Sydänten kaipaus

By Greta Kiiski

Romantiikkaa ja salaisuuksia sairaalan käytävillä.Iiris on juuri aloittanut työt keskussairaalassa sairaanhoitajana, ja neurologisen osaston kiireinen mutta mukava ilmapiiri vaikuttaa jo omalta paikalta. Kivojen työkavereiden seurassa raskaammistakin työpäivistä selvitään, ja sairaanhoitajana Iiris pääsee tekemään juuri sitä, mitä haluaa: auttamaan ihmisiä.Sairaalan käytävillä puhutaan osastolla aloittavasta lääkäristä, Heikki Virénistä, josta liikkuu kaikenlaisia huhuja. Onko hän tosiaan hylännyt raskaana olevan morsiamensa, vaikka kuuluu potilaidensa kanssa olevan mitä lämminhenkisin mies? Mutta kun Heikki saapuu sairaalalle, ei hän vaikuta ollenkaan epäystävälliseltä, päinvastoin; miehen seurassa viihtyvät niin potilaat kuin henkilökuntakin. Myös Iiris huomaa sydämensä lepattavan, kun lääkäri katsoo kohti. Mutta millaisia salaisuuksia maailmankuulun tohtorin hallitusti kantama kuori kätkee?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 23, 2023
• ISBN: 9788727109619

Book preview

Sydänten kaipaus

Cover image: Shutterstock

Copyright ©2022, 2023 Greta Kiiski and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727109619

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

GRETA KIISKI: SYDÄNTEN KAIPAUS

1. Uusi lääkäri

Iiris polki nastarenkaalla varustetulla pyörällään ankeassa kelissä kohti keskussairaalaa. Syksyn ensimmäinen lumisade oli jälleen yllättänyt kansalaiset uutisten mukaan, mutta Iiris oli edellisisistä vuosista oppineena laittanut pyöränsä talvikuntoon hyvissä ajoin. Kavala musta jää viekoitteli ohuen lumikerroksen alla, mutta Iiriksellä ei ollut aikaa pelätä kaatumista. Kaamosaika oli käsillä, ja varhaiset aamut olivat pimeitä. Katulamput kuulsivat himmeästi sankan pyrytyksen takaa.

Kypärä puristi ohimoja, koska Iiriksen käteen oli kiireessä tarttunut korista paksumpi villapipo, jonka ympärille kypärä istui huonosti, eikä hänellä ollut kerta kaikkiaan aikaa tehdä säätöjä. Valtavan kokoiset lumihiutaleet iskivät leveästi ja sulivat hetkessä Iiriksen kasvoille, mutta nyt ei ollut aikaa ajatella pikavauhtia sipaistua ehostusta. Työvuoro oli alkamassa tuota pikaa, eikä tässä vaiheessa ollut varaa myöhästyä ja tehdä huonoa vaikutusta. Iiris oli aloittanut ensimmäisessä vakituisessa työssään sairaanhoitajana keskussairaalan neurologisella osastolla kolme päivää aiemmin. Edellisen päivän kiireinen iltavuoro painoi vielä kehossa, ja puhelimen akku oli tehnyt yöllä tenät, joten herätyskään ei ollut toiminut. Iiris oli havahtunut postimiehen ronskiin kolisteluun rappukäytävässä, kaivautunut unien syvimmistä syövereistä tähän maailmaan, riuhtaissut itsensä nihkeänä peiton ja lakanoiden lämmöstä karuun todellisuuteen: nyt oli kiire töihin!

Iiris astui hoitajien kansliaan täsmälleen aikataulussa. Miltei kaikki kollegat olivat säätäneet ennen aamuvuoroa, yksi lastensa vaatetuksen, toinen oman autonsa kanssa liikenteen sekamelskassa. Bussien aikataulut heittivät heti, kun yksikin lumihiutale laskeutui maahan, ja matkustajat saivat juosta pysäkeiltä määränpäihinsä. Kaikki olivat kutenkin työpaikalla ajallaan, ehjinä ja valmiina hoitamaan osaston runsaslukukuista potilasmäärää. Yöhoitajat raportoivat kiireisestä yövuorosta; potilaat olivat soitelleet kelloa ahkerasti, useimmat ihan hoitoa tarvitsevina, jotkut pelon tai yksinäisyyden takia. Pari uutta potilastakin oli saapunut osastolle.

– Normisettiä tämä oli. Juostiin kahden käytävän väliä siksakkia, ja kun tuntui siltä, että viimein hiljeni, ajattelimme toiveikkaina syödä, osaston yksi melkeinpä ainoastaan yövuoroja tekevä hoitaja, raportoi. – Siinä tulikin juuri eväiden mittainen tauko, ennen kuin piti lähteä rauhoittelemaan seiskahuoneen rouvaa. Hän varmaan nukkuu tänään paljon. Hyvä niin, koska hän jännittää kovasti magneettikuvaa, jonne hän pääsee… no toivottavasti tänään.

