Menneisyyden taakka

By Willow Rose and Satu Paavola

Eva Rae Thomas joutuu keskelle uransa erikoisinta rikossarjaa

Cocoa Beachin pikkukaupunkia hämmentää outo katoamistapaus: kolme lukiolaistyttöä on hävinnyt kuin tuhka tuuleen päättäjäistanssiaisten iltana, eikä kukaan tunnu tietävän asiasta mitään. Eva Rae Thomasilla on muutenkin kädet täynnä töitä hänen yrittäessään huolehtia kovia kokeneesta perheestään. Kaiken lisäksi näyttää siltä, että kauan sitten kadonnut sisar on vihdoin löytynyt, eikä Eva Rae tiedä, miten suhtautua tilanteeseen. Eva Rae yrittää parhaan taitonsa mukaan pitää kaikki pallot ilmassa, mutta kun hänen omalta etupihaltaan löytyy eloton tyttö, on hänen jälleen astuttava ammattirooliin. Tällä kertaa Eva Raen ja Matt Millerin on yritettävä ottaa selvää rikollisesta, joka ei tunnu sopivan mihinkään profiiliin. Kummallista kyllä, tämän tehtailemat rikokset tuntuvat noudattavan kaavoja, jotka ovat Eva Raelle liiankin tuttuja hänen omasta menneisyydestään…

Willow Rose on miljoonia teoksia myynyt menestyskirjailija, jota ei turhaan kutsuta ”juonenkäänteiden kuningattareksi”. Entisestä FBI-profiloijasta, Eva Rae Thomasista, kertova kirjasarja kipusi ilmestyessään heti myyntilistojen kärkeen. Menneisyyden taakka on sarjan toinen osa.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Jul 28, 2023
• ISBN: 9789180541688

Book preview

Luku 1

KAKSI VIIKKOA MYÖHEMMIN

Hyviä uutisia. Löysin hänet.

Silmäni laajenivat. Tuijotin edessäni sekaisen työpöytänsä takana istuvaa naista. Naisen nimi oli Rhonda, ja hän oli yksityisetsivä, jonka olin palkannut paikantamaan kauan sitten kadonneen siskoni.

Sydney kidnapattiin Wal-Mart-kaupassa, kun hän oli seitsemän ja minä viiden vanha. Olin äskettäin saanut kuulla, että Sydney saattoi olla elossa, sillä sieppaajaksi oli paljastunut yhteinen biologinen isämme. Arveltiin, että he olivat poistuneet maasta. Olin joutunut keräämään muutaman viikon rohkeutta, ennen kuin uskalsin aloittaa etsinnät ja palkata jonkun jäljittämään Sydneyä. Rhonda oli etsinyt sekä siskoani että isääni viimeiset kuusi kuukautta. En ollut kuullut Rhondasta juuri mitään noiden kuukausien aikana, ja olin olettanut, että se johtui siitä, ettei hän ollut löytänyt mitään. Hänen sanansa ja uurteisten kasvojen lomasta tuikkivat kirkkaat ja innostuneet silmät yllättivät minut.

Oikeasti?

Rhonda nyökkäsi. Hän otti esiin kansion vieressään olevasta pinosta ja asetti sen eteeni. Hän työnsi kansiota lähemmäs ja tunsin, miten sydämeni alkoi pamppailla. En ollut varma, miten suhtautua tähän kaikkeen.

Voit katsoa itse.

Saatoin tuskin hengittää. Tuijotin kansiota, enkä kyennyt hillitsemään sormieni vapinaa. Puraisin huultani ja katsoin Rhondaa.

Oletko varma, että se on hän?

Rhonda nyökkäsi. Ei ollut helppoa löytää häntä, mutta sain hieman apua eurooppalaiselta kollegaltani. Jäljitin isäsi Lontoosta.

Entä Sydney?

Rhonda selvitti kurkkuaan. "Hän oli muuttanut nimensä. Lontoossa Sydneystä tuli Mallory Stevens, ja isästäsi taas James Stevens.

