Rakasta minusta nainen

By Nora Niemi

Riikan päivät täyttyvät kiireisestä alakoulun opettajan työstä. Riikka rakastaa työtään lasten parissa, onhan se aidosti merkityksellistä. Lisäksi pienessä kyläkoulussa on hauskat työkaverit, ja huumori lentää kahvitauoilla. Ihana työpaikka ei kuitenkaan riitä Riikalle – hän kaipaa kipeästi elämäänsä rakkautta! Mutta missä ihmeessä opettaja oikein tapaisi kiinnostavia miehiä? Riikka ei arvaa, että rakkauden voi löytää myös yllättävän tutusta paikasta.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 4, 2022
• ISBN: 9788728247891

Book preview

Rakasta minusta nainen

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2014, 2022 Nora Niemi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728247891

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. Kavalasti viiltävä kipu

Elokuun viidestoista päivä oli valjennut kirkkaana ja lämpimänä, kuin kutsuen karkaamaan ja jatkamaan vielä muutaman hetken väistämättä päättyvää kesälomaa. Riikka katseli portailta, kun lapsia alkoi vähitellen virrata koulun pihaan. Uuden lukuvuoden alkaminen oli Riikasta aina yhtä jännittävää. Lapset palasivat lomilta aina aivan eri näköisinä, levänneinä ja kasvaneina ja innoissaan. Riikan sydän läikähti joka kerta, kun hän näki uusien ekaluokkalaisten epäröivän koulun portilla. He vilkaisivat hätäisesti äitiään, kuin kysyen oliko heidän todella pakko astua tuonne suureen tuntemattomaan ja kasvaa yhdessä hetkessä lapsista koululaisiksi. Mutta sitten he huomasivat jotain, tarhasta tutun kaverin, kiiltävän punaisen pallon tai vapaana heilahtelevan keinun, ja houkutus ylitti heidän pelkonsa. Lapset päästivät irti äitinsä kädestä ja säntäsivät juoksuun, jättäen vanhempansa puremaan huultaan koulun portille liikutuksen vallassa, ja silloin heistä tuli Riikankin lapsia.

Opettajaksi valmistuttuaan Riikka ei ollut uskaltanut edes unelmoida sellaisesta työpaikasta, joka hänellä nyt oli. Vuorelan koulussa oli kolme yhdysluokkaa ja viitisenkymmentä oppilasta. Kaikki kolme opettajaa tunsivat jokaisen lapsen nimeltä, ja Riikka nautti siitä että hän saisi seurata lasten oppimista ja kasvamista niiden kuuden vuoden ajan, jotka he viettivät alakoulussa. 1-2. luokkalaisia oli tänä vuonna 18, ja Riikka onnitteli mielessään itseään siitä että hänen opettamansa 5-6. luokka oli selvästi pienempi. Marjaana olisi helisemässä, jos ekaluokkalaiset olisivat yhtä vilkkailta kuin jo koulunkäyntiin sisäänajetut mutta kovaääniset kakkoset.

Tasan kello 8.30 kello soi äkäisesti, kolme sekunnilleen yhtä pitkää soittoa kuin automaattinen palohälytys, ja Riikka tiesi katsomattakin että soiton takana seisoi Raimo sormi ojossa. Raimo opetti 3-4. luokkaa ja koko koulun liikuntaa, koska oli aikanaan vakaasti kieltäytynyt opettamasta yhtään tuntia musiikkia. Rehtorin virkaa toimittava Marjaana oli pyristellyt hetken, mutta huomannut ettei Raimon pään kääntäminen onnistunut ja ettei miehen pakottaminen saisi häntä tarttumaan nokkahuiluihin kuitenkaan, joten hän oli antanut periksi. Raimo eli ja hengitti urheilua, ja hän koki liikunnan opettamisen kunnia-asiakseen, joten oli loppujen lopuksi ollut hyvä ratkaisu päästää mies musiikki-piinastaan ja antaa hänelle tuntimäärien tasaamiseksi koko koulun liikunnanopetus. Raimo oli enää muutaman vuoden päässä eläkkeestä, mutta pysyi itse lukuisten urheiluharrastustensa ansiosta kesät-talvet 3000 metrin Cooper-kunnossa ja painotti muussakin opetuksessaan ruumiinkulttuuria muita oppiaineita enemmän. Liikkuva lapsi on terve lapsi, hänellä oli tapana sanoa, ja Riikka oli kieltämättä samaa mieltä aina siihen asti, kunhan liikuttaminen pysyi terveissä rajoissa. Raimolla oli taipumusta innostua välillä vähän liikaa, ja Marjaana joutui aika ajoin muistuttelemaan miestä siitä, että he olivat töissä alakoulussa eivätkä armeijassa. Mutta oli se sitten Raimon ansiota tai ei, alueen piirimestarit yleisurheilussa, hiihdossa ja jalkapallossa tulivat aina heidän pikkuruisesta koulustaan.

