lopettaa asian käsittelyn. Hän ei ollut vieläkään varma, oliko Juhana tosissaan, mutta Jumalan kaikkivoipaisuus oli asia, josta ei sopinut lyödä leikkiä.

– Hyvä! Annetaan tämän asian olla. Syntiinlankeemus siis hävitti ihmisiltä tiedon. Mikä on luonnonfilosofian tärkein anti uskonnolle nykyään?

– On muistettava, että Aatami ja Eeva saivat sen myötä yhden tärkeän tiedon. Siis uuden tiedon, mitä he eivät aikaisemmin tienneet.

– Mikähän tämä tieto herra Björnin mielestä oli?

– Ennen syntiinlankeemusta Aatami ja Eeva eivät tienneet, mitä tarkoittaa olla alasti. Sen tietäminen on tärkeämpää kuin mikään luonnonfilosofinen tieto voi koskaan olla.

– Herra Björn! En todellakaan tiedä, mikä teidän tarkoituksenne on? Ei voi olla, että teette pilaa näistä asioista? Vai voiko?

– Herra professori. Ajatukseni ovat isäni, maisteri Anders Björnin tänään pitämässä esityksessä. En osaa ajatella selvästi.

– Herra professori. Kaikki tiedämme, että molemmat Björnit, sekä seniori että juniori, eivät usko, että Raamatun sana on totta luonnonfilosofian kysymyksissä, sanoi Erik väliin.

– Herra Löfblad. Pyytäkää puheenvuoro, jos haluatte puhua. Ja herra Björn, kysyn teiltä, mitä ajattelette siitä, että Raamatun tapahtumia käsitellään näin? Onko se teistä vastenmielistä?

– En näe asiassa mitään väärää, herra professori.

– Juhana valehtelee. Hän on samaa mieltä kuin isänsä, joka ajattelee, että Maa kiertää Aurinkoa. Muistakaa, mitä jo Flachsenius sanoi: Pyhien kirjoitusten luvut, jotka asettavat levon Maalle ja liikkeen Auringolle, ovat meille selviä. Pyhän hengen, kaiken luonnon luojan, todistus on niin erinomainen, että se ylittää tuhansia kertoja kaiken ihmisen mielen varmuuden.

– On tietysti hyvä muistuttaa meitä kaikkia Luojan etevämmyydestä, mutta herra Löfblad eksyy nyt aiheesta.

– Juhana ihailee suunnattomasti Aristoteleen sanoja järjestä ja vaalii niitä sydämessään paljon enemmän kuin Jumalan sanaa. Hän ei muista, mitä Luther sanoi: Sillä järki on suurin vihollinen, mikä uskolla on: se ei koskaan tule hengellisten asioiden avuksi, vaan kiistelee Jumalan sanaa vastaan.

– Herra Löfblad on edelleen aiheen ulkopuolella, mutta olkoon. Mitä herra Björn vastaa?

– Luther sanoi nuo sanat puhuessaan lapsikasteen puolesta. Lapsen voi kastaa, vaikka hän ei ymmärrä uskon asioista mitään. Parempi niin, itse asiassa, siis jotenkin... Lutherin mielestä. Toisaalta hän sanoi, että koska syntiinlankeemuksen myötä myös ihmisen järki lankesi, se ei vie totuuteen uskon asioissa. Maallisissa tieteissä, jotka nekin ovat, tuota, siis jotenkin langenneita, järki on paras väline.

– Hyvä. Herra Björn on ainakin tässä oikeassa. Vaikka hän ei tunnu jotenkin jostain syystä olevan samaa mieltä Lutherin kanssa. Mutta aikamme alkaa loppua. Kohta päästämme Björn vanhemman ääneen. Hyvät herrat. Voitte olla täällä, kunnes teidät kutsutaan yläkertaan.

Professori lähti. Erik halusi edelleen ilkeillä Juhanalle ja julisti kovaan ääneen:

– Kohta esiintyy herra Anders Björn. Hän puhuu Kepleristä ja siitä, miten Maa kiertää Aurinkoa.