Mallory? Sekö hänen nimensä nykyään on? kysyin ja nyrpistin nenääni. Olin aina rakastanut Sydneyn nimeä. Uuteen nimeen tottuminen veisi aikaa, mutta niin varmaan moni muukin asia. Tämä kaikki muuttaisi elämääni jälleen kerran monin eri tavoin.

Rhonda pudisti päätään. Hän muutti nimensä uudestaan… muuttaessaan Floridaan.

Melkein tukehduin. Floridaan? Tarkoitatko, että… että… hän asuu täällä?

Rhonda nyökkäsi ja pyöritteli kynäänsä.

Kaikki tiedot ovat tuossa kansiossa.

Ja hän muutti nimensä… toisen kerran? Mikä se siis on? kysyin, vaikka tuntui melkein mahdottomalta sisäistää kaikkea tätä uutta tietoa. Elämäni oli muutenkin kääntynyt päälaelleen viimeisen vuoden aikana, kun entinen aviomieheni ja kolmen lapseni isä, Chad, oli päättänyt jättää minut nuoremman vaaleaverikön, Kimmien, vuoksi. Eron jälkeen olin muuttanut lasten kanssa takaisin vanhaan kotikaupunkiini Cocoa Beachiin ollakseni lähempänä vanhempiani vain saadakseni tietää, että isäksi uskomani ja rakastamani mies ei todellisuudessa ollutkaan isäni. Kaiken lisäksi oli paljastunut, että hän oli verenhimoinen tappaja, joka oli murhannut useita lapsia.

Nyt hän oli kuollut, ja äitini asui edelleen luonani kieltäytyen palaamasta taloon, jossa oli asunut yhdessä tappajan kanssa. En voinut syyttää äitiä siitä. Halusin itsekin vain polttaa koko talon ja nähdä kaikkien valheiden katoavan tuhkana ilmaan sen mukana.

Mikä hänen nimensä sitten on? kysyin.

Rhonda nojautui hieman eteenpäin ja avasi kansion. Hän näytti kohtaa ensimmäisen sivun keskiosassa ja napautti paperia hyvin hoidetun näköisellä, pitkällä violetin värisellä kynnellään.

Tuijotin paperissa lukevaa nimeä ja sitten Rhondaa silmät epäuskosta kaveten.

Yrittikö hän jekuttaa minua?

Mutta… tuohan… tuo on…

Rhonda nyökkäsi. Tiedetään. Minunkin piti tarkistaa asia muutaman kerran ollakseni varma, mutta totta se on. Hän se on. Tämä nainen on sisaresi.

Luku 2

SILLOIN

Artie. Kerrohan nyt. Mistä oikein on kyse?

Gary Pierce lähestyi paikallista seriffiä, joka seisoi autonsa vieressä. Häntä ympäröivät apulaisseriffit katsoivat hermostuneesti Garya. He seisoivat vanhalle maatilalle johtavalla maantiellä Marylandin Riverdalessa.

48-vuotiasta Tony Velledaa pidetään panttivankina. Sieppaajat tunkeutuivat eilen hänen kotiinsa, kun hän oli kahden kotona kahdeksanvuotiaan poikansa kanssa. Lapsi sidottiin käsistään ja jaloistaan ja jätettiin kotiin. Isän sieppaajat veivät mukanaan. Pojan onnistui vapauttaa itsensä ja hakea apua naapureilta, jotka ottivat yhteyttä viranomaisiin. Sieppaajat veivät Velledan toiseen osavaltioon, ja tietojemme mukaan häntä pidetään tuolla farmilla. Käsittääksemme siellä on neljä aseistettua miestä sekä mainittu panttivanki. Tietojemme mukaan ainakin yhdellä sieppaajalla on yhteyksiä rikollisjengeihin, ja toinen heistä on ehdonalaisessa aseellisesta hyökkäyksestä. He ovat siis tosissaan.

