Ahne

By Eeva Kiviniemi

Ahne on Turkuun sijoittuvan Kati Berg tutkii -sarjan toinen osa.

Kati Berg, 54, on työtön historiantutkija, joka on sielultaan anarkisti. Hänen tyttärensä Milla Nikkarinen opiskelee poliisiksi ja on harjoittelussa Turun pääpoliisiasemalla. Katin aviomies Pertti Nikkarinen on hyönteistutkija ja professori, joka on juuri palannut kotiin kenttätyöjaksolta Amazonilta.

Syksyllä 2018 Kati Bergin elämässä riittää turbulenssia. Hänen ihmissuhdetilanteensa on sellainen, jota somessa luonnehditaan sanoilla vaikea selittää. Kati jatkaa asumista kimppakämpässä, erossa Pertistä ja ystävyys hänen työllisyyskurssilla tapaamaansa Nalleen eli Niilo Pulkkiseen syvenee.

Samaan aikaan Kuuvuoren kuntoportaista löydetään kuoliaaksi puukotettu nainen. Milla on mukana esitutkinnassa, mutta joutuu harmikseen jakamaan aikansa myös vakuutuspuolen kanssa. Hän törmää unohdettuun suomalaiseen taidemaalariin, jonka teoksia ilmoitetaan varastetuksi suhteettoman paljon.

Kati ja Nalle alkavat käydä vanhusten palvelutaloissa järjestämässä asukkaille ohjelmaa saadakseen Sipilän hallituksen aktiivimallin tunnit täyteen. Palvelutalossa asuu myös Nallen kummitäti, jonka luona Kati ja Nalle tutustuvat Ulla von Wredeen. Hän on mukana Mummon ja papan ystäväringissä, johon Katikin liittyy. Pian Kati huomaa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.

Katin ja Pertin kohtaamiset ovat vaikeita, mutta välttämättömiä. Vähitellen Kati pääsee taas lähemmäksi omia arvojaan. Amazonilla Pertti on katsonut ilmastokriisiä silmästä silmään ja Kati jakaa miehensä ahdistuksen.

Katin hankala elämäntilanne saa äidin ja tyttären välit kiristymään katkeamispisteeseen. Lopulta molemmat kuitenkin tavoittelevat samaa: etsivät selitystä sille, mikä ajaa ihmisen tekemään henkisesti tai fyysisesti julmia, vääriä tekoja. Vastaus on vaarallisen lähellä.

Ahne edustaa pehmeää Cozy Crime -dekkaria, mutta siinä on myös vahva ekologinen ote.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 23, 2021
• ISBN: 9789528092292

Eeva Kiviniemi

Olen toimittaja, joka esittää kirjastonhoitajaa ja haluaa olla kirjailija. Olen opiskellut Turun yliopistossa psykologiaa ja kirjallisuutta ja valmistunut psykologian maisteriksi. Toimittajan töitä olen tehnyt noin 20 vuotta sekä vakituisena että freelancerina ja kirjoittanut sekä sanoma- että aikakauslehtiin. Kuulun Kirjastolehden toimituskuntaan ja nykyään teen päivätyöni erikoiskirjastonhoitajana. Asun Turussa vanhassa puutalo-osakkeessa mieheni kanssa. Meillä on kaksi rescuekoiraa. Aikuinen tyttäreni on kuvajournalisti ja opiskelee Aalto-yliopistossa valokuvataidetta. Musiikki, kuvataide ja valokuvataide ovat myös minulle tärkeitä. Rakastan lukemista, kirjoittamista, uimista (myös talvella), joogaa ja pitkiä kävelyitä koirien kanssa. Aivan erityisesti rakastan eläimiä ja luontoa - siksi olen vegaani.

Book preview

Tuomakselle,

joka kuulee tekstin rytmin ja näkee tasot

Ellalle,

jonka kanssa harrastamme

lyhytelokuvien käsikirjoittamista puhelimessa

Bibille ja Fluffylle,

jotka hallitsevat draaman kaaren

Joen rannan suuret lehmukset

Kirjaston portaiden ihmiset

Kadunmiehet kaljakasseineen

Ne kaikki kuuluu tänne

Ne kaikki kuuluu tänne tietenkin

...