Kellonsoiton kuultuaan lapset alkoivat valua sisään vaihtelevalla innolla. Vanhemmat oppilaat raahasivat jalkojaan korostetun hitaasti, kuin esittääkseen vastalauseensa koulun kahleisiin palaamisesta, ja pienimmät kirmasivat sisään kuin vauhkot hevoset, jännitystä ja uuden intoa hehkuen. Muutama kolmasluokkalaisista tarttui Riikkaa ohi mennessään nopeasti vyötäröltä ja halasi ennen kuin jatkoi matkaansa omaan luokkaansa. Riikka odotti, että hänen oppilaansa ehtivät sisälle luokkaan ennen kuin astui itse sisään, hymyili ja rykäisi. Yksitoista päätä kääntyi hänen puoleensa.

- Noustaan tervehtimään, Riikka sanoi hymy huulillaan, ja odotti että muutama jo istumaan ehtinyt viidesluokkalainen kampesi itsensä jaloilleen pulpetin viereen. Riikka tiesi, että rituaali oli vanhanaikainen, mutta hän piti siitä ja sen rauhoittavasta vaikutuksesta, joka sillä oli lapsiin. Hän ei halunnut pitää kuria samalla sotilaallisella tyylillä kuin Raimo, mutta liika lepsuilukaan ei ollut hänestä hyväksi. Rutiini toimi, ja heti vuoden ensi hetkistä alkaen lapset saivat rajat. Viidesluokkalainen Veeti päätti heti ensi hetken tullen kokeilla, kuinka tiukkaa linjaa Riikka veti ja jäi istumaan supattaen vieruskaverilleen, mutta tiukka katse riitti saamaan pojan jaloilleen ja hiljaiseksi.

- Hyvää huomenta.

- Hy-vää huo-men-ta, kaikui vastaus, aamusta toiseen samoilla ulkoa opituilla äänenpainoilla. Sanoilla ei ollut merkitystä, sillä oli että jokainen aamu alkoi samalla tavalla, ja joka aamu nuo sanat tiesivät sitä että niiden jälkeen istuttiin alas ja rauhoituttiin töihin.

- Istukaa, Riikka nyökkäsi hymyillen. - No niin. Katsotaan vähän istumajärjestystä ja sen jälkeen sitten jokainen voisi vähän kertoa, mitä teki kesälomalla, Riikka sanoi istuen alas pöytänsä taakse ja tarttui oppilasluetteloon.

Riikan luokalla vitosia oli tänä vuonna kahdeksan, helppoja tapauksia kaikki, ja kutosia oli vain kolme. Mukavia lapsia hekin, mutta kesän aikana yllättäen puoleen pienentynyt luokka saisi varmasti lapset hetkeksi pois tolaltaan. Edellisenä vuonna kuudesluokkalaisia oli ollut kuusi, mutta Saarisen kaksostytöt olivat vanhempineen muuttaneet kaupunkiin ja vaihtaneet koulua, ja Mikon vanhemmat olivat lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen päätyneet eroamaan ja Mikko oli lähtenyt äitinsä mukana hänen kotiseudulleen Pohjois-Suomeen.