Niin olemme mekin.

Gary kosketti kotelossaan lepäävää asettaan. Hän tunnusteli luotiliivin painoa harteillaan, kuten hänellä usein oli tapana tehdä ennen rynnäkköä. Ehkä tapa oli outo, mutta hän ei mahtanut itselleen mitään. Oli kuin hänellä olisi ollut tarve varmistaa, että se oli tarpeeksi paksu pysäyttääkseen luodin… aivan kuin hän ei olisi täysin voinut uskoa siihen.

Mennään, hän sanoi ja nyökkäsi seriffille. Valmistautukaa lähtöön.

Hetken päästä he astelivat maantiellä Garyn johdolla. Pidellessään M4-rynnäkkökivääriään edessään ja valmistaessaan itseään siihen, mikä tuossa pienessä talossa mahdollisesti odottaisi, hän ajatteli vaimoaan Iristä ja vastasyntynyttä poikaansa Oliveria. Oliver oli vain kolme viikkoa vanha, suloisin olento maan päällä. Juuri tänä aamuna Garyn tehdessä lähtöä töihin poika oli hymyillyt ensimmäisen kerran, ja Gary oli kironnut joutuessaan lähtemään töihin näin tärkeänä hetkenä.

Anna kaiken sujua hyvin, hän rukoili hiljaa. Anna minun nähdä poikani hymy uudelleen.

Gary hiipi talon taakse, löysi pimeänä olevan ikkunan ja rikkoi sen ruudun kiväärillään. Hän irrotti lasin ja kiipesi sisään osoittaen aseellaan pimeyteen. Hänen parinsa, agentti Wilson, seurasi hänen kannoillaan sisään ikkunasta. He näkivät oven, jonka alta pilkotti valoa, ja kävelivät lähemmäs kurkistaakseen sisään raosta.

Gary näki kolme raskaasti aseistautunutta miestä sekä neljännen miehen, joka istui huoneen keskellä tuoliin köytettynä ja silmät sidottuina.

Gary viittoi Wilsonille, tarttui sitten oveen, ja he ryntäsivät sisään huutaen:

FBI! MAAHAN!

Kaikki kolme miestä heittivät aseensa käsistään ja laskeutuivat maahan päät painettuina ja kädet ilmassa.

Gary käännähti löytääkseen puuttuvan sieppaajan, kun tämä äkkiä ilmestyi makuuhuoneeseen johtavalle oviaukolle kivääri käsissään.

Aseet maahan, konstaapelit. NYT HETI.

Gary nielaisi melkein hätääntyen ja teki kuten käskettiin. Wilson seurasi perässä, mutta aseiden tipahtaessa lattialle hän veti esiin pistoolin, kääntyi kohti sieppaajaa ja ampui. Tarkasti ammuttu luoti meni suoraan tämän pään lävitse. Sieppaaja lysähti elottomana lattialle kovan kolahduksen saattelemana.

Luku 3

Siinä se kuultiin, Greg. Päättäjäistanssiaisten mysteeri vaivaa edelleenkin Cocoa Beachin asukkaita. Päättäjäiskuningatar Carina Martinin ja hänen ystäviensä Tara Owensin ja Ava Moralesin kohtalo on edelleen tuntematon. Mitä tapahtui sen jälkeen, kun he lähtivät koululta? Ehkäpä tänään löydetty uusi todistusaineisto auttaa etsiviä ratkaisemaan arvoituksen.