Kun illat pimenee ja ilma viilenee

Tämän kaupungin

Tällä ja toisella puolella

Kun valo vähenee ja varjot pitenee

Tämä kaupunki

Näyttää parhaat puolensa

Parhaat puolensa

Katkelmia Mosaiikkisiiven kappaleesta Oodi

Sisällysluettelo

17.9.2018 klo 6.55

5.9.2018 klo 12.20

17.9.2018 klo 8.50

6.9.2018 klo 18.17

17.9.2018 klo 10.30

7.9.2018 klo 15.10

20.9.2018 klo 13.02

24.9.2018 klo 11.15

9.9.2018 klo 12.35

27.9.2018 klo 11.50

11.9.2018 klo 13.20

13.9.2018 klo 14.08

28.9.2018 klo 10.04

25.9.2018 klo 14.45

8.10.2018 klo 17.05

9.10.2018 klo 9.05

2.10.2018 klo 17.30

2.10.2018 klo 19.14

10.10.2018 klo 13.45

11.10.2018 klo 10.08

5.10.2018 klo 11.02

11.10.2018 klo 14.29

6.10.2018 klo 19.20

7.10.2018 klo 18.15

9.10.2018 klo 23.20

10.10.2018 klo 16.20

11.10.2018 klo 17.38

12.10.2018 klo 17.30

12.10.2018 klo 14.08

13.10. klo 13.15

15.10.2018 klo 7.16

15.10.2018 klo 11.20

16.10.2018 klo 17.30

18.10.2018 klo 18.30

20.10.2018 klo 13.00

26.10.2018 klo 14.20

25.10.2018 klo 22.30

5.11.2018 klo 14.05

16.11.2018 klo 20.15

17.11.2018 klo 13.02

24.11.2018 klo 11.15

24.11.2018 klo 14.01

26.11.2018 klo 20.07

28.11.2018 klo 10.15

1.12.2018 klo 14.54

8.12.2018 klo 22.05

9.12.2018 klo 15.08

10.12.2018 klo 11.15

10.12.2018 klo 14.10

18.12.2018 klo 18.03

20.12.2018 klo 17.30

Jälkisanat

Kiitos!

– 17.9.2018 klo 6.55 –

Hiekka rahisee tossujen alla. Aurajoen rantoja hyväilevä Halisten lenkkipolku on varhain syyskuun aamuna maalauksellisen kaunis. Maidonvalkoista usvaa leijuu huntuna joen yllä ja maaston notkelmissa. Koroisten piispanistuimen raunioiden yllä hohtaa valkeita riekaleita, kuin enkelin siipiä. Kookas, valkoinen risti piirtyy terävästi taivasta vasten.

Läpikuultava hämärä alkaa väistyä. Kello on 6.55.

Maailma näyttää ihan vastasyntyneeltä! Ja ilma on ihanan raikasta. Mennään hei vetään vielä Kuuvuoren portaat pari kertaa ylös! Sini pyytää.

Hilla olisi jo valmis kaartamaan takaisin Ylioppilaskylään ja lämpimään suihkuun.

Jos joku toinen kerta. En oo varma, riittääkö mun kunto just nyt sellasiin spurtteihin. Sitäpaitsi puurappuset voi olla märkiä ja liukkaita yön jäljiltä. Se voi olla vaarallista.

Älä nyt hei, hyvinhän sulla kulkee. Aurinkokin nousee vajaan 10 minuutin kuluttua. Mä tsekkasin sen, kello 7.03. Kyllä me pärjätään. Tuu nyt, saadaan kunnon endorfiinitankkaus!

Mulla ois kyllä luento kympiltä ja pitäs viimeistellä yks essee ennen sitä, Hilla epäröi.

Just siks sun on hyvä treenata nyt. Saat kirjotushommat tehtyä puolta nopeammin, kun on happea veressä. Sitäpaitsi portaissa ei oo tähän aikaa sellasta ruuhkaa kuin yleensä. Siellähän tarvii melkein jonotusnumeron! Sini taivuttelee.