Yököt, kuten heitä osastolla kutsutaan, eivät kuunnelleet innoissaan aamuvuorolaisten valittelua kehnosta säästä; he halusivat pikapikaa omiin sänkyihinsä levähtämään. Iiris työskenteli perehdytysjaksonsa ajan pääsääntöisesti Aulin kanssa, joka oli osaston kokeneimpia sairaanhoitajia ja toimi usein vuorovastaavana. Heidän alueeseensa kuului kolmen huoneen yhteensä kuusi potilasta. Yö oli sujunut suhteellisen rauhallisesti näiden potilaiden kanssa: yhden keski-ikäisen rouvan asentoa oli käyty vaihtamassa kaksi kertaa, koska hän ei siihen kyennyt itse. Katetripusseja oli tyhjennetty useammalta, puoliltaöin ja aamukuudelta, ja erästä iäkkäämpää miestä oli käytetty vessassa, koska hänen huimauskohtauksensa jatkuivat ja hänen lihaksissaan oli outoja muljahteluja.

Iiris oli nähnyt osaston elämää jo harjoitteluaikana. Hän tiesi, ettei sairaanhoitajan työ ollut sisäsiistiä hommaa. Matemaattisestikin lahjakkaana vaikkapa koodariksi, joita suurin piirtein revittiin töihin ennen valmistumista, tai jakkupuvussa ja korkokengissä kopsuttelevaksi kauppatieteilijäksi rahoitusalalle. Lopulta kutsumus suorastaan aneli häntä hoitamaan sairaita. Neurologia kutsui häntä sen takia, että hänen Lilja-tätinsä sairasti MS-tautia eli keskushermoston pesäkekovettumatautia. Hän nähnyt, miten sairaus oli edennyt vuosien aikana, kohdellut ankarasti tätinsä haurasta kehoa, ja halusi siksi tehdä jotain tätä pirullista tautia sairastavien hyväksi.

Iiris oli huomannut jo harjoittelussa, että osastolla vallitsi mukava työilmapiiri. Hoitohenkilökunta oli omistautunut työlleen, eikä keskinäisissä suhteissa näkynyt ainakaan päälle päin kitkaa. Iiriksestä tuntui hyvältä aloittaa työelämä juuri täällä.

Aamuraportissa Auli muistutti, että osastolla aloittaisi tänään uusi, erittäin kokenut neurologian erikoislääkäri Heikki Virén. Hulvattoman huumorin heittäjänä tunnettu Auli totesi, että miestä voitaisiin varmaan hoitajien keskuudessa kutsua Lasseksi. Iloinen tirskahtelu täytti kanslian, vaikka monia hoitajia näytti hieman jännittävän tuo uusi lääkäri, josta liikkui paljon tietoa liittyen lääkärin ammatin osalta ja arvailuja yksityisihmisen osalta. Lääkärinä mies oli saavuttanut mainetta kansainvälisesti tutkimustöidensä tuloksillaan, erityisesti tiettyjen harvinaisten sairauksien kohdalla, sekä lämminhenkisenä persoonana, joka kirjaimellisesti kohtasi potilaan: oli läsnä, kuunteli ja etsi laajakulmaisesti ratkaisua tämän haasteisiin.

Yksityiselämänsä Heikki Virén oli pitänyt visusti piilossa. Tämänhetkisten varmojen tietojen mukaan hän oli muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleen yksin. Hänellä ei ollut tiettävästi perhettä, ja hänen sanottiin olevan nelikymppinen ikisinkku. Elämä oli kuljettanut Virénin aikoinaan jatko-opiskelemaan ensin pääkaupunkiseudulle ja sen jälkeen Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan, kunnes hän oli palannut tekemään töitä takaisin Suomeen. Iiris oli jo ensimmäisten päivien aikana ehtinyt kuulla kollegoiden huhupuheisiin nojaavia spekulaatioita siitä, että Heikki olisi aikoinaan lähtenyt kaupungista ja jättänyt raskaana olevan kihlattunsa kuin nallin kalliolle.

– Onkohan hän naisvihaaja? joku sairaanhoitajista pohti ääneen.

– Siinä tapauksessa täällä riittäisi runsaasti vihattavaa, ja suosittelisin ensitöikseni alanvaihtoa, Auli sanoi nauraen. – Hän on kuulemma ihan huippu potilaidensa kanssa. Odotan oikein kiinnostuneena näkeväni, millainen hän on työssään. Uskon, että me kaikki opimme häneltä paljon.

Luonnollisesti he kaikki halusivat, että osaston potilaat saisivat parasta mahdollista hoitoa.

– Minä otankin Lassen…

Aulin lause katkesi kuin seinään, kun kaikki purskahtivat nauruun ja toivoivat, etteivät heidän pokkansa pettäisi, kun Heikki Virén astelisi osastolle.

– Mies ei ole vielä paikalla, ja olen jo pulassa nimen kanssa, Auli sanoi rempseästi, mutta vakavoitui nopeasti. – Muistutan tässä lähinnä itseäni, mutta häntä on parempi kutsua oikealla nimellä. Ja sitten töihin! Tietävätkö kaikki omat huoneensa ja potilaansa? On mahdollista, että tänään tulee lisää potilaita, koska päivystyksessä on useita henkilöitä odottamassa kuvantamisiin pääsyä. Pari potilasta siirtyy neurokirurgian osastolle odottamaan leikkausta, mutta potilaspaikat osastollamme ovat aika täynnä. Teidän ei kuitenkaan tarvitse huolehtia kuin potilaistanne, minä vastaan muista järjestelyistä.