Sammutin television ja pudotin kaukosäätimen sohvalle. TV oli ollut päällä, kun tulin kotiin Rhondan luota kansio kainalossani. Televisiota ei katsonut kukaan. Ennen kuin sammutin sen, pysähdyin kuuntelemaan, oliko uutisissa jotain uutta tietoa kolmesta teinitytöstä, jotka olivat kadonneet päättäjäistanssiaisten jälkeisenä iltana kaksi viikkoa sitten. Kaikki puhuivat siitä, ja täytyi sanoa, että olin samaa mieltä News13-kanavan toimittajan kanssa: tapaus oli erikoinen. Tytöt olivat olleet kadoksissa jo kaksi viikkoa, eikä mitään ollut löydetty vieläkään. Spekulointia oli senkin edestä. Jotkut uskoivat, että tytöt oli siepattu, toiset taas, että he olivat itse suunnitelleet katoamisensa paetakseen lukion viimeisen vuoden paineita. Jälkimmäinen teoria oli mielestäni kaukaa haettu, mutta ensimmäinenkään vaihtoehto ei ollut mitenkään mieltä ylentävä. Matt oli tutkinut juttua katoamisillasta asti. Tyttöjen vanhemmat olivat hädissään soittaneet Cocoa Beachin poliisilaitokselle pyytääkseen etsintöjen aloittamista.

Matt ja minä olimme tapailleet nyt hieman yli puolen vuoden ajan, ja kaikki toimi hienosti. Nautimme paljon yhteisestä ajasta emmekä olleet mielellämme erossa toisistamme. Sellaista en ollut koskaan kokenut Chadin kanssa. Yhteys Mattin ja minun välillä oli paljon syvempi, mikä oli ymmärrettävää, koska olimme tunteneet toisemme lapsuudesta asti, ja hänen kotinsa oli ollut teini-ikäisenä turvapaikkani, kun asiat omassa kodissani olivat olleet huonosti. Silloin olimme kuitenkin olleet vain ystäviä. Nyt olimme jotakin enemmän. Näytti siltä, että olimme tarvinneet nuo välissämme olleet 20 vuotta ymmärtääksemme kuuluvamme yhteen.

Myös kirjani edistyi hyvin. Taloksi asettumisen lomassa olin ehtinyt kirjoittaa sen melkein kokonaan, ja odotin innolla sen valmistumista. Kirja kertoi isästäni. Ei biologisesta isästäni, vaan kasvatti-isästäni, sarjamurhaajasta, joka oli onnistunut huijaamaan rakkaitaan ja peittämään tekonsa. Hän oli tehtaillut karmeat rikoksensa aivan äitini nenän edessä. Hänen tarinansa sanoittaminen oli ollut aikamoinen prosessi sekä minulle että äidilleni, sillä pommitin äitiäni jatkuvasti kysymyksillä lapsuudestani sekä hänen ja isän yhteisestä elämästä. Luulen, että isästä ja kaikesta tapahtuneesta puhuminen tuntui äidistäni terapeuttiselta, mutta aistin myös, että se oli hänelle emotionaalisesti uuvuttavaa.

Alun perin minun oli ollut tarkoitus kirjoittaa maan julmimmista sarjamurhaajista FBI-profiloijan näkökulmasta, mutta kun kustantamoni sai vihiä uudesta tosielämään sijoittuvasta tarinastani, he laativat heti uuden sopimuksen uudesta kirjasta. Lisäksi sain kustantamolta valtavan ennakkomaksun jo aiemmin saadun ennakkoni lisäksi. He olivat todella innoissaan. Heidän mukaansa tulevassa kirjassani oli valtavasti kaupallista potentiaalia ja se saattaisi jopa yltää bestselleriksi. En vastustellut ajatusta. Tarvitsin rahaa elättääkseni itseni ja lapseni. Chadia ei ollut juurikaan näkynyt lähtönsä jälkeen, ja hänen satunnaisesti maksamansa elatusmaksu riitti hädin tuskin maksamaan puolet talon kuukausittaisesta vuokrasta. Kolmen lapsen yksinhuoltajuus kävi kalliiksi kukkarolle.

Kop, kop.