Hilla antaa periksi ja naiset juoksevat Kuuvuorelle. He puikkelehtivat Ylioppilaskylän läpi, hölkkäävät Katariinan hautausmaan kiviaidan viertä, Nummen koulun ja läheisen urheilukentän ohi Kuuvuoren kuntoportaiden alkupäähän.

Ihan mahtavaa, täällä ei tosiaan oo ketään, Hillakin innostuu ja hörppää vettä pullosta. Nyt mennään! Kaks kertaa täysillä!

Naiset lähtevät pinkomaan portaita ylös. Vähän ennen puoltaväliä Sini pysähtyy äkkiä. Hilla törmää häneen ja horjahtaa pahasti. Hän saa juuri ja juuri tarrattua kaiteesta kiinni.

Hei, älä tee tollee! Mä melkein kaaduin. Mikä sulle oikein tuli?

Sori, ei ollu tarkotus. Mutta kato tohon tasanteelle. Mikä siellä oikein on? Joku ihme kasa? Sini huohottaa.

En mä erota kunnolla. Mulla ei oo piilareita.

Naiset kiipeävät viimeiset rappuset ylös. Vähitellen molempien katse tarkentuu ja askel hidastuu. Puolivälin tasanteella makaa nainen.

Osaatsä antaa ensiapua? Mä soitan nyt hätänumeroon!, Sini huutaa.

Hilla koskettaa naisen kaulaa kokeillakseen pulssia, mutta kavahtaa ihon kylmyyttä.

Sini, soita suoraan poliisille. Ei tässä taida enää ambulanssista olla apua, hän sanoo ja valahtaa kauhuissaan portaille.

Kun partioauto ajaa Kuuvuoren näköalapaikalle, Sini on valmiina odottamassa ja neuvoo poliisit portaisiin.

Sini kertoo asiallisesti, miten he rappusia ylös juostessaan melkein törmäsivät ihmiseen, joka makasi tasanteella vatsallaan luonnottomassa asennossa. He eivät ole koskeneet mihinkään, paitsi Hilla ehkä vähän, kun yritti antaa ensiapua.

Naiset palelevat ohuissa juoksutrikoissaan. Hillan hampaat kalisevat ja katse harhailee. Hän näyttää olevan sokissa. Toinen poliiseista hakee heille autosta pari huopaa ja alkaa kirjata henkilötietoja ylös.

Rappusiin ehtinyt poliisi on juuri kääntämässä naista ja hätkähtää, kun huomaa puuhun imeytyneen veren.

Tuutko Lahtinen vähän katsomaan? Tämä lenkkeilijä ei taidakaan olla kompuroinut portaissa.

Miten niin ei ole? Onhan täällä katuvalot yöllä, mutta on se silti vähän rskibisnes vetää rappusia pimeässä ylös ja alas. Helposti siinä liukastuu. Mä käyn itsekin täällä usein treenaamassa ja tiedän.

Poliisi ei sano mitään, vaan osoittaa naisen selkää.

Tätä juoksijaa on kuitenkin tuikattu puukolla, ja aika monta kertaa vielä. Veri on valunut vatsan alle ja imeytynyt rappusiin. Niin että nyt on parempi soittaa Wahlströmille saman tien. Tänne tarvitaan koko orkesteri paikalle. Me voidaan aloittaa eristämällä rikospaikka. Sellainen tästä nyt tuli.

– 5.9.2018 klo 12.20 –

Kati Berg istuu kahvila Siriuksessa Turun pääkirjastossa. Hän on valinnut paikan penkiltä seinän viereltä ja kasaa selkänsä taakse tyynyjä.

Teetä jäähdytellessään hän katselee seinille kiinnitettyjä, pronssiin ja rautaan valettuja lapasia ja hansikkaita. Teokset koskettavat häntä joka kerta. Kati muistelee lukeneensa, että taiteilija Merja Pitkänen on käyttänyt materiaalina kaupunkilaisten kadottamia vaatteita. Yhdellä ikkunalaudalla on saapasparikin. Onneksi uutta pääkirjastoa rakennettaessa käytettiin prosentti kustannuksista taiteeseen, Kati ajattelee tyytyväisenä.

