Nuorten väkivallattomuuskasvatus: Tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta

By Timo Purjo and Maria Tervahauta

Kirjassa kerrotaan Non Fighting Generation ry:n jo 18 vuoden ajan toteuttamasta valtakunnallisesta väkivallattomuustoiminnasta nuorten parissa. Vaikka järjestön toiminta on melko laajalti tunnettua ja yleisesti erittäin menestykselliseksi tunnustettua, on paikallaan luoda katsaus niihin tuloksiin, vaikutuksiin ja vaikuttavuuteen, joita toiminnalla on tähän asti saatu aikaiseksi.
Kirjaan on koottu monipuolinen kirjo järjestön kasvattajien kohtaamisista nuorten kanssa. Tuhansien kohtaamisten joukosta on poimittu joitakin yksittäisiä kasvattajien mieliin painuneita esimerkkejä, joissa on tapahtunut kyseisen nuoren käytännön elämän kannalta merkityksellistä. Monista esimerkeistä ilmenee myös, että saavutetut kasvatustulokset ja niihin perustuvat myönteiset vaikutukset nuoreen eivät useinkaan rajoitu pelkästään häneen itseensä, vaan nuoren arvomaailmassa tapahtuneet myönteiset muutokset heijastuvat eri tavoin myös hänen ympäristöönsä.
Tuhansiin yksilöihin vaikuttamisesta kehkeytyy heidän kauttaan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, jotain myönteistä värähtelyä tulevaisuutta edustavan sukupolven arvoilmastoon. Tämä on alun alkaenkin ollut keskeisesti Non Fighting Generationin toiminnan tarkoitus. Päämääränä on myötävaikuttaa väkivallattoman sukupolven kehkeytymiseen. Sukupolven, joka luo väkivallattomampaa ja muutenkin parempaa tulevaisuutta toisilleen, lapsilleen ja yhteisesti meille kaikille.
Teos on Non Fighting Generation ry:n kirjasarjan 9. julkaisu.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Oct 13, 2014
• ISBN: 9789523180352

Timo Purjo

The author of the book, Timo Purjo (b. 1952), is a Doctor of Philosophy and Diplomate in Logotherapy (Viktor Frankl Institute of Logotherapy, USA). He is the founder and director of the Viktor Frankl Institute Finland, and an accredited member of the International Association of Logotherapy and Existential Analysis. Dr. Purjo is dedicated to the research of Viktor Frankl's thinking and the international lecturing and training of logotherapy and existential analysis based on it. He applies it also as an accredited logotherapist in his private practice in Finland. This is Purjo's 21st book, yet the first in English.

Book preview

kanssa.

Väkivallan ehkäisy ja väkivallattomuuden edistäminen yksilö- ja yhteiskuntatasolla

Timo Purjo

Kumpi on yksilön ja yhteiskunnan kannalta arvokkaampaa, ihmisyksilöiden sen hetkisen väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisy vai ihmisyksilöihin vaikuttaminen siten, että he omaksuvat elämäntavakseen väkivallattomuuden ja sen edistämisen myös muiden keskuudessa? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jälkimmäinen on moninkertaisesti arvokkaampaa toimintaa kuin ensiksi mainittu – kiistämättä kuitenkaan sitä, että molempia toimintoja tarvitaan.

Kantani perustuu siihen, että käsitän vakivallattomuuden olevan paljon merkityksellisempää kuin väkivaltaisen käyttäytymisen puuttuminen. Vastaavasti terveys on paljon enemmän kuin pelkkää sairauden puuttumista, esimerkiksi mielenterveys on monenlaista muutakin kuin vain mielisairauden puuttumista. Edelleen voidaan todeta, että hyvyys ei ole vain pahuuden puuttumista, kauneus ei ole vain rumuuden puuttumista ja totuudellisuus ei ole vain valheellisuuden puuttumista.

