Samojedinkoira

By Emilia Mäkelä

Samojedinkoirarotu: Opas venäläiseen kelkkakoiraan

 

Ei ole enää mikään salaisuus, että koirat ovat ihmisen paras ystävä ja tulevat aina olemaan. Jopa pienet lapset ovat hyvin kiinnostuneita nelijalkaisista ystävistä, ja aikuisetkin haluavat päästää sisäisen lapsensa ulos koirien seurassa. Koiran vastaanottaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Hyvin harvat omistajat ovat tietoisia siitä, kuinka paljon vaivaa koiran pitäminen vaatii ja kuinka paljon taakkaa koirat myös ihmisten harteille asettavat.

 

Ensimmäinen kysymys on, mikä koira sopii parhaiten tulevan omistajan elämäntyyliin. Tätä tarkoitusta varten ei ole käytännöllistä etsiä yksittäistä koiran luonnetta, vaan sopivaa koirarotua. Tämä edellyttää perustutkimusta, sillä kaikki koirat eivät sovi hyvin perheisiin. Jos haluat hankkia lapsia tai jos rakastat ulkoilua, sinun kannattaa tutustua tarkemmin samojedinkoirarotuun. Näistä koirista on tullut todellisia suosikkeja, mutta niillä on valtava tarve liikkua. Niitä voidaan pitää pienissä asunnoissa vain, jos asunnossa on suuri puutarha tai jos lähellä on puisto.

 

Kirjan sisältö on seuraava:

• Johdanto aiheeseen
• Samojedin kasvatus ja koulutus
• Terveys, hoito ja ravitsemus
• Tämän rodun edut
• Monia kuvia ja muita aiheita

Tämä entinen työkoirarotu rakastaa ihmisten seurassa olemista eikä halua olla yksin. Se on täydellinen koirarotu runsaaseen halailuun ja touhuamiseen! Siksi tässä kirjassa kuvataan yleistä käsittelyä sekä tekniikoita, joilla muodostetaan läheinen side nelijalkaisen ystävän kanssa, jotta arkielämän tavanomaiset esteet voidaan voittaa menestyksekkäästi. Hauskaa tutustumista ja kokemista

• Language: Suomi
• Publisher: Emilia Mäkelä
• Release date: Jan 13, 2023
• ISBN: 9798215967515

Book preview

Samojedinkoira

Emilia Mäkelä

Sisältö

Johdanto

Samojedinkoirarotu

Mistä hän on kotoisin?

Venäläinen kelkkakoira

Samojedin rotumuotokuva - profiili

Samojedin kasvatus ja koulutus

Kunnioituskoulutus

Pentujen ja koirien kotiharjoittelu

Yleiset koulutuslaitteet

Kaulapanta vai rintavaljaat?

Oikean hihnan valitseminen

Palkinnot ja herkut

Pennun eleet ja ilmeet

Hakuopas

Ensimmäiset komennot - Istu!, Maahan!, Pois!

Kelkkailu koiraurheiluna

Ryhmän kokoonpano

Kelkan koostumus

Agility - Kelkkailu koiraurheiluna

Koulutus kelkkakoiraksi

Samojedin terveys

Yleisimmät koiran sairaudet

Samojedin terveysongelmat

Oikea hoito

11. vinkkejä hankintaa varten

Ravitsemus

Lisätietoja koiran hoidosta

Lisäluku: Vinkkejä nopeaan oppimiseen

Loppusanat

Lähteet

Tästä sarjasta:  Elämäni koira

Johdanto

Koirasta on tullut ihmisen suosikkieläin, ja koirien määrä kasvaa vuosittain useilla miljoonilla - monet ihmiset eivät voi enää elää ilman parasta ystäväänsä. Lapsetkin ovat hyvin kiinnostuneita eläimistä ja erityisesti koirista, mutta toiveiden täyttäminen ei ole aina helppoa. Koiran hankinnassa ja kasvatuksessa voi ilmetä erilaisia ongelmia. Monet omistajat eivät esimerkiksi tiedä, kuinka paljon rakkautta ja aikaa lemmikki todella tarvitsee. Lisäksi on muistettava, että jokainen rotu on erilainen ja koirilla voi olla traumakokemuksia uudessa kodissa. Jokaisen potentiaalisen omistajan on siis syytä tehdä oikeanlainen tutkimus siitä, mikä koiran luonne sopii parhaiten omaan elämäntyyliin, sillä kaikki rodut eivät sovellu esimerkiksi suurperheille.