Hän odottaa Elise Suonsivua, Ellenin äitiä, joka on erikoiskirjastonhoitajana Kauno&Taide-tiimissä. Elise oli kuulostanut hämmästyneeltä, kun Kati oli kysynyt, voisiko hän vielä jatkaa huoneensa vuokrasopimusta. Huone on vapaa, koska Ellenin tutkimus on saanut jatkorahoituksen ja hän asuu Berliinissä vielä puoli vuotta. Elise ehdotti treffejä Siriukseen, ja Katia hermostuttaa.

Kati ja Elise ovat opiskelleet yhdessä ja tunteneet toisensa kymmeniä vuosia. Elisen pääaine oli taidehistoria, ja hän opiskeli sivuaineena kotimaista kirjallisuutta. Heillä oli tapana luuhata yhdessä yliopiston kuppilassa, osakunnissa ja Kårenin keikoilla. Viime vuosina yhteyttä on kuitenkin pidetty harvakseltaan.

Moi Kati, sori, että oon myöhässä. Hirveä härdelli töissä. Haen vielä ruokaa, oota hetki! Elise huikkaa ja asettuu jonon päähän.

Kati käyttää muutamat minuutit miettiäkseen, miten sanansa asettaisi. Hän haluaisi purkaa hankalaa tilannettaan aviomiehensä Pertin kanssa, mutta muistuttaa itseään, että on oltava diplomaattinen. Myös Elise ja Pertti tuntevat toisensa yliopistolta.

Huh! Ihanaa saada ruokaa. Mulla ei sitten ole paljon aikaa, pitää olla neuvonnassa tasan 25 minsan päästä, Elise huokaa laskiessaan tarjottimensa pöydälle. Lautasella höyryää kasvislasagne, josta Sirius on kuuluisa.

Mutta sä haluaisit siis jatkaa asumista Ellenin huoneessa. Eihän siinä mitään, voin toki tehdä uuden sopparin puoleksi vuodeksi. Tota… mun on kyl nyt ihan pakko kysyä, mitä ihmettä sulla on meneillään? Tarkotan, että eikös Perttikin ole ollut jo ainakin pari viikkoa maisemissa? Mä näin sitä ohimennen tossa Humalistonkadulla.

Elisen silmät vilkkuvat tutusti ja Kati tuntee taas vanhan lämpimän ystävyyden virittyvän heidän välilleen. Opiskeluaikoina he jakoivat kaiken: ihastukset ja sydänsurut, pieleen menneet treffit ja tentit, viimeiseen iltaan jääneet seminaariesitelmät ja gradun tekemisen tuskan.

Ja voi hyvänen aika sitä juhlimista! Kati muistaa kateellisena, että Elise kesti alkoholia paljon paremmin kuin hän. Kun Kati alkoi jo nuokkua, Elise alkoi vasta kiihdyttää vauhtia ja kerätä porukkaa jatkoille milloin kenenkin luokse. Siihen aikaan valomerkki tuli viimeistään yhdeltä yöllä.

Joo, no, onhan tää vähän kummallinen tilanne. Pertti tulikin Amazonilta kotiin monta viikkoa aikaisemmin kuin piti ja asuu nyt hotellissa. Kotitalo vapautuu kyllä pian, mutta en haluaisi muuttaa sinne takaisin. Tuntuu, että tarvitsen aikaa ja tilaa miettiä, Kati selittelee.

Elisen haarukka pysähtyy lautasen ylle ja hän katsoo Katia tiiviisti silmiin. Kati tuntee, miten hänen kasvoilleen leviää puna.

Ette kai te ole eroamassa? Ettehän te voi! Te olitte niin ihana pari jo sillon opiskeluaikoina. Ette koskaan edes riidelleet. Pertti nyt ei kyllä varmaan edes osaisi, vaikea kuvitella häntä huutamassa pää punaisena!, Elise naurahtaa.

