Duuni

By Jouko Kivinen

Onko se tutkimusretki sellainen jolta ei voi poistua? Oletko mukana, onko kamerasi? Vai menikö rikki? Kyllä, minä koetan selittää itselleni että mitä minä täällä teen, keksin hyvän selityksen, oikein hienon. Yö putoaa niskaan, aamulla jätän selityksen taakseni ja astun eteenpäin (kun ei muuallekaan pääse).

Katso: ja näkemäsi muuttuu, yritys kuvata jää yritykseksi ja se vain siitä jäi, palanen. Tämä on elokuvaa, aurinko suistuu radaltaan todellista on vain Kumous. Äläkä siihenkään luota; älä odota iskua oikeasta suunnasta: se joka sitten lyö pelaa väärin.

• Language: Suomi
• Publisher: Jouko Kivinen
• Release date: May 1, 2013
• ISBN: 9781301447176

Jouko Kivinen

Olen helsinkiläinen, alunperin Sysmän korpikuusikoiden kätköistä esiin mönkinyt kirjoittaja. Isä on umpihämäläinen, äiti tuli taloon Tyrnävältä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin Helsinkiin opiskelemaan filosofiaa ja fysiikkaa. Opinnot keskeytyivät (palasin tekemään ne loppuun 25 vuotta myöhemmin), seurasi matkailua, vaihtoehtoelämää ja sekalaisia työsuhteita. Lapseni tulevan äidin kanssa harjoittelimme perhe-elämää Isnäsissä ja vähän muuallakin. Aika oli kovaa ja maa savista. Lopulta Perhe Oy sitten hajosi, muutin Kouvolaan ja sitten takaisin stadiin. Aloin kirjoittaa jo opiskeluaikoina. Ensimmäiset teokset olivat vessanseinärunoja jotka oli allekirjoittanut J. Stoned. Lehtijuttuja tuli joitakin. Porvoon taidetehtaassa kävin kirjoittajakurssin 1999-2000. Vuonna 2012 reipastuin ja rakentelin pöytälaatikkopinkat kokonaisuuksiksi ja suolsin ne nopeaan tahtiin ulos e-kirjoina ja tarvepainatuksina. Kaksi runoteosta on palkittu Taivalkosken instituutin kilpailussa. Tätä esittelyä kirjoittaessani hion kokoon romaania. Muuten harrastan aikidoa ja vaeltelen taidegallerioissa.

Book preview

Hautausmaalla vierii kivi

barokkiset jalkalamput seisovat haravoiduilla käytävillä

ja valvontakamerat seuraavat sininiskoja jotka

vetävät fiskarsilla viivaa hietikkoon

kuljeskelen kalliolla tapulin takana

se on luja jalkapohjia vasten, se kestää kyllä

vedän salaa tupakan, yskin

kuin junassa jyristävät ohi kylän kasvot ja äänet

kurjissa autoissaan metsikön ohi

tämä on vähän outo seisake nyt, olen täällä

vaikka se ei koske minua

eikä se koske ketään toistakaan

varsinkaan se ei kosketa minun lompakkoani

joka pysyy tyhjänä niin kuin tämä ympäriinsä autio puutarha

ja tämä tyhjä, tyhmä päivä

ja rajojen takana soditaan

ja slummeissa meren takana syödään kaktuksia

ja meidän tomaateissamme on lutikoita

oi, miten tämä tasainen, tylsä ruoho soi

kenen mieltä helvetissä se rauhoittaa

ja taivaassahan sitä ei kukaan kaipaisikaan, kun on harput ja ting tang

tämä alkoi kauan sitten

ne alkoivat kuolla ja kun ruttokin raiskasi ja teilipyörille tuli ahdasta

niin ne perustivat kivilouhoksen ja alkoivat panna rumihia graniitin alle

kyllä niitä täällä onkin

ja persoonallisia laattoja kaikki, toimiston esitteessä kerrotaan

että saa kirjaimet kultareunoilla tai ilman

no, eipä leikitä nyt, tämä on surun laakso

rautalehdet pitää karkottaa pientareilta