Tämän tutkimuksen yhteydessä seuraavilla sivuilla esitellään samojedinkoirarotu. Tämä on yhteiskunnan suosikki, jota voidaan käyttää erityisen monipuolisesti.

Näin ollen samojedinkoira sopii hyvin pariskunnille, jotka haluavat hankkia lapsia, tai jopa suurperheille, sillä se on koira, joka etsii kontaktia ihmisiin. Koska koira on ollut työkoira, se on tottunut kontaktiin ihmisten kanssa, mutta sen on myös vaikea olla yksin pitkiä aikoja. Samalla tämä tarkoittaa, että nämä koirat soveltuvat erityisen hyvin lääkinnällisiksi avustajakoiriksi tai seurakoiriksi. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että samojedilla on erittäin voimakas tarve liikkua. Tästä syystä se sopii hyvin myös urheilijoille, sillä samojedille ei ole mitään parempaa kuin päästä juoksemaan omistajansa rinnalla tai lähteä pitkille vaelluksille.

Jos lähellä on puisto tai puutarha, keskikokoinen koira voidaan pitää sisätiloissa. Se on helposti koulutettavissa, vaikka se voi joskus reagoida hieman itsepäisesti, koska se haluaa saada tahtonsa läpi.

Samojedi on kuitenkin erinomainen valinta, jos siitä huolehditaan oikein. Takin hoito on erityisen tärkeää tässä yhteydessä. Samojedin rotu on yksi kaksoisturkkisista koirista. Tämä tarkoittaa, että sillä on aluskarva ja päällyskarva. Aluskarva on hyvin tiheää ja voi nopeasti solmua. Tätä ei pidä vain estää, vaan myös samojedin iho on suojattava, sillä se on hyvin herkkä ja estää bakteerien ja taudinaiheuttajien pääsyn immuunijärjestelmään. Ihoa puolestaan suojaa aluskarva. Siksi se tarvitsee päivittäistä turkinhoitoa.

Ne, jotka kuitenkin haluavat ottaa samojedin, huomaavat, että nämä koirat ovat uskollisia ystäviä, jotka ovat uskollisia omistajilleen. Ne ovat tasapainoisia ja tuntevat olonsa mukavaksi ihmisten kanssa, ne rakastavat silitellä, mutta sokea alistuminen on niille vierasta.

Kyseessä on tasapainoinen rotu, mutta tasapainoisissakin koirissa voi esiintyä ongelmia, varsinkin jos koiria ei oteta kasvattajalta vaan ne adoptoidaan turvakodista. Nämä koirat voivat tuoda mukanaan traumoja, jotka voivat johtua aiemmista tapahtumista. Koska erilaisia tekijöitä voi esiintyä, tämä kirja on kirjoitettu luomaan perusta yhdessä elämiselle. Se on opaskirja, joka kattaa koiran yleisen kasvatuksen, jotta arjen pienetkin esteet voidaan voittaa.

Samojedinkoirarotu

Mistä hän on kotoisin?

Samojedia pidettiin aluksi koti- ja tuotantoeläimenä nenetsit, samojedit, joiden mukaan susikoira-rotu on saanut nimensä. Paimentolaiset näkivät jo varhain susikoirien potentiaalin, minkä vuoksi niistä tuli nopeasti työkoiria, joilla ei ollut vaikeuksia kulkea pitkiä matkoja Siperian ankarassa ilmastossa. Samojedeja käytettiin paitsi vetämään raskaita kuormia kelkoilla läpi hyisen kylmyyden ja lumen, niitä käytettiin myös erityisesti porojen paimentamiseen ja niiden puolustamiseen karhuilta ja susilta. Lisäksi niiden lämmin turkki auttoi pitämään ihmiset lämpiminä öisin. Sukupolvesta toiseen samojedista tuli näin ollen yhä enemmän perhekoira, joka halusi pysyä ihmisten lähellä.