Mutta oikeesti, teidän välissä oli vaan sellasta liimaa, että kuvittelin teidän olevan ikuisesti yhdessä. Onko sulla Kati joku toinen?

Kati hätkähtää Elisen häpeilemätöntä kysymystä, mutta muistaa sitten, että sellainenhan ystävä on aina ollut. Mutkaton ja suora, mutta myös ehdottoman luotettava.

Kati alkaa kertoa siitä illasta, kun Pertti oli tullut yllättäen kotiin tutkimusmatkaltaan Amazonin sademetsästä. Miten aviomies oli järkyttynyt, kun oli avannut kotitalonsa oven ja törmännyt aivan vieraaseen perheeseen, joka oli syönyt iltapalaa hänen keittiössään. Kumpikaan Katin ja Pertin lapsista ei ollut kertonut isälleen, että äiti oli asunut kesän kommuunissa.

Meillä oli sinä iltana kimppakämpässä juhlat ja Pertti säntäsi sitten sinne. Hän oli lievästi sanoen tyrmistynyt. Kyllä hän sitten siitä rauhoittui, kun sai vähän syötävää ja olutta. Hän jopa istui meidän kanssa tunnin verran ja lähti sitten hotelliin nukkumaan aikaeroa pois.

Kati muistaa vavahtaen riitaa, joka heillä oli ollut seuraavana päivänä Pertin hotellihuoneessa. Hän ei halua paljastaa Eliselle, että kyllä rauhallinen Perttikin osaa raivota ja sivaltaa ilkeästi. Vihaa lietsoi totaalinen nöyryytys, jonka mies oli kokenut.

No, kyllä minäkin varmaan hermostuisin, jos joku ihan vieras ihminen asuisi mun kotona enkä tietäisi siitä. Miksi ihmeessä sä et kertonut Pertille? Elise kummastelee.

Totta puhuen en itsekään oikein tiedä. Se ei vaan jotenkin tuntunut tärkeältä. Siirsin ja siirsin kertomista, ja siten Pertti yhtäkkiä jo tulikin takaisin, Kati huokaa.

Elise katsoo Katia pitkään.

Mitä sä et nyt kerro mulle, Kati? Keitä siellä juhlissa oikein oli? Elise tivaa.

Oothan sä varmaan kuullut, että sotkeennuin kesällä yhden murhatutkimuksen selvittelyyn. Se oli just se ilta, kun syyllinen oli tunnustanut. Pitihän sitä vähän juhlistaa. Siellä oli kämppisten lisäksi poliiseja, siis Millan työkavereita ja sitten joitakin... tota noin... ihmisiä, joihin tutustuin työllisyyskurssilla viime kesänä. Taneli ja sitte yks Nalle, Kati sanoo vältellen.

Elise on kuunnellut Katia aivan hiljaa. Kati päättää kertoa vielä hiukan Nallesta.

Kesän aikana jotenkin vaan tajusin, miten tylsäksi ja ankeaksi Pertin ja mun liitto on muuttunut. Työllisyyskurssilla tutustuin Nalleen, tai siis Niilo Pulkkiseen, joka on opiskellut tähtitiedettä ja fysiikkaa, mutta on edelleen varttia vaille maisteri. Meistä tuli Nallen kanssa tosi hyvät ystävät, eikä mulla ole ikinä ollut yhtä hauskaa kesää. Vaikka oltiin umpitylsällä työllisyyskurssilla, mieti!

Kati sanoo hiljaa, että kaipaisi samanlaista iloa myös avioliittoonsa. Pahinta on, että he eivät enää keskustele Pertin kanssa, tai jos joskus niin käykin, toisen repliikit osaa ennustaa jo etukäteen.

Elise alkaa kiusoitella häntä ja kärttää kertomaan kaiken. Kai taustalla nyt on jotain muutakin kuin pelkkää kaveruutta?

Kati tuijottaa Eliseä hölmistyneenä. Ovathan he Nallen kanssa pitäneet yhteyttä kurssin jälkeenkin, mutta sillä tavalla kun ystävät tekevät.