Muut yhtyivät Erikin pilantekoon, mutta siirtyivät taivaallisista asioista maallisiin. Lars-niminen opiskelija elehti käsillään rintoja mallaten:

– Seniori Björnillä on muhkea eukko. Professori Tammelin jahtaa eukkoa ja jos eukko antaa, niin Björnistä tulee professori.

– Juniori Björn vielä imee eukon tissiä joka aamu. Ei uskalla tulla kouluun ilman, että ei ensin saa tissiä, sanoi Erik. Lars ei pitänyt asiaa pahana:

– Niin tekisin minäkin Juhanan asemassa. Hän on Juhanan äitipuoli, ei äiti.

Eräs kolmas opiskelija esitti Juhanan aikaisemminkin kuulleen väitteen:

– Gertrud-rouva, professori Rudeenin vaimo, sanoo, että Anna Saksatar on noita. Rouva Gertrud on sitä mieltä, että hänet pitäisi polttaa roviolla.

– Professorilta itseltään putoaa silmät päästä, kun näkee Annan. Oma vaimo on kuin homehtunut leivänkyrsä, sanoi Lars. Erikin mieleen tuli asian miellyttävämpi puoli:

– Tiedättekö, että kun jotain naista epäillään noidaksi, niin hänet riisutaan alasti. Sitten kiimaiset äijät mulkoilevat joka puolelta ja käpälöivät niitä luomia. Ajatelkaa, että nehän voivat olla vaikka rinnoissa tai reisissä tai takamuksissa! Jos noidan luomeen pistää ja se ei vuoda verta, niin se todistaa, että nainen on noita.

– Jos rouva Anna Saksatar joutuu syytteeseen, niin pyydetään lakitieteen proffalta, että päästään katsomaan sen kuulustelua. Ihan vain opin kannalta, unelmoi Lars.

– Sinulta putoaa kalu, kun näet sen alasti. Siitä tulee niin kova korppu, että pienikin tärinä pudottaa sen, epäili Erik.

Juhana pakeni ulos salista naurun säestämänä. Joukossa oleva ruotsalainen opiskelija, aatelisen poika Arvid Brummer seurasi häntä ulos. Hän oli komea vaalea nuorukainen, jonka pukeutuminen paljasti hänen yhteiskunnallisen asemansa. Juhana ei halunnut seuraa, mutta ei voinut torjuakaan sitä.

– Älä välitä. He ovat vain kateellisia.

– Kusipäitä he ovat.

– Minun on pitänyt ottaa yhteyttä sinun isääsi. Arvoisa isäni vaatii piispa Gezeliukselta, että minun pitää kohentaa latinan taitojani. Minun pitää sitten näyttää kehitykseni taso esittämällä oraatio yleisön edessä. Kysyin professori Tammelinilta, minkä otan oraation aiheeksi. Hän sanoi, että jospa apulainen Björn laatisi jotain helppoa. Ja jos osallistun itse alusta alkaen sen kirjoittamiseen, opin paremmin.

– Ette siis osaa latinaa kovin hyvin?

– En osaa. Kotiopettajat ovat ihan kakarasta saakka takoneet päähäni ranskaa, jotta sitten joskus Euroopan hoveissa osaan laususkella neidoille ja rouville kohteliaisuuksia. Osaan ratsastaa ja miekkailla hyvin ja tanssia sirosti. Tiedän myös, että kunnon aatelinen on viisas, oikeudenmukainen, rohkea, kohtuullinen, antelias, suurisieluinen, rauhallinen, totuudellinen, seurallinen ja ystävällinen.

– Eikö tuohon litaniaan kuulu myös nöyryys?

– Kuuluu, mutta vain Jumalaa kohtaan. Ihmisistä ei ole väliä, jos on aatelinen.

– Miksi olette yleensä täällä? Tarkoitan, että miksi tulitte Turkuun? Uppsala on lähempänä ja paljon parempi yliopisto?

– Minä olin Uppsalassa, mutta minut potkaistiin pois. Järjestin sen tahallani.

– Älä? Miten?