Pohjois-Venäjällä susikoirat olivat jo osa ihmisperhettä, kun niiden potentiaali huomattiin Euroopassa. Brittiläinen eläintieteilijä Ernest Kilburn Scott toi muutaman yksilön Englantiin vuonna 1889 vietettyään kolmen kuukauden oleskelun Siperiassa samojediheimojen parissa. Tämän jälkeen samojedinkoirarotua käytettiin pääasiassa tutkimuskäyttöön. Vain viisi vuotta myöhemmin ne vetivät norjalaisen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansenin rekiä, joka oli yksi ensimmäisistä ihmisistä, jotka uskaltautuivat retkelle pohjoisnavalle. Vuonna 1894 retkikunta jouduttiin hylkäämään, mutta hän mainitsi raportissaan yksityiskohtaisesti, kuinka säästäväisiä ja sinnikkäitä samojedit olivat kelkkakoirina. Seuraavina vuosina samojedeja käytettiin yhä useammin tieteellisiin tarkoituksiin, sillä myös amerikkalaiset ja eurooppalaiset tiedemiehet tunnustivat niiden potentiaalin. Niitä käytettiin kumppaneina useilla arktisilla ja antarktisilla tutkimusretkillä. Vuonna 1911 tapahtui läpimurto: samojedit olivat ensimmäiset tuotantoeläimet, jotka pääsivät etelänavalle yhdessä tiedemies Roald Amundsenin kanssa.

Siitä lähtien nelijalkaisista ystävistä tuli yhä vakiintuneempia perheen koiria. Vuonna 1909 laadittiin ensimmäinen rotumääritelmä. Samoihin aikoihin ensimmäiset yksilöt saapuivat Euroopasta Amerikkaan, jossa samojedi tunnustettiin virallisesti koiraroduksi vuonna 1903. 1920-luvun alussa perustettiin ensimmäinen jalostuskerho nimellä Samoyed Club of America. Nelijalkaisista koirista tuli suosittuja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Aluksi eläimiä pidettiin ylellisyyseläiminä, mutta intensiivisen jalostuksen ansiosta hinnat laskivat, ja pian samojedista tuli kaikkien tuloluokkien perhekoira. 1950-luvulta lähtien jalostusta on harjoitettu Saksassa, Englannissa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Alankomaissa, Espanjassa, Italiassa ja Irlannissa sekä trooppisesta säästä huolimatta myös Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Tällä välin eläimiä kasvatetaan näyttelykoiriksi, mikä tarkoittaa myös niiden käyttöä perhe- tai kotikoirina. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka samojedit ovat susikoiria, ne eivät ole metsästyskoiria. Sen sijaan niitä pidetään yhä nykyäänkin kelkkakoirina. Niitä käytetään kuitenkin vain harvoin, sillä kelkkakoirakilpailuja ei enää juuri järjestetä. Lisäksi samojedit luokitellaan keskikokoisiksi, joten niillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia osallistua kilpailuihin, jotka vaativat vahvempia koiria, kuten malamuutteja tai huskyja.

Venäläinen kelkkakoira

Pohjois-Siperiassa kelkkakoiria on käytetty jo ammoisista ajoista lähtien. Eri koiraroduilla, ja siten myös samojedilla, on pitkät perinteet alkuperäiskansojen kanssa. Nykyään on olemassa monia koirarotuja, joita voidaan käyttää kelkanvetoon. Jokainen keskikokoinen rotu voi kuitenkin vetää rekeä, mutta kaikkia keskikokoisia koiria ei ole tehty kylmään. Esimerkiksi muutama vuosi sitten joku yritti ilmoittaa kilpailuun joukkueen, joka koostui puhdasrotuisista villakoirista. Joukkue osallistui Iditarod-kisaan, mutta kahden kilpailupäivän jälkeen se jouduttiin vetämään pois kisasta, koska villakoirat eivät pärjänneet sääolosuhteissa.