Kantani perustuu myös siihen, että väkivallan ehkäisyllä voidaan saavuttaa vain yksilötason tuloksia ja vaikutuksia, kun taas väkivallattomuuden edistämisellä voidaan saavuttaa paljon laajempaa, yhteiskunnallista vaikuttavuutta.²

Väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisy ja sen mittaaminen

Yleisesti puhutaan ehkäisevästä, puuttuvasta tai korjaavasta työstä. Puhutaan myös ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, joiden välistä eroa voi olla vaikeaa hahmottaa, jos sitä onkaan. Toisaalta esimerkiksi vankilatyössä puhutaan uusintarikollisuuden ehkäisystä, vaikka joku puhuisi korjaavasta työstä. Itse Non Fighting Generation ry:n (NFG) puitteissa kahdeksan vuotta vankien parissa työskennelleenä puhun ennaltaehkäisystä, koska siitähän on aina kysymys toiminnassa, jossa pyritään vaikuttamaan asioiden kulkuun ennen kuin mitään konkreettista on edes näköpiirissä. Sillä ei mielestäni niinkään ole merkitystä, mitä vaikutustoiminnan piirissä olevat henkilöt ovat aiemmin elämässään tehneet. Se on historiaa ja vankien osalta myös yhteiskunnan suuntaan sovitettu kärsimällä tuomioistuimen määräämä rangaistus. Samaa asiaa voidaan perustellusti pitää siis yhtä hyvin ennaltaehkäisevänä kuin korjaavanakin toimintana.

Toinen käytännön esimerkki ovat nuoret, joiden siihenastinen tausta väkivallan suhteen voi olla mikä tahansa. Kaikkea heihin kohdentuvaa toimintaa voidaan pitää äärimmäisen varhaisena ennaltaehkäisynä, kun ajatellaan heitä tulevina omien lastensa vanhempina ja kasvattajina. Tämä on myös ollut kaiken aikaan NFG:n toiminnan kantava ajatus ja syy siihen, miksi työ kohdistuu nimenomaan nuoriin itseensä eikä esimerkiksi nuorten vanhempiin tai perheisiin. Toimintamme on toki tarkoitus vaikuttaa myös lyhyellä tähtäyksellä nuoriin itseensä heidän itsellensä ja muille ihmisille haitallisen toiminnan vähentymisenä. Ensisijaisesti NFG:n kasvatustoiminnan tarkoitus on kuitenkin vaikuttaa nuoriin siten, että heillä on riittävästi edellytyksiä kasvattaa omista lapsistaan alusta lähtien väkivallattomia, vastuulliseen ihmisyyteen pyrkiviä henkilöitä.

Mainitun laatuinen kasvatusvaikuttaminen nykynuoriin ei ole mahdollista pelkän tämänhetkisen käyttäytymisen ehkäisyn tai siihen puuttumisen avulla. Puuttuminen on myös kasvatusfilosofisesta katsannosta varsin kyseenalaista sekä käsitteenä että toimintana, koska siinä sivuutetaan nuoren vapaa tahto, johon taasen kaiken nuoren omaehtoisen vastuullisuuden omasta toiminnastaan tulisi perustua. Korjaamisesta en viitsi puhuakaan, koska ainakin omiin korviini se kuulostaa itselleni täysin vieraan, mekanistisen ihmiskuvan mukaiselta, teknisiin toimenpiteisiin viittavalta käsitteeltä.

Käsitesekamelska on kaiken kaikkiaan ilmeinen. Otetaanpa vielä erilliseen tarkasteluun ehkäisyn käsite. Mitä on ymmärrettävä käsitteellä väkivallan ehkäisy ja kuka sitä voi tehdä? Tarkalleen ottaen ihmisyksilöiden välisen väkivallan – eli väkivaltaisen käyttäytymisen – ehkäisy voi olla vain sellaisten toimijoiden tehtävä, jotka ovat paikalla silloin ja siellä, missä väkivaltaista käyttäytymistä harjoitetaan, tai ovat jälkikäteen tekemisissä jo toteutuneiden väkivaltatilanteiden osapuolten kanssa.

Väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisyssä kyse on siis käyttäytymisestä, kaikista niistä ulkoisista, kolmannen osapuolen kuultavissa ja havaittavissa olevista sanoista ja teoista, joita jossain yksittäisessä tilanteessa käytetään.³ Ne jotka eivät ole paikalla näissä tilanteissa, eivät myöskään voi niiden kulkuun vaikuttaa ehkäisten jotain, joka muuten olisi tapahtunut. Sen sijaan paikalla olevat toimijat tai paikalle hälytetyt, kuten poliisi, vartijat, järjestyksenvalvojat ja vastaavat, voivat ehkäistä jotain tapahtumasta. Perustellusti voidaan puhua myös tilanteeseen ja siihen osallistuvien henkilöiden käyttäytymiseen puuttumisesta.

Myöhemmän toiminnan osalta kyse on yleisiä käsitteitä käyttäen korjaavasta toiminnasta. Korjaavaa toimintaa toteuttavat muun muassa sosiaalityöntekijät, psykologit ja vankiloiden kuntouttavan toiminnan työntekijät. Samalla myös puututaan ihmisten itsemääräämisoikeuteen. Näissä yhteyksissä puhutaan usein hoidollisesta lähestymistavasta tai hoidosta, joka kuvastaakin hyvin toiminnan luonnetta. Kuten korjaamisen, myös hoitamisen käsite on ongelmallinen, koska siinä on taustalla ajatus, että joku toinen hoitaa henkilön tai hänen asiansa kuntoon hänen ulkopuoleltaan tai hänen puolestaan. Henkilölle itsellensä jää vastaanottava, passiivinen rooli.

Väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisyn tuloksia ja vaikutuksia on yleensä helppo mitata todetuilla väkivallan määrän muutoksilla joko yksilötasolla tai tilastoin. Yksilötasolla väkivaltaa tehneet henkilöt ovat usein viranomaisseurannassa, jota harjoittavat erityisesti sosiaaliviranomaiset, poliisi tai rikosseuraamuslaitos. Seurannassa tulee kuitenkin ilmi vain viranomaisten tietoon tulleet väkivaltarikokset. Muut väkivallanteot, joita tilastoihin verrattuna tapahtuu moninkertainen määrä, jäävät pimentoon. Toisin sanoen, yksilö on saattanut tehdä vaikka kuinka paljon väkivaltaa, josta hän ei ole jäänyt kiinni sillä tavalla, että tieto siitä olisi kulkeutunut viranomaisille. Väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisyn todelliset vaikutukset voivat siten jäädä todentamatta millään tavoin aukottomasti.⁴

NFG harjoitti yhtenä toimintamuotonaan laajamittaista katupäivystystoimintaa pääkaupunkiseudulla (mukaan lukien myös Hyvinkää muutaman vuoden ajan) vuodesta 1998 lähtien vuoteen 2006 saakka. Toimintaan osallistui järjestön palkattujen työntekijöiden lisäksi useita kymmeniä aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä. Katupäivystäjät liikkuivat arki-iltaisin viiden tai kuuden hengen ryhmissä erilaisissa nuorten suosimissa yleisissä paikoissa, kuten kaduilla, toreilla, puistoissa jne. Katupäivystyksessä mentiin tarvittaessa väliin kaikkiin nuorten väkivaltatilanteisiin, olivat ne sitten kahden yksilön keskinäisiä tappeluja tai kahden ryhmittymän välisiä joukkotappeluja. Tosin yleensä jo katupäivystysryhmän tulo paikalle rauhoitti tilanteen ilman, että oli tarpeen turvautua fyysisiin väliinmenokeinoihin.⁵