Riikka oli tullut kouluun kolme vuotta sitten, joten nykyiset kuudesluokkalaiset hän oli tuntenut kolmasluokkalaisista asti, ja siitä asti luokassa oli ollut oma herkkä dynamiikkansa, joka oli nyt muuttunut väkisin ulkopuolelta. Kaksostytöt olivat kumpikin joutuneet jättämään parhaat kaverinsa taakseen, Jemina oli ollut erottamaton pienen ja kovaäänisen Elinan kanssa, ja Jannika oli liimannut pulpettinsa yhteen vähän ujomman ja opiskelusta kiinnostuneemman Ronjan kanssa. Jeminan ja Elinan esitelmät olivat olleet vauhdikkaita, melkein kuin teatteriesityksiä ja Ronjan ja Jannikan parityöt taas olivat huolella tutkittuja, paljon erilaisia lähteitä käyttäviä, melkein yläkoululaisten tasoa. Riikkaa mietitytti, miten Ronja ja Elina saisivat nyt sovitettua temperamenttinsa yhteen, mutta ajan mittaan he varmasti tulisivat toimeen. Surullisin välirikko oli kuitenkin pohjoiseen lähteneen Mikon ja pariaan vaille jääneen Samin välillä. Sami oli hyvin toimeentulevasta perheestä, mutta hänen vanhempansa olivat eronneet jo vuosia sitten ja Riikka oli liikuttuneena seurannut Samin Mikolle tarjoamaa vertaistukea, kun poika joutui kohtaamaan omien vanhempiensa väistämättä edessä olevan eron. Sami oli fiksu, mutta vähän sisäänpäinkääntynyt ja hiljainen, ja Mikon iloinen velmuilu on tasapainottanut hänen rauhallisuuttaan ja tuonut pojan ulos kuorestaan. Riikka piti Samista paljon, kenties jopa enemmän kuin muista oppilaistaan vaikka hän ei sitä kenellekään myöntäisi, sillä Sami oli kuorensa alla aidosti hyväntahtoinen ja mukava lapsi. Kutosia oli siis tänä vuonna jäljellä ainoastaan kaksi tyttöä, Ronja ja Elina, sekä heidän seurastaan auttamattomasti ulkopuoliseksi jäävä Sami. Riikka toivoi, että poika löytäisi itselleen uuden ryhmän vitosluokan poikien seasta, vaikka nämä olivatkin rasavillimmän tuntuisia kuin Sami itse. Viimeinen vuosi alakoulussa olisi pitkä ja kivinen, jos pojalla ei olisi yhtään kunnon kaveria. Mutta nyt oli kuitenkin vasta ensimmäinen koulupäivä kesän jälkeen, joten Riikka päätti ottaa rennosti. Lapset kyllä löytäisivät paikkansa, kunhan arki pääsisi kunnolla alkuun.

Kahvia.

Se oli ainoa ajatus Riikan mielessä päivän toisella välitunnilla. Ensimmäisellä välitunnilla hän ei ollut ehtinyt luokastaan ulos ollenkaan, ja koska hän tiesi että Marjaana olisi joka tapauksessa pihalla valvomassa, hän oli katsonut rauhassa paperityönsä loppuun. Toisen tunnin jälkeen hänen oli kuitenkin pakko päästä jaloilleen ja saada kahvia. Päästettyään lapset välitunnille hän vaelsi kuin nälkäinen zombi opettajainhuoneeseen. Sillä hetkellä hän toivoi ainoastaan, että joku muu oli ehtinyt ladata keittimen ja laittaa kahvit tippumaan että hän saisi vain kaataa höyryävää, kuumaa juomaa suoraan kuppiinsa.