Ollaan me käyty keikalla Logomossa ja parissa baarissa. Nallella on vanha moottoripyörä, ja ollaan ajeltu sillä Paraisilla. Yks ilta istuttiin meren rannalla kalliolla, oli ihan pimeää ja Nalle kertoi mulle tähdistä, Kati kuvailee.

Oi, miten romanttista! Onko Pertti muuten mustasukkainen? Elise kysyy viattomasti.

Ei todellakaan. Ei ole koskaan ollut. Mutta hän pelkää naurunalaiseksi joutumista. Hän on ehkä vähän tosikko ja haluaa pitää julkisivun kunnossa, Kati paljastaa.

Nalle taas on yli seitsemän vuotta mua nuorempi ja liikkunut rockpiireissä. Mä oon ymmärtänyt, että sillä on ollut naisia vähän joka sormelle. Ei tällainen yli viiskymppinen historiantutkijatätsykkä sellasta tyyppiä kiinnosta, Kati vähättelee.

Sitäpaitsi haluan itsekin selvitellä ajatuksiani sen suhteen, missä jamassa oma avioliittoni on. En kaipaa muita vakavia ihmissuhteita sotkemaan tätä soppaa lisää! Mutta hyviä kavereita ei ole koskaan liikaa, Kati vakuuttelee.

No sitten on varmaan ihan hyvä, että asut Ellenin huoneessa ja mietit rauhassa teidän tilannetta. Teen paperit valmiiksi ja tuun joku ilta käymään. Allekirjoitetaan ne sitten. Apua, oon jo kolme minuuttia myöhässä, kollega tappaa mut tästä hyvästä! Pakko juosta. Nähdään!

Elise vie tarjottimensa telineeseen ja vilkuttaa Katille harppoessaan kirjaston vanhan puolen neuvontaa kohti.

Kati ei mene suoraan kotiin, vaan kävelee Aurajoen vartta kirjastolta Suomen Joutsenelle asti. Hän muistelee värähtäen rajua riitaa, joka hänellä ja Pertillä oli ollut hotellissa. He eivät olleet koskaan riidelleet sillä tavalla.

Pertti oli huutanut Katille, että tämä oli vastuuton ja lapsellinen hupakko eikä osannut ajatella kuin itseään. Kati piehtaroi jossain trendikkäässä ikäkriisissään ja luovutti heidän kotinsa vieraille ihmisille. Vuokralaiset olisivat voineet varastaa kaiken arvokkaan ja hajottaa paikat!

Sitäpaitsi talo on Pertin nimissä, joten vuokrasopimukseen olisi tarvittu hänen allekirjoituksensa. Miten Kati sen hoiti, väärensikö ehkä? Pertti voisi helposti riitauttaa sopimuksen.

Se vuokrasopimus on mitätön! Otat nyt puhelimen käteen ja soitat niille ihmisille. Sanot, että lähtevät niin nopeasti kuin pystyvät! Sitten me muutamme sinne takaisin. Yhdessä. Ja sinä alat käyttäytyä niin kuin normaalit yli viisikymmentävuotiaat ihmiset käyttäytyvät. Tämä hippihörhöily loppuu nyt!

Kati oli kuunnellut tyrmistyneenä. Miten Pertti saattoi puhua tuolla tavalla? Pitikö mies häntä lapsena, jota voi holhota ja komentaa? Oliko hän Pertin omaisuutta? Katista oli tuntunut, että hän ei nähtävästi tunne lainkaan omaa aviomiestään.

Raivo oli jäädyttänyt hänen tunteensa teräväreunaiseksi lohkareeksi, josta irtosi jokaisen lauseen mukana valtavia jääkimpaleita.

Minä en muuta takaisin kotiin. En nyt. En sinun kanssasi. Tarvitsen aikaa itselleni. Saat käydä itse kaupassa ja keittää perunasi! Kati oli kivahtanut.

Pertti oli hiljentynyt ja kysynyt, tarkoittiko tämä nyt avioeroa.

En tiedä! Juuri siksi tarvitsen aikaa selvitellä tunteitani. Aika paljon riippuu siitä, miten sinät alat kohdella minua! Mitä sinä haluat meidän liitolta? Imuroituja lattioita ja puhtaita vaatteita? Se ei riitä! Tarvitaan myös jonkinlainen henkinen yhteys. Ja se on kuule nyt pahasti katkolla! Kati oli huutanut.