Katupäivystystoiminta oli erittäin tuloksellista nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisyä ja tulokset keskeytettyinä väkivaltatilanteina olivat helposti havaittavia ja siten todennettavia. Toiminta jouduttiin kuitenkin lopettamaan, koska siihen ei itse asiassa koskaan saatu RAY:ltä, OKM:ltä tai muilta julkisilta tahoilta asianmukaista rahoitusta. Toinen ja sittenkin tärkeämpi syy oli kuitenkin se, että NFG tahtoi keskittyä kokonaan nuorten väkivallattomuuskasvatukseen, koska siinä voitiin saavuttaa pysyväluonteisia ja sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta huomattavasti merkityksellisempiä vaikutuksia kuin satunnaisesti havaittuihin yksittäisiin väkivaltatilanteisiin puuttumalla.

Väkivallattomuuden edistäminen ja sen automaattinen myönteinen sivuvaikutus

Mitä kaikkea muuta väkivallattomuus on kuin väkivallan puuttumista? Väkivallattomuus on osa vastuullista ihmisyyttä. Se voidaan määritellä toimintatavaksi, jonka kautta henkilö, tässä tapauksessa nuori, voi tulla hyvinvoivaksi ja onnelliseksi ihmiseksi. Hyvän olemassaolon edellytykset rakentuvat siitä, että nuoren toimintatavat ovat tarkoituksellisia ja rakkaudellisia.

Tarkoituksellisuus merkitsee lyhyesti kaikkea sellaista toimintaa, joka kohdistuu johonkin muuhun kuin omaan itseen. Kyseessä voi olla

jokin yleisesti arvokas asia tai joku muu ihminen ja kanssaihmiset yleensäkin. Tarkoitukselliseen elämään suuntautuminen on siis sitä, että nuori tekee tekoja, jotka ovat merkityksellisiä jollekin toiselle tai joillekin toisille. Tai toisin ilmaisten, nuori tekee tekoja, joilla on arvoa muille ja kaikille yhteisesti. Kun nuori edistää kaikille yhteistä hyvää, heijastuu sen vaikutus automaattisesti myös häneen itseensä. Ensinnäkin hän kokee tekonsa merkitykselliseksi ja sen seuraukset arvostettavaksi. Toiseksi yleisesti arvokkaan ja yhteisesti hyvän edistäminen aikaansaa automaattisena sivuvaikutuksena, että nuoren hyvinvointi lisääntyy kestävällä tavalla. Hän alkaa kokea elämänsä kokonaisvaltaisesti hyväksi ja itsensä onnelliseksi.⁶

Rakkaus merkitsee tässä yhteydessä rakkaudellista suhtautumista sekä itseen että kanssaihmisiin. Rakkautta kanssaihmisiin voidaan kuvata hyvän tahtomisena toisille pelkästään näiden itsensä vuoksi. Toimintatavoissa tämä ilmenee myötätuntona, empatiana ja altruismina tai yhdellä sanalla ilmaisten eettisyytenä. Mitä vieraammasta ihmisestä on kyse, sitä vaikeampi häntä on lähtökohtaisesti kohdella pyyteettömästi ja hänen parastaan palvelevasti. Tämän laatuisen hyvyyden herättelemiseen ja herkistämiseen tarvitaan ennen kaikkea (joko vanhemmuuteen perustuvaa tai kasvatuksellista) rakkautta nuoreen itseensä. Vain osakseen saamansa, hänen parastaan tahtovan rakkauden avulla nuori oppii rakastamaan itseään ja näkemään itsessään olevan potentiaalin hyvään. Voidaan jopa puhua yllykkeiden luomisesta hyvään rakkauden avulla.

Suurimmat esteet aikuisen ja nuoren väliselle kohtaamiselle ja sitä kautta kasvatusvaikuttamiselle ovat kyynisyys ja usko ihmisen lähtökohtaiseen pahuuteen. Valitettavan usein tällaiset asenteet vaivaavat nuorten parissa toimivia aikuisia. Hyvällä