– Lähentelin yhden professorin tytärtä. Ja käyttäydyin muutenkin huonosti. Lopulta konsistori ilmoitti, että antaa minut oikeuden käsiin. Armas isä olisi pystynyt sen estämään koska tahansa, mutta hän ottaa aina tuon oikeudenmukaisuuden liian kirjaimellisesti. Niinpä hän suuressa viisaudessaan keksi välttää oikeuden eteen joutumisen tuomalla minut tänne. Olisin tuhat kertaa mieluummin siellä oikeuden edessä kuin täällä tämän hourulan luentosalissa.

– Vai niin.

– Niin. En halua oppia tätä roskaa. Kreikkaa, latinaa, logiikkaa, skolastiikkaa. Se on kuollutta paskaa. Haluan käydä kauppaa ja sotia.

– No, miksi ette tee niin?

– Isä ei halua minua sotaan. Kuvittele sitä hölmöä. Hän luulee, että Kaarle-kuningas häviää Pietari-barbaarille. Haluan olla Moskovassa kuninkaan kanssa, kun hän sinne hyökkää. Pelkään, että en ennätä mukaan, kun lahoan täällä kirotussa sikolätissä.

– Järjestäkää itsenne pois, niin kuin ennenkin. Täälläkin on professoreita ja heillä tyttöjä.

– Nämä professorit eivät uskaltaisi nostaa meteliä. Sitä paitsi isä sanoi, että jos yritänkin jotain sen kaltaista, jään ilman perintöä.

– Se onkin pahempi juttu.

– Se ratkaisee asian. On pakko pinnistellä. Isä kirjoitti professori Tammelinille, että minua pitää kohdella yhtä ankarasti kuin ketä tahansa suomalaismoukkaa konsanaan.

– Tekeekö hän niin?

– Ei hän uskalla. Mutta isä tulee tänne ennen kesää ja tarkistaa, että kaikki on tehty niin kuin hän määräsi. Tammelin siirsi vastuun isällesi ja hän siirsi sen sinulle. Hän sanoi, että osaat latinaa paremmin kuin moni professori.

– Ei hän minulle ole siitä mitään kertonut.

– Isäsi pyrkii Tammelinin paikalle, kun tästä ensi syksystä alkaen tulee teologian kolmas professori. Jos on totta, mitä nuo kaverisi sanovat, että Tammelin pyrkii äitisi hameitten alle, niin isälläsi on paljon ajateltavaa ja harmia. Nielläkö ylpeytensä vai ei? Kannattaako Kopernikusta vai ei? En kyllä ymmärrä tuota Kopernikusta. Miksei isäsi luennoi niin kuin teologit haluavat? Aurinko nousee joka päivä, joten mitä väliä sillä on, nouseeko siinä Maa vai Aurinko?

– Toinen on totta, toinen ei. Se sillä on väliä.

– Höpö höpö! Totuus siitä ei vaikuta teidän elämäänne mitenkään. Sinunkin olisi parempi opetella tappelemaan, niin voisit pistää luun kurkkuun tuolle roskasakille.

– Helppo teidän on puhua. Teitä he eivät uskalla nälviä ja te voisitte rankaisematta hakata Erikin. Minä en, vaikka pystyisinkin.

– No, kai se sitten niin on. Mutta opettele silti miekkailemaan.

– Minä ammun mieluummin. Miekat ovat teräviä ja viiltävät haavoja. Se inhottaa minua.

– Kaksintaistelussa pistooleilla on se riski, että kehnokin ampuja voi osua vahingossa. Hyvä miekkamies taas nujertaa aina huonon. Oletko koskaan opetellut miekkailua?

– Olen muutaman vuoden, mutta ihan vähän vain. Oppineilla ei ole tapana käydä kaksintaisteluja niin kuin teillä aatelisilla tai upseereilla on.

– Miekkamestari täällä on aika hyvä, kun ottaa huomioon paikan muun tason. Italialainen herra, joka haluaa Uppsalaan. Vihjasin hänelle, että suhteita on hyvä olla. Puhun hänelle, että sinusta tulee minun harjoitusvastustajani. Sinä opetat minulle latinaa ja minä sinulle miekkailua. Opit samalla tanssimaan sirosti neitojen kanssa.

– Voisihan sitä koettaa. Mikä sen juttunne aihe on?

– Siitä pitää neuvotella isäsi kanssa. Ajattelin linnoittamistekniikkaa tai jotain sotaan liittyvää, mutta isä on käskenyt pitää minut niistä erillään. Kai se on sitten tähtitiedettä.