Matt kurkisti sisään viinipullo kainalossaan. Hymyilin nähdessäni hänet. Saatoin kuulla lasten metelöivän yläkerrassa, ja Alex huusi jotakin jommallekummalle siskoistaan. Olivia vastasi huutamalla ja läimäyttämällä ovensa kiinni. Olivia oli nyt viidentoista, eikä hänellä oikein riittänyt kärsivällisyyttä kuusivuotiaalle veljelleen tai kaksitoistavuotiaalle sisarelleen Christinelle. Tai minullekaan, jos totta puhuttiin.

Matt säpsähti kuullessaan oven läimähtävän. Olin itse niin tottunut siihen, että tuskin huomasin. Sen sijaan hymyilin Mattille ja nappasin viinin hänen kädestään.

Mitä juhlitaan?

Hän kohautti olkapäitään, kumartui puoleeni ja suuteli minua.

On perjantai, ja minulla on vapaa viikonloppu.

Vilkaisin häntä. Tiesin, että viini oli tarkoitettu enemmänkin minulle kuin hänelle itselleen.

Tilaan pizzaa. Jääkaapissa on olutta, sanoin. Hänen kasvonsa kirkastuivat. Toivonkin, että sanoisit noin.

Luku 4

Nam, mureketta!

Kävelimme keittiöön, ja Matt huomasi keittiön tasolla lepäävän ruuan.

Rakastan mureketta, hän sanoi ja meni lähemmäs. Valmistitko sinä tämän?

Laskin viinipullon pöydälle ja pudistin päätäni hymähtäen. Minäkö? Laittaisin ruokaa? Jos tapailet minua ruuanlaittotaitojen toivossa, minun täytyy kertoa totuus saman tien. En valitettavasti osaa kokata. Luulin, että tiesit jo.

Näyttää herkulliselta, Matt huomautti. Miksemme vain syö tätä pizzan sijaan?

Löysin viinipullonavaajan ja poksautin pullon auki. Kaadoin itselleni lasillisen ja katsoin Mattia. Hän nyökkäsi.

Ahaa, ymmärrän. Tämä on äitisi valmistamaa, vai mitä? Jep.

Eli lihatonta mureketta?

Täysin. Lihatonta, maidotonta, gluteenitonta. Vain kasvipohjaisia ainesosia. Hän teki tämän jo valmiiksi, koska oli lähdössä Winter Gardeniin pelaamaan korttia ystäviensä luo.

Matt huokaisi pettyneenä. Se näyttää niin houkuttelevalta.

Sen kun maistat, sanoin. Minä olen ollut vegaanisella ruokavaliolla koko viikon ja järsinyt kasviksia niin paljon, että pelkään palmujen pian kasvavan korvistani. Minä ainakin aion tilata oikein lihaisan pizzan ja nauttia siitä, ettei äiti ole täällä paheksumassa tai pahoittamassa mieltään.

Matt kohautti harteitaan ja otti itselleen lautasen. Minä haluan kuitenkin kokeilla. Se on varmasti terveellistäkin.

Siemailin viiniäni ja katselin, kun Matt otti mureketta. Sitten etsin kännykkäni ja tilasin perhepizzan, jotta siitä riittäisi varmasti sekä lapsille että Mattille, jos hän sattuisi muuttamaan mielensä. Saatuani tilauksen tehtyä laskin puhelimen kädestäni ja katsoin Mattia, joka näytti pitävän vegaanisesta murekkeesta.

Tämähän on hyvää, hän huomautti. En ymmärrä, miksi valitat äitisi sapuskoista. Tämä on oikein maukasta.

Istahdin keittiöjakkaralle ja silmäilin häntä viiniäni maistellen, kun hän otti toisen palan ja söi sen.

Missäs Elijah on tänään? kysyin.