Kati oli hämmästynyt omaa purkaustaan. Hän ei ollut tajunnut tuntevansa tai ajattelevansa tällä tavalla avioliitostaan. Mutta hän ei myöskään voinut uskoa, että Pertti käyttäytyi noin omistavasti häntä kohtaan. Ei mies ollut aikaisemmin tuollainen ollut.

Saman tien Kati oli ymmärtänyt, että oli järjestänyt heidät hankalaan tilanteeseen. Hänellä oli kommuunissa huone enää reilun kuukauden ajan, ja nyt Perttikin oli ilman majoitusta. Mutta perääntyä hän ei aikonut! Kyllä jotain varmasti vielä järjestyisi.

Kati antaa merituulen puhaltaa muistikuvat päästään ja jatkaa Suomen Joutsenelta kohti Turun linnaa. Syyskuinen päivä on kuulas ja ruska komeimmillaan. Hän jää ihailemaan hehkuvaa villiviiniä, joka kiipeää talon seinää sähäkänpunaisena mattona.

Puhelin piippaa WhatsApp-viestin merkiksi. Siellä on Elise.

Kiitos lounasseurasta. Pidetään nyt jatkossa paremmin yhteyttä. Mennään pian iltaa istumaan, tämä Nalle-kuvio vaatii kyllä viinilasillisen ja enemmän aikaa. :)

Kiitos itsellesi! Mennään vaan, kerro, kun sulle sopii. Sullahan on niitä iltavuorojakin. Mulla on nyt hyvin aikaa. Eikä äsken ehditty jutella sun kuulumisista lainkaan!

– 17.9.2018 klo 8.50 –

Nuorempi konstaapeli Milla Nikkarinen ja rikosylikonstaapeli Heikki Wahlström pysäköivät Turun pääpoliisiaseman autohalliin. Milla on hiljainen ja mietteliäs.

Paleltaako sua? Heikki kysyy. Aamu on aika kylmä ja meillä meni Kuuvuorella pidempään kuin olin ajatellut.

Milla ravistaa päätään.

Ei, ei tässä mitään. Mietin vain sitä, kuinka monta kertaa oon itsekin juossut niitä portaita. En olis kyllä ikinä arvannut, että siellä tapahtuu henkirikos. Onko vainajasta vielä mitään tarkempaa tietoa?

Leeni pitää yhteenvetopalaverin ihan kohta. Hae itselles jotain lämmintä juotavaa ja tuu sitten neukkariin, Heikki neuvoo kävellessään portaisiin.

Milla seuraa Heikkiä ja ajattelee rikoskomisario Leeni Rytkönen-Aspia. Millan harjoittelujakso rikostorjunnassa alkaa kallistua loppupuolelle eikä hän ole vielä toistaiseksi ollut kovin paljon tekemisissä ohjaajansa Heikin esimiehen kanssa.

Kollegoiden puheista hän on ymmärtänyt, että jokaisella on komisariosta vahva mielipide. Luonnehdinnat Rytkönen-Aspista vaihtelivat sen mukaan, kenen kanssa sattui juttelemaan. Legendaarinen muistihirmu, piälysmiäs, pehmo äitihahmo. Niin kiero savolainen, että sen ampuma luotikaan ei kulje suoraan. Vaikka ajatus katkeaa, niin puhe ei koskaan.

Millaa kutkuttaa ajatus, että hän pääsee vihdoin itsekin tekemään töitä tämän kuopiolaistaustaisen tehopakkauksen kanssa.

Milla tulee kahvimukinsa kanssa viimeisenä neuvotteluhuoneeseen. Leenin ja Heikin lisäksi paikalla ovat rikoskonstaapelit Kia Virta ja Ville Riihelä, kokeneita tutkijoita molemmat. Leeni aloittaa palaverin rivakasti.