– Ptolemaiosta siis. Etsitään kirjoista tekstejä ja kasataan niistä joku tarina, jossa on vähän juonta. Helppo juttu.

– Onko?

– Kukaan professoreistakaan ei ymmärrä Ptolemaiosta täysin. En minäkään, mutta isä kyllä. Mutta jos ei ymmärrä, sanoo, että kyllä Jumala ymmärtää, niin täydestä menee.

– Aatelisen ja moukan ero on siinä, että jos moukka ei ymmärrä, hän ajattelee asian olevan jotain suurta. Aatelinen ajattelee, että paskaa sen täytyy olla.

– Herrat tulevat tuolla.

Piispa ja varakansleri Johannes Gezelius nuorempi, arvokas valkopartainen herra kiipesi yläkerran luentosaliin professorit perässään. Piispa oli jo melkein kuusikymmenvuotias, mutta näytti Juhanan silmissä hyväkuntoisemmalta kuin kymmentä vuotta nuorempi Anders. Opiskelijat, joita oli jonkin verran paikalla, osa käskettyinä ja osa vapaaehtoisesti, menivät viimeisinä.

Luentosalin keskellä kulki käytävä, jonka molemmin puolin olivat penkit. Ne olivat yksinkertaisia puuarkkuja ilman selkänojia. Edessä oli huomattavasti korkeampi pöytä, jonka takana tuoli luennoitsijaa varten. Väittelijät istuivat edessä luennoitsijasta katsoen sivussa tämän oikealla puolen. Heille varatut penkit olivat salin muita penkkejä korkeammalla, niin että yleisö näki ja kuuli heidät hyvin. Andersin esitelmän tarkoitus oli vakuuttaa konsistorin jäsenet siitä, että tämä oli pätevä professoriksi. Gezelius oli halunnut, että hänelle oli järjestetty myös vastaväittäjä. Täksi oli valittu fysiikan ja eläintieteen professori Petrus Hahn.

Yleisö ja esiintyjät järjestäytyivät penkeille asemansa mukaan. Piispa Gezelius ja muut professorit asettuivat eturivin penkeille.

Paikalla olivat kaikki kolme teologian professoria, lääketieteen professori ja filosofisen tiedekunnan kuudesta professorista neljä. Matematiikan professori Tammelin istui kateederin takana tilaisuutta johtamassa. Hän piti aloituspuheensa:

– Hyvä varakansleri, Turun piispa Gezelius, hyvät professorit ja opiskelijat. Olette kaikki kuulleet, että teologian kolmas professori, herra Torsten Rudeen (Tammelin kumarsi kyseisen herran suuntaan), on saanut Uppsalan yliopistosta viran ja lähtee syksyllä sinne. Se on suuri vahinko Turun yliopistolle mutta sitä suurempi ilo Uppsalan akatemialle. Minulle on suotu kunnia saada haltuuni häneltä jäänyt professorin virka. Pääsen näin siirtymään tiedekunnista jaloimman palvelukseen. Herra varakansleri piispa Gezelius on pyytänyt minua etsimään itselleni seuraajan, joka perii minun tehtäväni, tietysti mikäli konsistori sitten hänet hyväksyy, matematiikan professorina.

Matematiikan professorin tehtäviin kuuluvat astronomia, aritmetiikka, geometria ja musiikki. Koska meillä on täällä apulaisenamme ja kirjastonhoitajana toiminut jo vuosia maisteri Anders Björn, joka on opiskellut Turun akatemian lisäksi Wittenbergissä ja saavuttanut maisterin arvon Tartossa, olen ajatellut tarjota hänelle tilaisuuden näyttää taitonsa, joista olemme toki jo saaneet esimakua erinäisissä yhteyksissä. Hän on erityisesti perehtynyt astronomiaan, sekä sen ptolemaiolaiseen versioon että myös uusimpiin virtauksiin, jotka ovat syntyneet Kopernikuksen, Keplerin, Galilein, Tyko Brahen ja Cartesiuksen ajattelun tuloksina. Hän osaa matematiikan avaruus- ja tasogeometrian, trigonometrian