Matt veti penkin alleen ja istahti hänkin. Hän lakkasi pureksimasta ruokaansa ja hänen silmiinsä ilmestyi väsynyt katse. Matt oli ollut yksinhuoltajaisä siitä asti, kun hänen lapsensa äiti oli murhattu viime syksynä. Matt ei ollut koskaan ollut läheinen poikansa kanssa, sillä hän oli saanut tietää tämän olemassaolosta vasta kun poika oli 3-vuotias ja tämän äiti oli vihdoin paljastanut asian hänelle. Elijahin äidillä ja Mattilla oli ollut yhden yön suhde noin 9 vuotta sitten, ja Matt oli ajatellut, ettei näkisi naista enää koskaan. Nyt hän piti yksin huolta 8-vuotiaasta pojasta, ja se oli muuttanut hänen elämänsä täysin.

Hän on äitini luona, Matt vastasi. Äiti lupasi viedä hänet elokuviin, jotta minä saisin vapaaillan.

Kumarrun lähemmäs ja nappasin hänen haarukkansa. Maistoin vegaanista mureketta, pureskelin, ja sitten irvistin. Ei todellakaan. Se oli aivan yhtä pahaa kuin muutkin äitini sörsselit. Hörppäsin lasistani huuhtoakseni pahan maun suustani. Iso osa minusta ihan oikeasti toivoi, että olisin voinut nauttia äitini laittamista ruuista. Olisin hyvin voinut pudottaa pari kiloa tai vaikka enemmänkin, mutta äidin ruuat eivät vain maistuneet minulle. Ja totta puhuakseni yliterveellinen ruokavalio sai minut vain napostelemaan enemmän, ja olin itse asiassa lihonut äitini muutettua luokseni, mikä oli juuri päinvastoin kuin olisin toivonut.

Miten teillä menee Elijahin kanssa? kysyin. Helpottaako tilanne yhtään?

Matt tuijotti lautastaan ja pyöritti sitten päätään kieltävästi. Hän inhoaa minua.

Eikä inhoa. Olet kuitenkin hänen isänsä.

Usko pois, hän vihaa minua. Hän ei anna minun auttaa missään, eikä puhu minulle mitään. Hän ei anna minun edes peitellä itseään iltaisin. Päästyään koulusta hän viettää suurimman osan päivästään äitini kanssa, kun minä olen töissä. Joka päivä tullessani kotiin toivon, että asiat olisivat muuttuneet vähän helpommiksi, että hän alkaisi tottua minuun, mutta toistaiseksi niin ei ole tapahtunut. Hän varmaan syyttää minua Lisan kuolemasta.

Kurotin laskemaan käteni hänen kädelleen.

Elijah menetti äitinsä, ainoan tuntemansa vanhemman. Hän kävi luonasi niin harvoin.

Ja kenen vika se oli? Matt kysyi. Ei ainakaan minun. Anelin Lisaa antamaan minun tavata Elijahia useammin, mutta hänellä oli aina joku tekosyy. Aivan kuin hän olisi nauttinut tuottaessaan minulle pettymyksiä… tai olisi kertonut minulle Elijahista vain satuttaakseen minua.

Mutta hän kuitenkin kertoi, joten hän halusi varmaan, että osallistut Elijahin elämään jollakin tavalla, sanoin. Ehkä se oli vain vaikeaa hänelle.

Matt söi hieman murekettaan ja pudisti sitten päätään. Ehkäpä, en tiedä…

Älä luovuta. Sinä olet hänen ainoa vanhempansa. Anna Elijahille aikaa. Hänen elämänsä on mullistunut täysin viimeisen puolen vuoden aikana, eikä hän tiedä, miten olisi. Hän varmasti ikävöi äitiään kamalasti, ja purkaa tunteitaan sinuun. Aika auttaa varmasti. Hän sopeutuu kyllä.

Se on vain… En kuvitellut vanhemmuuden olevan tällaista. Isänä oleminen kokopäiväisesti… Se on hirveän rankkaa.

Tervetuloa porukkaan.