Hoitajat nyökkäsivät, kaikki oli heille selvää. Vaikka Iiris oli ollut osastolla harjoittelussa ja hän tunsi paikkoja, uudet vakituiset työntekijät perehdytettiin työhön proseduurien mukaan. Samoin kuin edellisenä iltana, Iiris kulki Aulin mukana kierrolla ja potilaiden kohtaamistilanteissa. Tämä tarkoitti sitä, että hän lähtisi mukaan myös lääkärikierrolle. Heikki Virén oli käynyt tutustumassa osastoon viikkoa aiemmin. Toimintaympäristö ja kollegat hänelle olivat kuitenkin uusia, joten Auli ja osaston erikoistuva lääkäri Samuli Airaksinen toimivat myös Heikin oppaina.

Kolmoshuoneen hälytys alkoi soida, ja Iiris ja Auli lähtivät kohti huonetta. He melkein törmäsivät aamiaiskärryyn, jota vuosikaudet osastolla työskennellyt laitoshuoltaja Marketta toi vauhdilla paikalleen ja alkoi avata valmiiksi potilaille. Hoitajattaret ohittivat kärryn sutjakasti ja olivat pian jo kyselemässä iäkkään Helmi-rouvan vointia.

– Hyvää huomenta! Minä olen sairaanhoitaja Auli, ja kaverinani tänään on Iiris, sairaanhoitaja hänkin. Miten täällä jaksellaan?

– Voisinko minä päästä suihkuun, kun on niin kauhea olo? Helmi pyysi.

– Et sinä valitettavasti nyt vielä pääse, kun sinulla on tuo sydämesi sykettäsi rekisteröivä Holter-laite vielä iltapäivään saakka. Onko sinulla ollut nyt aamulla jotain erityisiä tuntemuksia, kuten huimausta tai rintakipuja? Auli tiedusteli.

– Ei minulla ole kuin nihkeä olo.

– Nostetaanpa sinua ensin Iiriksen kanssa pystympään. Kuuluttavat tuolta kohta aamupalalle, mutta tuomme sen sinulle tähän. Tehdään sitten pienemmät pesut tässä sängyllä ja vaihdetaan sinulle vaatteet. Pääset illalla suihkuun ja saat puhtaat lakanat.

Iiris tarkisti, että katetri oli paikallaan ja että kämmenselän kanyyli oli siisti. Hän oli ollut itse asettamassa Helmille sydämen sähkökäyrää rekisteröivän Holter-tutkimuslaitteen elektrodeja paikoilleen edellisenä päivänä. Nainen oli tuotu päivystyksestä pari yötä sitten kaksoiskuvien ja huimauksen takia. Jalat olivat olleet voimattomat, eivätkä niiden tunnotkaan olleet täysin normaalit. Vaikka Helmillä oli ikää, hän oli ollut pieniä vaivoja lukuun ottamatta tähän saakka hyvässä kunnossa. Osastolle päästyään hän oli valitellut sydämen tykyttelyä, joten erikoistuvana lääkärinä työskentelevä Samuli oli päättänyt, että sydämen toimintaa seurattaisiin vuorokauden ajan Holterilla, ja lisäksi otettaisiin laajat verikokeet.

Iiris toi Helmille pyynnöstä puuron kanssa marjoja ja maitokahvin. Hän asetteli tarjottimen Helmin sängyn viereen pöydälle ja katsoi, että aamiaisen nauttiminen sujuisi hyvässä asennossa. Hän veti sälekaihtimet ylös, ja nähdessään masentavan räntäsateen hän tunsi iloa sisätyöstä. Helmin vieruskaveri halusi katsoa television aamuohjelmia, joten Iiris napsautti oikean kanavan päälle ja palasi kansliaan. Hän ehti vilkaista omien potilaittensa tietoja, ennen kuin Auli huuteli häntä tulemaan lääkärin huoneeseen.

Pieni jännityksen värinä kävi Iiriksen kehon läpi, kun hän lähti kohti avointa ovea. Hän oli ollut Samulin kanssa potilaiden luona ja todennut tämän valtavan ammattitaitoiseksi, vaikka erikoistumisopinnot olivat vielä kesken. Samuli kuunteli potilaitaan, tutki, tutki lisää, tarkisti ja varmisti. Iiris oli varma, että Samulista kasvaisi ajan myötä lämminhenkinen ihmisen kohtaaja, kunhan lääketieteellinen ote varmistuisi. Iiriksen jännitys ei johtunut Samulista, vaan osaston uudesta neurologista, Heikki Virénistä, jonka ympärille oli muodostunut eräänlainen mystisyyden kehä.

Huoneesta kuului iloista rupattelua, kun Iiris astui sisään. Auli otti heti ohjat käsiinsä.

– Tässä on sairaanhoitaja Iiris Valtonen. Hän aloitti meillä