No niin. Kuuvuoren kuntoportaista on löytynyt vainaja. Kuka, milloin ja miten? Ville, sinulla on ollut työn alla henkilöllisyyden selvittäminen. Joko meillä on tiedossa, kuka hän on?

Nainen oli selvästi ollut lenkillä, eikä hänellä ollut kukkaroa tai mitään kortteja mukanaan. Ruumiin läheltä löytyi kuitenkin rikkinäinen iPhone. Sim-kortin avulla on selvitetty, että vainaja on oletettavasti 30-vuotias Pauliina Haapaharju. Hänen osoitteensa on uudella asuinalueella Raunistulan kupeessa. Partio kävi soittamassa ovikelloa, mutta ketään ei ollut kotona.

Onko Haapaharjulla sukulaisia lähistöllä? Joku, joka voisi vahvistaa, että nainen on tosiaan hän, Leeni kysyy.

Ville selailee muistiinpanojaan. Pauliina Haapaharju on eronnut noin puolitoista vuotta sitten. Ex-mies Kalle Haapaharju asuu Turussa, Ilpoisissa. Pauliina itse on kotoisin Raision Ihalasta, jossa hänen vanhempansa Tuula ja Jaakko Kauppila asuvat edelleen.

Leeni vilkaisee Heikkiin. Wahlström, ota Nikkarinen mukaan ja käykää tapaamassa vanhempia. On aika epätodennäköistä, että Haapaharjun puhelin olisi päätynyt jonkun toisen lenkkeilijän taskuun. Mutta on sitä kummempaakin nähty. Jos vainaja on tosiaan Haapaharju, käykää saman tien jututtamassa ex-miestä. Tiedä, vaikka tämä keissi ratkeaisi hyvinkin nopeasti.

Milla tietää komisarion kommentin viittaavan siihen, että naisen väkivaltaisen kuoleman takana on surullisen usein mies: aviomies, ex-mies tai poikaystävä. Mutta tässä tapauksessa tapahtumakulun ja tekijän selvittämiseen on vielä matkaa. Ensin pitää saada varmuus, kuka vainaja on. Äkkiä Millan vatsanpohjassa kouraisee. Jos nainen tosiaan on Pauliina, hänen ja Heikin tehtävä on viedä suruviesti vanhemmille.

Milla havahtuu ajatuksistaan ja tajuaa, että palaverissa on siirrytty pohtimaan Leenin kysymyksiä milloin ja miten. Ruumiin löytymisestä on kuitenkin niin vähän aikaa, että tutkijat voivat lähinnä vain puntaroida erilaisia mahdollisuuksia. Vasta kun vainajan ruumiinavaus on tehty ja tarkka kuolinsyy ja aikaväli ovat selvillä, päästään faktojen avulla eteenpäin.

Nainen lienee kuollut joko myöhään eilen illalla tai hyvin aikaisin tänä aamuna, Kia Virta kertoo.

Ilta vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisemmältä. Aamuyöstä oli rajuja sadekuuroja ja rikospaikalla näytti siltä, että osa vainajasta vuotaneesta verestä oli huuhtoutunut pois. Mutta näistäkin tulee tekniikalta vielä tarkempaa tietoa, Riihelä täydentää.

Joka tapauksessa rikos on tapahtunut pimeän aikaan. Onhan siellä toki valot, mutta kun me kierrettiin ovelta ovelle, ei lähitaloista löytynyt ketään, joka olisi kuullut tai nähnyt jotain poikkeavaa. Luultavasti asukkaat ovat turtuneet siihen alueen trafiikkiin. Kuuvuoren kuntoportaat ovat varmasti Turun suosituin ulkotreenauspaikka. Ei kukaan siellä enää jaksa kiinnittää huomiota juoksijoihin, Kia lopettaa yhteenvetonsa.

Palaverin lopuksi Heikki kertoo kuolleen naisen vammoista ja samalla rikospaikka palaa elävästi Millan mieleen. Kylmän kirpeä aamu, upea auringonnousu. Ihmisen muotoinen mytty porrastasanteella. Punaisiksi värjäytyneet rappuset. Heikki näyttämässä ja selittämässä. Koska verijälkiä löytyi ylös