Kelkanvetoa käytettiin myös sodissa, esimerkiksi ensimmäisessä maailmansodassa. Kelkkakoirakilpailut menettivät kiinnostuksensa, ja sen sijaan koiria käytettiin suorituskeskeisinä työkoirina, sillä niiden kestävyys oli riittävän suuri, jotta ne voitiin lähettää sota-alueille. He auttoivat pelastamaan loukkaantuneita ihmisiä vaaratilanteista tai kuljettamaan sodassa tarvittavia tavaroita. Vasta 1970-luvulla kelkkakoiraurheilu, joka oli aina ollut suosittua, alkoi jälleen kasvattaa suosiotaan. Tämä koski myös Euroopan viimeaikaisia renessansseja. Tässä vaiheessa jalostettujen työlinjojen edut tulivat ilmeisiksi.

1900-luvun alussa kelkkakoiria käytettiin ammateissa. Tunnetun kelkkakoiran Balton tarina valaisee, millaista elämä oli maapallon pohjoisimmissa kolkissa. Lunta on näissä paikoissa niin paljon, että mikään ajoneuvo, ei edes moottorikelkka, ei voi kuljettaa rahtia. Lentokoneita ei myöskään voi käyttää, sillä turbulenssi tekee lentämisestä lähes mahdotonta. Sen sijaan kelkkakoirat mahdollistavat postin jakelun ja tuovat myös rahdin suurista kaupungeista pieniin paikkakuntiin. Tarina kuuluisasta kelkkakoirasta Baltosta sijoittuu vuoteen 1925. Alaskan Nomen kaupungissa oli kurkkumätäepidemia. Kurkkutulehdus, jota kutsutaan myös kurkkutulehdukseksi, on hengitystieinfektio, joka leviää pääasiassa lasten keskuudessa ja voi johtaa kuolemaan ilman asianmukaista hoitoa. Tauti ei ollut nykyaikainen eikä uusi, minkä vuoksi Nomen pikkukaupungin asukkaat tiesivät hyvin, miten sitä vastaan taistellaan. Kolmen kuukauden välein he saivat uuden annoksen kurkkumädän vastamyrkkyjä, vastamyrkkyä, joka voitiin antaa lapsille ja joka saattoi johtaa täydelliseen parantumiseen. Vastamyrkkyjen viimeinen käyttöpäivä ylittyi kesällä 1924, joten ne oli hävitettävä. Uutta laivaa pyydettiin, mutta se ei ehtinyt ajoissa ennen Beringinmeren jäätymistä. Ainoa tapa saada ruokaa ja lääkkeitä oli toimittaa ne laivoilla. Nämä ankkuroituivat säännöllisesti, mutta meri jäätyi jo syksyllä. Saman vuoden talvella puhkesi epidemia, johon ei ollut parannuskeinoa. Tammikuussa 1925 kaupunki asetettiin karanteeniin. Toinenkin ongelma ilmeni: hyvin lyhyen ajan sisällä oli tulossa erittäin voimakas lumimyrsky. Tämä tarkoitti sitä, että Yhdysvaltain kansanterveyslaitos ei voinut toimittaa lääkkeitä ajoneuvoilla tai lentokoneilla. Lääkkeitä toimitettiin länsirannikon sairaaloissa. Nomen pikkukaupunkia ei kuitenkaan jätetty oman onnensa nojaan, vaan yksimielisesti päätettiin, että koiravaljakkojoukkueet matkasivat lumimyrskyn läpi koillisessa sijaitsevasta Nomesta länsi-Alaskan Sewardiin tuodakseen takaisin 1,1 miljoonaa yksikköä vastamyrkkyä.

Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Lämpötila oli 20 vuoden alimmillaan, ja päivälämpötila oli -45 astetta. Alueen parhaat musherit ja koirajoukkueet olivat rivissä vastaamassa vaikeaan tehtävään. Seerumin toimittaminen Nomeen vaati yli 1 000 kilometrin matkan. Vaikein tehtävä oli selvitä vahingoittumattomana Beringinmeren yli. Maan parhaiden suksenpelaajien edessä oli 68 kilometriä jäätä. Tätä tarkoitusta varten perustettiin koiraharjoitusryhmä. Seerumi oli määrä kuljettaa kahdeksassa vaiheessa pikkukaupungista toiseen. Musherit ja koirat työskentelivät yötä päivää pakkasessa ja kärsivät vakavista paleltumista. Myrskyn keskinopeus nousi releen viimeisinä päivinä 105 kilometriin tunnissa ja lämpötila laski -65 asteeseen. Koirajoukkueet etenivät vain 13 kilometrin tuntinopeudella ja lepäsivät enintään kaksi tuntia ennen jatkamista.