Hihitin ja siemaisin viiniäni. Lähetin yläkerrassa oleville lapsilleni lämpimän ajatuksen. Viime aikoina meillä oli ollut vähän helpompaa. Alex näytti sopeutuneen uuteen ympäristöönsä paremmin. Lahjakkaiden lasten ohjelmaan pääsy tarkoitti, että hän sai koulussa vaativampia tehtäviä, ja se näytti rauhoittaneen häntä kovasti. Hän huusi usein edelleen puhuessaan, ja hänen oli edelleen vaikea istua aloillaan muutamaa minuuttia kauempaa, mutta hän vaikutti tyytyväisemmältä. Tytöilläkin meni paremmin kuin aiemmin. He eivät juuri puhuneet isästään enää, enkä tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia. Aluksi he kävivät Washingtonissa isänsä ja Kimmien luona ainakin kerran kuussa, mutta viime kuukausina tytöt eivät olleet halunneet mennä, vaikka olin sitä ehdottanut. Varsinkin esikoiseni Olivia vaikutti siltä, että hän vähät välitti isästään, ja se ei ollut hänen kaltaistaan. Pohdin, oliko jotakin tapahtunut edellisellä kerralla, kun he olivat kyläilleet isänsä luona. Asia oli harmillinen myös Alexin takia, sillä hän kaipasi isäänsä, muttei voinut matkustaa yksin. Ehkä joku toinen 6-vuotias pärjäisi yksin lentokoneessa, mutta ei minun poikani. Muut matkustajat olisivat varmasti samaa mieltä kanssani.

Uutisissa kerrottiin, että Carina Martinin toinen kenkä on mahdollisesti löytynyt? Yritin vaihtaa puheenaihetta. Se löydettiin jostain pensaasta golfkentän itäpuolelta, kaukana kaikesta?

Matt meni jääkaapille ja otti oluen. Jep, toinen kenkä löytyi. Löysimme ensimmäisestä kengästä koron asfaltilta sekä muut kengän osat heti katoamisyönä.

Se siis tarkoittaa, että hän eteni golfkentällä paljon pidemmälle, kuin alun perin luulitte?

Matt nyökkäsi, avasi oluensa ja istahti alas. Jep. Kenkä löydettiin pensasalueen liepeiltä, jonne golfaajat usein kadottavat pallonsa. Se on kuin pieni, vaikeakulkuinen metsäalue. Luulin, että olimme haravoineet tarkasti koko alueen, mutta se on vain niin… suuri, tiedät varmaan?

Nyökkäsin. Luuletko, että hän piiloutui sinne?

"En osaa sanoa. Saattoi olla, että tyttö meni sinne jonkun pojan kanssa. Olihan kuitenkin päättäjäisilta. Nuoret tekevät vaikka mitä tuollaisena iltana.

Mutta tehän löysitte hänen kruununsa golfklubin edustalta, vai mitä? kysyin.

Matt nyökkäsi ja hörppäsi oluttaan. "Löysimme rikkinäisiä kenkiä monista eri paikoista golfkentällä. Löysimme myös

Tara Owensin käsilaukun puhelimineen päivineen, sekä osan Ava Moralesin revenneestä mekosta kellumasta pienessä lammessa.

Melkein kuin Hannu ja Kerttu leivänmuruineen, mutisin itsekseni.

Matt vilkaisi minua. Mitä sanoit?

Pudistin päätäni. En mitään. Entä muiden tyttöjen puhelimet? Oletteko onnistuneet paikantamaan ne?

Matt pudisti päätään.

Entä sometilit? Löytyisikö niistä mitään johtolankaa? Ketään, keiden kanssa he juttelivat?

Tutkimme niitä edelleen, Matt vastasi. Rikostekniikan labra vastaa niistä. He tutkivat tietokoneillaan tyttöjen puhelimia ja niiden käyttöä. Nuorilla on nykyään niin monia sosiaalisen median tilejä, että niiden tutkimisessa kestää ikuisuus, mutta toistaiseksi mitään ei ole löytynyt.

"Onko kellään tytöistä ollut ongelmia muiden oppilaiden kanssa koulussa? Onko kukaan uhkaillut