- No joko olet miehen löytänyt? Raimo kysyi ensimmäiseksi, kun Riikka tuli sisään opettajainhuoneeseen. Riikka hätkähti hereille kahvihaaveistaan, mutta ei viitsinyt loukkaantua, koska kysyjä oli Raimo. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin Raimo, kommentti olisi kirpaissut kipeästi, mutta Riikan miehettömyydestä oli muodostunut jonkinlainen sisäpiirin vitsi parin viime vuoden aikana heidän välilleen. Raimo ei tarkoittanut sanoillaan pahaa, ja osasi virittää äänensävynsä niin, ettei se viiltänyt siihen kätkettyyn surullisuuteen, jonka Riikka piilotti huolellisesti kaikilta. Raimo ei ivannut hänen kyvyttömyyttään löytää parisuhdetta, mutta välillä mies vaikutti olevan aidosti huolissaan siitä, että Riikka oli edelleen yksin. Jotta tunnelma ei heti alkuun kääntyisi vakavaksi, Riikka päätti heittää asian leikiksi.

- Löysin minä montakin, mutta pääsivät kaikki karkuun, Riikka naurahti ja meni ottamaan kuppia kaapista.

- Voi sinua. Minä kysyin kyllä vaimolta, saisinko erota, mutta ei se antanut. Joudut siis etsimään jonkun muun, Raimo hymähti ja haki santsikupillisen omaan mukiinsa.

- Vaimo vai? Riikka virnisti. - Etkös sinä ollutkaan naimisissa pitkän matkan juoksun kanssa?

- Se nyt on vaan semmoinen harrastus, Raimo virnisti ja jatkoi sitten Riikan kiusoittelua.

- Vaimo käski kysyä, koska tulet käymään, kun et kesälomilla käynyt vaikka lupasit? Sillä on joku suvun bostonkakkuresepti mihin se haluaa kysyä sinun asiantuntijanäkemystäsi tai jotain, minä lakkasin kuuntelemasta kun se pääsi vauhtiin jauhojen karkeudesta…

Riikka nyökytteli hajamielisesti. Hän oli intohimoinen muttei kovin reseptintarkka leipoja, ja Raimon vaimo oli ennenkin kysellyt hänen neuvojaan leivonnaisten kohottamiseen tai kakkujen koristelemiseen.

- Voisin minä joskus tulla, nyt on vaan niin kiire, mutta heti kun saadaan kouluvuosi pyörimään niin…

- Kiire? Mikä kiire? Sinulla ei ole yhtätoista ekaluokkalaista joilla on kaikilla kova ääni ja valtavasti asiaa, Marjaana keskeytti saapuessaan opettajanhuoneeseen kevyt takki olkapäillään roikkuen. Raimon ja Riikan kysyviin katseisiin hän vastasi tokaisemalla:

- Hely lupasi katsoa välitunnin loppuun että minä saan tulla kahville.

Hely oli heidän koulunsa keittäjä ja kodinhengetär. Hän oli suunnilleen Raimon ikäluokkaa, hyväntuulinen ja uhkeamuotoinen rouva, joka piti huolta lasten ruokkimisesta ja tilojen siisteydestä, ja hänellä oli sellaiset emännän otteet ettei kenellekään lapsista varmaan olisi tullut edes mieleen hyppiä hänen silmilleen. Aina tarpeen vaatiessa Hely toimi sijaisena, jos jollain opettajista oli välttämätöntä menoa, ja usein hän myös huolehti heistä aikuisistakin aivan samalla tavalla kuin lapsistakin. Raimo nyökkäsi Marjaanalle, ja Riikka viittasi kahvipannuun päin.

- Siinä on vielä tuoretta.

- Kiitos, Marjaana huokasi ja kaivoi astiakaapista kukallisen kuppinsa, jonka alareunassa luki maailman paras äiti. Kaadettuaan itselleen kahvia hän rojahti istumaan Raimon viereen.

- No mikä nyt? mies kysyi ja laski kätensä ystävällisesti Marjaanan olalle.

- Minä luulen, että romahdan ennen kuin päästään joulujuhlaan, Marjaana huokasi ja löi päänsä pöydänkanteen. - Voisinkohan käyttää korvatulppia niin