Gunnar Kaasen oli viimeinen kilpailija. Hän odotti kello 22:een asti toivoen myrskyn laantuvan - turhaan. Myrsky voimistui, mutta odottaminen ei ollut enää mahdollista. Pimeydessä Kaasen ei huomannut turvapistettä, jossa hänen olisi pitänyt pysähtyä, mutta kääntymisen sijaan hän jatkoi matkaa. Tuulen nopeus oli ennätyksellisen kova ja niin voimakas, että kelkka kaatui, jolloin lääkeastia putosi lumeen. Saadakseen seerumin takaisin Kaasen kurottautui pimeässä lumeen ilman hanskoja ja etsi säiliötä. Hän sai vakavia jääpalovammoja sormiinsa, mutta ei kääntynyt takaisin. Sen sijaan hän pääsi seuraavaan turvapisteeseen. Siellä hänen olisi pitänyt tehdä vaihto Ed Rohnin kanssa, mutta tämä oli olettanut, että laivue oli jäänyt jumiin, koska Kaasen oli jättänyt väliin turvapisteen. Jotta hän ei menettäisi aikaa, Kaasen jatkoi matkaa ja käveli viimeiset 40 kilometriä Nomeen yksin. Aika oli kiireinen, sillä seerumi saattoi jäätyä millä hetkellä hyvänsä. Balto-koiransa kanssa hän saapui Nomeen kello 5.30 aamulla, seitsemän tuntia ja 30 minuuttia lähtönsä jälkeen. Vaikka eri ryhmien oli kuljettava yli 1085 kilometriä postireittiä pitkin Nenanasta Nomeen ja matkustettava 127,5 tuntia, yksikään ampulli ei ollut rikkoutunut eikä seerumi ollut jäätynyt. Pisimmän matkan, joka oli kolme kertaa pidempi kuin muilla mushereilla, suoritti releen johtaja Leonhard Seppala johtajakoiransa Togon kanssa, mutta johtajakoira Balto oli se, joka suoritti viimeiset kilometrit loppuun uupumuksesta huolimatta.

Monet koirat kuolivat hypotermiaan releiden aikana, ja useimmat musherit päätyivät lähimpiin sairaaloihin jääpalovammojen takia kasvoihinsa ja käsiinsä, porojen kanssa törmäiltiin ja Beringinmeren pakkausjäätikölle tunkeuduttiin. Tämä oli vasta ensimmäinen koiravaljakkoajelu. Yksi laivue ei pystynyt tuomaan kaikkia 1,1 miljoonaa ampullia Nomeen, mutta ensimmäisen lähetyksen 300 000 ampullia riitti siihen, että epidemia saatiin hallintaan.

Tähän sankaritarinaan liittyi pääasiassa huskyjä, jotka olivat tarpeeksi vahvoja vetämään pehmustettujen ampullien painavia matkatavaroita. Samojedit eivät ole kaukana huskyjen jälkeen. Varsinkin kun on sanottava, että tarina tapahtui Alaskassa. Venäjällä taas samojedit ovat lähes yksinomaan kelkkakoira, sillä ne ovat siellä alkuperäiskansoja ja polveutuvat suoraan siellä elävistä susista. Samanlaisia tarinoita on tapahtunut Venäjällä, mutta Alaskan johtokoiran Balton tarina on ylivoimaisesti tunnetuin koiravaljakkoajelun alalla.

Samojedin rotumuotokuva - profiili

Samoji on ulospäin suuntautunut rotu, joka sopii erityisen hyvin perheille, sillä nämä koirat pitävät läheisistä siteistä ja voivat olla vastaavasti kiintymyksellisiä. Viime vuosisatojen aikana tapahtuneen kasvatuksen ja käytön ansiosta ne ovat hyvin ihmisläheisiä. Olen nukkunut