My War (FIN)

By Golubenko and Honkaneva

Nuori nainen herää sairaalassa. Hän ei pysty heti näkemään eikä puhumaan. Miksi hänen eloisa sikiönsä oli tänään niin hiljainen?

Naisen viimeinen muistikuva sodan runtelemassa maassa oli kotitalon ikkunan takana välähtänyt kirkas valo. Perhe oli koolla ja siskokin käymässä lastensa kanssa.

Alkaa maanpäällinen helvetti, jossa motiivit elossa olemiseen harvenevat päivä päivältä. Missä kulkee ihmismielen sietokyvyn raja? Löytyykö syy elää?

• Language: Suomi
• Publisher: Golubenko
• Release date: Jan 26, 2020
• ISBN: 9789949742073

Book preview

1

Pimeys, läpinäkymätön, maailmankaikkeuden syvä, käsin kosketeltava pimeys… Mila yritti avata silmiään, mutta ei pystynyt. Ei valon pilkahdustakaan… - Tämä on unta, painajaista, hän ajatteli. - Minä herään kohta. Minun pitää vain ponnistaa vielä vähän… Päässä pyöri oudosti. Kova, odottamaton kipu iski päähän ja levisi pitkin kehoa. Oli vaikea päätellä, mistä se tulee. Sattui vähän kaikkialle. Jostakin kuului epämääräisiä ääniä, ovien paukahduksia. Hän ei millään pystynyt muistamaan, missä hän on ja miksi silmät eivät aukea. Mila yritti ojentaa kättä, kokeillakseen kasvoja. Käsi ei meinannut totella.

Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Tylsä ja kova kipu koetteli hänen kehoaan ja pimeys rasitti aivoja. Hän ihmetteli, miten unessa voi kokea niin kovaa kipua ja yritti ponnistella hereille. Turhaan… Mila yritti liikutella kättä uudestaan. Ihan kuin joku pieni liikahdus olisi tapahtunut. Vierestä kuului ääntä, mutta hän ei pystynyt saamaan selvää, mitä se oli. Ihan kuin naisen ääni, mutta puhui vierasta kieltä. Englantia? Tältäkö se kuulostaa? Nainen yritti kysyä häneltä jotain, mutta huomasi nopeasti, ettei Mila ymmärrä englantia kovin paljoa. Hetken päästä tuli joku toinen viereen.

Mila yritti vastata, että kyllä, mutta ei kuullut omaa ääntään. Suusta tuli vain onnetonta murinaa.

Naisen kädet koskettivat häntä käsivarteen, seuraavaksi hän tunsi piikin. Tuntemukset olivat niin oikeita, että Milan oli vaikea uskoa olevansa unessa. Miksi hän ei pysty avaamaan silmiään?..

Nainen ja toinen henkilö lähtivät pois hänen vierestään, ja Mila jäi pohtimaan, oliko se toinen mies vai nainen. Hän yritti taas liikuttaa kättään. Tällä kerralla sormet liikkuivat sen verran, että hän tunsi ne oman reitensä päällä. Hän makasi sängyssä, oli kuuma. Huoneessa, jos se oli huone, oli muitakin ihmisiä. Mila kuuli jonkun hiljaisen valittelun, askeleet ja puheen, jota hän ei pystynyt ymmärtämään. Silmiään hän ei vieläkään saanut auki. Hän oli ilmeisesti sairaalassa, mutta miksi? Hän ei muistanut mitään sellaista tapahtumaa, mikä olisi edellyttänyt sairaalassa oloa. Viimeinen mitä hän muisti, oli tavallinen päivä. Sisko oli kylässä lastensa kanssa. Äiti oli lähtenyt torille etsimään keittoon vihanneksia. Isä oli kotona korjaamassa aitaan tullutta isoa aukkoa. Siihen osui ohjus muutama kuukausi takaperin. He löysivät lopulta tarpeeksi kiviä saadakseen sen umpeen. Välirauha oli kestänyt jo kolme kuukautta, ja ihmiset alkoivat katsoa tulevaisuutta toiveikkaina. Mila oli keittiössä lämmittämässä uunia. Hän vilkaisi ulos avonaisesta ikkunasta, kysyäkseen jotain siskolta. Oliko se silloin, kun hän näki sen valon pilkahduksen? Se oli kirkas ja polttavan kuuma. Sen jälkeen Mila ei pystynyt muistamaan mitään… Lapsi hänen mahassaan oli epätavallisen hiljainen. Hän ei ollut liikahtanut kertaakaan. Mila sai käden liikutettua sen verran, että pääsi koskemaan mahaa.  Vatsa oli oudon pieni ja pehmeä, siinä piti olla pinkeä kumpu. Mila siirsi käden vähän ylemmäs, epäuskoisena. Mahaa ei ollut enää. - Minä haluan herätä nyt! Mila huusi ja yritti päästä sängystä pois. Mitään sanoja ei tullut suusta. Pelkää muminaa. Mila tunsi miten kyyneleet polttivat silmiä, mutta ei vieläkään saanut niitä auki.

Joku juoksi Milan luokse ja auttoi hänet takaisin sänkyyn. Päässä pimeni...

Mila heräsi